#186 esteitä, koulua, kuvia, tekstiä, Hicksted, video, kiirettä ja kysymyksiä

tiistai 8. marraskuuta 2011

Moi! Olisi ollut vaikka kuinka paljon ideoita ja aihetta kirjottaa romaanipostauksia, mutta lauantaina tuli vietettyä (muka:D) liikaa aikaa koneella ja sitten sunnuntaina en saanut käydä koneella ollenkaan ja eilen en ehtinyt kun ihan pikaseen käväseen täällä kun oli niin paljon ohjelmaa, josta lisää tuolla alhaalla. Joten nyt vasta ehdin tosi kiirreellä kirjoittaa kolmesta päivästä.




Tuossa tuo tehtävä jota meni. Punainen on ravi ja keltainen laukka, tuo laukka tehtävä tehtiin niinkun joka toinen kerta toiseen suuntaan ja nuo mustat pisteet on minun merkkiämpäreitä.


 Lauantaina ratsastaelin oikein perusteellisesti koulua. Viime postauksessa ollut haaste jotenkin avasi silmäni ja huomasin erityisen hyvin kaikki epäkohdat ratsastuksessani ja Voiton hoidossa. Ja kuten siinä kerroin, ratsastan liian usein  huolimmatomilla teillä ja vain sinne päin, joten nyt laitoin ämpäreitä kentälle, jotten voisi luistaa kunnollisen voltin tai suoraan menemisen kanssa. Olinkin keksinyt (tai tehtäviä oltiin tehty aikaisemmissa Ellun valmennuksissa, eivät siis varsinaisesti keksimiäni:D) kunnollisen tehtävän. Jotka näette tuosta kuvalta. En oikein enään muista millainen Voitto oli, mutta ihan hyvä fiilis minulle jäi koko ratsastuksesta (: Laukassa oli hieman ongelmia ulkopohkeen läpisaamisessa molemmissa suunnissa, sekin asia sitten korjautua raipan avulla helposti ja loppuratsastus sujui ongelmitta.
















Sunnuntaina sitten hyppäsin omatoimisesti pitkästä aikaa. Viime aluevalkuissa Sanna sanoi, että minulle voisi tehdä hyvää hypätä itse ja vklp sitten toteutin sen, koska tällä viikolla ei ole ollenkaan estevalmennusta. Rakennettiin pieni ja helppo rata. En jaksa piirtää siitä ratapiirrustusta, koska menin sitä todella monena eri versiona (: Mutta sen verran kerron, että siinä oli kaksi linjaa, suora pysty-okseri / okseri-pysty linja joka oli 18m, sitten kaareva edellisen linjan pystystä ja toisesta pystystä muodostuva linja, joka oli n.16m. Sitten ns. välipysty, joka oli kentän pituushalkaisijalla, siten että sinne käännyttiin pitkän sivun puolestä välistä. Aluksi oli myös ämpäreistä tehty jumppasarja, joka muutettiin loppuvaiheessa sitten okseriksi, jollekka oli pitkä lähestyminen kentän toisesta päästä toiseen.

Verkkasin melko lyhyesti ravin ja laukan läpi. Voitto ei tuntunut mitenkään hirveän reippaalle, mutta virkistyi heti kun alotettiin hyppääminen. Voitto kiihtyy muuten jotenkin heti, kun joutuu lähtemään hyppyyn vähän kauempaa :D Tulin siinä sitten jumppista eka yksittäisenä molemmista suunnista. Sen jälkeen molemmat linjat, aluksi tuo 18m oli melko pitkä ja 16m tiestä riippuen joko viisi tai neljä laukkaa. Hyppäsin ehkä kaksi rataa pienenä 60-70cm ja sitten Pinja nosti ne n.80cm korkeiksi ja tulin vielä semmosen kolme rataa. Radassahan oli se 6-7hyppyä, että ei sillä tavalla Voitolle mikään raskas treeni. Vielä kun esteet oli pieniä ja tehtävissä ei sille mitään haastetta.

En oikeastaan feilannut yhtään etäisyyttä pahasti, ehkä kaksi kertaa tuli vähän pohjaan sille pinkille pystylle ja muutaman kerran lähdettiin hieman villisti todella kaukaa hyppyyn, mutta Voitto oli älyttömän hieno ja hyppäsi kaukaakin (: Sitten kun oltiin tultu muutaman kerran aika kauas, Voitto rupesi itekkin aina tarjoamaan hyppyjä kaukaa ja tykittelemään esteille:D Mutta kaikin puolin olen tyytyväinen sekä itseeni että varsinkin heppaani<3 Ja muuten tuntui, että jalkaongelmani helpottui kun laitoin reijän lyhyemmät jalkkarit.

Purin sitten esteitä sillä välin kun Pinja ridasi Lillin ja jätin siihen maanantaita varten ravipuomeja. Maanantaina sain muuten ihan järkyttävän sähköiskun tarhoista! Pidin toisella kädellä kiinni kottarin kahvasta ja sitten mun polvi osu siihen liinaan ja jotenkin sain sen iskun niistä kottareista mun käteen, vaikka kottarit ei siis osunukkaan lähellekkään sähkölankaa:D Ihmeellistä eikö totta? No, itse asiaan. Kentällä on nytten muuten valot ja ei ole enään hirmu kiire ratsastaa. En oikeastaan vaatinut eilen Voitolta mitään, ravailin muutaman kiekan molempiin suuntiin ja taivuttelin Voittoa vähän. Sitten aloin tulemaan ravipuomeja, toinen puomilinja oli ihan normaali ravia ja toinen piteni toiseen suuntaan mennessä. Voitto meni kivasti niitä puomeja ja nosteli jalkojaankin hyvin, joka olikin tässä tarkoitus. Äiti tuli siihen kentälle ja pidensi vähän niitä piteneviä välejä vielä, että joutuisi oikein venyttämään ja nekin meni hyvin (: Sen jälkeen laukkailin kevyessä istunnassa isoilla ympyröillä ja pyrin saamaan Voiton rennoksi ja melko matalaan+pitkään muotoon. Ja samaa sitten vielä ravissakin, mutta ihan keventäen.

Tämän jälkeen lähdettiin sitten vielä Korholaan, koska Pinja ratsasti sielä Reetan. Kuvailin ja hengailin sielä meidän mäykyn kanssa :D Oltiin kotona sitten vasta yhdeksän hujakoilla, joten en ehtinyt sen jälkeenkään postailla.

Muuten siitä joulukalenterista sen verran, että mimmosia luukkuja te haluaisitte? Tai siis onko teillä ideoita/toiveita minkälaisia postauksia sieltä tulisi? Ideana on siis se, että postaan joka päivä "luukkupostauksen" ja sitten aina silloin tällöin normipostauksen, sillä hevosjutuissa on nyt tapahtumassa yksi iso juttu ja sen takia joulukuussa normipostauksia tulisi vähän vähemmän. Siitä jutusta sitten lisää viimeistään tämän kuun lopussa. Ovatko postauksien otsikot liian tylsiä, vai onko se hyvä että kerron niissä selvästi mitä olen tehnyt vai jotain laulun sanoja yms?

RIP Hicksted ♥



Ja se videopostauksen Kimmon kisoista voi nyt katsoa ÄÄNILLÄ tuosta alhaalta

13 kommenttia

  1. Sun postaukset on niin mahatavii!! ps. toi teijän estekalusto on ihan törkeen ihana <3
    Tää Hickstead juttu o ihan kamala :s>>:

    VastaaPoista
  2. Olipas hyvä toi video nyt kun oli äänetkin :) katoin sen kyllä sillon äänettömänäkin loppuun asti :D

    Noi esteet on kyllä hienoja, etenkin toi pinkki kukka-lankku!

    VastaaPoista
  3. http://ijanhunen.blogspot.com/2011/11/haaste.html

    Sinut on haastettu! =)

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä toi postaus mutta sun puheesta ei saa MITÄÄN selvää!!!Opettele puhuun :))

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille (:

    Anonyymi - Kaikki muut ilmeisesti saaneet selvää :D Ja välillä tuo kamera on silleen ettei kuulu äänet kunnolla, mutta muissa kohdissa puhun mielestäni ihan selvästi :D Enkä mahda mitään sille, et puhun noin.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Minun mielestä Tiian puheesta saa kyllä hyvin selvää sinä voisit vaikka itse mennä johonkin kuulotestiin jos et saa selvää!
    mut Tiia hei hieno blogi ja toi video oli hyvä(:

    VastaaPoista
  7. Ihana tää uus banneri ja kivat värit ;) Minkä kokonen toi teijän kenttä muuten on? Näyttää ihan reilun kokoselta ainankii näin kuvissa (:

    VastaaPoista
  8. Hieno blogi, vasta nyt löysin tänne :) ja missä noi kimmon kisat? onks netti sivuja ?

    VastaaPoista
  9. Lilli - http://www.kimmontalli.fi/default.asp?siteid=fi&id=etusivu

    VastaaPoista
  10. Moi! Asutteko te ihan niikun teijän omann tallin vieressä ? Ja onko kenttä ja esteet myös teidän ?

    VastaaPoista
  11. hienosti menee! itse näin He A tasoisena koulutuupparina ja kilpailijana en niin noista esteistä osaa sanoa, mutta siistiltä tuo meno näyttää :) mukava tallikin teillä! kahdestaanko siskosi kanssa hoidatte hevoset ja tallin? (:

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.