Virtuaalitallit, keppihevoset ja vihkotallit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Nykyään en enään mitään näistä "harrasta", mutta moni teistä ehkä vielä harrastaa tai on joskus harrastanut joten kiinostaa (:


En ole hirveästi tainut täällä kertoakkaan, että olen harrastunut aika aktiivisestikkin virtuaalitalleilua. (etkö tiedä mikä on virtuaalitalli?) Ihan pienenä hoidin hevosia muiden talleilla, sitten pikkuhiljaa aloin siirtyä oman tallin tekoon websin valmispohjien ääreen ja sieltä pikkuhiljaa html-ulkoasuihin. Koko ajan on samat hevoset kulkenut mukana, ei yhtään ostettua ole myyty pois ainoastaan osa kasvateista on päätynyt uusiin kuvioihin. Harmittaa nyt kun photobucketin jumittumisen myötä hävis oikeastaan kaikkien hevosten kuvat ja ulkoasut.

Kasvatin hevosia Tif  kasvatusliitteellä, kymmenkunta hevosta "syntyikin" ennen lopettamista. Juuri äsken kävin katsomassa missä kasvatit menevät, harmikseni suurin osa oli kadonnut bittiavaruuteen. Pääasiassa minulla oli suomenhevosia ja shetlanninponeja, loppuvaiheessa otin mukaan myös American Miniature Horset sekä ihan oman tallin puoliverisille. Jos jotakin kiinostaa käydä kurkkimassa talliani niin siitä vaan, harmittelen vielä toistamiseen kuvien häviämistä:( Puksula josta tuli myöhemmin Tif ja sitten  Lofmair.

Virtuaalitalleilusta on ollut tosi iso hyöty bloggauksenkin suhteen. Opin koodaamaan, tekemään alkeellisia ulkoasuja jne. Usein tekee mieli palata taas tuohon maailmaan, mutta se on liian koukuttavaa ja aikaa vievää, että pelkään blogin jäävän silloin kakkos osaan:D Tyydyn säännöllisin väliajoin vierailemaan ht.netin virtuaalipuolella ja tsekkaamaan missä mennään.


Jossain vaiheessa innostuttiin sitten siskoni Pinjan, Vekin ja Lokin kanssa keppihevosista. Ensimmäiset hevoset olivat sukista tehtyjä, mutta koko ajan homma meni eteen päin ja lopulta ostettiin kankaat kaupoista ja hevosia väsättiin jopa viikkoja. Leikkimökistä tehtiin talli, äiti autto kaavojen suunittelussa ja iskä rakenteli meille estetolppia jne. Hevosille keksittiin tarkasti tiedot, taustat, luonteet jne.Kesällä meillä oli aina veneillessä hepat mukana ja siellä sitten ratsastaeltiin satamissa ja saarissa. Yleensä minä pidin tunteja ja valmennuksia muille.

Eka hevonen tossa kuvassa on Lord of Ring "Lordi", joka on minun tekemä mutta pinja sillä ratsasteli. Seuraavana Butterscotch Spots eli "Potti" joka on myös minun tekemä. Ja jonon viimeisenä Pink Pearl "Helmi" joka on myös minun tekemä. Voisin kertoa teille monen postauksen verran näiden hevosten luonteista ja taustoista, mutta ehkä en siihen nyt rupea. Harmi kun en löytänyt ihan niistä ekoista keppareista kuvia, kun ne ois ollu jotain niin hassua:DD 

Keppari "harrastus" loppui sitten jonkin aikaa ennen Lillin tuloa, muta vieläkin joskus innostutaan Vekin ja Lokin kanssa ratsastelemaan:D

Vihkotalli idean saime kaveriltamme Emmiltä ja näitä teimmekin tosi monein kavereiden kanssa. Jos joku ei tiedä ideaa, niin tehdään vihkoon talli johonka leikataan lehdestä tai tulostetaan netistä hevosen kuva, hevoselle sitten keksitään tiedot. Sitten kilpaillaan niillä näyttelyissä ja kisoissa. Uusimmat tallit on vieläkin tallessa, valitttavasti ensimmäiset ja ne kaikista hauskimmat tallit olen heittänyt joskus pois. Minulla riitti inspiraatio monessa polvessa kasvattamiseen ja joillakin hevosillani taisi olla kolme polvea ihan "oikeaa" sukua, eikä mitään keksittyä. 

 Oliko joku näistä sinulle ihan uusi juttu? Vai oletko sinäkin harrastanut jotakin näistä? 



79 kommenttia

  1. mulla on ollut noita kaikkia :D

    VastaaPoista
  2. Itselläni on tällä hetkellä 5 virtuaalitallia ja harrastan keppihevosia. Keppihevosharrastus on nyt vähän jäänyt oman hevosen myötä, mutta virtuaalitalleja harrastan edelleen aktiivisesti. Itselläni on yksi talli, joka on ollut minulla jo 5 vuotta! Aloin pitämään sitä ensimmäisellä luokalla, ja olen nyt menossa seiskalle. Siitä ei vain pysty luopumaan, vaikka ei aika riitä. :D

    VastaaPoista
  3. Mullaki on ollu noita kaikkia, mutta tosiaan toi virtuaalitalleilu on aikaa vievää, ni siks ittekkin lopetin x) Nyt noi vihkotallit on suurimmassa osassa :'D

    VastaaPoista
  4. Moi!tselläni oli kanssa keppi hevosia ja virtuaaalitalleilla hoitelin hebboja.Sitten päätin eräänä päivänä että nyt olen jo liian vanha keppaeille ja heitin ne pois,kyllä joskus vieläkin tekee mieli ratsastella niillä mutta vanhemmatkin jo ihmettelevät kun olen jo 15 ja jos harastaisin keppareilla meno! :Dnykyään sitten aina saatan katsoa nettisivuja keppaeista ja sen sellasta mutta itse sitten harrastan rasastusta ihan oikeilla hevosilla :D jjjjajaa en ole koskaan kokeillut tuota vihko juttua mutta kun meillä oli keppait niin teimme kanssa vihkoon oikeen kunnolla muistiin panot ja kaikki tiedot jjajja sllain :D

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tutulta! :D Tee tästä sun keppari harrastuksesta oma postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Ite oon kans noita vihkotalleja väkästelly varmaan kymmeniä ja sit aina siskon kans liikuteltiin vihkotallihevosia:D Sillon se oli kivaa mut enään ei innostus oikeen riitä eikä vihkotallejakaan varmaan enään oo tallessa:)

    VastaaPoista
  7. virtuaalitallit<3 :D ja keppihevoset oli kans in joskus muutama vuosi sitten :)

    VastaaPoista
  8. Täältä löytyy entinen virtuaaliharrastelija. Lofmarissa sulla on hevonen jolla on minun hevonen isänä ;)

    VastaaPoista
  9. virtuaalitallieja on ollu :D ja vihkotalli on ollu/on vieläki jossain tuolla kaapin pohjalla :D siskon kanssa molempia tehtiin (: taisi molemmat loppua siskon "aikuistumisen" myötä sekä oman hevosen takia(: aika yksinkertaisesti loppui virtuaalitallin pitämiselle ku oli koulut ja kaikki :D

    VastaaPoista
  10. haha :D muistan kaikki ihanat kertomukset joita raapustin virtuaalitalleille :D ja kaikki ne keppari leikit joita leikin kavereitteni ja pikkusiskoni kanssa :) alko naurattaa ihan toden teolla, kun tätä postausta lukiessa tuli mieleen kaikki ne vanhat muistot, jotka ei ehkä ole niin vanhoja, mutta en ole ainakaan kahteen vuoteen (ellei siitä ole kauemminkin kun lopetin) harrastanut mitään noista! Nekin hävisi lähinnä ajanpuutteen vuoksi.

    VastaaPoista
  11. Puuhevosilla olen leikkinyt, kunnes aloin vuokraamaan nykyistä omaa hevostani. Eli puuhevosten vartalo oli sellanen pölkky, kaula oli laudan pätkä ja pää sellanen paksu lauta. Painoo n. 10kg ja niitten kanssa leikittiin ihan tunteja, hypättiin yms. :D
    Mut sitte ku aloin vuokraamaan siis tota hevostani, nii aikaa ei enää riittäny & muutenki olin vähän ulos kasvanu. Sen jälkee ostin vuokrikseni ja nykyään ei aika riittäis enä ollenkaa mihkää puuhevosii :p

    VastaaPoista
  12. oivoi, eksyin sun ihanalle virtuaalitalli puksulan sivulle ja löysin sieltä vanhan tutun hepan, joka kyllä on nyt jo kuollut. Voi miten nauroin kun löysin sen sieltä, en kuitenkaa olis uskonu tuttua heppaa löytyvän.
    Tää teijän Tintti oli ihan mukava peli ratsastaa, Saaraksi tuolla tallilla kutsuttiin :D http://www.puksula.webs.com/tintti.htm

    VastaaPoista
  13. Mulla on ollu kaikkia noista. Yks vihkotalli on vielä pystyssä jonka alotin kevättalvella ajankuluks. Virtuaalitallin satuin sununtaina pistämään pystyyn, vaikka noita edellisiäkin riittää jonoksi.

    VastaaPoista
  14. Virtuaalitalleista tulee hyviä muistoja mieleen :D Joskus tekis mieli vielä palata virtuaalitallien pariin, mutta ainakin tällä hetkellä tuo olisi liikaa aikaa vievää hommaa.

    VastaaPoista
  15. Eikö Tiia ole nyt riparilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa kyselisin kun Pinjan piti tätä päivitellä mutta kuitenkin lukee "Jossain vaiheessa innostuttiin sitten siskoni Pinjan..."

      Poista
    2. Eikös Tiia aikonut ajastuksella laittaa tulemaan postauksia?

      Poista
    3. kyllä ajastuksela minun kirjoittama postaus on tämä.

      Poista
  16. Haha, mulla oli pienempänä paljonkin virtuaalihevosia ja -talleja, ja muistan tuolla Puksulassakin joskus vierailleeni :D

    VastaaPoista
  17. hahah jotenki niin tuttua! oliks sulla koskaan tallini.fi? :D

    VastaaPoista
  18. :D Hauskan näkösiä noi vihkotallit :) Ja muute hei,, millä oot tehny ton sivu jutskan? :D tai siis ton Minä ja Voitto? :)

    VastaaPoista
  19. Mulla on kans ollu joskus nuita kaikkia.. :D Tai oikeestaan ei tuommosta virtuaalitallia, mutta tallini.fi:ssä olin ahkerasti ja siihen meni aikaa ihan kamalasti! :D Hahah. Joskus tehtiin keppihevosille talli styroxlevyistä, aina kun tuuli, piti talli rakentaa uudestaan, styroxit olivat toisissaa kiinni nauloilla. Vihkotallina oli vähän erilainen kun sulla, piirrettiin hevonen paperille, leikattiin siitä irti ja väritettiin. Vihkoon teimme taskut karsinoiksi joissa hevoset sitten asuivat.. Puuhevosiakin meillä oli, ja pidettiin kisojakin, siis keppihevos- ja puuhevoskisoja ihan isommallakin porukalla. :D

    VastaaPoista
  20. Hahha, jotenki tuttua jostai kaukaisesta menneisyydestä ;DD en kyllä oo tosta vihkotallista kuullu? ja kuka tän postauksen teki?

    VastaaPoista
  21. Oiiiiiii :D tulee nii mielee omat kans ku keppareilla puuhailtii ja noita vihkotallejakin harrastettiin :D

    VastaaPoista
  22. Mulla on ollu kans noita kaikkia! :D Kaikki ovat kyllä jääneet oman hevosen myötä, ei ole aika riittänyt ja innostus loppui valitettavasti

    VastaaPoista
  23. Tän postauksen lukiessa kyllä tulee sellane käsitys et leikit esim keppareil vielki! noloooo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis omg kui noloo ois!?? joo mutta en leiki, kun on nuo omatkin hepat.

      Poista
  24. Ei todellakaan oo noloo!

    VastaaPoista
  25. olen riparilla. En jaksa vastailla täällä hunoilla nettiyhteyksillä puhelimilla kommenteihin, vastaan tullessani kotiin. Mutta tämä on siis ajastuksella laitttu.

    VastaaPoista
  26. Sinulle on haaste :)

    http://nupsulinblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  27. Tuo vihkotalli oli ihan uusi, mutta kivan näköinen :D Saisinko semmoiseen Voiton kuvan ihan omaksi ilokseni, koska Voitto on niiiin komea? <3
    Olen harrastanut myös virtuaalitalleilua ja keppareitakin on tultu tehtyä 27 ;) Ne kaikki on jo myyty. Voitolle isot halit minulta ja omalta hevoseltani Queenilta :D <3

    VastaaPoista
  28. Olen (ja harrastan vieläkin) harrastanut keppareita. Yhdessä vaiheessa niitä oli yli 40, mutta nyt melkein kuuden vuoden jälkeen ollaan tasoitettu se noin 5 panostettuun ja hienoon keppariin. Kaveri on harrastellut virtuaalitalleja, ja olen itsekkin hoitanut kolmessa tallissa ja omistan epävirallisesti tälläkin hetkellä yksityisessä virtuaalitallissa shettiksen. Vihkotalleista olen kuullut - muttei ole tullut kokeiltua (: Ekaa kertaa sulle vasta kommentoin, vaikka oonkin seurannu jo yli puol vuotta :DD Mut tää blogi on ihanan pirtee ja tähän on panostettu. Sulla on kivoja kuvia ja Voitto on sulonen ♥ Voisitte jompi kumpi, Pinja tai sä, tehdä esittelyn siitä Silveristä (: Olis kiva nähä siitä enemmän kuvia ja tietoa.

    VastaaPoista
  29. haastoin sut, olis kiva jos jaksasisit tehä tän:D
    http://aadajahevostelua.blogspot.fi/2012/06/40-haaste.html

    VastaaPoista
  30. Olen ja harrastan vieläkin keppareita. Harrastan myös virtuaalitalleja:)

    VastaaPoista
  31. Katsoin tuon "voiton ruokinta" postauksne ja se herätt minuss amuutaman kysymyksen.
    Ensinnäkin tuo pellavarouhe kannattaa/pitää turvottaa joko keittämällä tai LÄMPIMÄSSÄ vedessä, jotta se muodostaa sille ominaisen "liman".
    Tuo lima auttaa sitten karvapeitteen kiilteeseen ja tekee suolistolle hyvää tuota ja hellii vatsaa :)
    Kylmään veteen sekottaminen on oikeastaan aika huono juttu, ja tuo antamasi puuroi menee ihan hukkaan.
    Turhaan sitä mahalaukkua rupeaa venyttämään!
    Lisäksi pellavan on annettava turvota hetken aikaa, LÄMPIMÄSSÄ vedessä.
    Toivottavsti otat opiksesi, koska tämä asia on karu totuus.
    Ja jos Voitto ei oikeastikkana tarvitse tuota puuroa niin miksi sitä antamaan, ei desi pelasta.
    Ihan turhaa tuollaisia määriä antaa.
    Anna kerrana viikkon lirta niin kelpaa

    Terveisin:Venla, ypäjältä valmistunut hevosen hoitaja hevosen ruokintaa perehtynyt 20 vuotias nainen Iisalmesta

    VastaaPoista
  32. Mimmoinen tuo vihkotalli idea on?

    VastaaPoista
  33. Tiesitkös että blogisi oli hevoset ja ratsastus -lehdessä? :) siinä siis lueteltiin osa heppablogeista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kai se tietää kun itsehän haastattelun siihen antoi?

      Poista
    2. No voi anteeksi etten kys. haastattelusta tiennyt. ;)

      Poista
  34. Itse harrastan keppareita edelleen, virtuaalitalleiluakin on ollut =) mm. piirros ja kuva v-talli. Vihkotalleja en ole kokeillut

    VastaaPoista
  35. Hih.. Pari - kolme vuotta sitten harrastin keppareiden kanssa hyppelyä serkkujen kanssa.. :D Virtuaalitallejakin oli useampi kipale.. :p Vihkotalli mul on edelleen jossain laatikossa...

    VastaaPoista
  36. Sulle ois haaste mun blogissa: http://eehevoselamaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  37. MILLE RIPARILLE SÄ MEET? NIMITTÄI VELI MENEE JUST SAMAA AIKAA

    VastaaPoista
  38. aholansaari 4 . Sanohan veljeai etunimi niin tiiän onko täällä:)

    VastaaPoista
  39. Osallistu blogini kuvakilpailuun, ota hienoin kuva!

    http://www.picktureit.blogspot.fi/2012/06/valokuva-kilpailu.html#comment-form

    Kommentoi blogiini niin annan sähköpostiosoitteeni.

    VastaaPoista
  40. Mää oon hirveesti tehny vihko talleja :D Kepparit ei oo koskaan vieny puoleensa, mutta oonhan mää niillä välillä ratsastellu (: Virtuaalitalleja on ollu, mut kaikki heti ekana päivänä tyssänny x'p

    VastaaPoista
  41. Yritin joskus aloittaa virtuaalitallin mut ei vaan jaksanut ylläpitää... Keppareita harrastan vieläkin pienimuotoisesti, en säännöllisesti.

    VastaaPoista
  42. Minullakin on ollut noita kaikkia, ja on tosiaan vieläkin :) Koukuttavaa puuhaa :) Heh

    (mun virtuaalitalli: elenaw.nettisivu.org)

    VastaaPoista
  43. kepparit on kivoja mut mul on vaan yks myytkö tiia niitä

    VastaaPoista
  44. Minullakin on ollut virtuaalitalli, keppareita ja jopa vihkotallikin (:

    VastaaPoista
  45. Haluaisin tietään joittenkin vihkotallin tai virtuaalitallin linkkejä. (:

    VastaaPoista
  46. itekki leikin vihkotalleilla ja keppareilla eikä nolotä yhtään!! oon 12.v ja keppareistaki saaa liikuntaa:DDD kepparit on iiihana harrastus...mulla on 3kepparia ja ne on kaupasta ostettu ja aijjon hankkia lisää..mitä vanhemmaksi leikkii sitä parempi on:)

    VastaaPoista
  47. Minäkin leikin keppihevosilla:DD Ja sitten kun satun olemaan leikkimässä niin naapurit menee tai ajaa ohi ja katsovat minua:DD Mutta katsokoon:DD

    VastaaPoista
  48. Mä oon harrastanut keppareitta jo melkein neljä vuotta ja oon 12.v. Mut en oo koskaan kokeillut vihkotalleja.

    Keppihevoset on aivan kuin oikeita hevosia jotka opettaa ihmisiä.
    Haha:D keksin ton ite:D mua voi sanoo seoks kosk mä oon.XDXDXDXDXDXDXDXD:D:D:D:D

    VastaaPoista
  49. Mitä tietoja sä olit laittanu toho vihkotallii?

    VastaaPoista
  50. Mulla on ollu kaikkia=) Ja on pari vieläki=)))

    VastaaPoista
  51. Onks noi Vekki ja Lokki teiän sukulaisia?:) oli niiden kanssa joskus
    samalla vakkaritunnilla Ilmarialla:)))

    VastaaPoista
  52. Puksulan ulkoasu on ihana, sulan ! :3 Mulla on ollu vihkotalleja tasan yks, pitkään elossa pysytellyt nimetön aasitalli (: Keppihevosia harrastan ja tällä käyttäjällä kirjoitan blogiakin > http://kuusenkerkkaista.blogspot.fi/

    -N

    VastaaPoista
  53. Itselläni on virtuaalitalli ja hoidan kahdella tallilla ja omistan 10 keppiheppaa.. Olisi kiva kokeilla vihkotallia

    VastaaPoista
  54. Mä harrastan keppihevosten tekemistä(harvoin).
    Virtuaalitallia harrastan nykyään, mut
    sinne ei tuu ketään paitsi mun paras kaveri on siellä.

    VastaaPoista
  55. Kovasti yritä tehdä virtuaalitalli tehdä mut en osaaaa...

    VastaaPoista
  56. Harrastin keppareita 4-5lk ajan jonka jälkeen mielen kiinto loppu:D Virtuaali talleja en ole koskaan ymmörtänyt. Ekan vihko tallini tein 4lk edelleenkin harrastan vihotalleilua ihan ajankuluksi ja olen siis 15v :D

    VastaaPoista
  57. Maksaako virtuaalitallinteko?

    VastaaPoista
  58. Virtuaalitalli oli,ja keppareita vieläkin harrastelen yhden kaverin kanssa, mutta se ei enää ole yhtään niin iso osa elämästä kun oli ennen. Harrastan sitä vaan kesäisin. Virtuaalitallini oli mielestäni tosi hieno, ja rakastin sitä paljon, mutta se vei niin paljon aikaa. Kaverini olisivat halunneet että jatkaisin sen pitämistä, ja niin moni muukin tallin kävijä, mutta inspiraatio ei vaan riittänyt.

    VastaaPoista
  59. Mullakin on noita kaikkia ollut, virtuaalitalli ja vihkotalli (tosin vihkotalli vielä tallessa) jäi tosin pian pois, innostuksen hiivuttua. Keppareihin olen kuitenkin jässähtänyt, harrastan niitä vieläkin, oliskohan jo neljäs vuosi menossa? Jos kiinnostaa, niin tallini sivut: http://fourways.suntuubi.com/

    VastaaPoista
  60. Mie oon vuoden virtuaalitalleilla hoitanut, nykyinen oma talli ollut elokuusta asti :3 Nuorempana oli kaksi omaa kepparia ja pikkusiskon kanssa leikin niillä. Vihkotalleja ei ole ollut mutta talleja olen kyllä paperille suunnitellut, heppoja myös :D

    pitääkin katsoa mitä muuta täältä blogista löytyy... Vihkotallia googlailin niin löysin tän :)

    VastaaPoista
  61. Mä oon harrastanu joskus keppareilla:D Se oli kivaa hypittiin esteitä,tehtiin omia kisoja jne.Kavereitten kanssa vieläki joskus hypitään niillä kun ei oo mitään tekemistä:D

    VastaaPoista
  62. Minäkin harrastan keppihevosia (edelleen vaikka olen 12, kolmas vuosi). Ne eivät ole noloja! Jos googlettaa "keppihevostalli" niin tulee kyllä vastaan aika monta edelleen aktiivista tallia, joiden omistajat ovat yläkoulussa (tai lukiossa) ;-)

    VastaaPoista
  63. Itse olen pyörinyt virtuaalitallejen parissa vuonna 2013 maybe...? ja kepparitallikin on ollut, ja on edelleenkin, mutta en ole enää kovin aktiivinen keppistelijä... Vihkotalleista en ole ennen kuullutkaan ;)

    VastaaPoista
  64. Ymm...mulla on vihkotalli, käyn ainaki kahella virtuaalitallilla (Hongantupa ja Rasavilli) ja sit mulla on oma vihkotalli (Wikcanon ratsastuskoulu) jossa mun mummokin on yhen koiran hoitajana!! xD

    VastaaPoista
  65. En ookkaan ennen kuullut vihkotalleista:)

    VastaaPoista
  66. Tiia olen aivan koukussa keppareihin voitko alkaa tekee kauniita keppihevosia myyntiin?

    VastaaPoista
  67. Muita paitsi virtuaalitalleilua harrastan.:) Miulla on piirretty vihkotalli. Virtuaalitallia en aio perustaa/ottaa hoitsua, koska olen jo nyt ihan liikaa tabletilla ja koneella... :D

    VastaaPoista
  68. En ole lukenut blogiasi, eksyin vain tähän listaukseen. Blogi vaikuttaa kivalta :) Minulla on ollut keppihevosia, lähes kaikki ovat vielä tallella. Myös vihkotalleja on ollut monia, mutta se jäi jo pari vuotta sitten. Pienempänä minulla oli virtuaalitalli. Nykyäänkin minulla on. Tallini nimi on Kalevan talli, joka kaipaa vielä lisää hoitajia. Näyn hoitamassa myös virtuaalisella Tulppaanitilalla. Käykää ihmeessä kurkkaamassa ;)

    VastaaPoista
  69. Mulla on kaikki muut paitsi vihkotalli mut aloitan sen huomenna

    VastaaPoista
  70. Hei, laitan tän vasta nii kuin 5 vuotta sen jälkeen, kun viimeinen kommentti on laitettu, mutta ei se mitään. Mun mielestä kepparit ja virtuaalitallit, sekä vihkotallit EI oo yhtään noloja!! Itsekin keppareita ja virtuaali talleja harrastan ja vihkotallit kuulosti hauskalta, vois kokeilla...

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.