#338 meidän eka yhteinen 105cm!

lauantai 4. elokuuta 2012

Joudutte taas pettymään kun ei tuu kisoista videopostausta, sori. Mutta lähdettiin aamulla kuuden aikoihin talliin valmistelemaan lähtöä. Iskä oli käynyt heittää hepat ruokineen ulos jo viiden aikoihin ja Voitto oli arvatenkin piehtaroinut hiekassa. Vähän siinä rupes jo harjatessa hermostuttamaan kun ei puhasta meinannu millään tulla, hermostukseni tarttui tietysti Voittoon ja Voitto oli vähän levoton. Ei muuten ihme kun meillä ei ennen menny kisoissa kovin hyvin, kun jännitin itse ihan hulluna ja voitto vaistoaa sen nin niin helposti. Onneksi en nykyään enään jännitä juuri yhtään.



 Napattiin Rosa satuloineen matkalta mukaan. Ainiin ostin muuten eilen uuden huovan Voitolle, tommonen Lami-Cellin kiiltävä sininen huopa 50e Suitsisopista. Kilpailupaikalta ei aluksi löytynyt ratapiirroksia, joten jouduttiin kävelemään rata aina seuraava estettä etsien. Mutta onnistuhan se niinkin. Rata oli aika helpon oloinen, vähän normaalista poikkeava. Esteet tuntu radan kävelyssä hirmu pienille mutta ne olikin 85cm, koska ponit menivät luokan alussa madalletuilla esteillä ja sen jälkeen hevoset 10cm korkeammilla.
















Laitettiin Voitto porukalla valmiiksi, kävelyteltiin Pinjan kanssa heppoja hetki. Katsottiin ihan muutama rata ennenkun siirryttiin verkkaamaan. Keventelin ja laukkailin eka vähän maneesissa, jonka jälkeen alettiin verkkaamaan pihalla, jossa esteet olikin. Verkka oli järkevästi suuniteltu, kenttä oli jaettu puoliksi toisella puolella mentiin vasempaan kierrokseen ja hypättiin okseria, toisella puolella oikeaan kierrokseen ja hypättiin pystyä. Voitto oli verkassa tosi kivan tuntunen varsinkin hypyissä. Hypyt tuntu ja kuvista näyttivätkin isoille, ei oo ikinä tullu semmosta tunnetta et ei meinaa ison hypyn takia pysyä kyydissä vaikka onkin päässy hyvin mukaan. Mutta nyt tuli :D





Radalle lähdin siis luottavaisin mielin ja Voittokin oli reipas. Liikku kivasti omalla moottorilla. Ei kyttäily mitään, johtui ehkä siitä että olin itse enemmän hereillä pohkeella ja ohjalla. Ärsyttää suunnattomasti toi kielto, koska se oli kokonaan mun vika. En nähny askelta lähdin vaan törkkäämään ihan ilman etäisyyttä kohti estettä. Ihan oikeen oli kun Voitto kiels, vaikee se on hypätä jos ei oo mitään etäisyyttä. Siite sitten kun mentiin uudestaan yli, niin loppurata sujuikin hyvin. Voitto sai taputuksia ja olin tosi tyytyväinen heppaan, mutta vihanen itelleni. 

Otettiin Voitolta satula poikkeen ja saivat vähän aikaa ottaa Lillin kanssa iisisti. Istuttiinkin siinä Pinjan kanssa rappusella ja pideltiin molemmat omia hevosia. Voitolla oli taas vaihteeks adhd-kohtaus, eka se yritti kiusata mua, puri kypärää+minua, kutitti nenäänsä kenkääni jne. Kun en suuttunu sille niin meni kaikki ilot ja se siirty Lilliin. Se puri, kupsutteli ja kutitteli päätään Lillin kylkeen. Mutta eipä ihme ja kyllä sanonut Lillikään mitään, joten piti härkkiä vähän Pinjaa. Pinjan oli sit pakko antaa sille pieni hedelmäkarkin puolikas, kun ukkelilla oli nenä koko ajan pussissa. Voitto sitten sylki karkin, mutta mukana tuli myös kiviä, jota emme oikein ymmärtäneet..:D Seuraavana Voitto sitten päätti yrittää syödä tupakan tumppeja ja kiivetä portaille..

Tutustuttiin rataan. Nyt olikin lyhyt ja helppo rata kun arvostelu oli A.2.0. Sitten verkkailemaan Voittoa, nyt otettiin vähän kevyempi verkka kun yks luokka jo takana. Verkka oli jostain syystä siirretty maneesiin joka ei ollut läheskään yhtä hyvä mielestäni. Voitto hyppäs taas skarpisti vaikka muutaman kerran tulikin vähän pohjaan. Joten taas lähdettiin radalle hyvällä fiiliksellä:)


Video vähän heiluu, koska satoi ja Pinja yritti pitää samalla jotain muovipussia kameran päällä. Mutta oon rataan ihan sika tyytyväinen, kaks aika pohjaan, mutta Voitto hyppäs nekin ihan superisti! Ei kyllä yhtään tuntunu et toi rata ois ollu 105cm. Radan jälkeen oli ihan mahtava fiilis, eka 105cm, kerran oon menny 100cm jossa tipuin kolmennella esteellä, mutta muuten ollaan menty max 90cm kisoissa.


Radan jälkeen kävelinkin vielä ja jännitettiin yhessä et sijotunko. Ois kyllä ollut ihan mahtava päivä vaikken ois sijottunutkaan, mutta tosi kiva yllätys kun oltiin viimeset sijoittuneet! Palkinnoksi saatiin Horzen sinertävän/harmaan/turkoosit suojat. Olivat ihan sopivan kokoiset ja oikein sopivat kaikista pahimmille muta/kura/loska/lälly ajoille.



Mitä muuten ootte mieltä kun nää kuvat on tän värisiä? Huono vai hyvä?

94 kommenttia

  1. kuvat näyttää ihan kivoilta tuon värisinä, mut välillä ois toki mukavaa saada ihan aiemman värisiä kuvia c:

    VastaaPoista
  2. en tykkää kuvien väristä :/

    VastaaPoista
  3. Mä en yhtään tykkää tän värisistä kuvista, aidon väriset on mielestäni parempia

    VastaaPoista
  4. millä saat noi värit tollee?

    VastaaPoista
  5. onnea ! hyvin meni 105cm <:

    VastaaPoista
  6. Onnee Tiia! (: Ja ite tykkään aiemman värisistä kuvista enemmän.

    VastaaPoista
  7. Hienoa hienoa! :)
    Minusta kuvat näyttävät upeilta! Hyvänen aika kun on hienoja! Ja laita ilman muuta muihinkin postauksiin tällasia kuvia, mutta ei sentään jokaiseen! =)

    VastaaPoista
  8. Hyvä hyvä! Onnitelut kisoista :)))
    Kuvista tykkäsin, mut aidon väriset on mielestäni parempia :)

    Voitolle rapsutuksia :)
    Terv. Vici :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on susta yks kuva;)

      Poista
    2. ???? Jos mua tarkotat, en ollu siel kisoissa :D

      <3: Vici

      Poista
    3. aaaa luulin sua yheks toiseks viciks:p

      Poista
  9. hyvä te!!:) teillä meni super huvin:) voisitko laittaa seuraavassa postauksessa niistä suojista kuvan?:))

    VastaaPoista
  10. sama kai son minkä värisii kuvat on :D mutta voitko laittaa kuvaa niistä suojista haluttais nähä mimmoset voititte:)

    VastaaPoista
  11. kuvista vois olla vaikka vaan osa tuon värisii, mut ei kaikki. :-)

    VastaaPoista
  12. Nää kuvat on ihan kivoja tän värisinä mut enemmän tykkään niistä aidon värisistä kuvista.
    ja onnee ekasta 105cm ja sijoittumisesta!!!!!!!!

    VastaaPoista
  13. Mun mielestä aidon väriset on parempia =)

    VastaaPoista
  14. Onko toi trailerikuva käännetty vai miksi lastaatte hevoset väärinpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten väärinpäin muka

      Poista
    2. Tarkoittaa varmaan, kun kevyemmän hevosen täytyisi olla aina oikealle puolella :D

      Poista
    3. Niin Painavamman hevosen pitäisi olla kuskin puolella. Vai onko lilli painavampi,kuin voitto....

      Poista
    4. jep, mutta ongelma on se et ne ei suostu lastautuu toiste päin :D

      Poista
    5. Kuinka ei suostu? Luulisi jos koppiin menee niin menee minne ihminen sanoo.

      Poista
    6. Sillon alussa kun Voitto oli meillä ehkä ensimmäistä viikkoa meillä ja oltiin lähdössä. Lastattiin oikea oppisesti. Lilli tonne ekana, ja sille puolelle missä Voitto nyt on. Lilli rupes riehumaan ihan hirveesti siellä kun ootti et Voittokin tulisi koppiin. Voitto sitten ymmärsi riehumisen ilmeisesti niin, että Voitto ei saa tulla koppiin eikä uskaltanut mennä. Ei viititty rueta pakottamaan, koska menevät ihan täydellisesti niin koppiin. Että voitto eka ja lilli perään. Nyt kun tunnetaan paremmin Voitto niin ollaan kokeiltu sitä uudestaan. Mutta toisella kerralla Voitto ei uskaltanut mennä lähellekkään koppia, kun Lilli riehui siellä edelleen. Ja kolmannella kerralla ennenkun VOitto oli ehditty saada kärryyn lilli tuli takapuomin alta kopista pois..

      Poista
    7. No mut jos poliisi pysäyttää, niin siitähän mun käsittääkseni tulee sakot? kannttaa varmaan treenata toisin päin :)

      Poista
    8. ja sehän on varmaan kyseisen anonyymin ongelma ? : DDDD naurettavaa tää suhtautuminen joillaki anonyymeilla täällä oikeesti, tullaan muka "neuvomaan" = valittamaan kuinka teet sen ja sen väärin. harvemmin oikeesti kukaan omalla nimimerkillään tulee sanomaan mitään vähänkään "negatiivista". ja joo tiiän että oon itekki ano mutta silti : D

      Poista
    9. En haluu valittaa tai mitää mut miks ette laita niitä koppiin samassa järjestyksessä mut eri puolille?:D

      Poista
    10. koska ovi on tolla lillin puolella, niin siitä ei mahdu jos lastaa eka voiton, niin sen jaloista ei mahtuisi pois kopista.

      Poista
    11. ainiin muuten miksi sen painavamman pitäisi olla toisella puolella ja kevyemmän toisella?

      Poista
    12. Kai turvallisuuden takia painavamman pitäis olla liikenteen puolella

      Poista
    13. miksi se sitten on turvallista?

      Poista
    14. Siis vissiinkin sen takia painavampi tien keski puolelle, että kaikki tiet viettävät hieman reunojaan kohti. Tällöin paino jakautuu tasaisemmin, tai ei koppi kaadu yhtä helposti. Mutta uskoako siihen sitten..... Hyvinhän nuo noinkin kulkevat.... =)

      Onnittelut! =)

      Poista
    15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    16. Itseasiassa esimerkiksi laissa ei lue että painavampi hevonen pitäisi olla kuljettajan puolella.

      Poista
    17. Tiet ovat kallistettu reunoille päin, siksi painava vasemmalle. Traileri voi kaatua helposti jos painava on penkan puolella ja trailerihan onkin silloin ihan vinossa.

      Poista
  15. ihanan väriset kuvat ja yyyyber hienot te ! <3
    + millon sä kerkeät taaas alkaa tekeen muille niitä bannereita? :( :o ;) !

    VastaaPoista
  16. mun mielestä nää kuvat on ihania ! ja onnee viel ! :)

    VastaaPoista
  17. Tosi hyvin meni molemmat luokat :) !! ja noi tollaset kuvat on kivat tälleen välillä ;)

    VastaaPoista
  18. onnea! ja kuvat on tosi kivoja tälleen :)

    VastaaPoista
  19. Mikä tuo A.2.0 arvostelu järjestelmä on? Aika,tyyli ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika. katso srl:n materiaalisalkusta tarkemmin:)

      Poista
    2. Miks nuo hepat on tossa kuvassa eripäin kun Pinjan videossa?

      Poista
    3. koska se kärrykamera näyttää värinpäin

      Poista
  20. Aidon väriset on mun mielestä parempia(:

    VastaaPoista
  21. taidatte siirtyä nyt lopullisesti metriin? onnea sijotuksesta ja ite tykkään normiväristä kuvissa, jotkut yksittäiset muokatut ok muttei näi paljo

    VastaaPoista
  22. Tykkäsin kuvien väristä, voisi olla sekä että.
    Teillä näyttäisi menevän paremmin kun esteet nousee, kohtahan te meette jo sulavasti 110cm -> kisoissa! :) En malta odottaa...!

    Mulle vaan tuli mieleen - kun sun blogissa on ollut yksi TOSI hieno banneri - että olisi kiva nähdä vanhoja bannereitasi. Se on uudempi kuin bannerit tuossa 1v. postauksessasi, joten ei löyty sieltä :) Elikkäs voisitko sitten taas joskus tehdä postauksen jossa olisi entisiä bannereita ja ehkä vähän tilastoja ;) ?

    VastaaPoista
  23. Menit yksintkertsesti ihan sika hyvin ton 105!!! Ihan kuin olisit kisannu 105 jo kauan ja että oli ihan helppo homma :D

    VastaaPoista
  24. Hei, kiva kattoaa teidän menoa ! Ootte kehittynyt voiton kanssa mahdottomasti pienessä ajassa. Voiton ratalaukkakin jo huikeeta menoo (: Tsemppi loppuvuoden kisoihin !

    VastaaPoista
  25. Vau, toi teidän meno näyttää niin siistiltä ja hallitulta, sulla on kyllä ihan superheppa :)!

    Mä tykkään ainakin noista kuvista, niis kivasti tullu se valotus ja muutenki ne on ihan hyviä tollasina :)

    VastaaPoista
  26. paljonko sun ye ja re on? :)

    VastaaPoista
  27. super hyvin menitte! ite en kyl hirveesti tykkää tosta kuvien väristä, mut eise haiuttaa kyllä :) muuten jäi vaivaamaan teijän omien esteiden leveys :DD minkä levyset on teijän puomit? :D:D

    VastaaPoista
  28. Moikka:) otitko kuvia luokasta missä estekorkeus oli 115 cm?:)

    VastaaPoista
  29. kuvat on kamalia :/

    VastaaPoista
  30. ow ihanat värit! mite muokkasit?D:D ja onnea

    VastaaPoista
  31. Onneeeeeeeeee!!!!!! Ja millon tulee seuraava postaus?

    VastaaPoista
  32. Onnea sijoituksesta :) Toi 105 rata oli tosi siisti!

    VastaaPoista
  33. Noi 'aidot' kuvat on kyl parempia, noi tollaset on aika ärsyttäviä :/

    Mut hei onnee sijoituksest :)

    VastaaPoista
  34. miks ootte menny näin pitkää jotai kasikymppiä, kun tuo 105 menee niin sujuvasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri sen takia, että oltais sitten kunnolla valmiita tohon 105cm. Kun menee tarpeeksi kauan pieniä niin sitten on tosi helppo nousta isompiin luokkiin.

      Poista
    2. Fiksu asenne! Ei ole mikään kiire valmiissa maailmassa :)

      Poista
  35. tykkään tän värisistä kuvista tosi paljon, näis on tunnelmaa :) ja onnea sijotuksesta, hieno rata!

    VastaaPoista
  36. Hyvin näytti korkeemmatki esteet sujuvan, suosittelen jatkamaan siinä metrissä (: Niin hieno rata oli että!

    VastaaPoista
  37. onks se uus huopa noissa kuvissa? jos ei, nii laita kuva siitä!

    VastaaPoista
  38. Etkö oo enää alue valmennusrenkaassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ollaan, mutta eipä oo pitkään aikaan ollu aluevalmennuksia kun ei saada tarpeeksi ihmisiä sinne:(

      Poista
    2. Aa:( novtoivottavati asia korjaantuu pian

      Poista
  39. Hyvä Tiia! Voitto meni iha sika kivasti tos 105cm ekaks radaks! :) ~ XD

    VastaaPoista
  40. Must alkuperäiset kuvat on ehkä vähän hienompia mut ei noissakaan mitään vikaa oo :)
    Ja toi 105cm meni just kivasti! :DD

    VastaaPoista
  41. mustaki ne aidot ois paremmat!
    tietty muutamia vois laittaa jos haluu tollee mut ei kaikkia, ku kivempi kattoo ratsastuskuvia sillee oikeen värisinä :D !

    ja voisitko tehä sen postauksen piakkoin mis opetat muokkaa kuvat tollasiksi niillä curveseilla :) ?

    VastaaPoista
  42. Osa kuvista vois olla tollee, mut ei ehkä kaikki :)

    VastaaPoista
  43. Itse tykkään paljon enemmän niistä ihan normaalin värisistä kuvista. Nuo muokatut ainakin mun silmään näyttää sellasilta, että siellä satais, olis kauheen kosteeta ja että aurinko on pilvessä. :)

    VastaaPoista
  44. musta noi kuvat on kivan värisiä! hienosti menitte, onnee! :)

    VastaaPoista
  45. Vinkkinä, älä muokkaa kaikkia kuvia näin paljon. Kisakuvia ei oo hirveen paljoo järkeä muokata niin paljoa, parempi jos jätät perus kontrastin säädölle ja rajaukselle kisakuvat. Kokonaisuudesta tulee parempi, jos muokkaat vaan muutaman kuvan ja annat muiden olla ihan ennallaan. Muutenkin, jos käyttää liikaa Curvesia tai Selective Colorsia niin pidempään seuranneet ja kuvia usein katselevat kyllästyy aika nopeasti, jos ne on aina ihan samanlaisia. Rakentavana palautteena kannattaa tää ottaa, pidän paljon sun tyylistä kuvata ja käsitellä, mutta aina kaikilla on parantamisen varaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kiitos kommentista, en todellakaan minään haukkuna ottanut;)

      Poista
  46. Aidot on kivoja, mutta oon tykästynyt tuollaisiinkin kuvanmuokkauksiin lukiessani Iinan ja Dessin blogia :)

    VastaaPoista
  47. Hirmu siisti ja tasainen rata sulla tossa 105cm-luokassa. En kattonut sitä pienempää, mutta onneksi olkoon kuitenkin sijoituksesta jonka metristä sait :)

    Mun silmissä sun pisteet nousi hirveesti, kun luin sen yhen kommentin, johon olit tässä yllä vastannut: meni jotenkin niin, että kun on mennyt pienempiä tarpeeksi, ei ole vaikeaa nousta isompiinkaan luokkiin. Oot niin oikeassa, itse oon tämän myös todennut sekä itseni että muutaman tutun kautta! Juuri tällä asenteella ja maltilla nouset varmasti niin pitkälle kuin vain itse tahdot :) Harmittaa niiden puolesta, jotka ryntäävät heti "isoihin" luokkiin ja kuvittelevat olevansa todella hyviä, kun saavat hyvällä tuurilla nollaa tai paria puomia alas, mutta meno on hirveää soutamista ja estesilmä ei ole vielä kerennyt pienemmillä esteillä muodostua.

    Tsemppiä kauheesti jatkoon ja sait muuten uuden lukijan, kun nyt vihdoin sain aikaseks lukee tätä sillon kun oon itte sisäänkirjautuneena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pakko tunnustaa että tuon kommentti oli suora lainaus valmentajani suusta, mutta täysin tottahan tuo on ja itsenikin mielestä oikein järkevää. Liian usein näkee juuri niitä jotka menee sitä metriä tai vielä isompaa järkyttävällä sähellyksell.

      kiitos:)

      Poista
  48. Tee seuraavista kisoista kunnon videopostaus semmonen pitkä . Missä on kisoja edeltävän päivän valmistelut ,lähtö,radat, mahd. palkintojen jako ,matka ja kotiin tulo :D!

    Koska muuten teet noita erikoispostauksia ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suurin osa puolivalmiita, mutten oo jaksanu vaa tehä loppuun:D

      Poista
  49. normaalit kuvat on mun mielestä parempia :) onnee vielä sijotuksesta tossa 105cm luokasta :))

    VastaaPoista
  50. Onnea! :) Omaan silmään normit kuvat kivempia

    VastaaPoista
  51. mustaki normaalit kuvat on parempia, noiki on ihan kivoi välil, mut ei kokoajan ;)

    VastaaPoista
  52. Munkin mielestä ois parempi niin, että suurin osa kuvista ois silleen "normaaleja" ja sit osa kuvista tolleen muokattu. Kun tommosen muokkauksen tarkoitushan on saada kuvaan tunnelmaa, niin oikeastaan se tunnelma menee jos kaikki kuvat ovat samanlaisia ja silloin muokkauksessa ei ole enää mitää ideaa ja rupee vaikuttaa siltä, että kuvat on muokattu vain muokkauksen vuoksi. Ota tämä rakentavana kommenttina, tarkoitus ei ole haukkua kuviasi tai mitään semmoista.

    VastaaPoista
  53. Moi Tiia!
    Mulla olisi pulma. Mä hoidan yhtä todella ihanaa -95 tammaa. Se on risteytysponi, ja tallin toiseksi pienin. Se on todella hyvä esteponi esteillä on automaatti, mutta mua häritsee se, että se on muuttunut esteillä :( ! Se on alkanut esteen jälkeen menemään IHAN TÄYTTÄ! Mua ärsyttää se! Kisat on tiedossa. Meen 50 - 60cm luokkaan, koska en viitti korkeita hypätä ku, se menee ihan täyttä! :( Kaikki kehottaa vetämään ulko-ohjasta ihan täyttä. Miten sä suosittelisit ? Kisat on n. 3vk päästä.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.