#380 Voiton koeratsastus

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tässä nyt tämmönen pikkunen postaus, jota voisi melkeen erikoispostaukseksi kutsua. Elikkä Voiton koeratsastus. Kattokaa miten pieni oon noissa kuvissa ja miten makee Voitto on Emilian ratsastamana ;)

Käytiin vaan kerran kokeileen Voittoa, toisin kun Lilliä testailtiin monet kerrat. Mentiin Tampereelle ja heti samana iltana käytiin pistäytyy Hattel Horsella. Paikka oli ihan mieletön, voisin melkein veikata että suomen upeimpia, enkä ees oo nähny sitä uutta talli! Voitto oli sitten jouduttu karsina pulan takia laittamaan solariumin alle tehtyyn karsinaan ja siellä se solarium alla kökötti. Syöteltiin sokeri ja lähdettiin ihan fiiliksissä yöksi hotelliin, arvatkaa nukuttiko? 


Seuraavana aamuna sitten mentiin ridavaatteet päällä sinne. Laiteltiin Voitto valmiiksi yhdessä jonkun tytön kanssa, sen jälkeen Emilia ratsasti meille Voiton ja Sanna kerto siinä oman heppansa selästä Voitosta. Sen jälkeen Pinja ratsasti vähän. Ja lopuksi minä pääsin kiipeemään selkään. Voitto oli hirmu iso ja sillä oli valtavat liikkeet, tuskin pysyin selässä! Lopuksi hyppäsin kaksi pikku hyppyäkin. Sitten Sanna sano, et menkää vaan käveleen tonne maastoon. Pinja vierellä ja mää selässä. Ne polutkin oli ihan uskomattomii ku se matka mitä käveltiin oli valaistu. Voitto oli tosi kiltti ja oltiin koko perhe ihastuneita siihen!

Muuten ainoa kerta kun oon hypänny ilman turvaliivii, kun se jäi kotiin!
Päädyttiin sitten ostamaan Voitto tuon koeratsastuksen ja kahden hypyn jälkeen. Voitto oli oikea herrasmies kun saapui meille, ei mitään huonoja tapoja!



54 kommenttia

  1. itse en melkein koskaan käytä turvaliiviä hypätessä :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkevää ois kyllä käyttää. Eihän sitä voi ikinä tulevaa ennustaa.

      Poista
    2. Määkää en käytä ikinä:DD ei oo enkä osta.

      Poista
    3. mä käytän, nyt ja aina. Empä tahdo hengelläni leikkiä, halun varmistaa eläväni _terveenä_ ja _ehjänä_ vielä aikuisenakin.

      Poista
    4. määkään en käytä, mitta ois kiva käyttää ettei satu mitään, mut en omista..

      Poista
    5. Kia//oikee asenne!
      Mulla on ja käytän! Vaikka mentäisiin koulua! :)

      Poista
    6. turvaliivistä voi olla välillä enemmän haittaa kun hyötyä..vaikka olisi oikein kiinni!! itse käytän turvaliiviä ehdottomasti lähes aina mutta olen nähnyt kuinka huonosti kävi kun turvaliivi asettui väärin kun kaveri tippui selästä...kylkilyy murtui :/

      Poista
    7. Tuttu käyttää AINA turvaliiviä, mutta kerran kun ei käyttänyt, tippui. Jos olii käyttänyt, kylkiluita olisi murtunut, vaikka turvaliivi olisi ollut kunnolla.

      Poista
    8. Itelläni ei oo minkäänlaista turvaliiviä, koska ne maksaa niin hitsisti. Kaveri osti käytetyn, vissiin Tori.fi stä, makso 50e. Sinänsä halpa hinta, mutta jos se turvaliivi onki rikki? vähän kyllä epäilyttää, mutta kaveri on tippunu monta kertaa, kerran jopa selälleen, ja vielä shetlanninponin kiitolaukasta! Kerran oltiin kattomas siskon kanssa hänen tuntia, tippu 2 kertaa saman shettiksen kiitolaukasta, toisen kerran huus täysii : EII!!!!" Kyllä, mut ei se sinänsä lösähtäny takamukselleen, vaan ihan jaloilleen. Toisen kerran sitte heti parin laukannoston jälkeen, selälleen.. oli muute turvaliiville käyttöä! Sillä hän ei nyt enää haluis ratsastaa sil shettiksellä, koska se pudotti pari kertaa laukasta sen jälkeenki ku oltii kattomassa, sano et ei haluu ratsastaa sil ku aina pudottaa hänet laukasta..Tuntuu vähän, että ei pysy siellä selässä kunnolla. kun se vauhti on siis kiitolaukkaa, kun se hepo ei haluu olla yksin vikana vaa yrittää laukata muiiten perään, nyt rupesin taas selittään tästä! Herratyyteli..No oli ainakin hänellä turvaliivi kovassa käytös! Ite ratsastan sillei harvoin, huomennakin menos tallille, pitäis päästä laukkaamaa. En omista kypärää,enkä turvaliiviä,ratsastushousuja, No, millä mä sitten ratsastan? Mulla on Ratsastussukkia 3 paria, Sopivat venyvät ja joustavat housut jotka ei haittaa vaikka menis likaseks, saan kypärän lainaan sieltä, eikä siellä käytetä turvaliivejä paitsi esteillä..No, taas rupesin tekee tähä jtn omaa postausta XD No, kiitti jos luitte, ja Tiia, ihailen sua iha sikanaaa!!
      T: Aino

      Poista
    9. Mun turvaliivi on liian iso enkä oo ikinä käyttäny. Mun mielestä ne on tosi epämukavia. Mutta vähän aikaa sitten ostettiin mulle selka tuki, jota käytän esteillä ja maastossa.

      Poista
  2. herranjumala voitto on joskus ollu hienossa lihassa!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se muka nykyään oo?

      Poista
    2. Mitäköhän te anot sanoisitte mun hevosesta, joka ei todellakaan ole hyvässä lihassa:D Minusta Voitto on edelleen todella hyvässä lihassa ja juuri sopiva hevonen Tiialle:) Eikä Tiiakaan mikään huono ratsastaja ole! Myönnän olen vähän kateellinen Tiialle, mutta ei tulisi mieleenkään alkaa jauhamaan shaibaa missään tai koskaan!

      Poista
  3. Tee joskus postaus Lillinkin koeratsastuksista! :))

    VastaaPoista
  4. Ompas se ollu upeen lihaksikas ennen! :O

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Upean näköinen Voitto!

    VastaaPoista
  6. Siis miten piti ostaa se?

    VastaaPoista
  7. IHAN ERINÄKÖNEN ! ei uskois samaksi hevoseksi :)

    VastaaPoista
  8. Ompas vote ollu lihaksikas ja hieno!!! :)
    Karva myös kiiltää upeesti ja tosi hienon näköstä noissa kuvissa sen ja emiljan meno.
    En uskois nyt samaks hepoliiniks!! :O

    VastaaPoista
  9. Huhhuh. Kylläpä on Voitto muuttunut sen jälkeen kun on teille tullut. Eikä todellakaan hyvässä mielessä... Ei melkein uskoisi samaksi hevoseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ehkä kumminkin. kunse tuli meille, meillä ei ollut edes kenttää enkä osannut ratsastaa hevosta peräänantoon kunnolla niin mites ne lihakset siinä kehittyy? nyt kun ne hommat ois kunnossa on voitto ollut jatkuvasti saikulla jolloin ollaan taas tilanteessa 0.

      ja eikähän kumminkin oo eri kun minä ratsastan sillä mitä kokeneet suomen parhaiden hevosten ratsuttajat ovat ratsastaneet sillä?

      Poista
    2. Jepjep ite katoin ihan samaa, on voitto muuttunu tosi paljon, mut ei kyl parempaan suuntaan. Noin sitä käy kun liian kokemattomat ostaa hevosen (jos ei osaa edes peräänantoon ratsastaa) mitä eivät osaa edes ratsastaa. Pilalle menee koko kaakki.

      Poista
    3. Onko hevonen aina pakko ratsastaa peräänantoon, taikka osata se? En ymmärrä , ihme touhua. Mun mielestä Tiia on ostanu upeen hevosen ja sitä Voitto on vieläkin.

      Poista
    4. haha, aika moni kansallistakin kisaava ei saa hevostansa peräänantoon;) se ei ehkä ole se määrite sille, voiko hevosta ostaa.

      Poista
    5. No aika paskoja ratsastajii sit vissiin nää sun kansallisen tason kisaajat jos ei saa mitään hevosta perääantoon :D :D mun mielestä kun se kuuluu perus asioihin mikä opetellaan jo pentuna ratsastuskouluissa?? niin, no rahalla saa kaikkea mutta ei taitoa ;D

      Poista
    6. Hhah ite en oo ikinä oppinu ratsimaan heppaa peränantoon ja ihan ratsi koulus oon! kaverit ne on sen mulle opettanu ! (; ja se ei ole mikään hyvä syy ostaa heppaa et sittenkun osaan ratsastaa peränantoon! no nää anot on vaqa kateellisii tiia sulle!! ne ite ossaaa just ja just varmaa mennä käyntiä! ja voitto on ollu lihaksikas mutta on teillä hyvä kuntonen myös ! (;

      Poista
    7. Peräänanto ja muoto ovat eri asia!:) Monikaan ratsastaja (en halua yleistää) ei saa hevosta peräänantoon jolloin hevonen käyttää takapäätäänsä, suurinosa ratsastaa hevosen muotoon jolloin hevosen kaula on kaarella muttei hevonen käytä takapäätäänsä. Itse kuulun näihin jotka saa hevosen muotoon, muttei peräänantoon. Ja EN väitä ettei Tiia osaisi ratsastaa hevostaan peräänantoon:)

      Poista
    8. Älä kuule hauku siinä ! Voittokin on jo vanhentunut eikä monta vuotta samanlaisena mikään hevonen pysy ! Sillä tallilla millä minä käyn OLI semmonen 18-v suokkiruuna,se oli ihana :) Kun katsoin senvanhoja kuvia missä se on tyyliin 14-15v ja vertasin tänhetkiseen,oli aika paljon eroa ;) Ja sillä tallilla kumminkin hoidetaan hevoset hyvin ! hevoset muuttuu ajan myötä,niinkuin ihmisetkin ! Ei hevoset pysy aina sellaisena kun nuorina olivat .
      OLEN PUHUNUT ! JOS EI USKOTA MINUA NIIN EI USKOTA!!


      Terkuin,
      Heppa-hullu ♥ ja Tiia,Pinja,Voitto ja Lilli fani ♥♥♥

      Poista
  10. En mä nää hirveesti eroa, ja niinkun tiia sanoikin, niin on vähän eri tasoset ratsastajat. Tiia on kummiskin vielä alle 18v vielä, eikä ole päässyt opiskelemaan mitään heppajuttuja vielä yms.

    VastaaPoista
  11. Pakko sanoa ,että ostitte kultakimpaleen :)! Voitto on todella hyvä hevonen ja sovit sille todella hyvin :) ! Seuraan blogia päivittäin ja odottelen postauksia ja pidän niistä kovasti :)

    VastaaPoista
  12. mul on kans etten hyppää oikestaan koskaan turvaliivillä, ainoastaan maastoesteillä turvaliivi päällä :)

    VastaaPoista
  13. te ootte kehittyny hurjasti parina! olit tosi pikkunen tossa!
    http://heidiwilma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. ootte kehittyny tosi paljon ! (: ja olin tuol just viikon töis :pp

    VastaaPoista
  15. kyllä joo huomaa etttä on vähän erinäköinen, mutta voitto on silti todella tyytyväinen tiian hoivissa!!! muulla ei niinkään väliä :)
    tiia oot kehittynyt PALJON tosta! kyllä voitto sun alla menee nykyään todella hienosti ja näin, mut sun kannattais ratsastaa se korkeemmaks ja lyhyemmäks. niinku tuo emilia on ratsastanu. ku huomaa että ku ratsastat voittoo, nii sul on suht pitkät ohjatki (ei pahasti). lyhennät ohjaa, ja alat ratsastaa sitä korkeempaa&lyhyempää muotoo. sit se ois sun alla yhtä magee. vaikka on se nytkin hieno :)

    VastaaPoista
  16. minkä ikäinen oot noissa kuvissa . Voitto on kyllä mun mielestä ihan hyvässä kunnossa ei se nyt niin pahan näköinen oo vaikka jotkut sanootoista

    VastaaPoista
  17. Ite en käytä turvaliiviä vielä, koska hyppään vasta 60 cm'ää ja meille on sanottu, että kun mennään näin pieniä, niin parempi, ettei oo liiviä, niin mukautuu liikkeisiin paremmin. Kyl mä kuitenkin ostan jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  18. Tiia on ollu tollon aika pieni ja musta toi on aika törkeetä Tiia kohtaan sanoo, että Voitolla oli ennen paljo enemmän lihaksia!!!
    Musta se on vieläkin lihaksikas ja hyvässä kunnossa....se on myös sopivan lihaksikas kisa/harraste käyttöön, että kyllä Tiia on pitäny voitosta huolta ja ihan tyytyväiseltä näyttää, kun on kivassa tallissa, ruokaa ja heppa kaveri Lilli :)

    VastaaPoista
  19. oot aanu upeen hepon ja sitä se viel nytki on!:)

    VastaaPoista
  20. Tiia on kerenny napata itelleen parhaan hevosen ;)

    VastaaPoista
  21. ruokkiiiko kateus teitä noin paljon että pitää alkaa disaa
    Tiia on hyvä ja voitto just oikea tilalle joten lopettaakaa
    Tollanen kateus

    VastaaPoista
  22. vitsi sä meet hyvin jo silloin

    VastaaPoista
  23. onhan voitto tosta tietenki muuttunu huonompaan suuntaan, mutta jos ollaan kerran saikulla oltu niin se on ihan ymmärrettävää:D ja tärkeintähän on, että hevonen voi hyvin ja on tyytyväinen, ja se riittää hyvin harraste ja pikku kisakäyttöön... eikä se, että voitto on joskus ollut totaalisessa huippukunnossa tarkoita sitä että se olisi nyt huonossa kunnossa?:DD voitto on tosi hyvässä kunnossa nytkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmiset ajattelevat että hevosta pidetään huonosti jos sitä ei kiillä tai pullistelee lihaksistaGAAAAAD ette voi olla tosissanne !!!!

      Poista
  24. Ite en ikinä käytä turvaliiviä kouluratsastuksessa ja hyppäämisessä.Enkä aijo ostaakkaan.

    VastaaPoista
  25. Turvaliiviä on kyllä hyvä käyttää, mutta jos ette käytä ni ei oo mun vika eikä ongelma! Kuinka nuori Tiia on tossa? (:

    VastaaPoista
  26. Kaikki noi jotka sanoo että Voitto on muuttunutt vain huonompaan suuntaan ja että Tiia on huono ratsastaja on väärässä! Turvaliiviä on järkevä käyttää, ite käytän esteillä, koulussa en yleensä.

    VastaaPoista
  27. Sait upeen hevosen ja sitä se on vielkii!

    VastaaPoista
  28. Ja kun jok tossa sano että sen karva ei kiillä niinkun tuolla edellisellä tallilla niin katsokoon, tän blogin tota ekaa kuvaa ni kyllä kiiltää ;) Ne on vaa katteellisia !

    VastaaPoista
  29. Hieno heppa silloin ja nyt. Sun pitäis ottaa joku rajoitus noille kommenteille. Vaikka ikävä kyllä lukisit silti itse nuo ärsyttävien anonyymien kateelliset kommentit. Jännä, että ne silti jaksavat lukea blogia ja katsella videoita..

    VastaaPoista
  30. Minusta pitäiSi olla turvaliivi, oli ratsastuksessa sitten koulua tai esteitä.. Vaikka poni/hevonen olisi sulle kuinka tuttu tahansa et voi sanoo "ei mulle mitään käy" entä jos käykin.. Entä jos poni/hevonen pukittaa ja sä et osaa aavistaa sitä

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.