LUUKKU 13: Ratsastajan treenaamisesta pari sanaa

torstai 13. joulukuuta 2012



Tekstin lähteenä toimii Tuomas Jauhiaisen tekemät materiaalit valmennussuunitelmaamme ja kursivoidut tekstit on suoraan lainattu Tuomaksen kirjoittamasta materiaaleista.

Kuinka moni harrastaa jotain muuta liikuntaa ratsastuksen ohella? Tietysti niiden jotka käyvät pari kertaa viikossa tunneilla on helpompi harrastaa ihan vakavastikkin jotain toista lajia. Mutta entäs ne joilla on oma hevonen saatikka useita omia hevosia. Itsellä ei ainakaan jää oikein aikaa muihin kun noihin nelijalkaisiin. Postauksen lopussa kumminkin kerron miten sitä muutakin liikuntaa olen saanut ängettyä mukaan arkeeni.
"Esteratsastus on taitolaji, jossa tarvitaan hyvää peruskuntoa ja kestävyyttä. Jotta jaksaa treenata lajia, pitää olla riittävä peruskunto ja toisaalta kilpailutilanteissa pitää pystyä ottamaan kaikki irti osaamisestaan."
Peruskunnon pitää olla tietysti aina parempi, mitä useampia hevosia ratsastat. Yksi hevonen menee ehkä tuosta noin vain, mutta entäs sitten kun aletaan ratsastamaan putkeen toista taikka kolmatta hevosta? Silloin vaaditaan jo vähän parempaa kestävyyskuntoa, jota ei välttämättä enään saavuta pelkästään ratsastamalla. Varsinkin kisoissa on tärkeää, että jaksaa ratsastaa kaikki hevosensa yhtä hyvin. Treeneissä voi vielä oman laiskuuden mukaan keplotella, ratsastaa ensin vaikeimman hevosen ja sitten helpommat. Mutta kuten tiedämme, kisoissa ei sitä lähtöjärjestystä saa päättää.

"Tärkeä ominaisuus esteratsastajalle on kokonaisvaltainen vartalonhallinta. Keskivartalon lihaskunnon merkitys korostuu, mutta myös jalkojen ja käsien lihasten on oltava kunossa."
Esteratsastuksessa kuten muussakaan ratsastuksessa ei ole mitään yhtä lihasryhmää, mikä tarvitsisi muita enemmenän huomiota treenauksessa. Ratsastus on kaikilta osa-aluieiltaan enemmän taitolaji kuin voima- tai kestävyyslaji. Uuden asian opettelu tai virheen korjaaminen on tietysti helpompaa, jos sinulla on vartalosi kaikki lihakset hyvässä kunnossa. Tästä minulla on omakohtainen hyvä esimerkki. Minulla oli jossain vaiheessa todella huono ryhti ratsastaessa, mutta kun ryhtiä lähdettiin korjaamaan olisi se varmasti ollut helpompaa jos selän ja vatsasn lihakset olisivat olleet valmiiksi paremassa kunnossa. Pidettyäni ryhdin jonkun aikaa oikein ja kunnolla, alkoi lihaksiini sattumaan todella paljon. Lihakset vahvistuivat sinnikäällä treenamisella ja virheen korjaamisella, olisinko kumminkin voinut tehdä asialle jotain esim. kuntosalilla?

Minulla ei jää oikeastaan aikaa harrastaa mitään muuta tavoitteellisesti ta edes vähän ei-niin-tavoitteellisesti. Ratsastus, tallin hoito sekä koulu vievät kaiken aikani. Listaan tässä nyt kumminkin vähän miten minä liikun ratsastuksen ohella, vaikkei siihen ( ainakaan mukamas) jää kunnolla aikaa


Koululiikunta. Olen ottanut valinnaiseksi liikunnan, joten minulla on liikuntaa 4h viikossa. Koko tuota aikaahan ei liikuta, kun tunnit ovat kai 45min. Kumminkin tämän hetkisen kouluremontin takia joutuu liikuntapaikkaan kävelemään joskus jopa kilometrejä, sitten kun on vähän myöhässä niin kävely muuttuu juoksuksi.. Nyt kumminkin takaisin asiaan. Normiliikunnassa tehdään perusjuttuja, jalkapalloa, sählyä, kuntosalia, yleisurheilua jne. Valinnaisliikunassa kokeilemme kuitenkin monipuolisemmin uusia lajeja ja usein saa valita pelaako esim. sählyä vai meneekä kuntosalille. Koululiikunta on oikeasti hyödyllistä, jos vain on oma asenne kohdallaan. Tulee liikuttua ja jos vielä itse jaksaa tehdä kaiken täysillä, on oikeasti liikuntatunneista jotain hyötyä. Kaiken lisäksi saa vielä ilmaista opetusta, jos vain osaa ottaa neuvot vastaan ja kysyä.

Koulumatkat. Ala-asteella koulumatkani oli suuntaansa 2km ja se tuli lähes poikkeuksetta pyöräiltyä, käveltyä ja talvella joskus jopa hiihdettyä. Nyt koulumatkaa kertyy saman verran, mutta se jakautuu kahteen osaa. Bussi-pysäkille käveleminen ja sitten kaupungin päässä pysäkiltä kouluun käveleminen. Sama sitten kun tulen koulusta kotiin. Minulla ei ole mitenkään mahdollista kävellä koko koulumatkaani, mutta kannattaa oikeasti miettiä mistä saisi tälläistä hyötyliikuntaa. Kuinka pitkät ovat esimerkiksi tallimatkasi? Voisiko sen kävellä tai pyöräillä edes joskus? 


Muu liikunta. Nyt olen yrittänyt liikuskella vähän vapaaehtoisestikkin. Kesällä kävin juoksemassa, mutta minä en kestä sitä kun en jaksa ja voi juosta niin kovaa elämäni ensimmäisellä juoksulenkillä. Tykkään juosta kovaa ja masennun heti kun en vain jaksa heti aluksi vetää mitään superlenkkejä täysillä.. Vaatisi vähän pitkäjänteisyyttä. 

Nyt teen kumminkin pari kertaa viikossa lihaksia, en oikeasti tiedä millä nimellä niitä pitäisi sanoa:D Mutta siis teen 2-3 kertaa viikossa pääasiassa vatsa-, pakara- ja jalkalihaksia. Minulla on puhelimessa todella mahtava sovellus, joka muistuttaa mua joka päivä tekemään nuo harjoitukset ja lisäksi se sisältää monia hyviä treenausohjelmia. Ainakin iPhoneen sen saa nimellä treeni, muista puhelimista en ole varma? 

Talven tultua käyn aina kun aikaa ja voimia vaan riittää niin laskettelemassa. Rakennettiin Pinjan kanssa jotain boksin tapaista tuohon pihaankin, jottai voidaan harjoiteilla temmpuja:)

Tallityöt. Nekin voi laskea liikunnaksi. Varsinkin, jos olisi vähän enemmän kun se yksi karsina siivottavana. Me kumminkin siivotaan myös tarhat lähes päivittäin ja lisäksi purut haeataan aika kaukaa. Ei siinä paljoo liikkumista tule, mutta silti enemmän kun täyshoito tallilla.

Olen aina harrastanut jotain liikuntaa, pikkusena mm. telinevoimistelua, balettia, uintia. Nyt se on kumminkin jäänyt kun ratsastus on noussut ykkös lajiksi. Liikunnan opettaja onkin monesti sanonut, että sinusta kyllä huomaa että olet aina harrastanut liikuntaa. Jos sanon sinulle että laita käsi tohon asentaan, selkä vähän mutkalle tai hyppää vähän korkeemmalla ja sillä ja sillä tavalla, niin osaan korjata virheeni jo seuraavalla kerralla. Kaikki eivät tähän pysty ja usein se on merkki kuulemma siitä, ettei ole harrastanut liikuntaa ja sitä myöten opetellut korjaamaan virheitään niin nopeasti.

Tuomaksen laatimat oheis- ja huoltavat harjoitteet, joista voi saada vähän suuntaa kun laatii itselleen treenaus suunitelmaa. Tehtiin näitä kaikkia muutama vuosi sitten Tuomaksen järjestämällä ratsastusleirillä, varsinkin tuo mielikuva harjoitus Tuomaksen vetämänä oli tosi mielenkiintoinen!


"Oheisharjoitteet:
  • etäisyydenarviointiharjoitukset ilman esteitä tai esim. kävellen (askeleen rytmitys tiettyyn pisteeseen); kehittää esteratsastuksessa tärkeää ominaisuutta eli etäisyydenarviointia.
  • rauhalliset juoksulenkit; peruskunnon kehittäminen
  • erilaiset pallo-ja joukkuepelit; nopeus, reagointi ja räjähtävyys paranevat
  •  muu kuin esteratsastus (esim. kouluratsastus, maastoratsastus); kehittävät monipuolisesti perusratsastustaitoa (ei ehkä kuitenkaan oheisharjoite vaan tietynlainen yleisharjoitus..)
  • mielikuvaharjoitukset ja ja muiden ratsastuksen seuranta; oppii ymmärtämään onnistuneen suorituksen edellytykset.

Huoltavat harjoitteet:
  • venyttely; notkeuden ja elastisuuden ylläpito ja jo hankittujen jäykkyyksien lievittäminen.
  •  voimistelu (käy myös oheisharjoitteesta); kovien kilpailusuoritusten jälkeen hyvä kropan palautumisharjoite."
Oma treeni ohjelmani menee pääasiassa näin Voiton ollessa kevyellä liikutuksella.

MA Voiton vapaapäivä, koululiikunta
TI ratsastus
KE ratsastus, lihaksia puhelimen treeniohjelman mukaan 5-10min
TO ratsastus

PE ratsastus, koululiikunta
LA ratsastus, lihaksia puhelimen treeniohjelman mukaan 5-10min
SU ratsastus, (lihaksia puhelimen treeniohjelman mukaan 5-10min)
"Käytänössä tärkeää on säännöllisyys ja nousujohteisuus treeneissä. Tärkeintä esteratsastuksen oppimisessa on ratsastus itsessään. Yleistreenit luovat kuitenkin perustan myös lajitreenille. Ratsastuskulttuurissa muuta treenaamista ei ole otettu kovin ammattimaisesti huomioon."
Noihin Tuomaksen sanoihin on hyvä lopettaa. Ja jokainen voi miettiä, hevosen treenit on viimisen päälle mietitty, miksei myös siis sinun.

Kertokaapa vähän omasta liikunnastanne ratsatsuksen ohella? Ehtiikö joku harrastaa oman hevosen lisäksi jotain muutakin?




42 kommenttia

  1. Mulla tosiaan tuon oman hepan lisäksi tulee 1-2 krt viikossa tehtyä viidentoista hevosen ratsastuskoulussamme aamutallit ja suurimpana osana päivistä haen yksin tai joidenkin tallityttöjen kanssa hepat sisällekkin sekä iltatallissakin tulee käytyä melko usein viikollakin. Meillä paria heppaa vaille kaikki tarhailee melko kaukana. Ehkä 100m mut kuitenkin. Sinne kun kävelee tarpeeksi monta kertaa niin alkaa kilometrit karttua.

    Bussille tulee tietysti käveltyä ja koululiikunnassa oltua, mutta en ole hirvittävä himourheilia, koska ei ole mitään terveydellistä syytä, mutta olenhan minäkin pikkuhiljaa oppinut käymään lenkeilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Ite oon nyt muutaman kuukauden käynyt lenkillä aina iltaisin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Yritän vielä tehdä lihaskunnot päälle, mutta aina ei muista/jaksa/huvita :D

    VastaaPoista
  3. Ite käyn ratsastamassa pari kertaa viikossa. On vaan vähän surkea kunto, kun jalka oli kipsissä 6viikkoo... No ei se mitään alhaalta noustaan!!!

    VastaaPoista
  4. Mulla tosiaan alkoi lukio nyt syksyllä, ja entisen ylläpitohevosen tilalle tuli uusi. Nykyään aikaa ei riitä lukion ja talleilun lisäksi melkein mihinkään muuhun. Lenkkeilen aina kun mahdollista. neljään asti kestävät koulumatkat ja ratsastuskoulun maneesin käyttö on hankalaa näin talvella :/

    VastaaPoista
  5. No mulla on tällä hetkellä kaksi heppaa liikutettavana, koska toiselle ei ole vuorkaajia kun kaksi kertaa viikossa. Mutta jalkapalloa pelaan, nyt se on vähän jäänyt kun on ollut paljon kisoja yms. mutta viimeistään kesällä taas aloitan (:

    VastaaPoista
  6. Itse olen nyt lukiossa kolmatta vuotta ja oma hevonen asuu täysihoitotallissa. Eli tallilla käyn yleensä ratsastamassa 6kertaa viikossa. Sen lisäksi käyn koulun lähellä olevalla kuntosalilla (hyppytunneilla, eli ei mee illasta aikaa) 3kertaa viikossa. Lisäksi lenkkeilen koiran kanssa sekä ilman. Juoksemassa käyn 3kertaa viikossa, kävelyitä tulee sitten fiiliksen ja ehtimisen mukaan 0-3kertaa viikossa. Lisäksi venyttelen väh 3iltanan viikossa (samalla kun katon telkkaria). Aika paljon tulee ehsittyä liikuttua, kun vaan aikatauluttaa oman päivän hyvin :)

    VastaaPoista
  7. kahden hevosen lisäksi liikun lähes päivittäin, yks vapaa päivä viikossa, jotta lihakset kasvaa ja rentoutuu :)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Itse en juurikaan liiku paljoa muilla tavoin kuin ratsastamalla, mutta pakko olisi saada asiaan muutos..

    VastaaPoista
  9. Mikä treeniohjelma sul on puhelimes? :)

    VastaaPoista
  10. ite harrastan ratsastuksen ohella ampumahiihtoa joten treeniä tulee 6krt/vk plus kaikki kisat ja leirit. :) mutta jos haluaa huipulle nii pitää tehdä töitä sen eteen!

    VastaaPoista
  11. Pilates on ihan huippua ratsastajalle. Treenataan liikkuvuutta ja keskivartalon lihaksia. Paljon esim staattista pitoa vatsalihaksilla, mikä olisi ratsastajalle parampi! :) Ja kunnon venyttelyt. Itse olen ainakin huomannut notkistuneeni huomattavasti kun käyn kerran viikossa pilates tunnilla. Kerran viikossa tunti ei ole suuri panostus, mutta auttaa todella.

    VastaaPoista
  12. Ai vitsi, tästä pitäisi kyllä tehdä oma postaus blogiin... :') Meikäläisellä on meinaan yhteistyösopimus paikallisen kuntosalin kanssa, ja sieltä ollaan tehty minulle varta vasten ratsastustyyliäni (niin vahvuuksia kuin heikkouksia) kohtaan sopiva lihaskunto-ohjelma, jonka avulla olisi nyt tarkoitus lisätä 1. treenikertoja kahdesta neljään kertaan viikossa ja 2. vaativampia liikkeitä lihaskunnon parantamiseksi. Ihan loistava (ja sairaan rankka) ohjelma, jota tämän tasoinen ratsastaja kaipaa. Kun tosissaan liikkuu niin paljon hevosen kanssa, tulee aerobista liikuntaa harrastettua huomattavasti lihaskuntoharjoitteita enemmän, ja siksi täytyy oikeasti treenata kovaa jotta tulokset myös näkyvät :) Ja ne kyllä näkyvät heti kehonhallinnan (joka on ratsastajalla jo ennestään tosi hyvä) parantumisena, kropan suoristumisena ja ryhdin ja asennon paranemisena :)

    VastaaPoista
  13. Tykkään liikunnasta ym. mut mun koululiikunnan opettaja ei oo kiva, sen takia en ota ylimääräisiä liikuntatunteja..

    VastaaPoista
  14. Mä olin kans aika kova juoksemaan ja nyt ku on jalat ollu kipeenä niin kuntokin romahtanu ,enkä jaksa juosta kunnolla .. Ja välillä vaikka haluiski niin ei vaan pysy jalka kipujen takia :(

    VastaaPoista
  15. Mä ratsastan viikosta riippuen n. 5-7krt / vko. Välillä rankemmin ja välillä rennommin. Ratsastuksen lisäksi mulla on koululiikkaa 2krt / vko ja pyrin käymään salilla ainakin kerran viikossa. :)

    VastaaPoista
  16. Ite harrastan ratsastuksen lisäks yleisurheilua! Koulussa on vielä aika kevyttä koska olen alakoulussa...

    VastaaPoista
  17. Mä harrastan ratsastuksen lisäksi tanssia tammikuusta lähtien, kun aloitan tanssin lukiodiplomin suorittamisen ja sit käyn lenkillä useampaan kertaan viikossa, välillä juosten joskus kävellen :)!

    VastaaPoista
  18. Ratsastan 3 kertaa viikossa. Lisäksi lenkkeilen koiran kans suunnilleen sen kolme kertaa viikossa myös, sellaisen muutaman kilsan lenkin. Kilsan verran tulee kävelyä joka päivä kun linkka-asemalle pitää iltapäivällä kävellä koululta. Joskus kävelen myös linkkapysäkiltä kotiin muutaman kilometrin, mutta ei onneksi usein tartte. Kesällä pyöräilen paljon. Lisäksi teen tallitöitä, vaikka niitä ei pienellä tallilla kamalasti ole.

    VastaaPoista
  19. Itse harrastin ratsastuksen lisäksi jalkapalloa, jonka aikana kunto oli kyllä ihan superhyvä. Sitten kun tuli oma hevonen niin se sitten ajan puutteen takia jäi... Nyt käyn tallilla 3 kertaa viikossa,sillä en omista hevosta yksin.Suoraan koulusta bussilla tallille ja kilometri kuudensadan reippailu bussipysäkiltä tallille. Heppani asuu opettajani tallissa hänen pihassaan,joten monet työt on tehtävä itse. Töitten jälkeen n. 1h ratsastusta ja vielä iltatalli. Koiran kanssa käyn lenkeillä,ja joskus ihan ilmankin. Koululiikuntaa mulla viikossa 3h.

    VastaaPoista
  20. tää ei nyt liity tähän asiaan millään tavalla, mutta jos kiinnostaa joitakin tämän blogin lukioita. Niin käykääpäs kurkkaamassa blogiani tai laittakaa kysymyspostaukseen kysymyksiä, että saan kunnon kysymyspostauksen aikaan :)
    http://zippo-jensku.blogspot.fi/2012/12/joulukalenteri-luukku-10_11.html

    VastaaPoista
  21. joo siis ratsatuksen lisäks harrastan kuntosalii ja lenkkeilyy illo ku kerkeen:D plus tietty koululiikka jota on 4 tuntii viikos:)

    VastaaPoista
  22. En ehdi paljoa liikkua ratsastuksen lisäksi, ja se ärsyttää mua, kun en saa itseäni enään samanlaiseen kuntoon, kun oon ollut esim.2vuotta sitten.. Ei vaan aika millään riitä. Joka toinen päivä vähintään pitäis käydä lenkillä ratsastuksen lisäksi.

    VastaaPoista
  23. Itsellä ei ole mitään muuta ratsastuksen lisäksi(vähän kotitreenejä ja n. kerran viikkoon salille/liikkumaan muuten), mutta yksi kaverini/tuttuni harrastaa jääkiekkoa ja omistaa hevosen. Se on mielestäni aika saavutus sillä hän menee monesti viikkoon ratsastuksen jälkeen jäkisharkkoihin ja päivastoin :)

    VastaaPoista
  24. Mulla on oma poni mutta silti ehdin hyvin harrastaa telinevoimisteluakin, välillä tosin aikataulut tekevät tiukkaa mutta nää molemmat harrastukset on mulle yhtä tärkeitä ja molempia on tullut harrastettua jo monta vuotta :)

    VastaaPoista
  25. Mulla on kans tuo valinnaisliikka ja tietty normiliikka eli se 4h viikossa koululiikkaa.Multa on tallille about parisen kilometriä ja menen ne aina joko pyörällä tai kävellen.Käyn tallilla yeensä 2-3kertaa viikossa ja joskus useamminkin.Ja joskus käyn 2-4km lenkeillä.Ja talvisin tulee harrastettua jääkiekkoa :D

    VastaaPoista
  26. Ratsastuksen ja raviurheilun lisäksi käyn juoksemassa 3-5kertaa viikossa n.6km lenkkejä ja kotona treenaan lihaksia ja talvella tulee käytyä salilla ton lenkkeilyn sijasta kun en viitti mennä juoksemaan millään hirveillä pakkasilla. Käyn tallilla 5-6kertaa viikossa ajamassa ponilla ja sitten kerran viikossa ratsastamassa + aina välillä teen aamu- ja/tai iltatallin. Meidän tallilla on 10 karsinaa mistä siivoon puolet ja sitten turvetan kaikki ja oman ponin tarhakin tulee siivottua lähes joka päivä :)

    VastaaPoista
  27. Tää on tosi kiva blogi ja on tarpeeksi pitkiä postauksia, ja miten olen saanut blogista ymmärtää niin sä käyt Kuopiossa Minna Canthin koulua, kun itse asun samalla kadulla tämän koulun kanssa niin olen saattanut sinua joskus täällä päin nähdä. :)
    PS: Kävisitkö kanssa tsekkaa minunkin blogi http://juliajafarina.blogspot.fi/
    :)

    VastaaPoista
  28. Tallimatkat päivässä 80km :DD ei oikein innosta pyöräillä :DD nojoo hehheh ennen se oli 4-7 km ja kesät talvet menin joka päivä tallille pyöräillen tai kävellen. Joskus jopa hiihtämällä :D

    VastaaPoista
  29. Mikä sun liikunnan numero oli ? Viime todistuksessa

    VastaaPoista
  30. käyn tallilla ratsastamassa suunnillee 4 kertaa viikossa, sen lisäksi vielä vähintään 5 tehokasta ryhmäliikuntatuntia viikkoon + kuntosali treeni ja koiran kanssa lenkkeiltyä. Mulla on sama tuon lenkkeilyn suhteen, että täysiä juokseminen on kivaa mutta ei sitä jaksa ku ei kunto kuitenkaa riitä siihe että jaksais pitkään juosta täysiä, siks kaikki ryhmäliikuntatunnit on loistavia!

    VastaaPoista
  31. Kerran viikossa ratsastustunti (joka voi olla silloin tällöin myös kouluvalmennus) + käyn ratsastamassa yhden suokkiruunan kerran viikkoon, jos vain ehdin. Lisäksi koululiikunnat (2h ns. "pakollista" liikuntaa + 2h valinnaista) ja kerran viikkoon zumba (jota muuten suosittelen kaikille, on ihan pirun tehokasta ja hauskaa!)

    VastaaPoista
  32. Maanantaisin on yleisurheilu harkat, kuntopalloa heitellään ja pitkät venytykset.
    Tiistaisin on vain ratsastus, sillä tallilla menee sitten se kokopäivä.
    Keeskiviikkona menen kupittaalle(y-urheilu halli) Ja siellä sitten tehdään joku laji(korkeus, pituus, aidat, kuula jne.)
    Torstaina on kuntopiiri 20 liikettä ja kaksi kierrosta.:)
    Perjantaina on harkat taas silloin on koordinaatioita ja lajivoimaa:) Ja viikonloppuisin on kisoja. :) Näätte todennäköisesti mut aina kupittaalla(turku) Kisoissa jos on T13 korkeus lajina:D

    VastaaPoista
  33. Siis täähä oli jo julkastu ? :o ainaki miu muistaaksee, voin olla väärässä? muistan ainakii lukeneeni tälläsen :D

    VastaaPoista
  34. mä en tiiä lukeeks tääl jossain, mut mikä sen lihas-juttu-mikälie-ohjelman nimi on puhelimeen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Treeni" on sen nimi... Lukee tuossa postauksessa jossain kohtaa ;)

      Poista
  35. Harrastan ratsastusta kerran viikossa, eli aika paljon jää sitten sitä vapaa-aikaa ;) Mutta muuten sitten keskityn pianonsoittoon, ja käyn siis pianotunnilla. Kannattaa ratsastuksen lisäksi aloittaa jonkun helpon soittimen esim. kitaran tai pianon. Seon hyvää ns. vastapainoa ratsastukselle jos ymmärrät mitä tarkoitan ;) Suosittelen!

    VastaaPoista
  36. Ratsastuksen lisäksi luistelen ja pyöräilen. Mutta myös koulussa liikun melkein koko ajan.:)

    VastaaPoista
  37. Tuli déjà vu olo. Sähän teit tällasen postauksen jo joskus aikasemminki ja melkein samoilla teksteillä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja sitten miksi siinä näkyy sellainen "joulukalenteri"- teksti? Vai onko tää kopioitu joulukalenterista?? ;)

      Poista
  38. Minä ainakin ehdin ratsastuksen ohella käymään noin 5-6 kertaa salilla :) tavoitteena suuri lihasmassa kasvatus ja rasva pois ;)
    p.s. sulla on mahtava blogi!
    p.s.s käy katsomassa vaikka blogini! ;)

    www.petrapalomaki.blogspot.com

    VastaaPoista
  39. Appreciation to my father who shared with me about
    this weblog, this blog is in fact remarkable.
    http://ow.ly/hUkYP buy youtube subscribers

    Look into my web page; youtube comments

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.