LUUKKU 17: Tarvitsetko banneria..?

maanantai 17. joulukuuta 2012

Minulta on kyselty tosi paljon bannereita ja olen tehnyt niitä nyt jonkun aikaa vain niistä maksaville. Näin joulun kunniaksi päätin tehdä kaksi banneria ja ketkä ne kaksi ovat selviää arpomalla! Kenellä tahansa on siis mahdollisuus voittaa banneri itsellen ja kaiken lisäksi ajattelin videoida koko bannerin teko prosessin, niin pääsette näkemään miten minä ne oikein väkerrän.

Ei tarvi ilmottaa sitten jos nää mun bannerit ei kiinosta tai ne on rumia jne:D


Ohjeet ovat helpot:
  • Anna tarkat ohjeet minkälaisen haluan, jos ohjeista puuttuu jotain en tee banneria. Kerro otsikko, värimaailma, talvinen vai kaikkiin vuoden aikoihin sopiva, läpinäkyvä vai ei, minkälaista haluat vai saanko vapaat kädet, mistä kuvat, brusheja, Minkä tyylinen fontti jnejne.
  •  19.12.2012 jälkeen tulleita ilmoittautumisia ei lasketa arvontaan mukaan!
Alla pari esimerkki uusimmista tekeleistäni, lisää voi katsella täältä.

188 kommenttia

  1. Moikka!

    Niin haluisin sellasen valkosen, läpinäkyvän bannerin missä olisi vähän himmennettynä kaksi kuvaa. Taustan värimaailma siis valkoinen ja teksti sitten vaaleanpunaisella, tai sellaisella mikä sopii bannerin teemaan eniten. Kuvat saa blogistani voin sitten laittaa ne vaikka johonkin postaukseen mutta muuten vapaar kädet! olen lukia ja tässä s.posti roksuuli@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja otsikko on siis ' be free ' ja haluaisin bannerissa näkyvän blogini osoite myös www.rosakuvailee.blogspot.com :)

      Poista
  2. läpinäkyvä ja talvinen, otsikkona emilia ja vasko :) muuten vapaat kädet paitsi etä mielellään ainaski yks rajattu kuva :)

    VastaaPoista
  3. Otsikoksi silver lining, muuten saisit ihan vapaat kädet! :) Värimaailma, kuvat ja kaikki saat valita siis ihan itse, jos mun blogi on toinen niistä, joille bannerin teet. Kuvia osoitteesta www.juliaaaw.blogspot.com ihan vapaasti.

    VastaaPoista
  4. Olispa kiva jos sais vihdoin uuden bannerin!

    -Otsikkona Goldencoast Pegasos
    -Talvinen, ja värimaailma sen mukainen. Kuitenkin hillitty väri/värit, ei tarvitse olla läpinäkyvä
    -Fontilla ei väliä. Kunhan se on sellainen että siitä saa selvää
    -Kuvat: http://s107.beta.photobucket.com/user/Monni_02/media/DSC_5560.jpg.html?sort=3&o=31
    http://s107.beta.photobucket.com/user/Monni_02/media/DSC_5331.jpg.html?sort=3&o=62
    http://s107.beta.photobucket.com/user/Monni_02/media/sorsis2_zpscde88f14.jpg.html
    ainakin nuo, ja jos tarvitset lisää kuvia niin vot ottaa blogistani sopivia. Muuten vapaat kädet :)

    VastaaPoista
  5. Haluaisin melko läpinäkyvän/valkoisen taustan ja talvisuudella ei ole väliä ei tarvitse olla kovinkaan talvinen ja ainakin yksi rajattu kuva muut kuvat saavat olla niinkun sillein "ilmanpohjaa/taustaa" niinkun esim tuossa sinun bannerissa. Otsikoksi Carpe Diem - life whit horses ja otsikon fontilla eikä värillä ei ole niinkään väliä,kunhan se sopii bannerin kanssa yhteen. Saat muuten mielellään vapaat kädet. Haluaisin siihen myös tietyt kuvat jotka voisin laittaa sinulle vaikka sitten sähköpostilla jos minulla on hyvä tuuri :) + bannerin koolla ei ole niinkään väliä kun saan sen sitten itse muokattua oikean kokoiseksi. 
    emmajaharmony@gmail.com
    Toivottavasti tuossa oli selkeät ohjeet mutta saat aikalailla vapaatkädet ! :) 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori siis saa olla rajattuja kuvia useampiakin niinkun tossa sun ja blogi unohtu niin se on:
      emmajaharmony.blogspot.fi
      +ja jos ihmettelet tota blogin nykystä nimeä ja sitten ku oon tohon laittanut nimeks tuon
      Carpe Diem - life whit horses niin se on vaihtumassa siitä vanhasta tohon nimeen :)

      Poista
    2. Se ei kirjoteta whit vaan with :)

      Poista
    3. joo mun piti tulla korjaa et siis ei whit vaan with

      Poista
  6. Otsikkona Sussu ja Jäntan, läpinäkyvä ja blogini värimaailmaan sopivia kuvia. Mieluiten rajattuja kuten nuo sinun tekemät! ((: Blogistani jotain kuvia mitkä ovat hienoja :D http://sussujajantan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Moikka!

    Otsikko: Kolme kuningasta
    Värimaailma: joku jouluinen, esim. punainen
    Muuta: talvinen, läpinäkyvä, kuvia tulisi olla kolmesta eri ponista. muuten saat vapaat kädet :)

    kuvia täällä: http://elvisjaroope.blogspot.fi/p/banneriin.html

    VastaaPoista
  8. - Talvinen ja läpinäkyvä
    - Lukisi My life!
    - Siinä olisi ainakin isosiskoni koiran kuvat ja kummanki hoitsuni kuvat joitten kuvia löydät blogistani (: blogini osoite on siis http://minunomaelamaa.blogspot.fi/
    - Voisi olla silleen et ainakin yksi kuva olisi rajattu
    - Fontilla ei ole väliä kunhan siitä saa selvää
    - Muuten vapaat kädet:)

    Olisi kiva jos tekisit minulle bannerin (:

    VastaaPoista
  9. Talvinen ja läpinäkyvä ja kuvat saat mun blogista www.venkkuuh.blogspot.com(:
    Otsikoksi tulisi Venla ja Kingi ja fontilla ei oo välii ja värimaailma olisi sen bannerin mukainen. Muuten annan vapaat kädet (:

    VastaaPoista
  10. -tekstinä olisi: heppaharrastus
    -fontin saat päättää itse
    -talvinen
    -läpinäkyvä
    -värit ois valkee/vaaleensinine/ihan vaaleenpunanen
    -kuvat blogistani, mielellään hoitohepoistani mutta itse saat päättää ne
    http://heppaplogi0.blogspot.fi/ siinä blogini osoite!

    oliks tapeeks ohjeita?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sitten vielä kuvista että max kaks rajattuu, muuten sulla vapaat kädet(:

      Poista
  11. MOI!
    Otsikkona Elina´s Life

    väreinä olisi kivoja punaista ja pinkkiä(: talvinen siis:D

    Läpinäkyvä tausta, kuvia saat blogista, sekä jos kaipaat, niin voin laitella sähköpostilla. Kuvat saisi rajata, sekä taustallekkin voisi laittaa kuvan jotenkin kivasti! Brusheja voisi olla, annan muuten vapaat kädet! (:

    Koko olisi 950px x 350px

    Fontti joku samantyylinen, mikä blogissa on nyt.

    vanhassa blogissa enemmän kuvia: www.camoparas.blogspot.com
    uuteen blogiin banneri: www.elinaslife-silver.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. otsikko: little bit out of control
    - puhtaita ja luonnollisen neutraaleja värejä (muutan ulkoasun bannerin mukaan)
    - mieluiten ei läpinäkyvä
    - talvipainotteinen muttei "liian" talvinen
    - fontti banneriin sopiva, mieluiten selkeä, vähän enemmän hienosteleva
    - mahdollisimman yksinkertainen, selkeä ja rauhallinen kokonaisuus
    - ei liian täyteen ahdettu eikä liikaa kuvia!

    muuten saat ihan vapaat kädet ja kirteerejä voit soveltaa tietenkin!

    kuvat saat valitä täältä:
    http://vanilla04.blogspot.fi/
    ja
    http://s510.beta.photobucket.com/user/Jnnaas/library/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja kuvat tosiaan siitä ruskeasta hepasta, mikä blogissakin esiintyy!

      Poista
  13. Otsikko on now or never. Värimaailma vaikka harmahtava (ei ole pakko olla harmaa). Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva. läpinäkyvä. kohtuu yksinkertainen (ei sellainen, että pari kuvaa vaan lätätty jotenkin, muttei niin että on miljoona kuvaa iha sekaisin.)mutta saisit aika vapaat kädet. Kuvia voin lähettää sähköpostissa tai facebookissa (jakamalla vain meille kahdelle) jos tämän arvonnan satun voittamaan. ja fontin ei olen niin väliä, koska se ripppuu siitä millainen siihen sopisi, mutta sellainen että saa selvää. Ja esimerkkinä on että pidän sinun tämänhetkisestä ja edellisestä bannerista, tyylinä.

    VastaaPoista
  14. Talvinen, ei läpinäkyvä. Värimaailma valkoista, vaalean sinistä, aika hillittyä.
    Otsikoksi Hissuttelua, fontilla ei niin väliä
    Muuten aika vapaat kädet. Blogin taustan ja värit säätäisin sitten bannerin mukaan.
    Tulisi hevosblogiin. Brusheja ei välttämättä tarvitse olla, mutta jotkut kavion jäljet olisivat hauskat.
    Kuvia voisin lähettää sinulle sähköpostilla.

    Sähkärini: tiiatuomi.00@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Otsikko: Taikaa tallilla
    Värimaailmaksi talvinen , rusehtava(?)
    Läpinäkyvä. Säpöön saat kuvat.
    Fontista sen verran, että mukavasti sopiva banneriin
    Hiukan sellainen 'rauhoitteleva' - tai 'hienosteleva' - toivottavasti ymmärrät :D
    Ei liikaa kuvia, rauhallinen banneri.
    Muuten sulla vapaat kädet !
    taikaspringare@windowslive.com
    TAI
    blogin uumenista
    taikaatallilla.blogspot.com

    VastaaPoista
  16. Joku tähän blogiin sopiva talvinen/jouluinen banneri olisi kiva :

    http://petranjavaninblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. No mun blogista löydät kuvia, nappaa sieltä jotain hyviä :) ja joku kivan jouluinen, ei liikaa kuvia, ja joku kiva fontti (::: semmonen punainen tai tommonen ns. sininen, siis ois kiva semmonen mis on taustalla joku talvimaisema tms.

    wonderland-essi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Haluaisin bannerista talvisen, johon valkoinen & vähän läpinäkyvä tausta. Otsikoks vilma&ponit. banneriin sais tulla enintään 3, vähän läpinäkyvää kuvaa ja ne voisin antaa vaikka facebookissa tai sähköpostilla :) Teksti mieluiten keskelle tai alas ja pinkillä, muuten sulla on ihan vapaat kädet (-:
    vilma.kalasniemi@windowslive.com
    tai blogista
    http://vilmajaponnyt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  19. -otsikoksi let the beat drop
    -värimaailma voisi olla mustavalkoinen (kuvat saavat olla värillisiä, mutta tekstit yms. joko mustia tai valkoisia) ja banneri kaikkiin vuodenaikoihin sopiva.
    -Aika yksinkertainen. 1-3 kuvaa (rajattua) ja sitten jollain kiemuraisella fontilla blogin otsikko.
    -läpinäkyvä
    -ei brusheja
    -aika vapaat kädet saat oikeastaan..
    -koko 900x400 pxl
    -kuvat voin lähettää sinulle säpöllä

    Blogini osoite: roosannblog.blogspot.fi
    S-posti: kurreorava23@gmail.com

    VastaaPoista
  20. http://kavioidenkopsetta.blogspot.fi/ , tonne olis kiva saada uus banneri :--)

    Joku talvinen tai kaikkiin vuodenaikoihin sopiva olis kiva. Otsikkona olis toi Kavioiden kopsetta ja sinne jonnekki vois lisätä sen tekstin mikä on nyt siin nykysessäki bannerissa. Läpinäkyvä ois kiva ja fontilla ei niinkään väliä, joku semmonen että siintä saa selvää muttei ihan tavallinen. Kuvia voin laittaa vaikka erillisee postauksee jos sattuis arpaonni suosimaa :DD se olis myös hieno jos laittais taustalle vaikka jonku/jotku kuvat vähän himmeemmäl ku muut.
    Muuten saat ihan vapaat kädet :--)

    VastaaPoista
  21. Banneri saisi olla talvinen joka on läpinäkyvä. Otsikoksi haluaisin : Fara II ♥ Amanda tai Fara II & Amanda . Otsikko kaunolla tms. Värimaailmaksi sininen/ valkoinen. Kuvia laitan säpöö . mutta bannerissa saisi olla rajattuja kuvia ja kokonaisia kuvia.

    VastaaPoista
  22. Hei!

    -Otsikoksi My world with horses, fontti banneriin sopivaksi
    -talvinen ulkoasu ois paikkeellaan :)
    -Mielellään läpinäkyvä, bannerissa tulisi tulla ilmi myös esteratsastus, muttta joku pääkuvakin ois kiva
    -Muuten saat ihan vapaat kädet!
    -Kuvia saa ottaa blgistani ja voin antaa myös säpössä

    myworldwithhorses.blogspot.fi
    kirppu.kankaala@hotmail.com



    VastaaPoista
  23. Banneri olisi kiva olla joka vuoden aikaan sopiva. Otsikko olisi mm. Mini ja Sparkki , pienen ponin ja ison hevosen elämää. Tuon tyylisiä. Läpinäkyvä. Värit saat itte päättää mutta ei räikeitä. Kuvat mun blogista tai jos haluat lisää/parempia niin sähköposti. Rajatut kuvat olis kivoja esim toi eka banneri tossa olis kiva(:

    ~Kiia

    VastaaPoista
  24. onko banneri pakko "käyttää" heti jos voittaa ? Koska olisin tammikuun aikan tekemässä uuttablogia kun heppaelämä muuttuu aikas radikaalisesti.

    Värimaailma vaaleensinistä/turkoosia/valkoista, talvisin pirteä muttei taaas liian esille ponnahtava :) Fontti ja läpinäkyvyys, kuvat voin lähettäää spostilla jos tapahtuis maailman 8 ihme ja mä voittaisin muka jotain :DD Jos ei saa säästää myöhemmäksi, nykyisen blogin nimi on iidanblogitus ja jos voi säästää niin uuden nimeä en osaa tarkkaan vielä sanoa,tai osaan mutta se on "yllätys", mutta jos todellakin tälläinen ihme kävisi että voittaisin niin ilmoitan sitten uuden blogin nimen :) Tulipa sekava kommentti :D

    VastaaPoista
  25. -Läpinäkyvä tausta
    - Hieman jouluinen/talvinen
    - nämä kuvat rajattuina:

    https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/402145_320202708003826_1331493071_n.jpg

    http://www.flickr.com/photos/1daustinjamie/8251123531/

    Seuraavista kuvista jompikumpi, saat itse päättää :
    https://fbcdn-sphotos-b-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/374412_500371366653625_936285754_n.jpg

    http://1.bp.blogspot.com/-hkbhfSSAoVM/UI2X3QT4FdI/AAAAAAAAByc/SyTJT6pEk6w/s1600/kisat+27-030.JPG

    - Otsikon teksti Part of my life kaunokirjoituksella
    - Bannerin ylä- / alakulmaan url-osote, www.partofmylifeidaa.blogspot.com, ja tuon partofmylifeidaa voisi tehdä tuosta erillä tekstillä, ja vähän korostavammin :)
    - muuten aikalailla vapaat kädet :)

    VastaaPoista
  26. Heippa! Mulle saisi olla semmoinen hevosaiheinen, että hevosenkenkiä olis nurkissa. Otsikoksi haluaisin " Henna Valokuvailee" , semmoisella kaunokirjoitus fontilla, mutta semmoisella ettei ole ihan vaikeaa lukea. Värimaailma olisi sininen ja valkoinen. Kuvat saisi olla rajattuja esimerkiksi niinkuin tämän postauksen viimeisessä bannerissa, kuvat joiltakin vapaakopiointi sivuilta, ja tumblrista. Eli hevosaiheista. Kiitän ♥
    http://hennavalokuvailee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  27. Banneri mulla sais olla semmonen läpinäkyvä, Fontti semmonen näkyvä ja selkee, Mutta kumminki semmonen joku hieno. Semmonen joka sopii kaikkiin vuodenaikoihin, Ja ainaki yks kuva rajattu(Laitan vaikka aijaahan ku en osaa laittaa säpöllääh XDDD)Muttajoo, muuten vapaat kädet:)

    VastaaPoista
  28. banneri saisi olla valkoinen ja talvinen, mieluusti lumihiutaleita ja hieman vaaleansinistä. banneri saisi "sulautua" taustaan ja olla muutenki joulunen. Bannerin nimi ois my diary ja muuten ihan vappat käet!

    VastaaPoista
  29. Otsikko: nonas ponylife
    Värimaailma: joku keväinen! (vihreä, vaaleansininen jne.)
    Erikoisefektejä: saa laittaa :D
    Kuvat: Blogista (voin antaa facessa lisää)
    Tausta: Ihan sama :DDD
    Koko: Samankokoinen kuin minulla nyt! Todella kapea, ja lyhyt, suunilleen samakokoinen kuin Pinjalla on, tai minulla nyt!

    Grafiikkapajasta tykkään näistä:
    Ylhäältä katsottuna toinen (usis van het overlede goet)
    Alhaalta katsottuna neljäs (sun blogissa ollut banneri, missä vaihtuu kuvat)
    Alhaalta katsottuna viides (sun blogissa ollut toinen)
    Ylhäältä katsottuna kymmenes (my world with horses)

    VastaaPoista
  30. Banneri ei ois läpinäkyvä, ja sen pitäs olla talvinen/ehkä vähän joulunen :) Fontti ois semmonen hieno muutenki banneriin sopiva! Kuvia saat multa ku lähetän sähköpostiin ! Muuten sulla saa olla ihan vapaat käet;)!

    ja jos satun voittaan niin sähköposti on alina_anni@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mulla on keppariblogi, www.solenoidbrain.blogspot.com
    bannerissa sais olla teksti 'this song is about you' isolla, mieluiten vähän samantapaisella kuin sinun blogisi teksti on. Ja sen tekstin yläpuolelle vähän pienemmällä, melko normaalilla fontilla teksti 'i hope you know'. Värimaailma olis valkoinen ja sininen ja banneri itsessään olisi aika talvinen, läpinäkyvä samalla tavalla kuin tässä sinunkin blogissasi tuo banneri on nyt. Oman blogini bannerin alla on osioi 'galleria'. Sieltä voit ottaa kuvia banneriin ihan vapaasti. Eli niin että kuvan tausta on läpinäkyvä, ja läpinäkyvän taustan päällä olisi pari kepparin kuvaa jotka olisi rajattu oman kuvan taustastaan irti .. aika selvää juu, anteeks :---D olis ihan sairaan siistii jos tekisit mulle bannerin, aamen :--)

    ja mun sähköposti on btw jakartajkr@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Moi! Jos vain olisin toinen niistä kahdesta bannerin tekijästä niin haluaisin semmosen bannerin jossa on:
    -otsikkona Hevoselämää
    -talvinen
    -hevosaiheinen
    -sinistä ja valkoista vois olla
    -oikeaan alannurkkaan blogin osoite (venlajaannika.blogspot.com)
    no en keksi muuta nii muuten saisit pättää ite minkälainen siitä muuten tullee. Kiitos!
    (huom. Blogissani on kolme pitäjää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitte kuvat voi ottaa blogista.

      Poista
    2. Ja fonilla ei väliä ja voit tehä lapinäkyvän jos halut. Ja sun blogi on paras ja oot tosi hyvä tekkeen bannereita. :-)

      Poista
    3. Ja kirjotin tohon ekaan kommenttiin vahingossa että jos olisin toinen bannerin tekijöistä nii siinä pitäs oikeesti lukea että bannerin saajista! ;)

      Poista
  33. Mun blogi on siis lifestyleblogi, jossa kerron ohessa myös vuokraponista :) Jos arvonta onnistuu, tahtoisin mieluusti aika kapean bannerin, läpinäkyvän eli sulautuisi valkoiseen taustaan. Yksi rajattu kuva ponista ja minusta (jonka siis laitan jos voitan) ja muutama kuva minusta. Blogin nimi on LA VITA É BELLA ja se saisi olla millä tahansa fontilla, ja osoite johonkin kohtaan :) muuten vapaat kädet !
    www.yksinomaalaatuaan.blogspot.com

    VastaaPoista
  34. Bannerin värimaailma olisi pinkkiä/vaaleanpunaista ja valkoista. Toki siis hevosaiheinen. Banneriin nimeksi tulisi: Ponies are my dream ja fontin saat itse päättää ja muutenkin saat vapaat kädet, tosiaan siis värimaailma ja se että on hevosaiheinen niin on vaan ne jutut mitä vaadin. Muuten saat siis täysin vapaat kädet. ja sitten mielellään joku niistä kuvista vois olla rajattu ainakin. Jos tapahtuu niin että voitan, lähetä minun s-postiini viesti että voitin niin lähetän kuvia sinulle s.postillani. S.posti on: venla.se@luukku.com
    ja blogini on sitten: poniesaremylovee.blogspot.fi

    Kiitos ♥ :--)

    VastaaPoista
  35. Moi!

    Toivoisin läpinäkyvää talvista banneria. Siihen tulis pari kuvaa sillee vinosti. sitten vois olla joku rajattukin. Kuvat lähettäisin varmaan sitten sulle :) Värimaailma olis hento vaalea. Otsikko on I sing in my dreams
    Fontti voisi olla joku kauno, brusheja saa olla, mutta muuten vapaat kädet :)
    s-posti on ssuffeli@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Anni ja Panda olis nimi ja sellasta talvi värimaailmaa muuten saat päättää kaiken ihan ite ja kuvat saat valita ite
    blogin osote annijapanda.blgspot.com
    säpö.annimaria.rantanen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. vuodetonmenny.blogspot.com

    -otsikkona Oona & Ponit
    -läpinkäyvä
    -kaikki kuvat rajattuina
    -talvinen
    -ois kiva jos voisit tehä aika yksin kertasen ja melkeen ku sulla toi sun nykynen banneri (:

    Voin sitte laittaa kuvia säpöön jos voitan (:


    VastaaPoista
  38. Terve!

    läpinäkyvä nmieluiten mutta valkoinenkin käy :P vapaat kädet mut mahd. talvinen ja värimaailma mieluusti jokin vaaleansini/punainen (:

    tekstiksi my dear ja mieluusti semmosella kivalla kaunolla (: ja saa kans olla brusheja :D

    s.posti : kovanenselina@gmail.com
    ja blogi jos tarvitset niin selinajabonice.blogspot.com

    VastaaPoista
  39. Otsikoksi tulisi "Julin ponielämää",värimaailma voisi olla jouluinen,eli punaista ja valkoista,myös muutama lumihiutale olisi kiva saada sinne leijumaan,ja siis talvinen banneri,ei läpinäkyvää,kuvat voit ottaa blogista (julinjarepantallielamaa.blogspot.fi),brusheja saa olla ja fontti mielellään olisi joku hieno sellainen kiekurainen. Jos onnistun voittamaan,laitatko minulle sitten sähköpostiin bannerin,eli julianna.rinnemaa@luukku.com :)

    VastaaPoista
  40. Tarviiko olla heppa blogi ? Jos ei niin ...
    - Laura's life otsikoksi
    - Tekstin värin saat itsevalita ja läpinäkyvä tausta
    - sitten täältä blogista kuvat : http://laurra-lauraslife.blogspot.fi/
    Kuvat saaat valita itse ja vapaat kädet bannerin tekoon saat c:
    säpö: laura.asikainen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  41. Moi! :)
    Haluisin bannerin joka sopis ihan mihin vaan vuoden aikaan. Värimaailma vois olla joku tummansininen jossa vois olla vähän punastakin. Ja ylhäällä vois olla jotain kuvioo, vähän niinku tossa postauksessa olevassa ylemmässä bannerissa :D Otsikko olis Follow your heart. Otsikon fontti vois olla joku kiva kauno (: Ja kuvat voisin sitte lähettää.
    Blogin osoite: iidanponiblogi.blogspot.fi/
    s-posti: Millionaretf@gmail.com
    :)

    VastaaPoista
  42. Moi, täällä olisi yksi banneria vailla oleva :D

    - Otsikkona Minnea & Csilla
    - Ei läpinäkyvä
    - Talvinen värimaailma, kuitenkin taustaan sopiva: http://www.minnnijacsilla.blogspot.fi/
    - Kaikki kuvat hevosaiheisia, muutama pitäisi rajata, kuvat lähetän sähköpostilla.
    - Vähän niinkuin tässä postauksessa tuo ylempi banneri, niin vähän samalla tavalla saisi laittaa tuollaista kuviota yläpuolelle, sinistä mieluiten (en osaa selittää :D).

    Muuten saat vapaat kädet koska tähän mennessä olen pitäny kaikista bannereistasi :) Fonttina joku lihavoitu, sun mielestä kivan näköinen kaunokirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HOXHOX! Sähköposti jäi välistä: minn.ea@hotmail.com

      Poista
  43. Moikka! Haluaisin semmoisen talvisen bannerin. Otsikon haluan Siiri ja Rella,väriltään musta. Fontti koko saat itse valita. Väreja haluaisin vaalean punaista. Saat itse valita onko se läpinäkyvä vai onko siinä joku tausta. Kuvat voit ottaa ihan postauksista tai lähettämällä sähköpostiin viestiä niin lähetän sulle lisää kuvia. Saa olla brusheja. Haluaisin fontin kaunolla. Koko banneri voi olla 1240px. Ja haluaisin silleen että kuvat olisi rajattu ja sitten vähän sen tyyppinen mikä on BON BONILLA eli just sillee et joku tommonen tausta tuol.

    Sähköposti: siiritoiviainen@hotmail.fi

    Blogi: siirijarella.blogspot.com

    VastaaPoista
  44. Moi, mulla olisi käyttöä bannerille! :D


    - Otsikko olisi Siiri´s Life
    - Värimaailma olisi talvinen (sinertävää ja valkoista) (:
    - Kuvat lähetän sähköpostiin.. ( siiri.hie@hotmail.com )Jos edes voitan arvonnasta. (:
    - Haluaisin pohjalle ehjän kuvan ja siihen eteen jotain läpinäkyviä kuvia. ((:
    - Muuten saat vapaat kädet..

    VastaaPoista
  45. HUOM! Haluaisin vähän saman tapaisen kuin sinulla tai tämän postauksen ylempi banneri. (:

    VastaaPoista
  46. Annan aika vapaat kädet, bannerin pitäisi sopia kaikkiin vuoden aikoihin, väri maailma vapaa, en halua kuitenkaan keltaista tai vihreää tai ihan räikeän punaista. :) Ja ei läpinäkyvä. Ja mielellään aika yksinkertainen, ei kuitenkaan tylsä :D Hankala selittää.. :D
    Otsikoksi Small pony, Large targets. Ja tuon alle tai johonkin Tessa & Uhi.

    sp: tessatessukka@hotmail.com
    os. ponylife-tessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  47. Heijj (:


    Otsikoksi Why I'm not pretty ? <-- otsikko jollain kivalla kaunokirjoituksella, pinkki tai vaaleanpunainen!
    Pääväri ois vaaleanpunainen ja talvinen. Ei läpinäkyvää! Kuvat voisin lähettää sähköpostilla. Heppa-aiheinen! Muuta toivomuksia ei oikeestaan oo, että muuten ois vapaat kädet (:


    Blogi : http://heidissblog.blogspot.fi/

    Sähköposti : didi.puumalainen@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  48. Otsikko: Elämäni ponityttönä
    Värimaailma: Valkoista, vaaleansinistä (talvinen), läpinäkyvä tausta
    Minkälainen: Lumihiutaleita ja pieniä "blingejä", tekstin päälle "kerääntynyttä" lunta ja muutenkin talvisia "koristeita...Brusheja saa siis olla. Mikään näistä ei kuitenkaan ole pakollinen, joten periaatteessa vappat kädet. :D
    Kuvat: Sähköpostista iraniemisto@hotmail.com sekä blogistani http:/7elamaniponityttona.blogspot.fi
    Fontti: Joku tämäntyylinen http://www.dafont.com/kingthings-christmas.font (ellet sitten muokkaa siitä ns talvista lumihiutaleilla tms, jolloin se saa olla tämän tyylinen http://www.dafont.com/throw-my-hands-up-in-the-air.font

    VastaaPoista
  49. annan melkei vapaat kädet(: tausta läpinäkyvä, ja bannerin koko saman kokonen kun mun nykyinen(: tekst: ilona ja rasmus♥ kuvia saat napata mun blogin postauksista(:
    illiilife.blogspot.com

    sähköposti: ilonar46@gmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis sekoilin :) joku EI LÄPINÄKYVÄ!(: joku keväinen, ja mukava brush tausta(: loput saat päättää ite (: ja se teksti on tossa edellisessä ja kokokin on(:

      Poista
  50. Minäkin annan lähes vapaat kädet :) bannerissa tulisi lukea blogini nimi Veitsenterällä jollain kivalla valitsemallasi fontilla, tumma värimaailma ja jokin angstinen kuva siinä osoitteesta weheartit.com :)

    mirva94@hotmail.com, likeaprison.blogspot.com

    VastaaPoista
  51. Vaaleansininen ja hopealla kaunolla teksti. We are made of dynamite. Lumihiutaleita tms voi lisätä. Ja kaikista poneista kuvat :) koko sama kuin nykyään, vähän isompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuvat blogista www.wearemadeofdynamite.blogspot.com, ja otsikko sittenkin musta tai tummansininen ja kaikkiin vuodenaikoihin sopiva ja brusheja saa käyttää :) ei siis lumihiutaleita!

      Poista
  52. Moikka!:)

    Otsikoks tulee Blondia elämää:) Värimaailma melko hillitty, ehkä hieman talvinen(ei tarvii olla mikään täynnä lumihiutaleita). Saa olla läpinäkyväkin, mutta ei tarvitse:)mKuvat voi ottaa blogistani:) Fontti voi olla muuten mikä vain mutta ei mieluusti kaunoa:) Muuten saat vapaat kädet:)

    siirijablondi.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  53. No haluasin ainakin läminäkyvän tai jos sen vois "häivyttää" sen reunan eli joku soikio. Värimaailma vois olla joku ruskee, viininpunanen, harmaa, valkee. Ja otsikoks "By Viola" ja osote siihen jonnekin eli "mantalove.blogspot.fi" Ja voit laittaa siihen sen by:lillivoitto.blogspot. :) Ja sitte Kuvat voi ottaa blogistani niin varmasti tulis hyvät kuvat ja siun mieleen muokattavat. Ja se fontti joku aika hieno, mutta ei kuitenkaa mitään sykeröö. Ja koko on se tai leveys 910, mut korkeuden saat ite päättää(:

    VastaaPoista
  54. Vaikka nykyisestä bannerista pidänkin, silti vaihtelu virkistäisi :)

    Otsikkona olisi trotpony ja se pitäisi olla kokonaan kirjoitettu pienillä kirjaimilla, sana ei saa alkaa isolla kirjaimella. Kuvia 3-5 ja yksi niistä rajattuna alalaidassa. Ainakin yksi kuvista pitäisi olla ravikuva ja yksi pääkuva. (mietin tässä, että koska blogini aloitti vasta uudelleen lopettamisen jälkeen ja kuvia ei ole erikoisemmin siunaantunut sinne vielä, niin arpaonnen suosiessa minua lähettäisin sinulle s-postilla kuvia?) Värimaailmana vaaleansinistä ja tausta mieluiten läpinäkyvä. Bannerin pitäs käydä kaikkiin vuodenaikoihin, vähän niinkuin tuo minun nykyinen. Pari pientä ja kivaa ei niin selkeää -brushiakin siellä voisi näkyä. En kuitenkaan hirveästi niistä tykkää, niitä ei saa olla liikaa, pienenä piristysruiskeena ne voivat siellä esiintyä.

    Grafiikkapajastasi valitsin bannerin mistä pidin eniten: My world with horses //
    tuo fontti on tosi kiva ja tykkään myös kuvien asettelusta!

    Bannerin pitäisi kuitenkin nykyisestäni poiketa aikalailla, sillä kaksi melkein täysin samanlaista ei ole oikein kiva :)

    kati.korteniemi@hotmail.com
    http://patuponi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  55. Värimaailma vois olla talvinen= sinertävä/sinisen sävyisiä. Kuvia saa http://nooraen.blogspot.fi/p/kuvia_10.html mieluiten uusimpia, eli talvisempia. Silleen jos saisit että ruskea poni olisi "pääosassa" ja valkoinen heppa olis ei-niin-esillä. Teksti on "nooraen". Tykkään tosipaljon kaunofonteista, joten mieluiten semmonen. Jos kauno ei kuitenkaan jostain syystä sovi banneriin, niin sitten voi laittaa semmosen aika yksinkertaisen fontin. Lumihiutaleita/pieniä yksityiskohtia saa laittaa! Saat ite päättää kaikki asettelut yms. mutta ainoa kriteeri on se että ruskea poni ois enemmän "pääosassa". Hehe, tulipa aika pitkä.. :d

    Kiitos!

    VastaaPoista
  56. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Otsikko: Pigmentti häiriöitä
    Värimaailma: Sinistä ja jonkin sortin ruskeaa/beigeä
    Talvinen
    Ei läpinäkyvä
    Saat vapaat kädet
    Kuvat: http://pigmenttihairioita.blogspot.fi/ (talvisista kuvista)
    Brushit: Ei tarvitse
    Fontti: Joku kaunokäsialan tyyppinen mutta vähän ns. sottainen/tuhruinen

    titta.tiikeri@netti.fi

    VastaaPoista
  58. Talvinen, sinisen sävyinen, fontti mielellään HP PSG..ei läpinäkyvä, mielummin muutama iso kuva, kuin paljon pieniä kuvia, voi olla brusheja,
    otsikko: Empun ja Tiinan blogi
    Kuvia voi ottaa blogista..(emppujatiina.blogspot.fi/)
    Sähköposti: tiinajaemppu@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Annan vapaat kädet, koska en itse ikinä jaksa/keksi mitään banneria :D:D:D
    Teksti ois "It's my life" ja kuvia löytyy blogistani http://channonfani-channonfani.blogspot.fi/ :)) Mieluiten läpinäkyvä ;)♥ :DD:D: Teksti mieluiten isolla ja mustalla :))

    VastaaPoista
  60. Otsikko banneriin: treeni elämää
    Bannerin väri maailma voisi olla vaalea. vaaleansinistä ja vaaleanpunaista..
    Otsikkon fontin voit valita itse, mikä sopii muuten banneriin.

    Banneriin voisi laittaa mielellään kuvan kaikista kolmesta hevosestamme.
    Kuvia voit ottaa banneriin blogin banneriin kuvia sivulta.
    Koko voi olla vähän isompi kuin entinen blogissani.

    Blogin osoite:
    http://cebina.blogspot.fi/

    Sähköposti:
    janina.mielonen@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Otsikoksi Someone Like You, läpinäkyvä tausta. Fontti ihan sama mikä, kunhan sopii bannerin teemaan. Blogista voit ottaa kuvia vapaasti, heppakuvia siis :) Sellainen, joka sopii jokaiseen vuodenaikaan. Brusheja ei pakko olla, mutta jos sopii niin saa toki laittaa :) Vapaat kädet!

    hhanskumoi@hotmail.com

    www.hhansku.blogspot.com

    VastaaPoista
  62. blogi: mailaifjau.blogspot.com
    otsikko: mai laif ♥
    Sitte muuten annan vapaat kädet kunhan se sopii ulkoasuun ja sit kuvat blogista ja sit toivoisin kans että siinä ois ainaki Anniksesta, Samullasta ja Mipsasta kuvat, ja löydät sieltä mikä hevonen on mikäki. :)

    VastaaPoista
  63. haluasin talvisen bannerin joka olisi taustasta läpinäkyvä. teksti olisi Ira ja Rusina. Banneri saman kokoinen kuin nykyinen jaa kuvia saa blogista. värimaailma voisi olla ehkä vaaleensinen ja punanen ja valkonen. Teksti voisi olla punanen tai vaaleansininen voit päättää kun teet bannerin, että kumpi sopii paremmin ja fontti voisi olla joku kauno josta saa kuitenkin selvää. banneriin voisi tulla myös vähän lumihiutaleita, muuten annan sinulle ihan vapaat kädet :))voit lähtettää sen minulle ira.bobby@hotmail.com :D
    i-peaceofcake.blogspot.com

    VastaaPoista
  64. elikkäs siihen banneriin tulis lukemaan kaunolla Mara & Mustangi tai Champion Lover, kumpi nyt sopis paremmin :) Ja värimaailma olis semmone jännä hopeanharmaa ja eli siitä pitäs tulla jouluinen ja ei läpinäkyvä eli tommone loota. Sitten haluaisin että siinä olisi seuraavat kuvat : http://i.imgur.com/aFngy.jpg , http://i.imgur.com/g7sUp.jpg . Ja toinen sillee hämysti taustalla ja toinen rajattuna eli toi tonttulakkikuva rajattuna :D jos kuvat loppuu kesken tai näyttää tyhjältä niin mara-mustangi.blogspot.fi, tuolta saa ottaa kuvia, mutta ainoastaan tohon banneriin. Sitten jos saat brusheilla tehtyä semmoisia hiutaleita muttei mitenkään kauheen kirkkaasti sieltä paistamaan sekä sinne taustalle semmosia hentoja talvisia sökkeröitä :D en osaa selittää mutta kuitenki että se tausta ei oo vaan yks värinen vaan sieltä ihan pikkasen näkyis joitaki muotoja. mutta siinäpä ne jotka nyt tuli mieleen :)

    VastaaPoista
  65. Otsikko It's Just A Life, talvinen värimaailma(esim. valkonen, vaalean sininen) Fontilla ei ole väliä, mutta jos ppitää olla, niin jonkinlaisella kaunokirjoituksella, kuvia voit ottaa koko blogista, mutta mielellään sieltäkin talvisia kuvia. Muuten vapaat kädet (myös brusheissa) :)

    www.itsjustalife00.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. ja unohtui, että ei läpinäkyvä ja koko 1220 x 432

      Poista
    3. ihanakun aina unohtuu jotain, mutta brushitkin kyllä mielellään jotain talvista!

      Poista

  66. Tämä postaus tuli kyllä juuri sopivaan aikaan, ainakin minä olen bannerin tarpeessa. (:
    -otsikko: Life and Dreams
    -värimaailma: hennot värit, kaikkiin vuodenaikoihin sopiva, mieluiten läpinäkyvä, kuvat blogistani coulduloveme.blogspot.fi tai sitten voin myös lähetellä sähköpostilla katri.koo@hotmail.com
    muuten vapaat kädet (:


    VastaaPoista
  67. -Otsikko: Pienen ponin elämää ei sen enempää
    -Värimaailma:Sinistä
    -Kaikkiin vuoden aikoihin sopiva
    -kuvat blogista: nellinblogsu.blogspot.fi
    -ei läpinäkyvää
    -Mieluiten 1 rajattu kuva
    -Muuten vapaat kädet

    VastaaPoista
  68. Moi!

    -otsikko: Pystytukat ja blogin osoite!
    -värimaailma on tummansinistä ja kirkkaan keltasta
    -muuten vapaat kädet, mutta kuvat blogista http://pystytukat.blogspot.com
    - kaikkiin vuodenaikoihin sopiva
    -mielellään läpinäkyvä
    - min. 3 kuvaa :)

    Kiitos! Sano jos tein jotain väärin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sähkäri on : anniina_99@hotmail.com jaja fontti selkeä :)

      Poista
  69. Mää haluun mun blgiin uuden bannerin.

    vapaat kädet paitsi sen pitää liittyä valokuvaamiseen.
    blogin nimi on pictures is my life <3
    Olen tosi iloinen jos saan arvan osumaan :)
    siis vapaat kädet mutta kuvaukseen pitää liittyä :))

    VastaaPoista
  70. hihi meki tarvittais uus banneriii:) ei oo mitään väliä että millainen, ne aikasemmatkin on ollu ihania nii etköhän sä osais;) voi olla joka vuodenaikaa sopiva tai talvinen, ihan sama. Ainakin kiva hyppykuva ja sulonen pääkuva molemmista, voi olla enemmänki toki. koulukuvia ei mielellää koska ollaan huonoja:D kuvia blogista tai sit mitä sulla on tai iha mistä vaa löydät:)

    VastaaPoista
  71. Moi! Mun blogi on melko uusi enkä ole itse jaksanut banneria väkertää, ja nyt on mahdollisuus sellainen upea saada niin toki olisi kiva jo vihdoin saada banneri munkin blogiin!

    http://thundersonggg.blogspot.fi

    Saat melko vapaat kädet, kunhan värit "mätsäävät" jotenkuten taustani kanssa :)

    Mä oon ihan 50/50 siitä haluanko läpinäkyvän vai enkö, joten oikeastaan saat _TODELLA_ vapaat kädet. Ainut pyyntö olisi että jos teet läpinäkyvän niin, voisiko kuvat olla semmoisia "kokonaisia", eli niinkun ei jää esim kissan kuvasta toisen tassun pää uupumaan tai jostain heppakuvasta hevoselta toista korvaa pois...tajuat varmaan?
    Mutta jos et tee läpinäkyvää niin haluaisin bannerin olevan jollain tavalla kehystetty.

    Kuvia voisi olla sillein että läpinäkyvässä kaikki rajattuja ja ihan vain 1-3 kuvaa. Ei läpinäkyvässä sitten taas kaikenlaisia: rajattuja, ympyröitä yms , mutta kunhan ei ole liikaa täytetty...

    Toivottavasti selkensi jotenkin ja kuvia saa vapaasti ottaa blogista, tai jos haluat jotain muita (mm. heppakuvia, niitä ei oo melkeenpä yhtään blogissa) niin lähetän s-postilla kun pyydät.

    ssenni98@hotmail.com

    http://thundersonggg.blogspot.fi

    VastaaPoista
  72. -Otsikko olisi: Anni ja Hiku
    -fontin saat päättää itse
    -Kaikkiin vuoden aikoihin sopiva
    -läpinäkyvä
    -värit ois Violetti tai vaaleansininen
    -kuvat blogistani, Hikusta mieluiten, niitä siellä on eniten ja Hikulla on oma sivu siellä on kuvia
    - mieluiten 2 rajattua kuvaa
    - Muuten vapaat kädet annan sinulle
    -http://abkoponi.blogspot.fi/ siinä blogini osoite.
    - anni.niiranen@elisanet.fi on säpö osoite

    VastaaPoista
  73. http://elinaah-life.blogspot.fi/

    -Otsikko: Life is too short to waste so live it
    -Värimaailma: talvinen (esim. sinistä)
    -Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva
    -Ei läpinäkyvää
    -Kuvia saat blogistani ja voin lähettää sulle säpöllä viestiä (elina.latvaaho@gmail.com)
    -Fontti blogiini sopiva
    -Muuten saat vapaat kädet(:

    VastaaPoista
  74. moikka :)

    dreamornot.blogspot.fi

    - Teksti : Dream or Not
    - Teema : Talvinen
    - Värimaailma : turkoosi
    - Läpinäkyvä
    - Brusheja ja muita koristeita saa käyttää :)
    - Kuvat laitan sähköpostiisi :). (omani on venlukka@gmail.com)
    - muuten saat aika vapaat kädet.

    Tässä selkeät, lyhyet ja ytimekkäät ohjeet ;)

    Olisin jopa valmis maksamaan bannereistasi, mutten ole ikinä tiennyt että teet niitä maksua vastaan :D

    Nyt laitan vaan peukut pystyyn arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  75. Haluaisin bannerin, joka olisi:
    - sopiva lifestyle blogiin
    - otsikko olisi it's not my cup of tea
    - sopisi kaikkiin vuodenaikoihin
    - väri maailma voisi olla sellaista pinkkiä tai jotain pastellivärejä:)?
    - fontin saisit päättää itse
    - läpinäkyvä tausta
    - jos teet läpinäkyvän olisi kiva jos bannerin värimaailma olisi sopiva nykyiseen taustaani!:)
    - pari kuvaa (voit valita itse määrän)
    - kuvat voi kopioida blogistani
    - saa olla joku ''taide/luonto'' kuva, minä, hoitsuni ym. :)
    - muuten vapaat kädet!

    blogi: http://nipsupappa.blogspot.fi/
    sähköposti: nellya-98@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Moooi! :)

    -Otsikoksi: This is my life . Haluaisin talvisen bannerin joka olisi läpinäkyvä. Koko saisi olla noin samankokoinen mitä nykyinen.
    -Oikeastaan ei ole hirveästi muita toiveita kun, että molemmat hepat mitkä ovat "pääroolissa" blogissa niin pääsisivät banneriin.
    -Fontti saisi olla joku hieno (tarkoitan jtn jossa olisi vähän kiemuroita tai vst). Brusheja voi käyttää, mutta vapaat kädet siihen.
    -Kuvia saa ottaa blogista: http://miiajajymy.blogspot.fi/ . Jos onnen arpa osuu meidän kohdalle niin voin myös itse katsoa kuvat valmiiksi jos haluat. :)

    VastaaPoista
  77. -Otsikko 'Working with Leksa' & voi olla joku kiva englanninkielinen lause tai jostakin biisistä sanoja, ei pakko!
    -Värimaailma vihertävä. Voi sopia kaikkiin vuodenaikoihin, muttei kuitenkaan ihan täysin kesäinen!
    -Läpinäkyvä tausta
    -Mun puolesta saat aika vapaat kädet, mutta olisi kiva jos kuvia olisi 2-5, pari vähän isompaa ja sitten jotain ei niin isoa. Ja rajattuja kuvia mieluusti ainakin 2!
    -Kuvat:
    http://workingwithleksa.blogspot.fi/2012/12/10-erikoispostaus-parhaat-kuvat-leksasta.html
    -Brusheja saa käyttää ihan vapaasti! Ei kuitenkaan liikaa, mutta olisi kiva vähän olla!
    -Fontti voisi olla joku erikoinen, eli ei mitään esim. Arial:ia. Voi olla joko kaunoa tai sitten jotakin samantyyppistä mitä tällä hetkellä olevassa bannerissa :)

    http://workingwithleksa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  78. moikka :)

    Banneri olis läpinäkyvä, eli kaikkiin vuodenaikoihin sopiva, eli tausta näkyy sieltä läpi. Sitten siihen tulisi muutama kuva jotka on rajattuina silleen että tausta pois. Teksti tulis siihen aika keskelle (tai mihin mahtuu) sellasella kaunolla 'Irlantilaiset' eikä kovin isolla mut ei sitten ihan pienelläkään. :D Muuten aika vapaat kädet. :)
    kuvia olis ainakin tämä : http://3.bp.blogspot.com/-Z1TVsQX_cNQ/UM3WlTw20_I/AAAAAAAAEHU/ybLeMJ7RsP4/s1600/Joulukuu+2012+001.JPG
    jos siis arpa mun kohdalle :D
    ja blogi on aramaraheather.blogspot.com

    VastaaPoista
  79. Otsikko: Siri ja Netta (selvällä kaunolla)
    Taustalla ei sinäänsä ole väliä, mutta mielellään läpinäkyvä ja hienosti muotoiltu.
    Värimaailma sellaista pinkkiä:)
    Vuodenaika sellaine keväinen.
    Saat vapaat kädet:)!

    Kuvat saat sähköpostilla, jos arpa osuu kohdille:)!

    http://sirinhevostelua1.blogspot.fi/
    sirihorkko@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Haluaisin sellasen bannerin jonka otsikko on '' Annikan Blogi'' Annan sinulle meilkein kokonaan vapaat kädet, koska osaat tehdä kauniita bannereita (: Fontiksi joku kaunis ja selkeä. esim. Sen tapanen mikä tossa pinjan blogissa Bon Bon- lukee. Banneri kaikkiin vuodenaikoihin sopiva. Kuvat blogistani :) Kaikkia kuvia siellä saa käyttää banneriin. Ja benneri läpinäkyvä. Brusheja mielellään (:

    Sähköposti: annika_taskinen@hotmail.com
    Blogi: antanblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  81. Annan sinulle vapaat käden! Banneri olisi kiva jos olisi jouluinen/talvinen.. Kuvat saisi minun omasta blogistani kopioimalla: http://kultakimpaleen.blogspot.fi/
    Banneriin voisit keksiä jonkinlaisen tekstin joka kuvastaa blogiani. Teksti siinä voisi olla aika samantyylinen millainen blogissani on tällä hetkellä. Eli annan sinulle aika vapaat kädet ja luulen että niin on myös helpomipi tehdä kaikki kuvat käy mun blogista ja bannerissa olisi mieluiten 1 kuva Felicitystä ja 1 kuva Pipasta ja 1 kuva Neidosta tai valmasta. Toivottavasti arpa onni suosisi minua tällä kertaa! (: Banneri ei saa olla läpinäkyvä? (: Jostuntuu hankalalle saada bannerista jouluista kun ei ole oikein talvikuvia niin se voi olla myös mustavalkea! (:

    VastaaPoista
  82. - läpinäkyvä banneri tai talvinen tausta
    - otsikkoe ei pakko laittaa, mutta jos sopii niin "meidän elämää"
    - kaikkia kuvia saa käyttää blogistani (http://essijavallu.blogspot.fi/)
    - kuvia mieluiten niin, että ei pelkästään vallu-kuvia, eli muitakin hevosia ja kavereiden kuvia
    - muuten vapaat kädet (:

    VastaaPoista
  83. Kokeillaas, eli aika vapaat kädet saisit bannerin suhteen, tekisit sellaisen kuin tuntuisi hyvältä.
    Otsikko: Pallo pomppii
    Värimaailma: Joku aika hillitty, vihreä, sininen tai oranssi mieluiten.
    Mieluiten keväinen banneri, saisi olla vaikka osittain läpinäkyvä, ei tosin pakollista. Ja vapaat kädet, kuten jo aikaisemmin sanoin :)
    Kuvia saa ottaa blogista pomppivapallo.blogspot.com, fontti saisi olla aika perus, mutta joku pieni twisti siinä sais olla :D

    VastaaPoista
  84. -Otsikko: Full of great moments, koko saisi olla sama kuin nykyinenkin ja sellainen banneri jota voisi käyttää vuodenajasta riippumatta, mutta sellainen joka olisi kuitenkin pirteä yms.
    -Värimaailma: sinisen kaikki eri värit kelpaa, myös turkoosin värit käy. Tekstit kuitenkin jollain näkyvällä värillä, esim. valkoinen
    -Läpinäkyvä tausta
    -Annan sulle aika vapaat kädet, kuvia saisi kuitenkin olla 2-6 joita sitten rajailisit oman mielen mukaan. Osa kuvista saisi olla isompia ja jotkut vaikka pienempiä.
    -Kuvia saat kopioida aivan vapaasti blogistani www.fullofgreatmoments.blogspot.fi ja lisää kuvia saat myös toki sähköpostillakin. Jos kuitenkin voitan niin voin ihan erikseenkin lajitella mitä kuvia banneriin haluaisin!:)
    -Brushejen käyttöön liittyen ei ole mitään erikoista toivetta, voit siis laittaa niitä tai olla laittamatta
    -Fontti saisi olla aika erikoinen mutta kuitenkin sellainen josta saa helposti selvää:)

    Blogi: www.fullofgreatmoments.blogspot.fi
    Sähköposti: sirppa852@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Haluaisin läpinäkyvän bannerin johon annan muutaman kuvan. Bannerin tekstit ovat blogini nimi 'Life and believe your dreams' ja osoite 'www.lifeedreamm.blogspot.com'. Tekstin väri voisi olla joku vaaleanpunainen ym. ja blogin nimi voisi olla kirjoitettu jollain aika erikoisella fontilla, mutta kuitenkin siitä pitäisi saada selvää. Banneri voisi olla myös aika talvinen Saat myös laittaa banneriin copyrightisi jos haluat:) Kuvat ja tekstit saat asetella miten haluat(:
    Eli yksinkertaisuudessaan saat aika vapaat kädet banneriin, kunhan banneri on läpinäkyvä ja siinä on antamani kuvat&tekstit:))

    Blogi: www.lifeedreamm.blogspot.com
    s-posti: muumieve@gmail.com

    VastaaPoista
  86. -Otsikko: Life with Gibson
    -voisi käyttää kaikkina vuodenaikoina
    -värimaailma voisi olla joku lämmin(ei räikeää. Taustalla vois olla jotain kivaa kuviota.
    - kuvia vois olla 2-5 ja edes yks rajattu, koot saa vaihdella. Kuvia saat blogistani http://www.venlajakippo.blogspot.fi/
    - Brushejen käyttöön saat ottaa täysin vapaat kädet, tai vaikka jättää laittamatta
    -Sellainen fontti mikä olisi vähän kaarteleva ja siitä saisi silti selvää.

    Ja voit toki soveltaa omankin mielen mukaan :))

    VastaaPoista
  87. Otsikko: Kun pelkkä HYVÄ ei riitä..
    Värimaailma saa olla juuri sellainen kuin haluat tehdä, talviteemalla. Pohja mieluiten läpinäkyvänä, otsikko selkeällä, mutta 'erikoisella' fontilla. Vapaat kädet. Kuvia saa ottaa blogistani http://tavoitteenataydellisyys.blogspot.fi/2012/12/team-puskailijat-ja-bannerikuvia.html . Brushien ja muiden käyttö on täysin itse päätettävissäsi. Kuvat mieluiten niin, että 1kuva koirasta, 1 Migusta ja 1 Sarasta, tai 1 Migusta ja 2 Sarasta, mutta jos haluat, niin saat laittaa enemmänkin. Saran kuvan löytyminen on kuitenkin pakko!

    VastaaPoista
  88. Terve!
    - Otsikko: "It's a new world it's a new start" Fontti voisi olla joku tyylikäs ja hillitty.
    - Banneri saisi olla talvinen.
    - Läpinäkyvä olisi myös kiva : )
    - Vapaat käden asettelun sun muun suhteen. Kuvia saisi olla 4-5 ja niiden koko saa vaihdella.
    - Kuvia saat blogistani( http://johannajaketer.blogspot.fi/ )
    - Värit tulisi olla sinisen eri sävyjä ja myös valkosta saa olla : )
    - Brusheja saat käyttää jos saat ne sopimaan banneriin. Jos ei millään sovi niin saa jättää poiskin : D

    - Nyt peukut pystyyn : )

    VastaaPoista
  89. Heips.!

    Haluaisin läpinäkyvän, ja talvisen.
    Otsikoksi MeiDanQuadmir's vaikkappas vaaleanpunaisella kimaltavalla. Kans jotenkin hienolla fontilla, niin että siitä saa selvää.
    Otsikon alle kans meidanquadmirs.blogspot.com
    Säpöllä laitan kuvat ja kerron söpän yhteydessä vähän lisää kuvien sommittelusta.
    Se vois olla silleen aika samanlaisesti rajattu, kuin tuo Bon Bon bannerri noissa esimerkeissä eli ääriviivoja pitkin. Varjostukset kuville.

    Aika perjaatteessa samanlaisesti kuin tuo esimerkki Bon Bon banneri ja aika samanlainen teemakin noita mun ohjeita noudattaen. Brushi :)

    Kiitti. Lopuissa jutuissa sulla on vapaat kädet.

    Blogin nimi:
    meidanquadmirs.blogspot.com

    Säpö:
    lovespeppi@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Otsikko: pieces of my life
    Värimaailma: Pinkki ja kulta
    Aika vapaat kädet mutta tiedoksi, että pidän hevosista ja musiikista! Ja aika "trendikäs" ja näin.. Haluisin jotain hevosiin liittyvää ja sitten siihen musiikkiin (Pidän one directionista!)

    Jos tämän saa sovellettua jotenkin niin oisin tosi kiitollinen.. Vapaat kädet !

    VastaaPoista
  91. Moi!

    -otsikko : Amanda ja ponit
    - fontti : fontin voisit päättää itse,semmoinen mikä sopii ,ei niin väliä :)
    -värit : vaaleanpunainen,pinkki
    - kaikkiin vuoden aikoihin sopiva
    - ei läpinäkyvää
    - saat muuten vapaat käden bannerin tekoon ;)
    - kuvat voin lähettää sähköpostiisi jos satun voittamaan
    (heppaelamaa@gmail.com)

    + kiva kun teet tämmösen arvonnan :)
    - Amanda


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvat siis mun blogista http://amandajaponit.blogspot.fi/ (:

      Poista
  92. Moooips!:)

    Haluaisin läpinäkyvän taustan, Värimaailmana ehkä turkoosi, tai jokin pastelli-sävy<33
    Se saisi olla ehkä talvinen. Myös kaikkiin vuodenaikoihin sopiva banneri käy, jos se on helpompi tehdä:)
    Otsikoksi Lotta ja Martta jollain hienolla fontilla:) Muuten aika vapaat kädet!:)
    Kuvat ja blogin osoite--> http://lottajamartsa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  93. otsikko: Vinset & minä ♥
    väreinä olisi vaalean sininen :)
    läpinäkyvä ja talvinen ja aik avapaat kädet :)!!
    ps. Laita hevosten kuvia ei muita kuvia!

    säpö: vilma.ahtiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. HEIPS!
    Ekaa kertaa osallistun blogi arvontaa joten katotaa onnaasko?
    Ni aattelin et sie saat ihan vapaat kädet tehä minkälaisen haluut,ni vörii ois joki, lila,vaaleen sininen tai vaaleen vihree, muuta en sano ja kuvia löytyy täältä! ---> http://mirajatoivo.blogspot.fi/ ((: pppss.. siul ja pinjal on maailman parhaat blogit!

    VastaaPoista
  95. En tarvitse banneria viakka kovasti haluaisin!:D Kiva postaus ja tälläinen pieni joululahja muille! :) Onnea kaikille! Ja tiia oot lahjakas:D

    VastaaPoista
  96. Niin haluisin sellasen valkosen, läpinäkyvän bannerin missä olisi vähän himmennettynä kaksi kuvaa. Taustan värimaailma siis valkoinen ja teksti vaaleansinisellä. Kuvat saa sähköpostilla.
    Niin ja blogin nimi on Now or Never

    nytaieikoskaan.blogspot.com
    katriina.edman@suomi24.fi

    VastaaPoista
  97. otsikko: Team James
    sininen-musta-valkea TAI violetti-musta-valkea
    Sellainen joka ei määrittele vuodenaikaa
    Läpinäkyvä JOS myös ulkan väkerrys kiinnostaa, mutten ei.
    siisti, suht yksinkertainen ja maximissaan 5 kuvaa, joista kaikissa tulee olla hevonen (James), muuten vapaat kädet(:
    kuvat blogista http://teamjamess.blogspot.fi/
    fontti joku kiva, EI mitään perus sanomalehtifonttia, vaan joku kiva ja persoonallinen, joka asettuu hyvin banneriin.
    Otsikon lisäksi tahtoisin banneriin tekstin "when love and trust become together" pienemällä/läpinäkyvämällä tekstillä kuin otsikko:)
    Jos ihme käy ja satun voittamaan niin laittaisitko team jamesiin kommaa sitten?(:

    VastaaPoista
  98. Haluaisin semmosen läpinäkyvän bannerin johon voit ottaa kuvia blogistani www.hessuheppa.blogspot.fi. Teksti ois Askel askeleelta lähempänä maalilinjaa. Tekstin väri vois olla joku tummansininen ja aika selkeä. Banneri voisi olla aika talvinen, muuten saat vapaat kädet:D

    s-postini: sagasilvia10@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis otsikko ois (korjaus) (blogin) Askel askeleelta lähemmäs maalilinjaa ja banneri vois olla aika talvinen:) Sori kun tuli lisäyksiä..:D

      Poista
  99. Helou!
    otsikkona toimis ''Ainon Blogi'' ellet itse keksi jotain mielenkiintoisen kuuloista hevosblogiin. Haluaisin ''häilyvän'' teeman banneriin, en mitään räväkkää. Otsikko sitten bannerin tyylin mukaan.
    Läpinäkyvä voi olla, mutta jos saat tehtyä paremmin päinvastoin, sekin sopii. Värimaailman saat itse päättää, muttei mitään räväkkää pinkkiä, sinistä, keltasta tms. Teen loput ulkoasusta bannerin mukaan :)
    blogini: http://ainojamaxi.blogspot.fi/
    sähköpostini: aino.kari10@hotmail.com
    Laitan kuvat sitten sähköpostilla jos arpa osuu kohdalleni. Hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  100. Jos mä nyt arpa lankeaa mun kohdalle ja saan sulta bannerin, haluisin siihen otsikoksi blogini nimen (Venlan tallielämää). Lisäksi haluisin et se olis läpinäkyvä ja joka vuoden aikaan sopiva. Muuten annan sulle vapaat kädet bannerin suhteen (: Ja kuvat antaisin vaikka s-postin välityksellä.

    vennla.joro@gmail.com
    http://venlan-tallielamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  101. Läpinkyvä banneri, olisi kiva, jos jokin kuva olisi "häivytetty", kuten tässä; http://4.bp.blogspot.com/-4WtsJpCl3c8/UHuhi7q-FnI/AAAAAAAAHs4/q4Xk1MAKGJk/s1600/lifeislearning.png tai kuvat vaihtelisi, kuten tässä; http://4.bp.blogspot.com/-Eu5c4i4PdOc/T_6F3lM8tPI/AAAAAAAAEYk/jtavgM4A5uI/s1600/animaarui.gif. Pakko noita ei ole tehdä, mutta jos keksit jotain tuon tapaista, niin olisi kiva (: Banneriin toivoisin este- sekä koulukuvaa, mutta ei ole pakollista. Kuvia saisi olla kuitenkin enemmän kuin 1 tai 2. Tekstinä Tinkertamman elämää. Värimaailman saat päättää, jokin pirteä olisi kiva. Kuvia löytyy blogista. Vapaat kädet siis suurinpiirtein (: http://tinkerlilla.blogspot.com

    VastaaPoista
  102. Jos voitan niin sitten haluisin bannerin kuvia voi ottaa mun blogista. Läpinäkyvä tausta. Kuvat rajattuna niin että taustaa ei näkys. Otsikko ois Mr. B. Ja väreihin jotain sinistä fontti joku ihan sama mikä.

    ainojabagir.blogspot.fi

    VastaaPoista
  103. Jos arpa mun nenän eteen tulee, niin banneri saisi olla talvinen ja ota sitten mun blogista kuvia. Rellasta ja Rasmuksesta. Rasmus on se ruunikko hevonen ja sit Rella on se vähän oranssimainen poni :) Muuten saat vapaat kädet! :)

    rasmusjarella.blogspot.com

    elli.toiviainen@hotmail.com

    P.S Ota huomioon et mul on valkonen tausta :)

    VastaaPoista
  104. Tää joulukalenteri on kiva:D

    VastaaPoista
  105. Moi. :) Tarvitsisin uuden jonkun talvisen,läpinäkyvän bannerin. Otsikko olisi Elina ja ponit jollain kivalla tekstillä. Voisin lähettää vaikka sähköpostilla kuvia, kuvat voisi rajata tai sitten laittaa semmosiks laatikoiksi. :D

    elinajaponit.blogspot.com

    elina.saulo@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Eli otsikkona toimii blogin nykyinen otsikko(Elementeissään esteillä) Värit saat itse valita, kaikkiin vuodenaikoihin soveltuva, läpinäkyvä, kuvia saisit sähköpostin kautta. Fontti tietysti bannerin tyylin mukaan, päätä itse:) Muuten saat tyylillisesti vapaat kädet=)

    VastaaPoista
  107. Otsikkona Julian hevoselämää!Talvinen teema voisi olla. Kuvat blogista värit voisi olla sinisen eri sävyjä ja valkeata.Ei mieluiten läpinäkynää.Voisi olla kuva minusta ja sitten tietenkin Farista erikseen koska en ole saanut kuvia ratsastuksistani. Mutta muuten vapaat kädet!

    juliajafarina.blogspot.fi

    juliaryynänen23@gmail.com
    Ps:Jos kuvat ei riitä niin voin tarvittaessa lähettää niitä sähköpostissa.

    VastaaPoista
  108. Otsikko: Tanja & Jasper
    Värimaailma: joku jouluinen, esim. punainen
    Muuta: talvinen, läpinäkyvä, vapaat kädet
    Fontilla ei ole väliä

    kuvia täällä: http://jasperparas.blogspot.fi/
    ja http://irc-galleria.net/user/tanjaax/album/3643139-ratsastus-33 ja http://irc-galleria.net/user/tanjaax/album/3558696-vvjasper-133

    VastaaPoista
  109. Otsikko: Eve ja poju
    Väri vaalean sininen (läpinäkyväkin saa olla)
    Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva.
    Kuvat blogistani siitä valkoisesta ponista.
    Koko saman kokonen kun sun blogissa (900x400?). Otsikon fontilla ei ole väliä. Värit mielellään hillittyjä. Muuten saatv vapaat kädet ja brusheja saa olla .

    VastaaPoista
  110. Otsikko: (pienellä) Lilin blogi, (samankokoisella kuin nykyinen sun blogin otsikko) Eläimiä ja elämää
    Värimaailma: jouluisia värejä (punaista ja jäätävänsinistä voi olla!)
    Talvinen vai kaikkiin vuoden aikoihin sopiva: talvinen
    Läpinäkyvä vai ei: jos tarkoitat läpinäkyvyydellä sitä, millainen esim. mun ja sun blogin nykyinen banneri on niin juu, läpinäkyvä
    Minkälaista haluat vai saanko vapaat kädet: vapaat kädet! :D 2-3 kuvaa mieluiten kivasti sommiteltuina
    Mistä kuvat: mun blogin kuvia -osiossa on kuvia, joita voi käyttää vapaasti
    Minkä tyylinen fontti: bannerin tyyliin sopiva, tuollainen mikä sulla on tosi kiva, sen ottaisin mieluiten

    Muuten VAPAAT KÄDET! :D

    Laitan vaikka vielä linkin kohta niihin kuviin.

    VastaaPoista
  111. Jos arpaonni osuu mun kohdalle, niin banneri ei olisi läpinäkyvä. Otsikko olisi Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi, jollain mieleiselläsi tekstillä ja fontilla. Lähettäisin kuvat sähköpostilla, muuten bannerin tekoon saisit aivan vapaat kädet :)

    http://nooranponilife.blogspot.fi/
    belsebuupi@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Tää olis aivan mahtava, kun ite en osaa bannereita tehdä. Mutta, asiaan:
    Värimaailma: Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva
    Ei läpinäkyvä
    Saat vapaat kädet
    Kuvia saa sähköpostitse
    Fontilla ym. ei ole väliä, saat itse päättää! :)

    essi.koljonen@hotmail.com
    http://team-essi-k.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  113. Otsikko: You make me smile
    Värimaailma: Valkoista, harmaata, mustaa ja vähän sinistä, yksinkertaista.
    talvinen vai kaikkiin vuoden aikoihin sopiva: Talvinen
    Läpinäkyvä vai ei: Läpinäkyvä.
    minkälaista haluat vai saanko vapaat kädet: Vapaat kädet
    mistä kuvat: http://ida-spirit.blogspot.fi/ blogista löytyy mm. Osiosta spirit niin kuvia meistä ja postauksistakin löytyy muutama. (ja kuvia minusta (punaiset hiukset) ja spiritistä joka on musta poni.
    brusheja: ehkä taustalle joku kiva jayksinekertanen, riippuu..
    Minkä tyylinen fontti: joku kaunis käsialafontti riippuen mikä sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja joitain kuvia voin sendiä säpöllä joka on: ida.kuivasniemi@gmail.com

      Poista
  114. Jos arpaonni suosii, niin tässä ois ohjeita. Bannerin pitäis olla läpinäkyvä ja sopii kaikkiin vuodenaikoihin. Otsikko ois "it's a lifestyle" pienellä kirjotettuna, ja mieluiten kaunokirjotuksella. Otsikko ois kiva olla n. samankokosella tekstillä, kun tässä sun blogissa. Voisin laittaa meilillä kuvia.

    www.emmasbloggie.blogspot.com

    VastaaPoista
  115. Lukis otsikkona Jutan ja Avalonin elämää. Ruskea musta väri maailma ei läpinäkyvä. Fontti (tekstin) aik iso . Kuvat lähetän meilillä. Muuten vapaat kädet

    VastaaPoista
  116. Otsikko: sanni ja hamrix
    väri: sellanen talvinen jossa sinistä ja valkosta tausta ois kiva lapinäkyväja edessä ois muutama värillinen kuva
    aika vapaat kädet ja kuvat lähetän säpöön:)
    www.sannijahamrix.blogspot.fi (ei oma blogi vaan kaverin mut osallistuin(:)

    VastaaPoista
  117. Otsikko olis:Fanni and the little teaching pony♥ (Kaunolla)
    Värimaailma:Punainen/ hopea
    Tyyli: Vaikka värit ovat punainen/hopea niin bannerin pitäisi olla kaikkiin vuodenaikoihin sopiva.
    Ei läpinäkyvää (;
    Muusta saat itse päättää
    Laitan sulle kuvia säpössä jos onni osuisi mun kohdalle! :D

    VastaaPoista
  118. ^^lisään vielä et fontilla ei väliä:-)

    VastaaPoista
  119. Otsikko: marisa's horselife
    Värimaailma: talvinen (siniharm. / valk. paljon)
    Läpinäkyvä
    Aika vapaat kädet saat siis (: !

    KUVIA saa ottaa vapaasti marisaslifee.blogspot.fi, AINAKIN yksi kuva tuosta ruskeasta shetlanninponista (prinssi, mieluiten joku muu kuin ratsastuskuva) ja ainakin yksi kuva tuosta mustasta ponista(laku, mieluiten estekuva)

    VastaaPoista
  120. otsikko: Before was now before now (kaunolla)
    värimaailma: viininpunainen, valkoinen, hopea, talveen ja jouluun sopiva:-)
    ei läpinäkyvää!
    Brusheja ja muita koristeita saa käyttää
    kuvia saa blogista ja voin myös tarvittaessa lähettää säpöön:-)
    Muut saat itse päättää
    http://beforewasnowbeforenow.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  121. erika.ahtiainen@hotmail.com
    www.maalissa-taas-voittajana.blogspot.com

    Haluaisin talvisen bannerin ja banneriin voi ottaa mitkä vain kuvat blogista, mutta mielellään mahdollisimman uusista kuvista. Bannerissa tulisi olla 2-4 kuvaa ja siinä pitää esiintyä ehdottomasti poni "Minni" - se on vaalea poni, kenellä olen nyt mennyt paljon - sekä "Vinski", kellertävän vaalea poni. Myös muita poneja saa siinä esiintyä.
    Teksti banneriin on sama mikä tuossa nykyisessä "Jotkut tekevät mitä haluavat, minä teen mitä haluan." ja "..elämäni ponityttönä.." Ylimmäiseksi aika isolla ja 'vahvalla' mustalla fontilla "Jotkut tekevät mitä haluavat,". Sen alapuolelle vähän pienemmällä jollain muulla värillä, selkeällä fontilla "minä teen mitä haluan". Ihan alas voi laittaa sitten pienemmällä tekstillä esim kaunolla "..elämäni ponityttönä.."
    Värimaailma vapaa, mutta mieluusti jokin vaalea sininen. Plussaa jos tausta on läpinäkyvä ! Brusheja saa laittaa, muttei liikaa eikä liian näkyville.
    Bannerin mitat: 1100x450

    terkuin erikaaa :)

    VastaaPoista
  122. http://aatelis.blogspot.fi/

    Otsikoksi tulisi "Nooran ponielämää",banneri voisi olla kaikkiin vuoden aikoihin sopiva,kuvat voit ottaa blogista, brusheja saa olla ja fontti mielellään olisi jollain kaunolla kirjoitettu. Jos onnistun voittamaan,laitatko minulle sitten sähköpostiin bannerin,eli noora.alaaijala@gmail.com :)

    VastaaPoista
  123. Otsikko: Åsan poniblog
    Värimaailma: Punainen
    Teema: Talvinen
    Tausta: Läpinäkyvä
    Kuvat: Kuvia voit ottaa blogistani (http://asanponiblog.blogspot.fi/). Kuvia/kuva joissa Fasu (iso tumma poni, voit käyttää esim tonttulakki-kuvia tmv) ja kuvia/kuva joissa Lady (pieni tumma poni). Olis myös kiva jos johonkin väliin laittaisit tekstit "Fastner" (< Fasu siis) ja "Lady Ofelia" (< Lady siis).
    Toivottavasti tajusit jotain mun selityksistä, muuten annan vapaat kädet.. :)
    Olis tosi kiva saada kerrankin joku hieno banneri!

    VastaaPoista
  124. Otsikko : Tassujen töpinää
    Värimaailma :Punainen
    Teema:Joulunen/talvinen
    Tausta:Läpinäkyvä
    Kuvat:Voit ottaa mun blogista www.jessicajarolle.blogspot.com ja mul on viime postauksissa on aika paljo joulu/talvi kuvia ja se on ruuskee koira jolla on vähä ruskeeta ja sen nimi on Paavo :) Kiitos jos teet bannun <3<3 ;)

    VastaaPoista
  125. - otsikoksi: Ajoksen Hilkka
    - tausta: läpinäkyvä
    - fontti: kaunofontti mistä saa kuitenkin selvää ja väriksi vaikka v.sininen joka on rajattu mustalla
    - kaksi kuvaa joista toinen este ja toinen koulu, rajattu vähän samalla tavalla kuin tuossa sun bannerissa, että mitään ei ole taustana.
    -kuvat voin lähettää vaikka sähköpostilla (:
    - ja blogin osoite myös banneriin
    - bannerin kooksi sama ku sulla :D
    - ja jonkun sydämmen vois tunkea johonkin (:

    kiitoss (: !

    VastaaPoista
  126. Wohoo kiva tiia että teit tällasen koska rakastan sun bannereita!

    Mä haluaisin sellasen aika yksinkertaisen joka vuodenaikaan sopivan mun blogin tyyliin sopivan bannerin. Siinä vois olla joku käsintehdyn näkönen piirrustus (esim tässä blogissa: http://andshegrewup.blogspot.fi/) ja jotain timantteja. Muuten annan sulle vapaat kädet.

    -Otsikko: Sunshine Happy.
    -Fontti: Kaunolla, joku sellanen vanhanaikanen. Ei vahvistetulla (siis se kun tulee paksumpaa ja tummempaa tekstiä)
    -Bannerin värimaailma: Se sais olla hennon vaaleenpunasta, harmaata ja valkosta.
    -Osoite banneriin (:
    -Leveys jotain 800 mpx luokkaa, niin että reunoihin jää ihan vähän tilaa.
    -Toi mun timanttisydän vois olla jossain kohti banneria
    -Ei mitään kuvallista taustaa, siis valkonen tausta mielellään
    -Ei läpinäkyvä
    -Kuvat multa (:

    kiiiiitän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainii blogi

      http://lindahappysunshine.blogspot.fi/

      Poista
  127. :D kiva tää tällanen juttu !
    -otsikko: Nina's life
    -värimaailma: sinertävä
    -kaikkiin vuoden aikoihin sopeutuva! :)
    -läpnäkyvä
    -selkenä mutta ei liian selkeää! saa olla erillaisia väkerryksiä. läpinäkyvä :) aika vapaat kädet sanoisin.
    - kuvat http://ninajamustikka.blogspot.com/
    -fontti: ei mikään hirveen yksinkertainen, mutta ei myöskään niin että ei voi lukeakkaan.
    nina.haltia@hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Joku kiva yksinkertainen, mutta kuitenkin jotain vähän erilaista.

    -otsikko: Moments with horses
    -Fontti: ei väliä
    Bannerin värimaailma: sininen, turkoosi, pinkki ja harmaa jotain näistä.
    - Osotetta ei tarvii välttämättä laittaa
    - sama koko kun sulla
    - Saa käyttää brusheja
    - Kuvia multa tai blogista ( http://momentswithhorses.blogspot.fi/ )

    VastaaPoista
  129. Onpas kiva idea, tykkään sun bannereista kovasti!:)

    Otsikko : Vastalaukassa
    Fontti : Ei väliä, sellanen mikä näyttää kivalle:)
    Värimaailma: sinertävä
    Koko: korkeudella ei väliä, 1000px levee

    - Brusheja saa käyttää
    - Läpinäkyvä
    - Kuvia saa ottaa vapaasti blogista vastalaukassa.blogspot.fi
    - Talvinen
    - Muuten sulla on vapaat kädet!:)

    VastaaPoista
  130. Moi.
    Haluisin taustan valkoseks. Ja otsikko olisi "Belleilen" ja se tulisi pinkillä, fontilla ei ole niinkään väliä. Haluaisin myös että rajasit myös muutaman hyppykuvan tai muita kuvia. Kaikki siun bannerit on hienoja joten voit käyttää myös omaa mielikuvitusta :DD! Kuvia voit ottaa : belleilen.blogspot.com

    VastaaPoista
  131. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! :)

      Otsikko: Anna & Eve
      Fontti: siihen sopiva, kaunokirjoitus mielellään
      Värimaailma: Vaalea, neutraali väri, pastellivärejä, mutta ei vaaleanpunaista
      Kuvat: saa ottaa vapaasti blogistani www.evskukka.blogspot.com Valitse edustavia kuvia ;)

      -talvinen
      -yksinkertainen
      -harva iso kuva vain, eikä monta pientä.
      -tykkään Janitan Elämää-blogin tyylisistä bannereista!Sun nykyinen banneri on kans mahtava!
      -kuvat sillein yhteensulavasti, eikä niin että valkoisen päällä kuvia josta on "leikattu" ulos heppa ja ratsastaja taustasta.
      -tai sitten läpinäkyvä.
      -muuten vapaat kädet! :)

      Poista
  132. Otsikko: Hoppiksen Blogi
    Fontti: Ei väliä, joku kiva (:
    Värimaailma: hennon harmaata, sinertävää, vaaleanpunaista, beigeä, valkoista ym aikalailla vapaat kädet. :)
    Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva banneri, läpinäkyvä.:)
    Kuvia blogistani http://eepz.blogspot.fi/ mieluiten hyppelykuvia yms :)

    VastaaPoista
  133. Otsikko: Stikcgee-gee

    Fontti : Joku mistä saa selvää

    Värimaailma: Jotain punaista ja harmaata

    Lisätietoa kysy vaan. Ja kuvia mitä voisi käyttää on tässä molempia keppareita ja heppoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja muuten tässä se bannereitten teko postaus http://kepparini2.blogspot.fi/2012/12/bannereiden-tekioille-kuvia.html

      Poista
  134. Otsikko: This is how we do it
    Fontti: siihen sopiva
    Värimaailma: vaaleita värejä, vähän sinertävää
    Kuvat: Kuvat voit valita vapaasti blogistani sissislife.blogspot.fi! Mut mielellään ainaki toi alla oleva:
    Se missä on valkoinen hevonen ja ihminen, jolla on punainen panta: http://sissislife.blogspot.fi/2012/12/20-kuulumisia.html

    - kaikkiin vuodenaikoihin sopiva, ehkä kuitenkin vähän talvisempi
    - saat ihan vapaat kädet lopulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oon siis lukija, mutten voi mun tunnuksil kommentoida :(

      Poista
  135. Otsikko: How Do You Love Someone
    Fontti: joku sellainen, joka sopii siihen sun mielestä :D
    Värit: Sinistä ja vaaleita värisävyjä sinisestä
    Kuvat: blogistani ja sit voin laittaa joko sähköpostilla kuvia tai sit voit ottaa mun facebook profiilista kuvia
    Vuodenaika: talvinen
    Muuten saat vapaat kädet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tossa on vielä blogini osoite: http://janita-welovehorses.blogspot.fi/

      Poista
  136. Otsikolla tulis team happy children, värimaailma olis talvisen sininen saisi olla jotain lumihiutaleita jne. Kuvia tulee molemmista hevosista tuosta Ruskeasta ja valkoisesta. Molemmista aika yhtä paljon kuvia! Kuvia voisit ottaa blogista tai sitten voisin lähettää sähköpostitse. Muuten saat aika vapaat kädet, mutta haluan läpinäkyvän taustan! (: fontin saat itse päättää mutta jos pitää itse niin mielellä kursivoitu.
    www.team-happy.blogspot.com
    ekki97@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. Otsikoksi tulisi Lauran ja Oxenan elämää. Kaikkiin vuodenaikoihin sopiva ja läpinäkyvä. Kuvat voisin laittaa sähköpostilla. Fontilla ei ole väliä. Brusheja ei tarvitse olla, vaikka eipä sillä ole väliä :) Muuten saakin olla täysin vapaat kädet! :)
    laura.norja@gmail.com

    VastaaPoista
  138. Otsikko oisi Pähkel Love, siinä voisi käyttää erinlaisia liiloja sävyjä. Kuvat voisin lähettää s-postilla. Brusheja voisi olla, mutta niillä ei olisi mitään väliä millaisia :D Eli enimmäkseen vapaat kädet, kunhan väritys oisi liila ja kuvat lähettäisin s-postilla. Eikä ole väliä onko läpinäkyvä (=Ei vaikka tarvitse olla ;)

    VastaaPoista
  139. Saaqt ihan kokonaan vapaat kädet:) Ja mieluiten sävyjä olis ntalvinen ja sais olla jotain esim lumihiutaleita siellä.Voit ottaa mun facebookista kuvia Iida Tissari Ja mielellää n sellassia kuvia missä on se sama hevonen joka on mun blogin bannerina ni sellassesta hepasta kuvia?http://takumylifestyle.blogspot.fi/
    osote mun blogiin^^ eli siis siinä banneri kohassa ku on se hevonen ni siitä hevosesta kuvia löytyy mun fb profiilista..Ja otsikko sais olla:Taku It's my lifestyle

    VastaaPoista
  140. - Otsikko: Elämää ponien kanssa
    - Värimaailma: sellasia "maan läheisiä" värejä, tarkotan ruskea, beige, valkonen, harmaa, ja ehkä myös vähän jotain sinertävää :)
    - Fontti: Ihan sama, joku mistä saa selvää ! Tai sitten joku kaunokirjotus.
    - Kuvat voisin laittaa s-postilla / voin laittaa blogiini.
    -Taustan ei välttämättä ole pakko olla läpinäkyvä, mutta haluaisin ehkä että kuvat "täyttäisivät" koko bannerin, vähän niinkuin tuossa bannerissa missä lukee Bon Bon.
    - Melko yksinkertainen banneri olisi kiva :)
    - Brusheja saa olla jos haluat laittaa
    - Sellanen talvinen banneri, mutta ei kuitenkaan liian talvinen. Silleen et sopii myös vähän muihinkin vuodenaikoihin :)
    - muuten ihan vapaat kädet !

    http://bellevaiskikawa.blogspot.fi/
    annin.posti@hotmail.com

    VastaaPoista
  141. Vapaat kädet saat. :) Ei väliä väreillä yms. Teksit ihan vaan Kulda's Life. Ja leveys on jotain 1050px. Kuvia saa blogista. Tykkään aika "täysistä" bannereista, ei liian yksinkertainen mutta ei kuitenkaan ihan täynnä kaikkea...

    kuldaponi.blogspot.fi
    susa.horze@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kaunofontti mieluiten ja brusheilla ei niin väliä, niitä saa kyllä olla.

      Poista
  142. Minun puolesta saat vapaat kädet. Tekstin haluaisin kaunolla, ja siinä lukisi "Kauramoottoreita ja ruuallaleikkimistä", jonka alapuolella lukisi blogin osoite http://kauramoottoreita.blogspot.com.
    1050px voisi olla leveys, ja saisi olla läpinäkyvä, joka siis ns. sulautuisi siihen valkoiseen taustaan.
    Blogista saat sitten kuvat siihen valita. :)

    neea.ruudolf@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Saat vapaat kädet minun puolesta. Sais olla läpinäkyvä tausta ja mielellään kaikkiin vuodenaikoihin käyvä. Jonkinlainen kaunoteksti ja otsikko "Blonde Thinking". Leveys sais olla aika samaa kokoa, kuin sinunkin, koska, olen tehnyt edellisetkin samalla, en nyt vain muista sitä kokoa...Kuvat saat valita blogistani miten haluat, mutta mielellään vain eläimiä siihen.¨

    jeny98@live.fi
    bblondethinking.blogspot.fi

    VastaaPoista
  144. Saat vapaat kädet minunkin puolestani. Itse tykkäisin läpinäkyvästä (ehkä siksi, että yritän itse aina väkertää sillä :) ) Teksti voisi olla jotain erikoisella tyylillä kirjoitettua, sopisi sekanaiseen elämääni. Ja otsikkona toimii, Never Say Never. Ja kaikki kuvat blogistani ja facebookistani on käytössä :)

    kkaisukki@hotmail.com
    Kaisa-Maria Jussila
    www.kaisakopi.blogspot.com

    VastaaPoista
  145. Saisit vapaat kädet mun puolesta:)Läpinäkyvä ois kiva.Otsikko vois olla sillee, jollakin "hienolla" fontilla: Elämä ja Hevoset.Vois olla hieman talvinen.Facebookissa ei oikein ole muuta kuin vähän kuvia, mutta niitä voi käyttää ja blogissa ei oikeen oo kuvia, kun pitäis saada tää uus blogi starttaa.Mutta ihan jos viittit netistä hakee niitä kuvia seuraavista hevosista:Pläsi, Pecosbill ja Hergas EST.

    carita@rokki.net
    Carita Tuominen
    www.elamajahevoset.blogspot.com

    VastaaPoista
  146. Haluisin sellaisen missä olis rajattuja ja läpinäkyviä kuvia. kaikkien ei tarvitse sellaisia kuitenkaan olla. fontti olis joku ohut ja hieno.Otsikko olis " Neea ja Elektra".Värimaailmalla ei niin väliä ja voi olla ihan joka vuodenaikaan sopiva! :) Sulla olis muuten aivan vapaat kädet ja kuvat olis mun blogista, ja lisää voisin tarvittaessa lähetellä.

    neeja.hyttinen@gmail.com

    www.nepanblogiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  147. Haluisin läpinäkyvän bannerin, jossa sais olla rajattuja kuvia. Otsikoksi tulisi "Riina & Adel" ja fontiksi semmonen mikä sulla oli siinnä "Näin teet bannerin" postauksessa ! :) Värimaailma vois olla sininen, mutta muuten saat vapaat kädet (1020px leveys) ja kuvat voisin laittaa johonkin erilliseen postaukseen tai sähköpostilla :)

    riinuu@hotmail.com

    http://adelest.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  148. Moi, annan muuten vapaat kädet paitsi että värit ovat: valkoine, harmaa ja vaaleansininen. Otsikko: Tessa & Pikkis. Kuvat saat osoitteesta: nicehors.blogspot.com. fontilla ei ole väliä :) ja kaikkiin vuodenaikoihin sopia ;)))

    VastaaPoista
  149. Tarvitsisin uutta banneria blogiin ja oispa kiva saada taas sellanen sun tekemä! :)

    Mutta siis, haluisin aika sellaisen talvisen mallin, mielellään läpinäkyvä tausta, mutta voi olla muunkinlainen. Joku vaaleansinisen / valkoisen sävyinen ja otsikoksi My life as Aino. Kuvia voin sitten laittaa s-postilla ja samoin muitakin ohjeita jos nyt päädyt mulle sen tekemään! :)

    http://aiinon.blogspot.com

    VastaaPoista
  150. Jos nyt sattumoisin kävisin niin hyvä tuuri, että edes voittaisin, niin tää olis mun unelma banneri: Täytyisi sopia jokaiseen vuoden aikaan. Otsikko "Simppa, simply the best" Fontti ei mikään perus. Ei läpinäkyvä. Tykkään tosta joka oli viimeks Pinjalla ja se oli myös tosi hieno sekä mikä oli sulla viimeksi. Sitten kuvia voin lähettää s-postiin. Mun sähköposti on: jennuli97@gmail.com ja blogi zipuliina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  151. Bannerissa pitäisi olla sininen värimaailma ja siinä lukisi valkoisia unelmia. saisi olla aika koristeellinen ja kuvia Aapista eli kimosta hevosesta mielellään hyppykuvia jotka on järkkärilaatua, löytyy kun vähän selailee blogia!

    http://valkoisia-unelmia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  152. Millo sie teet sen videon mis teet sen bannerin??(;

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.