Onneksi kellekkään ei tullut kuulumousta

torstai 24. tammikuuta 2013

Moi! Tänään kuvasin mydaytä koulussa, saatte sen varmaan sitten puhelimen tyhjennys postauksen yhteydessä. Lisäksi opin tänään ensimmäistä kertaa atkn tunnilla jotain järkevää, nimittäin javascriptejä. Niitä tulen käyttämään jatkossa varmaan blogissakin jonkun verran, mutta erityisesti kotisivujen koodauksessa. Pahoittelen puhelin kuvien huonohkoa laatua.

Mulla on ollut jo monta päivää tosi kova inspiraatio ratsastaa. Johtuu varmasti siitä, että kenttä on vihdoin ratsastuskunnossa ja heppaakin on pakko liikutella kun sillä meinaa virtaa kertyä ihan liiaksi.
Tallille lähdössä. Vihdoin tarkenee ratsastaa pelkillä ratsastushousuillakin!
Eilen oli poikkeuksellinen tallipäivä. Pinja lähti jonnekin riparitapaamiseen ja Sini huolehti minun kanssani heppojen liikutuksesta. Sekin innostu pitkästä aikaa ratsastamaan ja puuhailemaan kunnolla, meillä olikin tosi hauskaa kahdestaan tallilla. Ennen tallille lähtöä tein alkuverreyttelyksi sisällä tämän treenin. Vielä kun en käsipainoja omista niin olen niiden sijaan käyttänyt kahta tosi paksua sanakirjaa. Hätä keinot keksii!

Lievän hapotuksen kanssa lähdettiin sitten laittamaan hevosia. Sini harjaili ja laittoi suojat Lillille ihan itse, sillä välin kun minä laitoin Voiton valmiiksi. Voitto joutui hetken odottelemaan käytävällä, kun laitoin Lillille suitset ja satulan. Pientä pähkäiltävää aiheutti Sinin jalustimet ja selkään meneminen. Säädettiin sitten jalustimet perinteisellä käsimitalla jo tallissa, hyväthän niistä tuli! Ja Lillikin pysyi paikallaan kun Sini meni korokkeelta selkään, isoimmat probleemat siis hoitui lopulta ihan helposti.

Sini ja Lilli lähdössä kentälle.
Kirjoitin ihan puhelimeen muistiin, että muistan teillekin tämän pienen hetken jakaa. Ulkona oli lähes täysikuu kun käveltiin tallilta kentälle heppojen kanssa. Lilli sitten pysähtyi ja jäi tuijottamaan eteenpäin. Sini siihen tokaisi, että toivottavasti ei Lillille tule kuulumousta. Semmoinen kuulumous voi kuulemma tulla kun katsoo kuuta liian pitkään :D Ratsastuksen jälkeen Sini tuumasi, että onneksi ei kellekkään tullut kuulumousta tänään.

Sitten palataan ratsastukseen. Voitolla on tosi paljon virtaa nykyään, joten joudun ihan kunnolla sitä liikuttelemaan. Keksin Sinille yksinkertaisen tehtävän, johon kuului voltteja ja pysähdyksiä. Päätin sitten  itsekkin tehdä sitä, mutta hieman vaikeennettuna. Voitto teki energisyydestään huolimatta tosi hyvin pysähdykset!


Kerran Voitto säikähti ihan kunnolla. Jalat petti ensin alta sitten pompittiin hetki paikoillaan, jonka jälkeen yhteisrynnäkkö Lillin kanssa. Siinä samalla kun pysäyttelin Voittoa huutelin Sinille ohjeita. Olin ihan varma, että nyt se tipahtaa. Ei se ole ennenkään pysynyt kyydissä Lillin lähdetteässä kunnolla. Nyt se kumminkin pysyi kyydissä ja sai aidan avulla Lillin pysäytettyäkin. Ehkä ne mun "nojaa taakse, istu alas, nojaa taakse, pidätä, istu alas, NOJAA TAAKSE!" huudot auttoi. Tilanne rauhoittui ja Sini jatkoi tehtävää normaalisti. 

Voitto sai toisenkin kerran sätkyt, johon oltiin onneksi varauduttu. Nähtiin jo kaukaa meitä lähestyvä valo tiellä. Tein pikaisen toimintasuunnitelman. Sini tallin päätyyn tekemään käynti tehtävää ja minä laukkaamaan Voiton kanssa tienpäätyyn. Suunnitelma toimi! Lilli ei säikähtänyt vaikka Voitto ottikin melkoiset sätkyt. Saattoi kävelijäkin vähän ihmetellä kun komensin Voittoa äänellä. Voitto muuten reagoi tosi hyvin tommosissa tilanteissa mun napakkaan ääneen.

Ratsastukset sujui muuten ongelmitta. Pinjakin tuli välillä kotiin, mutta hoidettiin silti Sinin kanssaa hepat. Sini siivosi Lillin karsinan ja minä sillä välin siivoilin Voiton karsinan, hain puruja ja kylmäsin Voiton jalat. En olekkaan pitkään aikaan kylmäillyt Voiton jalkoja "turhan takia".





55 kommenttia

  1. Ootko jo mitannu ne tarhat? :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Monta kertaa sini on tippunut?

    VastaaPoista
  4. Minkä ikäinen Sini on nyt?

    VastaaPoista
  5. Kuka tuo Sini oikein on? :)

    VastaaPoista
  6. Mikä on kuulumous? Ja sini on tosi reipas kun jatkoi vaan ratsastusta noin se pitää! :) mut joo mikä toi kuulumous on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mää tiiä:D Pitää kysyä siniltä:D

      Poista
    2. En mäkää aluks sillai tajunnnu mut siis niinku----> kuu-lumous :D

      Poista
    3. se on varmaa kattonu h2o:ta :DDDD sitä merenneitojuttuu

      Poista
  7. SIIS MITÄ IHMETTÄ?? :DDDD Lievästi järkytyin, kun luin tuolta alempaa " Lilli on pikkusiskoni Pinjan" Ootteko te siskoksia !! ? O: Ihmettelinkin aina, miten näytätte samanlaisilta tms :3 ♥
    ( tämä ei ole negatiivinen kommentti ! ) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan siskoksia ja Sinikin on siis meidän sisko:D

      Poista
  8. aws tuo kuulumous :3

    VastaaPoista
  9. Oliks se se javascirpt tai se se juttu kun aukasin tän postauksen nii se teksti ihan tonne tuli sillee yks kirjain kerrallaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juuri se on javascriptejä:)

      Poista
    2. Voisitko joskus kertoo mite se tehhää vai onko se liian vaikeeta?

      Poista
  10. Kiva postaus, niinkuin aina :) ja pikkasenko Sini on teidän näjönen!

    VastaaPoista
  11. Onko Pinjalla blogia? Jos on niin mikä on osoite? :)

    VastaaPoista
  12. Teistä näky vilaus siinä Ypäjä -ohjelman 16 jaksossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä kohtaa? :o täytyy kattoo se uudestaa ;)

      Poista
  13. Hyvä toi istu alas! pidätä istu alas....vai miten se menikään, ei ainakaan oikeessa järjestyksessä.. :DD

    VastaaPoista
  14. Moi, alotin vast tän blogin lukemisen youtuben kautta ja tykkään sun videoist paljon! :) Ollaan itsekkin hankkimassa 3 hevosta ni kysyisin et onks sul paljoo vapaa aikaa ku talleil pitää käydä joka päivä ja onks se raskasta? :D

    VastaaPoista
  15. tämmösiä postauksia lisää!!:)

    VastaaPoista
  16. aww sini toi kuulumous:) sini näyttää paljon vahemmalta jopa 4lk. !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini on kakkosluokallal.

      Poista
    2. nii tiiän:) mut vois olla hyvin jo 4lk.

      Poista
  17. Sini on ihan Pinjan näköne ! :)

    VastaaPoista
  18. Oi Sini kuulostaa niiin suloselta! :) Ja ootte muutenki kaikki sisarukset ihan samannäköisiä! Jos en olisi lukenut tekstiä niin olisin luullut että siinä kuvassa oli Lilli ja Pinja eikä Sini :D

    VastaaPoista
  19. Voi vitsi oikeesti Sini on Pinjan näkönen! Tosi kiva postaus :)!

    VastaaPoista
  20. Tiiaa ja Pinjaa näky ypäjän 16/19 jaksossa vilaukselta jossaki 24.20 --> jälkeee :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. öö, 24.20 on kyl jotai vanhoi miehii?

      Poista
    2. miks en nää ku neljännentoista jakson ku painan siitä 16 nii siinä lukee jtn ''tämän ohjelman katselupv alkaa ti 29.1.'' :o

      Poista
    3. nojoo katoppa ku tossalukee 24.20 --->eli siitä eteenpäi. koska en pystyny enää tarkistaa missä kohassa ni laitoin et jostai siitä eteenpäi.-.-

      Poista
  21. Sini on ihan pinjan näköne :D katoinki ensi et pinja on vähä pienentyny :D

    VastaaPoista
  22. Haha onkohan Sini kattonu H2O:ta vai mistä se on ton kuulumouksen ottanu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ajattelin ihan samaa :D Tosi kiva muuten toi blogin nimi kun se tulee tohon välilehteen tolleen yks kirjain kerrallaa! ;)

      Poista
  23. Mulle tais sitten eilen siskoni kanssa tulla kuulumous:D Kun meist tuli äkkii ihan idioottei kun käveletettiin koirii:D Jos se sama käveliä näkis vielä mut ja Disan ratsastamassa luulis varmaan et ratsastajat on hullui:D Mä nimittäin selitän Disalle kun pikkulapselle... on rauha-täti ja kun se on disan pään sisällä kylässä pitää mennä rauhallisesti:D Ja kun hypätään mä huudan selässä: Laukka laukka laukka hyppy!xD

    VastaaPoista
  24. btw näytte yhessä ypäjä jaksossa :D

    VastaaPoista
  25. Aaawws toi kuulumous:DD Tosta tuli jotenkin tosi ilonen ja hauska fiilis!

    VastaaPoista
  26. yhestä kirjoitusvirheestä haluisin ilmoittaa :)
    lähdetteässä = lähtiessä

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. http://areena.yle.fi/tv/1810396
    eks sä oo tiia tossa kohdassa 24:39 ? :D

    VastaaPoista
  29. onko sini tippunut Lilliltä tai Voitolta?

    VastaaPoista
  30. Sulle just ylempi ano ihan samaa mietin itekki ku katoi sitä ja siinä näytti olevan myös Pinja!:)

    VastaaPoista
  31. KUI SÄ OSAAT :o <3 Maailman ihanin ulkoasu <33

    VastaaPoista
  32. etkö sä kirjoittanut mitään siitä pinjan nilkasta?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.