Tämän vuoden ekat hypyt ulkona!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Uudet sappaat, vanhat olivatko jo ihan haalistuneet ja reikäiset



Moi! Mulla on vaikka kuinka monta postausta teitä varten puolivalmiina odottamassa. Toivottavasti ensi viikolla saan normaalikuulumisten ohessa ne teille postattua. Nyt kumminkin eiliseen estevalmennukseen.

Hypättiin siis ekaa kertaa ulkona ja omalla kentällä tänä vuonna. Valmennus oli jo aamu kymmeneltä joten jouduin itseni ihan herätyskellon avulla herättämään. Siitä sitten aamupalan kautta laittamaan heppoja. Iskä lähti samalla kaivamaan estekalustoa varastosta, niitä kun ei oltu koko talvena käytetty. Rosa tuli melko ajoissa ja ehdittiin sovittaa tallissa kokeilussa ollut Brunon satula, mutta kuten jo itsekkin olin todennut eise Voitolle istunut.

Rosa, iskä ja äiti jäivät kasailemaan esteitä kun minä ja Pinja lähdettiin tielle kävelemään alkukäynnit. Molemmat hepat oli melko virkeitä, johtui varmasti osittain tuulisesta säästäkin. Kentällä sitten aloin keventelmään ja laukailin vähän. Voitto meni ihan korvat tötteröllä ja pelkäsi meidän estekalustoa. Onneksi se sitten siitä rauhoittui ja hypätessä ei pahemmin kyttäillyt esteitä.

Alkuverkkana tultiin keskihalkaisijalla olevia kavalettejä, joiden välissä oli 17m. Tää on yksi mun suosikki tehtävistä ja pitää nyt rueta kotonakin tekemään vähän useammin. Tultiin väliä siis aina sillä määrällä laukkoja mitä Rosa sanoia. Viisi oli normaali laukkaa, neljä pidentäen ja sitten lyhentäen kuusi ja seitsemän. Voitto toimi tosi hyvin, itse välillä vähän hätiköin ja sen takia pari väliä meni väärillä laukoilla.

Verkan jälkeen tultiin molempia linjoja, joissa oli muistaakseni 15m esteiden välissä. Nekin sujuivat kohtalaisesti, jotenkin en olut ihan skarpeimmillaan ja tuli pieniä virheitä. Kuitenkin esteet olivat niin matalia, että virheet eivät paljoo haitanneet kokonaisuutta. 

Voitto oli paljon reippaampi ja vahvempi suusta ratsastaa ulkona, mutta kun siihen taas tottuu niin sitä on paljon miellyttävämpi ratsataa mitä maneesissa. Tultiin loppuverkaksi vielä tuota samaa kavaletti tehtävää mitä alussa. Sen jälkeen pikku käppäilyt tiellä, kylmät jalkaan, karsinoiden siivous ja hepat ulos syömään.

88 kommenttia

  1. Sun blogis on nyt suomen suosituin hevosblogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs oo kun kaktun (;

      Poista
    2. eeei ku kyl se naapurin pentin blogi on se parhain hei

      Poista
    3. No jos ei oo kaktun ni kenen sit :D ? Ei ainakaa tiian

      Poista
    4. Kyllä tämä valitettavasti suomen suosituin hevosblogi on, ja huonoin

      Poista
    5. Tiialla on 3810 lukijaa ja Kaktulla 3694 lukijaa

      Poista
    6. Ohhoh, en vaa oo huomannu :D oon kokoaja aatellu et kaktul on yli 4000... :D

      Poista
    7. Tiia kyl panostaa sen blogiin tosi paljon, Kaktul taas on blogin laatu-taso laskenu tosi paljon...

      Poista
    8. Kaktu onkin töissä käyvä nainen, Tiia tälläinen perus nuori, jolla on enemmän kokemusta selvästi ulkoasumaailmasta. Kaktu on super bloggaaja!

      Poista
    9. No nii on kyl Tiiaki!

      Poista
    10. En nyt tiedä, voiko näitä blogeja oikein verrata, koska blogit ovat kuitenkin niin erilaiset. Mina tykkään itse molemmista blogeista koska molemmissa on omat ominaisuutensa jotka saavat ihmiset kiinnostumaan. Mielipideasioista nyt ei muutenkaan voi kinata.

      Poista
    11. Lopettakaa.... :DDD hyviä blogeja molemmat

      Poista
  2. Mua vähän häiritsee lukemista noi pienet kirjotusvirheet. Luetko yleensä postaukset läpi ennen julkasemista?
    Muuten kuten tavallista kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tääl...Ja Tiial on tosi usein tommosia pieniä kirjotusvirheitä !!

      Poista
    2. Who cares jostai kirjotusvirheistä ? Kirjoissakin on niitä. Ja kuka jaksaa lukee omat postaukset kun julkasee ne ?

      Poista
    3. Ei kirjotusvirheil ookkaa välii jos niit tulee 'joskus' mut tiial on niit jokaises postaukses melkee... Kyl ne pitäis vaa lukee AJATUKSELLA läpi :)

      Poista
    4. Tiedän, että ne häiritsee teitä ja itseänikin sitten kun sen uudestaa luen läpi. Nyt en ehtinyt (ja monesti muutenkaan en "ehdi") kun on muka muuta tekemistä, koitan panostaa tähän asiaan taas vähän enemmän:)

      Poista
  3. "pumppaat" kauheesti Voittoa eteen päin... Ja sun jalkkarit on tosi lyhyet. Mun mielestä menitte ennen talvea paljon paljon paremmin, ainakin näin ruudun takaa videoiden perusteella. Sun istunta on menny huonompaan suuntaan - munmielestä siis. Mut eipä tuo haittaa, etteköhä te taas oo kohta samalla tasolla ku ennenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuohan on ihan normit estejalkkarit...

      Poista
    2. Estejalkkareiden kuuluu olla lyhyet.

      Poista
    3. Jos et oo tienny et estejalkkarit pitää olla lyhyemmät kun koulujalkkarit. Este jalkkareissa tulee vähän huonompi ryhti kun ei voi istua normaalisti (nii ainakin mulla)

      Poista
    4. Tiiän kyllä että pitää olla lyhyet ja lyhyemmät ku koulujalustimet, en mä missään tynnyrissä ole eläny! Mutta omasta mielestä saisi Voiton kokosen hevosen kanssa olla vähän pidemmät, varsinki ku esteet ei oo kovin korkeita. En tietääkseni sanonu että "pitää olla 10 reikää pidemmät" enhän? Tarkoitin ehkä reikää tai kahta :)

      Poista
    5. Jep vois ehkä olla pidemmät, mut en osaa mennä pitkillä kun aina meen vähän liian lyhyillä:D

      Poista
  4. Voisitko laittaa aina estepostauksiin että minkä korkuisia suunnilleen mikäkin este oli ? :)
    Muuten oli tosi kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisin jos tietäisin:D mut oisko nää ollu max 90cm

      Poista
  5. Eikö sua ärsytä kun valmentaja on kokoajan "hyvä","oikein hyvä"? :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ainakin on kiva sada valmentajalta hyvää palautetta että on tehnyt oikein?:D

      Poista
    2. No mut jos ei saa ollenkaa "rakentavaa" palautetta, vaan pelkästään kehuja ni kyl siin jotain mätää on... :D

      Poista
    3. tässä on vaan pätkiä valmennuksesta. Voi olla että valmentaja kertoo tehtävien jälkeen tarkemmin mitä pitää korjata ym.?

      Poista
    4. Saadaan aina rakentava palaute sitten ihan face to face eikä tuolta huudletuna. Eli mennään valmentajan luokse ja sitten hän kertoo mitä parannetaan tms, ne kohdat eivät siis videolla näy:)

      Poista
    5. voisiksä joskus ottaa niistä kohista videota?

      Poista
  6. wau!:) Menitte tosi hienosti!ja mun mielestä meette koko ajan eteenpäin (:

    VastaaPoista
  7. oote tosi hyvä pari Voiton kans!:) ja oot iha kauheen hyvä ratsastaja!

    VastaaPoista
  8. Hyvä video, oletteVoiton kanssa hieno pari !

    VastaaPoista
  9. Toi opettaja sanoo kokoajan "Tosi hyvä Tiia" :D
    Mutta hienosti hyppäsitte!

    VastaaPoista
  10. Tuleekos parhaiden bannereiden julkaisu tänään? :)

    VastaaPoista
  11. Ratsastat kyllä tosi kivasti Tiia! Jos mä olisin sä niin lyhentäisin jalustimia reiällä tai parilla, mutta tietenkin jokanen menee tavallaan ja itse saatan mennä vähän ylilyhyillä jalustimilla. Mutta muuten hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  12. ei vaikuta kyllä miltään hirmu osaavalta valmentajalta ku ei niinku sano mitä vois parantaa, ja aina hypyttää isoo ja ei ymmärrä missä tulee raja ja millo pitää vähä laskee. Olikohan se toi vai kuka nii se piti mun kaverin kaverille tunti ja nosti vaa esteet johonkin 120cm. onhan se hyvä että hypyttää korkeampaa minkä tasoinen on mutta joka kerta. en haluu neuvoo mut ei tuu hevosen jalat hirmu hyvin kestämään tollasta. olen puhunut! ja muute en kaipaa teijä puolustajien haukkuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ei en oo kateellinen!

      Poista
    2. Mietin iha samaa...

      Poista
    3. Mitä sä tuut Tiian blogiin tuut Rosaa haukkumaan? Menisit iha Rosalle suoraa sanomaa jos sulla jotain asiaa sille.
      En tarkoittanut kommentiani mitenkään pahalla sanoinpahan vaan :)

      Poista
    4. Ei noi esteet kyllä erityisen isoja ole :D ihan "normaalin" kokoisia esteitä hevoselle, ei isoja eikä pieniä.
      Ratsastat Tiia tosi kauniisti ja kevyen näköisesti :) Tsemppiä teille treeniin ja alkavalle kisakaudelle!

      Poista
    5. Tähän en muuta sano, että onko nuo esteet susta nyt muka isoja?

      Poista
    6. en tarkoittanut tätä kertaa vaa yleisesti! ja ei noi kyllä mitää isoi oo:DD Mut siis vähä jännästi tuut tullee vastaa ku jos vaikka ois joku joka ois vasta aloittanut ratsastuksen ja hyppää pieni tolloja sä tavalla haukut sitä:DD Joo moro,!

      Poista
    7. No ajattelin tota sun aikasempaa kommenttia, että noi oli niin isoja et hepan jalat menee rikki niitä hyppiessä:D En siis tarkottanu tota mitenkään pikku esteitä alentavaksi:D

      Poista
    8. Tiiahan aikaisempaa kommenttiin vastasi:
      "Saadaan aina rakentava palaute sitten ihan face to face eikä tuolta huudletuna. Eli mennään valmentajan luokse ja sitten hän kertoo mitä parannetaan tms, ne kohdat eivät siis videolla näy:)"
      Eli valmentaja neuvoo, eikä vain huutele, että mitä tehdään!:)
      Ja eihän noi nyt ole edes kamalan suuria esteitä. Ja jos on hevosella hyvä kunto ja jalat hyvässä kunossa, niin eikai se tohon nyt kuole..

      Poista
    9. herrajumala oikeesti lue noi edelliset kommentit ennen kun tuut pätee!:) tosiaan en tarkoittanut tätä kertaa vaan yleisesti ja ei noi mitää korkeit ookkaa mutku kattoo jotai niit edellisii ja viime kesältä nii ei ne mitää 80 kaikki oo
      ja ei ollu tullu viellä eile tota kommenttia (tai en ole nähnyt, jos asia on näin nii sit on) olen pahoillani jos kuulostivat töykeältä tai jotenkin muuten vihaiselta, eilen ei ollut mikään paras päivä ja en tarkoittanut tota mitenkään loukkaavasti:)

      Poista
  13. Hai-saappaat on ihan parhaat, mulla on tollaset samanlaiset ku sulla! Kiva postaus taas(:

    VastaaPoista
  14. Miten lyhennetään laukkaa? Ja kiva postaus:)

    T: Ratsastuksen aloittelija

    VastaaPoista
  15. Hyvin hyppäsit, onko Voitolla kivaa hypätä?

    VastaaPoista
  16. Tais olla Votella vauhti päällä :-)

    VastaaPoista
  17. vähä tyhmä kysymys mut minkä värinen teijä talo on ? ;D onkse toi keltanen mikä näkyy vai ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eioo toi mikä tossa näkyy:D vaikka kaikki nii luuleeki!

      Poista
    2. Mikä se keltane talo sit o? :Dd

      Poista
  18. Paljonko toi 17 m on suurinpiirtein ihmisen askelissa?ja paljon oli tuo puomi sitten sininen se laatikko ja puomi niin monta askelta niiden välit oli ihmisellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä ihmisten askeleissa, mutta kannattaa opetella ottamaan jalkamitalla metrin matka niin helppo mitata:) Ja tota puomi väliä en tiedä ees metreissä, mut innarit taitaa yleensö olla sen 2,5m-3m joten sitä luokkaa:)

      Poista
  19. Ootte kehittynyt valtavsti!! Ihailen sun ja Voiton yhteistyötä!:)) Teettekö niitä livelähetyksiä enään?:)

    VastaaPoista
  20. vitsi voitto näyttää isolta ku se makaa vaikka eihän se loppujenlopuks oo mikään jätti:D<3333333232

    VastaaPoista
  21. Entiiä tiesitkö tätä, mutta oli nyt silti pakko sanoo kun näin tuolla yläpuolella tosta oikeinkirjoituksesta kommentteja. Siinä kun kirjoitat tätä postausta niin oikeassa ylä reunassa on on sellainen vihreä "oikeinmerkki", paina siitä niin se näyttää kaikki virheet ! Se on nopee niin ei tarvii käyttää turhaa aikaaa postauksen uudelleen lukemiseen ! (:

    Mutta hyvin meni teillä reenit ! (:

    VastaaPoista
  22. Kiva postaus! Meet tosi hyvin Voitolla!! :)<3

    VastaaPoista
  23. Kumpi kieltää helpommin voitto vai lilli?:)

    käy kattoon: http://nomarlove.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  24. Muutes, en oo koskaa nähny että Votelta tulisi vaahtoa suusta, ja sitähän tulee jos ratsastaja on käyttäny ohjia oikein ja hevonen kuolainia. Kysymys kuuluuki, osaatko sä ees ratsastuksen perus juttuja? Ja et ees myötää esteillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on totta että hevoselta tulee vaahtoa jos suu toimii. Mutta esim meillä oli yksi gp tason heppa joka meni ratsastajllaan ja ratsuttajallaan aina oikein eikä siltä ikinä tullut vaahtoa. Jotkut sitten jossain vaiheessa aloittavat kuolaamosen kun kunnolla tekevät töitä suullaan. Ja niin kun valmentajani sanoo kukaan ei voi olla täydellinen (:
      http://team-happy.blogspot.com

      Poista
    2. Aika moni muukin sanoo ettei kukaan ole täydellinen XD

      Poista
    3. Totaa.. Tiia kyllä myötää esteellä...

      Poista
    4. Tiia myötää just sopivasti? mua ärsyttää ne jotka heittää ohjat pois, koska "myötäävät"

      Poista
    5. tosta vaahtojutusta.. toisella mun ponilla tulee välillä vaahtoo suusta ja toisella ei. molemmat toimii hyvin ja on suusta terveitä...

      Poista
  25. Olette hieno esteratsukko. Minusta nuo tehtävät näytti vaativilta, etenkin se missä oli puomeja ja keskellä semmoinen sininen "seinä", nuo tehtävät vaatii kyllä hyvää hevosen hallintaa ja laukan säätelyä. Taitavaa menoa, ei voi muuta sanoa :D. Kun tollalailla treenaa niin kyllä se sitten näkyy siellä radallakin! Tsemppistä!

    VastaaPoista
  26. onko Tytti teidän äiti? kun joillain videoillasi mainitset tytti ja oon ymmärtäny että se on teidän äiti! :D ja sulla on oikeesti tosi kiva blogi! ♥

    VastaaPoista
  27. Sulla jää vähän olkapää jännittämään ja kädestä tulee ajoittain kova :/ ja voisit pidentää jalkkareita ainaki reiällä :)

    VastaaPoista
  28. Minkä pitunen kenttä teillä on?

    VastaaPoista
  29. Sori vaan mut sä yks Anonyymi oot ärsyttävä! Tiuskit kokoajan: Joo, Voitollahan ei vaahtoo suu ja hevosella vaahtoo vaan sillon kun osaa käsitellä ohjia oikein,osaatko ees perusjuttuja, et myötää esteillä, huonontunu huomattavasti istunta, valmentaja sanoo vaan hyvä, hyvin meni, kirjotusvirheitä kamalasti! Voitko mennä muualle haukkumaan. Tiia osaa varmasti ratsastaa paremmin kun sä! Ne on hyvä pari Voiton kanssa ja Tiia osaa ratsastaa. Mua ärsyttää tommotteet ihmiset jotka ei osaa muuta kun haukkua toisia.

    VastaaPoista
  30. Tosi kiva postaus, ootte kyllä ihan sairaan hyviä voiton kanssa :) !

    VastaaPoista
  31. Hieno toi uus ulkoasu ja kiva postaus. Ja oot muute tosi nätti ja hyvä ratsastaa Voitolla. :)

    VastaaPoista
  32. Minunkin keltaiset hait haalistuivat uusintakuntoon kahdessa kesässä ! Nyt mustat hait. keltaisista äiti teki kukkapurkit parvekkeelle,suosittelen,ovat kivan näköiset mullasta turvonneina. Katajanoksat pysyvät hyvin pystyssä jäätyneissä saappaissa !
    Laura

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.