Tervetuloa ratsastuskouluun!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013


Tänään meillä starttasi ratsastuskoulun alkeiskurssi meidän serkuille. Heti aamusta oli ovella kaksi innokasta oppilasta heppakirjat, kypärä ja harjat mukanaan.

Nerea ja Einar olivat Espaniasta ostaneet molemmille harjat. Aika hyvin olivat osanneet valita väritkin, kaikki varmaan arvaavat kumpi on Lillin ja kumpi Voiton?

Pinja oli taiteillut molemmille ratsastuskoulukortit, johon saa sitten aina tarran kun on ollut puuhailemassa tallissa. Tänään saatiin ekat tarrat vihkoihin. Pinja taiteili samanlaisen myös Sinille, mutta esittelen sen joku kerta kun Sini ratsastaa Voitolla.

Ensin mentiin talliin ja tehtiin Voitolle ja Lillille ruuat valmiiksi.

Sen jälkeen siivottiin karsinoita ja lakaistiin käytävää. 

Sitten lähdettiin hakemaan hevosia laitumelta

Nerea talutti Pinjan kanssa Lilliä ja minä talutin Einarin kanssa Voittoa. Ulkona oli ihan sairaan kuuma ja tosi paljon ötököitä, joten hepat saivat jäädä hetkeksi sisälle.

Ratsastuskoululaiset saivat seurata sivummalta kun hepat kävivät suihkussa.

Sitten harjattiin Voittoa uusilla harjoilla.

Ja Lillikin pääsi harjaukseen kun niin innokkaasti halusi huomiota. Voitto osasi olla koko harjauksen hienosti paikallaan, mutta Lilliä vähän kummastutti.

Sitten annettiin hepoille vähän leipää.

Seuraavalla tunnilla onkin vuorossa ratsastusta. Katsotaan minkälaista postausta tulee siitä :)

188 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Noi kaks on tosi söpöjä tykkäsin tästä pistauksesta :):):)<3<3<3<3<3<3<3<3

      Poista
    2. Noi kaks on tosi söpöjä tykkäsin tästä pistauksesta :):):)<3<3<3<3<3<3<3<3

      Poista
  2. ihaha eikäää ihania!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihania! ♥ Ja kiva kun pidätte heille alkeiskurssin! :) Tykkäsin!!

    VastaaPoista
  4. Espanja, ei espania ;) Mut söpöjä pikkusia :3

    VastaaPoista
  5. voi ei, ihan sairaan sulonen toi Einar!! varsinkin nuo 7-9 kuvissa jotenki tosi sulosen näköstä ku einar on niin pieni :'D

    VastaaPoista
  6. Minkä ikäisiä nuo pikkuiset ovat? :)

    VastaaPoista
  7. Miks poistit melkee kaikki face kaverit ja monta yhteist kaverii pitää olla et vahvistat kaveriks ja sulosii noi teiän serkut sun ja pinjan blogit on parhait ja pidättekö ratsastuskoulua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska en tuntenut niitä ja en jaksanut enään ihmisiä, jotka puhuvat minulle koko ajan. Vahvistan sellaset jotka tuntuu, että tunnenkin oikeasti jostain oli niillä 3 tai 100 yhteistä kaveria. Siitä seuraa napista pystyt saamaan mun tilapäivitykset yms. Ei pidetä virallista ratsastuskoulua:)

      Poista
  8. Tykkäsin ihan sairaana !!!!! Aivanihania pikkusia<3<
    3:-)

    VastaaPoista
  9. Voi vähä nuo on söpöjä:) On varmaan kivaa opettaa noin ihania pieniä ratsastajia♥:) Kiva postaus:)

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva postaus!Söpöjä on kyllä nuo pikkuset!Mua vaan nauratti , ku tajusin , että tuossa kuvassa missä Votea harjataan niin Pinja haroo tuollain sen hiuksia ja sitte tuossa missä Lilliä harjataan niin sinä teet sitten samoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva ku tykkäsit :) ja hauska sattuma tuo hiusten harominen!

      Poista
  11. Ei voi olla totta! Ihan sika ihana postaus!

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus!♥ Näytti olevan kivaa.:)

    VastaaPoista
  13. minkä kokoset veredukset voitolla on ?

    VastaaPoista
  14. Voi että kuinka ihana idea, kyllä pienet ratsastuskoululaiset saavat ihania kokemuksia ja yksilöllistä ohjausta :)

    VastaaPoista
  15. Ooi, ihana. :) Ihanaa, kun ihmiset välittää perheestään ja suvustaan + läheisistä. <3

    VastaaPoista
  16. Ihania pikkusia!♥ Voi että, oli varmasti Nerealla ja Einarilla ja myös sinulla ja Pinjallaki hauskaa!:)

    VastaaPoista
  17. söpöjä koska toi suraava postaus tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okeij....... voisitko käydä kattoos mun blogia

      http://myandmyli.blogspot.fi
      ja kommentoida tähän mitä tykkäsit ?:)

      Poista
  18. pinjal on eripari croksit xDDD

    VastaaPoista
  19. ratsastaako ne lillillä molemmat vai toinen voitolla ja toinen lillillä?:) kiva postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerea Lillillä ja Einar Voitolla, noin me ainakin talvella tehtiin :)

      Poista
    2. Eiks pitäis olla toisin päin kun Einar on pienempi ni eiks sen ois parempi mennä lillillä? No ihan sama kuitenkin.....

      Poista
    3. Mun mielestä oli just hyvä näin koska voitto taitaa olla rauhallisempi ja lilli vähän haastavampi. Aina ei ole koosta kiinni kenellä menee vaan turvallisuudesta...

      Poista
  20. Voi ku söpöjä! :3

    VastaaPoista
  21. Aivan ihania talliapulaisia!! Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  22. Oi onpa kiva idea tämä 'kurssi' :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meidän mielestä oli ihana idea, en enään edes muista kenen idea tää oli alunperin:D

      Poista
  23. Kiva idea! Tosi söpöjä nuo lapset! :D

    VastaaPoista
  24. Tosi ihani pikku-talliapulaisia sinulla ja Pinjalla. Samaa tässä mietin, että ratsastaako ne molemmat Lillillä vai toinen Votella ja toinen Lilbellä? ;) Kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nera meni ainakin talvella Lillillä ja Einar VOitolla:)

      Poista
  25. voi että kuinka söpöä :3 ja kiitos, sukat saapuivat tänään !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä että tulivat perille! Toivottavasti ovat mieluisat:)

      Poista
  26. voiko olla parempaa tapaa aloittaa heppastelu? ei minusta :)

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva idea! :D Itekin kävin ratsastuksen aloittaessa alkeiskurssin, josta oli omasta mielestä tosi paljon hyötyä, ja kivaakin oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös melkein kaikki ole käyneet ekana alkeiskurssilla:D?

      Poista
    2. enpä minä ainakaan.. aloittelin ratsastuksen jossain epävirallisella tallilla ja siitä sitten edennyt koskaa mitään kurssia käymättä :D

      mutta normi SRL:n hyväksymissä ratsastuskouluissa taidetaan ekana käydä aina alkeiskurssi ennen kuin pääsee tunneille..

      Poista
    3. enpä minä ainakaan.. aloittelin ratsastuksen jossain epävirallisella tallilla ja siitä sitten edennyt koskaa mitään kurssia käymättä :D

      mutta normi SRL:n hyväksymissä ratsastuskouluissa taidetaan ekana käydä aina alkeiskurssi ennen kuin pääsee tunneille..

      Poista
  28. Ei saatana tää tästä vielä puuttu:DDD:DDXXDXD

    VastaaPoista
  29. Voi miten suloista ja miten hyvä idea! Itsekkin olen ollut heppakerhossa, sielläkin hoideltiin ja tehtiin paljon kaikkea kivaa!:)

    VastaaPoista
  30. Mukava lukea, kuinka te hyvin mielin jaksatte opettaa pikkusiakin heppailuun. Monet varmasti repisivät hiuksia päistään jo pelkästä ajatuksesta eivätkä antaisi pikkusten edes koskea omiin heppoihinsa. Jatkakaa samaan malliin ja hyvää kesää! :)

    VastaaPoista
  31. Pinkki harja lillille ja punane voitolle?:)

    VastaaPoista
  32. Einar varmaan sitten ratsastaa lillilläxD

    VastaaPoista
  33. Voi kun Einar on pieni! ;___; En ehkä kestä, tää on niin suloinen idea. :>

    VastaaPoista
  34. voi miten ihania<3 ja tuo Einar niin pieni:)

    VastaaPoista
  35. Ihania! <3 kiva tämmönen postaus..:)

    VastaaPoista
  36. Voi kuinka ihana postaus! Ihania ja pieniä ratsastuskoululaisia!<3 :>

    VastaaPoista
  37. Aawws!♥ Voi miten söpöjä, eiks noi ollu teidän jotain sukulaisia? :) Asuuks ne Espanjassa? :) Lillille pinkki ehdottomasti! ♥

    VastaaPoista
  38. Keille pidätte ratsastus koulua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattais lukee postaus kunnolla! ;)

      Poista
    2. Luin mut en ymmärtäny ja kysyin tiialta

      Poista
    3. nyt on pakko sanoa, että lueppa ihan oikeasti tuo postaus uudestaan :) Ainakin toi eka lause!

      Poista
    4. Mutta pidättekö ratsastuskoulua muille kun serkuillenne

      Poista
  39. Söpöä!<3 kiva varmaan kun tuollaisi pikku talli apulaisia!:)) Tajusin just et oon voittoo 2kk ja 5pv vanhempi!:D

    VastaaPoista
  40. Ihana nähä ku molemmilla nuoremmista (kuin vanhemmistakin) on hymy korvasta korvaan kuvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei tuolla voinu ku hymyillä, kun noi oli niin hassuja:)

      Poista
  41. Tiia oot niin kaunis ! Vote on sulone ja ihana postaus :3 sun blogi on muutenki aivan ihana. Kumpa osaisin ratsastaa yhtä hyvin ku sä ! Onnea kisoihin ja muutenki tiia <3

    VastaaPoista
  42. voi apua kuinka ihana postaus <3 TYKKÄSIN !!

    VastaaPoista
  43. Aivan ihana postaus! :) Tykkäsin tositosi paljon! Nuo pikkuset on aivan ihania ja kuvista tuo kuva missä annat Einarin kans Votelle leipää on niin söpö <3 Aww... Kaikki kuvat ovat täydellisiä<3

    VastaaPoista
  44. ihana postaus ja sulosia pikkusii!<3

    VastaaPoista
  45. Ihana postaus! Lisää näitä :)

    VastaaPoista
  46. Hauskalata näyttää! ;)

    Mää niin haluisin olla teidän sisko, kun ootte ainakin pinjan kanssa niin hauskoja! ;D

    VastaaPoista
  47. Millon vois taas tulla sellaista postausta missä Sini ratsastaa Voitolla :) ja mieluiten videopostausta!

    VastaaPoista
  48. Tosi ihana idea pitää serkuille tollanen alkeisleiri ! Varmasti kivaa oppia hevosista serkkujen opastuksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva tota on meidänkin pitää:)

      Poista
    2. Sulla on ihana blogi ja ihania kuvia! Kivaa pitää tommosta "alkeisleiriä" pikkusille. Käy kurkkaa: www.normaaliaelamaako.blogspot.fi ja pliis voisitko kommata vinkkejä sinne. Tai kommailla muuten. Olis myös hienoa, jos saisin susta lukijan!!! Oot niin ihana ihminen.

      Poista
  49. Toi Einar on hellyyttävä kuvissa. Hienoja kuvia!! Ja hienoa tekstiä!

    VastaaPoista
  50. Ootte kaikki söpöjä hevosten kanssa ;)<3<3

    VastaaPoista
  51. hihii ihana lukea näitä postauksia jatkossakin!:) Itse olen vähän samalla lailla tehnyt, taino meillä oli poni jolla eräs tuttumme lapsi sai ratsastaa ja neuvoin häntä sitten ratsastuksessa ja sitten laitettiin yhdessä ruokia, varusteltiin jne. Oli kiva katsoa kun tyttö pääsi jo itse selkään penkiltä ja sai tiukattua itse vyönkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jatkossa tulee kylä tälläisiä :) Eikös ollutkin itsekkin kivaa pitää ns. alkeiskurssia?

      Poista
  52. Varsin suloisia nuo Nerea ja Einar. Ja olethan sinäkin kaunis :) Itselle luultavasti tulee kesäponi ensi kesäksi, pikkusiskoa saa sitten olla taluuttelemassa jne. jne. Tosi kovasti tykkään blogistasi :)

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  53. Toi on niin ihana kuva tossa ratsastustuntikortissa, missä Einar pitää Voiton suojia!:3

    VastaaPoista
  54. on pitä ny kysyy jo aikasemminkin että mistä tietää että turvaliivi on sopivan kooltaan? toivoisin että vastaisit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin kävin omani ostamassa suitsisopista pari vuotta sitten ja siellä (luultavasti myös monissa muissa paikoissa) tuli ihan työntekijä auttamaan ja sovittamaan ja kertomaan, millainen turvaliivin pitää olla:) Oli mukavaa ja asiantuntevaa palvelua ja sain hyvän turvaliivin! Suitsisopissa työntekijä jopa pyysi minua istumaan erään telineellä olevan satulan kyytiin, jotta nähtiin kuinka alas turvaliivin takakaari tulee kun istun ja ettei se ota pahasti takakaareen kiinni. Tietenkin on erilaisia satuloita, mutta eipä ole koskaan turvaliivi ottanut minkäänlaisen satunan takakaareen kiinni:) Voi siis ihan reilusti mennä pyytämään apua paikan työntekijöiltä ihan sama missä asiaoi:)

      Poista
    2. yleensä suurimmassa osassa hevostarvikeliikkeissä (Horze jne..) osaa myyjät just auttaa. Meet vaan sanoo että tarvis turvaliivin ni ne kyllä auttaan ja yleensä just istuttaa vielä satulaan että voidaan olla varmoja ettei liivi nouse.

      Poista
    3. Kannattaa kysyä myyjätltä, niin en vääriä faktoja anna. Mutta muistaakseni se oli niin, että kylkiluiden piti peittyä liivin alle eikä tietnkään saa olla takaa liian pitkä :)

      Poista
  55. Vitsit ootte kivoja ku jaksatte järkkää tollasen, kortit ja kaikki, oon ihan kade, tommonen ois ollu kakruna kiva :) Ootte hyviä serkkuja!

    VastaaPoista
  56. Tosi kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  57. Lilli näyttää niin isolta kun tollaset pikkuset on sen vieressä :3

    VastaaPoista
  58. Noi pikkuset on vaa nii söpöjä <3. Ja tos kun ite opetatte nii ne varmaan oppi tosi hyvin. Ja on tosi kiva kun pidätte noille opetusta :)

    VastaaPoista
  59. Näyttävät niin pieniltä Voiton vierellä XD

    VastaaPoista
  60. Tosi söpö postaus! :D hyväku jaksatte opettaa noita pikkusia :3

    VastaaPoista
  61. Söpö postaus :) Olette aika hyviä opettajia Pinjan kanssa :)

    VastaaPoista
  62. vähän noi pikkuset on söpöjä<33 ja ootan innolla ens postausta, ja ootte varmarti hyviä opettajia:)<3

    VastaaPoista
  63. se on edelleenkin espanja eikä espania. aiemminkin tästä samasta asasta sanoin.....

    VastaaPoista
  64. Oiku söpöi ☺❤ ja tykkäsin myös tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  65. Kiva postaus! Aijotteko kuvata videopostausta lähiaikoina?

    VastaaPoista
  66. Ihania noi pikkuset, voitto ja lilli myös! Liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  67. Tiia muista kattoo s-postiin

    VastaaPoista
  68. Vähänkö teillä on likasii rehukuppeja!! (ei pahalla)ja eikö nuo harjat oo pääharjoja!!!! :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas kamalaa jos pienet harjaa pääharjalla. Ihan samanlaisia harjoja nekin on mutta pienempiä. Pienet tykkää varmasti harjata itse ostamillaan harjoilla!

      Poista
  69. Tosi kiva postaus. Hyvää kesää sulle Tiia ja hevosille!

    VastaaPoista
  70. Ihania:) en malta oottaa kun/jos tulee postausta siitä kun ne ratsastaa:D ja tietty pinkki harja lillille ja punane votelle:3

    VastaaPoista
  71. Voikun suloisia! :) Hepat myös. :D

    VastaaPoista
  72. Ihana idea! Lapsien suusta tulee yleensä hauskoja juttuja, olis hauska lukea jos serkuilta sellaisia tulee tässä kurssin aikana :)

    VastaaPoista
  73. Ihanat :3 niin söpöt, osti omat harjatkin <3 ja muutenkin tosi kilttiä sulta ja Pinjalta pitää tämmönen alkeiskurssi! :--)

    VastaaPoista
  74. Osaaksk noi pikkuset suomee?

    VastaaPoista
  75. Tehkää videopostaus noitten pikkusten kanssa !? :)
    Tosi kiva idea pitää tollanen ja varmaan pienetkin tykkäävät :D

    VastaaPoista
  76. Niin mäkin!Oon niin Tiian ja Pinjan fani <3<3<3<33<3<3<<3<3<33<333333333 :3

    VastaaPoista
  77. Tykkäätkö kuvata enemmän salamalla vai ilman? :)

    VastaaPoista
  78. Mitä kieltä nuo lapset puhuu???

    VastaaPoista
  79. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yamaha neos, oon vastannu kyllä jo monta kertaa tähän, tai sit joku muu on kysyny :D

      Poista
  80. Kauan sulla Tiia menee aikaa kun teet bannerin valmiiksi aattelin et jos sulla ei mee kauan voisin tilata sellasen sulta ? ;)

    VastaaPoista
  81. miten ton poste restante osotteen pystyy tekeen!?

    VastaaPoista
  82. Onko noi pikkuset jotain teiän tuttuja?

    VastaaPoista
  83. Nyt vastailen kaikille yleisesti, kun vähän kiire. Lapset puhuvat Suomea. Voitaisiin tehdä ensi kerralla videopostaus kuten pari toivoa. Kiitos kaikille kommenteista<3

    VastaaPoista
  84. Hei ihana postaus <3 Mut mulla olis pari kysymystä blogin ulkoasusta. Miten määki saan noihin sivussa olevien juttujen otsikoihin tollaset taustat? Ja toisena miten saan postauksen otsikon keskitettyä ? :D Sulla on ihana blogi ja uus ulkoasu on iha huippu!!

    VastaaPoista
  85. Söpöi...... Oiiiiii!!!!!!

    VastaaPoista
  86. Miksi ei tullut toista postausta ratsastuskoulusta?

    VastaaPoista
  87. voii.. ihania <3 onnekkaita pikkuisia!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.