Estevalmennus

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Nyt on sitten se 5000 lukijaa täynnä, ihan mahtavaa! Tämän kunniaksi starttaa ensi viikolla teemaviikko, jolloin luvassa on mm. arvontoja ja teidän toivepostauksia!



Moi! Eilen aamutallin jälkeen lähettiin Pinjan ja äidin kanssa katsomaan Korholaan Saksalaisen Andreas Hessen valmennuksia. Kouluvalmentajamme Ellu meidät sinne "pakotti", vaikka yritettiin vastustella, että eihän me olla tohon aikaan vielä edes herätty? No, kolmisen tuntia istuttiin katsomossa ja katseltiin valmennuksia. Mielenkiintoista oli kuunnella ja yrittää tulkita Andreaksen englanninkielistä opetusta. Itse en olisi kyllä pärjännt englanninkielisen opettajan tunnilla, vaikka siellä puhuttiinkin tosi selkeää englantia.

Korholasta palattuamme alettiin sitten valmistautua meidän omaan valmennukseen. Itsellä oli jo ennen tuntia tosi motivoitunut fiilis. Ellun ja muiden oppilaiden taitava ratsastus motivoi heti itseäkin treenaaman enemmän! Laiteltiin hepat ihan normisti kuntoon, siivoiltiin talli ja sitten lähdettiin kentälle verkkaamaan. Jottei tule tuhatta kysymystä, niin valmennuksessa oleva kolmas ratsukko on Fleur ja hänen omistajansa.


Oltiin Pinjan kanssa tulomatkalla puhuttu autossa, että mentäispä alkuun kavaleteilla ja puomeilla jotain kivaa tehtävää. Ja niinhän me mentiin, hassu yhteen sattuma! Tuosta videlta ei ehkä oikein näy kun joku on kokoajan kameran edessä, mutta tultiin aluksi puomeilla ja sitten kavaleteillä tuollaista kahdeksikon tapaista juttua, jossa lopulta tultiin sitten melko vinoilla lähestymisillä. Vinot lähetymiset on mulle ollu aina helpompia kun kaarevalla uralla, jos näin uusinta ratsastusta ajatellaan. 

Mentiin melko pitkään tätä kahdeksikko tehtävää, jonka jälkeen tultiin linjat molemmista suunnista ja sen jälkeen tehtiin pientä rataa. Videolta näette tarkemmin miten se menee, mutta ne alun kavaletit nostettiin ihan esteiksi ja tultiin samaa tehtävää sitten silleensäkkin. Esteet pysyivät melko matalina, mikä oli kiva ja loi itselle sekä varmasti myös Voitolle varmuutta koko hommaan. Valmennus sujui kokonaisuudessa tosi hyvin, ei yhtään kieltoa ja oikeastaan kaikki paikat melko hyviä! Erityisen tyytyväinen olen niihin vinoihin hyppyihin keskihalkaisijalla oleville pystyille. Voitto otti jostain syystä melko paljon puomeja, yleensä se ei tipputtele koskaan ja lisäksi se mun yksi kämmi kavaleteilla.. No, parempia nuo mitä monta kieltoa;) 

Nauroin niiin tälle videon alotuskuvalle :DDDD Aina ei vaan onnistu..

139 kommenttia

  1. Eka! Hyvin meni ja onnea lukioiden määrästä! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! Hyvä toi video... Ja kiva et on jo 5000 lukijaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus:)Onnea lukija määrästä;)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva video ja hassu tuo alotuskuva :D!

    -> sghuckleberry.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Ja aika mahtavaa toi 5000lukijaa!! :) :)

    VastaaPoista
  7. katoin voiton uusinta varuste postausta sitku menin takasin sun kanavale siin oli uusi vide 1 minuutti sitten laitteuu :D ja olin eka joka katto seeen :D<3<3 ehkä xD

    VastaaPoista
  8. Nauroin varmaan 5minuuttia tolle alotuskuvalle! Jotain samaa siinä on mitä mun esteratsastuksessa yleensä xd hienot ootte! (:

    VastaaPoista
  9. Onko sillä fleurin omistajalla blogia? saisko joskus nähä sen liikutuksesta videoo? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ole, hän on ihan aikuinen ihminen:) Ja enmä nyt muista viitsi tänn mitää videoida:D

      Poista
    2. niin, sehän muuttaakin asiaa ettette tyyliin tee yhteistä videopostausta tms, enkai nyt aatellutkaan, että muiden hevosista tänne videoisit, ellet ite oo päässyt testaaamaan...... :d

      Poista
  10. Ajat liikaa eteen ennen estettä ja työnnät käsiäsi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joskus pitää ajaa ennen estettä, jotta paikka sattuu. Mutta toi käsien työntäminen on totta.

      Poista
  11. Sori ei sais nauraa mit tuo alotuskuva on nii hauska! :D mutta tosi hyvin meni vaikka tuli pari pudotusta ja se yks este, noh joskus niitä virheitä sattuu!! :) Mutta kiva video ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onnea paljon 5000 lukijasta! Olet ne kaikki kyllä ansainnut, aivan mahtava blogi Tiia! ♥

      Poista
  12. Sun jalat on kans tikkusuorat kun hyppäät :D

    VastaaPoista
  13. Kiva postaus:) , onnea 5001 lukiasta!!:)

    VastaaPoista
  14. Onko tolla fleurin omistajalla blogia?(:
    Hyvinhän te ratsastitte

    VastaaPoista
  15. Jee onnea lukijamäärästä! :) Mulla on vielä pitkä matka ees siihen, että ois yksn olla vähemmän kun sulla.

    Kivalta näyttää toi teidän meno, minäkin haluan piiitkästä aikaa hyppäämään.. :(

    VastaaPoista
  16. Hyvä video mutta häiritsi hieman se kun heilu kauheasti ja välillä oli coomi niin lähellä.

    VastaaPoista
  17. En malta odottaa teema viikkoa:-)

    VastaaPoista
  18. kiva postaus :) onnea isosta lukumäärästä! (:

    VastaaPoista
  19. minkä numeron annat tolle teidän satulalle??:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no se on paras satula Brunon jälkee missä oon istunu:)

      Poista
  20. mistä löytyy tuo html koodin sivu jolla oot saanu nuille blogiarkistoille ja muille tuon taustakuvan?:D

    VastaaPoista
  21. Mä varmaan aijon liittyä lukijaksi sitten kun pääsen tietojanne kun kännyllä oon käyny aika paljon:)

    VastaaPoista
  22. Miten pitkiä teidän valmennukset on?

    VastaaPoista
  23. Miten ihmeessä sä muistat noin pitkät radat missä on paljon hyppyjä eri linjoilla, ite unohdan aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rata ei ollu vielä mitenkään vaikee muistaa verrattuna Sannan ratoihin.. :DD Noita kun tarpeeksi usein joutuu muistelemaan niin oppii ne itse muistamaan ihan helposti!

      Poista
  24. ratsastat super hyvin, varsinkin voiton kanssa ! (: ja sulla on superkiva esteistunta :3 voisit tulla ton munki tamman ratsastaa ! ;)

    VastaaPoista
  25. kuka tos huusi et OHO! :))

    VastaaPoista
  26. Mitkä on sivarit?? :O

    VastaaPoista
  27. raju toi alotuskuva! :))))

    VastaaPoista
  28. Hyvä toi video ja kiva ku sulla on 5000 lukijaa:)

    VastaaPoista
  29. En malta odottaa teemaviikkoa! Kiva postaus taas ja onnea 5000 lukijasta! Aloituskuva on aika paras!

    VastaaPoista
  30. Hyvin meni valkku ja onnea lukijoiden määrästä!;) kuinka kauan teidän valmennukset yleensä kestää? Ja teemaviikolle postausideoita: bloggaajan rankka elämä3, myday, kuvapostaus, lifestyle postaus, videopostaus, leivontavideo, leffa!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos:) Kestää yleensä n.1h, riippuen mien menee.

      Poista
  31. Onnea 5000 lukijasta ja tää sun blogi on ihan paras. Nauroin tolle alotus kuvalla. :-)XDXD

    -Ida

    VastaaPoista
  32. Onnet lukiamäärästä :) !
    Kuin usein teillä on valmennuksia ja millaisella aika välillä ;o

    http://albenabox.blogspot.fi/ käy kyylää ja anna toki jotain vinkkejä :) !

    VastaaPoista
  33. Onnee lukijamäärästä! :-) & ratsastat kyllä ihan älyttömän hyvin, ootte Voiton kaa mahtava pari! :-)

    VastaaPoista
  34. Kiva kyl toi alotuskuva xDD Mut hyvi meni teil valmennus ja onnea 5000 lukijasta :) Paljon oli korkeimmat esteet tässä valmennuksessa? Ja paljon on korkein hyppäämäsi este? Ja kuinka korkea on ollut korkein hyppäämäsi rata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeimmat oli ehkä 100cm? ja korkein oli 125cm ja korkein rata on ehkä jotai 110cm.

      Poista
  35. ensiksi se että siks voitto aina kieltelee ja puottaa kisoissa koska sää et anna sen mennä sää piätät sitä aivan liikaa ja se jännittyy liikaa ja voitosta huomaa ihan selvästi että se jännittää tosi paljo eli kkorjaa asentees ja en kaipaa tähän muiltako tiialta asiaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks saiskohan saman suomeks ja sitten, kun oot oppinut ratsastuksesta edes perusidean? :D mitä helvettiä oikeesti selität... "jännittää tosi paljon" HALLELUJA NO NIIN ASIAA!! XD oh god MITEN IHMINEN VOI OLLA NOIN SAATANAN TYHMÄ?

      Ihan oikeesti, menehän takasin leikkimään keppihevosillas ja anna muiden harrastaa rauhassa. Jos yksikin noista väitteistäsi (tai EDES kirjoitustaitosi) olis kunnollisia, vois sut ottaa tosissaan.

      Ai että ihmiset on idiootteja.

      Poista
    2. Ja sinä voisit mennä opettelemaan käytöstapoja. Kauheaa tämä nykyteinien nettikäyttäytyminen... Jos on aivan pakko vastata jollekin (tässäkin pyydettiin Tiian vastausta), niin sen voi tehdä asiallisesti.

      Tiia voisit vähän tarkemmin katsoa, millaisia kommentteja julkaiset, niin näitä lasten riitoja ei tarvitsisi lukea. Blogia olisi mukavampi selailla.

      Sinulla on hieno hevonen :-)

      Poista
    3. Järki käteen toinen anonyymi, äläkä rupea raivoamaan etenkin kun Tiialta pyydettiin vastausta.

      Asiallinen kolmas anonyymi, mielestäni kaikki kommentit ilmestyvät ilman Tiian hyväksyntää :)

      Poista
    4. pitääpä korjata asenne kun ammattivalmentaja Anonyymi niin käskee.

      Poista
    5. Ylemmissä kommenteissa joku sanoi, että Tiia ajaa Voittoa liikaa eteen. Nyt sitten sanotaan, että Tiia pidättää Voittoa liikaa:D Jotenkin ristiriitaiset näkemykset.

      Poista
  36. Olet super hyvä hyppääjä!:) voisitko tehdä mydayn, 10 parasta kommenttia tai videopostaus jossa on myös Pinja ja Sini? :)
    -Laura, en jaksanu kirjautuu.. xd

    VastaaPoista
  37. Hyvän näköiseltä näytti tuo teidän valmennus! :) Millä ohjelmalla sä teet sun bannerit? Kun mulla olisi vähän hakusessa joku sellainen ohjelma, millä saisin kunnon bannerin tehtyä:)

    http://sekalaistamenoa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  38. Miks valmentajas kehuu sua vaikka suorien linjojen välin tuutte melkein joka kerta väärässä laukassa? Meillä ei ainakaan kehuta väärästä laukasta linjojen välissä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinänsä se on aivan sama suorien linjojen välissä kumpi laukka on, kunhan hevonen on suora... Sen jälkeen kaarteissa vaihtuu helpommin oikeaan laukkaan.

      Poista
    2. Se kehu hyvästä hypystä, ei väärästä laukasta. Jos heppa laskeutuu väärässä laukassa, ei sitä ole linjan välissä järkeä lähetä korjaaman kuten alemi ano sanoikin:)

      Poista
  39. Kiva postaus! http://ellinjaelisanelamaa.blogsplt.fi

    VastaaPoista
  40. Vote hyppää ihan sika hyvin :) Oot iha sairaan hyvä ratsastaa! :D

    VastaaPoista
  41. hyvinhän teillä meni! oon kattonu monesti että sulla jää helposti väärälaukka esteen jälkeen ja linjan ekalla Voitto vaihtaa laukan vääräks, etkö sinä vaiha esteen päällä laukkaa vai?

    VastaaPoista
  42. Onnee Tiia yli 5000 lukijaa

    VastaaPoista
  43. Tossa lukee estevalmennu?

    VastaaPoista
  44. Kiva postaus, hyvinhä se valmennus meni, vaikka muutama kömmä sattu... Onnee 5000 lukijasta :)

    VastaaPoista
  45. Voitko tehä jäljelle jääneistä posteista videon?

    VastaaPoista
  46. onnee 5000 lukijasta ! tehkää joskus videopostaus missä hyppäätte ilman satulaa tai jos meette jossain pellolla kiitolaukkaa :) ? haluisin nähä millanen kiitolaukka Votella ja Lillillä on :p

    VastaaPoista
  47. Voitko tehä postauksen siitä miten youtubessa voi ite suunnitella oman pikkukuvan? Ja ootko tehny videon siitä miten tehään gimpillä banneri? Jos oot voitko linkittää sen tähän??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siihen tarvitaan youtube partnership. Ennoo tehny videoo sellanen video tulee kyllä

      Poista
  48. kiva video ja muutenkin mukava postaus! ;)

    VastaaPoista
  49. Hei! Tosi kiva videoa ja postaus. Tykkään kovasti blogistasi :) Olisi tosi kiva jos kävisit katsomassa minunkin blogia www.hevosmaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  50. "Yhteensattuma" on yhdyssana ainakin tietääkseni. Ja onnea vaan 5000 lukijan johdosta :)

    lasientakaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  51. Tee se my week ens viikolla? Laitat sen vaikka sit sunnuntaina tai maanantaina blogii? se ois tosi kiva :) onnee 5000 lukijasta ja kiva postaus! :) toi vidin alotuskuva oli kylllä mahtava :D

    VastaaPoista
  52. Mahtavaa että nytten on jo 5000 lukijaa! Ja minä liityin eilen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin se on uskomatonta, että noin paljo lukijoita:)

      Poista
  53. Onko fleurin omistajalla omaa blogia?

    VastaaPoista
  54. Jos te kerta asutte kuopiossa nii missä siellä? Vehmersaarellako?vai missä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enmä kerro tarkempaa paikkaa, ei tääl oo käsittääkseni mitää vehmersaaree tai se on ainaki melko kaukana jos tarkotat vehmersalmea:D?

      Poista
    2. Nii jus sitä vehmersalmea:D sori unohin

      Poista
  55. Hyvi meette! Välillä jotai pikkuvirheitä, mut niitä on kaikilla... Minkä kokonen teijän kenttä on?

    VastaaPoista
  56. Ootko muute käynyt koskaan Kaavilla?Mä asun siellä
    :)

    VastaaPoista
  57. Hienot! :) Toiveissa ois teemaviikolle bloggaajan rankka elämä3 (sori jos ei kirjoteta yhteen xd), myday ja livelähetys! <: Ja jos teette livelähetyksen ni ilmottakaa siitä facessa ja blogissa :D

    VastaaPoista
  58. Tosi hienosti suoritatte noi vinotkin tiet :) oman hepan kanssa ollaan vasta siin vaihees et ei mee yli jos tie ei oo täysin suora. Mutt ehkä mekin tästä pikku hiljaa kehittään :)

    Onnea lukijamäärästä, aika huikeeta! :D

    VastaaPoista
  59. Hassusti tulit tuolle alussa olevalle pikku esteelle/kavaletille. Hienosti meni noi vinot lähestymiset! :)

    VastaaPoista
  60. Tehkää Pinjan kans livelähetys!:D
    Ois kivaa..

    VastaaPoista
  61. Minkä ikäinen tuo Fleurin ratsastaja on? Entä teidän valmentaja, Rosa?:)

    VastaaPoista
  62. hyvin meette ja luen sun blogii ja katon youtube kanavaa vakituisesti. :-DDD

    VastaaPoista
  63. Teethän jotain erikoista teemaviikolle laita jotain mitä et ole ikinä tehnyt tänne blokiin!

    VastaaPoista
  64. onnea 5000 lukijasta! odotan teemaviikkoa tosi paljon ja tehkää pinjan (ja sinin) kanssa livelähetys, ne oli parhaita!:)

    VastaaPoista
  65. Jeeolin se 5000 lukia! Eilen ku aloin lukiksi nii oli just 4999 ja alkoin nii tasan 5000.

    Sori oli pakko xd

    VastaaPoista
  66. Tee lifestyle postauksia ja sellanen kampauspostaus ja kuvapostaus jossa on sun lempitavaroita, muki, meikki, paita, kengät, koru, kännykän takakansi, kynsilakka, kuva, sormus, kirja, leffa, juoma, ruoka, bikinit, vuodevaatteet, paikka, sukat, aurinkolasit, huivi, vyö, kello, kynä, ym :) siinäpä ideoita! ;)

    VastaaPoista
  67. Oikeesti ootte Voiton kaa niin mahtava pari ja sitten toi esteistunta on paljon paljon parempi kun mulla! Onnee lukijoitten määrästä ja liityin lukijaksi heti kun sain tietää tän blogin nimen!!:)) tää blogi on vaan niin huippu!:)))

    VastaaPoista
  68. Kannattaa videot kuvata joltain jalustalta :) Nimittäin hirmu ärsyttävää kattoo videoo joka tärisee silmissä kokoajan :D tämä ei siis ollu pahalla sanottu vaan pienenä vinkkinä :) Hyvää kesää teille!

    VastaaPoista
  69. Onnea 5000 lukijoitten määrästä + kiva postaus :)

    VastaaPoista
  70. Onnea ! 5000 on paljon ;)

    VastaaPoista
  71. Kiva postaus ja hyvin menette! ;)
    Ettekö te hyppää enää ollenkaan yksin? Tai siis ilman valmentajaa

    VastaaPoista
  72. Eikö teidän pidä pitää kevyt istunta esteitten välissäkin? Kun sinä hyppäsit niin esteen jälkeen istuit syvälle satulaan ennen toista estettä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteiden välissä ei olla kevyessä istunassa vaan esteistunnassa:)
      Voisitko tehdä mydayn ja ootte pinjan kanssa tosi hyviä ratsastaan

      Poista
  73. Siistin näköstä ratsastusta! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.