Sleepover

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Eilisen suunitelmat tavata vähän midän luokan tyttöjä ja syödä jotain hyvää, päätyivät lopulta siihen että jäin Milalle parin kaverin kanssa yöks. Oli kyllä ihan hirmu hauskaa!

Käytiin syömässä Houkutuksessa. Siinä sitten kuvailtiin Hennan kanssa (perus bloggaajat..) ja juteltiin niitä näitä.

Herkuttelujen jälkeen osa porukasta lähti ja me jäätiin Milan, Janinan, Lindan ja Hennan kanssa ottamaan asukuvia. Mila heilui kuulemma ensimmäisiä kertoja järkkärin takana ja sai otettua mulle kelpokuvat!

Henna
 
Eilisen päivän asu:
Paita: Oasap (saatu)
Housut: Bik Bok
Käsikorut: Vero Moda
Kaulakoru: Nimesi.fi (saatu)
Laukku: Mic Mac
Kengät: Tamaris


Käytiin Hennan kanssa hakemassa matkan varrelta postista tullut paketti, jossa olivatkin Sheinsideltä saadut shortsit ja valkea paita. Ostin sitten H&M:stä ihan perus t-paidan ja tollasen tummasinisen kauluspaidan ihan ratsastusta ajatellen.

Kuvien ottamisen ja pienen shoppailukierroksen jälkeen saatiin hieno ajatus jäädä Milalle yöksi. Pienen säätämisen jälkeen sain haalittua parista kaupasta mulle hammasharjan yms. joilla selviäisin yhden yön. Sen jälkeen mentiin leffaan. En enään edes muista leffan nimeä, sen voi lukea noista leffalipuista. Leffa oli ihan hauska, ei mikään paras muttei huonokaan. Mutta Kuopion uus leffateatteri on sikahieno!

Katsokaa tätä jäykkyyttä! Tanssija vs. ratsastaja..

Ennen nukkumista lähdettiin vielä hengailemaan yökkärit ja viltit päällä Milan kodin lähelle. Nukkumaan mentiinkin sitten melko myöhään, nimittäin yleensä oon tottunu nukahtamaan siinä 12 aikoihin, koska aamulla pitää kumminkin herätä 7 talliin.


Heti herättyämme lähdettiin Hennan kanssa kohti kotia (mäkin kautta), sillä Nerea ja Einar tulevat vielä tänään ratsastamaan ja pitää pestä muutamia loimia. Käytiin Hennan kanssa siis kotimatkalla syömässä läskeinä aamupala mäkissa :D

Päivän asu:
Käsikorut: H&M
Kaulakoru: Nimesi.fi (saatu)
Kengät: ??

127 kommenttia

  1. Kiva, vähän erillaisempi postaus!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! :) milloin suljet sen postijutun tai kuinka kauan vielä on aikaa lähettää postia? Haluutko käydä kurkkaamassa mun blogia, http://hessuheppa.blogspot.com/ ? :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia. Nää ei heppa-postaukset on kyllä kivoja:)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus taas kerran, oot mun lempibloggaaja :)

    VastaaPoista
  5. Kiva erilainen postaus!:-) ja miksi kirjotat useiden vaatteiden perään saatu, tarkotatko sillä että esim. Lahja/vanhemmat ovat ostaneet..:d

    VastaaPoista
  6. Tää oli kiva postaus, tälläsii vois olla joskus enemmän :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus c: Hajosin tolle tannsija vs. ratsastaja kuvalle : D

    VastaaPoista
  8. miks sul on pinjan skoba? eiks oma enää kelpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska Pinjan kulkee huomattavasti kovempaa ja vein Pinjan Emmille tossa samalla niin ajoin sen takia sillä:)

      Poista
  9. toiki on niin yleistämistä et läskit syö mäkissä.... voi sitä olla läski ilman mäkkiruokaakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enhä mä sanonu et läskit syö mäkissä:D? Sanoin että käytiin LÄSKEINÄ syömässä mäkissä, kun ois voinu syödä oikeen aamupalanki:D

      Poista
  10. Kiva kiva kiva postauuus ! Tykkäsin :) Ja postauska " ratsastuskoulusta " ?

    VastaaPoista
  11. Mukava kun välillä lifestyleäkin :)

    VastaaPoista
  12. noit kenkii on ainaki spirit stores;) oon pitkään kuolaillu niiden perään:) kiva postaus ja ihania vaatteita<3

    VastaaPoista
  13. oot tosi nättii ! :) ja mutenki kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
  14. Haha, katoin että joku äijä photobombaa teidän vessakuvassa, mut se olikin jonkun leffan mainos? :D

    VastaaPoista
  15. Jälleen kerran hyvä postaus!
    Tykkäsin! ;)

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus! Tää on tosi tyhmästi kysytty mutta oletteko jotenkin varakkaita, tai siis että teillä on rahaa mitä ikinä ostattekaan...? Anteeks, Tää ei ees kuulu mulle todellakaa mut oli pakko kysyy. Ei tarvii vastata, jos et haluu... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks sä tiia vastasit et kiitti??!

      Poista
    2. Ehkä tiia kiitti kehuista, muttei halunnut vastata kysymykseen ;)

      Poista
    3. kiitin kehuista:D Tossahan sanotiin ei tarvi vastata josset halua

      Poista
  17. Mahtava postaus! On tosi kivaa lukea muutakin sun elämästä :)

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus, oli kiva lukea vaihteeksi taas heppablogista vähän lifestyle tyylistä postausta!:)

    VastaaPoista
  19. Kiva postaus ja tekö muka läskejä? Höpö höpö xD

    VastaaPoista
  20. pikkulissut liikenteessä kun olitte kavereiden kanssa;)

    VastaaPoista
  21. ois tosi kiva lukee postaus mis olis enemmä susta ja joonaksesta. esimerkiks et mis ootte tavannu, mistää kaikki sai yleensäkki alkus, miks te erositte ja mistä tää juttu sai uudellee alkus. toki ymmärrän jos susta asia on liian henkilökohtanen etkä halua siitä kirjottaa, mut tollasist ois ain nii kiva lukee.:-) ja viäl extran sul o erittäi kiva blogi.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua kirjottaa tänne noin henkilökohtaisia asioita, sori:)

      Poista
  22. Kiva postaus! Ja hienoja kuvia!:)

    VastaaPoista
  23. ihanaa ku postaat lifestyle juttujakin! :)

    VastaaPoista
  24. sama ku edellisillä et kiva postaus ja hyviä kuvia :-)

    VastaaPoista
  25. Mikä sen instagramin nimi on jonka saa lumialle?


    VastaaPoista
  26. Onko Joonas sinun poikaystäväsi?

    VastaaPoista
  27. Kiva postasus ja hienoja kuvia ;)))

    VastaaPoista
  28. ihana postaus, vähän erilaista :)

    VastaaPoista
  29. Miten saat tuon postauksen otsikkoon varjot?

    VastaaPoista
  30. Hei, miten saa youtuben logon liitettyä gadgettiin niin, että kun siitä painaa, se menee oman kanavan sivulle?

    VastaaPoista
  31. millon Irmelin elämä jatkuu? :D

    VastaaPoista
  32. Kiva postaus ja hyvännäkösii vaatteita :)

    VastaaPoista
  33. mikä on lifestyle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google on kaveri:)

      Poista
    2. elämäntapa, ennen siihen kategoriaan kuuluivat vain hevosettoma postaukset, mutta elämäntapahan on mulle myös ratsastus joten kaikki postaukset ovat lifestyleä nykyääN:)

      Poista
  34. Mistäköhän johtuukaan että ratsastus jäykistää jalkojen lihaksia! Näin ainakin kuvittelen, sillä ratsastusta harrastavat ystäväni ovat jäykempiä kuin ns. Mitään harrastamattomat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttasko se et kaikki ei venyttele tarpeeksihyvin tai ollenkaan kun harrrastavat ratsastusta. (: Sama pätee muissakin urheilulajeissa.

      Poista
  35. laitoin tänään postia tulemaan :D no postissa on kaikkea (ei sentää :DD)

    VastaaPoista
  36. Tosi kiva postaus ja ihania nuo kuvat! ♥ oot kaunis :)

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Kiva postaus ja ihanii noi vaatteet! (: Kiva ku välil on lifestyle tyylisii postauksii! (:
    Sit toi ratsastaja ja tanssija kuva :D Itte kans harrastanu ratsastusta koko pienen ikäni ja enkä todellakaa oo mikää notkee. : D

    VastaaPoista
  39. Tosi kiva postaus ja ootko saan mun kirjeen ;)se on semmonen pehmustettu:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) Ennoo hakenusen viimesen postivideon jälkeen kirjeitä, mitä siellä oli?

      Poista
  40. voisiitko laittaa instaan linkin sun blogiiin :D

    VastaaPoista
  41. Itse en harrasta mitään paitsi ratsastusta niin saan helposti jalan tuolleen ja spagaatin. Että ei ratsastus kaikilla jäykistä lihaksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastatko kerran viikossa vaan?:) Ja jotkut on venyvämpiä luonnostaan.

      Poista
    2. Viisi kertaa viikossa vuokrahevosella :) niin kait on :)

      Poista
  42. Mihin asti teille voi lähettää postia? Oli muuten tosi kiva postaus!! :)

    VastaaPoista
  43. Voitko tehä selasen postauksen joskus jossa oot tekemässä banneria? Kun ei osata kaverin kaa... Tai neuvoo mistä sen voi tehä? emmiJaanna.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia on tehnyt gimpistä ja photoshopista. Löytyy siis tälläiset postaukset jo:)

      Poista
    2. semmosia onjo katso erikoispostaukset:)

      Poista
  44. Voiku ihana postaus<3!
    Ratsastatteko paljon Pinjan kanssa toistenne hevosilla?:)

    VastaaPoista
  45. Miten iPhoneen saa kansioita tehtyä ? Ja rakastan sun hiuksia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painat pohjassa stä sovellusta minkä haluat kansioon, vedät sen sovelluksen jonkun muun sovelluksen päälle. :) joo sori jos vastaan Tiian puolesta,

      Poista
  46. Hehe. Tää ei sitten oo negatiivinen kommentti. Jotenkin kun katoin sua noissa asukuvissa niin tuli mieleen sieni. Siis ei vieläkään oo negatiivinen kommentti :DD ja jotenki myös vähä mun serkku.. Mut enimmäkseen sieni... Hihi.

    VastaaPoista
  47. Kiva postaus:) oot mun lempi bloggaaja!:)

    VastaaPoista
  48. Tää oli ihan super kiva postaus!!

    VastaaPoista
  49. Ootko julkassu jo sen uusimman meikkivideon ?:)

    VastaaPoista
  50. Kun teillä oli se lifestyle viikko pinjan kanssa blogeissanne, niin ajattelin että olisi kiva tehä samanalainen omaan heppablogiin joskus! Niin voinko tehdä samanlaisen, vai haluattekl että se lifestyleviikko säilyy teidän omana ideana? :)

    VastaaPoista
  51. Millä nimellä olit löytänny sen sun puhelimen ja ipadin taustakuvan?:)

    VastaaPoista
  52. ihana postaus :) ja oon tulossa sinne hevoset stadikalla tapahtumaan.

    VastaaPoista
  53. tosi kiva postaus! :)
    kun olet ennenkin kirjoittanut tänne erilaisia tietokone vinkkejä, niin sattuisitko tietämään, miten youtubeen videon saisi silleen koko näytön laajuiseksi? itselläni video jää pieneksi näytön keskelle ja ympärille tulee turhaa mustaa "tilaa". ajattelin vain, kun kaikissa sinun videoissasi video on aina koko näytön laajuinen. :D olisin todella kiitollinen, jos osaisit auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en osaa sanoa,mulla menee itestään silleen:/

      Poista
    2. Onko sun videonmuokkaus ohjelmassa asetukset ihan OK? Meinaan mula kuva oli ihan littana jne. mutta kun vaihdoin asetuksista videokuvan laajaksi kuva tuli normaaliin kokoon (:

      Poista
  54. Ihuna postaus :)
    Suljetko sen postikanavan lopullisesti?
    Niin ja mitäs hepoille kuuluu? c:

    kurkkaahan mun blogi: www.haaveestatodeksi.blogspot.com
    Ja YouTube kanava: crossowen diamond
    kiitos :*

    VastaaPoista
  55. Sulla on aivan ihana blogi ja oot tosi nätti !;)

    VastaaPoista
  56. Läskeinä?
    Oottelaihoja kun heinänkorsi!

    VastaaPoista
  57. Hei voitko linkata ton H&M sivun missä oli tuo tummaansininen kauluspaita? (: Ihana postaus näkee et sulla on kivaa kavereitten kans ja muutenki kirjotat aina hauskoja postauskia(nauran välillä ääneen(hyvällä tavalla)) :DD

    VastaaPoista
  58. noi sun kengät on duffyn kengät, kun itellä samanlaiset :)

    VastaaPoista
  59. Mikset tee erikseen Lifestyleblogia? :--) mua kiinnostas lukea sun elämästä yleensä, mut mua ei hevoset niin paljoa kiinnosta..

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.