Ei mekään olla täydellisiä

perjantai 9. elokuuta 2013

Varoituksena heti alkuun, että tän postauksen kuvat on vähän sinnepäin otettuja. Joonas oli meillä yötä ja sain sen houkuteltua kuvaamaan mun heppailuja ja sillä on ehkä vähän vielä opettelemista tässä heppakuvauksessa, mutta ehkä nää kuvat on parempia kun ei mitään. Pinja onneksi tuli napsasemaan pari ratsastuskuvaa ja väärän asetuksen aiheuttamat epätarkuudet sain melko hyvin photoshopattua pois.

Kovasti jotain selostan..:D



Harjasin ja laitoin Voten valmiiksi ulkona, jossa meillä on seinässä kiinni koukkuja. Joonas on nimittäin allerginen hepoille eikä voi tulla talliin ja vielä tässä vaiheessa oli ihan hyvä ilma hoidella ulkona. Voitto oli kyllä yllättävän nätisti, koska yleensä se riuhtoo ja venkuilee jos sitä hoitaa ulkona.


Voiton kavio on revennyt. Itse repeämänä ei ole kovin paha, mutta koska kengittäjä on tulossa vasta ensi viikolla on kengän irtoamisen riski niin suuri. Ollen sitten teipaillut repeämä kohdan ja kengän reunan nyt parin päivän ajan, jottei repeäisi lisää tai polkisi kenkää irti.


Joku pyysi multa, että voisinko tehdä postauksen kera kuvien tai videon, silloin kun Voitto ei ollut hyvä ratsastaa. Nyt viime aikoina Voitto on ollut tosi kiva ratsastaa ja sen takia, ette ole kuulleetkaan näistä vähän huonommista päivistä. Niitä ei vain ole ollut. En siis millään tavalla sensuroi meidän elämää ja julkaise materiaalia vain hyviltä päiviltä, ihan varmasti täältä löytyy monta postausta missä heppa ei ollut niin hyvä ratsastaa tai itselläni meni hermo tjs. Mutta nyt voin rehellisesti sanoa, että tänään ei ollut hyvä päivä.


 Yksi syy tähän huonoon päivään oli varmasti sää. Koko aamun oli satanut ja Voitto oli siitä jo närkästynyt valmiiksi, lisäksi ratsastuksen ajan ripsi välillä vähemmän ja välillä vähän enemmän. Voitto ei tykkää olla sateella ulkona tai varsinkaan ratsastettavana. Olisin voinut kokeilla uutta ratsastusloimea, mutta koska menin ilman satulaa en voinut sitä laitta. Uskon, että Voitto alkaisi olemaan jo raspauksen tarpeessa, sillä sen syöminen on hiukan vaikeutunut, jonka takia muutettiinkin ruokintaa. Siitä tulossa ihan oma postaus. Lisäksi se oli tänään tosi vahva suusta. Eläinlääkäri tulee raspaamaan ja rokottamaan tässä parin viikon sisällä, sittenpähän selviää oliko nuo oireita hammaspiikeistä. 

Ravien jälkeen kamera oli pakko viedä pois, koska sade vain yltyi. Tein kumminkin alkuravi höpsyttelyjen jälkeen kahdeksikolla ravi - käynti siirtymisiä. Jota menivät oikein mallikaasti, vaikka Voitto olikin muuten hankala ratsastaa. Selvästi, nyt kun olen treenannut useammin siirtymisiä alkavat ne onnistua jo ilman laahaantumis vaihetta. Kun ravi siirtymiset olivat napakoita, nostin laukan ja tein laukasta käyntiin siirtymisiä. En ollut tajunnut laittaa hanskoja ja ohjat olivat sen verran liukkaat, että ne valuivat käsistä jos Voitto nykäisi vähänkin. Ja Voitollahan on tapana nykäistä siirtymisessä vähän päällä. Ensi kerralla varsinkin sateella, pakko laittaa hanskat! Kun siirtymiset laukasta käyntiin onnistuivat tein laukka-pysäytys-peruutus-laukka siirtymisiä. Peruutuksesta suoraan laukannosto on hepalle hyvää jumppaa, kunhan ei tee sellaisia liikaa sillä ne ovat melko raskaita. Voitto nosti vasempaan kierrokseen alussa aina väärän laukan, johtui kyllä osin minun avuista sillä ilman satulaa saatan keikkua selässä miten sattuu.. Vaikka Voitto oli periaatteessa huono ratsastaa, olivat siirtymiset positiivinen yllätys!

Pinja syötteli Voittoa reippaana, sillä välin kun minä kävin siivoamassa Voiton karsinan. Hepat ei pääse nyt ollenkaan laitumelle, kun Lilli on keksinyt karkaamisen. Se karkasi tänä aamuna tarhasta, jossa oli sähköt? Mistään ei löydy mitään jälkiä, että olisi mennyt ali tai hypännyt? Saman tempun se teki pari päivää sitten laitumelta, ihme poni. Lillin karkaaminen ei haittaa, se tuli aamullakin kaikkien nukkuessa ikkunaan koputtelemaan, mutta jos Voitto karkaa käy äkkiä isokin vahinko. Voitto kun ei osaa olla vapaana, se juoksee holtittomasti minne sattuu ja nyt kun on vielä märkä nurmikkokin..

Eikös olekkin söpön pinkit päitset?

Voisin tehdä vielä tässä muutaman päivän aikana koulun alkuja ajatellen pari erikoispostausta, jotka voin julkaista sitten kun ei ole mitään muuta materiaalia ja kiire. Onko ideoita? Tavan videopostausta ja mydaytä ei tarvitse ehdottaa, niitä toivotaan kumminkin joka päivä.

161 kommenttia

  1. Voitto näyttää vähän ponilta noi pinkit suitset päässä :D Raukkaa ehkä vähän hävetti tyttöjen väri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis ilme on sellainen "voiei, tämähän on Lillin väri ja se on tamma, minä olen komea ruuna"

      Poista
    2. Ihmiset käyttää eri nimityksiä. :) Mutta yleensähän käytetään päitset tai riimu nimitystä. :D :)

      Poista
    3. Toi pinkki riimu saa sen näyttämään lämppäriltä :D

      Poista
    4. oho :D joo niin tarkotin :D

      Poista
    5. Hah niin se varmaan aatteli ja kuten oon ennenki sanonu, sille ei oikeen sovi muutku nahkapäitset:D

      Poista
  2. Siis mitäääähhh, voitko sä mennä vodella ilamn satulaa?????? :O Siis miten sä kestät siellä¿ ootko mennyt nuorempana keppareilla niin paljon että on hyvä tasapaino??? :O ja kumppareissa ei saa ratsastaa!! PAHIS TIIA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tiia on mennyt votella vaikka kuinka paljon ilman satulaa ja luulenpa että se tasapaino on kehittynyt ihan oikeilla hevosilla ratsastaessa : D
      Kyllä kumppareilla voi ilman satulaa ratsastaa kun ei ole jalustimia...

      Poista
    2. Miksei Tiia menis Votella ilman satulaa? :D

      Todella monet ratsastavat kumppareilla. Niitä suositellaan ja neuvomaan käyttämään tallien sivuilla, jos ei ole saappaita/ratsastuskenkiä. Etenkin ratsastusuran alussa. Yksi kaveri ratsastaa usein kumppareissa, koska niiden käyttö on hänen mielestään mukavempaa xD :)

      Poista
    3. Ite oon ratsastanut 3v pelkästään kumppareilla.

      Poista
    4. Tasapainohan kehittyy ihan hillittömästi kun ratsastaa, joten ei se nyt mikään erityinen juttu ole, että ratsastetaan ilman satulaa. Ja jotenkin en usko, että keppihevosella ratsastaminen parantaa tasapainoa, mutta mistäs sen tietää.. :D

      Poista
    5. Miksen menisi ilman satulaa? Ja kumppareillahan voi ratsastaa vaikka olisikin satula ja ilman satulaa mennessä ei ole kengillä väliä!:)

      Poista
    6. Hei ihmiset muistakaa sarkasmi...!

      Poista
    7. Mikä tässä oli sarkastista..? :D

      Poista
  3. Kannattaa tarkistaa ettei tarhan langat osu mistään maahan tai pääse muuten johtamaan jollainlailla maihin, koska sitten sähköiskua ei oikeastaan edes tule. Meillä oli näin ja ihmeteltiinkin miksi yksi poneista karkasi jatkuvasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei osu maahan, mutta jostain se silti lyö maihin ja sen takia Lilli päässy karkuun:D

      Poista
    2. ootteko ajatellu laittaa Lillille riimuun kiinni "lanka-antenneja", tälli menisi ainkin perille :D

      Poista
  4. Ihana Postaus;D Pidän sun blogeista(Tästä ja sun LifeStyle-blogista)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Voitto oli kyllä tosi söpö tossa vikas kuvas vaikka olihan se söpö jokaisessa kuvassa!:) Mun mielestä sä ratsastat tosi hyvin ja haluisin olla yhtä hyvä!!! :):)

    - Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep se on aina jotenkin raukan ja söpön näkönen kun kastuu:D

      Poista
  6. Voitteko kuvata Pinjan ja Sinin kanssa yhteisen MyDayn? Voitto on söpö ja sä oot nätti :3

    Ps: Kiva postaus :)

    Tv. Anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten voi kuvata yhteisen myday, kun kaikki tekee kumminkin eri juttuja päivän aikana? Kiitos:)

      Poista
    2. "Tv. Anonyymi" :D joo ei huomata että on ano ku lukee nimimerkin kohalla anonyymi?:D

      Poista
  7. Live videon koko päivästä

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! ;) Olet tosi kaunis ja Voitto on tosi suloinen :) Voitteko tehdä smoothie haaste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ehkä mä joskus teen, jos saan Pinjan suostuteltua mukaan!

      Poista
    2. Mäkin haluisin että tekisitte smoothie haasteen

      Poista
  9. Moi! Nyt olis kisat tulos mikkeliin! Voitteko tulla jos on kiinnostusta niin käykää sairilan ratsastajien sivuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seura;) mutta kaikki on terve tulleita! Toivottavasti pääsette kumpaankin!

      Poista
  10. esittele tarkemmin mitä blogeja luet ja miksi : ) Tai kirjoita mitä musiikkia kuuntelet ja mitkä kappaleet ovat sun lempikappaleita ja miksi? : ) tai jotain tollaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ton postauksen meen tekemään heti varastoon!:)

      Poista
  11. Tee traileri kuvapostaus :)

    VastaaPoista
  12. Tee ratsastuskoulu ajoista joku postaus :D tai ennekuin teillä oli oma heppa :DD Tai kirjoita minkälainen olisi unelmahevosesi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellasii postauksii taitaa olla ainakin jo kaks :)

      Poista
    2. Sellasia onjo tuolta erikoispostaus kohasta:)

      Poista
  13. Pyydä Joonasta tekee susta postaus esim. 10 hyvää ja 5 huonoo puolta ja sillee :)

    VastaaPoista
  14. Noista langoista mietin, että onko mahdollista että Lilli pääsee jostain niiden ali?

    VastaaPoista
  15. Mahtava postaus taas!:) Minulla on ehdotus että teksit sellasen yhteisen videopostauksen Pinjan ja Sinin kanssa. :)

    VastaaPoista
  16. Olisi tosi kiva jos tässä blogissa ja siinä uudessa tekisit semmoisen koulunaloitus postauksen. Miten valimustit kouluun, mitä otat mukaan ja jne. :) sen tyyppisen olet jo tehnyt tiias blogiin, mutta tarkoitan tarkempaa missä kerrot vaatteet ja repun, kengät, penaalin, jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se vois olla kyl kiva :))

      Poista
    2. Hmm, voin kunahn koulut ovat alkaneet niin tehdö koululaukun sisältö videon:)?

      Poista
    3. Tee Tiia! Ja sulla on iha paras blogi <3

      Poista
  17. Ihana postaus! Voistiko tehä kysymyspostauksen joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Voin joskus, se on vaan niin iso töinen..

      Poista
  18. samaa mieltä vipan anon kans :) ihana postaus ja jos tekisit semmosen että koko päivän kuvaisit ihan minuutti minuutelta :D tai erikoinen videopostaus tai sitten siihen elokuvaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä tollasta videopostausta ainakaan ehdi tehdä kun koulut alkaa, mutta jotain videota saatte:)

      Poista
  19. minijalat! XD oon aina tosi ilonen ku luen sun postauksia! tääki oli kiva postaus. ihana lilli " tuli kaikkien nukkuessa ikkunaan koputtelemaan"

    VastaaPoista
  20. Näin aika uutena lukijana olis kiva lukee ihan sun ratsastuksen alkuajoista esim. et mistä oot saanu innostuksen ratsastukseen, ootko ite halunnu aluksi tallille vai oliko sun äiti tai joku muu joka "esitteli" sulle tämän harrastuksen ? Ja sit olis kiva jonkulainen mielipidepostaus esim. ratsastajan arjesta tai jostakin muusta. Olis kiva kuulla myös sun mielipiteitä oman hevosen hankkimisesta; millon sun mielestä kannattaa hankkia oma hevonen, kui paljo kannattaa olla hevostaustaa ja muuta sellaista. Olis kiva myös saaha postausta sun bloggauksen alkuajoista; mistä sait idean blogin kirjottamiseen, onko bloggaus ollut sulle joskus jonkunlaista "pakkopullaa", miten sait blogillesi lukikoita jne. Lifestyleblogin puolella olis kiva kuulla susta ja Joonaksesta postaus; kui kauan ootta seurustellu, mistä teän suhde alko, miten vietätte aikaa yhdessä tms. Tässä olis nyt jotain ehdotuksia, ja jos nuista aiheista löytyy jo postaus nii olis kiva saaha linkkiä. :)

    Sulla on tosi hyvä blogi, jatka samaan mallii!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoista! Mun ratsatsuksen alkuaioista löytyy tuolta erikoispostaukset kohdasta:)

      Poista
  21. Kiva postaus! Mun mielestä noi kuvat on just hienoja! Varsinkin toi harjauskuva missä sinä ja Voitto ootte ihan sumeita ja toi viimenen ratsastuskuva on kans jotenkin taiteellinen. :) kuinka usein te raspaatte Voiton ja Lillin hampaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joo Joonas oli niin ylpee tosta kuvasta missä me ollaan sumeita ja tarkentanu seinään. Kerran vuodessa raspataan:)

      Poista
  22. En jaksanut lukea nyt kaikkia kommentteja läpi, että onko tätä ideaa ehdotettu jo. :D Mutta siis, teillähän on valvonta kamera tallissa ja kopissa, niin miksi ette laittaisi sellaista tarhojen/laitumen lähelle sateensuojaan kuvaamaan lillin touhuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kamera ei ole ihan niin helppo siirtää ja asentaa että sitä voisi liikutella:/

      Poista
    2. Jotkut käyttää riistakameroita valvontakameroina ja ne ei oo hirmu kalliitakaan, joten suosittelen.

      Poista
  23. jos tekisit sun omien ridakamojen esittelyn?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/05/minun-vaatteet-ja-varusteet-videolla.html

      Poista
  24. Ois kiva jos tekisit sellasen postauksen, missä kerrot miten teet voitolla estekisaverkan. Joko tekstillä ja kuvilla tai videolla johon puhut päälle. Siihen toiseen blogiin ois kiva jos kertosit ittestäs toisten näkökulmasta.

    VastaaPoista
  25. Voisitko tehä erikoispostauksen jossa kertoisit esim. Miten oma hevonen vaikuttaa elämääsi, kuinka paljon vapaa aikaa sinulla on kun lukio ja oma heppa? Voisit myös kertoo et mitä huonoja puolii on omassa hevosessa ja vielä omassa pihassa on talli :) toivottavasti ymmärsit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tuollaista kehitellä kunhan lukio lähtee kunnolla käyntiin:)

      Poista
  26. Moikka!
    Kysyin tätä jo toisessa kommenttiboxissa,mut en sitä enää löytänyt :DNii kysympä uuelleen:
    Osaisitko neuvoo mistä pystyy ostamaan semmoset "jutut" (en muista nimee!) joilla saa hevosen muotoon/kaulan kaarelle,kun itse olen yrittänyt opettaa omalle hepalleni,eikä se sitä ymmärrä :D:
    Oon nimittäin kuullu,että on jtn "apuvälineitä" joilla sen saisi "opetettua" c:
    Toivottavasti saan pian vastauksen!...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotat varmaan gramaaneita? :) varmaan monista heppatarvikekaupoista löytyy jos kysyy. Gramaanit on tavallaan toiset ohjat, jotka menee kuolaimen kautta satulavyöhön mahan alle. Gramaaneisaa muotoa voi säädellä itse. Toinen vaihtoehto on jousto "piuhat" (näille on joku viisas nimi mut noi meillä niitä kutsutaa:D) jotka menee ponin niskan takaa kuolaimen kautta satulavyöhön ja näillä muotoon ei voi vaikuttaa ratsastuksen aikana.
      Sory pitkä selitys... :D

      Poista
    2. Kannattaa kysyä joltakin opettajalta mitä suosittelee sinulle. Olisiko tilanteessasi parempi, että ihan oikeasti joku ammattilainen tulisi "opettamaan" heppaasi? Mutta siis niiden nimi on gramaanit kuten alempi kommentoija sanoikin:)

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta!

      Poista
  27. Voitko tehä sellasen postauksen et esim. 10 ensimmäiselle kommentoijalle teet ilmasen bannerin tms?:D Tai sitte vaikka ulkoasuvinkkejä bloggaajille?
    Sit pari kysymystä muuten vaan: Tietääkö teijän äiti ja isä sun ja Joonaksen suhteesta? Jos tietää, niin miten ne suhtautuu? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoasuvinkkejä voin tehdä :) Joo tietää tietysti ja eine mitenkään, ennen olivat tiukkoja mut eine enään ees kovin!

      Poista
    2. Onko sini jo sen tasoinen että se saa käydä valkuissa?

      Poista
    3. Juurihan se oli valmennuksessa:)

      Poista
  28. Tee vaikka Semmonen erikoispostaus, että kerrot päivän Voiton/ja Lillin näkökulmasta :> Että niinkin hepat kertoo, niitä on aika harvoissa blogeissa, mut niit on kiva lukee! :3

    VastaaPoista
  29. Hyvinhän Joonas kuvailee :) Tuliko sillä yhtään kohtauksia/muuta allergiaan liittyviä haittoja kun se oli teidän heppojen lähellä?

    VastaaPoista
  30. Voitko tehä koululaukun sisältö postauksen??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo teen sen lifestyle blogiin kunhan koulut alkaa:)

      Poista
  31. Sellanen postaus olisi todella kiva, jossa kertoisit näistä erilaisita koodeista, jolla saa blogin ulkoasua paranneltua! :) Varmaan olisi aika monelle hyödyllinen! Esim. laittaisit postaukseen erilaisia koodeja, joita olet itse blogissasi käyttänyt. :) Samaan postaukseen voisit vaikka kirjoittaa muita ulkoasu vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sellanen on tulossa, kannattaa tsekata myös toinen blogi koska sinnekkin on sellainen tulossa;)

      Poista
  32. Mua kiinnostais semmone postaus, missä kerrot miten sun elämä on muuttunu bloggauksen myötä. Jos siis edes on. :)

    VastaaPoista
  33. Tosi kiva postaus! :) Oot tosi hyvä ratsastaa! :) Sun molemmat blogit on tosi kivoja! :) Ois kiva jos tekisit jonkun postauksen sinun ja Voiton elämästä yhdessä ja mitä kaikkea on ensimmäisten vuosien aikanaa jäänyt mieleen yms:)

    VastaaPoista
  34. Voisitko alkaa lukee mun blogii, Tiia?

    www.rosanelamaaponienkanssa.blogspot.com

    VastaaPoista
  35. Söpöö vote!! Ja näytit kauniilta rida kuvissa!! Tehkää pinjan kaa m dayyuu!

    VastaaPoista
  36. Hyvä postaus! Ja kivastihan se Joonas kuvailee+aika taiteellinen toi kuva missä on tarkentanu seinää ja te ootte voten kanssa sumeita! :o
    Tee vaikka joku postaus missä kerrot millasta elämä oli ennen hevosia ja sitten Voiton näkökulmasta-postaus :)

    Mitenkä se Lilli nyt on siitä karkaamisesta innostunut? :D hassu poni :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) LIlli kun kerran karkaa niin se karkaa nyt koko ajan..

      Poista
  37. Laita kamera kuvaamaa janlilli tarhaan ni näätte miten se karkaa :) ite katoi ikkunasta ku kani kiipes aidan yli.. silläki on nyt joku karkausvimma :D

    VastaaPoista
  38. Kiva postaus! :)hassu lilli, kamera kuvaamaan tarhaa?
    Tämä kysymys ei liity mihinkään, mutta en vain saa youtuben ohjeistä selvää ja sinulla nuo videot on aina hd-laatuisia elikkäs mitenkäs saat ne ladattua hd-laatuisina? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eli jos sulla on windows movie maker niin siitä kun tallenat niin painat sen tallenna paremmalla laadulla tms.

      Poista
  39. Tää postaus oli tosi kiva! Tää nyt ei liity tähän postaukseen, mutta mun yks tuttu, kenen hevonen on meillä, on sen sun valmentajan kaveri :D maailma on vaan niin pieni...

    VastaaPoista
  40. Kiva postaus, voisitte tehdä jotain postauksia Joonaksen kanssa missä hänkin olisi kuvassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voinmä joskus kunhan se kasvattaa sen hiukset takas..:D

      Poista
  41. Minkä merkkinen mopo sulla on?:)
    www.vilhelmiinaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  42. Olis kiva sellanen postaus, missä otat jonkun vanhan kisavideon ja liität siihen ääniraidan missä kerrot mitä olis voinut tehdä toisin, esim. liian tiukka kaarre sanot samalla kun käännät videolla liian tiukasti :) vähän hankala selittää, toivottavasti joku ymmärs.

    Tällasta en oo missään nähny, meinaan vaan että nää perus myday-varustepostaus-vanhoja kuvia on nähty jo aika monta kertaa :/

    VastaaPoista
  43. Tee joonaksen esittely postaus!!!

    VastaaPoista
  44. Tee joku sellanen postaus jossa kerrot millaista on hevosen omistajana kun on koulu ja läksyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voin tehdä kun koulu alkaa ensin kunnolla:)

      Poista
  45. Tosi kiva postaus! Miten ihmeessä Lilli pääsee karkaamaan? :O :D

    VastaaPoista
  46. Kiva postaus! :) Onko KL:n uudesta mallistosta tulossa postausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) On kunhan ensi viikolla pääsen näkemään ja kuvaamaan sen ihan livenä!

      Poista
  47. Tee bloggaajan rankkaelämä 3! :)

    VastaaPoista
  48. BLOGGAAJAN RANKKA ELÄMÄ 3 ja 4 !!!!!!!!!!!!!!:)

    VastaaPoista
  49. Onks sini jo sen tasoinen että hän saa käydä valkuissa?

    VastaaPoista
  50. muutes jos haluut kattoo pretty little liarsia ilman ongelmia nii mee http://megashare.info/#Search,pretty little liars tonne se on hyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, katotaan uskallanko enää ladata;)

      Poista
    2. Se on ilmanen eikä tartte ladata mitään

      Poista
  51. kuinka monta vuotiaana aloitit kisaamisen??:D

    VastaaPoista
  52. sun ja pinjan blogit on parhaita.Mitä voitolle ja lillille kuuluu ja tietenkin Armille ja Mintulle ja sulle ja pinjalle ;)<3<3<3<3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kuulumiset voi lukea aina täältä blogista

      Poista
  53. voisitko tehä kuvapostauksen?:):):)

    VastaaPoista
  54. Bloggaajan rankka elämä:)?

    VastaaPoista
  55. Ihana blogi♥

    Käyppä kattoo mun ja mun kamun blogi.
    pienetpulleatponit.blogspot.com

    VastaaPoista
  56. Tosi kiva postaus taas:)

    Ei taas liity mitenkään, mut onko hankalaa kun poikaystävä on allerginen hevosille, kun hepat kuuluu sun jokapäiväiseen elämään tai sillee:D u know:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Onse vähän, mutta ei loppujen lopuksi oo vielä ainakaa mitää isoja ongelmia koitunut.

      Poista
  57. Voitko tehä videon ku meet ilman satulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinmä joskus, sellasia kyllä löytyy täältä jo varmasti melko monta.

      Poista
  58. Voisitko pistää Voiton revenneestä ja ehjästä kaviosta kuvan? Haluaisin oppia mahdollisimman paljon hevosista. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan muistaa ottaa kuvan kun menen tallin ensi kerran:)

      Poista
  59. Miks meet koko ajan ilman satulaa? Onko Voitolla joku juttu vai tykkäätkö vaihtelusta vai? :)

    VastaaPoista
  60. Kysymyspostaus olis kiva! :) jos vastaukset olisi vielä videolla

    VastaaPoista
  61. Tee jonain viikon loppuna livelähetystä Pinjan kans ja tää sun blogi on paras heppablogi minkä tiiän. :)

    VastaaPoista
  62. Tosi kiva postaus ja voitteko joskus hypätä/mennä puomeja ilman satulaa ja tehä siitä postauksen?😁

    VastaaPoista
  63. tee videoo siitä ku voittoo kengitetään :)

    VastaaPoista
  64. Voisitteko tehdä Isin tyttö elokuvaan jatko-osan tai Irmeli opetukseen koska ne elokuvat olivat kivoja ja haluan nähdä niitä lisää? :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.