Viime viikon tapahtumat

tiistai 6. elokuuta 2013

Moi! Viime viikolla oli 5000 lukijan erikoisviikko. Moni oli siihen pettynyt, liikaa arvontoja ja liian vähän videoita. Videot kuuluvat kumminkin blogini normi postauksiin, joten siksi ajattelin tehdö enemmän arvontoja. Niitä kun ei ihan joka viikko olekkaan. Viime viikolla ei suuria hepparintamalla tapahtunut. Fleur lähti takaisin kotiin, hypättiin kahdesti, Sini ratsasti ja käytiin pitkästä aikaa kouluvalmennuksessa.

Hieman asiasta poiketen, sain yhtenä päivänä viruksen koneelle yrittäessäni katsoa Pretty Little Liarsia. Sitä ei voi katsoa enää mistään ilmaiseksi, joten koitin ladata englanninkieliseen jaksoon suomalaiset tekstit. Ja sitten sekosi koko kone. Useita tunteja poistelin viruksia ja lopulta jouduin tekemään kokonaan uuden käyttäjätilin koneelle, jolloin kaikki kuvat, tiedostot ja ohjelmat poistuivat. Nyt olen saanut haalittua jo kaikki tärkeät ohjelmat kasaan, mutta vegasista mulla on vanhenpi versio tällä hetkellä ainakin. Hieman hakemista vielä sen kanssa, mutta onneksi se on melkein samanlainen kun edellinenkin.



Maanantaina oli siis estevalmennus, josta ei poikkeuksellisesti ole yhtään mitään materiaalia! Tehtiin kumminkin tosi kivoja tehtäviä. Voitto on saanut nyt rautakuurin, joten se oli hieman virkeämpi kuin normaalisti. Sitten tuo neliapila tehtävä sai sen vielä kuumumaan tosi paljon. Voitto jäi varsinkin kaarteissa laukkaamaan vain paikoillaan, sitten jos käskin kunnolla eteen se lähti poikittamaan. Parin tälläisen "kohtauksen" jälkeen koitin ratsastaa ilman mitään painetta ja todella kevyesti, joka auttoi. Normaalisti Voittoa saa ratsastaa melko kovan paineen kanssa, jotta se olisi hyvä. Sitten kun yhdistää kovalla paineella ratsastamisen ja kiihdyttävän tehtävän niin lopputulos ei ole kovin hyvä. Tultiin monenlaisia tehtäviä, lähinnä tehtävät muodostuivat noista kahdesta piirroksessa olevasta kuviosta.

Valmenuksesta jäi sika hyvä fiilis. Voitto kääntyi kivasti vaikka esteet olivat lopussa meille melko isoja tollaseen kääntelytehtävään. Lisäksi oli mukava kun heppa innostui kunnolla hyppäämisestä!

Tiistaina vaihdettiin Pinjan kanssa heppoja. Olettekin varmaan katsoneet jo heppojen vaihto videopostauksen? Voitto meni Pinjalla yllättävän kivasti, jos vertaa viime kertoihin. Alussa se oli jännittynyt, mutta sitten alkoi rentoutumaan. Nyt päätettiin vaihdella hevosia vähän useamminkin. Pinjan varsinkin on hyvä pikkuhiljaa opetella ratsastamaan ihan oikean kokoisella hevosella, nimittäin ponissa, varsinkin meidän töpöjalka Lillissä on eroa hevoseen. Vaikka Lilli olikin minun ja Pinjan yhteinen vuoden ennen Voiton tuloa, ei se tunnu yhtään tutulle ja omalle. En osaa vain ratsastaa sillä yhtään. Voitto on luonteeltaan miellyttämishaluinen ja tekee kaiken, jos vain osaa pyytää oikein. Kun taas Lilli on niin poni ja vieläpä tamma. Vaikka siltä pyytäisi oikein, ei se anna haluamaasi heti. Lisäksi Voitto on ammattilaisten ratsastama ja varmasti peruskoulutettu paremmin, mitä Lilli joka on asunut nuoresta asti ratsastuskoulussa. Muita ei siitä sen enenpää, videolta näitte paremmin miltä se meno näytti oikeasti..

Keskiviikkona hepoilla oli vapaata




Torstaina Sini ratsasti pitkästä aikaa Voitolla. Sini on siis minun ja Pinjan 10-vuotias pikkusisko, joka ratsastelee meidän hepoilla epäsäännöllisesti. Nyt olisi tarkoitus, että Sini ratsastaisi ainakin kerran viikossa meidän hepoilla helpottaakseen meidän koulunkäyntiä. Tehtiin alkuun käynnissä samaa neliapilaa mitä me tehtiin valmennuksessa. Se meni todella hyvin, kun Sini sai Voittoon tarpeeksi vauhtia kaikki sujui kuin itsestään. Sen jälkeen ravailtiin puolella kentällä molempiin suuntiin. Aluksi oli pieniä ongelmia kääntää puolesta välistä kenttää, Voitto kun luuli että puksutellaan vaan kenttää ympäri eikä Sini kääntänyt kunnolla ulkpohkeen kanssa. Ravien jälkeen tultiin puomilla ja kavaleteilla sellaista kääntelytehtävää, joka sujui tosi hyvin vaikka Voitto loikki välillä isosti ravipuomien yli. Sen jälkeen kokeiltiin tehdä tuota neliapilaa puomien kanssa ravissa. Alkutunnista en olisi voinut kuvitellakaan, että Sini pystyisi siihen. Mutta lopulta se tehtävä onnistui yhtä hyvin ellei paremmin kun minulla valmennuksessa.. Sini on kyllä hirmu taitava ratsastamaan siihen nähden miten vähän on ratsastanut. Jos joku ihmettelee tuota valkeaa lappua Voiton suitsissa, niin sen alla oli haava, johon suitset olisivat juuri hiertäneet.


Perjantaina pääsin pitkältä tuntuneen tauon jälkeen Voiton selkään. Rosa tuli ratsastamaan Lillillä, joten menin siinä samalla. Ja oli muuten hyvä mennä samaa aikaa, vaikka Rosa ei mun ratsastusta juuri kommentoinut/katsonut niin silti ratsastin tehokkaammin ja paremmin Voittoa. Hepassa oli huomattava ero, kun käskin sitä työskentelemään koko ajan täydelläteholla. Yleensä kun tahtoo mulla mennä ratsastelut vaan vähän humputteluksi. Aloitin ratsastamalla käynnissä kumpaankiin suuntaan, jonka jälkeen ravailin tehden kahdeksikkoja ja muita peruskuvioita. Kiinnitin koko ajan huomiota ohjan pituuteen ja kyynärpäiden asentoon. Äiti poikkesi kentällä hetkeksi ja huomautti heti, että onpas sun kyynärpää ongelma lähtenyt pois.Edistystä on tapahtunut vaikkei ongelmaa olekkaan kokonaan vielä korjattu.

Tässä kuvassa vaihdan juuri raipan puolta, en siis pidä käsiä noin normaalisti;)
Ravin jälkeen kävelin ja sitten kohdattiin ihan omasta ratsastuksesta johtuva ongelma. Teen oikeasti aina niin, että kävelen - ravaan - kävelen - laukkaan -kävelen - ravaan - kävelen. Nyt päätinkin tehdä vielä ravisiirtymisiä käyntien jälkeen. Voitto oli jo ihan valmiina laukkaamaan ja kaahottikin monta kierrosta pää pilvissä ja ihan miten sattuu. Turha siinä oli yrittää sahata ja pakottaa heppaa liikkumaan kunnolla, joten keskityin vain nopeisiin siirtymisiin. Pikkuhiljaa Voitto tulikin kunnolla kuulolle, jonka jälkeen nostin ns. palkinnoksi laukan. Tästä huomaa, että se peräänanto saatikka muoto ei ole tärkein asia. Sitten kun muut asiat on kunnossa (tässä tapauksessa avut kunnolla läpi) tulee se sieltä itsestään. Tein laukassakin aluksi laukka - käynti siirtymisiä, jotka onnistuivat varsinkin alaspäin todella hyvin! Voitolla on normaalisti tapana laahautua pysähdykseen, mutta nyt siirtymise olivat terävämpiä ja nopeampia. Nostoissa on vielä vähän treenattavaa, mutta eivät nekään olleet pahimmasta päästä. Laukassakin työskentelin poikkeuksellisen ahkerasti ja kauan. Nyt pitää ihan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja ratsastaa samalla tavalla kun nyt ratsastin. Loppuraveissa Voitto tuntui superkivalle selkään, mutta kun katsoin kuvia niin se kulkee todella paljon luotiviivan alla. Jännä miten voi tuntua selkään hyvälle, mutta näyttää suorastaan rumalle..






Lauantaina oli Estealmennuksesta ei ole muta materiaalia kun puhelimella kuvatut livevideot, joita olikin mukavan iso joukko katsomassa ihan livenä. Kuvattiin liveä sekä ennen että jälkeen valmmenuksen ja ne kaikki voi katsoa täältä. Upotin tuohon yläpuolelle hoitovideon, jossa tapahtuukin heti alussa pari kommellusta... Ehkä ensi kerralla en kuvaa liveä samalla kun talutan hevosta. Almepana on sitten upotettuna itse valmennusvideo, jossa on kuvattu ihan kaikki. Joutuu siis kelaamaan ihan kivasti, jotta pääsee katsomaan itse valmennusta. Mentiin valmennuksen alku ilman jalustimia. Tehtiin sileellä ravissa sekä laukassa parilla puomilla tehtävää. Pieniä voltteja puomin ympärille, väistöjä ravissa ja laukassa eteenratsastusta. Ne kaikki näkyvät tuossa videolla, tosin äänet on pois ihan siitä syystä, että puhutaan paljon keskenään + äiti ja valmentaja puhuu, joten ei haluta, että kaikki kuuluu.



Hypättiin sitten kumminkin jalustimilla, joka oli ihan hyvä, koska olin ihan hapoilla jo ilman jalustimia tehdystä alkuverkasta... Hypyt sujuivat oikeastaan melko hyvin, en sössinyt pahasti mitään ja Voitto hyppäsi innokkaasti. Kuten nyt viime kerroilla onkin hyppinyt. Pari kertaa ratsastin Voittoa liikaa eteen/taakse jolloin paikka ei ollutkaan ihan paras, mutta kaikesta selvittiin silti hyvin. Jotenkin kahden viikon hyppyloman jälkeen hommat on alkaneet esteillä sujua paljon jouhevammin mitä ennen. Stoppejakaan ei ole tainut tulla pitkään aikaan, joka on tietysti tosi kiva! Valmentaja lähtee lomamatkalle, joten tällä viikolla ei ole vamennusta.

Sunnuntaina tuuppailtiinkiin ihan kunnolla, sillä vuorossa oli pitkästä pitkästä aikaa kouluvalmennus. Tällä kertaa vähän uudenlaisella kokoonpanolla, sillä Pinjalla oli samaan aikaan kaverien rippijuhlan. Sini ratsastikin superhienosti ensimmäisessä ihan oikeassa kouluvalmennuksessa, paljon paremmin kotona kun ei uskaltanut urputtaa Ellulle vastaan kuten minulle ja Pinjalle ;) Tästä päivästä on tulossa videopostaus, kunhan saan koottua sen. Kerron silti vähän fiiliksiä ja saatte pienen videonkin meidän menosta.

Oli todella kuuma päivä ja tuli ihan oikeasti hiki ratsastaessa. Pinjan ollessa poissa rääkkäsi Ellua minua ihan kunnolla, sillä välin kun Sini teki Ellun kanssa laukka tms. toisessa päässä piti minun ravata tai laukata. Itse olisin mielummin vain laiskotellut ja kävellyt, niin olisi kyllä Voittokin. Aloitettiin itsenäisen raviverkan jälkeen menemällä kenttää ympäri. Pitkillä sivulla avoa, jonka sisällä siirtymisiä käynnistä raviin. Avojen jälkeen tehtiin edelleen kenttää ympäri, mutta pitkille sivuille ympyröitä. Ympyröillä mun piti olla todella tarkkana, että Voitto ravaa tarmokkaasti myös sen viimeisen kaarroksen ennen uralle menoa. Ravin jälkeen käveltiin ja tankattiin puoli juomapullollista vettä. Ellun valmennuksissa saa onneksi juoda, muistan miten tuskaista oli välillä aluevalmennuksissa kun ei saanut pitää juomataukoja:D Tehtiin käyntien jälkeen samaa toiseen suuntaan. Sini siirtyi jo käyntiin ja minä tein vielä muutaman nelikaarisen, jonka jälkeen nostettiin laukka. Tässä vaiheessa Ellu haki mulle maneesista raipan joka laitettiin siis kyynärpäiden kohdalle ja selän taakse, jotta kyynärpäät pysyisivät kyljissä. Ravailin hetken raippa seläntakana, mutta se meinasi koko ajan tippua, joten otettiin se laukan ajaksi pois. Aluksi minun piti ratsastaa Voitto suoraksi vaikka mentiin ympyrällä, kun heppa oli suora sain alkaa asettamaan vähän Voittoa sisälle. Kun tämä sujui hyvin, tehtiin ihan uutta asiaa minulle. Olin kuvitellut, etten mä tuu tekemään koskaan enää mitään uusia kouluratsastuskuvioita. Mutta laukkaväistöjä en ole tämän yhdeksän vuoden aikana ikinä tehnyt ja nyt niitä sitten tehtiin. Ne osottautuivat lopulta tosi simppeleiksi ja melkein helpommiksi mitä ravi- ja käynti väistöt.


linkki videoon

Tunnista jäi tosi kiva fiilis, paljon on taas korjattavaa ja niistä melkein huolestuttavin on mun vinous. Tai voiko sitä sanoa vinoudeksi? En siis oikeassa kierroksessa käänny/taivu ollenkaan oikealle, vaan jäkitän vastaan vasemmalle. Tämä ongelma on nyt tullut esille myös esteillä, sillä viime valmennuksessa pohdittiin Rosan kanssa miksi Voitto laskeutuu todella usein väärässä laukassa. Se ei johtunutkaan mun epävakaasta heilumisesta vaan juurikin tuosta vinoudesta. Pitää nyt kiinnittää tähän kotona tosi paljon huomiota, tää ongelma on ollut mulla jo tosi kauan, muttei koskaan näin pahana. Lisäksi mun ikuinen kyynärpäätkylkiin ongelma. Onneksi Ellu ei nähnyt sitä silloin kun lentelin ihan kyynärpäät sivuilla, vaan vasta nyt kun istunta on parantunut jo vähän. Muita suuria ongelmia ei ollutkaan. Pitää muistaa ratsastaa Voitto tosi aktiiviseksi ja niin että se työskentelee oikeasti eikä vain hölkyttele.

Siinäpäs olikin viime viikon kuulumiset, nyt palataan sitten normaalisti postailemaan erikoisviikon jälkeen. Ensi viikolla alkaa koulu, jolloin bloggaus varmasti vähän hiljenee. Myös kommenttien vastailu voi kestää, nykyään mulla menee päivässä n. 1h kommenttien vastaamiseen ja se on melko iso osa mun vapaa-ajasta sitten kun koulut alkaa.. Katsotaan mihin pystyn, koitan vastailla kaikkiin jatkossakin, mutta koittakaa ymmärtää jossen siihen pysty:) Jokainen kommentti on silti mulle tosi tärkeä ja ilman niitä tää bloggaaminen ei olisi yhtä antoisaa!

145 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Oho en ollukkan

      Poista
    2. sul on kyl best blogi :) alotan itekki bloggaamaan ja kuvailemaan ku muutetaan ja kyllähän mä vähän jo kuvailenki ;)

      Poista
  2. Anojen kiusaksi: eka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho en ollukkaan :D :D joo mutta kiva postaus ja sini on kehittyny tosi paljon!

      Poista
    2. Itekkii oot ano -.- eli ittes kiusaks teit ton -.-

      Poista
    3. Löysääppä vähä pipoa toinen ano :)

      Poista
  3. Sini näyttää oudolta voiton selässä

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, kivoja tekstejä ja kuvia. Sini on kehittynyt tosi paljon Voten kanssa.

    Käytkö kattomassa mun blogia? :)
    http://onlythehorsesandme.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus!:)

    miten olet saanut blogillesi näin paljon lukijoita?:) ja osaisitko antaa pari vinkkiä miten saisi lukijoita?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios:) Niitä on vain kertynyt ja tässä nyt 6vinkkiä miten et ainakaan karkoita ketään pois: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/01/51-vinkkia-blogistasi-luettava.html

      Poista
  6. Saaks siniki sitten kun se on isompi oman ponin vai harrastaako se jotain muuta kuin ratsastusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa ehkä joskus Lillin ja ei harrasta muuta, kun ei halua:)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! Ja kivat kuvat! Ja Sini ratsastaa tosi hyvin! ;DD

    VastaaPoista
  8. Katoin ton valkka videon, niin sehän on tosi kiva jos Sinikin saa joskus olla siinä mukana! Ihanat kuvat ja tämmönen kiva postaus, laaja:)

    VastaaPoista
  9. Ylävartalo pystyyn Tiia! Sitten näyttää loistavalta. :)

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus (:! Milloinkas teet taas Mydayn ;D?

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus !♥ Kivasti sait tossa kouluvalmennuksessa ne laukka väistöt tehtyä. :)

    VastaaPoista
  12. Toooosi kiva postaus!:) Ratsastat musta todella hyvin:)

    VastaaPoista
  13. Mistä sait ladattua tuon vegas ohjelman ilmaiseksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita facebookissa viestiä niin voin neuvoa, sen mukana tulee sitten ihan sata varmasti viruksia mutta ainakaan viimeksi niistä ei ollut mulle haittaa vaikka viruksen torujnta ohjelma niitä koko ajan herjasikin..:D

      Poista
  14. Kiva postaus! Oliko Sini tuossa ratsastamassa Lillillä? Siis siinä videossa. Kun kuulin "Rennot polvet Sini" ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja se olisi selvinnyt jos olisit lukenut postauksen, mutta oli.

      Poista
  15. Tiia onko mun kirje tullu sellai ruskee jossa on donitsitarroja kun sen oon lähettäny sillon kun pysty ja sitä ei ollu siinä posti videossa:/

    VastaaPoista
  16. Hyvä postaus! Kivasti meette laukassa väistöjä, hyvännäköstä menoa! :)

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus ! :) ja kivasti meette tossa videossa! Mun mielestä toi erikoisviikko oli just hyvä, toivottavasti kerkeet koulujen alettuakin vielä vastailemaan kommentteihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Koitan parhaani, mutta voi olla etten ehdi. Tietysti niihin missä kysytään jotain vastailen.

      Poista
  18. Teidän menohan alkaa jo sileälläkin näyttää oikein hyvältä, ainakin tuon valkkavideon perusteella ! :) Siitä se kouluratsastajaa ura lähtee etenee... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No valmennuksessa menee aina vähän paremmin, kun Ellu koutsaa ja ei anna laiskotella..:D Jospa me vielä koulukisoihinkin eksyttäis!

      Poista
    2. tietty te voitte joskus koulukisoihi mennä ku ootte niin hyviä...<33vote on tosi söpö kaikis kuvis.

      Poista
  19. Kiva postaus ! Teijän meno näyttää jo tosi hyvältä :) Tuohon heti ekaan liittyen, että ei kannata alkaa lataamaan noita videoita ja tekstejä netistä, koska niistä oikeesti tulee niitä viruksia :D Itekkin seuraan PLL:llää ja katsonut jo kaikki kaudet loppuun tosin ilman tekstejä. Aluks se on aika vaikeeta ymmärtää mitä ne siinä puhuu mut siihen tottuu kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Mä oon niin surkee etten kyllä opi katsomaan ilman tekstejä ja kyllä mä oon monen kuullu ihan onnistuvasti lataavan, mutta riskinsä siinä on..

      Poista
    2. Täällä taloudessa lataillaan ihan leffoja, sarjoja yms ja päälle vielä tekstit ja yhtäkään viirusta ei ole tullu koneelle. :)

      Hyvän näköstä ratsastusta Tiia! :)

      Poista
  20. Voitto kulkee heti paljon paremman näköisesti kun laitat sen liikkumaan täydellä teholla! :) Tosi hienon näköstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Itse ratsastan kotona usein liian lepsusti, joten tarvitaan joku katsomaan tai opettamaan että sujuu paremmin:D

      Poista
  21. Voi ei toi virusjuttu! Mäkin oon koittanut jostain netistä löytää niitä PLL jaksoja, englanniksi pystyy kattomaan ihan hyvin mutta on pitänyt olla aika varovainen mistä katsoo kun välillä on ihan ihme sivustoja joista arvaa et saattaa tarttua mukaan vaikka mitä... Tulin sitten siihen tulokseen että ostan cdon.comista ne DVD:t, pääsee vähän helpommalla :D Ja hyvälle näyttää teidän meno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jos haluut vaikka myydä ne boksit sitkun oot kattonu, nii täällä ois heti ostaja:D! Mutta varmaan pakko itekki, kun haluan tietää loppuratkasun! Kiitos:)

      Poista
    2. mikset kato hdfinistä? :D maksaa 5e/kk

      Poista
    3. Mitä järkeä maksaa kun kuvanlaatu ja tekstitykset on ihan surkeita? Tai ainankin silloin oli kun se ei maksanut. Ihan kuin google kääntäjällä tehtyjä ja täynnä kirjoitusvirheitä.

      Poista
  22. Voitto menee hienosti niiku aina. Ja kiva postaus!

    VastaaPoista
  23. Pitkä postaus mutta silti kiva kun jaksoit erikoisviikon tapahtumat kertoa ;) tee pian myday:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuli vähän pitkä, viiksosa on kumminkin melko paljon kerrottavaa:)

      Poista
  24. Niin ja olisin tosi onnellinen jos tsekkaisit blogini ja kommentoisitkin jonkun pienen arvostelun; sarajaluisa.blogspot.com. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kiva jos sun blogissa ois isommat kuvat ja banneri:) Muuten kyllä kehityskelpoinen

      Poista
  25. mitä mieltä oot justib bieberistä ;)

    VastaaPoista
  26. Kiva postus! :)
    Sini ratsastaa todella hyvin! :)

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva postaus, tällaset postaukset on muutenkin aina mun mielestä niitä parhaimpia :) Hienosti menitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lukijakunta jakautuu melko tasan, toiset pitää videopostauksista enemmän ja toiset kunnon tekstipostauksista:)

      Poista
  28. Hyvä postaus, ja noista yhistä kuvista katoin, et Voitto kulki tosi hienosti, eikä nenä maassa. Ja siis noi laukkaväistöt meni TOSI HYVIN! Näytätte jo ammatilais kouluratsukolta!! :) Toivottavasti saat "vinouden" pois ja kyynerpäät pysyy kyljissä, niin sitten oot SUPER HYVÄ ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  29. Mikä vegas sulla nyt on/mikä sulla on ennen ollu? (:

    VastaaPoista
  30. Miten joku osaa ratsastaa noin hyvin? En kyl ite osais ees vaihtaa laukkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treeniä treeniä ja mullakin on niin hirveästi vielä opittavaa:)

      Poista
  31. Kiva postaus:) Mulla kuulu äänet ekassa videossa mut tokassa ei :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tokassa olikin äänet pois tarkotuksella

      Poista
  32. Voisitko tehä semmosen postauksen joskus ratsastuksen jälkeen kun kerrot mitä teet ja kuinka kauan ja selostat harjoitukset hyvin? :) semmoinen olisi tosi kiva lukea ja ottaa mallia harjoituksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossakin mä selitin harjoitukset? Ja tuolta löytyy lisää tehtäviä http://www.lillivoitto.blogspot.fi/search/label/teht%C3%A4vi%C3%A4

      Poista
  33. Wow! pikkasen oli iha sairaan hienon näköstä toi teidän meno tossa kouluvalmennuksessa!!! ja muutenkin tosi kiva postaus ja istut tosi kivasti! :)

    VastaaPoista
  34. Toi on kiva toi hannunvaakuna (neliapila)-kuvio, ollaan aika monta kertaa estetunneilla menty tota :)

    Meette tosi hyvin tossa kouluvalkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se oli kyllä kivan haastava, varsinkin pienellä kentällä kun joutuu kääntämään niin paljon. Kiitos:)

      Poista
  35. oot kehittyny ihan hirveesti lähiaikoina! teijän meno on jo todella kivaa katsottavaa! tsemppiä jatkoon!:)

    VastaaPoista
  36. hei eiks teillä oo netflixiä? :D tai siis mun mielestä ainakin siellä on se ohjelma?
    ja joo sori jos joku on jo kommentoinu tälleen, mutta en jaksanut lukea kaikkia kommentteja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mutta siellä on vaan 1.kausi:D

      Poista
    2. Lataa se lisäosa, niin on 3 kautta. Niihin saa sitten englanninkieliset tekstit. :)

      Poista
  37. onko lillillä uus satula, kun tuolla takana kun rosa ratsastaa niin satula näyttää ihan ruskeelta? :D

    VastaaPoista
  38. Einar on tossa yhessä kuvassa ihan sairaan sulonen, ku sillä on " moottorisaha" kädessä. :)

    VastaaPoista
  39. Itehä yritin kerran ladata iTunesin, mut tulinki ladanneeksi samalla kertaa 82 erilaista virusta. Meni läppäri siinä vaiheessa vaihtoon... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou:D Onneks ite sain ainaki toistaseks ne pois..!

      Poista
  40. tosi hienosti menee laukkaväistöt! :) ai että!

    VastaaPoista
  41. Onko sini yhtä kiinnostunut hevosista ku teki? Miksi sinillä ole omaa ponia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole yhtä heppahullu, mutta joskus saa varmaan Lillin:)

      Poista
  42. kiva postaus !:) muuten, miten tonne alas saa nuo tykkään ja en tykkää -napit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Googlella löytyy selkeemmät ohjeet kun mun selitys:D

      Poista
  43. Meniks sul nytte photoshopkin? Vai onks se sul levyllä tallessa?

    VastaaPoista
  44. Moi mä tunnen sun pikkuserkun, suvin. Tulkaa joskus uotilaan, niin pyydän nimmarin ps. Oon hullu, suvi istuu just nyt mun vieressä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah:D Ollaan käytykki Uotilassa ja siitä löyttyy videokin hihs postausten yhteydessÄ:)

      Poista
  45. Ei kuulu äänet:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä yhessä videossa ei olekkaan ääniä, tarkoituksella:)

      Poista
  46. heei tosi kivan näköset nuo vastauslaatikot :D
    ollaan tehty tota samaa tehtävää, käynnissä ja ravissa mut mentiin vaan maapuomeilla:D vois josku kokeilla kavaleteilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään niistä:) Kannattaa, heti haastetta lisää!

      Poista
  47. noi laukkaväistöt on tosi siistin näkösiä!!:D

    VastaaPoista
  48. Ihana tiia ihana vote ois kiva jos vastailisit myös galleriassa

    VastaaPoista
  49. Rakastannnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn♥ tätä blogia se on mun TOP 1 ♥♥ Mun kommentteja löytää myös sun galleriasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini ratsastaa myös tosi kivasti :)

      Poista
  50. Voi ei! :D Sun käsissä on sama ongelma mikä mulla oli. Eli tavallaan lähteevät lepattamaan ka elämään omaa elämää, varsinki harjotusravissa. Ite korjasin ongelman nostamalla kättä (kyynärpäistä alaspäin) ihan himpun verran ylemmäs, jolloin kyynärpäät kuin itsestään menivät kylkiin kiinni. En tiiä, voi olla että korjasin ongelmani jotenkin väärällä tavalla, mutta kumminkin tapa on tehonnut.
    Kivalle näyttää muuten tuo teidän meno, ja tämän videon perusteella valmennus kuulosti ja näytti mahtavalle! Itelleni tuli hirmu halu päästö tuuppailemaan kunnolla koulua. Ole onnellinen ja ylpeä hevosestasi! :)

    VastaaPoista
  51. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  52. Minkä merkkiset saappaat sulla on, paljon maksoi ym..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mountain Horsen Richmondit, tän hetkinen hinta löyttyy googlettamalla:)!

      Poista
  53. Voisitko taas tehä kuvapostauksen?:):):) Ne on niin parhaita!!! tässä ois ehotuksia:
    -rippikuva
    -lempi asu
    -paras ravintola
    -koulu laukkusi/reppusi
    -korkein este lillillä
    -paras valkka voitolla
    -paras laulaja
    -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kyllä vielä joskus, joten kiitti ideoista:)!

      Poista
  54. No oottepas kehittynyt paljon ja onnea " suorituksesta ":)

    VastaaPoista
  55. Moi! Sulla on kiva blogi ja tykkään kun kirjotat useesti, ratsastat myös hyvin! :) Luin facesta että teet bannerin lisäksi kaupan päälle myös ulkoasun, niin aattelin kysyä et voitko tehä mulle? (: Miten sulle sitten maksetaan se 5€? T: Lukija joka ei jaksanut kirjautua

    VastaaPoista
  56. Vähä kiva postaus!:) Heheh, mullekkin laitetettiin yhellä tunnilla se raippa selän taakse kyynerpäiden välistä:D!

    VastaaPoista
  57. Mulla on pll toka kausi, katoin jo niin aattelin myydä sen :D
    Ja kolmoskaudesta mietin että lataisin suomitekstit ja videon mut empä taida D:

    VastaaPoista
  58. Tosi hyvän näköistä menoa, kunhan noi kyynärpäät saisit hallintaan. :D

    VastaaPoista
  59. ettäku haluisin sen oman hepan jo <3

    VastaaPoista
  60. ku me muutetaan ni sit saan oman hepan tai ehkä kakski ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut :) kokemuksella voin sanoa että on hyvä aloittaa ensin yhdellä hevosella tai jopa ylläpito hevosella niin voi vähän totutella hevosen omistajan arkeen!

      Poista
    2. oonha mää naapurin tallilla käyny hoitelemassa :D että kokemusta on ku sielläki tippu satula päälle :D ja kyl me eka hankitaa yks heppa ja sitte varmaa otetaa semmone saman korkune ku lilli;) ni sitte pikkusiskoki voi ratsastaa :) pitää kyl opettaa se eka ratsastaa :D

      Poista
  61. Äänet ei kuulunut =(

    VastaaPoista
  62. Sun uusimmassa postivideossa näkyy pitkään kirjeen lähettäjän koko nimi ja osote, kannattais varmaan poistaa koko video?

    VastaaPoista
  63. Moi. Mistä haette kaikki musiikit noihin videoihin? Mistä niitä löytyy? Ite en löydä noin hyviä musiikkeja mistään.. blogisi on tosi hyvä.

    VastaaPoista
  64. Pretty little liars on oikeesti ihan paras! Alotin tänään vaan kattoo ku oot kehunu sitä nii paljon js nyt oon nelos jaksossa! Ihan sairaan hyvä!

    VastaaPoista
  65. Hyvännäköistä menoa, Voiton liikkeet näyttää mukavan joustavilta! Älä Tiia sitten ressaa näitten postauksien kanssa kun koulut alkaa, hyvä välillä harventaa postauksien määrää niin lukijat arvostavat jokaista mydaytä, videopostausta jne enemmän!

    VastaaPoista
  66. liittykää lukioiks :) vaan 2 lukijaa täälä hetkellä! http://elohopean-tuplanolla.blogspot.fi/

    mutta ikva postasu tiia

    VastaaPoista
  67. Tiesitkö Tiia että toi Indiedays Inspiration juttu menee oikeuteen?
    Ja noi mainokset on minusta ärsyttäviä/häiritseviä videoissa samaten blogissakin.

    VastaaPoista
  68. Tiia, sulla on aivan mahtava blogi! Heti kun mun kaveri näytti niin jäin tänne luukkuun:-) Liitythän munki blogin lukijaks, anetenelama.blogspot.com??

    VastaaPoista
  69. Eikö Sinillä oo Blogia kato ku oon saman ikänenki ois kiva lukea?

    VastaaPoista
  70. Voisitko ehottaa Sinille että tekisi oman blogin? Kun olisi niin mukava lukiasitä. Ja voisitko tehdä joskuss taas Sinin kanssa videopostauksen?

    VastaaPoista
  71. tuntuu helpottavalta että muiltakin löytyy tää 'vinous' ongelma... itte oon kans vasemmalle kalleellaan kun ratsastetan koulua. Ja se heijastuu tosi helposti esteille. Se että on kallellaan esteen päällä uuteen suuntaan ja varsinkin laskeutumis vaiheessa tekee sen että hevonen laskeutuu väärässä laukassa. Oman ylläpitohevosen kanssa ihan samat ongelmat.;) :/

    VastaaPoista
  72. mistä oot ostanu nuo housut ja saappaat? :D

    VastaaPoista
  73. ompas voitto hieno noissa perjantai kuvissa! eron huomaa kyllä sun ratsastuksessa, hyvä tiia! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.