Arkea ja ostoslista Stadikalle

keskiviikko 11. syyskuuta 2013




Koeviikko lähestyy ja olen koittanut uhrata koululle yhä enemmän aikaa. Blogissa olen julkaissut valmiiksi kirjoitettuja postauksia tai kirjoittanut jotain pikaisesti. Eilen illalla innostuttiin kuitenkin kuvailemaan videopostaustyyppinen taidevideo, jonka julkaisen lähipäivinä. Kunhan toisessa blogissa on 2000 lukijaa täynnä tulee vihdoin se superpaljon toivottu myday videona. Tulevana viikonloppuna on hevoset Stadikalla tapahtuma, joissa ollaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Valmentajamme Rosa ratsastaa sillä välin Voiton, innolla odotan kuinka hyvin läpiratsastettu heppa mua odottaa sitten maanantaina! Voitto on kyllä ollut viime aikoina melko hyvä, että ei siinä valittamista, mutta ainahan voi olla parempi. Kuten mainitsinkin, on koulu vienyt aikaa myös heppailusta ja olen käynytkin joka päivä vain pikaisesti ratsastamassa. Viipynyt tallissa max. 1½h, mutta kun ei vaan vuorokaudessa tunnit riitä. Tästä syystä olette ehkä huomanneet, että en ole vastaillut viime postaukissa kaikkiin kommentteihin. Koitan kuitenkin kaikkiin vastailla, vaikka välillä tulee päiviä ettei vain jaksa.




Lähdetään Helsinkiin jo perjantaina tarkoituksena shoppailla heppakaupoissa. Stadikalla on varmaan hyvä Expo, joten siellä kierrellään toki ja onhan HIHS tulossa myös joten kaikkea ei ole pakko löytää vielä. Voitettiin (kiitos teidän!) Hööksille 300euron lahjakortti, joten se olisi tarkoitus lähteä tuhlaamaan vaikka ei taida edes riittää.. Suurin osa ellei kaikki menee Pinjan saappaisiin, olisi muuten kiva kuulla onko Hööksin saappaista kokemuksia. Meillä on ollut monet kengät ja chapsit sieltä, eikä niissä ole kyllä mitään moitteen sanaa ollut. Lisäksi Hööksistä olisi tarkoitus osaa mule kisahousut ja kiitokseksi lukijoille joku arvontaan. Nyt saisi esittää toiveita, mitä haluatte? Voitto tarvitsee myös sisätoppiksen ja melkein ainoa ehto siihen on merkki, Bucas. Voitolle kun ei tahdo muun merkin loimet itsua vaan valuvat ihan taakse. Lisäksi kolmisen vuotta vanhat veredukset on hivutettu melkein puhki, joten ainakin etusiin tarvittaisiin uudet.

163 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. noi asiat varmaa kiinnostaa Tiia iha vitust...

      Poista
    2. hmmm... jos haluisin olla aika ekana eikä ekaan kommenttiin olla vastattu paljon voin määritellä että jos mä vastaan voisin olla ekoissa :)

      Poista
    3. Nää "eka" kommentit on niin turhia. Tuleeko jotenkin parempi olo, kun ehtii ekana kommentoimaan? En ymmärrä miksi ihmisten bloit pitää täyttää tollasilla turhilla kommenteilla....

      Poista
  2. Mullakin vaikka mitä ostoslistalla, perjantaina olis kans tarkoitus Hööksiin eksyä jos aika riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah meillä nyt ei onneks oo hirveesti ostettavaa, mutta saa noihinkin + kaikkiin heräteostoksiin palamaan rahaa..:D

      Poista
  3. ite oon ainakin tykänny hööksin saappaista mitä on ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on tälläkin hetkellä hööksin saappat ja rakastan niitä !!!<3 mulle oli tosi vaikea löytää hyviä saappaita kun on sitten liian löysät / lyhyet kun on pitkät ja hoikat jalat :D mutta noi on tosi nätit ja hienot :) eikä hinnatkaan ole pahoja !:)

      Poista
  4. mä en päässy sinne hevoset stadikalle D; öääh oisin halunnu :(! sinne hevoset stadikalle !! :) ja niin haluisin jotkut hienot saappaat, mut ei oo rahaa ;( mut onneks kohta on miun synttärit ja joulu nii en toivo mitään muuta kun kaikkee heppakamaa :D

    VastaaPoista
  5. Panostat kyllä blogiis!! :):):) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että se näkyy myös teille lukijoille:)

      Poista
  6. mäkä en päässy vaik oisin kuin oisin halunnu :(
    ja pakko sanoo et vihdoin olin ekojen joukossa :)
    voitto kulkee tosi nätisti ainakin tuossa tokassa kuvassa näyttää hyvin nätille !

    VastaaPoista
  7. jee kiva postaus(: joku satulahuopa ois jees;)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus taas :) Itsekin oon tulossa katsomaan hevoset stadikalla ja kauhulla oottelen sitä expoa, niissä meinaan tuppaa aina kaikki rahat meneen :D

    Ja voi kun itekin panostaisin kouluun, mutta ei, oonkohan tehnyt läksyt nyt pari kertaa syksyn aikana... Ei vaan jaksa kun niitä ei kukaan tarkista, mutta on kyllä pakko ryhdistäytyä nyt ekan koeviikon lähestyessä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Hah, mä oon kyllä muistanu tehä melkeen aina läksyt!

      Poista
  9. iips äkkiä kaikki liittyää tiian toiseenki blogiin että saadan se myday !!:)
    ja tiia mun saappaat on ollut hyvät ja ne siis hööksistä ostetut :)

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus! Jotain sellasta ois kivaa,mikä sopii myös ratsastajalle, jolla ei ole omaa hevosta/ponia! Itekin haluisin tulla hevoset stadikalle, mut en varmaa saa ketää mukaa:( Paljon teiän liput makso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu koitetaan ottaa sellanen palkinto, en muista ne lukee netissä!

      Poista
  11. Mukava postaus taas :)
    Kivaa, taidevideo!! Sellaiset on just tosi kivoja.
    Ja liitynpä lukijaksi sun toiseenkin blogiin, kummatkin blogit nimittäin todella mukavia, mielenkiintoisia lukea ja lisäksi kivat ulkat :)

    VastaaPoista
  12. Kannattaako sun mielestä meidän ottaa ensimmäiset hevoset( siskon kanssa) suoraan koti-talliin? Ollaan ratsastettu aika kauan, ja osataan hoitaa, ja tiedetään aika paljon hevosista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suosittele, meilläkin hepat oli Lilli oli yksityistallilla josta saatiin hirveesti apua!:)

      Poista
  13. tää on aparas blogi.....:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto on oikeesti aivan ihana! Mäkin alotan ehkä ratsastuksen. :)

      Poista
  14. hööksin tarvikkeet on hyviä suosittelen.....

    VastaaPoista
  15. Oot kehittyny ratsastamisessa tosi paljon ja postaat mukavan usein ja mielenkiintoisesti! :) Olen seurannut blogiasi jo tosi pitkään. Tykkäätkö enemmän siitä että laitetaan nimi perään vai anonyyminä?
    -Miina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimi perään on ihan kiva, vaikkei kyllä kerro loppujen lopuksi mitään:)

      Poista
  16. Mulla on Hööksin Arezzo saappaat, ja ovat hyvät! Suosittelen :)

    VastaaPoista
  17. Mä tuun kans lauantaina stadikalle! Haluaisin nähdä sut !!

    VastaaPoista
  18. Vaikka ei mikään "erikoinen" juttu arvontaan olekkaan, niin esimerkiksi jotkut varpaanlämmittimet hööksiltä vois olla aika nasta juttu, kun miettii että talvikin tulee kohta! :----)

    VastaaPoista
  19. Itellä on Hööksin saappaat käytössä, ja on todella kestävät ja laadukkaat + mukavat jalassa :)

    VastaaPoista
  20. Ostin itseasiassa just eilen ittelleni hööksiltä saappaat, hintaa oli reilut 130e, mutta ulkonäkö on ihana. ♥ Niissä on sellaset nauhat etupuolella, ja huomenna pääsen ekaa kertaa kokeilemaan! Vaikuttaa tosi hyviltä, eikä hintaa ollut paljoa jos ulkonäköön vertaa, ja luulen että ratsastessa ne on ihan supermukavat, tuntui ainakin jaloista tosi kivoille!

    VastaaPoista
  21. Varmaan kuten monet muutkin, pidin sinua sanalla sanoen ehkä hiukan ylimielisenä bloggaajana, joka vain kärkkyi ilmaisia kamojaa. Viimeisen kahden kuukauden aikana mielipiteeni on kuitenkin muuttunut, pääosin sen takia että itse tajusit vähentää sponsoreja. Nyt hiukan eri asenteella lukien vaikutat tosi mukavalle ja olenkin saanut postauksistasi paljon inspistä omiin ratsastuksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä siitä, että muutos on tapahtunut parempaan:)

      Poista
    2. Jes kiva kuulla, tätä tavoittelinkin:)!

      Poista
    3. Vaikka se on kyllä ihan Tiian oma asia, kuinka monta sponsoria hänellä on.. Mutta minkäs teen, suomalainen kateuskulttuuri...

      Poista
  22. Ei oo kyllä hööksin saappaista pahaa sanottavaa! Mulla pehmeetä nahkaa olevat, vissiin horsehead lukee sivussa pienessä laatassa, sitä kapeempaa ja pidempää mallia. Tosi kivat jalassa ja hyvin ainakin vielä on kestänyt!

    VastaaPoista
  23. Teettekö postausta perjantaina tai lauantaina tai sunnuntaina?Mikä sun ja pinjan askin nimet on?Kiva postaus! Voitko vastata kysymyksiini?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niil ei oo enää askej!:)

      Poista
    2. Tehdään varmaan videot joka päivältä, ei meillä oo enään askia:)

      Poista
  24. Minä olen menossa lauantaina ja tulen juttelemaan jos näen teidät siellä jossain ;)

    VastaaPoista
  25. Nyt en sano pahalla, mutta kiinnitätkö huomiota siihen että voitto taipuu kaulasta, muttei turpa ole oikeaan suuntaan vaan ulos päin. Oletko itse huomannut asiaa? Noista ratsastus kuvista ainakin huomaa helposti tämän "ongelman". Ja tosiaan omalla hepalla sama ongelma joten tämän bongasin! :)
    -Liisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :o empä oo määkää enne huomannu, mut niin totta!!

      Poista
    2. Joo huomaan näissä kuvissa sen. Voitto on suusta melko vempula ja kun lopetan ohjasta vetämisen se nykäisee pään/turvan takaisin suoraan tai jopa vähän liikaa toiselle puolelle. Kiropraktikkokin huomasi, että sen kielivamman takia sen pään lihakset on erilaiset joten voi johtua ihan siitäkin että sen pään pito on vaikeaa:)

      Poista
  26. Moikka Tiia!

    Oon jo jonkun aikaa seurannu sun blogia ja katellu sun videoita, oot siis vaan niiin mahtava tyyppi!
    Haluaisin omasta blogistani samanlaisen... Mutta pitää olla kärsivällinen. Voithan kuitenkin vilkaista blogiani?

    reipasjalotta.blogspot.com

    VastaaPoista
  27. Arvontaan ois mun moelestä kiva vaikla ratstussukat, varpaanlämmottimet jotka jo mainittiikin, tai vaikja joku blingi raippa? Tai vaikka jotkut lapaset talvels:)! Mutta
    mieluillaan jotain ratsastajalle, EI hevoselle;) mut kiva post
    aus jälleen kerran!:)

    VastaaPoista
  28. Jes ! Stadikalla nähdään , saako tulla ottamaan yhteiskuvan ? :) ja saanko julkaista sen omassa blogissani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tietty:) Ja saa olis kiva jos linkkailisit sitten sen!

      Poista
  29. miks mun tietokoneella ei toimi sun eikä pinjan askit? tulee vaan "Tämä käyttäjä on poistanut tilinsä."????

    VastaaPoista
  30. Siihen arvontaan olis tosi kiva juttu just jotkut varpaanlämmittimet (en tiedä mikä on mut kuullostaa houkuttelevalta) :)

    VastaaPoista
  31. Kivoja kuvia! :3 Oi täytyy sunnuntaina olla tarkkana, jos vaikka näkisin teidät stadikalla, jos sinne päädyn :) Mun hoitohevosel on tos kuvassa oleva loimi :D Teettekö muuten jonkunlaisen videopostauksen stadikalta?

    VastaaPoista
  32. Itse ostin hööksiltä jhotburit noin 5kk sitten ja vieläkin hyvässä kunnossaC: Mäkin tuun ehkä sinne hevoset stadikalla juttuun

    VastaaPoista
  33. Moi! Rakastan sun blogia! Se on paras <3 Tiedän, että sinulla on kiire ku on koulu ja hepat mutta kerkeäisitkö vaikka vkonloppuna, syyslomalla tai kipeenä ollessasi toteuttamaan sellaisen postauksen, jossa kerrot kuinka paljon sulla suunnillen menee koulu asioihin ja heppoihib aikaa koulu päivinä. Niiku sun pv rutiini, et alotat monelt heräät ja siite paljon sulla kuluu esim. 24h aikana syömiseen, kouluun, heppoihin jne. Tajusitko? En tiedä onko tällästä aikasemmi ehotetty mutta ehotimpa silti :) Mukavaa syksyä! ;)

    VastaaPoista
  34. Tuleeko sitten videopostausta tai muuta postausta tuolta? Ja ostosten esittelyy? (:

    VastaaPoista
  35. Moikka Tiia! Olen lukenu sun blogia jo jonkun aikaa ja nyt vasta uskaltauduin kirjottamaan. Tulen varmaankin HIHS:iin,saako teitä tulla moikkaamaan jos teitä siellä sattuu näkymään? Haluaisin osallistua teidän arvontoihin,mutta oon sen verran varma että ei voittoa kummiskaan tulisi,joten en edes yritä osallistua arvontaan.:D Sun blogi on tosi kiva,tsekkaan tän blogin joka päivä et onks uusia postauksia tullu..:D Onks sulla ja Voitolla kisoja tiedossa missään päin Keski-Suomea,kun olisi kiva tulla teidän kisoja katsomaan.:) Onnea tulevaisuuteen Voiton kanssa,ja toivottavasti koeviikkosi menee hyvin! Terveisiä Voitolle,Lillille ja Pinjalle,ootte tosi hyviä bloggaajia! Kiitti jos vastaat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tulla:)! Ainahan on mahdollisuus, joten kannattaa tietty yrittää!

      Poista
  36. traumat hööksin saappaista :D ja vielä kahdesti samaan loukkuun... tosi huonolaatuista nahkaa, menee ruttuun vaikka olis patjat sisällä (ja nekin piti ostaa erikseen ainakin omiin), vetoketju hajosi kahdessa kuukaudessa ensimmäisistä ja ei istunu ainakaan mulle ollenkaan.. ensimmäisissä saappaissa oli vielä naarmut, enkä saanu korvausta ollenkaa, nyt mountain horsen supreme high riderit ja ne on niiin huikeet ettei parempia vois löytää...

    VastaaPoista
  37. Ooks kuullu siitä eilen kuolleesta ratsastajatytöstä? Tämmönen koskee kaikkii meitä heppailijoita kyllä ):

    VastaaPoista
  38. Siihen arvontaan ois tosi kivat jotkut hienot ratsastushanskat, mutta ne on vähän hankalat ku tuskin kaikilla arvontaan osallistujilla on saman kokoiset kädet. Tosi kiva ois sellanen joku timanttiraippa!♥

    P.S. Oon sun lukija, kone ei vaan antanut kirjautuu sisälle, et en oo mikää ano joka vaa sattu tulee tän ja haluu vaa osallistuu arvontaa

    VastaaPoista
  39. Hööksin horsehead arezzo saappaat ainakin mulla ollut tosi istuvat ja hyvälaatuiset! Eikä edes pahanhintaiset verrattuna aiempiin saappaisiin jotka ei olleet niin hyvälaatuiset... :D

    VastaaPoista
  40. Itse en ole ollut ollenkaan tyytyväinen hööksin saappaisiin tulee melkein heti ekan käyttökerran jälkeen naarmuja ja nahkatodella kovaa. Koitin monia eri hööksin saappaita vielä mutta mitkään niistä eivät istuneet paitsi shapsit ja kengät. Lopulta löysin hyvät saappaat MOUNTAINHORSEN <3

    VastaaPoista
  41. Kiva postaus! Mielestäni arvontaan olisi kiva joku pikkujuttu, joka ei ehkä olisi niin välttämättömän tärkeä.. ;D

    VastaaPoista
  42. Itselläni oli hööksin saappaat mutta nyt lojuvat jossain kaapin nurkassa sillä vetoketjut hajonnut , on käyty korjauttamassa mutta nyt on taas uudelleen hajonnut toisesta ja nahka on mielestäni todella huonolaatuista verrattuna nykyisiini.

    VastaaPoista
  43. horzelta ja hippossportilta saa vereduksii! iha vaa vinkkinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mut hööksin lahjakorttihan se on :D ei sillä mistään hipposportista mitään saa :D sitäpaitsi vereduksethan on ihan järkyttävän kalliit, samaten se ulkonäkö..

      Poista
    2. Vereduksia saa melkeen kaikkialta:)

      Poista
  44. mikä sen musiikin nimi on joka on siinä videossa kun teet itse sushia ja se on siinä jossa on näin teet itse sushia kesäkuussa julkastu :)

    VastaaPoista
  45. jotain pikkasen parempaa,kuin pintelit tai hanskat,onhan lukijat kuitenkin suuressa osassa teidän lahjakorttianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kyllä auttoivat, mutta päällimäisenä arvonnasta jäi pahamieli kun suurinosa lukijoista oli siihen aikaan hyvin negatiivisiä kaikkea kohtaan. Saisikin rajattua arvonnan vain äänestäneille, niin palkinto voisikin olla hieman isompi!

      Poista
  46. Itse haluaisin tuinne stadikalle, mutta kun ei kyytiä :D Mutta Voitto menee tosi nätisti :)

    VastaaPoista
  47. Piti tulla kans tonne stadikalle, mutt ei ton onnettomuuden jälkeen haluu nähdä hevoosia :<<

    VastaaPoista
  48. Mulla ei kestäny hööksin saappaat melkeen mitään.. aina jos ostan itelle jotakin hajoaa heti ! :D heppalle ku ostaa nii kyllä kestää xd

    VastaaPoista
  49. mäki haluaisin tonne hesan juttuun! muttei kyytiä ku hesaan jtn 500-600km:( en juuri koskaan pääse minnekkään kivaan, ku lähes kaikki hevostapahtumat on helsingissä. Mut kiva postaus!:) ois siistiä voittaa 300euron lahjakortti jonnekki hevoskauppaan, ku sain viimein itekki lämppärin!(: mut onnee voitosta!

    VastaaPoista
  50. Sinne tulee TOSI ISO expo joka on ilmanen kaikille! Itte oon ratahenkilöna siellä pakkotulla moikkaa jos on aikaa ja löydän teijat!!:)

    VastaaPoista
  51. Oot tosi hyvä bloggaaja ja Pinja kans ! Ootan joka päivä teiän postauksia ihan kauheesti ! Lilli ja Vote on tosi söpöjä :3

    VastaaPoista
  52. Mä tuun sunnuntain sinne messuille. Ja itekki haluisin katella kaikkee kivaa. :D

    VastaaPoista
  53. Joo samoin täällä alkaa koeviikko lähestyä ja vaikka omiin viikkoihin ei kuulu kuin kahtena päivänä ratsastusta niin tuntuu että muutama ekstratunti vuorokauteen ois tarpeellista. Ei meinaa millään ehtiä tekemään kun just päivittäisen ruuan ja sitten läksyt.

    En tosiaan käsitä, miten sulla riittää aika päivittäiseen ratsastukseen ja sen lisäksi vielä lukijoiden tyytyväisenä pitämiseen eli 1) postaamiseen 2) kommentteihin vastaamiseen. Oot kyllä oikee ylisuorittaja, eikä todellakaan ole mikään ihme, ettei aina jaksa vastata kommentteihin!

    Onnea sulle vielä tuosta Hööksin lahjakortista! Varmasti tulee hevosen omistajalla käyttöön ja hienoa, että vielä lisäksi ajattelet hankkia lukijoillesi jotain. Todella aikuismaista ja epäitsekästä, moni kun käyttäisi kaiken ihan vain itseensä. :)

    VastaaPoista
  54. On se nyt kumma kun ei ohjat pysy käsissä . Voisitko opetella pitää ohjay ?! Vai ootko sä joku mummo joka on menettäny voimasa?xDxD että ohjat ei pysy käessäXDXDXDXD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitun tyhmä opettele kirjottaa, ei tost saa mummoskaa selvää..

      Poista
    2. Ööö yks kirjotusvirhe XDXDXDXDXD

      Poista
    3. Mä löysi kaks virhettä! ;) ohjay=ohjat ja käessä=kädessä
      Että opettele myös laskemaan, ihan vaan vinkkinä, siitä on elämässä hyötyä ;)

      Poista
    4. Ei "käessä" oo kyllä kirjotusvirhe :D Koska se on murretta ko meillä päin ainaki puhutaan että käessä. :DDDD

      Poista
    5. voimasa = voimansa* ;)

      t. toka ano

      Poista
  55. Olis kiva, jos kertoisitte myös saappaiden merkin, jotka teillä ei ole kestäneet. Itse tilasin juuri Hööksin Arezzot ja liikkeessa ne tuntui jalassa oikein mainioilta. Kuulin myös toisaalta, että ne on joillakin kestänyt tosi hyvässä kunnossa jopa 5v. Ja ne on kauniit! :)

    VastaaPoista
  56. Itse olen menossa talliporukalla vasta sunnuntaina, mutta täytyy varata paljon rahaa mukaan eikä mikään pari kymppiä riitä :D itsellä ei ole kokemusta hööksin saappaista, mutta ainakin kehuja olen kuullut!

    VastaaPoista
  57. mulla on hööksistä saappaat :) nyt puoli vuotta on ollu käytössä ja oon ollut supertyytyväinen, ei valittamista !

    VastaaPoista
  58. Aiotteko sillon perjantaina mennä kattoon laaksolle kisoja tai mennä siihen expoon jo käymään? :) ovat tietääkseni ilmaisia :)

    VastaaPoista
  59. Mun mielestä niiden varpaan lämmittimien lisäksi olis tosi kiva tyylii joku hieno harjapakki/laukku, ainakin itselle tulis käyttöö ku saan pian toisen hevosen :)

    VastaaPoista
  60. Mulla on hööksistä nahkasaappaat, jotka ihan alussa (2 ekaa viikkoa) hiersivät hieman, mutta nopeasti ne muotoutui jalkaan nyt istuvat kuin mittatilaukset.

    Jos sattuu näkee sut sunnuntaina niin kehtaako / saako tulla moikkaa / pyytää kuvaan ? :) Pelkään etten uskalla :3

    Arvottavaks ois kiva saada jotain lämmintä tms, kun talvi alkaa pian tulla ja illat viilenevät ja pumenevät hurjaa vauhtia.

    Sun blogia on mahtavaa lukea, kun näkee kuinka paljon sä tuhlaat siihen aikaa jota on harmillisesti vain 24h / pv. Näät hirveän vaivan joka postausta kohti ja jotkut valittavat ja pitävät sitä itsestäänselvänä. Tykkään myös lukea siksi sun blogia kun panostat kaikkeen ja et ylimielistele asioilla ja myös kun olet pääosin rento & hauska ja sulla on niin paljon motivaatiota kaikkea tätä kohtaan :)

    VastaaPoista
  61. Mulla on hööksistä nahkasaappaat, jotka ihan alussa (2 ekaa viikkoa) hiersivät hieman, mutta nopeasti ne muotoutui jalkaan nyt istuvat kuin mittatilaukset.

    Jos sattuu näkee sut sunnuntaina niin kehtaako / saako tulla moikkaa / pyytää kuvaan ? :) Pelkään etten uskalla :3

    Arvottavaks ois kiva saada jotain lämmintä tms, kun talvi alkaa pian tulla ja illat viilenevät ja pumenevät hurjaa vauhtia.

    Sun blogia on mahtavaa lukea, kun näkee kuinka paljon sä tuhlaat siihen aikaa jota on harmillisesti vain 24h / pv. Näät hirveän vaivan joka postausta kohti ja jotkut valittavat ja pitävät sitä itsestäänselvänä. Tykkään myös lukea siksi sun blogia kun panostat kaikkeen ja et ylimielistele asioilla ja myös kun olet pääosin rento & hauska ja sulla on niin paljon motivaatiota kaikkea tätä kohtaan :)

    VastaaPoista
  62. Mulla on hööksin saappaat! Tilasin ne hööksistä , mutta ne varret on aika epäistuvat päälle...tulee ae ilmakuoppa pohkeeseen..

    VastaaPoista
  63. Jos näkee stadikalla, saako tulla juttelemaan ja pyytäämään nimmaria? Kun itse olen tulossa sunnuntaina ::)

    VastaaPoista
  64. Mulla on horzen saappaat, mutta oon kyllä menny hööksinkin saappailla. Niissä vaan om aika usein ongelma, että varsi on liian pitkä, tai vaihtoehtoisesti leveä. Mutta toivotaan että löytyy ;)

    VastaaPoista
  65. Mulla on horzen saappaat, mutta oon kyllä menny hööksinkin saappailla. Niissä vaan om aika usein ongelma, että varsi on liian pitkä, tai vaihtoehtoisesti leveä. Mutta toivotaan että löytyy ;)

    VastaaPoista
  66. saako tulla moikkaamaan jos näkee teidät jossain?

    VastaaPoista
  67. Tiiäkkö kuinka saa blogiin sen ask.fm semmosen laatikon että muut voi laittaa suoraa blogista ne kysymykset, mitä haluaa kysyä tai joku muu ask.fm merkki, että pääsis suoraa siihen omaan askiin ?:) toivottavasti ymmärrit :)

    VastaaPoista
  68. Ööö....Ois hyvä jos nyt arvontaan jotain mm..Harjapakki tai vaikka jonkunlaiset suojat jne..Satulahuopa tulee tarpeeseen meillä päin

    VastaaPoista
  69. Mulla on ainakin Hööksin juniori saappaat, ja oon tosi positiivisesti yllättyny. Ne saappaat makso vaa 133€, joten en niiltä paljoa oottanu:) mutta siis suosittelen.

    VastaaPoista
  70. Mulla oli muutaman vuoden käytössä hööksin saappaat. Eihän laatu ollut mitään kummosta, mutta kyllä peruskäytön kesti.. Tosin kun vaihdoin parempaan laatuun, oman jalan asento parantui merkittävästi ja ei heilu niin paljon, koska niissä ei ollut kunnon tukea nilkoissa. Suosittelen, että laittaa parisataa lisää rahaa saappaisiin ja ostaa laadukkaat, jotka voivat kestää yli 10 vuotta. Ja voihan jotkut hööksin saappaat olla laadukkaatkin!

    VastaaPoista
  71. En kyllä suosittele hööksin saapaita, ainakaan niitä mitkä mulla on, eli ne sirot n.200€ maksavat horseheadin nauhattomat saappaat. Ei kestä paljoa käyttöä, vetoketju on mulla mennyt jo kaksi kertaa rikki ja se osa mikä osuu hevoseen niin kuluu nopeasti lähes puhki.. Mutta on kyllä kivat jalassa ja kivan näköset myös :) ja kiva postaus, voitto näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  72. miks pinja tarttee uudet saappaat?:)

    VastaaPoista
  73. Arvontaan Riimu ja riimunnaru.

    VastaaPoista
  74. Ihana postaus ja arvontaan ehkä jotku ratsastussukat tai jotain sinne päin :D

    VastaaPoista
  75. Hei haluu ihan mielenkiintooni kysyä että miten teillä on rahaa niin paljon jatkuvasti vaatteita ja saappaita housuja? saappaat kolmesataa itse saan korkeintaan vanhemmiltani 50-100e saappaat kun halvempia ei ole niin mistä tulot vai oletteko niin lellittyjä että saatte kaiken mitä haluatte mutta ette itse tee koskaan työtä rahan eteen miettikää minkä työn vanhenpanne tekevät teidän eteen. Tai en oikeastaan tiedä tekevätkö vanhempanne töitä olenkaan? Siis oikeesti jos saatte niin paljon rahaa niin kerro sitten vastauksessasi että missä vanhempanne ovat töissä ,mutta älä vastaa tähän kommenttiin että en puhu vanhempieni työpaikoista netissä tai että en puhu raha asioista netissä tnl....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En puhu rahaasioista netissä enkä vanhenpien töistä, mutta ovat yrittäjiä. Stadikan ostokset maksetaan Pinjan kanssa meidän oma tienaamilla rahoilla, joten vanhemmat eivät osat sieltä mitään.

      Poista
    2. Ota nyt kuitenkin huomioon että monet/suuin osa niistä vaatteista jotak täällä blogissa esitellään on saatu yhteistyöstä eli niitä ei ole maksettu.

      Mistä muuten saatte rahaa kun ette oo mun mielestä kunpikaan koskaan kirjottanu että olisitte ollu kesätöissä tms.? :D
      Kuulostaa vähän tyhmältä mut siis ooko ollu jossain kesätöissä?

      Poista
  76. Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa Hööksin nahkatuotteista. Vielä yhdetkään suitset eivät ole säilyneet venymättöminä tai ehjina paria kuukautta pidempää. Saappaista olen kullut vähän samaa, mutta saattaa tietysti olla, että suitsemme ovat olleet maananitaipäiväkappaleita... :/

    VastaaPoista
  77. Tuun stadikalle sunnuntaina! Ois ihan mahtava nähä sua! Tuleeko Pinjakin mukaan??


    t. Fanittajanne

    VastaaPoista
  78. Hei et oo saanu korjattua sun etukenoa kokonaan.(;
    ja sä sanot että ette oo rikkaita, ostat suunnillee 24/7 uusia vaatteita ja varusteita:DDD ja sullon iphonet ja muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ennoo saanu, mutta ennoo kai niin sanonutkaa;) Ja en ole koskaan sanonut ettei oltaisi rikkaita, rikkaus riippuu ihan siitä mitä kukakin pitää rikkaana. Ja iphone ei kerro mitään rikkaudesta, melkein joka toisella alkaa olla iphone tai sen hintainen puhelin.

      Poista
  79. Olisi kiva jos kertoisisit jossain postauksen loppupäässä, että muutiko viimepostaus jotain sinun kylmäys tai lämmitysrtuaaleja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuttanut :) Joitain vinkkejä sain joita varmaan kyllä kokeieln.

      Poista
  80. Kaikille tiedoksi: Arvontaan pitää olla sellaista kamaa, joka sopii kaikille. Ei siis mitään satulahuopia, kun ei kaikilla oo hevosta

    VastaaPoista
  81. Eli arvontaan sopis kamaksi esim. ratsastussukat, hevoskirja jne

    VastaaPoista
  82. Hööksin ruskeista saappaista lähtee väri.. mulla ollut kahdet ruskeat hööksin saappaat, ja lähtee väri todella nopeasti. Mustista ei kuitenkaan ole värit lähtenyt, joten mustia suosittelen!

    VastaaPoista
  83. http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=200069&deptid=80&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC Mulla itellä on nuo saappaat ja oon tykännyt tosi paljon, joten suosittelen kyllä hööksin saappaita!:) Hyvä postaus muutenkin:)

    VastaaPoista
  84. ois kiva esim. ratsastussukat/hanskat tai sitten pieni lahjakortti :) ! Kiva postaus ja sun blogiski on tosi kiva :)
    -lukijasi-

    VastaaPoista
  85. Tykkäsin tosi paljon siitä sun jalkojen hoito -mielipide postauksesta! Aattelin vaan ehdottaa, että voisit joskus kirjoittaa postauksen turvaliivin käytöstä! Se olisi tosi kiva, kun sä käytät liiviä, mutta moni muu ei :)

    PS: repesin totalisesti kun avasin sun blogin ja siinä pyöri isolla Always mainos xD

    VastaaPoista
  86. äääähhh! Oisinpas päässy sinne hevoset stadikalla tapahtumaan mutta kisat /: Suosittelen hööksin saappaita ! Ne 133€ on ihan mahtavat !

    VastaaPoista
  87. http://futurewithhorses.blogspot.fi/ tuolta voi käydä lueskelemassa mun heppakuulumisia, tällähetkellä ei enää omaa heppaa oo mut koha löytyy taas sopiva niin semmosesta tulee sit lisää.. Nyt sieltä löytyy enemmänki faktapohjaisia juttuja. Ja tällähetkellä uusimpana loimista ja niiden tarpeellisuudesta, sekä käyttötavoista. :)

    VastaaPoista
  88. joku hevosen harjalle ja hännälle tarkotettu harja! ei mitään piikkisukaa vaan joku sellanen ihmisharjan typpinen:D

    VastaaPoista
  89. meki tulossa lauantaina stadikalle :) kattoo jos törmäiltäis :)
    itellä matti kukkarossa ja ku pelkkään ruokaan menee paljon rahaa, ei hirmusesti ole mihkään ylimääräiseen varaa :(
    kiva postaus :)

    VastaaPoista
  90. Kiva postaus :) Oon ite tulossa kaverin kanssa sinne hevoset stadikalla lauantaina, katotaan jos löydetään teidät :D

    VastaaPoista
  91. Mullaki on hööksin saappaat ja ei oo mitään moitittavaa. Oon tykänny :)

    VastaaPoista
  92. mää oon kans tulossa sinne hevoset stadikalla tapahtumaan + käy kurkkaa mmun blogi : ursulajaheposet.blogspot.com

    VastaaPoista
  93. Mulla on hööksin saappaat ja muuten on ollut hyvät paitsi että punaisista housuista tarttuu väriä.. Ja housut eivät ole minulla kestäneet ainenkaan yhtään! :(

    VastaaPoista
  94. Ihan sika kiva kun vastaat kommentteihin noin ahkerasti! Itse olen tulossa tonne stadikalle mutta minä tyhmä menin tilaamaan ison paketin horzesta niin taitaa jäädä kaikki suuret ostokset tuolta ostamatta:))

    VastaaPoista
  95. Mulla on hööksin nahkasaappaat ja oon tykänny niistä tosi paljon vaik ne onki nyt ollu vaa kisakäytös ja on lojunu eteisessä ainaki kolme kuukautta mut on ollu tosi hyvät jalassa!:)

    VastaaPoista
  96. mulla on ollu itelläki vereduks garbon gel suojat ne on ollu ihan sairaan hyvät mut neki on melkein puhki pitäis varmaan ostaa uudet ja varmaan uudet päitset

    VastaaPoista
  97. oot nätti ja söpö vote

    VastaaPoista
  98. ootte pinjan kaa ihania

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.