Lyhyeksi jäi meidän valmennus......

tiistai 24. syyskuuta 2013

Moi! Mulla on parhaillaan koeviikko menossa ja toivottavasti olen lukemassa innokkaasti kokeisiin, enkä tee mitään turhaa. Kirjoittelin tämän ja pari muuta postausta siis ajastuksella teille näin sunnuntai iltana vaikka voisi olla ihan hyvä idea kerrata huomista äikän koetta varten.. No kertasin mä siihen jo päivällä ja ehtiihän sitä viellä vähän myöhemminkin tänään;) Viime valmennus ei sujunut oikein hyvin, joten sovittiin sunnuntaille toinen valkku ennen Voiton pientä saikkua, jotta jäisi sitten parempi mieli molemmille.




 Aloitettiin pienillä esteillä tehden verkkatehtävää. Se sujui aluksi hyvin, kunnes toiseen kierrokseen tuli vesimatolle kaksi kieltoa. Vaikka este oli ihan pieni, siitä olisi pitänyt mennä yli jo toisella kerralla joten huomautin vähän raipalla ja ylihän se sitten meni. Verkan jälkeen ehdittiin tulla yksi rata ja alhaalla olevista kuvista voittekin päätellä lopun, alkoi satamaan ja kovasti. Radallakin oli tullut yksi kielto, joka tosin johtui etten ratsastanut väliä kunnolla vaan jäätiin vähän kauaksi. Sain onneksi korjattua virheen ja loppu rata meni hyvin. Odoteltiin hetki josko sade loppuisi, mutta lopulta päätettiin yhdessä että ei hypätä enää. Treeni jäi tällä kertaa siis alkuverryttelyksi, mutta parempi niin.. Alettiin nimittäin miettiä miksi Voitto on alkanut yhtäkkiä kieltelemään ja syy löytyi melko nopeasti. Voittohan pitää irtopala leikkauksen jälkihoitona piikittää puolen vuoden välein ja tulevana keskiviikona onkin seuraava piikitys. Jalka on varmaan alkanut vähän kipuilemaan, jota Voitto yrittää peittää jolloin lapa jumiutuu. Näin kävi viimeksikin ja jumin aukaisemiseksi tarvittiin parikin piikitystä ja kiropraktikko. Voi olla ettei sen ole enää niin kiva hypätä huonommista paikoista, jos jalan kipeytyminen on jumittanut lavan. Onneksi piikitys on jo keskiviikkona, joten sen puoleen ei tarvitse olla huolissaan ja eihän vika välttämättä ole jalassa vaan ihan siellä satulan päällä...

Ravailin loppuun vähän ja Rosa katsoi siinä sitten tarkemmin meidän sileälläkin menoa. Äiti kävelytti loppukäynnit sillä välin kun minä kävin vaihtamassa mun läpimärät vaatteet, jotta voisin vielä tulla kylmäämään Voiton jalat. Kun tulin takaisin talliin oli Pinja jo puunaamassa Voittoa, minä heitin loimen selkään ja kylmät hetkeksi jalkaan. Aloin sitten ihan normaalisti katsoa valmennuksesta ottetuja kuvia, kunnes kamera pimeni ja näytti vain erroria. Pakko myöntää, että oltiin molemmat Pinjan kanssa paniikissa. Vanha kamera meni nimittäin juuri näin sateen jälkeen rikki, vaikka ei ollut kastunutkaan pisaroille. Nytkin Pinja oli kuvannut sateenvarjon alta, onneksi hetken kameraa kuivateltuamme se toimi normaalisti. Tarkistin error koodin koneelta ja se näytti jotain akkuhäiriötä. Ei vaarallista siis toivottavasti.



76 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. nykyään noi "onnee vaan" tai "no haluutko keksin" on paljo typerämpiä mitä noi "eka" kommentit, miks täytyy välittää noista kommenteista :D

      Poista
    2. jep true anonyymi

      Poista
    3. viides jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!

      Poista
    4. Vitun sorapillut hankkikaa jo elämä 8D

      Poista
    5. Ei toi " eka " hommeli lopu vaikka te kuinka valitatte!

      Poista
    6. Aina se sama sota on täällä heti ekana näissä "eka" kommenteissa kun alkaa näitä selailemaan :D

      Poista
  2. Huh, onpas sielä satanut! :D Toivottavasti kamera pysyy kunnossa:)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus :) Satoipa kivasti...Inhottavasti just valkun aikana.. Märkä Vote ;)

    VastaaPoista
  4. Oot paras! Sulla on ihana heppa ja blogi pinjallakin on tykkään aina teidän videoista!

    VastaaPoista
  5. Ui, ihana tuo kuva mis on toi 60 este. Jotenki hieno tunnelma :) ♥

    VastaaPoista
  6. oijjoi.. oli varmaa hirveetä ratsastaa noin kuivalla <--khm... no eij tarkoitan siis että oli varmaan hirveetä ratsastaa tommosellä kelillä 3:

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti jalka saadaan hoidettua. :)) ihania kuvia ja ihana voitto... :3 20 ekan joukossa! :o

    VastaaPoista
  8. I miss the time i have been riding so much. Very nice pics.

    VastaaPoista
  9. I miss the time i have been riding so much. Very nice pics.

    VastaaPoista
  10. I miss the time i have been riding so much. Very nice pics.

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus! ;) Vote on tosi söpö :3

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti jalka saadaan hoidettua. :)) ihania kuvia ja ihana voitto... :3 20 ekan joukossa! :o

    VastaaPoista
  13. TOIVON KOVASTI VASTAUSTA NÄIHIN, ÄLÄ OTA OIKEESTI PAHALLA :)

    Tuossa sinun joulukalenteri videossa, 2012. Oliko se puhelin oikeesti sillain vanha, että ei ollu väliä rikkomisella, vai olikse jonkun oma uus? JA VEIKKAAN ETTÄ SE LILLI JUTTU ON TEKOO, ETTÄ PISTÄTTE SEN LAUKKAAMAAN. NIINKU AJATTELIN EKAKS ETTÄ TE NIINKU ANNATTE TEKO RAIPPAA, MUTTA MIKSI SE PUKITTI. EI OLE KUITENKAAN NOILLA VIDEOILLA JÄRKEÄ HEVOSIA HÄRNÄTÄ..

    Älä ota pahalla, tykkään blogistas tosi paljon. Mutta ajattelin vain kysyä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mun vanha puhelin ja nyt en tarkkaan muista tuota kohtaa missä Lilli pukittaa, mutta ei me nyt niin tyhmiä olla että videon takia hevosia piiskataan..

      Poista
  14. eikö pinja ollu valkussa Lilillä? miksi? :o
    ja kiva postaus!
    onnee kokeisiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppas minun ja Pinan postauksia vähän tarkemmin niin selviää miksi Lilli on vähän kevyemmällä eikä nyt hyppää hetkeen, kiitos!

      Poista
    2. et taida kovin tarkasti lukea postauksia, kun monesti on jo mainittu ettei Lilli ole enää niin paljon Pinjan käytössä ja siirtyy tavallaan siniä opettamaan

      Poista
  15. Kivoja kuvia ja varsinkin toi vika ja tokavika!

    VastaaPoista
  16. Vooi harmi ku nyt tolleen votella... :|
    Toivottavasti kameralle ei sattunu mitään! Oot tosi hyvä ratsastaja, ihailen sun taitoja <3

    VastaaPoista
  17. Onpa ikävää jos se teidän kamera ei "parane" ... Ja toivottavasti Voittokin pärjää hyvin :)

    VastaaPoista
  18. tässä blogissa http://meajakrone.blogspot.fi/ on sinun ulkoasusi (tai se minkä näytit yhdessä postauksessa tai niin), hän ei ole kirjoittanut ''tausta (c) lillivoitto.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. hei onnee tosi paljon kokeisii, itelläni just koeviikko ohi!:D

    Tiia,
    http://darlingitsteatimetiia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. Tullut jo, ilmotin fb ja voittajalle laitettu säpöä

      Poista
  21. Erikoista, mä oon kyllä kuvannu mun canoneilla myös ihan sateen alla (en kuitenkaan minkään kauhean rankkasateen aikaan) ja toimii edelleen vaikka on siis kastunut :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin toimii siis toi nykynen, säikähdyksellä päästiin mutta se vanha meni rikki kun tarpeeksi monesti sateessa kostu.

      Poista
  22. Hienoja kuvia taas! Ja kuten kaikki muutkin ovat sanoneet niin hyvä postaus :)
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  23. Kiva postaus! Ootte muute Pinjan kanssa ihan sika hyvii ratsastaa oon ite ratsastanu 8vuotta.

    VastaaPoista
  24. Kiva postaus! :) Vaikuttaako hevoseen ettei palojen poiston jälkeen piikitä? Meidän hevoselta on nimittäin kans leikattu irtopala, muttei koskaan piikitetty, kun ei olla sellaisesta kuultu. Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eläinlääkärin käskystä me piikitetään, eli tapauskohtaista!

      Poista
  25. Hyvin menee ja harmi nuo pari kieltoa. Mutta nehän tulivat ihan syystä. ;) Ja tosi kiva toi sade... :/

    VastaaPoista
  26. Millä muokkaat videot? Ja kiva postaus :))

    VastaaPoista
  27. 54.jäs jeeeee en oo ikin ollu näin ajoissa :o

    VastaaPoista
  28. jee eka......joka painoi "en tykkää" XDXDXDXDXDXDXDXDXDXD MUHAHAHAHAHAAAAAAAA

    VastaaPoista
  29. Tai oikeesti sataa ihan kovasti :0 Hyvä että pään sitte edes vähän menemää :)

    VastaaPoista
  30. Hienoja kuvia! Tykkään niistä toooooooooosi paljon :) Toivottavasti Votella on kaikki OK, ettei ole myään vakavampaa aihetuuamassa kieltoja :)

    VastaaPoista
  31. Oho! Ihan kunnona rankkasateen vetäs ! :D

    VastaaPoista
  32. Voi Voitto parka:"(

    VastaaPoista
  33. En tiedä onko joku jo linkittänyt, mutta olette päässeet tuonnekin videolle kohdassa 23:30 paikkeilla :D http://www.youtube.com/watch?v=MiH76uO1eiY

    VastaaPoista
  34. onks sul viel se kuukauden blogi juttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii... Se on vissii vähä jääny, pitää kattoo palautanko sen joskus:)

      Poista
  35. Hyvä postaus! Toivottavasti Voitto ''paranee'' pian!(:
    Katoin muutama päivä sitten sun ja Pinjan tekemät ''Bloggaajan rankka elämä'' videot!
    Ne on tosi hyviä!
    Tehkää lisää jos vaan komentteja löytyy!(;

    VastaaPoista
  36. Kkylmäättekö heppojen jalat joka päivä? laitatteko lämpöset joka päivä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kylmätä, ei laiteta:) Oikeestaan vaa estevalkkujen jälkee

      Poista
  37. Kkylmäättekö heppojen jalat joka päivä? laitatteko lämpöset joka päivä??

    VastaaPoista
  38. Kkylmäättekö heppojen jalat joka päivä? laitatteko lämpöset joka päivä??

    VastaaPoista
  39. Oletteko pinjan kans oikeasti malleja suitsisopilla?

    VastaaPoista
  40. Onko se pelottavaa jos oot hyppäämässä ja se heppa kieltäytyy?

    VastaaPoista
  41. Tuli vaan mieleen, meneekö nahkasaappaat pilalle tai muuten huonoks vedestä/vesisateessa...? Kerran erehdyin puhdistamaan nahkaisia saappaanvarsia vedellä ja niihin jäi näkyvät jäljet...

    VastaaPoista
  42. kieltääks Vote paljon esteile?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.