Mikset kommentoi? + muita tilastoja

maanantai 25. marraskuuta 2013


Toteutin hetki sitten kyselyn blogini lukijoille. Eräs kohta herätti ainakin minussa bloggaajana sekä ahkerana muiden blogien lukijana ajatuksia. Nimittäin kyselyyn vastanneista 61%  ei kommentoi juuri koskaan blogiini. Vastanneista tuo 61% oli n.1000 ihmistä, melko paljon! Tästä sainkin idean haastaa itseni sekä teidät kommentoimaan muiden blogeihin tulevan viikon ajan. Otan itse tavoitteeksi kommentoida jokaisen seuraamani blogin tulevalla viikolla julkaistuun postaukseen. Kivat kommentit nimittäin oikeasti piristävät bloggaajaa ja insproivat kirjoittamaan tulevia postauksia. Kommentoimalla muiden blogeihin voi omaankin blogiin eksyä uusia kävijöitä, itse ainakin käyn kurkkimassa mielenkiintoisten kommenttien kirjoittajien blogit. Olisi kiva kuulla myös niiltä, jotka eivät koskaan kommentoi mikä siihen on syynä? Laiskuus, ei ole mitään sanottavaa vai..?

Kuinka usein kommentoit?

Toinen asia mitä kyselyssä tiedustelin kommentointiin liittyen oli negatiivinen kommentointi. 4% kyselyyn vastanneista (eli yli 50 ihmistä) oli kuulemma kommentoinut blogiini ilkeästi, puolet nimellä ja puolet nimettömästi Nyt olisikin kiva kuulla, vaikka sitten anonyyminä mikä on saanut sinut joskus kommentoimaan jonkun blogiin ilkeästi? Miksi kommentoit ilkeästi vaikka tiedät jonkun loukkaantuvan siitä vai etkö kommentoidesa tullut aatelleeksi asiaa?

Kyselyssä selvisi myös faktoja teistä: 41% kyselyyn vastanneista oli 13-15vuotiaita, mukaan mahtui myös alle kymmenen sekä yli 26vuotiaita. SIinä siis suuntaa antavaa lukijoiden keski-ikää. Melko eri-ikäisiä lukijoita täältä löytyy ja hyvä niin! Varsinkin ääripäiden eli nurempien ja jo vähän vanhempien mielipiteitä olisi kiva kuulla, mikä teitä kiinostaa juuri minun blogissani?

Tänään mentiin tylsien tilastojen muodossa, mutta toivottavasti tästä saadaan mielenkiintoisempaa keskustelua kommenttiboksin puolella. Kuvattiin viikonloppuna paljon kuvia, joten niistä tulossa lähipäivinä postausta! Joulukalenteri on myös kovasti työn alla, vielä muutamia luukkuja pitäisi keksiä.

edit/ Jotta näkisit kommenttein vastaukset ja loput kommentit, rullaa sivun loppuun. Kommenttiboksin alapuolella on lataa lisää.. -painike. Paina niin monta kertaa että painikie katoaa ja kaikki kommentit ovat näkyvillä! Kiitos hirveesti kommentoijille<3!

366 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Oletko muuten osakkaana (= osaomistajana) Hippolassa?

      terv. eri ano kuin tämä eka

      Poista
    2. En yleensä kommentoi, koska moni muukin on jo kommentoinut ja ajattelen ettet jaksa lukea esim. niitä 200 kommenttia. Mutta sun blogi on tosi kiva ja postaukset päivän kohokohta.

      Poista
  2. Kiva postaus ! Ei vaa oo rutiinia kirjautua sisään :) Nii kommaan sit anonyyminä siis aina ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eihän se anonyyminä kommentointi mitään haittaa, silloin vain on vaikeampi yhdistää ihminen hänen aikaisemmin lähettämiin kommentteihin.

      Poista
  3. Itse en viitsi kommentoida jos ei ole mitään fiksua sanottavaa, etenkään esim. sun blogiin jossa niitä kiva blogi -kommentteja on jo 1000/postaus. Samaten en viitsi kommentoida jos bloggaaja ei 100% varmasti vastaa kommenttiin. Tuntuu turhauttavalta:) Toki ymmärrän että varsinkin isommissa blogeissa kaikkiin kommentteihin vastaaminen veisi tuntikausia, joten se ei olisi fiksua.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus. Kommentoin melkeen joka postaukseen:) odotan jo sitä teijän joulukalenteria:)

    VastaaPoista
  5. Olen 12 vuotias ja minua kiinnostaa blogissasi se, että sinulla on kaikki se josta minä unelmoin, oma hevonen, talli omassa pihassa jne. On kiva lukea millaista elämä oikeasti on kun on kaikki tuo :)

    VastaaPoista
  6. Olen 12 vuotias ja minua kiinnostaa blogissasi se, että sinulla on kaikki se josta minä unelmoin, oma hevonen, talli omassa pihassa jne. On kiva lukea millaista elämä oikeasti on kun on kaikki tuo :)

    VastaaPoista
  7. Emmä tiiä miksei ikinä tuu kommentoitua, ei se varmaankaan laiskuutta ole. Tuntuu varmaan vain että kommentti hukkuu sinne muiden kommenttien sekaan, varsinkin tunnetuissa blogeissa - joten ajattelen että tuskin se sitä yhtä kommenttia tarvitsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelen samoin :D Miksi pitäisi kommentoida jos muut ovat jo ehtineet sanoa sen saman? :DD

      Poista
  8. kommentoin jos on kysyttävää ja mielessä jotain. ja ku kattoon nuita kommentteja et läheskään vastaa kaikkiin kysymyksiin, ei pahalla!!! mutta sullla on tosi hyvä blogi ja ihania kuvia. ja jos lysymys on jo kysytty onko sitä järkeä laittaa toista kertaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan kyllä kaikkiin kysymyksiin, tietty joskus joku voi jäädä välistä mutta vastailen kyllä kaikkeen:)

      Poista
  9. Tää oli tosi mielenkiinoten postaus. Tykkäsin!
    tuhansiamuistoja.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Tässä tulee aika paljon kysymyksiä:)
    1. Millä ala-asteella olitte Pinjan kanssa?
    2. Rakensitteko tallinne itse?
    3. Säikkyvätkö Voitto ja Lilli mitään?
    4. Katsotteko Pinjan kanssa erityisesti mitään ohjelmia?
    5. Millä luokalla Sini on?
    6. Mitä tarkoittaa URL-osoite sillä haluaisin kommentoida nimellisenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Oltiin meidän kylän pienellä ala-asteella.
      2. Rakennutettiin/rakenettiin
      3. Kyllä ne pelkäävät, joskus mitä ihmeellisimpiä asioita kuten kiviä :D
      4. Ei katsota enää, katsottiin GGtä kunnes se loppu.
      5. Sini on nelosella
      5. URL-osoite on blogin osoite, jos sellainen on. Siihen ei ole pakko laittaa mitään käsittääkseni:)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta:D

      Poista
  11. Itse en yleensä kommentoi, koska se tuntuu turhalta. Kommentteja on yleensä niin paljon :D

    VastaaPoista
  12. Tää oli ihana postaus! Vihdoin joku kirjottaa tämmösistä asioista! :)
    iitajaorkki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Kommentoin harvoin, koska "kiva postaus" ja sen semmoiset vain hukkuvat joukkoon ja se on turhauttavaa. Mutta vaikken kommentoikaan, tämä on ehdottomasti yksi suosikki blogeistani :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo on, vaikka kaikki kyllä luen :) Kiva kuulla!

      Poista
  14. Tosi mielenkiintoinen postaus! Oli myös tosi kiva! :)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Sulla on kiva blogi ja tykkään lukea tätä. Itse en kommentoi sen takia, koska ajattelen, että sulle tulee niin paljon kommentteja...Tykkään erityisesti videopostauksista !

    Ps. Mulla on myös blogi : http://neppifaninblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Kommentoin sen takia harvoin, koska käyn lukemassa postaukset puhelimella ja sillä on toosi hidas kirjoittaa. Mielenkiintoisiin postauksiin kommentoin aika usein, mutta en yleensä perus ratsi postauksiin, koska niihin tulee kommentoitua yleensä vain "kiva postaus" yms. Joten se on turhauttavaa etenkin puhelimella :)
    -Essi (en jaksa kirjautua, syynä puhelin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimella on kyllä tosiaan rasittava kommentoida:D!

      Poista
  17. Mä olen aika laiska kommentoimaan, eikä multa yleensä irtoo muuta kuin "Kiva postaus" tai jotain tuon tyylistä, mutta yritän alkaa kommentoimaan enemmän! :)

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus! :) olisikohan joskus mahdollista että kirjoittaist mielipide postauksen ravureista ratsunuralle siirtyville? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oikeen ole mitään henkiläkohtaista kokemusta asiasta, joten en oikein voi kirjoittaa mitään vaikka keskustelua aiheuttava aihe olisikin :)

      Poista
  19. Toosi kivapostaus.Just tällästä postausta on sulta kaivannu!Tällässissä kyselyissä saa oikeesti selville että kuka jättää kommentoimatta. Tykkään.Jatka samalla tavalla näiden postausten tekoa,tää harrastus tulee auttamaaan sua vielä tulevaisuudessa jollain tavalla! Ei ehkä suuresti mutta pienikin on joskus hyvää! (:

    VastaaPoista
  20. Kiva tää postaus:) sun postaukset on aina hyviä joskus vaan laiskuus iskee ja en sitten jaksa kommentoida:D

    VastaaPoista
  21. En kommentoi yleensä koskaan koska ei ole mitään kommentoitavaa.

    VastaaPoista
  22. En yleensä kommentoi koska ei ole järkevää sanottavaa, oon puhelimella tai ei vaan oo aikaa tai oon laiska :D Mut tosiaan kiinnostavaa, et noin moni ei kommentoi. Pitäis itsekin ryhdistäytyä, siispä tartun haasteeseen ja koitan lisätä kommentointia :)

    VastaaPoista
  23. Sulla on tosi hyvä blogi!:) luen sinun molempia blogia:) jos mä rupeen kommentoimaan jonkun postausta, niin kone lagittaa heti.. Mutta, kunse käytettiin korjaamolla, niin nyt pystyy kommentoimaan!!:)

    mullakin on blogi, missä kerron "hevoselämästäni" ja muustakin :) http://talli-iloa-always-mirabella.blogspot.fi/

    on myös toinen blogi, mikä on vähän vähemmälle jäänyt:) http://dreambig-mirateresa.blogspot.fi/ :)

    ps. liityn tämän sun blogin seuraajaksi!:)

    VastaaPoista
  24. sun ja pinjan blogit on tosi hyvii!!:) lisää videoita jos jaksatte vaan tehä niitä ei oo ikinä liikaa jos laatu pysyy samana;)

    VastaaPoista
  25. Kiva tällainen postaus!:-) Ja se kyselykin oli kiva!

    VastaaPoista
  26. Oon ite tosi laiska kommentoimaan, oon monesti ajatellut, että voisin tehdä haasteen itselle ja viikon ajan voisin kommentoida aina kaikkiin postauksiin, mitkä luen :D ehkä joku pv saan toteutettua sen...:D

    VastaaPoista
  27. Mä en yleensä uskalla kommentoida omalla nimellä. Kyselen usein jotain tai muuten vaan kommentoin, yleensä ihan ylipositiivisia asioita bloggaajista. Pelkään ihmisiä, jotka on eri mieltä ja aiheuttaa "kaaoksia". Kerran yritin kommentoida ihan yleisesti ht.netissä nykyajan heppapiireistä, mutta kommenttini yhdistettiin heti tiettyyn henkilöön (vaikken näin yrittänyt) ja aisasta tuli hirveä sota henkilön puolesta ja vastaan. Sen jälkeen en ole uskaltanut kommentoida kunnolla mihinkään. :D

    VastaaPoista
  28. Ite en kommentoi kännykällä enkä tabletilla koska jos kirjotan pitkä kommentin ja yritän julkasta ni puhelin heittää ulos tabletti samoin koneella kommentoin usein
    mirajablogi.blogspot.fi
    miranhevoselamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. Ite en kommentoi sun blogiin, koska et koskaan vastaa.. Jos kerran ne on niin kivoja niin olisi kivaa myös saada vastaukseksi jotain, kun tuntuu siltä että kirjottaisi näitä kommentteja seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vastaan kommentteihin, on siihen jostakin revittävä aika. Tämä tarkottaisi käytännössä sitä, että postauksia tulisi vain muutama viikossa. Kommentteihin vastaaminen vie noin tunnin, joka aika mulla menee nomaalisti tulevan postauksen tekoon:) Valitan, kesällä vastailin kaikille, mutta talvella koulun alettua se ei ole enää mahdollista.

      Poista
  30. Itse en juurikaan kommentoi siitä syystä, että yleensä kun uuden postauksen luen, on siihen jo tullut paljon kommentteja, ja osaan vastaus sinulta. En koe tarpeelliseksi kommentoida vain "kiva postaus" koska niitä kommentteja löytyy paljon. Jos mieleeni herää jokin kysymys postausta lukiessa niin yleensä joku on jo siitä kysynyt kommentilla. Luen kyllä melkeinpä aina postauksen kommentit, mutta harvoin itse kuitenkaan kommentoin.

    Mutta pidän kyllä todella blogistasi! Jatka samaan mallin! :)

    VastaaPoista
  31. sun blogi on ihana<3

    VastaaPoista
  32. En yleensä kommentoi, sillä useimmiten luen postauksen aika nopeasti, ja sitten pitääkin lähteä, ja sitten se kommentointi välillä jää. Kyllä mä aika usein kuitenkin kommentoin. Tosi mielenkiintonen postaus :)

    VastaaPoista
  33. Kommentoin yleensä silloin kun haluan sanoa jotain. Esim. mielipidepostauksissa kysytään monesti lukijoiden mielipiteitä ja niihin vastailen kunnolla perustellen. Ja tuntuu turhalta kommentoida pelkästään 'Kiva postaus :)' tämmöisiin blogeihin, jossa kommentoidaan aktiivisesti. Kun taas tuollainen pienikin positiivinen kommentti voi olla todella suuri piristys jos niitä ei tule joka postaukseen(minä olen yksi sellaisista) :)

    VastaaPoista
  34. jotkut bloggaajat mun mielestä tekee vähän turhia postauksia, joihin ei voi ottaa kantaa, tai ne ei vaan kiinnostanu, ni se on mulla suurin syy miks en kommentoi. :-)

    VastaaPoista
  35. Oikeasti todella mielenkiintoinen postaus. Olen huomannut myös omassa blogissa miten vähän lukijat kommentoivat tai edespainavat "tykkään" tai "en tykkää" nappeja. Itse olen yrittänyt kommentoida ahkerasti varsinkin pienempiin blogeihin, mutta vielä täytyy yrittää parantaa! :)

    VastaaPoista
  36. Itse kommentoin silloin, kun on jotain järkevää. Ei viitsi olla aina laittamassa tyyliin kiva postaus, vaikka joskus niitäki heitän. Toinen syy, luen todella usein kännykällä postaukset (kuten nyt) ja harvoin jaksan tällä ruveta kommentoimaan. :) Kuten kyselyyn vastasin, n. kerran viikossa kommentoin, välillä harvemmin.

    VastaaPoista
  37. Mä olin yksi niistä, joka kyselyyn vastasi että ei juuri koskaan kommentoi. Syynä ehkä se, että niin moni kommentoi "kiva postaus" "tosi kiva, lisää tämmösiä!" yms, ja jos olen samaa mieltä niin mun mielestä se tuntuu jotenkin tyhmältä kommentoida sitä samaa asiaa mitä yli sata muutakin on kommentoinut. Jotenkin tuntuu ettet sä sitten sitä kovin kummosesti sitä edes katso. Tietysti jos on joku erilaisempi postaus ja on jotain muutakin kerrottavaa kun vaan "kiva", niin sillon mä ainakin kommentoin :)

    VastaaPoista
  38. Musta on kiva lukea sun elämästä kun sulla on talli pihassa, hieno hevonen.. Ja kirjotat myös tosi kivasti, eikä ne pienet kirjotusvirheetkään haittaa kun en niitä aina edes huomaa, ja postaukset on aina tosi mielenkiintosia! On kiva lukea sellastaki blogia jossa kerrotaan myös epäonnistumisista ja jota päivitellään usein :)

    Jos kiinnostaa, saa käydä mun blogissa :)
    http://www.unelmiajaonnistumisia.blogspot.com

    VastaaPoista
  39. Mielen kiintoinen postaus ja ihana tuo Voiton kuva:)

    susannenblogii.blogspot.fi

    VastaaPoista
  40. Mä en vaan viitti kommentoida jos ei oo mitään järkevää kommenttia. Sellanen "kiva postaus" kuulostaa vaan siltä että on pakko kommentoida, vaikka kannustaahan kaikenlaiset kivat kommentit bloggaamaan :)

    Mua kiinnostaa sun blogissa jotenkin vaan sun hevoselämä, siis se teidän arki. Sun videoistas ja postauksistakin huokuu sellainen ihana tunnelma :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  41. Kommentoin lähes joka postaukseesi, mutta ei aina ole mitään kommentoitavaa, kun "kiva postaus!" kommentit ei nyt huonojakaan ole, mutta ei niitä joka postaukseen järkeä ole kirjoittaa :D Totta kyllä puhut tuossa että kommentit piristää. Tuntuu ettei ihmiset edes lue blogiani, koska kommentteja tulee ylseensä vaan erinlaisempiin postauksiin, kuin mitä normaalisti kirjoitan.. Yleensä kommentteja tulee 0-4, +omat vastaukset..

    Mutta minun mielestä sinulla on tosikiva blogi, ja toivottavasti et lopeta ikinä tätä blogia! Älä anna ilkeiden kommenttejen lannistaa :)

    Haluatko katsoa blogini?:
    camillan-blogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  42. En kommentoi yleensä koska on niin kamalasti blogeja lukulistalla, etten ehdi. Kiva postaus silti :)

    VastaaPoista
  43. Oon aina ihan hirveen laiska kommentoimaan kun varsinkin nyt 8. luokalla koulu alkaa painaa entistä enemmän päälle (varsinkin kokeiden osalla) vaikka osassa aineista on ollut viimeaikoina hirveesti kevennystä. Mut tykkään varsinkin sun blogista vaikken hirveesti kommentoikkaan, joskus oon jotakin kommentoinut tässä tai sun lifestyle-blogissa, mutta aika vähäiseks on jääny... :D

    VastaaPoista
  44. minulla sama kuin iiriksellä. luen paljon blogeja ja yleensä luen tuoreet postaukset kännykällä. kännykällä kommentointi on niin vaivalloista, etten yleensä jaksa kommentoida :/

    VastaaPoista
  45. Mulla suurimmat syyt kommentoimattomuuteen on se, että joku muu on jo ehtiny sanoa sen mitä itse aioin sanoa, ja se kun tuntuu, että ns. asiakommentti hukkuu niihin "eka!!!"- ja "kiva postaus"-kommentteihin. Pitäis varmasti kommentoida ahkerammin, vaikkakin luen niin paljon blogeja, ettei kaikkiin vaan ehdi ja "jaksa" laittaa kommenttia ainakaan kovin usein. :D

    VastaaPoista
  46. Mä tykkään tosi paljon sun blogista, mutta tosiaan kun sulla näitä kommentteja tulee tosi paljon ja vaikka oon muutamankin kerran kommentoinut/kysynyt jotain niin en oo saanut vastausta niin kommentointi tuntuu turhalta, vaikka ymmärränkin ettei sulla aika riitä vastaamaan näihin kaikkiin kommentteihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla mihin et ole saanut vastausta, koska vastailen aina uusimman postauksen kommentteihin joissa kysytään jotain:)

      Poista
    2. siitä on kyllä jo jonkinaikaa, enkä osaa sanoa postausta, varmasti jäänyt sulta vaan huomaamatta vastaamatta mutta jäänyt asia mulle jotenkin takaraivoon eikä ole tulut siksi kommentoitua :D mutta tosiaan en tarkoittanut tätä huonolla, halusin vain kertoa miksi en oo kommentoinut oikeastaan ollenkaan tänne vaikka tykkän sun blogista ja susta hirveesti bloggaajana!

      Poista
    3. Juu ymmärrän, jos johonkin ei saa vastausta niin eikun uusimpaan postaukseen uudelleen kysymään:)!

      Poista
  47. Yleensä en keksi mitää muuta kun; kiva postaus tai ihana Vote:D

    Mun blogi:
    http://lamocajajohanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  48. Laiskuus on kai se syy, niinkun monilla kun selailin tässä näitä kommentteja. Oon aatellut että vois ottaa viikon jollon kommentoisi joka ikiseen postaukseen mitä lukee, joten nyt eikun vaan toteuttamaan!
    Yritän ahkerammin kommentoida jatkossakin:-)

    VastaaPoista
  49. Joulukalenteriin "Pullea pupu" - haaste ? : D

    VastaaPoista
  50. Oon ottanut itseäni niskasta kiinni viimeisen kuukauden aikana ja kommentoinut mahdollisimman paljon lukemiini blogeihin, etenkin niihin vähemmän lukijoita omaaviin, koska itsekin blogia kirjoittavana tiedän, että mukavat kommentit piristävät aina ja niiden voimalla jaksaa taas panostaa paremmin postauksiin ! Yleisesti kuitenkin kommentoin yleensä vain, jos postaus herätti minussa jotakin ajatuksia tai oli erityisen mielenkiintoinen tms.

    Tänne sun blogiisi tulee joka postaukseen monen monta kommenttia ja ehkä saattaa tulla fiilis, että oma kommentti hukkuu niiden monien kommenttien joukkoon, niin kuin joku jo tuossa edellä mainitsikin. Ymmärrän kuitenkin, että sulla ei ole aikaa vastata jokaiseen "kiva postaus!" -kommenttiin tai muutenkaan kaikkiin kommentteihin. Mun mielestä on kuitenkin ihana huomata, kuinka paljon jaksat panostaa tähän blogiin, vaikka talli on omassa pihassa ja käyt lukiota :) Itsekin käyn lukiota ja tiedän kyllä sen työn määrän...

    Mukavaa joulunaikaa teille kaikille ja jatka samaan malliin ! Ehkä mäkin tsemppaan itseäni näiden kommenttien kirjoittamisessa, niin ei kerran vuodessa romaania tarvitse kirjoittaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta, että varsinkin blogit joihin ei kommentoida paljoo osaavat niitä arvostaa ja tulevat varmasti iloisemmaksi kuin minä, vaikka ne kommentit muakin piristää ja saa jaksamaan bloggaamista:)

      Poista
    2. Jep, mäkin tykkään enemmän kommentoida niihin vähemmän lukijoita omaaviin tuon takia. Mutta olen just aika samaa mieltä täällä monien kanssa, että ei tule kommentoitua, kun tuntuu tyhmältä vain sanoa "kiva postaus!". Toisaalta olen laiska toimintojen (tykkään/en tykkää) kanssa. Olen kuitenkin aina iloinen, kun huomaan bloggerin hallintapaneelissa postauksesi. Hyvä kun jaksat postailla niin usein!

      Poista
  51. Kommentoin aika usein mutta tänne en yleensä jaksa kirjoittaa, koska mun kommentti hukkuu suureen kommenttivyöryyn, ja harvemmin saan edes vastausta, mutta ymmärrän kyllä että menisi todella kauan vastata yli sataan kommenttiin joka postauksessa.

    VastaaPoista
  52. En kommentoi yleensä sen takia, kun en ''uskalla'' :D Koska ei ole oikein mitään sanottavaa, ja joku ''kiva postaus'' ''ihana vote'' jne. Hukkuu joukkoon (hehe, otin ton ''hukkuu joukkoon'' aijemmin kommannelta :D)

    VastaaPoista
  53. Päätinpä nyt minäkin, joka en yleensä kommentoi niin kommentoida. En yleensä kommentoi, koska lukaisen vain mielenkiintoiset postaukset, eikä elämänne minua niin suuresti kiinnosta, että jotain kysymyksiä lähettelisin:D lisäksi turha "kiva postaus" kommentti tuntuu siltä, ettei sitä ns edes huomata näiden kymmenien muiden kommenttejen seasta, sillä kommentteja saatte muutenkin niin paljon... Ja tosiaan, postauksistasi löytyy kirjoitusvirheitä, en nyt halua viilata pilkkua, mutta tuntuu, ettei bloggaaminen ole sinulle enää vain harrastus vaan pikemminkin velvollisuus ja jopa pienimuotoisesti työ kaiken muun ohella ja täten täytyy vain rusauttaa kiireessä postaus ulos, eikä siihen ehditä käyttää niin paljon aikaa että oikolukemiseen jäisi rakonen. Kommenttini ei ole tarkoitus mitenkään loukata tai pahoittaa mieltä tm, mutta halusin vain tiivistää tähän romaaniini sen, mitä olen huomannut. Haluan kuitenkin vielä antaa arvostusta sinulle siitä, että kaikesta huolimatta olet jaksanut kerätä näin suuren lukijajoukon, osaat tuottaa helposti luettavaa ja kiinnostavaa tekstiä sekä blogistasi huomaa panostuksesi. Oikein mukavaa talvea sinulle, pinjalle ja teidän hevosillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa, että nykyään käytän varmaan puolet enemmän aikaa postauksen tekoon kuin ennen. Aloitin postauksien oikolukemisen vasta vajaa vuosi sitten, koitan siis kyllä panostaa oikein kirjoitukseen. Mun puolesta sitä pilkkua voi asiallisesti viilata ja jos jatkossa huomaat virheitä, niin niitä saa korjata. Virheistä oppii :) Ihanat talvet myös sinulle!

      Poista
    2. oikeinkirjoitukseen* xd

      Poista
  54. En tiedä miksi kommentoin... :D Okei, yksi syy on se, että koneeni ei suostu lataamaan blogiasi vaan pätkäsee nettiyhteyden. Sama juttu on esim. Kaktun ja Futuran blogissa. Pystyn kommentoimaan vain puhelimellani tai bloglovin kautta, mutten aina vaivaudu tekemään sitä. Mutta kyllä mä muuten voisin kommentoida! :))

    VastaaPoista
  55. nämä siun postaukset ovat aivan ihania ja koko blogi on ihana !
    en vaan aina jaksa/ehdi kommentoimaan näihin postauksiin :D

    VastaaPoista
  56. Mä yritän mahdollisimman usein kommentoida, mutta yleensä on aina kaikkia kiireitä, niin sitten luen vain eikä kerkeä kommentoida.. Mutta silti tää sun blogi on tosi hyvä! Ehdoton suosikki (: Pienempiin blogeihin kommentoin enemmän :)

    VastaaPoista
  57. Ei ole usein mitään asiaa niin ei kommenttia tule. (: Ja jos joskus on jotain kysyttävää ollut niin vastaus on jo ollut kommenteissa. Kiva blogi ja voitto on söpö tossa kuvassa ! :)

    VastaaPoista
  58. Oho! olipa paljon noita ei kommentoijia :o
    Itse en ainakaan "viitsi" kommentoida joka postaukseen, koska sen tuntuu tyhmältä, eli en aina jaksa laittaa "kiva postaus" ,koska KAIKKI teidän(sun ja pinjan) postauksen on kivoja!! ;)
    ++Nyt ainakin kommentoin! :DD
    ja aijon täst edes ainakin enemmän kommentoida :)

    VastaaPoista
  59. Oon seurannut sun blogia yli vuoden sen takia koska pidän blogista ja teistä! :) ja nyt ku minulla on sellainen tilanne että olen muuttamassa ensi kesänä taloon missä on talli omassa pihassa ja saisin hevoseni sinne innostus blogia kohtaan vain yltyi! :D

    VastaaPoista
  60. Mulla ei oo yleensä vaan asiaa, ja jotenkin sitä ei jaksa vain kommentoida mitään turhaa jota sata muuta on jo kommentoinut esim "kiva postaus:)" Ja luen niin monia blogeja, että jotenkin ei ehdi kommentoida:D Lisäksi musta tuntuu että tuskin sitä bloggaajaa kiinnostaa mikään "söpö heppa" "kiva postaus" "hyvä blogi" kommentti :D

    VastaaPoista
  61. Itse en yleensä kommentoi koska blogissasi on niin paljon kommentteja että tuntuu välillä vähän siltä että se kommentti "hukkuu" vaan tänne muiden sekaan, lisäksi aina ei oikein keksi mitään kommentoitavaa. Tietysti kyllähän ne "kiva postaus" "olet paras" ihania kuvia" kommentit piristää mutta sinulle niitä tulee jo muutenkin joka postaukseen niin paljon että yleensä jätän senkin takia kommentoimasta niitä. Toki jos minulla on jotakin kysyttävää tms niin sitten on eri juttu. :) näihin pienempiin blogeihin jossa on vaan semmoiset 20-70 lukijaa eikä heidän postauksiin niin paljoa kommentoida niin sinne saatan välillä laittaa jotain tommoista piristävää. Kyllä se minustakin tuntuu kivalta jos joku sattuu ( niinä harvoina kertoina) kommenttia laittamaan munkin postauksiin. Tosin ei mulla niitä lukijoitakaan ole kuin 53.
    Sun ja Pinjan blogit on kyllä yhtiä mun suosikkeja vaikka itse harrastankin ponieni kanssa Raviurheilua. Olen kyllä itsekkin aikoinani ollut ratsu tyttö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tällä viikolla yritän kommentoida jokaisen blogin postauksiin joita luen! :) ja jatkossakin yritän vähän tsempata!

      Poista
  62. Itse kommentoin tosi harvakseltaan, ehkä varmaan siksi että mulla on blogilistalla ihan hirveästi luettavia blogeja ja tosi vähän aikaa lukea uusia postauksia niin sitten se kommentointi vain unohtuu vaikka postaus olisi mielipiteitä herättänytkin. Ajattelin ottaa saman tavoitteen kuin sinäkin, eli kommentoida jokaista lukemaani blogia jossa julkaistaan uusi postaus :) Itse olen 23v. ja luen blogiasi koska se on tosi mielenkiintoinen, on paljon vaihtelevia postauksia, ja itse haikailen takaisin hevosen selkään kun olen nyt kohta vuoden pitänyt taukoa ratsastamisesta opiskelu -ja työkiireiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lukijoissa on sellaisia jotka eivät aktiivisesti juuri nyt ratsastakkaan:)!

      Poista
  63. Ei ole vaan ollut mitään sanottavaa tästä blogista kun tää on vaaan niin hyvä:)! Mitä mieltä olet itse siitä jos joku anonyymi tulee haukkuu tän blogin pystyy? Onko sulle ikinä tullut sellasta oloo että vois vaan lopettaa tän kirjottamisen?: 0 oot tosi kaunis ja vote on ihana!!:) tää blogi on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joskus tuntuu sille että voisi lopetta. Aiheesta on pian tulossa laajempiki postaus!

      Poista
  64. Yleensä ei ole mitään sanottavaa vaan. Enkä näe nimettömänä kommentoimista niin suurena pahana, sillä mitä yks nimi muuttaa kommentin sisältöä? Sama juttu se on se kommentti, oli sen takana nimellinen tai sun silmiin nimetön. Ajattele, vaikka jos minäkin olisin joku "Minna" vaikka, jota et tunne ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä olekkaan mitään eroa, paisti kun kommentoi negatiivisesti. Harvalla on pokkaa kommentoida oman blogin linkillä varustettuna jotain ilkeää :)

      Poista
    2. Miksi negatiivinen kommentti pitäisi saada "henkilöityä"? Edelleen, ei se muuta sitä kommentin sisältöä, oliko tuntematonta nimeä vai nimeä ollenkaan lähettäjän kohdassa :)

      Negatiivinen kommentti, joka on omalta osaltani aina kritiikkiä, koetaan hyvin usein haukuiksi jne. Suomi on mielensäpahoittajien maa.

      Poista
    3. En ymmärrä pointtiasi, minusta on raukkamaista nimettömänä huudella asioita joita ei ole näköjään uskaltanut nimelä tulla sanomaan. Vaikka en ihmistä tuntisikaan.

      Ja itse kyllä ymmärrän negatiivisen kommentin ja asiallisen kritiikin/palautteen eron, joiltakin se kuitenkin tuntuu unohtuvan..:)

      Poista
  65. Moi! Tämä postaus oli kiva lukea, ja noi kyselyt on aika kivoja kun saa lukijoista enemmän tietookin:) Noin vuosi sitten kommentoin ahkerasti kaikkiin postauksiin mutta nyt se on jo jäänyt, varmaan laiskuus tai jotain... Tässä blogissa kiinnostaa mua ainakin teidän elämä. Varsinkin se että jaksat kirjoittaa blogia vaikka käyt lukiota ja teidän pihassa on oma talli! Ja nyt en jaksautunut (laiskuus) kirjautua sisään niin tulee anonyyminä:D Ja olen nähnyt sinut vaikka missä ja kuopiossa varsinkin:) kun mummo ja ukki asuu kuopiossa ja käydään siellä useesti, niin oon nähny sinut tai pinjan aina:D

    - aino

    VastaaPoista
  66. Yleensä kun luen blogeja niin kiireessä puhelimella, eli ei oo useinkaan aikaa kommentoida. Tosin välillä on aina pakko kommentoida kun muuten tuntuu että on jotenkin epäonnistunut lukija kun ei koskaan anna kiitosta postauksille :D

    VastaaPoista
  67. Tää ei kuulu tähän mitenkää mutta oon hankkimassa puolen vuoden päästä omaa hevosta ja haluaisin tietää et mitä varusteita sun oli ihan pakko hankkia Voitolle kun ostitte sen? Vastaus vois helpottaa munki ostopaineita ku haluaisin ostella sille hevoselle kaikkee mutta mietin tarpeelliset ensin ja vähemmän tarpeelliset sitte myöhemmin:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Voiton kanssa tilanne, että ei saatu mitään mukaan joten kaikki tarpeellinenoli ostettava kerralla. Suitset, satula, satulavvyö, jalustimet+ yms jalustinremmit, anakin yksi huopa, päitset, riimunnaru, kaviokoukku, pari harjaa, vuoden ajasta riippuen pari loime, myöhemmin voi sitten ostaa lisää kun esim. talvi/kesä tulee, suojat/pintelit jos tarvii. Muuta ei nyt tule mieleen, toivottavasti en unohtanut mitään oleelliista:)

      Poista
  68. En kommentoi usein, sillä jos mulla ei oo mitään Oikeen mielipidettä postayksesta. En ainakaan ite jaksais jos blogiini tulos pelkkiä: kiva postaus:) kommentteja. Olis aika tylsä vastailla ja silleen. Älä ota pahalla, tässä tuli vain oma mielipiteeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on kyllä kiva lukea niitä kiva postaus -kommenttejakin, tietää että joku piti postauksesta niin paljon, että vaivautui kirjoittamaan kommentin:)

      Poista
  69. Luen ite aina puhelimella ja en siksi jaksa koskaan kommentoida :D oon muutenkin maailman laiskin lukemaan blogeja, joten kommentointikin jää...!

    VastaaPoista
  70. Luettavia blogeja on yksinkertaisesti niin paljon etten jaksa/ehdi kommentoimaan ellei mitään erityistä sanottavaa satu olemaan. Harmillista tietysti, pitää yrittää vähän parantaa tapojaan! :)

    VastaaPoista
  71. Kiva postaus! Ittellä ei oo omaa blogia mut luen sun ja pinjan blogeja paljon.!ne on parhaita voitto ja Lilli kans!!<3:D:);)

    VastaaPoista
  72. Ihan niin kuin joku sanoi jo niin se on tosi kiva jos joku kommentoi omaan blogiin ja kun ei mulla ole paljon lukijoita niin ei usein ketään kommentoi. Sulla tietysti tulee paljon kommenteita. Luen blogiasi koska tulee paljon kuvia ja viedoita. Videot ovat tosi hyviä ja olet kaunis ja sun äänikin on niin ihana! :) Tekstiä on mukava lukee, vaikka välillä tulee pidempiäkin postauksia niin ei ole tylsää ja on vain niin ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  73. Mulla ei yleensä oo muuta sanottavaa kun "eka" tai "kiva postaus" ja itsestä ainakin tuntuu siltä että on vähän turhaa tommosia kommentoida, kun sun postaukset on aina hyviä:-D Ei vaan, kun oikeesti jos osaa perustella miksi oli hyvä postaus niin sitten onkin varmaan tsempaavaa, mutta jos vaan sanoo "kiva postaus" niin ei sitten.

    VastaaPoista
  74. En kommeintoi aina koska ei oo mitään sanottavaa, sekä laiskuus... en ole nimittäin yhtään ollut nyt koneellakja vaan kännykällä tätä blogia käyn tsekkaa niin myös sen takia. Ja tää ei kuulu tähä nyt mitenkää, enkä tarkota tätä todellakkaa pahalla, mut aina ku oon kattonu sun ja pinjan videoita, mis on ollu teijä kaveriki, nii pakotaks te aina teijä kaverit siihe työhö? :DD ku aina jossai teijä kaveri on siivoamas ja te kuvaatta sitä... ei siis pahal!! Tykkään teijän molempien blogeista tosi paljon ja videot aina niin ihania ja hauskoja! :) ootte vaa nii ihania ja postauksia tulee myös tosi usein! ♥

    VastaaPoista
  75. en sentakia lähes koskaan kommentoi tänne koska luen melkein joka postauksen puhelimella jolla kommentointi on hieman "haastavaa" kommentoida.pidän tästä blogista kuitenkin erittäin paljon :)
    mikä muuten oli sun ensimmäisen luokan korkeus voiton kanssa

    VastaaPoista
  76. Kysyit noista ääripäistä et mikä kiinostaa juuri sun blogissa. No ite kuulun varmaan siihen nuorempaan sukupolveen n. 10-12v. Vastaan omasta puolestani et yksinkertaisesti kirjoitat niin hyviä postauksia ja kaikki videot ja kuvat piristää päivää. Ja tää heppablogina kiinnostaa, kun ite oon harrastanu ratsastusta n. 7vuotta. (: Jatka samaan malliin. ♥

    VastaaPoista
  77. Mä oon nyt ottanu tavotteeks et kommentoin sun molempii blogeihi ja Pinjan blogii aina uusimman postauksen jälkee. :) Käyn teijän blogeissa melkee kokoaja et onko tullu uusia postauksia tai jotai xD Teijän blogit on ihania ja nii ootte teki :))

    VastaaPoista
  78. en jaksa ede tulla tänne kommentointi boksiin ku se on vain täynnä pikku tyttöjä kilpailemassa kuka oli eka...ei mitään järkevää keskustelua esim postauksen aiheesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä onneksi yleensä ihan järkeviäkin juttuja..:)

      Poista
  79. kiva postaus, ja itse mietin välilä oman blogin suhteen samaa :D itsellä ei ole yleensä mitään muuta kuin jotain "kiva postaus" tyylisiä juttuja :D mutta voisi itsekkin tästä reipastua :D

    VastaaPoista
  80. Sinun blogiisi en yleensä kommentoi koska sinulla on niin paljon kommentteja ja et yleensä vastaa puoliinkaan niin se tuntuu jotenkin turhalta..

    VastaaPoista
  81. Parikymppisenä kuulun hieman vanhempaan ikäluokkaan blogisi lukijoista. Siihen syynä, etten kommentoi, on todennäköisesti "asiallisen" kommentin hukkuminen muiden sekaan. Ihan jo pelkkä se, että blogisi kommenttikentät ovat täynnä "ihana blogi, ihana hevonen" kommentteja, nostattaa turhauttavan fiiliksen ja näin ollen en jaksa edes kelata alas kirjoittaakseni mitään.

    Yksi syy kans kommentointiin: yleensä kommentoin jotain "rakentavaa", ja siitä seuraa keskusteluakin joissakin blogeissa. Kysymys-vastaus kommentit ovat tylsiä, olisi ihan mukava ns. keskustella kanssasi ja lukijoidesi kanssa täällä kommenttibokseissa, eikä lukea palvovia kommentteja blogiasi kohtaan. Niihin alkaa puutua.

    Ja se, mikä minua kiinnostaa blogissasi, on hevoset. Muuten ajatusmaailmamme/elämäntilanteemme eivät kohtaa mitenkään. Toki on mukava seurata tyyppien elämäntilanteita ja eri ikäisiä ihmisiä, mutta todennäköisesti ainoa yhteinen kiinnostuksen kohteemme on hevoset, ellet yllätä kuuntelemalla metallia ja ottamalla tatuointeja hetken mielijohteesta. :)

    VastaaPoista
  82. Nyt piti ottaa itsään niskasta kiinni ja tulla kommentoimaan ja vieläpä ihan niin että kirjauduin sisälle! :D

    Olen itse asiassa ennen ollut tosi ahkera kommentoija, mutta sitä mukaan kun uusia luettavia blogeja tulee niin kommentointi jää. Aika hassu juttu, koska kuitenkin oon aina ajatellut että juuri se keskustelu ja kommunikointi on blogeissa tosi kiva juttu. Jostain syystä olen vaan viime aikoina tyytynyt lueskelemaan kommentit, enkä ole tullut itse kommentoimaan.

    Oli tosi kiva, että kirjotit tän postauksen, koska tästä tuli oikeasti semmonen tunne, että oonpas ollut tyhmä kun en oo kommentoinut, vaikka vain yhden pienen kommentin kirjoittamalla saa bloggaajalle edes vähän hyvää mieltä aikaan. Te kuitenkin näette blogienne eteen aika paljon aikaa ja vaivaa, joten pieni kommentti postauksiin voisi vähintään tulla teille vaivannäöstänne vastineeksi. :)

    VastaaPoista
  83. Hmm.. Tällanen oli kiva postaus. Usein kommentoin, mutten kuitenkaan ihan aina. Syy on.. No, kommentoin yleensä "Kiva postaus" joten en jaksais aina samaa tekstiä. Vaikka tietty voisin kommata myös jotenkin muuten :)

    VastaaPoista
  84. En ole kovin ahkera kommentoija, koska yleensä joudun miettimään tarkasti lauseen rakenteen ja asian mitä sanoo yms, joten kommentoiminen vie paljon aikaa ja ajattelua.. :D kuitenkin toivoo kommentteja omaan blogiinsa, joten tietää kuinka mukava niitä kommentteja on saada. Jos kommentoi jonkun toisen blogiin toivoo myös samaa itselleen :)

    VastaaPoista
  85. itse en yleensä kommentoi sun blogiin, koska täällä on ihan hirveesti "turhia" (mun mielestä) kommentteja, tyyliin: tiia ja pinja ootte parhaita, kauniita ja voitto ja lilli on niiin sikasuper ihania söpöjä ää rakastan teitä... ei sillä etteikö tuo olisi totta mutta kun on paljon tuollaisia yliampuvia kommentteja, se ärsyttää :D ja jotenkin se sitten vie oman kommentointi innon. Lisäksi tuolla postauksen alla lukee lukee tyyliin kommentteja 350 niin ajattelee että mitä se mun kommentti siellä enää painaa?
    viime aikoina olen kyllä itsekkin kunnostautunut kommentoimaan ja siitä ei ole kauvaakaan kun viimeksi kommentoin sun blogiin

    VastaaPoista
  86. Mä kommentoin sen takia aika harvoin, koska musta on turhaa kirjoittaa joka postaukseen, että kiva postaus, ihania kuvia ym. En jaksa kommentoida jos mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, tai muuta palautetta. Nyt otin kuitenkin tosta sun haasteesta kiinni, ja alan kommentoimaan ainakin muutaman päivän ajan jokaiseen blogiin, jota luen! (: Positiivisesta palautteesta kun tulee kuitenkin bloggaaja aina niin hyvälle tuulelle, ainakin mä ! Mä odotan ihan hirveen innolla teidän joulukalenteria, koska viimevuonna ja sitä edellisenä mä odotin joka päivä teijän joulukalenterin luukkuja ihan tajuttomasti. Sun blogi on kaunistelematta paras heppablogi, mitä mä luen ja toinenkin blogisi on hypännyt todella isolla harppauksella mun lempiblogeihin(: Noniin, ja tässä sen taas näkee, että kommentoin harvoin kun kerralla tulee asiaa aina niin paljon!

    VastaaPoista
  87. Täytän itse kohta kaksikymmentä ja oon lukenu sun blogia jostain vuodelta 2011 asti, Vaikka luen joka postauksen, kommentoin tosi harvoin koska oon laiska : D Oon tykänny sun blogissa siitä että oikeesti panostat blogiin ja sun kirjotustyyli on sellainen että niihin tapahtumiin pääsee helposti ns. "sisään". Lisäksi Voitto on mun mielestä sellainen hevonen, jonka ottaisin mielelläni itsellenikin (:

    VastaaPoista
  88. Mulla on jaksoja, jolloin en vaan jaksa/kerkeä kommentoimaan. Joskus en edes jaksa avata koko bloggeria. Mutta sen huomaa, että kun joku kommentoi omaan blogiini jotain niin innostun kommentoimaan muiden blogeihin. Suosituimpiin blogeihin en kommentoi jos ei ole oikeasti jotain asiaa, koska kommenttiboksit on täynnä "kiva postaus" kommentteja. Ja kuvittelen, että kommentointi ei suosittuihin blogeihin on jotenkin tärkeämpää. En tiedä miksi :D kai ne saa siitä enemmän iloa, kun ei ole itsestään selvyys, että joka postaukseen tulee kommentteja. (?) luen myös yhtä blogia, jossa on yli 600 lukijaa, mutta ehkä kaks kommentoi postaukseen, eikä bloggaaja vaivaudu vastaamaan tai edes kiittämään. Itse kun olen toodella kiitollinen yhdestäkin kommentista, joten vastaan jokaiseen kommenttiin mikä sattuu tulemaan.
    Enkä ole ikinä kommentoinut ilkeästi, ainakaan tahallaan muiden blogeihin, koska itselle ei ole tullut ainuttakaan kommenttia, mitä ei viitsisi julkaista, joten haluan olla kiitollinen siitä ja pitää positiivisuutta yllä kommentoimalla muillekin postitiivisesti.

    Tulipahan taas romaani... :D

    VastaaPoista
  89. Mus tosi kiva lukee sun blogia ihan huvin vuoks :) Jos ei oo muuta tekemistä saatan lukee yhen postauksen vaikka 5 kertaa :D Harmi vaa etten oo koskaa tajunnu kommentoida mut nyt älysin ;) ps. Sun blogi on parhain niist mitä luen :)

    VastaaPoista
  90. Kommentoin vain jos on kysyttävää, koska käyn puhelimella ja jos katon bloglovinin kautta niin ei yksinkertaisesti jaksa mennä enää blogiin. Olen monesti kommentoinut esim ihana/hyvä postaus kiva blogi yms joten en laita sitä samaa joka postaukseen:) mutta vaikka en kommentoi sulla on paras blogi! :)

    VastaaPoista
  91. luen aina sun blogia innolla, mutta kuten täällä ollaan aikapaljon nyt sanottu niin on mun mielestä aika turhaa myös jokatoiseen postaukseen kommentointi ja kirjoittaa aina ne samat asiat. en oo koskaan kirjoittanut ikäviä juttuja, vaan ajatellut toiseltakin kantilta ja jos vielä olisi aihetta ikävään kommentointiin, olen lopettanut blogin seuraamisen. koskaan ei oo kyllä tästä blogista mitään negatiivista juttua mieleen. anyway tää postaus oli kiva niinkuin muutkin ja tosi hyvä tapa herätellä lukijoita kommentoimaan.

    VastaaPoista
  92. Sulla on tosi kiva blogi ja oon lukenut sitä aika kauvan:), en oo kauheesti kommentoinut, mutta tän postauksen jälkee aattelin kommentoida useammin!:)

    VastaaPoista
  93. En kommentoi koska ei ole positiivistä asiaa.

    VastaaPoista
  94. Mun blogiin joku kommentoi tyyliin kerran kuussa, mikä on aika masentavaa:( lähes kaikissa postauksissa kommenttiboxi kumisee tyhjyyttään :(

    VastaaPoista
  95. saako sinulle tehdä banneria? :)

    ~En jaksa kirjautua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa, mutten välttämättä sitä käyttööni ota:)

      Poista
  96. Minulla on yleensä syynä se etten jaksa, ehdi, tai keksi mitään ja se todellakin hukkuu eka ja kiva postaus kommenttien sekaan.
    En viitsi myöskään kirjoittaa pitkaa kommenttiakun kännykällä luen (eli aina). Sillon kommentoin jos on jotain asiaa.
    Blogisi kiinnostaa minua ja kuvat ovat ihania toki videotkin, näistä syistä luen tätä blogia. Sekä siitä että itsekkin pidän hevosista ja minullakin on koira. En omista omaa hevosta mutta hoidan yksäriheppaa ja minua kiinnostaa lukiolaisen arki ja hevostelu.

    VastaaPoista
  97. Minä kommentoin silloin, jos on jotain sanottavaa. Eli en kauhean usein :D En jaksa kommentoida vain "kiva postaus", vaan yritän kirjoittaa aina sellaisia kommentteja, joissa on muutakin sisältöä. Aloin lukemaan sun blogia sattumalta ja löysin tämän tosi myöhään, muistaakseni alle vuosi sitten liityin lukijaksi. En lue joka postausta, koska kaikki eivät minua kiinnosta ja muutenkin aika vähän luen itseäni reilusti nuorempien blogeja, mutta kuitenkin tässä sun blogissa on jotain sellaista, jonka takia haluan tätä kuitenkin seurata. Välillä on kyllä mielenkintoisia postauksia ja niihin sitten yleensä kommentoinkin. Ja sinun ja Voiton yhteistyötä on kiva seurata. :) On myös aina jännä nähdä mitä kaikkea uutta keksit tänne blogiin ja välillä ihmettelen noita loputtomia ideoita, tosi hienoa mielestäni! :D

    VastaaPoista
  98. Mmä en useesti oo kommentoinu postauksiin, mutta kyllä minä oon melkein joka postauksen lukenut :D Pidän blogistasi siksi© että täällä on niin mahtavia kuvia ja muutenkin " päätähtinä" ovat hrvoset! En ole koskaan kommentoinut mitään ilkeää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä oot sen verran useasti kommentoinut, että sut profiilikuvasta muistan..:)

      Poista
  99. Hei kiva postaus! :) mulla ei oo mitään huonoa/negatiivistä sanomista sun blogista!:) kumpa munkin blogiin tulos aina näin paljon kommentteja:DD ootko muuten ajatellu, että teetkö videopostauksen sieltä ruskeasuolta?:D ja tuleeko pinja sinne? Oon mahdollisesti ite tulossa sinne ja ois kiva nähä teijät livenä:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Teen näillä näkymin videon ja ei ole tulossa. Tuu ihmeessä!

      Poista
  100. Kommentoin silloin kun on jotain sanottavaa ja en aina kommentoi juurikin sen takia mitä monet olivat sanoneet että kommentti hukkuu muiden joukkoon ja kaikki ei vastaa kommentteihin.. (:

    VastaaPoista
  101. Ite en kommentoi melkein koskaan tänne koska en ole kiinnostunut hevosjutuista liityin tänne koska vaikutit kiinnostavalta persoonalta ja sitten hetkeä myöhemmin kun liityin tänne niin teitkin lifestyle blogin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kiva kuulla, että tälläisiäkin lukijoita löytyy:)!

      Poista
  102. Mä kommentoin tosi harvoin blogeihin jotka saavat muutenkin jo kymmeniä kommentteja, koska yleensä jo moneen otteeseen on kerrottu kuinka kiva postaus oli yms. Niihin blogeihin missä on vähemmän kommentteja kommentoin mielummin, edellyttäen tietysti, että postaus oli kiva tai siinä oli jotain muuta mielenkiintosta. :)

    VastaaPoista
  103. Mulla olis ehdotus joulukalenteriin: kulissien takana -video! Pilalle menneitä kohtauksia ym. (:

    Mä hyvin harvoin kommentoin ylipäätään mihinkään blogiin, koska jostain syustä kännykkä ei anna kommentoida - sillä useinten kuitenkin postauksia luen. Koneella ollessani kommentoin lähes aina edes johonkin (:

    VastaaPoista
  104. Eikös sulla oo jo _aika_ paljon kommentteja? ;) Lisää kaipailet? :D Läppä, tuli vaan mieleen :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, en minä tällä kommentteja kalastele vaan lähinnä yritän saada ihmisiä kommentoimaan ihan yleisesti aktiivisemmin ja kertomaan miksi juuri he, eivät kommentoi yleensä blogeihin:)

      Poista
  105. Itsekkin yhdyn aikaisempiin, en aina välttämättä kommentoi, koska tuntuu että saat niin paljon samanlaisia kommentteja, joten omallani ei ole mitään virkaa :) Kaikki postauksesi kuitenkin luen ! (:

    VastaaPoista
  106. Aika sama kun suurimmalla osalla, eli siis en viitsi mitään turhaa "kiva postaus"- juttuja kommentoida. Jos joku asia jää mietityttämään tai on muuten jotain kysyttävää, niin kommentoin. Niin ja jos tulee jotain fiksua sanottavaa, mutta en edes jaksaisi mitään turhaa alkaa kommentoimaan:D

    VastaaPoista
  107. Itse luen postauksia yleensä muutamia päiviä myöhemmin, joten ei tule aina kommentoitua, kun kaikki asiat ovat tulleet jo niin moneen kertaan kommenteissa :) Toinen syy on se, että jostain syystä en voi puhelimella kunnolla kommentoida eikä aikakaan riitä kun välituntisin lueskelen postauksia. Kuitenkin blogisi on upea! Ja seuraan sitä aktiivisesti!
    Kaikkea hyvää kaikille, sinne ruutujen toisille puolille :)!

    VastaaPoista
  108. Itse en kommentoi, vaikka välillä tekisi mielikin... Jäänyt vaan tavaksi. Itse olen 20-vuotias opiskelija, ja seuraan blogiasi, koska itselläni ei ole mahdollisuutta hevosharrastukseen vaikka se minua kiinnostaa ja kiehtoo suuresti! Blogisi (kuin myös siskosi oma) antavat edes vähän tietoa ja taitoa siitä, millaista on hevostelijan arki. Ehkä vielä joskus itsekin pääsen ratsastamaan vähän vakituisemmin, nytkun rajoittuu pelkästään satunnaisiin kokeiluihin aina välillä!

    VastaaPoista
  109. Mielenkiintoisia tilastoja! Kiva, että olet kysellyt.

    Kuten monet muut, kommentoin todella harvoin. En kommentoi ellei postaus aiheuta minussa jotain ajatuksia joita haluan jakaa tai keskustella aiheesta. Kirjoitan itsekkin blogia johon tulee tosi vähän kommentteja. Onhan ne "kiva postaus" yms. kommentitkin kivoja mutta mielummin lukisin kommentteja joiden sisällössä on jotain asiaa. Esimerkiksi vaikka MIKSI kyseinen postaus on kommentoijan mielestä hyvä.
    Siksi en myöskään lähde "kommentoi blogeihin" haasteeseen. Kai sitä jokaisesta postauksesta saisi tikusta väännettyä jotakin asiaa, mutta onko se sitten kenellekkään sen arvoista... Ja mulla ei ole energiaa lukea postausta, miettiä fiksua kommentoitavaa aiheesta joka ei automaattisesti herätä mitään kiinnostusta ja kirjoittaa se. :D

    Eli siis koetan sanoa, että mielummin lue yhden ajatuksia kuluttaneen viestin kuin kymmenen mitään sanomatonta. :)

    VastaaPoista
  110. Oon vaan niin laiska kommentoimaan ku just ja just jaksan lukee postauksetki läpi, vaikka ois kuinka mielenkiintosta :D ja harvemmin keksin ees mitään kommentoitavaa, ellei sit oo jotain kysyttävää minkä haluisin tietää :) Kun kattelen näitä kommentteja täällä toisinaan ni on hirveesti näitä "kiva postaus" yms kehuja ni en sitte jaksa vaivautuu sellastakaa kirjottamaa ku 100 muuta on sen tehny jo :D tää oli aika outoo jo et nyt jaksoin kommentoida!

    VastaaPoista
  111. Hyvä, pointti olin itse vain jotenkin unohtanut kommentoimisen :) hyvä muistutus!!

    VastaaPoista
  112. Itse en paljoa kommentoi, ellei tule kysymyksiä, tai niitä pyydetä. MUTTA pyrin aina painamaan "tykkään", "en tykkää" yms. painikkeita, ja joskus myös saatan pettyä, jos sellaista ei ole, sillä minustakin on kiva nähdä jossain omassa postauksessa mitä mieltä lukiat on...
    Itse kun omistan blogin ( http://beehappyc8.blogspot.fi/ ) joka on sellanen alle sadan lukian blogi. Niin on tosi kiva saada piristäviä positiivisi kommentteja, harmittavan usein tosin tulee sellaisia negatiivisia, arvostelevia jne kommentteja, mutta onneksi olen sitä sortia, joka hetken ehkä miettii "iskeekö" takaisin vai jättääkö siihe, eli en paljoa välitä haukuista...

    Itseäni kyllä harmittaa välillä, kun pyytää kommetteja, jtn mielipidettä tai postausehdotuksia yms. ja niitä ei tule...ja sitten kans noi "tykkää" "ei tykkää" painikkeet mitä varten niitä on sinne postauksen alle laitettu?!?! ei ainakaan lukioitten mielipidettä varten:D:
    JA sitten mua kans rasittaa kun kaikki haukutja sellaset negatiiviset tulee anona, miks kellään ei ole bounsea tulla omalla nimellä, on helppo haukkua nimettönä, mutta kertoo se kuitenkin jotain siitä kommentoijasta, jos tulee anona haukkumaan eikä omana itsenään...

    Oli vähän sekava mutta koita ymmärtää..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. Sun blogi on ihana, yksi lemppareista, ja jaksat panostaa tähä yllättävän hyvi, vaikka lukio, ja oma talli/heppa onkin. Itselleni tekee rankkaa jo vuokraponi, harratukset, ja 9lk...en tiie miten mie selviin sitten lukiossa:DD
      + oot tosi kaunis:)

      Poista
    2. Samaa mieltä sun kanssa, jokaisessa asiassa:)!

      Poista
  113. En kommentoi yleensä, jos mulla on vaan kommentoitavana "kiva postaus" tms. Jos mulla on oikeasti jotain muuta sanottavaa, niin kommentoin kyllä mielelläni. Tuntuu vaan turhalta kommentoida kiva postaus, kun niitä samanlaisia kommentteja on postauksessa n. Sata... :)

    VastaaPoista
  114. Kuulun sun blogin vähän vanhempiin lukijoihin, ja harmittavan usein jätän kommentoimatta, sillä koen, että jos postaus ei herättänyt mussa mitään sellaista kysyttävää mitä joku ei olisi jo kysynyt, en jaksa kommentoida vain tykänneeni postauksesta, kun niitä "kiva postaus, kiva blogi" -kommentteja on sulla kuitenkin jo viitisenkymmentä ennen mun kommenttia. Jäisin myös kaipailemaan tavallaan keskustelua muiden lukijoiden ja sinun kanssasi, mutta kun "tykkäyskommentteja" satelee sulle niin hurjia määriä, niin sellaista ei oikein synny... Kommentoin myös mielelläni anonyyminä, sillä en itse blogia pidä enkä haluaisi liittää henkilöllisyyttäni blogimaailmaan. Tykkään järjestään kaikista sun postauksista, ja usein vain haluaisin sanoa anonyymissä kommentissani sen "tykkäsin postauksesta paljon", mutta koen sen vain jotenkin turhana. Aikaa se ei näin koneella lukiessa juuri vie, eli ihan hyvin voisin sen kivan postauksen vaikka joka postaukseen naputtaa, jos sinä oikeasti saat siitä tsemppiä ja jaksamista. Kysynkin siis: tykkäätkö siitä, että rutiininomaisesti kommentoisin jatkuvasti anonyyminä tykkäämiini postauksiin, vai että sitten hiukan harvemmin kommentoisin mutta sisällökkäämmillä kommenteilla, silloin kun postaus on herättänyt enemmän ajatuksia?

    Musta on hurjan kiva seurailla sun ja Voiton treenaamista ja kehittymistä, vaikka en juuri nyt itse heppailekaan ja olen kaiken lisäksi aina ollut enemmän kouluratsastaja. Sun blogin lukeminen pitää jollakin tavalla heppailuintoa yllä, ja kaiken lisäksi sä suhtaudut musta lukijoihin tosi asiallisella tavalla, minkä takia sun blogia on kiva seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tälläisiä vähän pidempiä ja enemmän sisältöä sisältäviä kommentteja on kiva saada, ehkä jopa kivempi mitä joka postaukseen kommentoitu "kiva postaus". Kiva kuulla, että vähän vanhempanakin tykkäät seurata meidän touhuja :)

      Poista
  115. Mä en yleensä kommentoi koska luen bloglovinin kautta ja siellä ei voi kommentoida. (Ainakin en ole löytänyt missä voisi :D)Joskus kyllä jaksan mennä blogin omille sivuille ja kommentoida. -emma

    VastaaPoista
  116. Minäkään en hirveän usein kommentoi. Yritän kuitenkin muistaa ja kommentoida vaikka anonyyminä jotakin positiivista. Onhan se omaankin blogiin aina mukava saada positiivista palautetta! (:

    VastaaPoista
  117. Minunkin on pitänyt jo monesti tulla laittamaan kommenttia, sillä pidän blogistasi sekä kaaikesta tässä! Mutta ajattelen myös välillä niin että yksi kommentti muiden joukossa ei varmaan tunnu missään. Sillä sinullakin näitä kommentteja riittää. Mutta pyrin kommentoimaan toisten blogeihin varsinkin jos lukija määrä on pieni.

    Minulle itselleni ei pahemmin ole tullut kommenttia. Eipä juurikaan vaikka pyytäisi.
    Mutta ne kommentit minua ärsyttää missä lukee esim näin: "Kiva blogi, käy kurkkaa mun" ja alla blogin osoite...
    Eli tuosta saa sen käsityksen että blogia ei ole vallan katsottu ollenkaan ja päätetty mainostaa omaa blogiaan.

    Minulle bloggaaminen on piakkoin harrastus, sillä pidän siitä erityisen paljon. Pidän blogia neljästä ponista, päätähtinä ratsuni ja raviponini. Blogin idea on ponien päiväkirja.
    Minusta alkaa tuntua siltä että osa ihmisistä bloggaa vain lukijoiden takia :< Yrittävät väen vängällä saada lukijoita itselleen mainostamalla yms. Ja lukija lukijasta menee jo aivan liian pitkälle. Ei tässä toihussa ole kohta mitään järkeä.

    Anteeksi asista poikkeus :D

    Mutta kuitenkin RAKENTAVAT kommentit tervetuloa. Blogin ulkoasusta, kirjoitustyylistä yms.!!!

    http://inkajakauraturvat.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisättävänä vielä: Minuakin harmittaa kun olen useasti jättänyt kommentoimatta. Mutta postaukset ei yksinkertaisesti herätä mitään kysymyksiä tai sanottavaa... :/

      Hellun kanssa samaa mieltä että jaksat paljon panostaa blogiin. Minäkin yritän parhaani mutta: 9lk, "oma" talli jossa 4 ponia sekä jonkinlainen siivous talossamme viikonloppuisin (asun isäni kansa, ja hän ei erikoisemmin siivoa :D) vie ylimääräisen ajan. Mutta rakastan hevosia/poneja ylikaiken ja olen tottunut hoitamaan ne aamuin, päivin ja illoin. Se on harrastusta 24/7.

      Poista
    2. Tuo on totta, että nuo kommentit missä vain mainostetaan omaa blogia ei tunnu kovin "aidoilta"!

      Poista
  118. Kiva sekä erillainen postaus :) ite en oikeen tänne sun blogiin koskaan kommentoi koska tuntuu tyhmältä kommentoida muiden 200 joukkoon koska tuntuu ihan mitättömäl, ku oon vaan yksi 200 kommentoijasta, tai ainakin siltä tuntuu. Ja jos kommentoin ystävieni blogiin niin se saattaa olla niille suurempi ilo, kun niillä on vähemmän lukioita. Ja en aina joka postauksiin kommentoi koska tuntuu tyhmält kirjoittaa joka postaukseen "kiva postaus " :) En oikeenbosannu kirjottaa tätä positiivisempaan muotoon, mut en tarkottanutällä mitään negatiivist ! :D

    VastaaPoista
  119. Kyllä toi kommentoimine on ihan liian vähäistä mun osalta :/ Tuli oikee semmone omantunnon pistos kun rupesin miettii, et miten ite tykkään aina kommenteista, mutten sitten ikinä kommentoi muille. Vois kyllä skarpata, vaikka syynä on usein se, etten viittis laittaa vaan 'kiva postaus' tai 'upee video' kommentteja :)

    VastaaPoista
  120. En oo kommannu koska oon pelänny et aiheeisiin kuulumattomiin kommenteihin( esim yleisesti kysymykse?) ei vastata. nyt sit kysyn: Kestääkö iphone jo putoaa?(kuorien kaa) Mite melassi sekoitetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailen tietysti:) Mulla tippunut monesti ja siinä on yksi pieni lohkeema, joten kestää se mielestäni ihan hyvin jos vertaa muihin nyky aikaisiin puhelimiin.

      Poista
  121. Kiva postaus ! Minä en kauhean usein kommentoi. kommentoin silloin, kun on asiaa tai jokin kysymys :) Mielestäni on jotenkin turhaa kommentoida tuollaisia "kiva postaus" tai "söpö heppa", kun niitä löytyy yhdestä tekstistä jopa satoja. Tiedän (tai ainakin luulen), että jokainen positiivinen kommentti tekee iloiseksi, mutta en vaan kommentoi. Kai se on sitä laiskuutta ;) Kun lukee tosi monia blogeja, koen "tarpeellisemmaksi" kommentoida blogeihin, jotka eivät ole kauhean suosittuja. Yritän nyt kyllä parantaa, ja kommentoinkin viikon ajan joka ikiseen blogiin :))

    VastaaPoista
  122. Harmittaa todella paljon, kun satun joskus katsomaan näitä kommentteja, on ollut todella paljon negatiivistä kommenttia(omaan makuun), joten itse ainakin yritän kommentoida jotain positiivistä. Tiia, sinulla on mahtava blogi, mahtava hevonen ja mahtava elämä. Tämäkin postaus oli todella mukava, ja ainakin omalaatuinen. Jos haluat, voit katsoa omani: www.dreaming-with-julia.blogspot.com

    VastaaPoista
  123. Vastausvaihotehdot olivat tossa kyselyssä vähän kummalliset. Eihän välttämättä melko ahkerakin kommentoija kommentoi joka viikko. Vaihtoehdot olisivat voineet olla 'toisinaan', 'usein' ja 'lähes aina'. Toki jos sellaisia ei ollu saatavilla, ymmärrän asian laidan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vaihtoehdot on vaikea tulkita, meillä oli juuri psykassa että tollasia ei edes saa kunnon kyselyissä olla kun jokainen tulkitsee nuo omalla tavalla :) Mutta totta siitä puuttui ehkä muutama vaihtoehto.

      Poista
  124. Oli kiva ja erilainen postaus!♥ Ärsyttääkö sua jos suunnilleen 12v kommentoi tätä blogia?

    VastaaPoista
  125. En kommentoi, koska sun joka postaus on niin hyvä, nii se ois vähän tyhmää, jos kommentoisin joka postauskeen, 'hyvä postaus' jne.. :D

    VastaaPoista
  126. Mun eka kommentti sun blogiin :-) Mä en varmaan kommentoi sen takia että ei oo sen takia etä ei oo asiaa. Tästä lähin yritän kommentoida usemmin. Käy kurkkaamassa munkin blogi;-)

    VastaaPoista
  127. Kiva postaus(: ite koitan tai ainaki pyrin kommentoimaa mahollisimman usein(:!

    VastaaPoista
  128. Varmaan hauska seurata tollasiia tilastoja :D laiskana en jaksa ihan aina kommenttia rustata mutta nyt yritetään :)

    VastaaPoista
  129. Kiva postaus :) Mä ite en yleensä kommentoi, ellei oo jotain kysyttävää. Ja aina ku oon omaan blogiini kirjottanu postauksen, tai ennen sitä, nii avaan kaikki blogit mitä luen ni uuteen välilehteen, ja sit ku oon kirjottanu sen postauksen nii kirjaudun ulos, ja sitte ku oon lukemas niitt blogeja, ja tulee mielee jtn kommattavaa, nii sillon sit en jaksa enää kirjautuu sisäää :P

    VastaaPoista
  130. Ite en koskaan kommentoi, -paitsi nyt, tää taitaa olla 3 kerta, ja oon lukenu n. 2 vuotta. Laiskuus ja kiireisyys ovat syitä miksen kommentoi :):(

    VastaaPoista
  131. Kiva postaus, oot kaunis ja Vote on söpö <3 Vote näyttää ihan yheltä mun tutun hevoselta :D

    VastaaPoista
  132. kiva postaus:D, en kommentoi useinmiten koska katson melkein aina kaikki postaukset puhelimella, niin sillä on vähän inhottava kirjotta ja muutenkin mulla ei oo silleen mitään sanottavaa. Ja jos minulla olisi jotain sanottavaa, niin se olisi jotain, että tosi kiva postaus tai ootte parhaita!. tämä on yksinkertaisesti paras BLOGI!!!!!!!!!!!:)

    VastaaPoista
  133. kommentoin tosi harvoin, koska en vain koe tarpeelliseksi laittaa sellaista asiatonta kommenttia, kuten "kiva postaus" :) sitten taas joskus, kun kommentoin, saan hirveän lauman anoja (heh, itsekin ano..) korjailemaan asioita..

    VastaaPoista
  134. Tosi hyvä postaus ! Oon lukenu sun ja kanssa Pinjan blogeja jo pitkään, mutta en oo ikinä oikee vaivautunu kommentoimaan.. Sun blogi on kyllä iha mahtava ja sun videoita on aina kiva katella :) Syynä miksi en oo kommentoinu.. Hmm en tiiä, on aina välillä ollu tarkotuksena kommentoida jotain kivaa, mutta se on sitte aina unohtunu :D ! Mutta ihana blogi ja hyvä postaus oli :)

    VastaaPoista
  135. Päivän kohokohta kattoo siun blogia ja miettii et oispa kiva olla noin suosittu jne :) itsellä ei ollut lukijoita paljoakaan niin lopetin sen pidon:) oot tosi kaunis ja oon suht moneen yrittäny kommata, koska kommentit ovat kivoja, tiedän sen itsekkin. Sponsoreita sinulla varmaan riittää, sinun vain täytyy mainostaa tuotetta niin saat rahaa vai? :) voisi sitä itsekkin aloittaa uudelleenpitämään ja pyyytää pari sponssaajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä yleensä rahaa saa vaan tuotteen, mutta nää on semmosia mistä en saa ihan allekirjoittamieni sopimusten takia puhua enempää:)

      Poista
  136. En sano tätä pahalla, mutta olisi kivempi kommentoida blogiisi jos vastaisit joka kommenttiin... Tiedän että kommentteja on paljon, mutta silloin on turha kysellä lisää kommentteja jos vetoaa siihen että kommentteja tulee niin paljon että ei pysty vastaamaan... ei haukkumista vain oma mielipide:)!

    VastaaPoista
  137. En viitsi kommentoida jos ei ole erityisen ajatuksia herättävä postaus tms joskus olen meinannut kommentoida, mutta näihin blogeihin joihin tulee paljon kommentia ei kirjoittajat yleensä vastaa kaikille joten tuntuu turhalta kommentoida. Joskus hyvin harvoin olen saattanut kommentoida jotain negatiivista vähän typerästi, kun on alkanut ärsyttää bloggaajan asenne esimerkiksi vaikuttanut ylimieliseltä. En kuitenkaan ikinä ole haukkunut aivan perusteettomasti, vaan aina maininnut miksi asia mielestäni on niin.

    VastaaPoista
  138. en kommentoi yleensä sen takia, koska kommentteja on niin paljon, ettet kuitenkaan ikinä vastaa. (taisiis en väitä että et vastaa ikinä kommentteihin, mutta jätät monet huomiotta.) Voihan syy olla siinä, että kommentti ei ole huomioitavan arvoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan kyllä kaikkiin joissa kysytään/halutaan vastausta :)

      Poista
  139. En ikina kommentoi toisen blogiin jotenkin ilkeästi sillä tiedän miltä se tuntuu kun minullekin on kirjoitettu kaikenlaista..

    VastaaPoista
  140. käy kattoo: www.marintyttö.blogspot.fi

    VastaaPoista
  141. Sulla on kiva blogi ja sun mielipide kirjoitukset on kiinnostavia ja asiallisia!:)
    Teetkö/teettekö Pinjan kanssa myös tänä vuonna joulukalenterin?:)

    VastaaPoista
  142. Musta sun blogis on tosi kiva, ulkoasu niin simppeli ja nätti ! Kunpa itsekkin osaisin.. Yleensä 'tilaan' bannerit muilta, ja nyt on tuollainen SUPER väliaikainen banneri blogissa päällä..

    Jotenkin musta tuntuu, että vaikka kuinka kiinnostavan kommentin teen tänne 'suosittujen' blogeihin, en saa lukijoita. Multa vaan lähtee lukijoita :/ Vaikka yritän panostaa blogiin, ja kirjoitella reilusti ja hyvin.. Oisko sulla ideoita?

    En ole paljon kommentoinut, kun en oikeen tiedä mitä kommentoisin. En myöskään anonyyminä kommentoi (ainakaan useasti), ja yritän olla loukkaamatta ketään! Toisten loukkaaminen ja anonyyminä haukkuminen on lapsellista (vaikken sano että itse oisin lapsi.. haha :D) ja noloa!

    Teidän (sun ja Pinjan) blogissa myös kuvat ovat hyvälaatuisia, huolellisesti muokattu ja hyvin otettu. Videopostaukset tuovat arkeen iloa, tosin jotkut ovat minun tyyliin liian pitkiä.

    Tuosta kuva jututusta.. Ois niin kiva omistaa itsekkin kunnon kamera, mutta ei minun vanhemmat sellaisia halua antaa.. Hukkasin jo yhden kameran, ja kai he pelkäävät että hukkaisin järkärinkin, tai että rikkoisin sen. :D Näillä mennään, oisin iloinen jos kurkkaisit edes blogini ! ... :)

    VastaaPoista
  143. Ennen en jaksanut edes kattoa näitä kommentteja kun tuntu että niitä on sun blogissa aina niin hirviänä:D nyt oon alkanu lukemaan niitä ja itekki kommentoimaan:D Tää kommentti onaika turha mutta kommentoinpa kuitenkin:DD

    VastaaPoista
  144. kommentoin sen takia suhteellisen harvoin koska en koe että ne mun "ootpa nätti" ja "meet tosi hyvin voitolla" kommentit on mitenkään kovin innostavia :D Kommentoin aina silloin kun mulla on oikeesti jotain sanottavaa :)

    VastaaPoista
  145. En kommentoi juuri koskaan. Tämä siksi, että mielestäni on aika tyhmää kommentoida vaan jotain kiva postaus :) tms. koska niitä on niin monia ja itse en välttämättä jaksaisi lukea sellaisia paria sataa. Jos on jokin kysymys tai rakentavaa palautetta tms. niin kommentoin.

    VastaaPoista
  146. Olen yksinkertaisesti pirun laiska kommentoimaan. Minusta on turhauttavaa selata kommentteja alaspäin ja etsiä kommenttiboksi. Usein moni vaatii vielä jonkinlaisen rekisteröimisen/sähköpostiosoitteen tai jotain, mitä en halua antaa. Olisi kiva jos kommenttiboksi olisi välittömästi tekstin alla, niin tulisi kommentoitua varmasti sueammin.

    VastaaPoista
  147. Aika arvattava tuo kommentoimattomien lukijoiden osuus, yleensä kun ei itsekään "uskalla" tai jaksa kommentoida mitään :D itsekin blogissani olen huomannut, että mitä isompi (ja positiivisempi) asia on kyseessä, sitä enemmän tulee varsinkin negatiivisiä kommentteja. Varsinkin anonyyminä negatiivisten ja masentavien kommenttien kirjoittelu on valitettavan yleistä, mutta IP-osoitteiden avulla olen itse saanut osan anoista selvitettyä... Sinullekin on varmasti tullut näitä vastaan, miten olet "selviytynyt" niistä ja jaksanut jatkaa bloggaamista?:)

    aha-experience.blogspot.fi

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.