Luukku 8: Ratsastamaan Amerikkaan?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013


Ystäväni Emmi, jonka olen tuntenut pienestä asti asui vuoden 2010-2011 Floridassa, USA:ssa perheensä kanssa. Emmi kävi ratsastustunneilla kerran viikossa myös siellä asuessaan. Ajattelin, että teistä voisi olla kiva lukea myös tälläisestä harrastelijan näkökulmasta maailman toiselta puolelta heppailusta. Usein saa lukea lehdistä, kuinka joku lähtee treenaamaan ja kilpailemaan maailmalle, mutta harvoin näkee juttuja ihan normaalista harrastamisesta ulkomailla.

Emmi ratsasti joka kerta Bravo nimisellä ponilla, joka oli Quarter rodultaan. Quartereita on kahta kokoa, poneja ja hevosia. 

"Suurin ero tällä tallilla ja ratsastuskoululla, jossa Suomessa kävin oli ehkä se, että ratsastustunnit siellä olivat yksilöllisiä, vähän valmennuksen tapaisia sekä myös se että, joka tunti mentiin samalla hepalla. Harmi sinänsä että en saanut kokemusta kun vain Bravosta, mutta toisaalta oli palkitsevaa oppia tuntemaan hevonen ja pystyä työskentelemään sen kanssa mutkattomasti. Tunnille piti tulla ainakin tunti aikaisemmin, jotta kerkesi pistää hevosen kuntoon. Hoitajia ei siis ollut.




Monet asiat tehtiin erilailla siellä, mutta opin onneksi nopeasti maan tavoille. Aloitimme ihan perusjutuista kuten, kuinka kääntää hevonen ja miten nostetaan laukka vaikka olin harrastanut ratsastusta jo ihan pienestä pitäen. Kaikki tehtiin erilailla kuin Suomessa. Esimerkiksi hevosen kääntämisessä ohjaa siirrettiin enemmän sivulle, Suomessa opetetun "vetämisen" sijaan. Laukan nosto oli taas asia erikseen. Olin tottunut suomessa antamaan hevoselle voimakkaita apuja/käskyjä, mutta poni jolla ratsastin oli erittäin herkkä, joten sille riitti vaan, että painoi kevyesti kantapäillä kylkiä. Pikkuhiljaa siirryimme vaikeampiin asioihin, kuten pohkeenväistöön, avo- ja sulkutaivutuksiin sekä esteisiin. Verryttelykin tapahtui eri tavalla, joka kerta piti ratsastaa kevyessäistunnassa n. vartti alkulämmittelyksi. Eli ensin kevyessäistunnassa käynnissä sitten ravissa ja lopuksi laukassa.


 Alussa oli hieman hankalaa  ymmärtää hevossanastoa engalnniksi ja en aina ymmärtänyt mistä opettajani puhuu, mutta onneksi hän oli tosi kärsivällinen ja selitti joka jutun selkeästi. Ei tosin mennyt kuin noin kuukausi kun jo osasin hyvin ratsastussanaston englanniksi. 



Paikassa oli yksi ulkotalli, jossa osa hevosista asusteli. Loput olivat laitumella tai tarhassa. Kentät olivat aika samanlaiset kuin Suomessakin. Niitä tosin piti kastella usein kuivuuden takia. Ennen tuntia haettiin pyydystettiin poni tarhasta/laitumelta herkkujen avulla. Sitten tehtiin ihan perusjutut.. harjattiin ja puhdistettiin kaviot ja laitettiin varusteet päälle. Varusteetkin olivat vähän erilaiset kuin Suomessa, mutta opin kuitenkin laittamaan ne oikein parin näyttökerran jälkeen. Tunnin jälkeen varusteet pois, kavioiden puhdistus, koko hevosen huuhtelu, varusteiden puhdistaminen ja heppa takaisin laitumelle. Tallilla ei edes tiedetty mikä turvaliivi oli, muuten varusteet olivat samat tutut kun Suomessa."

Mitä piditte postauksesta? 
Mitä erilaista te olette huomanneet ulkomailla heppaillessanne?
 

113 kommenttia

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus,lisää tällaisia :)

    mylittledog1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tajuu miks pitää laittaa blogin osoitekkin tähän?????? Siis järjetöntä mainostamista :/

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Olisi niin kiva päästä ratsastamaan ulkomaille!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. mummoni asuu venäjällä, joten aina siellä käydessämme vuokraan jonkun hevosen pariksi kuukaudeksi. siellä on aika erilaista, hyvillä omistajilla hevoset voi hyvin mutta huonoilla omistajilla hevosista ei välitetä. esim vuokrahevoseni omistaja oli kertonut, että hän oli nähnyt kuinka eräs nainen laukkasi asfaltilla parivuotiaalla hevosellaan. hevoskulttuuri ei ainakaan pienemmissä kaupungeissa ole yhtä edistynyt, ei esim ole kenttiä vaan joutuu menemään pellolla/hiekkateillä edes takas ratsastaen

    VastaaPoista
  6. Tosi kivaa vaihtelua !
    Oon aina miettiny että millasta se ratsastus on muualla :)

    VastaaPoista
  7. kolmasss!!!! mut kiva tällanenki postaus

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus, olisi ollut kummiskin kiva jos olisi ollut laajemmin esim. hintatasosta, kuinka tarkkaa hevosten hyvinvointi oli ja miten varusteet erosivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmi ei enää oikein muistanut tuollaisia juttuja, kun siiä on kuitenkin aikaa:) Olisi varmasti maininnut jos joku juttu olisi eronnut paljon Suomesta.

      Poista
  9. Tää oli kiva! Sopivan pituinenkin, ajattelin että en jaksa lukea jos on hirveän pitkä :) mulla ei ole kokemusta ulkomailla ratsastamisesta, mutta olisihan sitä kiva tutustua eri "hevoskulttuureihin", jos nyt noin voi sanoa ;)

    VastaaPoista
  10. Tän perusteella ratsastan mieluusti tällä Suomessa. Mut tosi kiva postaus ja tätä blogia on ihana lukea ku panostat tähä niiiin paljon ♡

    VastaaPoista
  11. Olipas kiva postaus,jännä ku ei tiiä mikä on turvaliivi! :D

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva tälläinen postaus tähän väliin ! Itsellä ei ole kokemusta ulkomailla ratsastamisesta, vaikka olen ulkomailla käynyt useastikkin. Olisi kuitenkin kiva joskus kokeilla. :)

    VastaaPoista
  13. Tää postaus oli tosi kiva mun mielestä! Ja oli kiva kuulla, että miten erilaista on ratsastaminen ulkomailla..kun itse en koskaan ole ratsastanut ulkomailla:D

    VastaaPoista
  14. Oikein kiva postaus!:) mukavaa vaihtelua!:)
    Haluaisitko itse joskus ulkomaille hevosten pariin vaikka kuukaideksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit:) Ehkä vielä joskus, mutta niistä suunitelmista lisää jos ne toteutuu;)

      Poista
  15. Olipas tosi kiva postaus! Vaihtelua hieman suomen hevosarkeen. :) Onko tällä emmillä omaa blogia? :)

    VastaaPoista
  16. Tää oli tosi kiva idea! Tosi kiva postaus :) !

    VastaaPoista
  17. Me käymme usein Thaimaassa ja siellä käyn yleensä ratsastamassa rannalla, Se on ihanaa:) varusteet eroavat jonkin verran suomalaisista kuten esim. Satulassa ei ole niin paljon mitään tukija tms. Ja ratsastajalla ei ole varusteita kuten kypärää tms. Olemme lähdössä viikon päästä Thaimaaseen ja sieltä kirjottelen sitten mun blogiin ja tule varmasti kuvia hevosista. Jos kiinnostaa niin käy kattoon: janikajosefiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Itse olen asunut vuoden Sveitsissä ja ratsastin siis siellä. Se oli muuten aika samanlaista kuin Suomessa, tosin tunnit pidettiin saksaksi, tosin opettaja aina epähuomiossa tottumuksestaan vaihtoi kielen Sveitsin-saksaksi, joka on vähänkuin murretta. En ymmärtänyt saksaa lähes yhtään, saatika sitten murretta. Seurasin sitten muita oppilaita ja opettaja näytti kädestä pitäen.
    Tallilla, jossa kävin oli todella osaavat hevoset ja opin siellä paljon.
    Menin siellä enimmäkseen yhdellä tietyllä hevosella, jonkunverrqn myös kolmella muulla.
    Talleja oli paljon lähialueellani, ja olisin voinut myös mennä vain jonkun pihalle ratsastamaan, sillä siellä pidetään hevosia myös kotipihassa:D
    Kokemus oli mahtava, ja opin paljon!

    Onnekseni ryhmäni oli osaava ja pystyin katsomaan heistä hyvin neuvoa. Lisäksi ymmärtämistä auttoi se, että osasin ruotsia ja Saksan ja ruotsin kielissä on yli 1000 samaa sanaa.

    Vielä pisti silmään se, että estetunnit olivat kalliimpia ja ne olivat erikseen pidettäviä.

    Tulipa pitkä kommentti:D

    VastaaPoista
  19. Tää oli toosi kiva!:) Ihanaa saada näitä vierailevia kirjoittelijoita!

    VastaaPoista
  20. Tää oli kiva pintaraapaisu ratsastamiseen muualla. Olisin odottanut pidemmän postauksen mutta kiva kun oli lyhyempi :)

    VastaaPoista
  21. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus :)

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Tää oli hyvä postaus, ja just sopivan mittainen! Kiva säädä välillä tälläsiä lyhyempiäkin ei-kuulumispostauksia, kun sun muut asiapostaukset meinas välillä olla aika pitkiä :)

    VastaaPoista
  24. Tosi kiva postaus :))

    VastaaPoista
  25. Tää oli ihan sika kiva postaus! Ois niin siistiä joskus itsekin ratsastaa ulkomailla :D

    VastaaPoista
  26. Tätä blogia on ihana lukea kun täällä on vaihtelua, videopostauksia ja kirjoitat asiat niin selkeästi, että on helppo päästä mukaan tapahtumiin yms ! ( : ihana postaus oli kun sai vähän käsitystä siitä, että millaista on ratsastaa ulkomailla. Piristi taas päivää tää postaus ( : kiitos siitä !!

    VastaaPoista
  27. Ihan älyttömän kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  28. En oo kyl ikinä ratsastanut ulkomaalla;( mutta aika hyvin jos oppi kuukaudessa hevos sanat ulkoo!:o
    Muuten ookko sä Tiia ikinä menny quarter ponilla/hevosella? Jos oot niin minkälaista se oli??
    Hyvä postaus jälleen! :) Vastaus ois kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole:/ Enkä ole kyllä mennyt quarterillakaan.

      Poista
  29. mä olin viime vuonna afrikassa pari viikkoa ja siellä pääsin pari kertaa ratsastamaan ;) oli kyllä todella kivaa kun päästiin rannalla ratsastamaan ja hevosia oli aina hotellien rannoilla odottamassa josko joku tulisi ratsastamaan.. kävi kyllä välillä niitä sääliksi kun ne siinä paahteessa seisoi.. mutta siis ratsastuksessa ei tietenkään ollut mitään varusteita kun lomalle oltiin tultu.. aina piti olla kengät jalassa kun ratsasti niin ekalla kerralla ratsastin crocseissa.. kypäriä ei ollut ja jos shortseilla ratsasti ni jalustin hihnat vähän hiers jalkoja mut ei mitää pahempaa.. kiitän onneani että olin suomessakin ratsastanut sillä ravi oli todella pomputtavaa ja oli kyllä ainaki mun pakko keventää.. jos halusi laukata niin hevoselle piti sanoa "aza" ja hiljentäminen/pysähtyminen olikin sitten vaikeempaa... ainut tapa jonka mä ymmärsin oli kääntäminen.. ei toiminu ohjista veto/pidätteet/ohjien löysäks päästö... eteenpäin meneminen toimi suht samalla tavalla kuin suomessakin.. mutta tosi kivaa oli ja heppoja jäi ikävä vaikka vain muutaman kerran ratsastin.. hintataso oli tietysti halvempaa kuin suomessa (kaikessa muussakin kuin ratsastuksessa)

    VastaaPoista
  30. Tosi hyvä postaus, tykkäsin! :) Ois kiva päästä itekki joskus kokeilemaan ratsastusta jossain ulkomailla. Onko Emmillä blogia?

    VastaaPoista
  31. todella kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  32. Tosi hyvä postaus ja kiinnostava ! Ite ratsastin Kreikassa lomalla, huomasin ettei siellä oikeen välitetty millasella pohjalla mentiin esim. ravattiin asfaltilla ja laukattiin soratiellä :D

    VastaaPoista
  33. tälläisiä lisää! tosi kiva lukea tälläsia :)

    VastaaPoista
  34. Tää oli tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  35. Tosi kiva ja mielenkiintoinen! Lisää näitä :D

    VastaaPoista
  36. Siellä käytettiin varmasti klassista ratsastustapaa , eli se on hevosystävällisempää . Käyn itse ratsastuskoulussa ja siellä opettelemme tätä klassista tyyliä eli johtavaa ohjaa , painoapuja, kehokääntyy ja herkät pohkeet .
    Suosittelen tutustumaan tähän klassiseen tyyliin ;) !

    VastaaPoista
  37. Tosi kiinnostava postaus! Itse tykkään enmmän pitkistä postauksista, mutta ymmärrän ettei aina ole mahdollista tehdä niitä ;)

    VastaaPoista
  38. Tälläset "toisen näkökulmasta" jutut on mielenkiintoisia :)

    VastaaPoista
  39. ihan sairaan mieleenkiinotoinen postaus oli! jaksoi lukea mielenkiinnolla alusta loppuun! :) tää oli tosi hyvä!! :)

    VastaaPoista
  40. Toosi hyvä postaus : ) Voisiko tulla lisää tälläisiä postauksia ulkomailla heppailusta :D Oisko sulla mahdollista saada ketään vierailevaa bloggaaja joka kertoisi matkaratsastuksesta ja/tai vikellyksestä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Katsotaan saadaanko sellaista joltakin muulta!

      Poista
  41. Tosi kiva oli lukea erimaalaisista ratsastustunneista!:) Ite olisin saattanu käydä Saksassa serkkuni luona, mutta kun en osaa puhua kieltä kunnolla, niin jätin sitten väliin...!:D

    VastaaPoista
  42. Tää oli tosi kiva postaus. Mielenkiintoinen ja hauskakin :D Ja kun tää oli toisen näkökulmasta, oli myös hauskaa.

    VastaaPoista
  43. Haha mä säikähdin että sä lähet ulkomaille heppailemaan! :D Okei aika mahdoton idea, mutta mielenkiintoinen postaus! (:

    VastaaPoista
  44. Kiva postaus, ehkä vähän liian lyhyt kuitenkin? Toki ymmärrän ettei Emmi varmasti muista kaikkea niin yksityiskohtaisesti, tai jos kuvia ei ole tuon enempää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi tehä pitkiä, kun jotkut tykkää lyhyistäkin. Koitetaan miellyttää vuorotellen jokaista;)

      Poista
  45. Itse olen vain kerran käynyt ulkomailla ollessani ratsastamassa :D Se oli sellainen perus "maasto" jossa mentiin vähän matkaa meren rantaa pitkin :) Muuten tuli mieleen kun tuossa sanottiin, että siellä piti laittaa aina hevoset itse, niin meillä joutuu myös tallilla ja ei siellä mitään hoitajia ole :D

    VastaaPoista
  46. Tää oli tosi hyvä postaus mukavaa nähä ratsastusta myös amerikkalaiseen tapaan :DDD

    VastaaPoista
  47. Uuu tosi kiva ! Oisin lukenu enemmänki tätä

    VastaaPoista
  48. Tosi kiva postaus! Mukava saada tietää miten muissa maissa toimitaan. (:

    VastaaPoista
  49. Mä oon pari kertaa pienenä ratsastaunut ulkomailla. Eka oli n. vartin talutusratsastus rannalla käynnissä, ja taluttaja alko puhuu mulle englanniks, mutta en sillo tajunnu vielä mitää :D Toinen oli tunnin mittainen maasto, mentiin aika mielenkiintoisissa maastoissa.

    VastaaPoista
  50. Tällanen oli superkiva vaihtelu postaus!

    VastaaPoista
  51. Tykkäsin tosi paljon tästä! Kuvatkin kuin ihan suoraan siitä Tallijengi-sarjasta :D Mun lemppari joulukalenteriluukuista tähän mennessä!

    VastaaPoista
  52. Kiva postaus :D Miksi hän asui siellä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vastata heidän puolestaan, eikä varmaan Emmin perheen yksityisasiat tänne kuulukkaan:)

      Poista
  53. Tosi kiva tällanenki postaus. Oon aina miettiny et miltä tuntuis ratsastaa ulkomailla:D Meinasin mennä italiassa johonki talutukseen mut en osais sillee mitää juttuu englanniks, mut en sit mennykkää ku meiän lähellä ei oikein ollu talleja ja en ois älynny sen taluttajan ohjeistakaa mitää eikä mulla ollu mitää ratsastuskamppeita mukana (kyl sielt ois varmaa saanu lainatakki) jne. Enkä ois tienny et mite siel sillee ratsastetaan. Ette varmaa älynny mitää.:D (Oon kommannu tänne sit ennen Veerana, mut näin tääl toisenki Veeran et nyt erotatte mut):D

    VastaaPoista
  54. Kiva postaus ja mielenkiintoista kuulla millaista ratsastus on ulkomailla :)

    VastaaPoista
  55. PARAS POSTAUS MITÄ OON SUN BLOGIS NÄHNY <3

    VastaaPoista
  56. Jäi vähän häiritsemään kun tuossa sanottiin: "Erilaista kuin Suomessa...", sillä itse asun täällä Suomessa ja harrastetaan äitini kanssa lännenratsastus, tai ainakin kutsutaan sitä niin. Sama juttu, mitä Emmi tuossa selittä, että hevosten pitäisi toimia mahdollisimman herkillä avuilla, eikä suusta 'vedetä' vaan enemmänkin käyetään kaula ohjana. Mutta muuten oli tosi mukava juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Emmi tarkoittaa varmaanki lähinnä, että oli erilaista mitä yleensä Suomessa.

      Poista
    2. Totta, tarkoitti erilaista mihin hän on tottunut ja mitä yleensä Suomessa opetetaan:)

      Poista
  57. Tosi kiva postaus :) Aika erilaista kuin Suomessa!

    VastaaPoista
  58. Oli tosi mukava luukku. Tämmöisiä voisi olla useamminkin nihan normaalissa kuukaudessa. Jos sinulla on/on ollut muita tuttuja ulkomailla niin olisi kiva jos he voisivat kertoa jtn, tai sitten niitä että jotkut kilpailijat kertovat jotain, niin kuin sillon ne kaksi siskosta. :)

    VastaaPoista
  59. Tosi kiva, olisin voinut lukea enemmänkin :D Mutta kivasti selitetty ja runsaat kuvat olivat iiiso plussa!

    VastaaPoista
  60. tää oli hyvä postaus! itekki oon ollu USAssa pari viikkoo ja meinattii mennä ratsastamaan mut ei löyeytty muitaku rodeotalleja!:DD

    VastaaPoista
  61. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus! :D Mäkin oon ratsastanut muutaman kerran ulkomailla, ja se on kyllä tosi jännää ;DD

    VastaaPoista
  62. Hyvä ja tosi mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  63. Texasis on ainakin paljon enemmän eroi ku tuol paikas :d

    VastaaPoista
  64. Muakin vähän jännittää, että mitä oikeen tulee tapahtumaan, kun menen Saksaan ensi kesänä ja varmaan tulee käytyä jossain ratsastamassakin. Toivottavasti puhuisivat edes englantia, saksantaitoni on meinaan aika säälittävä :D

    VastaaPoista
  65. Ihana postaus, kiva lukea millasta ulkomailla on ratsastaa! :) Sun blogi on paras! :)

    VastaaPoista
  66. olisi kiva tietää mitenkä erilaiset noi varusteet olivat verrattuna mitä suomessa käytetää :)

    VastaaPoista
  67. Vähä kiva :) Ja iha outoo et ei tiedetty mikä turvaliivi on :o

    VastaaPoista
  68. Itse oon asunu 10 vuotta Virossa. Siellä tallilla, missä kävin on aikalailla erilaista kun Suomessa. Siellä ratsastaessa kädet pidetään alhaalla, eikä niitä saa siitä mihinkään liikuttaa. Kantapäillä käskettiin heppaa eteenpäin. Sitten jos halusi kääntää, täytyi vetää ohjista, samoiten pysähtyminen(nykyään pysäytän hevosen ääniavuilla ja istunnan kautta). Siellä hevoset laitettiin syksyllä kylmään, mutaseen ja märkään tarhaan yöksi, oli sää mikä tahansa ja kaikenhuipuksi loimia ei laitettu. Sama talvella pakkasella, hevoset vaan vietiin ulos -25c pakkaseen jotku ohuet loimen riekaleet päällä, osalla ei edes niitäkään. Hevosten jalkoja ei kylmätty, kesällä aina tunnin jälkeen vaan lämpimällä veellä huuhdeltiin heppa. Oon myös kerran käyny venäjällä kattomassa tunteja, niin siellä ratsastajalla on oltava omat harjat hevosille ja oma satula(satulaa siis käytetään joka hevosen selässä). Tämä postaus oli todella kiva, jaksoi hyvin lukea, ja on kiva lukea kuinka muualla maailmassa toimitaan :)

    VastaaPoista
  69. Eikös sinulla ollut joku arvonta että pääsee sinne tämän päiväseen kouluratsastus klinikkaan katsomaan? Jos oli niiin missä postauksessa sen voittajan olet kertonut koska minulla on mennyt ohi ja pahasti jos olet semmosen jo sanonut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti sähköpostilla:)

      Poista
  70. Postauksen aihe oli kiva, mutta ei tuosta kyllä saanut mitään irti:/ Itse ratsastanut koko elämän Suomessa ja minulle opetettu kyllä että hevonen käännetään johtavalla ohjasotteella ja laukankin voi herkällä koulutetulla hevosella nostaa vaikka istunnalla. Sehän on oma vika jos hevosesta tekee kovan ja sitä pitää ratsastaa vahvoin avuin? Jospa voisit ensi kerralla pyytää tälläisen postauksen toteuttaessasi kaveriasi kertomaan oikeaa tietoa enemmän suomesta:D tässä en oppinut mitään amerikasta vaan tyhmempi saisi vain huonon käsityksen suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos Emmillä on tuollainen kokemus ratsastuskoulusta, kuten minullakin yleensö siellä on hevoset sellaisia etä tarvitsevat kovia apuja :)

      Poista
    2. Tuntsarit ei todellakaan ole hyvillä ratsastuskouluilla tuollaisia! Minua suututtaa kun kaikki aina sanovat että "kun se on semmone tuntsari..." "Tuntsarit on laiskoja" yms.yms. Itse olen ratsastanut seitsemän vuotta tuntsareilla ja talilla jossa olen ollut on poneja jolla kilpaillaan metrissä ja sekin tuntsari jolla ratsastin ja kisasin oli yliherkkä joka ei kestänyt jos ratsastaja oli jäykkänä, veti suusta liian kovaa tai potki kylkiin. Sieltä ponin suunnalta tuli heti peräpää huomautus jos teki jotain edeltämainitsemaa. Ystävieni käsitys tuntsareista on tämän ponin myötä kääntynyt tuosta "puskapolle" ajattelusta laadukas kisaponi ajatteluun. Tuntsarit ovat ihan yhtä hyviä ratsuja kuin yksäritkin jos niistä huolehditaan hyvin!

      Terv. Toinen ano

      Poista
    3. Joo, mullaki pisti vähän silmään toi mitä tiia sanoi, että yleensä hevoset on siellä semmosia ja semmosia.. Olen kyllä käynyt ratsastuskouluilla, jossa hevoset tarvitsevat kovia apuja, ovat tosi laiskoja jne. mutta ne eivät ole mitään hyviä ratsastuskouluja silloin.

      Tällähetkellä käyn ratsastuskoululla, jossa tosi moni tallin hevonen on todella herkkä. Itsekkään en alkuun osannut ollenkaan ratsastaa niillä, koska ne lähtivät laukkaan suorastaan siitä kun ajatteli laukkaa ja vähän siirsi pohjetta taaemmas. Kyseessä ei ole siis mitkään automaatti-hevoset, vaan melko vaikeasti ratsastettavat ja herkät hevoset.. :) Mutta kuitenkin, pointti oli se, että ratsastuskoulun hevoset ovat ihan yhtä hyviä ratsuja kuin yksityisetkin, kuten toinenkin ano jo totesi:)

      Poista
  71. Tosi kiva postaus, mukava lukea välillä tälläisiä lyhyitäkin postauksia :)

    VastaaPoista
  72. Olin aika pienenä tunisiassa ratsastusmatkalla ja ratsastettiin 3tuntia päivässä :) sielä oli aika erillaista, piti nousta hevosen kyytiin oikealla taktiikalla(sitä harjoiteltiin 1h xd) ja tärkeintä oli hymyileminen, aina kun itse en hymyillyt joku talutti mut pois kentältä kunnes aloin hymyilemään xd se oli aika outoa...

    VastaaPoista
  73. Kiva postaus! Mistä oot muuten saanu pois Ton et ei tarvii laittaa,sitä ihme koodii et voi julkaista kommentin?

    VastaaPoista
  74. VOI VITSI KUN YLLÄTYIN! Minä asun tällä hetkellä Floridassa ja omistan kolme heppaa ja kävin nimittäin tuolla samalla ratsastuskoululla kun sun kaveri! Ratsastin itsekkin samalla ponilla, Bravolla, ja Ella oli minunkin opettaja! Piene maailma O.O

    www.inkanponipullerot.blogspot.fi

    VastaaPoista
  75. Mäki olin vaihto-oppilaana 2012-2013. Olin Texasissa ja meillä oli oma poni, mut mulla oli kaks ylläpito hevosta. Tai no toinen oli poni ja toinen hevonen :D ratsastin n. 5-7 kertaa viikossa ja kisasin kenttää vaihtelevin tuloksin. Oli kyl ihan mahtava vuos hevosten ja tallin ihmisten kaa. Kisamatkat oli kaikista parhaimpii, ku lähettii perjantaina ja sunnuntai iltana takasi kotiin.

    VastaaPoista
  76. Tosi kiva ja monipuolinen! Oli mukava ja mielenkiintoinen lukea kun itekkin Floridassa käyny monta kertaa ja haaveillu siellä ratsastaa, mutta ei ole koskaan tullu kokeiltua.

    VastaaPoista
  77. Wuhuu! :D Et kyllä jätä ketään kylmäksi näillä postauksilla! Miten aina keksit näin erikoisia ja yllättäviä postauksia? Nyt täytyy sanoa että sun ja Pinjan blogit on parhaita! :)) Mun mielestä on tosi kiva, että teette joskus yhdessä jotain postauksia ja muutenkin teissä on joitain samaa, mutta silti blogit on niin erilaisia. En tiedä mitään vastaavanlaisia blogeja kuin teillä kahdella on. :D Parhaat blogit erottuvat joukosta.. Välitäppä terkkuja Pinjalle! Oon aika ilkee kun kommaan vain sun blogiin.. >:D
    Teetkö Pinjankin blogiin bannerit, vai tekeekö Pinja itte? Ja mitä tekisit jos tietokoneesi pamahtaisi (=on jollainlailla rikki, ei vaan toimi)? :') Mietinpä vaan, että itse varmaan sekoisin täysin, saisin kunnon itkupotkuraivarin. Kaikki vaivalla ladatut/maksetut ohjelmat menisivät hukkaan! Hui kamala, täytyy pitää hyvä huolta rakkaista tietokoneistamme <3 :D Anteeksi jos kommentistani tuli sekava!

    VastaaPoista
  78. Eräs kaverini asuu amerikassa parin vuoden ajan ja harrastaa ratsastusta. Heillä ainakin on ihan toisenlainen kuri kuin suomessa, niiden ainoa kenttä on suunniteltu kenttäratsestuksen maasto kokeeseen ja ravin sijaan verryttelyssä on heti käynnistä laukka, tunneilla on 15-20hlö. Siellä ainakin on aika erilaista. Kivaa vaihtelua nämä missä toisetkin kertoo!

    VastaaPoista
  79. Tää oli tosi kiva idis ja jaksoin nyt ittekkin lukee kokonaa =D

    VastaaPoista
  80. ihana uus banneri ja kiva postaus! mielenkiintoinen postaus ja sun kaikki postaukset on kivoja!!:D

    VastaaPoista
  81. Nyt en ees jaksa ruveta kirjottaa mitää tyhmää, mitä oon ajan kuluks sun toises blogis ja Pinjan blogis jo ehtiny kirjotella, mut nyt ei enää pysty. ;) Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  82. tää oli kiinnostava :)

    VastaaPoista
  83. Itse olen ollut yhdellä tunnilla juuri Jenkeissä. Vaikka englannintaitoni ei ole kovin hyvä, selvisin ihan hengissä ja opettajakin oli tosi ystävällinen ja jaksoi neuvoa, vaikken aina varmasti heti ensiselittämällä tajunnut. :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.