Minun ja Voiton joulu

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Moi! Tuntuu suorastaan oudolle pitkästä aikaa raapustaa teille ihan normaaleja kuulumisia. Katsotaan onko taidot ruosteessa vai pääsenkö heti normaaliin vauhtiin. Eilen oli siis koko joulukuun odotetuin päivä eli 24.12. Vietettiinkin aivan ihana jouluaatto perheen ja heppojen kanssa, saatiin ihania lahjoja ja syötiin herkkuruokia.

Päivällä käytiin syömässä riisipuuroa ja koristelemassa kuusi mammalla ja papalla. Sen jälkeen kiiruhdin Pinjan kanssa talliin, jotta ehtisin käydä maastossa ennen pimeää. Pinja oli sen verran kipeenä, että antoi mun varmuuden vuoksi ratsastaaa Lillillä, vaikka eihän se juuri koskaan hölmöilekkään. 

Nauroin tälle kuvalle niin paljon! Molemmilla ilmeet kohillaan :D


 Pohjat on olleet nyt tosi huonossa kunnossa. Kentälle en ole uskaltautunut moneen päivään, ihan peilijäässä. Peltokin on melko huonona, että siinä ei voi mennä kun suoraan. Tiet olivat eilen vielä hyviä, mutta tänään joko ihan liukkaita tai hyvällä tuurilla kaikki lumi on sulanut pois! Toivotaan jälkimmäistä, jotta edes jossain voisi ratsastaa.

Voitolla on ollut melko paljon virtaa viime päivinä, kun se ei ole päässyt liikkumaan kunnolla. Jännityksellä oon oottanu sitä päivää, että lennän selästä alas. Riehumista on jatkunut jo viikko, mutta toistaiseksi olen onnistunut apinoimaan niissä jätti hypyissäkin. Facebookissa mainitsin, että satula ei sovi. Oon kuitenkin varmaan aina satuloinut Voiton liian eteen, sillä kun Rosa tuli satulaa katsomaan ja laittoi sen sopivaan kohtaan käsi sujahti taas oikein hyvin lapojen ja satulan väliin. Onneksi näin, koska satulahuolia ei kaivata vielä pitkään aikaan! Voiton riehuminen on ehkä jossain tapauksissa johtunut, siitä että olen erittäin typerästi laittanut satulan liian eteen, mutta pääasiassa riehuminen on korvat tötteröllä villikointia. Onneksi ja pitäähän sitä saada välillä vähän irrotella ;)

" Mitä sää siellä pellolla teet?!"



Laitettiin Lilli pikaisesti valmiiksi, jotta ehtisin ennen pimeää käydä senkin kanssa maastossa. Lillillä oli ihana maastoilla, kun se kulki suoraan tietä eteen päin, ei pälyillyt taakse, ei meinannutkaan tipahtaa ojaan tai kääntyä vauhdista kotiin päin. Toisin kun tuo edellinen ratsuni.. Lilli on muutenkin niin viisas! Pinja käski mun päästellä sitä vauhtia kun Lilli haluaa. Lilli laukkailikin sitten ylämäet ja laski aina raville aina alamäkiin.


Tallin jälkeen siirryttiinkin joulupöytään. Mamma ja pappa tulivat vuorostaan meille ja syötiin perinteisiä jouluruokia. Ruuan jälkeen käytiin lahjojen kimppuun ja kuten mainitsin sain superkivoja lahjoja tänä vuonna. Sain kaiken mitä toivoin ja vielä vähän extraakin!


Jokaiselle tytölle kelpaisi varmaan tälläinen kasa ihania juttuja. Pinjalta sain Escadan Cherry in the air hajuveden, Joonakselta sain New Yorkista Victoria Secretin juttuja ja Siniltä The Body Shopin huulirasvoja.


 Toivelistaltani löytyikin ihana Ted Bakerin meikkipussi, mutta yllätyksenä pakestista paljastui myös Ted Bakerin iPad kotelo. Tuo on sellainen kotelo, joka pysyy koko ajan padissa kiinni, joten nyt sitä voi raahata ympäri taloa turvallisin melin.


 Lisäksi sain suklaata ja karkkia, muutaman lämpimän vaatteen, toivomani Me, Keisarinna -kirjan ja 100kpl koirapostimerkkejä, joita olen pienimuotoisesti keräillytkin. Kirjassa ja postimerkeissä onkin loppulomaksi tekemistä!


Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä mun ja Pinjan yhteinen lahja. Vaikka kaikki lahjat oli ihania ja onnistuneita nousi tämä silti ehdottomasti ykköseksi. Suoraan sanoen en edes uskonut meidän saavan tätä! Tämä on siis Canonin EF 70-200mm f/2.8L IS II USM. L-sarjan objektiivithan on samalla tavalla sääsuojattuja kun meidän kamerakin eli tämä kestää normaaleja objektiivejä paremmin kosteutta ja pölyä. Valovoimaahan tässä objektiivissä on, joten nyt ei kyllä voi huonoista kuvista maneesissa/hämärällä syyttä ketään muuta kun osaamatonta kuvaajaa.  Käsilihaksetkin pääsee nyt treeniin, ei ole nimittäin mikään kevyt... Itse obsu painaa 1,5kg ja siihen pälle kamera, joka on vähän vajaan kilon. Onko kellään kyseistä objektiiviä? Linkkailkaapa teidän blogi tms. niin näkisi tällä otettuja kuvia!


Millainen joulu teillä oli?


257 kommenttia

  1. surkein joulu IKINÄ!!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja kivoja lahjoja!:)

    VastaaPoista
  3. Eka kerrankin ! Mut Joo kiva postaus :)

    VastaaPoista
  4. Tosi mukava postaus ja ihania kuvia! Kiva että sulla oli ihana joulu, ja niin mullaki oli, sain tosi ihania lahjoja :) Terveiset Voitolle ja Lillille c:

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus! Onko tuo Ipadin suojus sellainen avattava magneettiläppä? :D ku mun Ipadissa on sellanen. :) mut hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ja sitten sen saa sillä kallistettua sopivaan kulmaan:)

      Poista
    2. mistä tollasen kotelon saa kun tarviisin sellaista?(:

      Poista
    3. Kuopiossa ainakin Ninasta ja Henristä:)

      Poista
  6. kivoja lahjoja sait, mä sain toivomani pidemmän putken! :)

    VastaaPoista
  7. Mulla on jo kuulumispostauksia ikävä:D ja ihania lahjoja <3

    VastaaPoista
  8. Oi että, ihania lahjoja kyllä ! :) Voittokin oli niin söpönä.

    VastaaPoista
  9. Kiva:D Ihana voitto<3:]

    VastaaPoista
  10. No huh ammattisarjan objektiivi ;) ei mikään halpa. Piirtää hyvin, valovoimaaki löytynee. Ei tossa oo mitään pahaa sanottavaa. Googlaa canon 70-200mm f2.8L flickr pool niin löytyy kuvia.

    VastaaPoista
  11. Oli ihana postaus!Hyvää joulua sulle ja Pinjalle ja myös hepoille:)

    VastaaPoista
  12. Mulla oli varmaa paras joulu! :D Ihania lahjoja :)

    VastaaPoista
  13. MITÄ JOS kerrankin vastaisit mun kommenttiin ! Mitä itse ostit joonakselle?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloin en ole sinun kommenttiisi vastannut, mielestäni vastaan kaikkiin missä jotain kysytään tietysti joskus joku jää vahingossa humioimatta :) Ostin sellaisen Hugo Bossin bottled night tuoksusetin, omaperäistä joo..:D

      Poista
    2. Aijjaa onhan se ymmärrettävää kun paljon kommenttia tulee, mutta oon kysellyt enemmänkin tuolla lifestyle -puolella niin ois kiva välillä saada vastaustakin :) Mut okei :)

      Poista
  14. Tosi kiva postaus! Ei ollut yhtään (?) kirjotusvirhettä vaikka oli näin pitkä postaus. Tosi laadukkaita kuvia ja tekstissä ei höpisty turhia. :)
    Mikä kamera teillä muuten on?
    tuhansiamuistoja.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, koitinkin oikolukea ton huolellisesti :)! Meillä on Canonin 7D

      Poista
    2. Käyppä katsomassa tuolta tietoa minusta osiosta! Mutta Canon 7D niillä on :)

      Poista
    3. Oli ainakin 4 kirjoitusvirhettä ja 3 muuta virhettä. Mm. ootanu :)

      Poista
  15. Tosi kivalta näytti sun joulu! Ihana postaus ja ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  16. Mulla on ollu aika surkee joulu!Oisin halunnu viettää sen tallilla rakkaan ponini kanssa mutta sen sijaan joudun oleman koko jouluviikon mummilassa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi:( Ehkä mummosi kumminkin oli iloinen kun olit hänen kanssan!:)

      Poista
  17. Ihania joululahjoja!:) tosi hieno tuo kuori i padiin :)

    VastaaPoista
  18. Parhain joulu ikinä! :3

    VastaaPoista
  19. Meillä on toi sama objektiivi! Asetukset kun osaa säätää nii tulee kyllä upeita kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vähänhän se vaatii muutakin kun automaatilla kuvaamista;D Et haluaisi näyttää jotain ottamiasi hevoskuvia?

      Poista
  20. Anteeksi en jaksa kirjauta mutta ihana joulu ja mun pikku sisko sai joululahjaksi 2 kotelot iPadiin=)

    VastaaPoista
  21. Samantapainen Tamronin 70-200mm f/2.8 Di LD IF Macro SP AF kuvia löytyy esim. http://bot.fi/cj7 , http://bot.fi/cj8 , http://bot.fi/cj9 ja http://bot.fi/8s1 tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kuvia olit ottanut maneesissakin, itsekkin kokeilin Sennin vastaavaa mutta Sigmaa silloin Hippolan klinissa:)

      Poista
  22. Ihania lahjoja, ah varsinkin noi ted bakerin jutut! :)

    VastaaPoista
  23. Kivoja lahjoja, ja varmasti sopivia sinulle Tiia.
    Itse sain kauan toivomani uuden järjestelmäkmameran, niin enköhän mä pääse tästä taas vauhtiin kuvaamisessa! :)

    VastaaPoista
  24. Ihana postaus! itellä oli ihan paras joulu. Ostitko Sinille ja Pinjalle jotain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit:) Ostin molemmille pikkujuttuja, collage-housut, kynsijuttuja, sinille itse tehty lahjakortti jne.

      Poista
  25. hyvin poistelet kommentteja :DD miksi leuhkit kavereillesi objektiivin hinnasta, mutta täällä et kehtaa sitä myöntää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks Tiian pitäis kertoa hinta? Ei varmaan taho raha asioitaan netissä levittää...
      ja jos googletat ton putken, Nii löytyy hinta...

      Poista
    2. Kellekkään en ole hinnasta leuhkinut. En tiedä mistä kummasta olet sellaisen käsityksen saanut. Olen kavereiden kanssa puhunut eri objektiiveistä ja niiden hinnoista, en kuitenkaan koe tarpeelliseksi leuhkia millään mitä en edes omista. Ennemminkin olen hintaa kauhistellut, kun siitä leuhkinut. Raha-asiat eivät kuulu blogiin ja eiköhän jokaisella ole sen verran taitoa ja älyä, että osaa googlea käyttää.

      Poista
  26. hei mistä toi kirja kertoo? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venjän keisarinnasta, perustuu siis tosi tapahtumiin:)

      Poista
  27. Kiva joulu täälläkin oli! :) Omasta paketista paljastui Tamronin (samantyyppinen kuin tuo teidän lahjaksi saama Canonin objektiivi) 70-300mm ja tässäkin valovoimaa piisaa pimeimpäänkin maneesiin :) Aiemmin kun oli vain lyhyt kittiputki niin kuvat oli sen näköisiäkin... :D

    VastaaPoista
  28. Kivoja lahjoja! Perheelläni on Canonin EFES 70-250mm objektiivi (jos muistan nimen oikein) :)))) Saiko Voitto lahjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto sai porkkanoita ja muita herkkuja, lisäksi viriteltiin karsinoihin havuja ja muuta tekemistä:)

      Poista
  29. Nyt oon kade, reilu parin tonnin objektiivi

    VastaaPoista
  30. Kiva postaus! :) ja tiedän miltä tuntuu kulkee painavan objektiivin kanssa joka paikkaan, sellanen ylivanha ja ylipitkä ja ylipainava on täälä:Dd

    VastaaPoista
  31. Mulla oli joulu aikas kaamee, koska kumpikaam siskoni, eikä myöskään siskonpoikani, päässyt paikalle joten jouduin viettää joulua porukoiden ja mummun kanssa yksin :/ nojaa onneksi mummu sentään pääsi paikalle, vaikka hän meinasi jäädä kotiin :-) muutenkin ärsytti kun eilen ponini tiputti mun kameran maahan ja siitä hajosi objektiivi! Nojaa ompahan hyvä syy ostaa itselleni myöhäinen joululahja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi mahtaa ärsyttää toi objektiivi nimim. kokemusta on Lilli rikkoi yhden meidän objektiivin pari kesää sitten..:D

      Poista
  32. Mä sain lahjaksi objektiivin mutta pienemmän ja kevyemmän :)

    VastaaPoista
  33. No oli tosi kivaj oulu ainakin mulla! sain uuden kameran mitä olen jo kauan toivonut, sekä ison harjapakin rizi merkkisen, en jaksa selitellä, käy kattomassa mun blogista mitä sain myhomeisinthestable.blogspot.fi kirjotan tällä hetkellä lahja postausta

    VastaaPoista
  34. Oi, ihania lahjoja <3 Mä sain myös tosi kivoja lahjoja, enkä yhtään turhaa krääsää niinkuin monella on tapana ostaa mulle :D Mutta minkä tuoksuiset nuo Body Shopin huulirasvat on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä ei lukenu tuoksuja vaikka etsin, mut kuvista ja tuoksusta päätellen vanilja, appelsiini ja kookos:)

      Poista
  35. Tosi kivoja kuvia + hyvää joulua teille!:)) Mäkin sain kameraan uuden putken,Tamron AF 70-300mm:)

    VastaaPoista
  36. oiii toi ted bakerin meikkipussi <3 me likeeyy ! haluisin semmosen kännykkäkotelon siltä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki haluisin sen, mut en osaa käyttää sellasta pussii ku nii vaikee :DD

      Poista
    2. nojoo mun kännykkä ei ees mahtuis siihen haha...... xd

      Poista
  37. Seurusteletko vielä joonaksen kanssa?:) kiva postaus :))

    VastaaPoista
  38. Varmaan paras joulu kun sain pitkään toivomani nahkaiset ratsastussaappaat💙

    VastaaPoista
  39. Ääähh unohin mitä mun piti kysyä :/

    VastaaPoista
  40. mitkä on nuo hoyan suotimet? : ) onko uv suodin ja mikä on tuo toinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeestaa tiedä :D Se jotenki liitty siniseen taivaasee.

      Poista
    2. se on varmaan sitten polarisaatio suodin :-)

      Poista
    3. http://blog.photoframd.com/wp-content/uploads/2011/04/7d-hoya-hd-polarizer0.jpg

      Poista
  41. Itellä kans kiva joulu ja sain pitkään toivomani kameranjalan:)

    VastaaPoista
  42. Tosi kivoja lahjoja!:) Mulla oli aivan ihana joulu. Sain monta toivomaani lahjaa. (:

    VastaaPoista
  43. Oon kyllä niin kade tosta objektista! ehkä pitää ite alkaa säästämään ja ostaa sitten myöhemmin itelleen oma :)

    VastaaPoista
  44. Munkaan joulu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti..:/
    Mutta kiva kun sait tuollaisen objektiivin,eikun vaan kuvailemaan ;)

    VastaaPoista
  45. Multa löytyy canonin 70-200mm f4L ja kuvia löytyy koirien blogista http://huiskuhantammme.blogspot.fi/ kaikki kuvat ei tosin oo kuvailtu tuolla 70-200mm :)

    VastaaPoista
  46. Kivoja kuvia!

    Joulu meni mun osalta ihan kivasti :) Paitsi et nyt oon kipeenä ....

    VastaaPoista
  47. Ihania kuvia <3
    Mun joulu meni tosi kivasti ja kaikki mitä sain niin olin toivonu niitä :)

    VastaaPoista
  48. Tää ei nyt liity tähän mitenkään mutta ajattelin kysäistä sulta :3 Kun sulla on se i phone 4s. ja mää oon ostamassa sitä samaa mutta en mistään löydä sitä 16gt muistista. Joten pystyisikö sen tekemään sillain etta ostaa sen 8gt ja ostaa siihen 8gt muistikortin? Ja mitä niissä tarkottaa se lukitsematon? Oon lukenu että se liittyy siihen sim korttiin mutta en tajua että miten? Olisin todella kiitollinen jos voisit vastata näihin jakertoa :3 Ja viitsisitkö vielä katsoa että olisiko tämä hyvä: http://www.markantalo.fi/product/puhelimet-ja-gps/matkapuhelimet/IPHONE4SWH8/apple-iphone-4s-8gb-valkoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iphoneen ei voi laittaa muistikorttia :D

      Poista
    2. iPhoneen ei saa muistikorttia. Mulla ainakin 16g riittänyt ihan ok, riippuu lataatko sinne paljon musiikkia ja peleje jne.

      Poista
  49. Kivan näköisiä lahjoja :) Eikä löytyny tekstistä kirjoitusvirheitäkään :) Mulla meni joulu hyvin. Sain vihdoin oman kameran :) (Olympuksen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiedä lasketaanko tämä virheeksi vai onko tarkotuksella: "Lilli laukkailikin sitten ylämäet ja laski aina raville aina alamäkiin." mutta minua nuo häiritsee, jos on kaksi kertaa sama sana :`D Ei kuitenkaan häiritse niin paljoa, että siitä muuten edes mainitsisin, mutta oli vaan nyt pakko, kun kaikki sanoo ettei ollut virheitä. (: tai en tiedä, onko tuo virhe?

      siis kun on kaksi kertaa sana "aina" :D

      Poista
  50. Oli vähän surkea joulu, mutta muuten ihan jees... ei tullut oikein joulumieltä mulle, mutta muille tuli.

    VastaaPoista
  51. Meillä on kans tuo sama setti kun sulla nyt tos kuvauskäytössä eli 7d ja tuo 70-200mm obsu,ihan kelposetti tuo on kyllä!

    VastaaPoista
  52. miten voiton kaula on noin ruipelo? mitä ihmettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan normaalilta se näyttää? Hevosille on erilaisia kauloja, toisilla paksumpia ja vähemmän. Lisäksi Voiton klippaus korostaa. (;

      Poista
    2. Se näyttää klippauksen jälkeen varsinkin ruipelolle, vielä kun hölkyttelee tolleen pää taivaissa:

      Poista
  53. vähä sä sait kivoja lahjoja ! kateeks täy tosta objektiivistä :D ite sain ensimmäisen järkkärin nyt joululahjaksi, canon eos 1100d:n ja oon nyt kuvaillu sillä kokoajan ja tuntuu mulle just hyvältä :) tosi kivalta näytti muuten toi Voiton klippaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun eka kamera oli 1000D, ja se oli ihan loistava alotuskamera. Siitä sitten oon siirtyny nyt 7D:hen, ja oi mikä ero! Mutta tällä olis ollu vaikeempi alottaa. Eli hienon lahjan oot saanu, ei kun treenaamaan! :)

      Poista
    2. Juu 1100d / vastaava perusjärkkäri on tosiaan hyvä ekaksi kameraksi, olisin itsekkin ollut aivan hukassa 7Dllä :D

      Poista
    3. Jännä lukee täältä ja muualta että moni on tainnu saada lahjaks tuon 1100D:n, itsekkin sain sen, oon kyl tykänny, ainahan voisi olla parempi mut en oo ennen järkkäreillä kuvannu joten toi on mulle hyvä kyllä :)

      Poista
  54. jos valotusaukko on f/3.5 - f/5.6 niin saako sillä hyviä kuvia esim. maneesissa? sori varmaan tyhmä kysymys mut en tajuu näistä vielä oikeen mitää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokeilemalla selviää (; riippuu paljolti ISO-arvostakin ja maneesin valoista.

      Poista
    2. eikun mietin millasen objektiivin ostaisin ;)

      Poista
    3. Ihan ok varmasti saa, mutta kuten anzaa sanoi riippuu minkälainen kamera(ISO) sulla on :)

      Poista
    4. Mitä isompi valotusaukko sitä valovoimattomampi = huonompia kuvia maneesissa. 5.6 on aika iso. Alle kolmen menevät rupee olemaan jo aika hyviä. Ison suurentaminen toki auttaa että valotusaika on nopeempi.kuitenkin mitä pienempi ISO sitä tarkempi kuva.

      Poista
    5. jos on pienempi ISO nii tarkottaako se että se luku pitää olla isompi vai pienempi

      Poista
    6. Itse olen saanut jopa vanhalla f/4 putkella tälläisiä kuvia http://bonbon.galleria.fi/kuvat/hevoskuvat+2013/16.3.+Taitotallit+seuraestekilpailut/

      Tietysti riippuu paljon millainen maneesi on kyseessä ja minkälaisia kuvia odotat saavasi. Mutta kuten Annika sanoit parhaaseen mahdolliseen tulokseen pääset alle f/3, ei silläkään ihan pimeimmissä maneeseissa onnistu ilman, että kamera antaa nostaa ISOa. Esim. tuo meidän kamerahan ei ole paras mahdollinen, jos ajatellaan ISOn säätämistä.

      Poista
  55. Itse en ole vielä avannut kaikkia lahjoja !;)
    Mutta tiedän että saam objektiivin :)

    VastaaPoista
  56. Kivoja lahjoja sait :) Ja tuo on loistava objektiivi! Toimii jotenkin tosi sulavasti ja luontevasti. Hankala selittää mutta tajuat varmasti kun käytät. :) Vaati kyllä vähän totuttelua painonsa ja kokonsa puolesta.

    VastaaPoista
  57. Sain ton saman victoria secretin (:

    VastaaPoista
  58. Mä sain villasukat & suklaalevyn :)

    Ootan innolla kuinka upeita kuvia tänne nyt tulee! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ei ne välttämättä paljoo eroa aikaisemmista :D Ja kuvataan painon vuoksi jatkossakin vanhoilla obsuilla paljon.

      Poista
  59. meillä on toi sama objektiivi, ja on ollu todella hyvä(: kamerana canon EOS 6D
    http://little-big-horses.blogspot.fi/ tuolta voit katsella kuvia(:

    VastaaPoista
  60. Mikä se sun iPad peli on mitä pinja pelasi silloin jos sai videos se joku heppa peli:)

    VastaaPoista
  61. http://little-big-horses.blogspot.fi/ tossa blogissa on käytössä sama objektiivi

    VastaaPoista
  62. Kivoja lahjoja sulla! Saivatko Lilli ja Votekin jotain?:) Itellä joulu ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, mutta sain kumminkin mukavia lahjoja vaikken mitään ollut toivonut:) Ootko tulossa kattoo Apassionataa? Ite sain lahjaks liput sinne ja olis kiva tietää ootko säkin siellä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät saaneet herkkujen lisäksi mitään :) Ei olla tulossa, joskus aikoja sitten oltiin siellä ja ihan hieno esityshän se on!

      Poista
    2. Olisin mennyt, mutta meiän tuttu joka on hevos ihminen, sanoi että se esitys on ihan saman lainen kuin viimevuonna!

      Poista
  63. Mullakin oli ihana lahja niinkun aina!;):):D

    VastaaPoista
  64. Mun paras joululahja oli Canon EOS 1100D :)

    VastaaPoista
  65. Löytyy toi objektiivi kuvia voi käydä katsomassa http://words-of-love-vw.blogspot.com

    VastaaPoista
  66. mitä hittoo maksaako toi objektiivi oikeesti yli kakstonnia? :D huhu

    VastaaPoista
  67. Mitä sun vanhemmat tekee työkseen? (:

    VastaaPoista
  68. Tosi kiva postaus ja et oo ruostunu vaikka joululalenteri olikin:) ja voitto näyttää joteki laihemmalt ku se on klipattu:D:
    Itselläni on sigman 70-300mm putki ollut tosi hyvä, kunhan säätää asetukset oikein:D Tunnen yhen joka hommas kunnon järkkärin ja putken ja kuvaa automaateil... ja sit se kyseinen henkilö pätee aina kaikille kuinka muut ei sillä sen kameralla osaa kuvataja kun hänen ottamia kuvia kattoo niin ei niissäkään kehumista ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah totta, meidän kameralla ei oikeen automaattikuvaus edes onnistu kun siinä on vain se perusautomaatti, jolla ei kyllä mitään saa aikaan. Vaikka ei nuo meidän kuvat aina hyviä ole vaikka koitetaankin säädellä itse arvoja:)

      Poista
  69. Kiva postaus, etkä höpötellyt turhia:D Minun nimeni on sitten instassa VEERA000 halusin vain sanoa. Tykkäsin itse tosi paljon omista lahjoistani etenkin sellaisesta ihanasta vaaleanpunaisesta Kingslamdin hupparista ja lahjakorteista kasurilan ratsutallillle ja Satulavyöhön:D halusin vain ilmoittaa:D

    VastaaPoista
  70. Olin kans toivonut isompaa objektiivia kameraani ja ajattelin että en varmana saa sitä mutta sain sen!
    Eli sain Tamronin 70-300mm objektiivin. Ja mulla on Canon EOS 600D. Ja sain jalustan ja kirjan: Parempia kuvia Canon EOS-kameroilla. Mutta en ole päässyt kokeilemaan uutta objektiivia, koska ulkona sataa vettä :( Onko Tamron sinun mielestä hyvä? Ja oliko se teidän vanha objektiivi Tamronin? Tehkää esittely teidän Canon kamerasta ja sen lisävarusteista, objektiiveistä yms... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä mun koirablogi: http://cindyjafanny.blogspot.fi/ Ja kaikki kuvat on otettu sillä mun vanhemmalla objektiivilla 18-55mm.

      Poista
    2. Kiva kun säkin löysit yllätyksen paketista:) Mulla ei ole mitään kokemusta Tamronista, joten vaikea sanoa :D

      Poista
    3. Objektiivin mukan tuli vastavalosuoja. Mitä hyötyä siitä on?

      Poista
    4. Itse en ole koskaan sitä käyttänyt, joku viisas valaisee mitä hyötyä sitä olisi käyttää?:)

      Poista
    5. Jos ottaa kuvia vastavaloon, kuvat ylivalottuu tosi helposti. Jos käyttää vastavalosuojaa niin se vähän niinku "varjostaa" sitä linssiä ettei aurinko pääse siihen silleen :D

      Poista
  71. Mäki muutun kateelliseks tosta tietin obsusta ;) canonin ammattiputket on jotain niin rakkautta, mua vieläkin itkettää ku meni se l4 ammattiputki rikki, argh!

    meikä ei kauheesti joulua odotellu, mutta sain kaiken mitä toivoin! Lämpöhaalarin työmatkoille ja lämpökerraston työvaatteiden alle! Ja kyllähän mä ite osti ittelleni aika ison joukupaketin kun ton allin ittelleni ostin, heh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah mahtaa kyllä ärsyttää toi putki..:D Noniin kivoja ja tarpeellisia lahjoja sullakin!:)

      Poista
  72. siis ei jumalauta.. melkeen kahen tonnin objektiivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sinulta pois jos joku muu saa jotain? Opettelisit iloitsemaan siitä kun joku saa jotain kivaa:)

      Poista
    2. sä saat muutenkin niin paljon, että olisit pärjännyt sillä vanhallakin objektiivillä..

      Poista
    3. Se ei silti ole sinulta pois:)

      Poista
  73. kiva postaus ja kivoja lahjoja. Voitto oli söpö kuvissa! Sain uuden puhelimen! Joten paras joulu ikinä!

    VastaaPoista
  74. Oli kyllä parhaimpia jouluja! Paras lahjaani oli ipad;) hevoset sai satulahuopia ja kaikkee kivaa :)

    VastaaPoista
  75. heihuhhu ite oon kuolannu tuota objektiivia ties mite kaua mut saa sitä kyllä koskaa ku nii hiton kallis.. :D kyllä kelepais tommone, varo vaa et ei joku kaunis ja pimee yö häviä mystisesti... x)

    VastaaPoista
  76. Tosi kiva joulu oli ! :) Ihania lahjoja ja aivan huippu objektiivi... Jos tuolla ei saa laatukuvia niin ei millään ;3 Minä sain veljen kanssa tietokoneen ja sitten maalausvehkeitä :) Hyvää joulua !

    VastaaPoista
  77. Minä sain kameran, hiustenlaittosetin jolla voi kihartaa, krepata ja suoristaa, karkkia, housut yms. Ihania lahjoja sulla!

    VastaaPoista
  78. Tänä vuonna ei tuntunut yhtään joululta, fiilis oli niin maassa kun voi olla..
    Mutta olo oli heti sata kertaa parempi kun kaveri laittoi viestiä ja kertoi tykänneensä tosi paljon antamastani lahjasta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin oli kiva huomata, että mun antamista lahjoista taidettiin pitää tai ainakin tulivat tarpeeseen:)

      Poista
  79. Kiva postaus! Itekkin sain mitä halusin ja paljon muuta kivaa 😊

    VastaaPoista
  80. Mulla oli kiva joulu! Sain Cano EOS 600D siinä on kääntyvä näyttö, JEEEEE!!!!! Hyvää loppu joulua sulle ja kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntyvä näyttö ois kyllä niii hyvä:)!

      Poista
    2. Voikko käydä kattoon mun koira blogin
      pepitakaunotar.blogspot.fi

      Poista
  81. Mun ylivoimasesti paras joululahja on Olympus PEN Lite E-PL5 ja siinä mukana tuli 14-42mm putki ja erikseen sain viel 17mm putken tohon kameraan. Muita ihanii lahjoi on kuulokkeet ja jumpsuit :) Vaiks mun aikasemmatki kamerat on Olympuksii, oon ton yksilön kans ihan hukassa... No, eiköhän se siitä...

    VastaaPoista
  82. kamera ,OLYMPUS SP-620UZ ja kolmet sukkat ja tulpanin tuoksuinen käsi rasva.
    10€ ja kahet leffa lipput ihanmihinkä tahansa leffan vaika 3D:hen.
    lahja kortti H&M :än 20-30€ ja latan sille viellä 6,50€.
    Seppälän lahjakorti 30€ latan sille vielä 6.50€.
    ja polle joku metalipurki .

    VastaaPoista
  83. Voiks käydä mun koira blogisa koirankoti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  84. Mikä tietokone sulla on,teek sä ollenkaan joululahja videota,että mitä sait? :) (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on joku perus HP. En tee kun tuossahan nuo esittelin jo:)

      Poista
  85. Kun eksyin tälle sivustolle niin oli pakko ruveta lukijaks. Teet nää postaukset niin hyvin ja jaksat panostaa blogiin. Enkä ihmettele lukijoiden määrää.
    Tarkotus ois vaan kertoo et tää blogi on PARAS! :)

    VastaaPoista
  86. mistä kameraan voi ostaa lisää objektiiveja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista kameratarvike liikkeistä ja netistäki saa toooosi monesta kaupasta:)

      Poista
  87. On ehdottomasti mun lempi objektiivi, aivan ihana! <3 Painava kylläkin, mutta se on pieni miinus!

    VastaaPoista
  88. http://www.google.com/search?q=EF+70-200mm+f/2.8L+IS+II+USM&client=safari&rls=en&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=sAa7UuvGA6KWyQO5sIDYBw&ved=0CAkQ_AUoAQ&biw=1920&bih=912&dpr=1#facrc=_&imgdii=_&imgrc=cpvN9GTy0QsLlM%3A%3BXHk3Tn2Rc3Bk1M%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.canon.fi%252FImages%252FEF_70-200mm_f2.8L_IS_II_USM_Sample3_tcm22-959417.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.canon.fi%252FFor_Home%252FProduct_Finder%252FCameras%252FEF_Lenses%252FTelephoto_Zoom%252FEF_70-200mm_f2.8L_IS_II_USM%252F%3B600%3B400


    Tossa on ainakin samalla objektiivillä otettu hevoskuva (:

    VastaaPoista
  89. Tuollainen kamera setti meinaa vaatia jo jalustan! Hartiat kipeytyy liian painavalla kalustolla kuvatessa.
    Itse sain aivan ihanan (ja ihan liian kalliin..) kaksi osaisen kameranjalustan joululahjaksi:) harmi vaan että toivomani uusi objektiivi jäikin sitten saamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep pitää alkaa käyttämään tota jalustaa mikä meillä onki jo:)

      Poista
  90. Hei Tiia ja Voitto!! :) Mulla oli kiva Joulu, sain koruja, jumpsuitin, kirjoja, villasukat ja säärystimet, ratsastus sukkia, kypärä kameran, K A R K K I A, mhh... Mitäs muuta.. Ai niin. Sain mun ponille uuden satulan ku vanhan runko meni rikku ku mun poni astu sen päälle. Saiko Voitto mitään?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja lahjoja sullakin:) Ei Voitto saanu herkkujen ja halien lisäksi muuta.

      Poista
  91. Mulla oli kiva joulu :3 sain mu n puuhevoselle satulan !♥ mikä toi teidän vanha kamera on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha tai no vieläkin meillä oleva, mutta rikki, oli canonin 550d :)

      Poista
    2. Aaa okei :) mietin vaan että kun oon ostamassa uutta kameraa.... :)

      Poista
  92. hei kun oot tehnyt sen postauksen missä neuvot kuvausvinkkejä, ja kerrot siinä esim. mitä tapahtuu aukkoa säätämällä, niin mistä canonin kamerassa sitä aukkoa voi oikein säätää?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea selittää ilman kuvia, mutta eiköhän ohjekirjassa lue tai kokeile googlata jos joku olisi tehnyt ohjeet:)

      Poista
  93. Hei Tiia, toivon että vastaat tähän kommenttiini! Ajattelin kysyä kun olet kuitenkin kuvaillut ja tiedät enemmän kuin minä kameroista, että minkälainen objektiivi olisi hyvä minulle? Kamera on siis canon eos 1100D, ja haluaisin siihen putken jolla saa kauempaa kuvia, ei kuitenkaan hirmu kallista ole mahdollista ostaa, alle 200 mielellään pitäisi olla, mutta max. 250e olisin valmis käyttämään, en ole nimittäin mistään hirmu rikkaasta perheestä ja enempää en oikein raaskisi käyttää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin pienellä budjetilla en kyllä löytänyt mitään, tämä oli halvin minkä löysin mutta sekin yli budjettisi ja tuolla ei esim. maneesissa saa kyllä oikein minkäänlaisia kuvia http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-90-300-4-5-5-6-dc-objektiivi.html Kannattaa käydä liikkeessä kysymässä, jos siellä olisi enemmän halvemman hintaluokan putkia, joilla saa kuvia kaukaa:)

      Poista
    2. mulla oli canon eos 600d ja mulla olis myytävänä sigman putki, joka sopii canonin järkkäreihin. 70-300mm. vähän käytetty ja sais sen alle 100e :)

      Poista
    3. http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-90-300-4-5-5-6-dc-objektiivi.html
      Tuo näyttäisi maksavan 199 euroa alennuksessa! :)

      Poista
  94. Mulla oli aika surkee joulu, mut oon silti kiitollinen mun lahjoista :3
    Haluisin kysyä sulta, että
    Onko sulla mitään kokemusta muista kuin canonin objektiiveistä. Sain vuosi sitten tuon canonin 600D:n ja oon vallan kuvannu sillä 18-55mm objektiivillä ja nyt mieli halajais pidempää objektiiviä. Meillä ois paikallisessa kameraliikkeessä melko halvalla käytettynä sigman ja tamronin objektiivejä. Osaisitko suositella jotain hyvää pituutta, millä sais hyviä hevoskuvia? Kiva jos vastaat. Muuten, Voitto on ihan hirveen söpö noissa kuvissa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista, että ei kannata ostaa objektiivia, jossa ei ole kiinteää aukkoa (kiinteä aukko esim. f2.8 ja ei kiinteä esim. f3.5-5.6). Sellaisella et tee yhtään mitään! Varsinkaan suomen oloissa, jossa välillä sataa, on harmaata, hämärää ja niinedespäin. Kannattaa satsata siihen parempaan, ei huonompaan, johon joutuu pettymään ja kuitenkin ostamaan sen paremman.

      Poista
    2. Jos on objektiivi esim. 35mm f2. Siinä saa aukkoa pienemmällekkin! Se vain keroo suurimman valovoiman. t: valokuvaaja

      Poista
  95. mulla oli ihan super paras joulu koska sain oman ponin lahjaksi! <3

    VastaaPoista
  96. Mistä noita escadan hajuvesiä saa, kaverilla nimittäin uutena vuotena synttärit ja tollasta olin aatellu :) Mut kiva postaus :))

    VastaaPoista
  97. Sit kun teet erikoispostauksen, voisit tehä tarkempaa opetusta olympukelle :D sain sen nimittäin joululahjaks ja ois kiva kuulla paremmalta kuvaajalta miten sitä kunnolla käytettään ;)

    VastaaPoista
  98. Samasta objektiivista on haaveiltu täälläkin (ja nauratti vähän noi kommentit, ja ht.netin "siis mitäääh?? voittokotiin Tiia sai joululahjaksi 2t opjektin kameraan?? jebjeb" -keskustelun avaus, jonka takia tänne ihmettelemään tulinkin :D). Meillä on käytössä tuon vanhempi versio, joka siis ajaa varmasti asiansa harrastelijan käsissä paremmin kuin hyvin, mutta uudemman version parempi piirto on houkuttanut. Ehkä ajankohtaisempaa olisi ostaa uusi runko, joskaan siihenkään ei tässä konkurssissa ole nyt varaa. :D Peukut uuden objektiivin kanssa harjoitteluun, varaudu kateellisten anonyymien pskamyrskyyn siitä, miten "ammattitason kuvauskalusto ja jälki silkkaa suttua". :-D Siihen törmää ainakin ht.netin hevoskuvauskeskusteluissa...

    Hauskaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ougad, ootinki millon tästä on hevostalli.netissä..:D Joo aina kun vaihtaa parempaa kuvauskaltustoa niin saa juuri tuollaisia kommentteja, niihin voi onneksi vastata että vaikka on kuinka hienot vehkeet, ei ne kuvat onnistu jos kuvaaja ei osaa;)

      Poista
  99. Millanen se teidän "vanha" tai siis rikkinäinen kamera canon 550D oli/on? Saako sillä hyviä kuvia?

    VastaaPoista
  100. hei kun kuvaat vaikka maneesissa ja säädät noita ISO-arvoja yms. juttuja niin mitä asetusta pidät siinä?

    VastaaPoista
  101. Ihana postaus. Voitto on aivan ihanannäköinen klipattuna <3 Voi ei miten hieno tuo objektiivi!

    VastaaPoista
  102. Moi ! Kannattaako ekaksi satulaksi lv ottaa estesatula jos tykkä hypätä ? Kiitos jos vastaat Tiia ♥

    VastaaPoista
  103. minäkin sain samalaisen ted bakerin meikki pussin ja sitten semmoisen ted bakerin ipad pussin. Ted bakerin tavarat on IHANIA!

    VastaaPoista
  104. ettekös kuulu perhe- ja palvelukodit suomalainen "perheeseen"?

    VastaaPoista
  105. Ihana postaus!! Voitto on niin söpö <3 itellekki kelpais tommonen hevonen :) Voikko tehä sellaisen arvonnan mihin voi osallistua myös anonyymit?

    VastaaPoista
  106. Oon miettinyt kauan et miksei bloggarit kopsaa tekstiään, laita wordiin, paina sieltä "tarkista" tai "näytä" ja kieliasun tarkistus, Sitte katsoo kirjotusvirheet ja kopsata teksti takas blogii? Siinähän menis about minuutti, paljon vähemmän aikaa kuin siinä et lukijat ilmottaa virheet ja sitte korjaa ne. Se kieliasun tarkistus auttaa myös kielioppivirheissä, ilmoittaa jos on samaa sanaa liian monesti samassa lauseessa tai huonoja liitepartikkeleita yms :) käytän sitä myös lukioaineiden kieliopin tarkistuksessa ja on tosi kätevä!

    VastaaPoista
  107. Rupee naurattaa, kun porukka täällä ihmettelee tein joululahjojen hintoja. Itse en ikinä olisi suostunut ottamaan vanhemmilta mitään noin kallista vastaan. Itseäni ei ainakaan haittaa vaikka muut saisivatkin kalliita lahjoja, koska lahjat eivät todellakaan ole joulussa tärkeä juttu. Hymyilyttää myös tieto siitä, että ihmiset, jotka saavat nuorena paljon kaikkea, voivatkin olla pulassa, kun kotoa muuttaessa ei olekaan mahdollista saada kaikkea, jos isi ja äiti eivät maksa.
    Itse osaan iloita pienistä asioista, vaikkapa viikoittaisesta ratsastustunnista. Ja tuntuu sekin paljon kivemmalta kun pystyy ostamaan itse jotain kallista.

    VastaaPoista
  108. " Jokaiselle tytölle kelpaisi varmaan tälläinen kasa ihania juttuja "
    Toi on mun mielestä aika tavallaan itserakasta sanoa noin kun itse on saanut kuule mä saan kanssa mitä haluun , mutta en sentäs ala leijjumaan koska jollain ei oo ehkä varaa noin kalliisiin juttuihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon oli tarkoitus kuvata sitä, että yleensä tytöille kelpaa kaikki tollaset jutut ja että lahja oli ainakin mulle mieluinen.

      Poista
  109. Putsaatko aina Voten kaviot samalta puolelta? :D Tulee katteltua vanhempiakin videoita, ja tässä videossa http://www.youtube.com/watch?v=ZQwooBS26vQ n. kahden minuutin kohalla pisti silmään tuo kavioitten putsaus samalta puolelta. En oo koskaa aiemmin asiaan törmänny:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah en putsaa, joskus putsailin kun Voitolta hattelilla puhdistettiin niin kaviot ja se näytti niin kätevälle:)

      Poista
  110. Onnee Tiia :) !
    Ite saatiin mulle, veljelle ja iskälle ostettu Ipad:D
    Ja siskon kaa ollaan nyt suunniteltu Canon 1100D ostoa:) onko sulla kokemusta tai jollain toisella :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun monella kaverilla on se. Oikein hyvä perusjärkkäri :)

      Poista
  111. Moi Tiia!
    Mä sain joululahjaksi uuden kameran, I padin, karkkii, uusimman klara kirjan, Venla-Maria Uutelan molemmat kirjat, matkan Budabestiin kolme päivää, polle lakanat, isin tekemän keprun, kypärän, talviratsastus kengät, NaUrAn jäsenyyden ens vuodeks, vaateita, ja jotain muuta.

    Mitä Lilli sai lahjaksi?
    Oletko ikinä miettinnyt että myisit voiton?
    Tohon ei pakko vastata tohon tokaa mut haluisin vastauksen.

    Mikä sun mielestä oli mun paras lahja et haluisit itekki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja lahloja sulla:) Lilli sai Voiton kanssa herkkuja, ei siis mitään kumempaa. En ole koskaan edes ajatellut sen myymistä.

      Poista
  112. Mä sain elokuvan, lumipotkulaudan, polle lakanat, karkkia ja paljon muuta:)
    Ihana toi Voiton ratsastus loimi!:)

    VastaaPoista
  113. Mulla oli ainaki tosi hyvä joulu!😁 Ja vielä hyvää joulua sullekkin +votelle!!😁💜

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.