Pohdintaa ulkoasuista

lauantai 28. joulukuuta 2013

 Mikä on sun suosikki viime aikojen ulkoasuista ja miksi?

1. Eka tämän tyylinen banneri, jossa kuvia on sekä taustakuvan päällä sekä blogipohjan päällä. Sen jälkeen olenkin tehnyt vain tälläisiä.. Omasta mielestäni tää on melko tylsä, kun tässä on vain kisakuvia.

2. Kyllästyn itse kaikista helpoiten ruskeaan, joten vaikka pidin tästä kyllä muuten vaihtui tää nopeasti värin vuoksi. Kuitenkin tämä muistuttaa aika paljon edellistä, eli simppeli ja vähän tylsä.

3. Tästä väliaikaisesta pikabannerista tuli oikeastaan melko kiva. Tykkään erityisesti noista alareunan pienistä kuvista.

4. Vaikkei ehkä siltä näytä, tätä ulkoasua tein pisimpään mitä koskaan mitään edellistä. Työstin ja hioin yksityiskohtia monta viikkoa. Tykkään tästäkin paljon, mua häiritsee vaan tossa mun ja Voiton kuvassa mun hiukset ihan liikaa..

5. Tässä olisi nyt uusin tuotos. Olin kehitellyt ideaa noista kuolaimista jo melko pitkään ja kun sain kuvat otettua väsäsin bannerin. Melko pikaisesti valmistui tämäkin, mutta tykkään tästä ainakin tällä hetkellä tosi paljon.

Onko blogillasi paljon kehuttu ulkoasu? On kiva katsella blogeja joissa on hieno ulkoasu, joten linkkiä tulemaan.

268 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. yhdys_________sanat, oikeesti.. onnea ylppäreihin! jos et osaa yhdyssanoja, kannattaisi yrittää kiertää ne, esim tässäkin postauksessa "pohdintaa ulkoasusta".
      uudessa bannerissa häiritsee kuolaimien vinous.

      Poista
    2. itelläki vähän häiritsee että kuolaimet on vinossa :D mutta ihan jees tää on silti

      Poista
  2. Mun suosikki on tuo kolmonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja voi perse kerrankin kun ajattelin et saan voitettua kakarat olemalla eka niin ei sekään onnistunut :D

      Poista
    2. Musta toi eka on kivoin, koska se on hienon värinen. Myös tuo kaksi voittoa hyppää rinnakkain on hyvä.

      Poista
    3. laep, mitäs sie haukut muita kakaroiks ku et ittekkää oo mikään aikuisuuden täydellisyys? :)

      Poista
    4. Jos komentoiti noin Nii et oo ite

      Poista
  3. Kiva postaus :) Muta toi 5. on ehkä kivoin mutta sen blogin teksti olis voinu olla muu.. :) Ja toi 4 oli myös kiva. http://heiduss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kaikki oli yhtä hienoja mun mielestä! :)
    Miten saat tälläin tään että esim. simplessä tuolla ylhäällä on sellanen valkonen malli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuolla oikealla alareunassa lukee ylös?

      Poista
    2. html-koodeilla ja tekemällä banneriin pätkän tota blogipohjaa

      Poista
  5. Vastaukset
    1. happystarlets.blogspot.fi

      en nyt tiedä onko tossa hieno ulkoasu....

      Poista
  6. Kiva postaus ja 5 kuva oli paaras!

    VastaaPoista
  7. Tää uusin banneri on mun mielestä kivoin! :)

    http://noorajakarvakorvat.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään eniten kakkosesta. Jotenki semmonen tosi rauhallisen värinen ja siinä on joku mistä mä tykkään :) Banneri 5 on myöskin kiva, kuolaimet siinä on jotenki tosi kivat ku tulee tollei vähän yli bannerin sisältä :)

    VastaaPoista
  10. 3 ja 5 oli parhaita, vaikka kaikki oli kyllä kivoja! :D

    VastaaPoista
  11. Oma suosikki on kolmonen tai nelonen, varsinkin kolmosen alareuna on hieno:)
    Onhan tota oman blogin ulkoasua kehuttu, vaikka itse en varmaan koskaan siihen ole tyytyväinen..:D (http://lifewithfemma.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Bea the Shepherd -blogin tekeleet on kyllä tosi hienoja :)

      Poista
  12. 3 ja 5, koska ne ovat jotenkin erilaisia kuin mitä yleensä blogeissa näkee (:

    VastaaPoista
  13. En nyt voi sanoa tota banneria kauheen hienoksi, mutta mäkin oon käyttäny tota ideaa noista pikkukuvista:)

    http://a-keepsmiling.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. 5 on paras:)
    Mitkä on seuraavat kisat joihin aiot mennä? Siis tietysti uuden vuoden jälkeen:D
    Vai tiedätkö vielä?:)

    VastaaPoista
  15. Tykkäsin 5(: Kuolaimet tekee siitä jotenkin erinlaisen, muutkin ovat hienoja!

    VastaaPoista
  16. Vitonen ja nelonen on mun suosikkei, niistä saa blogin "idean" helposti selville ja ne on hienoja.

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä toi vitonen on hienoin. Se on vaan niin hieno ! (:

    VastaaPoista
  18. 2 on kivoi mun mielestä ja 5 myös koska ne kuolameit tekee mun mielestä siitä ihan erin näköisen! :)
    http://mellujavaida.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. kaikki oli upeita mutta tykkäsin kakkosesta. sinulla on mahtava blogi ja upea hevonen!

    VastaaPoista
  20. 2. Se on semmonen mukavan rauhallinen ja kiva :)

    VastaaPoista
  21. 5 ehdotomasti! vähän erilainen kuin yleensä ja nuo kuolaimet sopii tohon!

    VastaaPoista
  22. 4. on kyllä kivoin! Teet tosi hienoja ulkoasuja! :3

    VastaaPoista
  23. Paras oli 4 :) En nyt tiiä onko mun blogissa hieno ulkka, koska en oikeen osaa tehä mitää :(
    http://sinttujapienetponit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  24. Kaikki on hienoja :)

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä uskois xD. Hirvee

      Poista
    2. Linkkaapa ano oma blogisi niin voidaan sit haukkua sun blogin ulkoasu;)

      Poista
    3. voi jumalauta katja miks sun pitää sekaantuu kaikkeen :DDDDd keskittyisit omiin asioihi

      Poista
    4. Ylempi ano iiiso komppaus!^^ :Dd

      Poista
  26. Tän hetkinen ulkoasu on ehdottomasti paras vaikka edellinenkin oli hieno!:-)

    VastaaPoista
  27. Toi uusin on kyllä ihanin vaikka kaikista pidän :) miten oot tehnyt ton et toi kuva on blogi pohjan päällä ? Sun blogi on maailman paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin jo ylempänä eli kuvanmuokkausella ja html-koodeilla:)

      Poista
  28. vitonen on kaikista hienoin! eli tän hetkinen. kun tulin blogiis niin olin ihan että wau, koska tuo banneri on tosissaan tosi kekseliäs ja hieno:-)

    VastaaPoista
  29. 3 ja 5 on kyllä hienoja! Käytätkö muuten koskaan blogissasi vanhoja bannereita mitä olet jo ennemmin käyttänyt?:)

    VastaaPoista
  30. Aivan uskomattoman upeita bannereita! Sulla sit riittää ideaa vaikka millä mitalla!!! Nykyinen ehkä suosikki, siinä on jotain erilaista, jotain hienoa ja mielenkiintoista... Ja onhan tosin niinkin, että uusin mihin ei vielä ole tottunut on se hienoin ;)

    VastaaPoista
  31. Tää nykyinen! Koska noi kuolaimet tekee siitä jotenkin erilaisen ku ennen ja se on hyvin sommiteltu :)

    http://ancculife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  32. Kaikki on kivoja, tykkäsin ite eniten kolmosesta. Vähän harmittaa kun vaihdat banneria niin kauhean usein, justiin ku ehtii tottua vanhaan ni hyppää uus silmille. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ei kai nämä niin kauheita ole, että näihin kestää noin kauan tottua ;D Joo, mutta vaihdan usein, kun itse kyllästyn edelliseen niin nopeasti.

      Poista
  33. Kaikki on kivoja mutta paras oli toi 5 !!!!

    VastaaPoista
  34. 5 koska noi kuolaimet tekee siitä jotenkin erillaisen :))

    VastaaPoista
  35. Tä on jännä tää tämä hetkinen ulkoasu.... todella jännä. O.o
    But I like it! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eipä ainakaan tule niitä "Mitä kuolainta Votella käytettään?" kysymyksiä (jos semmosta edes sulat on kyselty).

      Poista
  36. tykkään eniten tästä nykyisestä, jos ei lasketa että tausta vois olla mun mielestä ehkä vähän tummempi, niin tulisi sitä eroa enemmän aikaisempaan :)
    tää banneri on mun mielestä tosi omaperäinen, en oo nähny kellään muulla samantyyppistä. noi aikasemmat oli jotenki vähän tylsiä, sellasia yksinkertaisia

    VastaaPoista
  37. Millä teet bannerisi ?
    Tykkään eniten kolmosesta ja vitosesta. (: Ulkoasuistasi todella näkee että jaksat käyttää niihin aikaa!

    VastaaPoista
  38. Mä tykkäsin eniten tosta viimeisestä, eli mikä on nytten (: se on vaan niin upea tuo banneri ja tuo kuolain-idea on aivan ihana! <3
    http://www.anybodyisntperfect.blogspot.fi/
    Ja olisi kiva, jos kommentoisit mielipidettä ulkoasusta blogiini (:

    VastaaPoista
  39. voitko tehä näist linkatuist blogeist vaik top 10 parhaat ulkoasut ? := )

    VastaaPoista
  40. Nelonen oli ennen hienoin. Mutta kaikista tämä on ylivoimasin! Tosi hieno ja noi kuolaimet on aika erikoiset, mutta hienot tossa :)

    On mulle kaverit sanonu että hieno ulkoasu XD ja ite tykkään, mutta laitampa silti tähän:
    hulluhevoseni.blogspot.fi

    VastaaPoista
  41. Linkki

    Tykkään tosta uusimmasta bannerista varmaan eniten :)

    VastaaPoista
  42. tää uusin ulkoasu on hienoin!:)

    VastaaPoista
  43. Tykkäsin kolmannesta ja uusimmasta :)

    VastaaPoista
  44. mä tykkään 2 ja tästä

    VastaaPoista
  45. Kolmonen oli hienoin :)

    VastaaPoista
  46. Pidin eniten kolmosesta, ja tää uusikin banneri on hieno :)

    VastaaPoista
  47. Ehkä tää ätmänhetkinen eli 5. Ja kysyin jo aiemmassa postauksessa tätä, mutta en saanut vastasusta:
    mitä ne koodit on ja mitä nillä voi tehdä?
    Ja mun blogin ukoasu ei ole kummoinen kun en ole vielä hyvää vaihtoehtoa löytänyt, banneri on, mutta itse en ole sitä tehnyt. Mm. siksi että ben vielä osaa gimppiä niin hyvin käyttää. Mielestäni vaikeinta on se kun haluaisin useamman kuvan vierekkäin ja en sitä saa tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä esim. hyvää tietoa: http://www.sivustot.net/Pekka/opas/

      Poista
  48. 5 on kivoin! Siinä on vähän jotain erikoisempaa ja kivan värinen :)

    VastaaPoista
  49. 5 oli hienoin, siks että toi kuolain sopii tohon just kivasti ja värit on kivan neutraalit :) Miten saat kuvat tolleen vaaleemmiks takaa, ja edestä kirkkaamiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin takana olevat kuvat läpinäkyväks osittain:)

      Poista
  50. Upee tää nikä nyt on! Mut joo, jotenki sellanen tunne et nyt aika monet muut blogit yrittää jossai vaiheessa tehä tollasta... :D

    VastaaPoista
  51. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  52. 5 tykkäsin eniten, varmaankin sen takia, koska ulkoasu on talvinen ja nuo kuolaimet tulevat tuohon eteen :) Kuvatkin ovat juuri sopivia ja teksti on kivannäköinen ja se on aseteltu hyvin :)

    VastaaPoista
  53. Kaikki on todella kivoja! Ehkä eniten kuitenkin tykkään 5 ja 3.

    http://haaveitahevosista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  54. Vitonen on mun suosikki, en osaa selittää miksi. Jotenkin nuo kuolaimet ja ohjat, jotka vähän niin kuin haalistuu pois, eikä vain ole katkaistu niitä.
    Tykkäsin myös kakkosesta ihan hirmuisesti rauhallisuuden takia

    VastaaPoista
  55. 4. Sillä kun sitä kattoo tarkkaan nii tosi kiva voitto kotiin tekstin alla oleva kuva se kuvastaa mielestäni sydäntä pienet kuvat ovat kivoja ja pidän bannerista muutenkin!

    VastaaPoista
  56. Nykyinen, eli 5 on ehdoton suosikkini, mutta kyllä 4 on kiva :) Tai oikeastaan kaikki on oikein kivoja :D

    VastaaPoista
  57. Ensimmäinen on paras :)

    VastaaPoista
  58. 5 eli nykyinen banneri on mun mielestä paras :) Kaikki on ollu kyllä tosi kivoja ja hienoja :)

    VastaaPoista
  59. Kyllä 4. on ilman muuta paras tekemäsi ja kyllä hieman kokeneempi osaa siitä nähdä että sitä on työstetty pidempää kuin muita. Siinä tunnelma, sävyt, värit täsmäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielettömän hienoja ulkoasuja oot sinäkin tehnyt:)!

      Poista
  60. Näistä bannereista uusin on oma lempparini ja aivan ihana idea nuo kuolaimet! ♥

    VastaaPoista
  61. 4 ja 3 on ollu parhaat :)
    http://kaaaisa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  62. Tykkään eniten tuosta 5 bannerista. Kaikki on kyllä kivoja

    VastaaPoista
  63. tykkään tästä uusimmasta ja sitten ruskeasta! :) www.venlajavappu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  64. Uusin oli mielestäni paras, sillä siinä on vaan jotain niin ihanaa! Ne kuolaimet olivat ihana idea!!!!!!:D

    VastaaPoista
  65. 3 on hienoin ja ekastakin kyl tykkäsin!

    VastaaPoista
  66. tämä nykyinen (viiminen) on kivoin koska tuo kuolain idea on kiva ja hyviä kuvia ja se on niiku sopivan ''tyylinen'' ;}

    http://myandmyli.blogspot.fi

    VastaaPoista
  67. Tää uusin on ihan superhieno, en olisi osannut odottaa tällaista saati keksinyt itse! Jotenkin kokonaisuus on äärimmäisen kiva, ihanan pehmeät sävyt koko blogissa ja muutenkin rakastan :3

    Ps. Ei ruskee oo paja ;P

    VastaaPoista
  68. mielestäni paras ulkoasu oli numero 4, joka johtuu osittain siitä, että rakastan oikean laitaisinta kuvaa sinusta ja Voitosta!<3

    VastaaPoista
  69. Mun mielestä tää uusin on kivoin banneri hetkeen, vaikka tuo fontti onkin mun inhokki... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkään en siitä hirveästi ennen pitänyt, mutta se oli sopivan litteä mutta leveä, joten sopi tohon ylälaitaan hyvin :)

      Poista
  70. Mielettömän hienoja ulkoasuja kaikki, mutta itse pidän eniten 2. Se on lämminhenkinen ja no.. itse pidän ruskeasta :)

    VastaaPoista
  71. 5 oli kivointa :) Mua alko jotenki hirveästi häiritä noi kuolaimet kun ei olleet keskellä vaan jotenki sivussa xD

    VastaaPoista
  72. Nykyinen banneri on hienoin! Kivasti tuommoinen haalea, mutta silti tarkka, vaikee selittää. Ja nuo kuolaimet tekee siitä kivan persoonallisen! Ja tykkän kans siitä että tausta ei ole yksivärinen, vaan siinä taittaa olla vähän jotakin kuviota? Ja se ettei ole "siistejä" reunoja vaan tuollaiset hieman rosoiset.
    Niin ja oma hieman kehuja saanut, tosin tällähetkellä erittäin perus perus ulkoasuinen blogi:
    www.stardustponies.blogspot.fi

    VastaaPoista
  73. Mun mielestä uusi on paras, koska ssinä näkyy voiton klippaus, ja on muutenkin kivat värit ja tyylikäs:)

    VastaaPoista
  74. Kaikki ovat todella hienoja, mutta minusta hienoin on 2 :)

    VastaaPoista
  75. Tosi hienoi noi kaikki. Mun mielest toi vika on hienoin.

    VastaaPoista
  76. Kolmas ja nykyinen banneri ovat hienoimmat !

    Oon saanut uusilta lukijoilta paljon kehuja ja kommentteja ulkoasusta ja bannerista. Eivät ne kyllä sun tasolle yllä, mutta tässä linkki, jos haluat katsoa :D

    http://tallitytontimantit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  77. Mun silmään näyttää et nuo kuolaimet ei oo keskellä?!

    VastaaPoista
  78. Mun mielestä 5. oli paras mutta nuo kuolaimet pistää vähän silmään. Mut jos vertaa muihin bannereihin nii silti se on hienoin :)

    VastaaPoista
  79. Minusta tämän hetkinen on paras★Todella hyvä keksintö nuo kuolaimet!♥

    VastaaPoista
  80. 4. On paras...en tajuu...toi sun 5. On kans tosi upee, mutta mä en vaan tykkää tosta väristä...noi kuolaimet on ihan super keksintö

    VastaaPoista
  81. mun mielestä toi neljäs eli edellinen oli hienoin, mut nykyinenki on iha kiva :)

    VastaaPoista
  82. Nuo kaks viimistä on parhaimpia, ja nuo kuolaimet oli kyllä ihan super idea! Tykkäsin myös tuosta kolmannesta bannerista, ne alareunan kuvat oli tosi hienoja :)

    VastaaPoista
  83. Mun mielestä 3 ja 4 on parhaat, ja uusinkin on hieno:) Mutta noi kuolaimet pistää vähän silmään, enkä fontistakaan oikein tykkää, joten edelliset oli parempia:)

    VastaaPoista
  84. mun mielest 5. on paras :)

    VastaaPoista
  85. Mun mielestä nro 5 on paras ja sitte 1 :)

    VastaaPoista
  86. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  87. Mun mielestä tää nykynen on ihana, ja tosi upeesti toteutettu (: Oon tykänny lähes jokaisesta sun bannerista ja ulkoasusta, mut ehdoton lemppari on ollu se kesänen jossa banneri ikäänku sulautu taustaan ja oli samalla niinku taustakuva, jos tajuut mitä tarkotan :D

    VastaaPoista
  88. vika on ihan ehdottomasti paras

    VastaaPoista
  89. vau, toi uus banneri! Ei olis kyllä ihan heti tullut mieleen tehdä samanlaista.
    Teettekö liveä joskus?

    VastaaPoista
  90. Mitä ilmaisia kuvanmuokkausohjelmia suosittelisit? En ole koskaan enemmin niitä käyttänyt, joten helppokäyttöisyys olisi plussaa:D ja kaikki saa ehdotella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gimp ja tässä on ohje vielä http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/10/nain-teet-bannerin-blogiisi-video.html

      Poista
  91. Kaikki bannerit oli tosi kivoja, ja nykyisessä on tosi kiva idea käyttää kuolaimia!
    Olen vasta aloittanut heppa-blogin ja kaverini on tehnyt bannerin sekä ulkoasun :)
    http://noora-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  92. Dreamin--big.blogspot.fi blogin kirjoittaja tekee mun mielestä älyttömän tyylikkäitä bannereita ja tykkään eniten hänen bloginsa ulkonäöstä. Toki sunkin on hieno! :D

    Kootussaravissa.blogspot.fi blogin bannerista tykkäsin kans, ja sitten kauniina päivänä huomasinkin että sen on tehnyt juurikin tuo dreamin big blogin tekijä, eli voin siis sanoa pitäväni emman bannereista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emman ulkoasut on kyllä aina niin kivan simppeleitä, mutta hienoja:)

      Poista
  93. voitko linkittää tähän koodin jolla sait ton kuvan tohon postausten väliin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .post {
      background: url();
      background-repeat: no-repeat;
      background-position: bottom center;
      }

      Poista
  94. Kaikki on kivoja, mut eniten tykkään varmaan tosta 5 bannerista. (:

    VastaaPoista
  95. 5 on tosi hieno! Tuo kuolain juttu tekee sen!:)

    VastaaPoista
  96. 2 on mun ehdoton lemppari!!:)

    VastaaPoista
  97. Nuo kuolaimet on tossa kyllä pohjanoteeraus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep.. Olis hienot, mutku noi kuolaimet on itsessään rumat. Jos ois jokku 'hienommat' ni sit!

      Poista
    2. No halusin laittaa siihen Voiton kuolaimet :)

      Poista
  98. 5, toki ois ollu hienommat jos kuolaimet ei ois ollu tollaset kumiset :(

    VastaaPoista
  99. 2! tai 5 mut vaan kokonaan metallikuolaimilla :)

    VastaaPoista
  100. Ruskea oli mielestäni kivempi kuin yksikään noista muista sinisistä, mutta tää uusin vie voiton. Tosi erillainen ja hieno! Ja valittu just sopivat kuvatkin :)

    VastaaPoista
  101. Tykkään kaikista niin paljon etten voi sanoa mikä on omasta mielestäni parhain. Puoliverinen prinssi blogissa on mielestäni aivan älyttömän hieno banneri!

    Itse olen Gimpiä käyttänyt, mutta heräsi kysymys että miten saan kuvan haalennettua niinkuin sinun nykyisessä bannerissasi jotkut kuvat ovat? :) huippua jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Susannan bannerit on aina nii hienoja:) En kyllä muista ulkoa, oon saattanut neuvoa sen jossain niistä ohjevideoista!

      Poista
  102. Tykkään kaikista tosi paljo! Sulla on ollu aina tosi hienoja ulkoasuja ja oon aina tykänny niistä! Kadehdin sun taitoja tehä niitä! :´) Miten oot saannut tässä simple mallissa tuon ylä "osan" läpinäkyväksi, vähän samalla tyylillä kuin esim. picture window mallissa, kun mulla simplessä on vain semmonen valkonen juttu siinä, eikä oikein sovi sitten läpinäkyvät bannerit, varsinkaan jos on laitettu joku kuva vähän läpinäkyvämmäksi. Kiva jos tajuut ja viittit auttaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläosa ei ole oikeasti läpinäkyvä, näyttää vaan sille:)

      Poista
  103. Itte tykkään eniten kolmosesta ja nykyisestä. Teen itse myös bannerini Photoshopilla (cs6), tosin tällä hetkellä blogissa toisen tehty banneri. Ulkoasua on myös kehuttu jonkin verran!:)

    http://fullofgreatmoments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  104. 4 ja 5 on mun mielestä kivoimmat, mutrta kaikki hienoja!

    http://tarujanaanu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  105. Kaikki ovat ihan äly hienoja! Voitko laittaa sen koodin jolla saa blogin reunat pyöreämmiksi, niin kuin esim. sulla on? en saanut kopioitua sitä yhdeltä sivulta ja en oikeen osannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ei ole tehty koodilla vaan kuvanmuokkauksella.

      Poista
  106. 5. Voisinko kokeilla vaan joskus huvikseen tehdä sulla bannerin Nii kattoo tykkäätkö? Lähetän säpöö si ku on valmis. ;)

    VastaaPoista
  107. Mun mielestä 1. on paras. Näyttää tylsältä kun taustalla on joku kuva tosi himmeesti...

    VastaaPoista
  108. Mun suosikit on toi kakkonen ja kolmonen. En tiiä miks. Tiia voikko tehä lisää kaikki My day videoita ja muutenkin semmosii? ku mie ootan aina innolla niitä ja niitä tullee Nii harvoin. Mie tiiän että sulla on aika kiire ku oot lukiossaki ja silee mut voi tehä ihan sellasii lyhkässii videeoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu koitan tehdä kunhan joku päivä muistaisin aloittaa heti aamulla:)

      Poista
  109. 3 ja tuo uusin :) eikä siitä kolmannesta uskoisi että siihen on käytetty vähiten aikaa!

    http://qheppa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  110. Kaikki bannerit ovat tosi hienoja!!

    En tarkoita nyt millään pahalla, mutta ratsastatte yleensä melko vähän aikaa. Siis esimerkiksi yhdessä videossa talvella, kun olitte maneesissa ratsastamassa niin ratsastitte vaan 20 minuuttia. Se on aika lyhyt aika. Ehtiikös siinä edes kunnolla veryttelemään ja lämmittelemään hevosen lihaksia? saatikas edes hevosta kunnolla liikkeelle ja avuille? Muutenkin talvisin ratsastatte todella vähän aikaa, kävelette tiellä, valittelette tilsoista, huonosta säästä yms... Hevosenne saavat varmasti sopivasti liikuntaa enkä väitä, että teette jotain väärin. Mutta ehtiikö 20 minuutissa todella ratsastaa??

    Blogisi on muuten paras hevosblogi, jonka tähän mennessä olen löytänyt! Joten älä ota äskeistä mielipidettä turhan vakavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden videon perustteella teet johtopäätöksen kauanko rasastetaan okei? Joskus mennään 20min, mutta eihän siinä ehdi oikeasti ratsastamaan kuten sanoitkin. Miten voisimme ratsastaa talvella kunnolla, jos ei ole paikkaa missä ratsastaa. Silloin ei ihan oikeasti pysty ratsastamaan, on hengen vaarallista mennä ihan peilijäässä olevalle kentälle, pimeällä ei ehdi maastoon ja pelto on sula, jolloin siinä ratsastaessa maa menee rikki ja tulevan kesän laidun pilalle.

      Ymmärrän kyllä huolesi, jos joka päivä ratsastaisimme vain 20minuuttia :)

      Poista
    2. Ja anonyymi, luulen ettei tiia & pinja kovinkaan usein kuvaa videolle koko ratsastusta, vaan voi ottaa ratsastuksesta klippejä :)

      Poista
  111. Tykkään eniten tästä sun nykyisestä, yksinkertainen mutta hieno! :)
    http://momoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  112. Tämä viimeisin on paras minun mielestäni. Nuo kuolaimet ovat tosi kivat tuossa, ja muutenkin se on parhaimman näköinen nuista omaan silmääni ainakin! :)
    http://sannajahepat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  113. Tämä uusin on paras. Haluaisin että tekisit enemmän videopostauksia!:)

    VastaaPoista
  114. 4 & 5 ovat kivoja!Niissä ei ole liikaa hienuuksia ja ovat muutenkin niin nättejä :)

    VastaaPoista
  115. Mun mielestä uusin on hienoin!:)

    VastaaPoista
  116. 3 ja 5 mutta jos panisist ton 3 taustan tällä bannerilla tai vaan vaihtaisit taustaa, tää on ihana banneri varsinki noi kuolaimet!

    VastaaPoista
  117. Mun mielestä toi toinen on hienoin, koska...en osaa sanoo...! Mut on toi viimeinenkin ihan ookoo...mut mä en vaan saa siitä VOITTO KOTIIN "blogin otsikosta" selvää...? ;)

    VastaaPoista
  118. 3 & 4 on miun mielestä parhaat! (:

    VastaaPoista
  119. Mun mielestä tämä nykyinen on paras

    VastaaPoista
  120. Mä tykkään ehdottomasti tästä uusimmasta!

    VastaaPoista
  121. Tykkään tokasta ja kolmannesta kokonaisuuksina eniten, mutta tää nykyinen banneri on kyllä alyttöman hieno! :)

    VastaaPoista
  122. Mua häiritsee tuo kuolaimien vinous nykyisessä ulkoasussa. Lemppari on 3.

    VastaaPoista
  123. Lepparini olivat 3,4,5 :3( http://manta-eve.blogspot.fi/ lukijoita löytyy 52 )

    VastaaPoista
  124. http://heppaunelmia.blogspot.fi/
    http://skaskinen.blogspot.fi/
    http://kisamatkalla.blogspot.fi/
    http://kristiinalantti.blogspot.fi/
    http://aiinon.blogspot.fi/

    kivoja ulkoasuja :)

    VastaaPoista
  125. miten saat ton tollee et noi bannerin reunat ei näyt, voitko tehdä joskus miten muokkaan videoni videon ??

    VastaaPoista
  126. Tykkään eniten tästä nykyisestä.noi silmä kuvat on hiiirmusen nättejä :3

    VastaaPoista
  127. Kaikki ovat hienoja, mutta uusin ehkä hienoin. Ensimmäinen on yksinkertaisempi, mutta pidän siitäkin.
    cavalli-ancora-cavalli.blogspot.com

    VastaaPoista
  128. Toi juoksin idea on tosi hyvä,eikä katkottu!

    VastaaPoista
  129. Itse tykkään eniten 3 ja 4!

    VastaaPoista
  130. Mun mielestä tää nykyinen on näistä hienoin :)

    VastaaPoista
  131. mun lemppari näistä on tuö 5 :)

    VastaaPoista
  132. WAU ! Itseasiassa mussa jokaisessa on jotain persoonallista ja ne tekee aina siitä sen hienon. itse pidän tosi paljon ruskeasta väristä, mutta eihän kaikki pidä samasta :) Hienoin näistä oli vaikea valita, mutta kyllä tuossa uusimmassa on jotain sellaista joka tekee siitä upean ja juuri sun näköisen ! Kuolaimet oli hauska lisä banneriin, niitä en oikeastaan kellään edes ole nähnyt, tykkäsin :)

    Sun ilmeet joissakin kuvissa on kyllä hauskoja, sellaisia mitä moni ei julkaisi, niinkuin tilannekuvia. Ne ovat oikeastaan myöskin sellaisia kuvia jotka tuo hymyn omillekkin huulille:) Kiitos !

    Pidän blogistasi tosi paljon, aloitin kesällä lukemaan ja ihastuin kuinka persoonallinen joku ihminen voi olla. Elämäsi vaikuttaa kanssa niin helpolta, mutta eiköhän se aina blogeissa vaikuta ;)

    Tsemppii sulle jatkoon ! :)

    VastaaPoista
  133. Mun lemppari näistä on toi 2! oon tykänny siitä koko ajan eniten, varmaan värit miellyttää silmään. Pidin myös tuosta edellisestä tosi paljon, mutta mua häiritsi myös vähän noi hiukset :D tämänhetkinen bannerisi olisi varmaan muuten mun ehdoton suosikki, mutta itse en niinkään tykkää noista kuolaimista, vaikka persoonallinen ja tosi kiva idea onkin! tietenkin jokaisella omat mielipiteet, oot kyllä yks mun lemppari bannerintekijöistä! :)

    VastaaPoista
  134. Kaikki on omalla tavallaan hienoja, mutta eniten pidän 2 ja 3 ! :)

    VastaaPoista
  135. Toivottavasti vastaat, miten saat ton "ylös" jutun :)? kiitos jos vastaat! :))

    VastaaPoista
  136. Sulla on aivan sairaan kiva blogi! Aina ku luen tätä ni mulle tulee semmone olo et mun pitäis ruveta panostaa mun omaan blogii enemmän mitä oon tähän mennessä tenhy. Sun blogejas on kiva lukee ja oot taitava muokkaa kuvii. Mistä sää revit aikaa ja kärsivällisyyttä opetella käyttää noin hyvin kaikkia kuvan muokkaus ohjelmia? Mut noista bannereista paras oli ehkä 4 tai 5. :)

    VastaaPoista
  137. Viimenen! En tiiä mikä siitä tekee niin hianon mut rakastan sitä <3

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.