Vuosi 2013 tiivistettynä

tiistai 31. joulukuuta 2013

Nyt olisi vuoden 2013 koostepostauksen aika:




Tammikuussa koitin kirjoittaa blogia välillä englanniksi. Aloitin kuukauden blogi -postaussarjan ja tehtiin Pinjan kanssa eka livelähetys tallista. Voitto palaili saikulta ja hypeltiin ensimmäisiä pieniä esteitä kouluvalmentajan kanssa. Voiton satula valui taakse ja sitä korjattiin rintaremmillä.




Helmikuussa spurttailtiin jäällä ja otettiin muutamia hyppyjä kotikentällä. Loukkasin silmäni pyörtyessäni portaisiin, kirjoitin tapahtumasta pikaisen postauksen, joka on vielä tälläkin hetkellä yksi blogin luetuimmista. Täytin 16-vuotta, tuunasin saappaat blingeillä, serkkuni Einar köpötteli Voitolla ja avattiin poste restante, josta nousikin pieni haloo.




Maaliskuussa käytiin saikun jälkeen ekaa kertaa aluevalmennuksissa ja päästiin muutenkin hyppäämisen makuun. Koitettiin hypätä ilman kannuksia, mutta todettiin kuitenkin kannuksien kanssa toimivammaksi. Nona kävi meillä ratsastamassa ja tehtiin siitä videopostaus. Einar ratsasteli Voitolla myös muutaman kerran. Hevostalli.netissä oli melko ikäviä keskusteluita, joissa mm. väitettiin Voiton olevan myynnissä.




Huhtikuussa käytiin yhteistyönkautta Hevoset 2013 -messuilla. Tein yhden kanavamme katsotuimmista videoista, joissa näytän mun hienon tempun hevosen selässä. Hypättiin ekaa kertaa kunnolla ulkokentällä. Voiton nivelet piikitettiin irtopalaleikkauksen jälkihoitona. ja sain yhteistyön kautta Samshieldin kypärän, jota olen siitä päivästä lähtien käyttänyt innokkaasti joka päivä. Pidin alkukuusta myös lifestyleviikon.




Toukokuussa hevoset pääsivät laitumelle nauttimaan kesästä ja minä vietin koulussa ysien päivää. Kuvasin tallin ja pihapiirin esittely videon, jota toivotaan vieläkin melko usein. Käytiin kolmissa kilpailuissa, joista saldona oli yhteensä kolme nollaa, joista kahdesta saatiin rusetti, yksi nelosen rata sekä yksi hylätty. 4000 lukijaa tuli täyteen ja bannerikilpailusta nousi haloo. 4000 lukijaa tuli täyteen kuun puolivälissä ja Voitto sai uuden satulan.



Kesäkuussa käytiin muutamissa kisoista, joista saldona neljä nollarataa, yksi sijoitus ja kaksi hylättyä, joista toisella kerralla tipahdin. Varsinkin Tahkon kisat sujuivat hyvin, kun molemmista luokista tuli nollat. Pidettiin Pinjan kanssa ratsastuskoulua Nerealle, Einarille ja Sinille. Tein suosituksi tulleen toivekuvapostauksen ja kuvattiin melkein 40 000 näyttökertaa saanut Irmeli-elokuva. Ratsastin muutamia kertoja ilman varusteita, menin paljon ilman satulaa ja tehtiin Venlan yökyläilystä videopostaus.



Heinäkuussa blogissani käytiin melkein 400 000 kertaa, joka oli blogihistorian suurin kävijämäärä. Pidettiin erikoisviikko sen kunniaksi, että 5000 lukijaa tuli täyteen blogissa, facebookissa ja youtubessa. Kävin Kuopion kunkinkuusraveissa Venlan ja Jennin kanssa. Postailin paljon muitakin kun hevosjuttuja. Aada kävi ratsastamassa Voitolla, kuvattiin siitäkin videopostaus ja Fleur muutti kesähepaksi meidän talliin. Blogi kutsuttiin Indiedays Inspirationiin ja vastasin kutsuun myöntävästi.



 Elokuussa pidimme Nerealle, Einarille ja Sinille estekilpailut. Voitto raspattiin ja kuvattiin Jennin yökyläilystä videopostaus. Blogissa tapahtui radikaali aiheen rajaus, sillä perustin lifestyleblogin, jonne muut kun heppajutut siirtyivät. Kuvattiin livelähetys estevalmennuksesta. Vietettiin mun ja Voiton 3vuotis päivää ja tein yhden kanavani katsotuimman videon; 5 parasta kommenttia.



Syyskuussa Voiton jalkoja piikitettiin ja kävimme Hevoset Stadikalla -tapahtumassa. Pitkästä aikaa myös käytiin kilpailuissa, joista saldona 90cm hyvä nolla ja 100cm 8vp. Estevalmentajamme Rosa ratsasti Voitolla muutamia kertoja sileellä. Esteitä mentiin treenissä vaihtelevalla menestyksellä.





Lokakuussa käytiin yksissä hallikisoissa, joissa menin elämäni ensimmäisen tyyliarvostelun. Voitto sai tarhassa Lillin potkusta haavan jalkaan, mutta päästin kuin päästiinkin Sannan valmennukseen. Käytiin Horse Showssa ja alettiin myymään kalentereita, josta syntyikin pitkästä aikaa kohua kommenttiboksissa. Hevoset siirtyivät laitumelta tarhaan ja könyttiin kouluvalmennuksessa melkein nurin. Aloitin uuden postaussarjan, jossa kerron kuukauden suosikkeja.



Marraskuussa blogissa puhuttiin kommentoinnista, sen määrästä ja laadusta. Talviot kirjoittivat huippusuositun postauksen blogiini heidän kisaviikonlopusta. Sain julkaista tideon, että minut on valittu Hippolaan, myös Hippolan klinikkaa alettiin markkinoida. Kävin pitkästä aikaa vanhan valmentajani Tuomaksen tunnilla. Sain yhteistyön kautta kameran ja kerroin teille kuvausvinkkejä, postaus nousikin heti yhdeksi luetuimmista. Käytiin taas Sannan valmennuksessa, jossa ongelmia tuotti radan ratsatsus.


Joulukuussa pidin perinteiseen tapaan joulukalenteria. Viimeiset lumet sulivat loppukuusta ja ratsastuspohjat olivat viikos toiseen huonoja. Voitto viettikin pientä lomaa ja hypätiin vain muutamia kertoja. Joululahjaksi saatiin uusi objektiivi. Voitto klipattiin ja blogissa kohistiin postauksen kuvituksena julkaisemastani kommentista.

Lähipäivinä tulossa postausta tavoitteista tulevalle kaudelle..

98 kommenttia

  1. Eka! Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosi aankin kiinnostaa-.- ja kandeis vakka laittaa "tosi kiva postaus!" Eikä "eka"-.-

      Poista
  2. Saat nyt siis joka postaus tietyn verran rahaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistö oot tollasta saanut päähäsi. En saa, saisinkin!

      Poista
    2. Ja mä taas ajattelin, että Tiia jo ansaitsisi saada rahaa tällä työmäärällä! YouTubekin maksaa suosituimmille vloggaajille.

      Poista
    3. No ei kyllä todellakaan maksa ainakaan Suomessa, höpö höpö!

      Poista
  3. Tää on hyvä! Millä muokkaat kuvasi? Millon teet seuraavan kuvapostauksen? Se ois niin kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkaan kuvat Photoshopilla, joka lukee tuolla "lue nämä ennen kuin kysyt" -osiossa. En vielä tiedä, voisin lähitulevaisuudessa vaikka tehdäkkin:)

      Poista
  4. Oi kuinka kivan koosteen sait koottua! Ihanasti mukana sekä blogin tärkeitä juttuja että sun ja Voiton tärkeimpiä juttuja. Tosi kiva oli, kun joka kuulle oli joku videopätkäkin!

    Ihanaa uutta vuotta sulle ja Voitolle ja onnea tulevaan kauteen! (:

    ps. Maaliskuun oikean alalaidan kuvassa sulla on aivan upean väriset hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettiny takasin tummaks värjäämistä, mutta näytän sillon niin kalpealle:D

      Poista
  5. Ompas teillä ollut tapahtumarikas vuosi! Eikun vaan onnea seuraavaan ;)

    VastaaPoista
  6. tää oli kiva ja noi kuvakollaasit (tai mitkä ne on)oli hienoja.

    VastaaPoista
  7. Tää oli tosi kiva kooste vuodesta. Ihana miten sait tiivistettyä tän näinkin lukijaystävälliseksi ja visuaalisesti kauniiksi! :D

    VastaaPoista
  8. Mukavan lyhyesti mutta ytimekkäästi selitetty teidän vuosi! :D

    Tämä kommentti ei nyt liity mitenkää tän postauksen aiheeseen, mutta mulla on ongelma kun yritän tehdä Gimp 2:ella banneria! Laitan pohjan kooksi 1000x400, ja sitten kun olen laittanut bannerin blogiini siihen tulee vain yhteen kulmaan kärpäsen kokoinen banneri! Eli mikä siis avuksi? Osaatko auttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä ainakin voit laittaa sen bannerin ees jotenkin sinne ylös meinaan mulle se sanoo et kuvan muotoa ei voitu tunnistaa:( Mut ihana kooste tästä vuodesta Tiia:D

      Poista
    2. Ano, älä paina sieltä "pienennä kokoon ..." kun sä laitat sitä banneria :)
      Heppa fani onsku, missä muodossa tallensit bannerin? Muista tallentaa se joko jpg tai png muodossa ;)

      Poista
    3. En osaa kyllä muuten neuvoa, kun mitä alin anokin sanoi :)

      Poista
  9. Missä ilmoitat näistä livelähetyksistä? Muistan sen kivan illan, kun kattelin sitä teijän ekaa lähetystä, ja se oli niin kiva! Toisesta en muista edes saaneeni tietoa. Voisitte tehä jatkossa useammin näitä livelähetyksiä, niissä on ihan eri fiilis kun tietää että "siellä se Tiia siivoilee tallia tälläkin hetkellä".
    Hyvin olit tiivistänyt kuukauden tapahtumat! :)

    VastaaPoista
  10. hei, hauska idea toi sinin, einarin ja nerearin kilpailut!
    ihania kuvia muuten! tapahtumarikas vuosi oli sulla! :)

    VastaaPoista
  11. Sinulla on ollut ihana vuosi ja itse olen seurannut blogiasi jo vuoden, kun kuukausi vaihtuu tammikuuhun ja vuosi on 2014 :)

    VastaaPoista
  12. Osaisitko auttaa minua? Kun tee gimpillä banneria... Sitten yritän kirjoittaa niin se kirjoitus alkaa välkkymään sillei ihmeellisesti. Ja kun oon kerran sille banneria yrittänyt tehdä nii se ohjelma ei enään aukee. Mitä tehdä? Osaatko auttaa? Kiitos jo etukäteen!


    Tosi kiva postaus! Kiva kun minäkin olen aika uusi lukija, niin saan tietää vähän teidän alkuvuodesta!:) Todella upeita kuvia!
    Hyvää uutta vuotta ja menestystä ensi vuodelle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyllä auttaa, kun ei itselle ole koskaan käynyt noin :)

      Poista
    2. Kiitos silti!:) Mistä olet ladannut gimpin?

      Poista
    3. http://www.gimp.org/downloads/

      Poista
  13. Tää oli tosi kiva kun kerroit jokaisesta kuukaudesta erikseen ja ei ollu mitään "Ylinmääräistä" ! (:

    VastaaPoista
  14. Tosi kiva postaus. Sun postauksi on aina niin kiva lukee. Ois kiva jos ensi vuonna tekisitte paljon Myday videoita sekä joskus kesällä irtohypytysvideon. =)

    VastaaPoista
  15. Tiia sun postaukset on ihan parhaita ja voitko tehä my dayn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään itseasiassa koitan kuvata:)

      Poista
    2. JJEEEEEJIHUUUVIHIIIJEEJIPPIIIII

      t. eri ano

      Poista
  16. Tosikiva postaus! Vaikka oli pitkä niin jakso lukee ja kattoi kaikki videot, kuvat tekstit . hyvää uutta vuotta teille

    VastaaPoista
  17. Tää oli tosi kiva ja selkeästi kirjoitettu! Postaus oli hyvä senkintakia, koska jokainen kuukausi oli hyvin tiivistetty ja tekstiä oli tarpeeksi joka kuukaudessa!:)

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus! Kivoja nuo "kollaasit" joka kuukaudesta.:):D

    VastaaPoista
  19. Kiva postaus! Onko Voitto jäykkä vasempaan kierrokseen vai onko se sille vaikeampi puoli, kun se ei vaihda laukkaa esim. Jos este on lävistäjällä se ei vaihda laukkaa tai se vaihtaa vääräksi laukaksi esim sarjalla. Yleensänhän hevosella on vaikeampi toinen kierros, että on esim jäykempi siihen suuntaan eikä kulje niin hyvin siihen kiertokseen kuin toiseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on, koska leikattu jalka on vasempaan kierrokseen sisäjalkana:)

      Poista
  20. Saanko kysyä sulta kuvaamisen liittyviä kysymyksiä ?

    Saako objektiivillä kuvia kirkkaammiksi ja valoisiksi vai täytyykö ne asettaa kamerasta?
    Mitä objektiiviä suosittelisit minulle, minulla on canon eos 1100d ja haluaisin (jos objektiivillä saa) että kuvista tulisivat kirkkaammat värit ja valoisempia sekä tarkentaisi lähemmäs.'
    Mitä toimintoja objektiiveissä on? Kun säädän kameran asetuksia hiukan erillaiseksi kuin pelkkä automaatti ja otan kuvaa tarkennan ja kun painan pohjaan kamera jumittuu ja ottaa kuvan hetken myöhemmin joista tulee yleensä tärähtäneitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Objektiivi vaikuttaa asiaan, kittiputken (18-55mm) valovoimaisuus ei ole kovinkaan hyvä, mutta objektiivit, joissa on aukko esim. 1.8 tai 1.4 saa huomatavasti parempia kuvia samoilla säädöillä. Muuten asetukset täytyy laittaa kamerasta
      2.Kannattaa googlettaa canonin ja mm. sigman ja tamronin objektiiveja. JOs haluat lähellä olevia kohteita lähemmäksi, makro-objektiivit, kauempana olevia kohteita lähemmäksi -> zoomiputket. (esim. 75-300mm)
      3. No itse odjektiiveissa ei ole oikeastaan mitään säätöjä kuin automaatti ja manuaalitarkennus, mutta jos vaihtaa objektiivin, voi kameran kautta niitä säätöjä muuttaa
      4. Sinulla on pitkä valotusaika, esim 2s tai 1.6s. Sen voi vaihtaa kameran M-asetuksella pienemmäksi.

      Suosittelen lukemaan kameran käyttöoppaan ja muita valokuvausvinkkejä esim. netistä :) Kokeilemalla saa myös opittua.

      Poista
    2. Ja siis en ole Tiia vaan ihan vain valokuvaustaharrastava ano, joka vastasi noihin kysymyksiin.

      Poista
    3. Hyvät ohjeet anonyymi antoi, kuvan muokkauksella saa vielä lopuksi ihmeitä ja valoisuutta aikaan:)

      Poista
    4. Mitä se aukko tarkoittaa ? ja mitä kuvassa tapahtuu kun sitä säätää pinemmälle ja suuremmalle ?:)

      t. eri ano

      Poista
    5. Lueppa tämä postaus http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/11/taydennysta-kuvauskalustoon.html ja googlaa aukkoa :)

      Poista
  21. Pystyykö gimpillä tekemään pöyöreäreunaisia bannereita. Jos pystyy niin miten?

    VastaaPoista
  22. Hyvää uutta vuotta sulle ja Votelle! Yks kysymys.
    Pelkääkö Lilli ja Voitto raketteja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kauheasti pelkää, vähän kuitenkin jännittävät :)

      Poista
  23. vähänkö kiva postaus:) tee tällänen lifestyle blogiin

    VastaaPoista
  24. Kiva postaus! Miten ton katkoviivan saa postauksen otsikon alle, voitko neuvoo vastauskommentissa tai linkata ohjeet :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. h3:seen border-bottom ja siihen muotoiluksi dashed.

      Poista
    2. miten muotoiluksi, anteeksi en ymmärtänyt :o

      Poista
  25. http://www.youtube.com/watch?v=o0i_4t-oseE

    Katsoppas tuo....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaan aiheeseen:

      http://www.youtube.com/watch?v=BksSg46HrD4

      http://www.youtube.com/watch?v=0UNrw2OJX4Y

      http://www.youtube.com/watch?v=u6hxqxOeQZI

      http://www.youtube.com/watch?v=B8CHRjdeiUA


      http://www.youtube.com/watch?v=4ArvslAWs1A

      Poista
    2. Pariin ei ehkä ollut lupia, mutta mahdoton muistaa :D

      Poista
  26. Mistä oot ostanut noi sun ratsastus saapaat ? Ja paljonko maksoi ? Mistä sait noita blingejä? Voisitteko tehdä MyDayn nyt uutena vuotena Pinjan ja Sinin kanssa?
    Kiitos jos vastasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ne Finnderbystä ja hintaa oli 300-400e Tässä on blingeistä: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/02/saappaiden-tuunaus-swarovskeilla.html Olen juuri kuvaamassa mydayta, katsotaan saanko ikinä valmiiksi:)

      Poista
    2. Kiitos kun vastasit! Mutta Finnderby on joku Ypäjän hevossopisto. Voisitko laittaa vaikka linkin ? (; P.s Hyvää uutta vuotta 2014!

      Poista
    3. Niin ostin ne siellä olevasta tapahtumasta, en muista kojun nimeä:)

      Poista
  27. Monipuolinen vuosi :D Kiva postaus, näitä vuosipostauksia on kiva lukea :)

    jade-daydreamer.blogspot.fi

    VastaaPoista
  28. Ootko muuten joskus ollu haastateltavana lehessä tai tv:ssä?

    VastaaPoista
  29. "4000 lukijaa tuli täyteen ja bannerikilpailusta nousi haloo. 4000 lukijaa tuli täyteen kuun puolivälissä ja Voitto sai uuden satulan" oliko tarkotus mainita kaks kertaa vai tuliko ajatusvirhe? :D kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  30. Tosi kiva postaus :) Kivasti tehty nuo kuvat <3

    VastaaPoista
  31. Nää on kyllä niin hyödyllisiä, en muistanut puoliakaan näistäkään vaikka kaikki oon vierestä seurannut! Ite oon vielä vaiheessa tän postauksen kanssa, jäljellä olis huhti-joulukuun kertaus.. En osaa tiivistää tälleen lyhyesti niinkun sä teet :D

    VastaaPoista
  32. voivitsi kuinka ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  33. Teillä onkin ollut sitten tapahtumarikas vuosi;D Tosi kiva postaus!

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Voitolle, Pinjalle, Lillille ja Sinille<3

    VastaaPoista
  34. Ihana postaus! kuinka pitkään voitto on siulla nyt oikein ollu?:) hyvää uuttavuotta siulle voitolle ja lillille pinjalle ja muille! ihana tämä kooste juttu vuodesta koska en pitkään ole ollut lukijana! millon teet sen että miten pitkään siulla menee viikossa aikaa kirjottaa blogia arkena postauksen? kun teit rttä miten pitkään siulla lomalla menee kirjoottaessasi blogia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto on ollu reilu kolme vuotta :) Samoin sulle ja teen postauksen varmaan kunhan koulut alkaa.

      Poista
    2. Kiva :) oon oottanu sitä postausta jo! :D

      Poista
  35. mikä fontti sulla on noissa kuvissa olevissa teksteissä? tai miten siis saat tuon harmaan pallon sinne tekstin taakse? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista noiden nimiä ulkoo ja en löytäny pikaselauksella tuhansien fonttien seasta:D Ja piirsin ihan vain tollasen rinkulan.

      Poista
  36. "Kiva postaus! Miten ton katkoviivan saa postauksen otsikon alle, voitko neuvoo vastauskommentissa tai linkata ohjeet :)?"

    Niin jatkoa tälle kommentille, miten sen saa normaaliksi, kun se tulee paksunnettuna :)?

    VastaaPoista
  37. Hyvää uutta vuotta sulle Tiia sekä Voitolle! Kuvat olivat hirmu kivat tässä postauksessa ja muutenkin koska itse olen aika vähän aikaa vasta seurannut niin tuli jotain ihan uuttakin! (:

    ~ privaattikamaa.blogspot.fi, uusi ulkoasu!

    VastaaPoista
  38. Hyvää uutta vuotta! Ootte kehittyneet voiton kanssa ihan hirveesti, ja samoin tää blogi on edennyt parempaan suuntaan, ja hei, muutes n. tasan vuos sitten liityin lukijaksi sun blogiin, jei :) !

    VastaaPoista
  39. Hyvää Uutta Vuotta! Voitko liittyä mun blogin lukijaks? Sen osote on: www.heppalifee.blogspot.fi

    VastaaPoista
  40. Hyvää uutta vuotta teille kaikille !

    Taasen oli ihana tulla kurkkaamaan blogiin ja uusi postaus, jes ! Olet taas onnistunut niin hyvin tämän postauksen toteuttamisessa. Helppo lukea ja kuvista oli kanssa kiva katsella kehitystä, vaikka eniten sitä huomasi videoilta ! Sulla on jetenkin niin sellainen luonnollinen kirjoitustyylii ja se tekee myöskin tästä mieluisaa lueskeltavaa :)

    Luin juuri noita sun vanhempia tekstejä ja samalla ihan ällistyin, kuinka paljon tää blogin pitäminen sun kirjoitustaitoja on kehittäny !

    Ainiin, mulla ois yks pyyntö sulle. Kun sun ansiosta innostuin bloggaamiseen ja oon vielä ihan pihalla taas tästä blooggamisesta, vaikka muitakin blogeja on ollu.. ei kyllä laadukkaita... mutta voisitko käydä kurkkaamassa ja sanoa joitakin vinkkejä blogin suhteen. Banneri on tulossa kanssa, kunhan saan sen valmiiksi :) Olen vasta yhden postauksen julkaissut ja olisi kiva saada vinkkejä ammattilaiselta ! :) Eli jos vain sulla olisi hetki aikaa käydä lukaseen se ja vinkkei antaa niin mahtavaa olisi :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osote: Iitajaponit.blogspot.com

      Poista
    2. Esittelysivut kannattaa ainakin tehdä :)

      Poista
  41. Miten sä teet noihin bannereihin noita kuvia läpinäkyväksi niinku sulla on tuossa bannerissa? Ja hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaa sitä läpinäkyvyyttää sellaisella asteikolla, en osaa sanoa missä se on sun käyttämässä ohjelmassa:)

      Poista
  42. Tää oli tosi kiva postaus, I really like!
    Voisitko tehä uuden videon bannerin teosta gimpillä, jonkun vaikeammanlaisen bannerin sillein että selität siinä samalla ja kerrot mitä teet ym niinkuin olet yhden ainakin tehnyt. Sellanen olisi todella kiva kun tykkäsin edellisestäkin niiiin paljon!! ja olisi kiva oppia tekemään vaikeampiakin ja sellaisia hienompia bannereita!:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä oppii tekemään vain tekemällä, ei se auta jos matkii toisen tekemän videon perässä. Käytää aikaa ja tutustu ohjelmaan, mitä kaikkea sieltä löytyykään!

      Poista
  43. Hyvä postaus! :D Muuten mistä ostitte ton heppa pään ja mitä se makso ? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain nettipilailukaupasta ja olisiko ollut parikymmpiä :)

      Poista
  44. tää oli yks parhaista vuosipostauksista mitä oon ikinä lukenu! oon seurannu sun blogia n. 1 1/2 vuotta, ja oot kehittyny niin voiton kuin bloginkin kanssa valtavasti :)

    VastaaPoista
  45. Tossa helmikuun kollaasissa sun silmä on ihan punainen, oliko se ton näkönen sen haavan jälkeen? Aika hirvee.

    VastaaPoista
  46. Ihana postaus!! Mitä sun silmälles on käyny helmikuussa???

    VastaaPoista
  47. voiko teille enään lähettää postia ja mikä se paikka johon se pitää lähettää jos voi:):)

    VastaaPoista
  48. Kiva postaus! :) Ps. Oon suurin fanis :D

    VastaaPoista
  49. Ja mikä sulle on käyny siinä yhessä kuvassa silmälle? :o Vai onko se joku heijastus tullut vaan.. :)?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.