Kouluvalmennus Lillillä ja maastoilua

perjantai 25. huhtikuuta 2014

 Moi! Facebookissa infosin teitä keskiviikon tienoilla, että kouluvalmennuksessa meninkin ihan toisella ratsulla, kun tutulla ja turvallisella Voitolla. Mulla on pari postausta vielä lomalta julkaisematta, mutta tulkoon tämä postaus nyt tässä välissä niin saatte infoa siitä miksi Voitolla ei voinut mennä ja millä menestyksellä se kouluvalmennus meni, kun ratsuna oli meidän Lilli!

Usein annan Voiton mennä maastossa melko vapaalla ohjalla.
 Tiistaina oli viikon höntsäily päivä eli käytiin maastossa. Me pyritään maastoilemaan kerran viikossa, vaikka se olisikin vain pieni kävelylenkki niin hevoset nauttii silti siitä ihan eri tavalla, kun kentällä köpöttelystä. Voitto olikin tapansa mukaan tosi iloisella tuulella, kun pääsi maastoilemaan. Meidän lähellä ei nykyään kovin hyviä maastoja ole, joten käydään lähes aina tuolla meidän tienpäässä. Supertylsää jep jep.. Pitäisi nyt kartoittaa olisiko tässä lähellä joitain hyväpohjaisia reittejä. Muualle mennessä pitää kävellä pyörätietä välillä melko pitkästikkin, joka ei aina oikeen houkuta lähtemään kauemmaksi sinne parempiin maastoihin.


Maastoreissulla Pinja huijasi mua kotimatkasta, että Voitolla ei ole yhtä kenkää. Onneksi sillä sitten oikeasti oli, siis vielä silloin... Seuraavana päivänä kouluvalmennukseen lähdettäessä huomasin Voiton jalkoja harjatessa, ettei sillä ole toista etukenkää. Onneksi en ollut vielä ehtinyt laittaa Voittoa ihan valmiiksi vaan vasta ekat harjanvedot oli menossa. Kouluvalmentaja sitten tajusi, että minähän voisin mennä Lillillä, kun paikan päälle kuitenkin joudutaan lähtemään, sillä Pinja tulisi valmennukseen Roopella. Eikun poni pikaisesti valmiiksi ja matkaan. Vähän hirvitti kyllä mua sekä Pinjaa tuleva valkku. Pinja ei mielellään anna mun ratsastaa ja mä tiesin, etten osaa mennä ponilla. Voitto jäi kotiin ja Lillikin matkusti tosi nätisti yksin. On se jännä, että Lilli voi matkustaa kyllä yksikseen pois, muttei jäädä nätisti karsinaan ilman kaveria.

Mä meen siis oikeasti tooosi harvoin Lillillä ja siitä, kun ratsastin sillä säännöllisesti on varmaan kolme vuotta. Lilli ei oo ainakaan mun mielestä mikään simppeli ratsastaa. Sitä ei ole koulutettu aikoinaan läheskään yhtä hyvin kun Voittoa, joten sen ratsastaminen on ainakin mulle ihan hepreaa. Lilli kuitenkin ylitti mun odotukset ja kulki välillä, jopa ihan kivasti! Olihan se tosi erilainen mitä Voitto. Tehtiin voltteja, avoja ja siirtymisiä. Pikkusen sai ponia patistaa eteen, mutta muuten sen ratsastaminen oli ihan yllättävän jees. Kummallista tässä on se, että mä en ollut läheskään niin vino ja kasassa kropastani, mitä oon Voiton selässä. Itsekkin kun ajattelin asiaa, niin mun ei tehnyt yhtään niin pahaa kääntyä kropasta siihen vaikeampaankaan suuntaan. Mistähän lie johtuu? Läksyksi tuli nyt mennä muilla hevosilla eli tässä tapauksessa pienellä valkealla ihan säännöllisesti.


Valmennuksesta ei ole kuvia, kun kameraa ei otettu mukaan. Äiti räpsäisi mulle kuitenkin pari kuvaa, kun käytiin Lillin kanssa ekaa kertaa tänä vuonna järvessä. Poni meni kyllä järveen hirmu rohkeasti ja saikin sitten palkinnoksi monta sokeria.

Kotona lyötiin illankähmässä vielä Voitolle kenkä jalkaan. Mua suorastaan pelotti, kun iskä löi toista kertaa irtokenkää Voiton jalkaan. Mutta ei se ilmeiseti kovin vaikeaa ole, on isi kuitenkin pari kertaa nähnyt miten kengittäjä sen lyö paikoilleen. Pelkään aina, että naula menee jotenkin huonosti ja sitten tuleekin ongelmia. Isi aina vitsaileeki vitsillä, jossa mustalainen kengittää heppaa ja sanoo: "Täähän meni hyvin, kun ykskään naula ei kurkista". Kuten varmaan tiedätte, niiden naulojen pitää ehdottomasti tulla esiin, eikä upota kokonaan kavion sisään. Kenkä saatiin kuitenkin jälleen onnistuneesti jalkaan ja ainakaan vielä ei ole mitään merkkejä kaviopaiseesta tai vastaavasta ;) Kengittäjiä joutuu pahimmillaan odottamaan monta päivää, joten mielestäni on hirmu hyvä, että meidän perheessä on henkilö joka saa sen kengän heti paikoilleen. Voitto alkaa nimittäin helposti arkomaan, jos sillä ei kenkää ole jalassa, vaikka en kengättömänä sitä juuri koskaan ratsasta.

                                                                  

59 kommenttia

  1. Ihana Lilli! ♥♥♥♥ paranemisia Voitolle! :) ♥♥

    VastaaPoista
  2. Kengättömällä hepalla voi ihan hyvin ratsastaa jos ei aro tms, pitää mennä pehmeähköllä pohjalla, ei esim asfaltti tai hiekkatie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voi jos tuntee hepan, mutta mä tiiän kokemuksesta, että Voitto alkaa arkomaan jos sillä ratsastaa ilman kenkää.

      Poista
    2. Tekstistä sai sellasen kuvan ettei kellään hepalla voi ratsastaa ilman kenkää

      Poista
    3. Korjasin sen ehkä vähän paremmin ymmärrettäväksi :)

      Poista
    4. Ja aina voi ostaa pootsit/bootsit miten se kirjotetaan.. :) Niillä ei aro.

      Poista
    5. Se on kyllä totta, mutta niille nyt ei ole tarvetta kun iskä osaa sen kengän lyödä:)

      Poista
    6. Huh, onneks ite tiiät paremmin etkä usko näitä urpo anonyymejä. Vissiin kantsii ruveta ostelemaan jotain bootseja yhden irtokengän takia kerta teiän isä osaa sen vielä lyyä takaisinkin. :D nauran kaulukseeni.

      Mut tykkään hirveesti sun blogista. Parhain heppablogi mitä luen tällä hetkellä, saisit tehdä vaan enemmän videopostauksia ja sinne toiseenkin blogiisi ihan jotain videoita :)

      t. 19-vuotias blogisi lukija.

      Poista
  3. Vitsi että on kiva kuva tuo eka :o

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, vaikka harmi ettei valmennuksesta tullut kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja muutenkin hyvä postaus! <3

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ja hauskahan se on välillä valkealla ponipallerollakin nähdä sun menevän :) ja hyvä jos olit suorempi Lillillä! Nyt vaan sama suoruus voitollekin ;) mulla on vähän sama ongelma et jos meen puokeilla tai leveäselkäsil hevosil ni röhnötän helposti mut jos meen poneil ni oon ihan suoras..

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! :)
    Kiva että menit vaihteeksi Lillillä! ;)

    VastaaPoista
  8. Kehitysideoita ja rakentavaa kritiikkiä tulossa, korvat avoimeksi ja mieli vielä avoimemmaksi :D

    Vaikka kävisitte vaan käyntimaastoja, niin pidä ohjat tuntumalla. Ainakin tekstin perusteella jäi kuva, että otat ohjat vain "tarvittaessa", eli ymmärtääkseni kun se säikähtää, hypähtää, tulaa vastaantulijoita tai tapahtuu muuta poikkeavaa (korjaa, jos ymmärrän väärin). Siinä tilanteessa kuitenkin paineen muuttuminen suussa nollasta sataan saa helposti hevosen säikähtämään enemmän äkkinäistä painetta kuin varsinaista säikynkohdettaan.
    Kuten varmasti hyvin tiedät, ei ohjaan kuulu kuitenkaan koskaan jäädä vetämään tai roikkumaan. Tästä hyvä ajatusharjoitus kaikille: ajattele kyynärpäidesi olevan ikäänkuin rattaat, jotka ovat ohjien kanssa kaksi suoraa kapulaa, joiden välissä hevosen tulee liikkua. Ratas pyörii hevosen pään mukana mennessä käyntiä (=myötääminen liikkeen mukana), ja mitä isompi rattaan liike on, sitä enemmän hevonen painaa päätään alas ja askel pitenee. Vastaavasti puolipidettä tai pidätettä tehdessä rattaan kaarta pienennetään tai jopa pysäytetään rattaan liike (= liikkeeseen myötääminen) kokonaan.
    Hevonen on herkempi, kun sillä on tasainen ohjastuntuma suussaan koko ajan, johon tulee pieni pidäte (herkimmillä riittää se, että puristaa nyrkkiä syvempään kiinni) kuin että sen annetaan liihotella ilman tuntumaa ja varoittamatta paniikkitilanteessa kerätään taas tuntuma pidätteeseen asti.
    Heräsikö ajatuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ravissa mulla on tollanen lörppöohja eli ei kuitenkaan ihan löysä, ei tarviste paljoo vetää, että saan ohjat tiukaksi. Käynnissä ihan löysä ja laukassa sitten melkein normaali, jotta saisi heppaa kontrolloitua vähän paremmin. Harvoin, oikeastaan vielä koskaan, ei ole tullut tilannetta että olisin täyttä repäissyt löysät ohjat tiukiksi. Yleensä ehdin koota ne ihan rauhallisesti tiukemmiksi :)

      Poista
    2. Pakko kommentoida tätä ohja juttua... Ainahan sanotaan että ohjat tulee olla tuntumalla maastossa. Mutta esim oma hevoseni on tottunut siihen, että maastossa voidaan mennä löysällä tuntumalla ja 6 vuoden aikana se ei ole ikinä lapasesta lähtenyt. Säikähtänyt joo, mutta meillä se pysyy rauhallisempana, kun ei kiristä ohjia vaan jatkaa löysällä tuntumalla.

      Tietty jokainen hevonen on yksilö ja näin, ja jokaisella on oikeus sanoa mitä ajattelee, mutten ihan oikeasti ymmärrä näitä jotka jakelevat anona ohjeita hevosen omistajalle, joka kumminkin tuntee hevosensa paremmin.

      Poista
    3. Minunkin on pakko kommentoida tätä ohjajuttua.
      Olen suokillanimaastoillut jo monta vuotta, ja tänä aikna se on lähtenyt lapasesta säikähdettyään jotain, se on ottanut sivuloikkia ja ties mitä. Kuitenkaan en pidä käynnissä ohjia tuntumalla, sillä jos hevonen esmes säikähtää, minulla tulee refleksinä heti sekunnin sadasosassa otettua ohjat tuntumalle. Joskus tajuan tämän vasta tilanteen mentyä ohi :D
      Maastoilen, koska haluan niin hevosen kuin itsenikin rrauhoittuvan ja rentoutuvan, en koska haluan valmentautua maastossa. Tätä varten on sileällä ratsastelut. Tietty maastossa on mäkitreenejä, mutta se tulee ikään kuin kaupan päälle.

      Ja komppaan viimeisintä anoa; ehkä hevosenomistaja itse tietää ja tuntee hevosensa parhaiten.

      Poista
    4. Minun entinen hevoseni oli maastossa kireä kuin viulunkieli jos ohjat olivat tuntumalla. Pälyili kaikkea ja kaikkia, teki tätä jokaisella ratsastajalla poikkeuksetta. Heti, kun ohjia löysäsi niin laski päätään ja rentoutui ihan täysin. Jos säpsähti jotain niin ohjista ei koskaan nykäisty, vaan pohkeilla vain eteen niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos kävi suuhun kiinni niin kääntyi kannoillaan ja lähti kotia. Koskaan ei muuten lähtenyt viemään, kerran kahdessa kuukaudessa hieman säpsähti jotain ja siinä se.

      Poista
    5. Itse kanssa olen suokki hoitsuni kanssa aina pitänyt ohjia löysinä käynnissä. Ohjat löysänä käynnissä, on merkki hevoselle että nyt vaan kävellään ja rentoudutaan, kun muuten on niin malttamaton. Ohjat tuntumalla aina ravatessa ja laukatessa. Jos yrittää pitää ohjia tuntumalla kävellessä, saa samalla sitten tehdä pysähdyksiä vähän väliin, kun heppa innostuu ihan vain ohjien ollessa tuntumalla :) Eikä ole koskaan tullut säikähdettyä nykäistyä, kyllä ne ohjat osaa nätisti kerätä tarvittaessa käteen :)

      Poista
  9. Myö ollaan käyty jo uimassa asti

    VastaaPoista
  10. Kivat kuvat ja muutenkin mukava postaus :) Miksei Pinja anna sinun mennä kovasti Lillillä, tietysti ymmärrän kun se on hänen omansa, mutta onko siihen joku muu syy :o ?

    Pikaista paranemista Votelle :)

    VastaaPoista
  11. Kuinka pitkiä maastoreissuja yleensä teette ? :)

    VastaaPoista
  12. Tuleeko sinulle koskaan sellaista tunnetta että: -Ähhgggr! Pitäisi taas kirjoittaa postaus etteivät lukijat ala valittamaan...
    ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, joskus tulee kyllä sellainen tunne, että luulevatko lukijat ihan oikeasti etten tee muuta kun istu koneella ja bloggaan, kun välillä saa kuulla melkosia "vaatimuksia" :D

      Poista
  13. KIVA POSTAUS :) !

    Kuinka nopealla tahdilla vastaat postauksiin?

    VastaaPoista
  14. Tätä postausta oli kiva lukea jo senkin takia, koska otsikko oli mielestäni suhteellisen inspiroiva! Hauska kiva postaus muutenkin! Mikä Voiton säkäkorkeus on? Monta vuotta Voitti oli, kun se ruunattiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiton säkäkorkeus lukee sen "tiedoissa". ;)

      Poista
    2. Voitto on 165cm korkee ja mulla ei oo mitään hajua millon se on ruunattu :D

      Poista
  15. Ootko miettinyt että kävisit ite kengityskurssin? Suosittelen lämpimästi niin ei tarttee aina soittaaa irtokengän takia kengittäjää paitsi onhan teillä iska!:D p.s. tosi kiva blogi!!:)

    VastaaPoista
  16. Tekin taijatte olla huumorikansaa? ainaki isäs :D!

    VastaaPoista
  17. Minusta tuntuu että vinous johtuu siitä että Lillillä on koulupenkki. Toisinkuin Voitolla ei. :) Mutta tosi kiva kuulla että menit Lillillä! :) Ja ihania maastokuvia! 💜

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus ja mielenkiintoinen kanssa,tätä postausta oon odottanut pitkään kun facebookisya jtn tästä lukasin... :D ps.mistä toi sun ratsastus takki on? Onko ihan ratsastus merkkiä vai?? ;) KIVA jos vaataat!!,;);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan ratsastusvaatemerkkiä, Kingslandin takki siis :)

      Poista
  19. Hei, mää en halua loukata tai mitään, mutta sokeri tekee todella pahaa hevosen hampaille ( niinkuin ihmisellekkin) oletteko ikinä miettineet,että hepojenne hampaat kärsivät sokerinsyönnistä? En halua että loukkaannut,ajattalin vain sanoa mitä olen miettinyt pitkään...:D ps. Ihana blogi sulla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokeri ei tee lähellekkään yhtä pahaa hevosen hampaille kuin ihmisen .

      Poista
    2. se on periaatteessa sama kun hevonen syö sokeripaloja kun ihminen karkkia, jäätelöä, limsaa, kakkua tms. se on se hepan herkku ja se ei tee hepan hampaille niin huonoa kun ihmisen :)

      Poista
    3. No ei se mitään hyväkään tee hampaille XD

      Poista
  20. Kiva postaus, käytkö useinkin uittamassa heppoja?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit:) Ei koskaan uiteta kun ei ole paikkaa, kahlaillaan silloin kun siihen on mahdollisuus,.

      Poista
  21. APUAA!:D Siis tää on varmaan tosi tyhmää, mutta mä näin sut sokoksen vessassa tiistaina 22.4XD Mä olin se brunette, vihreä hupparinen ja musta farkkunen tyttö. Mä menin ihan shokkiin mä en uskaltanu muutaku hymyillä sulle ja sä hymyilit vähä takas. Mä olin enemmän shokissa ku sillo nakki ja muussi yhen laulajan keikallaXD Ainii.... Saako sulle tulla juttelee ja kysyä kuulumisia ja voitosta/lillistä jotain ?
    ois kiva jos vastaisit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä huomasin et taisit tunnistaa mut..:D Saa tietty!

      Poista
  22. Ainiii........Oon toi sama tyyppi joka nyt kirjotti ton jutun sokoksen vessasta....Pyysin sua fb kamuks, että en ois ihan randooooomm:D (peruin sen myös äsken):D

    VastaaPoista
  23. mulla on ainakii sillai et jotenkii ku meen jollaa pienemmällä ponilla nii saan ite enemmä itsevarmuutta ja ratsastan napakammin ku se on niin niin pieni ei se voi pomottaa ku taas ison hevose seläs tulee sillai et antaa välil sen hepan vähä viiä ja ite jää matkustamaa ja unohtuu herkäst kaikki asiat... :D et jos sulla olis sama tai jotaa sinnepäi? :D

    VastaaPoista
  24. Oot alkanu käyttään aika paljon puhekieltä esim "Mä meen siis oikeasti tooosi..." en oo huomannut aikasemmin sitä näin paljon, tää postaus oli ihan täynnä sitä! Ei hirveen hyvin mun mielestä sovi, mutta varmaa tullu ihan ajattelematta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noissa sun esimerkeissä oli kummassakin tasan yks puhekielinen lause.

      Poista
    2. Siis mitä esimerkkejä oli yks xdd

      Poista
  25. Tuossa edellisessä postauksessa sanoit et sulla oli lihakset jumissa ratsastuksen jälkeen, joten kannattaa oikeesti venytellä vaikka se 5-10min ratsastuksen jälkee, vaikka ei oiskaa joka kerta lihakset jumissa, mut sit myös lihasjännitteetki "aukee", jonka seurauksena istuu rennommin hevosen selässä. Itelläni ainaki toimii iha super hyvin, koska mulla oli tapana jäähä jännittää lonkalla aika paljon siellä hevosen selässä ja sit mun valmentaja sano et jalkojen venyttely saattais auttaa siihe jännityksee, ja nii se auttoki, et tämmönen pien vinkki vaa tähän:). Tosi asiallinen ja viihtysä tää sun blogi!:)

    VastaaPoista
  26. Tekee kyllä tosi hyvää mennä välillä muillakin hevosilla. Siinä löytää omastaan aivan uusia puolia ja oppii arvostamaan niitä hyviä juttuja, joita ei huomaa, jos hinkkaa aina sanojen vaikeuksien kanssa. Sama pätee omaakin ratsastukseen. Itse ratsastan välillä Q:n tuntsaritallikavereilla, ja voi että voi olla hauskaa hypätä pikkuesteitä pippurisella ponilla ja tajuta että hei, tää voi olla joskus helppoakin! :D

    VastaaPoista
  27. Tiedän kokemuksesta, että toisilla hepoilla ryhty on eri. Oma virallinen vuokrahevonen vääntää mut kieroon ja en saa itseäni takasin suoraan, jos en koko ajan ajattele. Tämä johtuu siitä, että kys heppa poikittaa pyllyä sinne mun suoraan suuntaa ja samalla heittäytyy sinne mun kippura puolen ohjaan. Toisen hepan kanssa mulla ei oo tätä, koska on suorempi ja useammin läpi ratsastettu. Kyllä sä suoristut, kun joka krt ajattelet istuntaa ja rentoudut. :) tsemiä treeneihin! :)

    VastaaPoista
  28. voi luoja mä luulin että Voitto on tamma:dd! Oon lukenu tätä blogii yli vuoden, mutta nyt vasta tajusin että sehän on ruuna. Oot kyllä joissai videopostauksissa sanonu esim. "Hieno poika!", mutta enpä oo siihen pahemmin huomiota kiinnittäny.:DDDDDDDDDDDDD

    VastaaPoista
  29. Minä meen omal welsh cobilla, Shaunilla aina maastossa pitkillä ohjilla kävelyt tai äijä rupee hermostuu ja kiskasee irti:Dmutta muuten on pakko pitää tuntumaa ku se o semmone tikittävä aikapommi välillä ku se nii tykkää maastoilusta:D ja meilläpäin on ihanat maastot, harjussa pääsee laukkaamaan ylämäkiä:)
    ja osaat tosi hyvin ratsastaa, osaisinpa määkin noin hyvin mutta ei oo varaa valmennuksii

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.