Miten oot saanu noin paljon lukijoita?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

 Kysymys, joka minulta kysytään usein. Kysymys, johon minulla ei ole vastausta.

Nykyään on monia syitä blogata. Toiset perustavat blogin treenipäiväkirjaksi itselleen, toiset haluavat tuoda mielipiteitään esille, toiset haluavat jakaa tietoa ja vinkkejä, jotkut esitellä valokuviaan, toiset haluavat rahaa ja hyötyä. Nyt olisi super siistiä kertoa miksi minä perustin tämän blogin, mutta en kertakaikkiaan muista mitä ajattelin melkein neljä vuotta sitten ensimmäistä postaustani kirjoittaessa. Silloin hevosblogit olivat vasta kunnolla rantautumassa Suomeen, enkä usko kenenkään aloittaaneen niihin aikoihin hevosblogia kuuluisuuden, rahan tai sponsoreiden takia. Silloin oli coolia, kun jollain oli 100 lukijaa. Nyt tuntuu, että joka toiselta blogilta löytyy se sata lukijaa. Mutta miten nämä lukijat on nykypäivänä hankittu?

Keskustelupalstoilla, Facebookin bloggausryhmissä ja jopa blogien kommenttibokseissa mainostetaan omaa blogia "lukija lukijasta" -menetelmällä. Eli kun joku liittyy blogisi lukijaksi, liityt sinäkin automaattisesti hänen blogin lukijaksi. Näin molemmat saavat yhden uuden lukijan. Niiin, mutta millaisen lukijan? Itse ainakin jaksan lukea blogeja, joista oikeasti pidän ja joiden lukijoiksi ihan omasta tahdostani rekisteröidyn. Mitä teet sadalla lukijalla, jos niistä kolme käy oikeasti blogissasi. Eikö olisi kivempi, että blogillasi olisi kymmenen rehellisesti kerättyä oikeaa lukijaa, jotka sitten myös oikeasti lukisivat blogiasi.

Uskon, että moni haluaa niitä lukijoita ja kyllähän sen ymmärtää. Bloggaaminen voi olla melko tylsää ja yksipuolista, jos vain muutama ihminen lukee postauksiasi ja saat kommentit tai kaksi kerran kuukaudessa. Bloggaamisen yksi parhaista puolista on kommunikointi. Kirjoittaja saa palautetta, vinkkejä ja tukea lukijoilta. Mielestäni siis siinä, että haluat lisää lukijoita ei ole mitään pahaa, mutta sen ei pidä olla kaikki kaikessa. Voin taata, että saat lukijoita, jos vain panostat blogiisi. Kirjoitat mielenkiintosiia postauksia ja panostat ulkoasuun. Ulkoasu kuitenkin antaa ensivaikutelman uudelle vierailijalle.

Sitten varsinaiseen asiaan. Haluan kertoa, että olen löytänyt (ehkä hieman muita jäljessä) sosiaalisen median parhaan palvelun Twitterin. Ja nyt ehkä mietit, miten Twitter ja lukijoiden saaminen liittyy toisiinsa?
Yllä olevat screenshotit twitteristä kertovatkin sen paremmin kuin tuhat sanaa. Twitterin kautta voi näköjään tavoittaa helpommin kuin uskoinkaan henkilöitä ja tahoja, joiden en olisi koskaan uskonut kiinostuvani blogistani. Olen viime aikoina tuntenut monta suurta onnistumisen tunnetta somettajana ja bloggaajana. Suomen Ratsastajainliitto kehuu blogiani twitterissä ja alkaa seuraamaan minua, Ypäjän Hevosopisto ja Villivarsa jakavat twiittini omilla sivuillaan,  youtubesta tuttu eddspeaks alkaa seuraamaan minua, Rajala Pro Shop uudelleenjakaa kuvausvinkkini ja Olympus kehuu onnistuneesta objektiiviostoksesta. Näiden lisäksi olen löytänyt monta mielenkiintoista henkilöä, blogia ja mielipidettä.

Minullakin meni melkein vuosi aikaa, ennen kun pääsin perille Twitterin saloista, mutta nyt olen messissä täysillä. Ja uskon, että Twitterin kautta voi tällä hetkellä saavuttaa helpoiten näkyvyyttä somen kautta.

NÄKYVYYTTÄ TWITTERISSÄ
1. Lisää profiiliisi blogisi osoite, jotta sinusta kiinostuneet myös löytävät blogisi.
2. Ole aktiivinen. Twiittaa mielenkiintoisista, ajankohtaisista ja persoonallisista aiheista. 
3. Twitter ei toimi, jos et osallistu keskusteluun. Kommunikointi on kaiken a ja o.Tämä pätee myös blogiin. Kyllä bloggaaja muistaa sen nimimerkin ja profiilikuvan, joka kommentoi mielenkiintoisesti. Tälläisen lukijan blogissa tulee sitten myös vierailtua ja ehkä jopa kommentointua.
4. Käytä tageja ja merkkaa ihmisiä. Jos twiittaat Olympuksen kamerasta, merkkaa @OlympusSuomi ja tagaa #Olympus. Näin Olympus löytää twiittisi ja kaikki Olympus twiiteistä kiinostuneet löytävät sen #Olympus tagin avulla
5. Todennäköisesti postaus hoitoponisi historiasta ei kiinnosta kovin monia tuntemattomia, vaikka kuinka tagaisit ja merkkaisit twiittiäsi. Postaus ajankohtaisesta aiheesta tai vanhan ja uudelleen ajankohtaiseksi nouseen postauksen jakaminen twitterissä sen sijaan voi tuoda uusia kävijöitä blogiisi. 
6. Lue nämä loistavat Twitter vinkit ja olet jo paljon parempi.

Hyvä opas Twitterin käyttöön löytyy täältä. Suosittelen lukaisemaan ja sen jälkeen eikun twiittailemaan! Muitakin somen palveluita kannattaa hyödyntää bloggauksessa. Se, että pidät huippuhieno blogia ja kirjoitat mielenkiintoisia postauksia ei riitä. Ne pitää saada ihmisten tietoisuuteen ja mielestäni jollain muulla tavalla kun "lukija lukijasta" hevostalli.netin keskustelupalstalla. Esittelin nyt vain Twitterin, koska olen kaikista vakuuttunein siitä tällä hetkellä itse ja se on monelle ehkä kaikista vierain palvelu. Facebookin, Instagramin ja Youtuben kautta on blogiini tullut myös liikennettä.  Minut löydät muuten Twitteristä nimellä @tiiavoitto.




 Oletteko te jo Twitterissä, jos ette aiotteko liittyä? 
Mikä on sinun some tai Twitter vinkkisi?
Minkä palvelun kautta olette kokeneet saavanne eniten hyötyä blogia ajattellen?
Mitä mieltä olet "lukija lukijasta" menetelmästä? Tunnustaako joku käyttävänsä sitä, miksi?

53 kommenttia

  1. Oon kyllä usein miettinyt tätä kysymystä! :D
    Kiva postaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole ihan varsinaisesti tuota "lukija lukijasta" systeemiä käyttänyt, mutta ennen käytin sellaista "kiva blogi sulla! Liityin lukijaksi, voitko käydä Katsomassa blogini, tai ehkä liittymässä?"
      mutta sitten luin kimbe ja ruffe blogin "hyvä hevosblogi"
      postauksen, ja aloin ajattelemaan että " haluan blogiini vain sellaisia lukijoita, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita"
      Karsin sen jälkeen kaikki turhat (joita oli 40kpl)
      blogit pois ja aloin lukemaan vain niitä mitkä minua kiinnostavat :)

      Poista
  2. Ite käytin ennen lukija lukijasta menetelmää, tulee lukijoita, mutta jos ei toista kiinnosta, niin sen ei oo pakko.

    VastaaPoista
  3. Jee jee huomenna tai ylihuomenna tulee haaste!

    VastaaPoista
  4. Tää oli kyllä hyvä postaus, mutta ittelle ei ehkä auta toi twitter ku en siellä oo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ideana oli juuri kertoa Twitteristä, jos joku siitä kiinostuisi sitten ja tekisi sen :)

      Poista
  5. En oo itte koskaan käyttäny koska ei oo ollu kovin kauan blogi mulla:)

    VastaaPoista
  6. Mikä Twitterin ikäraja on? Oon 12 pääsenkö laillisesti sisään kun en haluu huijata ikää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä, sähän voit kokeilla tehdä sen. Se kyllä sanoo jos oot liian nuori :)

      Poista
  7. Mä kirjoitan blogia vain sentakia koska ite tykkään siitä:D . Oon käyttäny tota lukija lukijasta menetelmää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko nyt ihmetellä, mihin sä tarvit niitä "lukija lukijasta" lukijoita, jos kirjoitat vain omaksi iloksi?:)

      Poista
  8. Yksi ihan hyvä tapa on myös tuo instagramissa biografiaan laittaminen. Kun laitoin blogini osoitteen siihen niin sain 2 tuhatta katselukertaa, osittain tietenkin joidenkin muiden juttujen kautta mutta kyllä tuokin auttoi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä muistakin somen palveluista kun twitteristä saa uusia vierailijoita :)

      Poista
  9. Hyvä postaus! Itselläni on twitter, mutta ainakaan vielä se ei ole ollut suureksi hyödyksi blogin kannalta. En myöskään suosi tuota lukija lukijasta systeemiä, sillä mieluummin muutama oikeasti kiinnostunut lukija kuin monta joita ei yhtään kiinnosta mutta ovat liittyneet jotta saavat itsekin lukijan! :)

    VastaaPoista
  10. Käytän twitteriä aika reilusti, mutta en blogiin liittyvissä jutuissa. Uskoisin sen kyllä tuovan lisäliikennettä blogin puolelle ja olenkin suunnitellut tekeväni toisen käyttäjän sinne, jolla voisin paremmin kirjoitella blogistani ja osallistua keskusteluun muiden bloggaajien kanssa. En ole käyttänyt lukija-lukijasta tekniikkaa sillä en uskoisi itseni lukevan yhtään blogia mikä ei kiinnostaisi minua. Facebookin blogi-ryhmissä oon löytänyt paljon tosi kivoja blogeja ja ilmeisesti ainakin jotkut ovat blogiini sitäkin kautta päätyneet. Mullakin on muuten aivan sama mielipide tosta että lukijoiden harvinaisuus on vähentynyt vuosien mittaan. Silloin kun itse alotin bloggaamisen muutamia vuosia sitten, niin oli ihan huippu siistiä ja jollakin tapaa tuli hämmästynyt olo kun jopa 10 henkilöä oli kiinnostunut, että mitä mää sinne kirjoittelin. Nyt reilu 100 lukijaa menee ihan "näppärästi", eikä ennen olisi tullut ajatukseenkaan, että ikänä mitään sataa lukijaa tulisi. Ei kuitenkaan sillä, ettenkö nykyään arvostaisi lukijoita :D mun mielestä on tärkeää blogia mainostaessa kertoa ihan oikea kuva siitä blogista, sillä jotkut tuntuvat paljon valehtelevan blogeistaan kaikilla palstoilla saadakseen vaan paljon katselu kertoja.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo toisen käyttäjän tekeminen on ihan järkevää, jos käyttää yhtä tiliä moneen eriaihekategorian juttuunn voi susta tulla vähän seko twiittailija :D

      Totta. Voisikin sanoa, että nykyään 100 lukijaa tuntuu samalle kun "ennen vanhaa" se kymmenen. Tuo viimeinen juttusikin on hyvä pointti!

      Poista
  11. Tämä kysymys on tosiaan päässyt julki sinun blogissasi, itsekkin olen miettinyt sitä ;) Hienoa että jaksoit tälläisen postauksen tehdä, niin ei kaikkien enään tarvitse tulla kyselemään sitä, ja kaikki saivat varmasti hyvän vastauksen :)

    VastaaPoista
  12. Itsekkin miettinyt miten omalle blogille saisi lukijoita! Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  13. Olen harkinnut twitteriä, vielä ei sitä ole.

    Tosiaan minulla on ollut noita "lukija lukijasta" juttuja, mutta jo ihan siitä että kuinka monta kertaa postaus on katottu huomaa kyllä, että kaikki eivät lue blogiani. Ja tuo "kommentin tai pari kuukaudessa" pätee muhun koska on 26 lukijaa mutta lähinnä IRL-kamut ja joskus "ilkeet anot" kommaa.

    VastaaPoista
  14. Käytän twitteriä päivittäin, mutta en ole puhunut siellä ollenkaan blogistani. Twiittaan myös vain englanniksi ja uudelleentwiittaan paljon twiittejä, jotka liittyvät fanittamiini asioihin, kuten Pretty Little Liars jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twitteriä tosiaan voi käyttää moniin juttuihin. Voisithan sinäkin tehdä, vaikka oman tilin blogillesi, jos et halua sekoittaa blogia ja muita juttuja sekaisin?

      Poista
  15. Olen kyllä twitterissä, mutten blogiin liittyvissä asioissa. Ehkä kannattaisi kokeilla. Kun mainitsit tuon, että 100 lukijaa on lähes joka toisella blogilla. Ehkä se vaikuttaakin siltä, välillä myö omasta mielestäni, mutta nykyisin on kyllä mielestäni ihan hirmuisen vaikeaa saada enemmän kuin pari lukijaa vaikka kuinka panostaisi blogiinsa. Tai ainakin minä koen panostavani blogiini, muttei niitä lukijoita ole vain tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne 100 ihan oikeaa lukijaa voi olla vaikeampi haalia. 100 lukijaa noilla "lukija lukijasta" menetelmillä ei olekkaan niin vaikeaa. Blogeja on nykyään niin paljon, että on vaikea erottua massasta jotenkin erilaisena ja ihmisiä kiinostavana.

      Poista
  16. Mielenkiintoinen postaus. Itsellä nousee suorastaan ihokarvat pystyyn kun puhutaan tuosta lukija lukijasta-menetelmästä, en pidä siitä yhtään :-D En suostuisi ikimaailmassa lukemaan kenenkään blogia sen takia, että saisin siitä itselleni lukijan. Haluan lukea blogeja, jotka kiinnostavat minua ja inspiroivat omassakin blogissa eteenpäin, eivätkä lukijat ole minulle kaikki kaikessa. Sama toistuu myös Instagramissa seuraaja seuraajasta-menetelmänä ja sitä vihaan yhtä syvästi. :-D Varsinkin kun jotkut eivät kerrasta ymmärrä ja seuraavat > unfollaavat kun en seuraa takaisin > seuraavat > unfollaavat taas ja kierre jatkuu. Myönnän jopa estäneeni sellaisia henkilöitä, koska ärsymystaso nousee suhteellisen suureksi.. :-D En muutenkaan ymmärrä miksi seuraajista ja/tai lukijoista on tullut nykypäivänä niin suuri juttu, ihankuin niillä saavuttaisi jotain suurta.

    Twitterissä minulla oli profiili joskus, mutta poistin sen jo ajat sitten, kun en oikeastaan ymmärtänyt palvelun käyttötarkoitusta yhtään ja etusivulle tupsahteli ties kenen juttuja, joita en edes halunnut nähdä.. :-D Silti vieläkin vielä joku pieni kipinä olisi tehdä kunnon tuttavuus Twitterin kanssa, mutta ehkä vielä joku päivä palaan ja minullekkin aukeaa sen salat, haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat tuntemukset kyllä sun kanssa ja minäkään en aluksi pitänyt Twitteristä yhtään, mutta innostuin uudestaan ihan vähän aikaa sitten!

      Poista
  17. Hyvä postaus :), itse en käytä twitteriä. Mielestäni "lukija lukijasta" menetelmä on juuri sen takia vähän "turha", koska oletettavasti ihmiset eivät kuitenkaan lue blogia johon ovat liittyneet, vaan liittyvät vain että saisivat itsekin lukijan. En ole käyttänyt tuota menetelmää, joissain blogeissa olen kommentoinut, että liityin ja linkannut oman blogini, mutta olen liittynyt vain niihin blogeihin jotka oikeasti kiinnostavat minua, enkä vain siksi että saisin ehkä yhden lukijan lisää.

    VastaaPoista
  18. Kuten jo tiedätkin, minut löytää Twitteristäkin. Hirveän kauaa en siellä ole pyörinyt: Kartoin sitä jostain syystä pitkään, mutta nyt se on auki lähes koko ajan. Blogin linkittämistä olen miettinyt useita kertoja Instagram/Twitter-tileille, mutta jostain syystä se on edelleen tekemättä. Olen ehkä edelleen vähän "hiljainen bloggari", eli loppujen lopuksi hirveän suuri osa tutuistani ei edes tiedä että bloggaan.

    Lukija lukijasta -systeemiä en ole koskaan ymmärtänyt, nimenomaan juuri sen takia, että haluaisin blogiani lukevan samanhenkisten tai jutuistani muuten kiinnostuneiden. On myös sinällään hauska huomata kuinka eri lukuja eri blogin "tilastoinnit" antavat ja mitä ne kertovat lukijoiden aktiivisuudesta: Näyttökertoja on postauksessa esim. satakunta, "luin" nappia painanut ehkä kymmenkunta ja kommentteja ei lainkaan. Kommentoinnin kynnys tuntuu olevan hirvittävän suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että itsekkin olen huono kommentoija. En keksi mitään järkevää sanottavaa. Saatan kirjoittaa kommentin, mutta lopulta vain pyyhin sen pois, koska se kuulosti niin typerälle.. Pitäisi ehkä hieman treenata. Omiakin tilastoja kun lukee, niin huomaa miten harva kommentoi. Äsken ihan mielenkiinnost laskin, että yleensä vain n.2,5% postauksen katsoneista kommentoi. Ihan hirmu vähän!

      Poista
  19. Juu, tuo Twitter on kyllä kätevä paikka, vasta liityin ja ihmettelen vieläki, että miksen oo aiemmin liittyny! Tuota lukijalukijasta hommaakaan en ymmärrä, itellä ollu blogi jo tosi kauan ja joku pari kymmentä lukijaa, mutta ei se määrä vaan laatu. Hyvä postaus! (:

    VastaaPoista
  20. Onko toi Twitter ilmainen?

    VastaaPoista
  21. Komppaan kyllä täysin sut Tiia! Olipas kiva postaus taas. Minä ainkin piän blogia paljon omaksi ilokseni. Olen jo jonkin aikaa sitten päättänyt, että en mainosta blogia kummemmin tai käytä tuota lukia lukialta juttua yms. Jos joku löytää blogini ja kiinnostuu, on oikein tervetullut. Minusta on kivempaa, että blogin seuraajat haluavat oikeasti lukea postauksiani. Siksi blogissani ei olekkaan kohtaa, josta voi päästä lukiaksi. Se on vielä näin tuntemattomalle blogille parempi, kun tiedän paljon paremmin kuinka paljon kävijöitä on, mistä he ovat löytäneet blogiini, millä (blogin)sivuilla he ovat olleet/ postauksissa ja kuinka usein. Taidan olla puhunut... :D Ja nyt tuo twitter meni aika vakavaan harkintaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, suosittelen kyllä liittymään Twitteriin!

      Poista
  22. Mulla on twitter, mutta en oo sielä pitkään aikaan käyny. Jotenki en oo tajunnu sitä vielä mutta käyn joku päivä tsekkamassa oisko mun käyttäjä vielä elossa ;) ehkä noilla vinkeillä saan sen taas eloon! Hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  23. Olen kyllä twitterissä, mutta olen käynyt siellä viimeksi varmaan pari kolme kuukautta sitten, jotenkin ei vain ole mun juttu. Fb blogger ryhmät on hyviä, yhdessä on kielletty kokonaan lukija lukijasta kerjäämiset. Itellä mielummin muutama aktiivinen kuin tuhansia lukijoita jotka ei lue.

    En itsekään harrasta lukija lukijasta, koska haluan blogilistalla olevan vain sellaisia blogeja jotka minua oikeasti kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks mä en ole törmänny ttuollaisiin ryhmiin, ompas hyvä, että sellaisiakin on!

      Poista
  24. Mua on häirinnyt jo pitkään, en ole teitä alkuajoista asti seurannut, jostain siitä kun Voitolla oli niitä satula ongelmia. Niin, onko tuossa bannerin kuvassa tuo ruskea satula se Voiton vanha estepenkki? Mitä sille vanhalle penkille sitten edes tapahtui?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän valmentajan penkki, jota käytin kun Voiton oma satula ei sopinut :)

      Poista
  25. En ole koskaan tajunnut twitteristä hölkäsen pöläystäkään, mutta ehkä jo nyt tämän postauksen innoittamana alan sen saloja selvittämään :D

    Lukija-lukijasta hommaakaan en itse kannata, mutta joskus blogiini ilmestyy juuri sellaisia kommentteja ja tyhmänä olen vielä liittynyt jokaisen lukijaksi. Blogin kävijätilastoista huomaa kuitenkin, että kovin moni lukijoistani ei ole kiinnostunut blogistani. Ja joitakin postauksia on katsottu vaivaiset kolme kertaa.

    Omalla lukulistallani onkin nyt jo varmaan satoja blogeja, joita en koskaan edes vilkaise, joten ehkä olisi hyvä aika alkaa poistelemaan "turhia" blogeja lukulistalta :)

    VastaaPoista
  26. Mä löysin sun ja sun siskon (pinjan) blogin teijän videoiden kautta :) Sun nää postaukset on oikeesti tosi hyviä! :D Hyvää kesää sulle ja voitolle! ♡

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva postaus! Taidanpa tehdä tilin Twitteriin :)!

    VastaaPoista
  28. Tämä kommentti ei ehkä tähän postaukseen sovi, mutta katselin kuitenkin vanhoja videoitasi ja tuli mieleen tuo teidän pini kielto ongelma esteille. Sinulla taitaa olla raippa aina kädessä? kokeile painaa sitä voiton kaulalle ihan vain ns''varoitukseksi'' meillä tämä raipalla painaminenkin kaulle on riittänyt. ´:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaulalle läpsiminen ei ole oikea keino, jos jonnekkin pitää läpsiä niin pohkeen taa sinne missä on "moottori", mutta ei sekään kovin pitkällä tähtäimellä hyvä keino ole joka hypyssä.

      Poista
    2. Kuka tässä läpsimisestä on puhunut? Pohkeen taakse läppäisy kertoo vain että eteenpäin. Voitto jää helposti sinulla vain junnaamaan kun se kieltää. Puhuin vain painamisesta. Ensimmäistä kertaa kommentoin tänne blogiisi enkä edes mitään pahaa mielessä.

      Poista
    3. Niin eikös ole tarkoitus mennä eteen, eli se läpäsisy/painallus pitäisi tehdä pohkeen eteen eikä kaulalle. Mua on ainakin opetettu, ettei kaulalle käytetä raippaa missään tilanteessa. En ajatellutkaan sinulla olevan pahat mielessä :)

      Poista
  29. hei, aivan upea asenne sulla, mulla on vasta 20 lukijaa mutta tiedän että lähes kaikki lukee sitä kunnola ja mielenkinnoolla, ja blogia on silloin paljon kivempi lukea!
    Ps. sun blogi on tosi poettavainen meitä muitakin kohtaan ja sitä on todella kiva lukea, vaikka ikäero on noin 6.v=)
    hevosfani.blogspot.fi (en nyt halua että liityt jos ei kiinnosta, mutta olisi kiva jos edes kurkkaisit!)

    VastaaPoista
  30. Käytän aktiivisesti kolmea somea, mutta koska mulla ei oo missään niistä kovin paljon seuraajia, ei niistä ole apua muille tileille. En tiedä miten sitten saisi lisää lukijoita jos kaikki kerran on kunnossa... :)

    VastaaPoista
  31. Moikka! Ajattelin vain sanoa, että jos mainostaa jotain niin suosittelen kirjoittamaan jo itse postaukseen että se on ilmainen, itekin käytin puolisen tuntia kun etsin sitä kommenteista.

    VastaaPoista
  32. Itse olen aktiivinen ja kehun, kommentoin ja käyn muieen blogeissa. Lukijoita en omista paljon, mutta jokainen on tullut oman kinnostuksensa takia. Jos on aktiivinen ja ystävällinensaa jo sillä lukijoita. Itse kåytän lähinnä instaa ja facea.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.