Eihän se kovin hyvin mennyt

sunnuntai 10. elokuuta 2014



 
Moikka! Nyt on viimeinen kisapäivä takana. Valitettavasti yhtä kehnolla tuloksella, kun edellisenäkin päivänä. Silti olen tyytyväisempi tämän päivän rataan, mitä edelliseen hylkyyn. Tämäkin postaus toteutettu yhteistyössä Team Eurohorsesin kanssa, iso kiitos heille, kun mahdollistivat tälläiselle tavisratsukolle noin hienon kisareissun. Oli ihan mahtava viikonloppu! Mutta kuten tuloksista olette huomanneet treenaamista pitää jatkaa entistäkin ahkerammin. Kaikki lukijat eivät tunnu ymmärtävän sitä, että tämä esteratsastus on mulle ihan täysin harrastus. Mulla ei ole tavoitteena päästä huipulle. Tietysti haluaisin hypätä isompia luokkia ja kehittyä niin pitkälle kun mahdollista, mutta ei mulle ole maailman loppu vaikka kierrettäisikin näitä matalia luokkia ok-tuloksilla jatkossakin. Positiivistä on kuitenkin ollut se, että nyt ollaan mielestäni treeneissä päästy eteenpäin melko hyvää vauhtia. Nyt tarvitaan vaan treeniä lisää ja sitä kisarutiinia, jota ei saa kuin kisaamalla.
 Lentokoneet meni melko matalalta kisapaikan yltä!

Viikonlopun saldo ei tosiaan ole kovin imarteleva. Perjantain 90cm warm upista 4vp pudotuksesta, lauantaina 90cm kiellettiin ulos neloselta ja tänään sunnuntaina 100cm luokassa kiellettiin ulos seiskalta. Lauantain rataan olin kaikista tyytymättömin, tänään sain verkattua paljon paremmin ja ratsastettua radallakin hyviä pätkiä. Vähän harmittaa, mutta pitää ottaa huomioon, että tuolla menestyksellähän me ollaan treeneissäkin menty. Kieltoja tulee aina hyvien pätkien sekaan.


Nurmi toi myös omaa haastettaan. Voitto löi todella pahasti lähes jokaisella askeleella käynnissä ja välillä ravissakin takajalkoja yhteen. Nurmi+hokit olivat tähän varmasti syyllinen, sillä tuollaista kopsetta en ole koskaan kotona kuullut. Ostettiin eilen sitten bootsit takasiin, joita käytettiin aina kävellessä. Voitto ei oikein niistä pitänyt ja potkujalka olikin vähän herkässä ne jalassa, joten en uskaltanut kylmiltään lähteä niiden kanssa hyppäämään. Laukassahan en onneksi kopsetta kuullut. Hokit purivat kuivaan nurmeen ilmeisesti hyvin, sillä Voitto otti puomeja varmaan saman verran viikonlopun aikana, mitä tähän asti koko meidän kanssa koetun kisauran aikana. Se ei normaalisti koskaan pudota, mutta tänään taisi kaksi puomia lähteä matkaan. Olihan ne minun mokia, mutta yleensä jos moka on niin pieni, että Voitto hyppää, se kyllä nostelee jalkoja kunnolla.



Tultiin tänään kisapaikalle vähän ennen kahtatoista. Katseltiin monta tuntia muiden ratsastusta, käytiin ostamassa savea kylmäykseen ja hengailtiin Voiton kanssa. Mun luokan piti alkaa klo. 15.15, mutta se onneksi aikaistui vähän. Ei haitannut yhtään, päästiimpä nopeammin kotimatkalle. Tänään siis panostin paremmin verkkaan. Pyrin laukkaamaan energistä, mutta lyhyttä laukkaa. Verkkahypyt onnistuivat ihan jees, muutama vähän kaukaa ja yksi vähän läheltä. Ehdin hetken ennen suoritusta huilatakkin.

Radalla otin heti hyvän laukan. Onneksi, sillä Voitto mutkitteli ja katsoi vähän ykköstä, vaikka se oli aivan tavallinen puomieste. Seuraavana Valkea Hööks-portillinen este, jota Voitto olisi voinut kytätä. Ratsastin siihen siis erityisen huolellisesti. Kaareva linja okserille, jossa ajoin Voiton hiukan liian lähelle ja matkaan tarttui puomi. Seuraavana oli vuorossa suhteutettu linja pystyltä sarjalle. Tätä jännitin, sillä eilen olin mokannut ihan täysin suhteutetun linjan. Jenni oli onneksi mua vähän koutsaamassa, sillä harkitsin jo vakavasti yhden extra-askeleen ottamista linjalle. Jenni oli kerran jo linjan mennyt ja sanoi, että ehdottomasti kuudella. Kuusi laukkaa olikin melko hyvä kun ratsastin vähän eteen välissä. Sarjan jälkeen käännös pystylle. Tässä vaiheessa huokasin helpoituksesta ja ajatukseni ehkä pääsi vähän karkaamaan, sillä seuraavalle pystylle melko pohjaan ja jo toinen puomi. Pystyltä kaareva okserille. Kaareva tuntui jotekin hankalalta jo radan kävelyssä, sillä tuo suunta on meille molemmille vaikeampi. No kieltohan sieltä tuli. En oikein tiedä mikä meni pieleen, mutta paikka ei sopinut. Videolta kun katsoin nypin laukkaa ehkä vähän liikaa pois. Kiellon jälkeen olisi pitänyt rauhoittaa tilanne, kuten treeneissäkin tehdään ja lähestyä ehkä hiukan pidemmällä tiellä. Uusi kielto ja näin jälleen hylky. Hyppäsin esteen vielä kerran, paikka oli huono, mutta yli mentiin.


Mullahan oli jokin aika sitten treenissäkin paha tapa yhden kiellon jälkeen hämmentyä ja lamaantua, silloin kieltoja tuli yhden virheen jälkeen useita. Treeneissä näin ei nykyään enää onneksi kovin usein käy, mutta kisoissa näköjään lähes poikkeuksetta en saa kunnolla nollattua tilannetta ja mokaan uudestaan.

Nyt olette saaneet lukea turhaa selityksiä siitä miksi ei onnistunut. Jotkut kommentoijat ovat todenneet, että selittelen vain täällä syitä miksi ei onnistu, mutta oikeasti en vain osaa. Tottahan se on, mutta minkälainen postaus tästäkin tulisi ilman "analysointia". En mä näin perusteellisesti miettisi tai selittelisi, jos en tänne blogiin kirjoittaisi.


 Videopostaus kisoista tulee ihan lähipäivinä, kuten postaus ratsastajien kisavarusteistakin. Sitten kisajutut on tältä erää ohi. Tiistaina alkaa koulukin ja Voitto saa näillä näkymin pitää hypputaukoa, sillä 18.8 sillä on aika Tampereen hevosklinikalle. Mua vähän jännittää löytyykö sieltä jotain, onko irtopalan aiheuttamat hyvin pienet tuhot levinneet tai jotain muuta vastaavaa. Tieto lisää tuskaa.. Nyt se on ollut, luojan kiitos, puhdas ja terve jo hyvän aikaa. Voiton jalkojen piikityskin alkaa olemaan näillä viikoilla. On kuitenkin hyvä käydä tsekkaamassa jos eläinlääkäri löytää jotain alkavaa ongelmaa, jolloin vika voidaan mahdollisesti korjata jo ennen sen näkymistä ulospäin. Samalla hepat raspataan, rokotetaan ja mahdollisesti Voiton jalat piikitetään. Puoli vuotta on nimittäin pikku hiljaa edellisestä jalkojen hoidosta kulunut ja Voitto on yleensä ollut vähän huonompi (eli kiellellyt) aina ennen piikityksiä. Eläinlääkäri kuitenkin sitten arvioi minkälaisella hoidolla jatketaan, nyt Voittoa on siis piikitetty puolen vuoden välein ns. jälkihoitona irtopalaleukkaukseen.


Kokeiltiin savella kylmäämistä!

105 kommenttia

  1. Mitä voiton jaloissa on noissa vikassa kuvissa? :o

    VastaaPoista
  2. Ahaa, laitoitte siis savea Voten jalkoihin. Toimiko yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vielä sanoa kun ei ole ihan kuivaa, vielä äsken ainakin oli takajaloissa nestettä.

      Poista
  3. Millaset hokit teillä oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupassa ei ollut kuin yksi hokkeja joten en osaa vertailla, mutta Terhi sanoi noita sellaisiksi perus hyvän nurmen hokeiksi :)

      Poista
  4. Älä välitä muiden kommenteista, vaan harrasta rauhassa :) Vaikka en itse kirjoita blogia tai ole muuten suoralle arvostelulle alttiina tunnen silti samat "paineet", että pitäisi olla jotakin enemmän, tähdätä korkealle, tehdä ihan tosissaan tai sitten ei ollenkaan. Joudun muistuttamaan itselleni tasaisin väliajoin ettei meidän tarvitse olla hevoseni kanssa parempia tai hienompia ja voidaan silti mennä julkisesti esiintymään eli kisoihin tai valmennuksiin. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus, toivottavasti ensi kisat menee paremmin! :) katsoin, että mitä Voiton jaloissa oikein on (viimeiset kuvat) kunnes näin kuvatekstin ;)

    VastaaPoista
  6. Sinuna alkaisin pienistä luokista jos sitten ne menisi paremmin ja sit kokoajan isompia ja isompia luokkia

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! :) Harmi ettei tullut puhdasta, mutta hyvä että jäi parempi fiilis! :)
    Oletko ostanut noita swarovskeja itse jostain, netistä tai kaupasta? Mietin vaan kun itse haluaisin ostaa että mikä olisi sopiva koko..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2013/02/saappaiden-tuunaus-swarovskeilla.html

      Poista
  8. voittoo :33 nolo mä tossa kuvassa :DD

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus.Votelle Terveisiä:)

    VastaaPoista
  10. Ihan hienostihan se meni noihin kieltoihin asti :) mulla oli kanssa aikoinaan sellainen herkkisponi, joka otti nokkiinsa todella pienistäkin mokista lähestyessä. Se yleensä sitten kielsi aina ulos samantien, vaikka seuraava lähestyminen olisikin ollut hyvä. Että älä välitä noista mollaamisista, monet ei ymmärrä miten vaikea tuollaisella hevosella on saada niitä puhtaita ratoja, kun pitäis osata ratsastaa joka esteelle lähes täydellisesti :) mutta onnistumiset tuntuu sitten sitäkin makoisammille kun tietää, että on pakostakin ratsastanut aika hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Lillin kanssa aikoinaan olin pettynyt jos en saanut ruusuketta tai voittanut, nyt olen super tyytyväinen nollarataan!

      Poista
  11. Ootte vaan yksinkertasesti menny huonompaan suuntaan. ottaa päähän kun aina kieltoja, joka kerralla. mutta ihan ok näköstä menoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo on parantunut parina vaikka kuinka. Ei aina voi mennä putkeen ! Eikä näitä postauksia tarvii lukee jos ottaa nii kovasti päähän.

      Poista
  12. ei ana voi voitaa ei edes joka kerta

    VastaaPoista
  13. Mua niin harmittaa kun sulle tulee usein epäonnistumisia :( Teette kovasti töitä tän harrastuksen eteen, niin toivois myös niitä onnistumisia. Musta Voitto on kyllä ihan liian herkkä hevonen kieltojen suhteen. Ei junioreilla kuuluis oikeesti olla sellasta hevosta, joka rokottaa tollasista virheistä. Ymmärrän toki, että ette halua voittoa myydä ja haluat oppia sillä ratsastamaan, mutta kannattaa käydä estetunneilla vaikka siinä Tuomaksella niin saisit säkin joskus mennä sellasilla hevosilla jotka sopii junnulle vähän paremmin :) on sanonta, että metriin asti hevosen pitäisi pärjätä lähes täysin omillaan.

    VastaaPoista
  14. Ihan ok tänään, hyvä! Noissa kuvissa näyttää olevan että sillä on iso ilmavara ja videoissa taas menee jaut ja just yli :Ddd

    VastaaPoista
  15. Kiva postaus, toivottavasti ens kisat menee paremmin :) Mut hyvinhän te nytki menitte!
    Tein muute mun blogiin tollasen "heinäkuun kootut" postauksen ja tää blogi oli mun heinäkuun suosikki :) <3 Tää blogi on vaa nii mahtava. Sä oot nätti ja sun kirjottamat tekstit on monipuolisii ja muutenki täydellisii <3 Ja Vote on ihana :3
    viljanelama.blogspot.com
    Ja en yritä ny väkisin saada sua lukee mun blogii, aattelin vaa laittaa sen osottee toho, ku mainitsin tossa et tää blogi on mun suosikki :D

    VastaaPoista
  16. moikka! olin taas tänää (eli sunnuntaina) kattoo kisoja. olin se tyyppi kuka istu siinä penkillä ja sä tulit siihe silittää mein koiraa :D mut en uskaltanu sanoo sulle mitää:(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah voi ei, ihana koira oli teillä :)

      Poista
    2. Kiitti :) pippuri on <3

      Poista
    3. Apua, mä tuun Kyl katuu tätä et en sanonu teille mitää :( kun Pinja tuli siihe penki vieree mun Eka reaktio oli et "vau, Pinja tuli toho kuvaa!" sit Sä tulit istuu siihe penkille ni mä mietin Vaa et kehtaako sanoo mitää mut en sit kehannu ku pelkäsin et sanon jotain tyhmää.... Tuutteko ens vuonna tonne jos sit uskaltaisin sanoo! :)

      Poista
  17. Laittelin sulle sun oman profiiliin fb:ssä kuvia, menny varmaan muut kansioon ni aatelin laittaa tänne, että oon sulle viestiä laittanu...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kaikki katsonut, mutten ehtinyt vastata kun tuli viestejä niin paljon :)

      Poista
  18. Luin sun lauantaisen postauksen kommentteja äsken ihan kummissani. Miten ihmiset kehtaavatkaan kommentoida että sulta muka "puuttuis sitä jotain" ja että ei teistä koskaan voi tulla menestyviä. Mikä ihme muka teitä estää menestymästä ja kehittymästä? Oottehan te Voiton kanssa toivottavasti vasta alottelemassa pitkää yhteistä esteratsastustaivaltanne, ja totta hemmetissä jokaiselle ratsukolle tulee alussa enemmän epäonnistumisia, kun siirrytään aiempaa korkeemmalle tasolle. Sähän vielä kaiken lisäksi treenaat kuitenkin enemmän yksin kuin valvovan silmän alla - ja sillon mun mielestä on edistymistä jo se, että pystyy ylläpitämään omaa tasoaan noinkin hyvin ja kehittymäänkin. Oon nähny että monet ratsukot enemmänkin taantuvat, kun alkavat treenata enemmän vain yksikseen. Varmaan kehittyisitte Voiton kanssa nopeemmin, jos treenaisitte vaikka kolmesti viikossa jonkun opetuksessa, mutta toisaalta omalla tallilla opitte tuntee toisenne niin paljon paremmin kuin täyshoitotilanteessa, joten ehkä sekin on teille lopulta vain etu!

    Ja täh, miksi ihmeessä omaa epäonnistumista ei muka saisi analysoida? Totta kai sitä pitää analysoida kehittyäkseen! Eri juttu olis, jos Tiia aina syyttäisit Voittoa kaikesta, mutta sähän aina keskityt juuri siihen, mitä sun ite kannattaisi parantaa. Parempihan se teille on, mitä enemmän sä käyt omaa rataa ja ratsastusta läpi, ja etsit siitä niitä puutteita ja huomioitavia juttuja. Mitenkään muuten kun ei oikeesti voi oppia, paitsi tietysti jos joku ammattilainen kertoisi aina virheet, mutta mun mielestä se ei oo läheskään niin opettavaista kuin oma analyysi. Älä ihmeessä välitä siis kommentoijista, jotka väittävät sun "vaan selittelevän", he eivät ehkä ymmärrä asiasta juuri mitään, kommenteista päätellen ;) Jokainen rata, varsinkin epäonnistunut, opettaa ja vie eteenpäin, ja sitä ratasilmää ei saa kun vaan kisaamalla, kisaamalla ja kisaamalla. Lauantaisessakin radassa olisi saattanut helpottaa, kuten ite sanoit, se, että olisit hoksannut pienen hypyn jälkeen ratsastaa voimakkaasti eteen, etkä vaan luottanut siihen, että pieni eteenratsastus tois sen viisi laukkaa, mutta tuotakaan radan lukemista itse tilanteessa ei opi kun vaan tekemällä.

    Niin, sit itse postaukseen enemmän. En tosiaan oo mikään ammattilainen ja vielä kouluratsastaja enemmänkin kaiken lisäksi, mutta teit verkassa juuri sitä, mitä mäkin olisin tehnyt: laukkaa lyhyemmäksi ja voimakkaammaksi. Mun silmään Voiton ratatempo näyttää hetkittäin ihan hiukkasen löysältä (toki video voi hämätä), joten mä keskittyisin sileän treeneissä lisäämään voimaa laukkaan. Ihan vaan kokoamista ja voimakasta, lyhyttä laukkaa jyrkästikin kaarevilla urilla - esim. juuri niillä kouluradan kymmenen metrin volteilla. Sitä mä oon jo jonkin aikaa ihmetelly, että sä et treenaa silellä kouluraipan kanssa, se kun on mulle jo niin automaatio, että pitkä raippa on mukana. Ihan sitä tarkoitusta varten, mihin pohkeella ja kannuksellakin on hirmu hankala vaikuttaa "yksinään", eli takajalkojen polkemiseen. Eli siis kokoamiseen, minkä kautta laukkaan saisi lisää voimaa ja säätelyä. Meillä ei kouluvalkkaankaan kannattanut edes yrittää ilman kouluraippaa, vaikka tuntuikin se kädessä heiluen siltä, että hevonen vaan juoksi alta karkuun. Ja tosiaan en tarkoita tällä raippapuhella mitään näpäyttelyäkään, vaan vain sitä, että kokoamisissa ja muutenkin raipalla takajalkaa koskettamalla saisi voimaa ja polkua juuri sinne taakse, mikä voimistaisi heppaa. (:

    Mutta pääasiaan: tsemppiä teille eteenpäin, toivottavasti klinikalla ei selviä mitään harmillista ja saittepahan ainakin hyvin opettavaisen kokemuksen pitkästä ja hevosellekin varmasti raskaasta kisaviikonlopusta. Kohti tulevia onnistumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista! Tälläisiä on ihana saada ja vielä huomata, että joku tajuaa (tai haluaa tajuta) tuosta mun tekstistä juuri sen mitä olen sillä koittanut sanoa. Laukka tosiaan on meidän heikko lenkki, kun laukka toimisi olisi kaikki paljon helpompaa. Alkuradan muistin mielestäni ylläpitää hyvän laukan, mutta sitten kisasuorituksessa, kun kukaan ei ole sanomassa mitää pitää tehdä se unohtuu. Vaikkei saisi!

      Nykyään, kun kouluvalkku mut vihdoin sai pitkään raipapan käännytettyä, menen sillä aina. Ennen tosiaan menin esteraipalla sileää, mutta nykyään otan kyllä aina kouluraipan sileän treeneihin. Pitää nyt panostaa entistäkin enemmän laukka työskentelyyn, yleensä vain jään menemään ravia enemmän. Onhan sekin tärkeää, muttei läheskään yhtä tärkeää kuin laukka esteratsastajalle.

      Kiitos vielä tsempeistä ja ihanasta kommentista!

      Poista
  19. Näin ulkopuolisen silmästä kisarataasi katsoen, näytät lantiosta alaspäin jäykältä ja jalkasi ovat joissain tilanteissa aika edessä. En halua millään pahalla sanoa, ystävällisenä kehitysideana vain. :) Minä kisasin ylläpitämälläni suomenhevosella aluetasolla, jolla oli laukka jota oli vaikea pitää yllä. Jotenkin kisatilanteissa ja yleensäkin esteitä hypätessä alavartaloni "lukkiutui" ja jäin puristamaan reisillä satulaan ja työntämään lantiolla jokaisella laukka-askeleella jotta saisin pidettyä laukan yllä. Näin pohkeeni jäi liian hitaaksi ja se kostautui hevosen kieltelynä ja laiskuutena kun en saanut pidettyä laukkaa tarpeeksi yllä ja hevosta "pohkeiden välissä". Tämä on siis ollut minulle vaikea pala hyppäämisessä, en halua millään verrata sitä sinuun :) Teissä on kyllä potentiaalia varmasti vaikka mihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkani tosiaan tahtoo mennä liian eteen, jolloin pohje ei ole oikealla tavalla kiinni, kuten sanoitkin :) Jalka on onneksi helppo korjata oikealle paikalle, jos sen vaan muistaisi tuolla radalla...

      Poista
  20. On sulla kyllä oma esteistunta huonontunu paljon! useampaan kuukauteen en oo blogissasi käyny ja tunnut makaavan liikaa harjan yllä, jalat ei pysy yhtä tasaisesti paikallaan ja et istu mukana enää niin hyvin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla ihan kisajännitystäkin. En nyt ainakaan sanoisi että huonommaks olis menny, mitä ihmettä :o

      Poista
  21. Siis onks voiton jalois joku vika vai?? Tai joku semmone? Mikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tällä hetkellä mitään oirelevaa vikaa, kunhan käydään ns. vuositarkastuksessa. Siltä kuitenkin leikattiin irtopala jokunen vuosi sitten pois :)

      Poista
  22. Pitääkö savea.muka laittaa noin aivan ympäro jalan?... Ite aina laittanu vaan jänteen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos haluaa, että se vaikuttaa joka paikkaan niin pitää :D

      Poista
  23. Harmi, ettei teillä oikein sujunut :( todella kiva postaus kuitenkin, kun selität niin tarkasti kaikki jutut :)

    VastaaPoista
  24. No voi hitsi... Taas.. Luulis rupeevan turhauttamaan jo jatkuva epäonnistuminen. Fakta on vaan se, että aina ei hevonen sovi ratsastajalle ja toisin päin. Oletko edes yhtään harkinnut hankkivasi eri tyyppistä hevosta, teillä ei voiton kanssa vaan tunnu mätsäävän yhteen. Tai sitten sinä et ole tarpeeksi valmis ja hyvä noihin korkeuksiin. Eikö sitä kisakokemusta ja rutiinia kannattaisi hakea pienimmistä luokista. Ja kun rupee sujumaan siirtyy pikku hiljaa korkeempiin.

    Tuntuu, että et halua myöntää tappiota ja mennä pienempiä. Tietysti apua voisi tulla eri tyyppisestä hevosesta, jos ette vaan kertakaikkiaan ole sopivia toisillenne. Joskus on ajateltava itsensä ja hevosen parasta. Voitto voisi toimiva huomattavasti paremmin jollakin toisella. Se voisi olla sopivampi erityyppisille ratsastajalle.

    Mikset anna vaikka Pinjan kokeilla paria kisaa ja katsoa miten menee? Vai eikö anna luonne periksi? Jos vaikka Pinja sattuis yltämään palkintopallille asti Voiton kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei turhauta, kun onnistumisia on tullut välissä :)

      Poista
    2. No ei ne korkeudet... tiia hyppäs ekana pvänä 90 yhdellä puomilla, ja tokana päivänä vasta hylyllä. Yksi puomi voi olla vaikka se että ratsastaja menee liian nopeeta hyppyyn tai hevonen kattelee liehuvaa lippja eikä tosta kinttujaan. Eli 90 ei ainakaan ole liian iso tiialle. Ja jos 100 olis liian iso, niin ei se rata noin siisti pääpiirteiltään olis ollut. Ehkä liikaa turhaa "tykittelyä" kohti esteitä millon hevonen ei nouse vaan menee läpi. Mutta omani tekee samaa, ja on vaikeaa pitää hyvää laukkaa jalalla ja sanalla muistaa estää tykitys.

      Asiasta kukkaruukkuun. Voitto otti mielestäni normaalia enemmän ristilaukkoja. Omallani selän/ristiselän/lantion jumit ja lukot aiheutti ristilaukat, puomit ja kieltelyt... sanonhan vaan:) kranio pelasti meidät :) tsemppii ylipaljon reeneihin! Ihailen sun asennettas, pidä lippu korkeella! ♥

      Poista
    3. Voitto yleensä kisoissa vaihtelee laukkoja, varmaan vähän hermostuksissaan? Kiitos tsemepistä:)

      Poista
  25. Todella harmi sanoa tätä, mutta on oikeasti totta, että noita kieltoja on alkanut tulla. Kannattaa harjoitella kotona vaikka ihan vain 3-5 esteellä ihan vain Voiton kontrollointia ja paikoille osumista vaikka 80-90cm. Ja niin, että puolet olisi erikoiseteitä tai jotain pelottavia. Näin keskittyy ratsastajakin paremmin ja tavallaan "aloittaa alusta" sitten pikkuhiljaa esteitä lisäillään ja ratsastaja jatkaa kontrollointia samaam tapaan. :)

    VastaaPoista
  26. En tiedä mitä mieltä olisit siitä että kavisit 2-4 kisat korkeudella 80cm & 90cm hankkimassa itsevarmuutta sinulle & hevoselle, jonka jälkeen itsevarmempana palaisit 1m .
    Kieltäytymiset syövät teidän molempien itsevarmuutta,80cm nyt hyppää vaikka paikka ois huonompikin ;)

    VastaaPoista
  27. Vaikka en tunne sua, niin harmittaa ihan hirveesti et teidät hylättiin kahdella radalla.): Tsemppiä tosi paljon seuraaviin kisoihin toivon teille kaikkea hyvää!(:.♥

    VastaaPoista
  28. Nyt oli hyvä ratatempo!! Mutta mitä tapahtui tossa yhdessä kohtaa?? Rytmi katosi, kumman vika? Hevosen vai ratsastajan? Juuri siinä ennen kieltoa se suora.

    Mutta tiedän kyllä sulle hyvän tehtävän kotiin harjoiteltavaksi :) 10 metrin voltteja joka kulmaan LAUKASSA. Ota mukaan pitkä koulupiiska ja sitten vaan laukkaa pyörittämään. Tää on auttanut hirveesti meillä! Jos on laskemassa raville, heti kosketus raipalla sisätakajalkaan! Kun teet harjoituksen oikein, huomaat laukassa heti eron :) Voimakkaampaa, pontevaa, koottua ja hyvää laukkaa! Usko vain! Tsemppiä harjoituksiin!

    Sun kannattaa olla päättäväisempi Voiton kanssa, noi kiellot on jo opittu tapa.. Ei se johdu mistään hyppypaikasta, vaan ihan opittu tapa kusettaa sua.. Anteeksi jos sanon näin suoraan, mutta tuolla valmentautumisella ja panostuksella ei pitäisi kieltoja enää tulla ellei hevonen vaan yksinkertaisesti ole tuollainen kusettaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se laukka pyöri, jos en sitä ylläpitä. Eli minun, otin liikaa kiinni ennen estettä ja unohdin pohkeen. Laukkaa pitää treenata edelleen kotona ja näköjään vieläkin tehokkaammin :D Ja kyllähän nuo paikat huonoja oli, mutta metrin yli pitäisi päästä huonostakin paikasta.

      Poista
    2. Kyllä Tiia, noin vanhan ja kokeneen hevosen pitäisi pystyä hyppäämään metrinkin esteet paikasta mistä hyvänsä. Nyt vaan paljon laukkaharjoituksia! Myös ylämäkireeni nopeassa temmossa (kuitenkin pidät edestä kiinni) auttaa. Hevosilla on niin paljon enemmän menohaluja maastossa! Myös uiminen vahvistaa.

      Poista
    3. Jep niin pitäisi. Nyt pitää kyllä treenata sitä laukkaa ihan tosissaan, olen tietysti laukkaongelmien myötä sitä treenannut enemmän, mutten kuitenkaan mitenkään superpaljon tai tehokkaasti, ihan normaalisti vaan :)

      Poista
    4. mielestäni sä et silti voi vaatia voitolta sitä, että se joka kerta korjaa sun tekemät virheet. sillä oli syy kieltää ja itteäs sun pitäs rankasta eikä voittoa. mutta siis tsemppiä eteen päin :)

      Poista
  29. Kyllä ainakin esteratsastajat ymmärtää kuinka vaativa laji on, ole vain ylpeä sun ja Voiton suorituksista!;) meilläkin käytetään tuota savikylmäystä ja se estää hyvin turvotusta!:)

    VastaaPoista
  30. Näin ihan ensin en ole mikään ammattilainen. toivon että otat tämän kommentin hyvällä:)...En pystyisi edes kuvittelemaan sinua ja voittoa erillään. Olette kuin luodut toisillenne. Kumpikin opettaa toiselle kaikkea uutta. Välillä menee todella hyvin ja joskus vähän huonommin. Mielestäni olitte todella rohkeita ja hyviä kun lähditte viikonlopun kisoihin koska ette ole aiemmin olleet voiton kanssa monen päivän kisoissa(?). Rohkeutta ja varmuutta vähän vain lisää niin Se auttaa jo eteenpäin. Olet todella hyvä ratsastamaan ja osaat todella paljon asioita. Voitto on aivan ihana ja suloinen heppa! Älä missään nimessä luovuta voiton kanssa. Nyt saattaa hetken mennä vähän huonommin kuin yleensä, mutta kyllä teillä kohta taas menee todella hyvin. Hyvää lomanjatkoa teille! Toivottavasti voitolle ei ole tullut mitään sen jalkoihin:)

    VastaaPoista
  31. eikös kisoissa kun kieltää ulos pitäisi hypätä joku este jonka on jo hypännyt, eikä yrittää vielä kerran sitä jolla on hylätty? Näin minä ainnakin olen ymmärtänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä esteellä mitään väliä ole kunhan ei mene sarjaa tai linjaa

      Poista
    2. Saa hypätä sen mitä on ollut hyppäämässä, ei sillä kai niin ole väliä.

      Poista
    3. Yksi hyppy-yritys. Linjan saa hypätä kunhan hyppää siis vain linjan jomman kumman/jonkun esteen. Sarjaa ei saa hypätä vaikka hylky sarjalle tulisikin koska siinä on kaksi hyppyä. Jotkut tykkää hypätä vain jonkun helpon esteen esim ykkösen joka on aina pienempi. Itse taas tykkään ottaa hylkyesteen jotta vastaavanlainen este ei jää ensi kisoissa vaivaamaan.

      Poista
  32. No voi hitsi :/ Oikein harmittaa teidän puolesta! Megapaljon tsemppiä sulle ja Voitolle, kyllä se vielä iloksi muuttuu :)

    VastaaPoista
  33. Luin tuolta kommentin tai pari joissa "neuvottiin" sua vaihtamaan voitto toisenlaiseen hevoseen yms. Toivon todella ettet tee sitä! Itselläni oli/on nuori hevonen joka on todella vaikea ratsastaa ja samalla mulla on koripallo vahvasti mukana arjessa, ehkä hieman liikaakin. Ja sitten on vielä äitini joka odottaa minulta kisaamista ja hullua treenaamista hevoseni kanssa. Omistan siis issikan ja ennemmin haluaisin vaan ratsastaa ilman mitään tavoitteita sm-kisoista sun muista ja valmentautumisesta valmentajalla josta en edes pidä. Mutta tosiaan enää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja en tosiaan ole vaihtamassa Voitto mihinkään :D

      Poista
  34. En usko että yhdelläkään näistä negatiivi-kommentoijista menisi sen paremmin jos heidät Voiton selkään laittaisi. Tiia minun mielestäni teidän suoritus oli mahtava, juuri teille hyvä! Kisaaminen ei tarkoita että aina pitää voittaa, ei saa tulla hylkyjä tai kieltoja. Kisaaminen on sitä että siitä nauttii, se on harrastus. Tottakai toivoo ettei kieltoja tai hylkyjä tulisi. Mutta joskus on oltava pohjalla että on taas jotain mistä parantaa! Ja jotka sanovat että Tiian pitäis vaihtaa hevosta koska Voitto ei sovi sille. Olen sitä mieltä että Tiialle ei sopisi mikään muu kuin voitto! He sopivat yhteen kuin nyrkki silmään. Olette Tiia kuin luotu toisillenne. Teidän blogia on niiiin ilo lukea! Olet tehnyt loistavaa työtä blogin & Voiton suhteen. Älä ikinä luovuta tai lopeta kisaamista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on totta, että meidän tasoinen suoritushan tuo oli. Treeneissäkin tulee niitä kieltoja aina välillä. Kiitos :)

      Poista
  35. Mä en tajua... Sä kerrot jossain postauksessa, että Voitto kielsi ja että se oli sun vika. Silti sä napautat sitä kiellossa raipalla. Miks ihmees sä rankaset hevosta raipalla jos sä ite oot tehny virheen???!!!
    Ei oo tarkotus syytellä, ihmettelen vaan...

    Ja anonyymina koska en jaksa kirjautua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tason hevosen pitäisi päästä näin pienet esteet vähän huonommistakin paikoista yli ja sen pitäisi myös itse vähän yrittää. Ihan menen valmentajien ohjeiden mukaan.

      Poista
  36. Voiton kieltelyyn voi olla monta syytä ja on hyvä, että Tiia tiedostaa, että mikä hänen mielestään meni vikaan. Esimerkki tästä kieltelystä on oma ponini joka hyppäsi hyvin 90 cm ratoja kotona ja kisoissa kunnes pienen sairasloman jälkeen koitti uudet kilpailut ja kaikki ei sujunutkaan odotusten mukaisesti. Osasyy puomien mukaanottamiseen ja kieltelyyn oli ehkä huono kunto, molempien pienoinen epävarmuus tai vain muuten erikoinen tilanne. Kuitenkin syyksi paljastui niinkin tavanomainen asia kuin martingaali, joka otettiin käyttöön sairasloman jälkeen estämään innokkaan ponin pienten aivojen nousun liian korkealle kohti taivasta. Martingaali oli siis vain liian kireällä, joka johti siihen ettei poni nähnyt estettä kunnolla eikä siksi suostunut hyppäämään minnekkään sellaiseen jota ei nää. Eli täysin tavanomaisetkin asiat voivat johtaa tämmöisiin tapauksiin. Tsemppiä sulle Tiia ja kaikki ajallaan,kaiken ei tarvitse tapahtua heti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että teidän syy selvisi, ei olisi ihan ekana tullut tuo mieleen! Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  37. Miten yhteistyö Team Eurohorsesin kanssa näkyy tässä postauksessa? Ne sponsoroi sulle matkat tuonne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi tuolla hyppäämässä ilman yhteistyötä. Ne sponsoroi mulle kaiken kisoihin liittyvän eli startit, majotukset yms. :)

      Poista
  38. Monta kisaa ootte voittanut? :)
    Harmi että teidät hylättiin, onnea seuraaviin kisoihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillin kanssa ehkä neljät, Voiton kanssa en yksiäkään :D

      Poista
  39. Osaat ratsastaa tosi hyvin! Eikä haittaa jos et tähtäisikään huipulle, kunhan pidät Voiton ja jatkatte omaan, samaan malliin ;) Olette mahtavia, oon aina halunnu nähä teiät!<3

    VastaaPoista
  40. Sulla on aivan huippu asenne! Ja vielä noinkin nuoreksi iältään. :) jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  41. En ymmärrä miksi ihmiset alkavat pätemään täällä ja analysoimaan virheitä jotka Tiia itsekin tajuaa? Ymmärtäkää jo, että kaikkien ei tarvitse olla täydellisiä!

    VastaaPoista
  42. hyvin ratsastit mutta ainakin mun silmään pistää tossa kiellossa se et tavallaa heität ne ohjat ja hyökkäät sinne hyppyyn. et malta oottaa sitä ponnistusta, mutta enhän minä voi analysoida kun en oikeasti tiedä mitä tapahtui. videolta katsoessa se kumminkin näytti siltä. jatkat vaa samaan malliin ku sulla on iha huippu asenne!:)

    VastaaPoista
  43. Useinmitenhän se menee niin, että ne suurimmat paineet tulevat muilta ihmisiltä, ihan huomaamattaankin, ei niinkään itseltä! Jotenkin itse pystyisikin antamaan itselleen anteeksi virheet hetken harmituksen jälkeen, mutta ympäristössä ihmiset alkavat yhdenkin virheen jälkeen painostamaan helpompaan hevoseen vaihtoa, tai ammattilaisen selkään laittamista jne. Mutta ainakin oma mielipiteeni ja neuvoni on se, että et lannistu, teet parhaasi ja se riittää mihin se riittää. Virheistä oppii, ei välttämättä vielä seuraavaksi kerraksi eikä vielä seuraavien kuukausienkaan aikana, mutta ehkä vuoden päästä pystyt huomaamaan miten olet kehittynyt jossain asiassa korjaamaan ennen vaikeaksi koetut asiat ja tekemään oikeita ratkaisuja. Itse en olisi esimerkiksi tässä oman itse kouluttamani varsani kanssa hyppäämässä 120cm nuorten luokkia muiden Suomen tämän ikätason kärkihevosten kanssa ja ammattiratsastajien seassa, mikäli olisin joka epäonnistumiskerran tai vaikeiden/haasteiden edessä ja jälkeen totellut muiden puheita ja antanut esimerkiksi periksi ja antanut ammattilaisen tai kokeneemman tehdä hevosen puolestani. Väitän myös, että Voitto opettaa sulle ihan kauheasti. Varma tasainen joka paikasta hyppäävä hevonen ei opeta samalla tavalla analysoimaan omaa tekemistä, koska silloin ei tarvitse - hevonenhan hyppää mistä vain ja millon vain, tekisit mitä tahansa virheitä selässä. Minusta olet kehittynyt esteratsastuksessakin todella paljon, ja ei ole millään tavalla "häpeä" suorittaa sitä tasoa, missä tehtävät tuntuvat vielä helpoilta. Itse ainakin nyt epäonnistumisien jälkeen reilusti pudotan tasoa ja teen töitä helpommalla tasolla loppu kauden ja treenaan lisää, jotta ehkä vuoden päästä ollaan taas ikäluokkien vaatimalla tasolla.
    Tsemppiä treeneihin, ja tosiaan se kisarutiini ja siellä kisoissa samalla tavalla kuin kotona ratsastamaan oppiminen vaatii vain ratoja ratojen perään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Varsinkin "Jotenkin itse pystyisikin antamaan itselleen anteeksi virheet hetken harmituksen jälkeen, mutta ympäristössä ihmiset alkavat yhdenkin virheen jälkeen painostamaan helpompaan hevoseen vaihtoa, tai ammattilaisen selkään laittamista jne." on niin totta ja kun kukaan taustajoukoista tai valmentajista ei ole tätä mieltä. Yleensä tälläisten vinkkien jakajat ovat blogini anonyymejä lukijoita.

      Ja tottahan se on, Lillillä ratsastaessani toki opin monia asioita, mutta sitten kun mut laitettiin Voiton selkään huomasin miten vähän osasin oikeasti. Lilli hoiti homman kotiin, ohjasin vain estelle, antoi virheet anteeksi ja tsemppasi itse. Kyllähän siinä oppi kääntämään pienesti ja ratsastamaan nopean uusinnan, mutta ei varsinaisesti ratsastamaan. Läheskään kaikki hevoset eivät noin helppoja ole. Voitto tosiaan on opettanut ja koko ajan opettaa, miten mun pitää oikeasti ratsastaa. Jos en tee oikein tulee heti palautetta, tietysti se välillä masentaa, mutta yleensä palautetta tulee kuitenkin vain mun oikeista virheistä. Joskus ihan pienistäkin ja joskus sitten vasta niistä isommista.

      Tsempit myös teille :)

      Poista
  44. Tuli mieleen, että aiheutuuko blogista paineita kisasuoritukseesi? Mitä jos menisit joihinkin kisoihin ilmoittamatta sitä täällä blogissa? Ilman paineita blogista, keskittyen ainoastaan ja vain suoritukseen ? :)

    VastaaPoista
  45. Mua niin harmittaa sun puolesta, koska tiedän,että te oikeastti teette kunnolla töitä.. käytte säännöllisesti valmennuksissa ja treennatte ahkerasti! juuri vähän aikaan sitten katsoin teidän viime valmennus videon ja siinä meno näytti huomattavasti paremmalta, oikein siistiltä ja sujuvalta! Tuo alkuratakin oli kyllä omaan silmään sujuvan näköistä..

    Mulla oli itselläni pari vuotta sitten takaperin lähes sama ongelma. Valmennukset sujuivat ja niissä kaikki meni aina ilman mitään ongelmia. Kisoissa jotenkin aina muutin ajattelutapaani enkä sen jälkeen oikein tiennyt miten tulisi ratsastaa. Useaan otteeseen kiellettiin kisoissa ulos tai muuten vain joka kerran jälkeen omien virheiden takia jäi harmittamaan ihan suunnattomasti. En ratsastanut yhtä tomerasti kuin treeneissä ja hevonen kyllä heti lähti kusettamaan, ei hypännyt jos kuski ei ollut tomerana menossa yli! En tiedä johtuiko osittain siitä,että kisoissa itse lähdin jännittämään ja jotenkin oli paineita siitä,että nyt on pakko mennä hyvin sillä viimeksi meni niin huonosti..

    Mulla tuli sellainen mieleen,että kiertääkö sun valmentaja teidän mukana auttamassa kisoissa? Itselläni ongelmat ratkenivat aika lailla sillä,että oma valmentaja kävi ahkerasti joka kisoissa neuvomassa. Se,että joku oli verkassa koko ajan huutamassa neuvoja sekä käskemässä ratsastamassa samallalailla yhtä topakasti kuin aina valmennuksissa auttoi siihen,että loppujenlopuksi pystyin yhtä päättäväisesti menemään sinne radalle! Kiellot johtuivat silloin täysin siitä,että kuski oli epävarma niin eihän se hevonen sillon hypännyt, heti alkoi sujua paremmin ja kiellot loppuivat kun itse oli koko ajan menossa yli! :)

    VastaaPoista
  46. Kyllä te vielä opitte! :)

    VastaaPoista
  47. Musta tuntu, että Voiton laukku vain valui pois ja näin heti, että nyt tulee kielto. Mielestäni unohdit vain Voiton ja odotit sen tekevän kaiken. Istuit kyydissä ja laukka valui ja tuli kielto. En tarkoita mitenkään pahalla, toivottavasti seuraavat kisat sujuvat paremmin :) Ei aina voi onnistua, mutta nyt vain kävi näin. Tsemppiä treeneihin ja tuleviin kisoihin ;)

    VastaaPoista
  48. Meillä oli kokeilussa kanssa tota savea meidän ravurille aikoinaan. Meille se ainakin auttoi tosi hyvin. Välillä sen laittamine oli suht pitkä vetistä :D mutta joku sanokin että älä välitä niistä mielipiteistä, jotka sua harmittaa vaan jatka samaan malliin! Eikä me kukaan täydellisiä olla ja virheistä oppii :) kohti seuraavaa haastetta vaan. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  49. Olet kirjoittanut usein, että "unohdit ratsastaa" (pohje irti, et päätä ponnistuspaikkaa tmv.). Epäonnistumisen jälkeen kirjoitat myös, että pitää vain ottaa opiksi ja seuraavaan yritykseen. Mutta seuraavalla kerralla kirjoitat taas, että jätit ratsastamatta. Joillekin ratsastajille auttaa, että hyppää kisoissa jonkin itselle helpon luokan, jossa esteen korkeus ei ainakaan jännitä, niin voi treenata ainoastaan tuota keskittymisen ylläpitämistä radalla. Käy varmasti jossain vaiheessa harmilliseksi, että satsaa hyvään hevoseen, valmennukseen, kisamatkoihin kaikkine kustannuksineen ja sitten kuitenkaan ei keskity yhtä minuuttia kisaradalla. Vaikutat hyvää huolta hevosestasi pitävältä ja aurinkoiselta ratsastajalta, ja olisi kiva nähdä teidän onnistuvan. Tsemppiä treeneihin ja kisoihin. :)

    VastaaPoista
  50. Ootko ikinä harkinnut että menisit voitolla kenttää?

    VastaaPoista
  51. Hui kamala säikähin mitä Votella on jaloissa! :D cx

    VastaaPoista
  52. Musta nämä jotkut kommentit on tosi julmia (sinänsä)
    Ja vaikka ihmiset yrittääkin hienosti auttaa (ja voit saada jotain ideoita) musta on hassua että ne jakelee täällä treenivinkkejä sulle. Tarkoitan vain, että vaikka niissä voi olla joitain pointteja, varmasti itse valmentajan kanssa tiedostatte omat virheenne ja harjoittelette niitä, tai näin veikkaisin ? :)

    Mun mielestä sä ja Voitto sovitte yhteen. Se vaikuttaa varsin herkältä (ja siksi ehkä "hankalalta") mutta se on varmasti tosi opettavainen hevonen ! Just mitä itekin sanoit, kokemuksii saa vaa tekemällä, ja niitä pitää vaan tehdä ja tehdä. Varmasti tuutte kehittymään vielä paljon !

    Ja noissa kisoissa, enhän minä tiiä, mutta vaikuttaa vaa kisajännitykseltä teiltä molemmilta. Kisoihin ja kisoihin ja kisoihin vaan niin kokemusta tarttuu, kuten itsekin sanoit. :,)

    Hyviä jatkoja !

    VastaaPoista
  53. Tiesithän että hokkeja ei pidä pitää edessä vaan vain kannoissa :D

    VastaaPoista
  54. Ootko harkinnu että kävisit kokeileen vaikka 80 ratoja suorittaa pari alle? Matalemmilla esteillä voisit ehkä saada paremmin keskityttyä pitämään laukkaa yllä, ja hakemaan nollaratoja sieltä:) en sano etteikö sun pitäis hypätä 90 ja 100, mutta ois varmaa voitollekki hyvä jos saisitte ratoja suoritettuu ilman kieltoo:) eikä kannata ottaa nii vakavasti noita kieltoja, kylhä se varmaa harmittaa, mut ku oot itekki sanonu et harrastelija tasolla ni ei kaikkien ratojen tarvii olla virheettömiä:) tsemppiä treeneihin!:)

    VastaaPoista
  55. Kun toi kuva, jossa voitolla on savea jaloissa, ensin olin sille: ´´ Ei... Onkohan voitolle käyny jtn, ku jalat on tommoset!?´´ XD:D

    VastaaPoista
  56. Minkä takia hevosella pitää olla kylmät ratsastusken jälkeen?
    Eikö yöllä ooo vähemmän hyttysiä niin miksi ne on yöt sisällä?
    Mun heppaa syö paarmat tosi paljon, niin antaiitko jotain vikkejä?
    Varustepostauksessa jossa oli ensiaputrvikkeet, mihin näitä tarvitaan:
    Helosan,
    Ruiskuja,
    Minkä takia pitää tehä joku haude?
    Ja mistä sit hevos-salvaa saa? Minkä takia hevolla haavan päälle pitää laittaa toi pinteli/side

    Älä aattele mua hullukskn ksyn täläsia :-D

    VastaaPoista
  57. Hienosti kuitenkin ratsastit hylystä huolimatta.:) jatka samaan malliin ja yritä olla välittämättä niistä negatiivisista kommenteista.;) ja voitto on kyllä tosi hieno!♥

    VastaaPoista
  58. Moikka Tiia!
    Pakko oli itselläkin rohkastua kommentoimaan ekaa kertaa vaikka jo pitkään oon anonyyminä seurannu blogias! Mun hevonen on tosi paljon samanlainen kuin Voitto, paitsi mun ruuna ei oo ihan yhtä laadukas :D ihan hullua lukea sun blogia kun voin samastua melkeen jokaiseen sun postaukseen. Mä "kärsin" kans samasta laukkojen nyppimisestä ja tietynlaisesta epävarmuudesta esteiden noustessa, mutta tämän ne useat (turhat)kiellot ja esteiden sekaan lentämiset on vaan tehny!
    Kuitenkin oon sitä mieltä, että teidän suurin ongelma on sun itsekriittisyys! Ratsastat tosi kauniisti ja taitavasti, siitä ei oo mikään kiinni! Voitto on vaan kieltoherkkä hevonen, ja musta sä syyllistät ittees niistä kielloista ihan liikaa. Oon kattonu varmaan kaikki sun hyppyvideot täältä, ja suurin osa kielloista on ihan turhia, etkä tee yhtään mitään väärää - enkä mä keksi oikein mitään muuta ku sun varmuus millä ne sais estettyä. Sun pitää vaan löytää joku oma juttu itselles, jonka avulla pystyt kasaamaan ittes kiellon jälkeen nii vaan taivas on rajana teidän esteuralla :)
    ja ps. Mä oon hurahtanu noihin kylmäsaviin, tämmönen savikonkarin vinkki ois että älä laita ulos savia jalkaan ku ne kuivuu liian nopeesti ja se teho perustuu just siihen että ne on mahd. Pitkään kosteina. Tehokas ja maailman kätevin kylmäys on ku laitat yöksi savet jalkaan, sit pari sivua sanomalehtee "patjaksi" ja lämppärit päälle - kylmää jalkoja miltei aamuun asti eikä oo muuten nesteitä enää!

    -- Mutta nyt vaan häntä pystyyn ja uusia kisoja kohti! :) Tsemppiä jatkoon, teillä on kyllä upeet puitteet harrastaa hevosia! Oon vasta muuttanu hepan kans tänne Kuopioon, tuun kyllä jututtaa sua jos joskus kisoissa tms törmätään, vaikka ootki mua muutaman vuoden nuorempi nii annat itestäs niin mukavan ja fiksun vaikutelman täällä niin palan halusta päästä jorisemaan voitosta ja mun ruunasta sun kanssa!! :D

    VastaaPoista
  59. Kannattaa tuota savea laittaa tosi paksusti jalkaan niin se ei sitten kuivu niin nopee. Itte oon laittanu sillee ettei yksikään karva näy saven läpi :)

    VastaaPoista
  60. Joo, noi lentsikat lentää kyl suht matalalta, mut siinki ku on lähellä se lentokenttä :D Ehittekö käydä yhtään kattomassa Lappeenrantaa enemmän?

    VastaaPoista
  61. Moi, mulla oli vielä vähän aikaa sitten mun hevosen kanssa ongelmaa kieltojen takia, ja hevonen "kyttäs" tosi helposti esteitä, välillä ilman mitään syytä. Sitten kokeilin martingaalia, jolloin kiellot väheni huomattavasti, kun hevonen ei päässyt säätämään omiaan. :) oletko koittanut/ajatellut martingaalin käyttöä Voiton kanssa, jos teidänkin tilanteessa sattuisi auttamaan :)

    VastaaPoista
  62. Toi sun ratahan meni tosi hyvin kielloista huolimatta! Tää oli ensimmäinen postaus jonka sulta luin, mutta ei taatusti viimeinen, ihanan runsas postaus ja hyvin kirjoitat, ilo seurata oman koti kaupungin ratsukoita :) paljon zemppiä ja onnea tulevaisuuteen, toivottavasti hepan jalat ovat kunnossa.

    VastaaPoista
  63. Voiei! Harmittavat noi kiellot. Tää kommentti ei oo enään hirveen ajankohtanen, mutta kun tulin nyt lukemaan tätä, niin mitäs ihmettä. 'Kun nyt noin huonosti menee niin ootko harkinnu erityyppistä hevosta?' Huhhuhh. Ainahan tollasia kieltoja tulee. Jos ei noita paria pientä epäonnistumista tapahtuis, niin ei välttämättä virheitänsäkään huomaisi. Ja sitten on nää kommentoijat jotka huomauttaa ihan ihmeellisistä asioista. -Ehkä siinä ei niinkään asentoon keskitytä kun on vaikka kyse hylkäämisestä. Kiellot on tosi pieniä juttuja, sitten vasta kun Tiia vaikka ajais Voiton liian lähelle estettä, ja Voitto kaatuis ja loukkais vaikka jalkansa, tulkaa sitten huomauttamaan tästä virheestä. Mutta jokatapauksessa onnee teille! Ihailen sun ratsastusta paljon! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.