Paremmalta se tuntui mitä näytti

perjantai 29. elokuuta 2014

 Moi! Edellisessä postauksessa harmittelin, kun en saa ketään kuvaamaan Pinjan ollessa konsertissa. Sain kuitenkin Sinin suostuteltua videoimaan, joten luvassa olisi paljon toivottua sileen videota omatoimisesta treenistä. Oli kyllä ihan hyvä katsoa tuo video itsekkin, sillä tuli pieni palautus maanpinnalle... Selkään mulla on ollut hyvä fiilis. Olen luullut, että etenen tarpeeksi, Voitto liikku reippaasti muttei pitkänä ja ohjani on sopivan mittainen. No, jokainen voi videolta huomata, että tuntemukset on vähän erit mitä se miltä meno näytti videolta. Lohduttaudun sillä, että tänään ei ollut paras päivä, vaikka paremmalta se tuntui miltä näytti. Katsotaan mitlä näyttää sitten, kun saan jonkum videoimaan hyvää treeniä. Laitoin postauksen lopussa olevalle videolle oikeastaan kaikki pätkät mitä Sini kuvasi, myös ne joiden julkaisemista saan vähän hävetä. Olin unohtanut ladata kameran, joten hirveän montaa pätkää ei aina yhdestä tehtävästä tullut, kun säästeltiin akkua.


Tähän väliin nyt aiemmin päivällä sattunut juttu ja sitten vasta takaisin ratsastukseen. Olin kiireessä lähdössä syömään Mammalle ja Papalle, ajoin sitten skopalla tallin kautta ja vein hevosille kaurat laitumelle. Kun Lilli oli syönyt omat kaurat, siirsin sen tarhaan. Hevoset ovat laitumella klo 12-16 ja lopun ajan sitten tarhassa. Lillin sain kunnialla tarhaan, mutta kun tuli Voiton vuoro ei homma mennytkään ihan putkeen.

Voitto oli juuri lopettamassa kaurojen syöntiä, menin sitten ihan normaalisti sitä hakemaan. Silittelin hetken ja heitin narun kaulalle. Olin juuri nappaamassa narun toisesta päästä kiinni, kun Voitto lähti juoksemaan. Juoksin pari askelta vierellä, jos saisinkin narusta kiinni ja hepan pysäytettyä. Jooo, ei ehkä kovin järkevä teko, mutta viimeksi sain tilanteen rauhottumaan, kun sainkin narun kaulan ympärille. Voitto sitten jatkoi matkaa iloisesti laukaten. Menin hakemaan ruokakupin laitumen portin lähettyviltä ja keräsin Voiton suusta tippuneita kauroja kippoon. Voitto tuli tietty uteliaana poikana katsomaan ja sitten siinä tovi yhdessä hengailtiin, mä keräsin kauroja kouraan ja syötin Voitolle. Hivutin tosi varovasti ja huomaamatta narua kaulalle ja saman tien ampaisi heppa kiljahtaen pakoon. No tätä peliä jatkettiin, se tuli aina mun luokse, mutta nähdessään tai tuntiessaan narun kaulalla juoksi pakoon. Se antoi mun rapsutella ihan mistä vain, tuli luokse syömään herkkuja, mutta juoksi sitten narun nähdessään karkuun.

Lähdin hakemaan tallista jotain kunnon herkkuja, joita se söisi pitkään. Pinja sitten tuli samalla tallille, että joko lähdetään ja kävi hakemassa Voiton tarhan portille. Syöttelin sille porkkanoita ja sain ujutettua päitset päähän. Voitto on melko innokas leikkimään ja nytkin se tuntui pelleilevän mun kanssa, kukapa nyt laitumelta pois haluaisi. Viimeksi sain sen kiinni, kun lähdin hetkeksi pois ja tulin takaisin. Silloin se tallusteli mua portille vastaan ja oli mitä kiltein, nytkin tilanteen rauhottaminen ja siitä pois lähteminen näköjään auttoi. Leikki loppui. Tekeekö teidän hepat tätä, miten saatte ne sitten lopulta kiinni?

Illalla tulin sitten ratsastamaan ja siivoamaan karsinan. Mulla ei ollut mitään selvää visiota millaista tehtävää tekisin, joten meni ehkä hiukan soveltamiseksi kentälle päästyäni. Edellisenä päivänä tein tosi hyvää tehtävää, jossa tuli sekä suoristamista, siirtymisiä että taivuttamista. Harmi kun en sitä saanut videolle. Voittokin kulki kivasti, paremmin kuin tällä videolla, mutta en sitten tiedä kuinka kivalta se oikeasti näytti. Tänäänki tuli nimittäin ihan jees fiilis, vaikka meno ei sitten ainakaan mun silmää videolla oikeen miellyttänyt tai vastannut ainakaan sitä tunnetta mikä selkään tuli.


Verkattuani keventäen istuin harjotusraviin. Oon nyt panostanut ihan kunnolla (vrt. ennen kevensin aina) ja mennyt oikeastaan aina harjotusravia. Hyvä tai mun tapauksessa keskinkertainen ryhti on helpompi pitää harjotusravissa istuen. Pidensin eilen myös sileän jalkkareita  yhdellä reiällä, kun olette usein sitä toivoneet. 

Voitto oli vähän jännittynyt ja kyttäsi varsinkin järvelle päin, sillä siellä ilmeisesti ammuttiin sorsia. Ravissa tein keskiympyrää, josta käänsin aina ulos päin voltit. Jatkoin samaa tehtävää laukassa, jolloin tietysti mukaan tuli myös vaihtoja. Tämän tehtävän jälkeen tein vastalaukkaa. Laukkailin kenttää vain ympäri. Ensimmäinen pätkä onnistui tosi hyvin, tuntui että sain oikeasti taivutettua Voittoa sisälle. Voitto ei myöskään vaihtanut tai edes meinannut vaihtaa tähän suuntaan, mutta vaihdettuani suunnan se vaihto kahdesti ennen onnistunutta kiekkaa.

Edelleen pitää kiinnittää huomiota ohjan pituuteen ja käsien asentoon. Varsinkin nuo kilometrin mittaiset ohjat ärsytti videolla, kaikki näyttää niin hanakalalle ja isoeleiselle, kun ohjat on noin pitkät. Ryhti on ehkä hiukan parempi ja katse ehkä vähän useammin ylhäällä, mutta tässäkin vielä parantamisen varaa. Jään edelleen vähän himmailemaan eikä tietenkään liian pitkä ohja sitä yhtään auta, joten siihen pitää kiinnittää huomiota varsinkin kun olen elänyt uskossa, että laukka on ihan jees nykyään. Tekee niin kovasti mieli päästä kouluvalmentajan silmän alle, vielä kun saataisi aikataulut yhteen.




80 kommenttia

  1. Yleensä jos ponini ei halua tulla tarhasta pois odottelen hetken ja ellei mitään tapahdu, haen toisen riimunnarun tai päitset tallista ja kokeilen niillä kun niihin ei ole poni tottunut. Osaatko sanoa mtn neuvoa siihem että ponini hyppii pystyyn taluttaessa ellei saa syödä haluamassaan kohdassa? Riimunnarua pidetään turvan päällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaa neuvoa, kun meidän hepat on ihan nätisti tollasissa tilanteissa. Kysy valmentajaltasi tai joltain kokeneelta, joka tietää ja tuntee teidät paremmin :)

      Poista
    2. Meillä on ketju leuanalta. Kun hevonen hyppii pystyyn pidän vaan kiinni ja pyydän eteenpäin. Ei se montaa kertaa viiitsi kokeilla, sen verran ikävältä ketju tuntuu leuassa. Itse ainakin pyrin olemaan kun mitään ei tapahtuisi vaan jatkan vaan, tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Meidän hevonen hyppää nykyisin vaan todella harvoin ja silloinkin vaan kun pelkää ja haluaa paeta paikalta. Muista kuitenkin löysätä heti kun hevonen kävelee kiltisti eteen

      Poista
    3. Olen samaa mieltä sekä anonymin että tiian kanssa, kerju on hyvä vaihtoehto mutta en tunne juuri sinun ponia, joten kannattaa kysyä ammattilaisen apua:)

      Poista
    4. Minä laittaisin jonkun esim. liinan niskan yli menemään. Kun hevonen hyppää pystyyn ja niskassa tuntuu ikävälle nii luulisi lopettavan. Meidän hevonen kun ei ennen suostunut vinkkaan menemään ja hyppi pystyyn laitettiin niskan taakse liina ja kerran vain hyppäsi pystyyn eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmaa :)

      Poista
    5. Voi järkky. Hyvät pikkukakarat, kouluttakaa poninne. Ketju leuan alta on väkivaltainen keino kun ei jakseta hoitaa niitä asioita loppuun...

      Poista
  2. Ainakin 2 reikää saa vielä pidentää! :) Kiinnitä myös siihen huomiota että kannus on alaspäin, EI IKINÄ YLÖSPÄIN!

    VastaaPoista
  3. Laita ohjiin teippipalat niihin kohtiin missä kädet pitää olla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitäisi taas laittaa, joskus olikin mutta ne on lähtenyt pois :)

      Poista
  4. Mun silmään hyvältä näyttää!:)

    VastaaPoista
  5. Meidän hevonen tekee aina välillä myös, että ei anna kiinni. Silloin aina aletaan juoksuttamaan sitä niin kauan että antaa kiinni. Joka kerta on sit loppujen lopuksi antanut kiinni :) Välillä joutuu juoksuttamaan enemmän, välillä vähemmän ;)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Se voisi olla ihan hyväksi kun pääsisitte kouluvalmentajan silmän alle :) Ei sillä että menonne olisi järkyttävän näköistä, vaan muuten oikeasti se olisi sinulle ja Voitolle hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep kyllähän valmentajan silmän alle pääseminen tekee hyvää kenelle vain :)

      Poista
  7. Tosi kivalle näyttää! :)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! :)
    Meet hienosti Voitolla, nyt kun olen lukenut lähes kaikki vanhat postauksesi, kehityksen huomaa ainakin sinun istunnassa :)
    Ratsastat Votea siististi :)

    VastaaPoista
  9. Kolme kiloo porkkanoita mukaan niin varmasti lähtee heppa laitumelta matkaasi ;)

    VastaaPoista
  10. Osaisitko suositella hyviä englanninkielisiä hevosblogeja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.wilburisagem.com/ ja http://suenostomanvuelo.blogspot.fi/

      Poista
    2. Kiitos paljon! :)

      Poista
  11. Kiva tosiaan, kun on sileestäkin nyt videota :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
  12. Jos omani ei anna kiinni, teen niin kuin Vepsä on opettanut. Käsken sen pois, näin ollen hevonen haluaa omistajan huomiota, jos omistaja käskee sen kokonaa pois tuollasessa tilanteessa. TOIIMII :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kokeillu tota, mutta Voitosta se on hirmu hauskaa ja se alkaa vaan riehumaan enemmän. Se kyllä siis nytkin tuli mun luokse, mutta lähti aina päitisien lähestyessä päätä karkuun :D

      Poista
  13. Fiksu voitto :D mutta olettekoi irtohypyttäneet kun taustala näkyi estekuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu kuja vaan innareita, joiden päälle oli kasattu kentältä muut puomit :)

      Poista
  14. Voit olla ihan tyytyväinen sun istunnan kehitykseen sileällä ! Tokihan aina on parannettavaa, mutta ainakin mun silmään sun ryhti on parantunut hirmusti (:

    VastaaPoista
  15. Näin sellasta unta, että annoit Voiton Pinjalle ja Pinja oli tosi onnellinen! Sä sanoit että voisit alkaa etsiä uutta ponia, jonka kanssa vois myös tienata pitämällä tunteja pikkuisille. Lisäks Te ette myynyt Lilliä vaan jätitte sen tarhaa seisomaan, ''pihakoristeeksi'' niinkuin Pinja sitä nimitti!

    VastaaPoista
  16. Vieläkin on liian lyhyet jalkkarit. Sun paino on reisi-polvi välillä ja sen huomaa siitä kun sun jalkaterät vispaa koko ajan eteen taakse. Voisit mennä ilman jalustimia vaikka viikon, niin istunta parantuu ja huomaat mikä on oikea jalustinmitta! Lisää aktiivisuutta laukkaan, nyt voitto menee ihan nelitahtisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Estesatulaan ei kamalan pitkiä jalkkareita kannata laitata, sillä silloin satula ei tue enää oikealla tavalla. En tiedä olisiko kaksi reikää jo liian pitkä, mutta kyllähän noita voisi ehkä yhden reiän vielä pidentää. Kannattaa lukea postaus, sillä tajusin kyllä itsekkin videolta ettei laukka ollut hyvää :)

      Poista
    2. Pitäskö sit suorilla jaloilla ratsastaa? :D

      Poista
  17. Vuokrahevonen on vielä mieleltään ihan lapsi, ja harrastaa juurikin tuota että lähtee karkailemaan eikä anna ottaa kiinni. Meillä on pollen kanssa ollut alusta saakka se johtajuus-ongelma, kun luulee että voi ihmistä pompotella ja sitten kerran kun ärähtää kunnolla, niin tuo pään syliin ja antaa laittaa päitset. :) Rajat on selvät meidän kahden välillä, jolloin myös yhteistyö toimii. :)

    VastaaPoista
  18. Sulla höslkyy kokoajan kannukset kylkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnitin samaan heti huomiota.. Ja jalustimet sais olla vieläkin pidenmät.

      Poista
    2. Tiedostan että jalkani heiluu, mutta kannus ei kyllä voi koko aikaa osua kylkiin, koska Voitto reagoi sen verran paljon kumminkin kannukseen, että ei olisi noin lungi jos naputtaisin tuohon tahtiin kannuksella sitä.

      Poista
  19. Tee mielipidepostaus kuolaimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole oikein sanottavaa aiheesta ainakaan postauksen vertaa, muuten mielenkiintoinen aihe.

      Poista
  20. Hei!

    Pystyisitkö/ haluaisitko neuvoa mulle, että miten saat tällaisen valkoisen taustan blogissa vaan tän tekstin taakse, niin ettei se ylety ollenkaan tonne bannerin taakse, tai sivupalkkeihin. Oon yrittänyt ettiä googlesta ja erilaisista koodiblogeista, mutten oo löytänyt sitä mistään. Sitten kun näin että sulla oli just sillä tavalla kun olin ajatellut, niin mietin että pystyisitkö kertomaan miten tää tehdään.
    Ois mahtava jos pystyisit auttamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesileima malli on tälläinen. Mulla on kuitenkin meiletön malli, jota sitten oon koodaillut itse. Sen verran monimutkaista etten lähde tässä selittelemään, mutta jos koodausjutut on yhtään hallussa onnistuu varmasti :)

      Poista
  21. Kiva postaus, mutta mun mielestä näyttää siltä oot vähän liian edessä ja istut jäykkänä. Mutta en väitä huonoksi ratsastajaksi tai mitään mutta video voi hämätä? :)

    VastaaPoista
  22. Sun kannattais mennä sileällä ilman kannuksia jotta näet kuinka paljon Voitto on pohkeen takana. Sulta se vaatii enemmän töitä mutta on oikeesti hyödyksi sitten esteillä ja muutenkin kun voitto on oikeesti pohkeen edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen n. joka toinen päivä ilman kannuksia, joten tiedän millainen se on silloin :)

      Poista
  23. Hyvä postaus, sun ryhti on mun mielestä parantunut paljon! :) Me päästetään aina meidän vanhin suokkitamma vapaaksi syömään pihalle niin nyt se on alkanut livahdella portista silloinkin kun ei pitäisi, mutta antaa kyllä nätisti kiinni. Minun poni taas sitten karkaa aika harvoin mutta syömään vetää melkein joka kerta kun kesällä taluttaa ja joskus lähtee ravaamaan yrittäen karistaa mut sieltä narun päästä pois :D Sitten se vaeltaa kauas minusta eikä antaisi millään kiinni. Kääntää vaan pepun mua päin ja käpsyttelee nopeasti pois.

    VastaaPoista
  24. Mistä otat musiikit sun videoihin? :)

    VastaaPoista
  25. Vautsi! Hyvältä näyttää:) huomaa että kun oma ryhti kehittyy niin hevosenkin ryhti paranee.

    VastaaPoista
  26. Hyvältä näyttää mun mielestä! Mutta mistä paikasta sun blogin taustat on ja onko se paikka ilmainen? Oisin tosi ilonen,jos vastaisit! :')

    VastaaPoista
  27. Wau... Hyvä Tiia. Ennen sun ryhti oli "kumarassa" (eteenpäin). Mutta nyt menitte TOSI hienosti♥

    VastaaPoista
  28. Miksi Pinja ei kilpaile lillillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lillillä ei tällä hetkellä enää kisata, koska sen kilometrit on tullut täyteen ja poni ei kestä enää fyysisesti rankkaa treenausta. " Pinjan blogissa lukee tuo tosi monessa kohdassa.

      Poista
  29. Mulla tota ongelmaa ei oo :D tallilla missä käyn niin hevoset tulevat vastaan jo portille tai viimeistään kun tarhaan itse menee tulee ne jo juoksemalla sieltä :D

    Upeasti ratsastit ja Voitto on ihana :)

    VastaaPoista
  30. siis tiiätkö noi ohjat on niin petolliset :D Se on mullekkin suuri ongelma. En tiiä mikä sinä on pelkään kai että oon liian kovakätinen. Onko teillä nappula ohjia ? Niiden avulla on helppo katsoa että onko hyvät ohjat kun tietää missä nappulassa pitäis olla kädet. Valmentaja sano mulle vähän aikaa sitten että kolmannesta nappulasta kun pidät kiinni niin on hyvä. Nyt ne on jotenkin sitten pysynytkin kireinä, suosttelen :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nappulaohjat, niillä on inhottava mennä ilman hanskoja :/ Mutta pitäisi laittaa teipit nappuloiden sijaan.

      Poista
  31. Voitteko tehdä lisää osia bloggaajan rankka elämä-videoon? :)♥

    VastaaPoista
  32. Minun heppani lähti myöskin ennen karkuun tai käänti takapuolen, mutta sitten rupesin tekemään niin, että pidin leipää päitsien turpa aukon edessä ja annoin hepan haistella leipää siitä ja kurkottaa.. Rupesin antamaan leivän aina vasta sitten kun olin saanut päitset korvien taakse, niin nyt ongelma on kadonnut kokonaan, koska tietää että palkkio tulee vasta kun homma hoidettu :) Tämä toimi meillä.

    VastaaPoista
  33. Menkää joskus koulukisoihin! Olis kiva kuulla sellastakin postausta joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin kyllä mennä, mutta en näe mitään tarvetta mennä koulukisoihin vielä, kun on paljon korjattavaa. Mutta kunhan nyt saadaan perusjuttuja (ryhti, ohjat) korjattua niin ehkä sitten :)

      Poista
  34. Meillä poni ollut joskus niin inhottava että piti ihan kuja rakentaa talliin -.- Mutta muuten meillä silloin ajoin ponin pois tai väsytin sitä tahallani ajamalla vähän aikaa ympäri tarhaa, ettei se saanut pysähtyä. Sitten annoin sille mahdollisuuden tulla minun luo, mutta hyvä että Vote antaa kiinni kun lähdet pois hetkeksi, etkä ns välitä siitä:)!

    VastaaPoista
  35. Kouluratsastusta ajatellen noita laukanvaihtoja kannattaa alkaa tekemään sileällä käynnin kautta. Joudut itse ratsastamaan enemmän ja paremmin ja voitto joutuu käyttämään takaosaansa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteratsastusta ajatellen mua on ehdottomasti kielletty tekemästä niin, tietysti jos tekee selvästi käynnin kautta, eikä heti vaihda toista laukkaa.

      Poista
  36. En tiedä huomasitko itse tai oliko se tarkoitus, mutta joissakin kohdissa Voitto menee vastalaukkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miksi te rakkaat ihmiset ette lue postausta ennen kommenttejanne? Tämäkin olisi sieltä selvinnyt että Tia teki vastalaukkatehtävää.

      Poista
    2. Tietysti huomsin, kun menin tarkoituksella :)

      Poista
    3. Anteeksi, en lukenut tekstiä kunnolla.

      Poista
  37. Kivalta näyttää. Tekisitkö viikon blogihaasteeseen esim. suosikkiratsastusasun/asut?

    VastaaPoista
  38. Minä itse inhoan liian pitkiä jalkkareita. Ne ei millään pysy jalassa tai heiluu miten sattuu. Este/Yleis jalustimet on kivat kun ne pysyy jalassa ja jotenkin tukee minua. Oikean mittaset ohjat voit saada jos pität teipin palan tai solmun siihen kohtaa missä niiden pitäisi olla :) minulla ei ole omaa hevosta mutta tunti tallin hevoset monesti tulee ihan pukki laukalla vastaan 😊 osa taas lähtee karkuun nii helppoa on ku portilta kutsuu ja jos ei toimi voi vähän kävellä sen luokse ja olla vaikka porkkana kädessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai onko ihan erikseen este- ja yleisjalustimia : DDDDDDDD

      Poista
    2. En Kyllä tiiä :D eikö estejalustimet oo lyhyempiä kun yleis? :D

      Poista
  39. oot tosi hyvä :) tykkään sun viedoista yli kaiken :D

    VastaaPoista
  40. Aivan ihana banneri & ulkoasu sulla(:!
    Tykkään.

    VastaaPoista
  41. muuten tosi hyvän näköstä menoa, mutta liikutat laukassa ylävartaloos aika paljon. :) Mulla on tuo sama ongelma..

    VastaaPoista
  42. kokeile joskun pidentää vielä muutamalla reijällä jalustimia vaikka ihan hetkeksi niin että huomaat eron. saat jalat hyvin hevosen ympärille, itunta paranee huomattavasti ja saat hevosen kulkemaan paremmin "paketissa" pystyessäsi ratsastamaan enenmmän rauhallisella istunnalla. tiedän että estesatulalla se on hankalaa eikä ehkä kovin suotavaakaan satulan menettäessä "toimivuuttansa" mutta kokeile joskus edes hetken ajan huomataksesi eron. :)

    VastaaPoista
  43. Wau! meet tosi hyvin :) mä tykkään sun viedoista ihan sikana ;) ::DDD

    VastaaPoista
  44. Missä konsertissa Pinja oli?;)

    VastaaPoista
  45. Miksi ihmiset kirjoittaa tänne jos Tiia itsekin tietää mitä tekee? :)

    VastaaPoista
  46. Hyvinhän te meette, näkee et tunnet sun hevosen ja osaat reagoida oikeeseen aikaan. :) Ainoa mikä mulla pisti silmään on sun istunta (ei nyt sillä että se mitenkään erityisen huono olisi ;) Ei niinkään samat ongelmat mitä täällä muut on huomioineet vaan se että et liikuta sun lantiota oikein. Itselläni oli joskus samanlaisia ongelmia kuin sulla (jalkaheiluu ja ylävartalo on liian etukenossa). Menin kokeneen valkun istuntatunnille ja ihan oikeesti istuntani alko parantumaan heti kun ymmärsin mistä ne kaikki ongelmat oikeesti tulee; mun lantiosta. En osannut liikuttaa sitä oikealla tavalla joten korvasin liikkeiden myötäämisen jaloilla ja ylävartalolla, jotka myös häiritsivät hevosta ratsastaessani. Valkku neuvoi mulle erillaisia harjoituksia mitä mun pitää työstää kotona ja parin viikon jälkeen nää ongelmat oli parantunu huomattavasti. Oikeesti ihan sillä, että pyydät jotain juoksuttamaan voittoa liinassa vaikka alkutunnista kun olet selässä voi olla jo suuri vaikutus kun voit päästää ohjat pois ja keskittyä vaan siihen, että pidät ylävartalon niin paikallaan kun mahollista ja yrität vaan myötäillä hevosen liikkeitä eri askellajeissa lantiolla.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.