Viikon blogihaasteen voittaja...

maanantai 18. elokuuta 2014



Moikka! Olen käynyt nyt kaikki noin 70 viikon blogihaaste kilpailuun osallistunutta postausta läpi. Lukemista siinä riitti, mutta onneksi tajusin aloittaa sen jo pari päivää sitten. Kilpailun virallisesti päätyttyä klo 23 oli luettavana enää muutama postaus.

 Luin tietysti kaikki postaukset läpi ja jos joku postaus oli erityisesti mieleeni siirsin sen työpöydälle luomaani kansioon. Sinne kertyi yhteensä reilu kymmenen postausta, joten oli aivan pakko tehdä pientä karsintaa (oli muuten haastavaa!) ja valita ne viisi parasta joiden kesken arpoisin CupoNationin lahjoittaman 50 euron Hööksin lahjakortin. 

Millä perusteella viisi parasta blogia sitten valikoitui? Postauksessa piti olla jotain mikä jäi mieleen. Joissakin se oli kirjoitustyyli, joissakin se oli joukosta poikkeava lempiratsastuspaikka tai muita mielenkiintoisemmat ja paremmat perustelut. Kaikkien postaukset olivat kuitenkin omalla tavallaan mahtavia, kiitos kaikille osallistumisesta! Katsotaan saataisiko jatkossakin näihin viikon blogihaasteisiin palkintoja, kyllä se varmasti tuo pientä jännitystä ja tsemppausta bloggaamiseen.

Voittajaksi arvontakone arpoi Hevoseton on huoleton -blogin postauksen. Onneksi olkoon!  Tässä linkit vielä muiden arvontaan valittujen loistaviin postauksiin: Syvällä satulassa, XOXO, Seikkailu Ihmemaassa ja  Ma-Ri-Ka

Ja todisteeksi vielä screenshot arvontakoneen tuloksesta:

Joku kritisioi sitä, että viikon blogihaaste on pettymys, koska ei ole nimensä veroinen. En kuitenkaan millään ehdi enkä keksi ideoita joka viikkoiseen haasteeseen, näitä tulee jatkossakin niin usein kun ideoita ja aikaa riittää. Blogin the juttu on kuitenkin edelleen ne Voitosta kertovat kuulumispostaukset, eivätkä haastepostaukset, vaikka varmaan nämä teidän (bloggaavien lukijoiden) mieleen ovatkin. Ideoita haastepostauksiin on yllättävän vaikea keksiä, joten jos sinulla on hyvä idea mielessäsi kerro se ihmeessä!


44 kommenttia

  1. Hi, I Ԁο believе this is a great web site.
    I stumbledupon іt ;) I may return yet again since i have saved
    ɑs a favorite it. Money and freedom iѕ the gгeatest
    wаy to change, may ƴou bе rich and continue tօ help otɦers.


    Hеrе is mʏ web blog: generateur de code psn

    VastaaPoista
  2. Mä jotenkin arvasin että just tollaset blogit edes pääsee tähän. Eihän noilla mitä mä katoin ollu mitään ''arvoa'' tossa. T. yksi ''aloittelija'' osallistunut... Tää ei sitten mitään merkitse että oisin kateellinen mutta osasin oottaa tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoitt "just tollasella". Jos et ole tyytyväinen siihen, ettei sinun blogia valittu voin kyllä antaa parannusehdotuksia ja kertoa miksi se ei kuulunut top 5 joukkoon :)

      Poista
  3. ois ollu kiva lukea miks valihit just noi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa yleisesti jo kerroin eli kirjoitustyyli, mielenkiintoisuua, joukosta poikkeavuus ja erikoisempi lempparipaikka olivat suurimmat kriteerit :)

      Poista
  4. Voisit tehdä sellaisen haasteen, jossa pitää kirjoittaa ns. myynti-ilmoitus. Eli mitä myynti-ilmoitukseen kertoisi hevosestaan, mitä kuvia laittaisi jne. Hintaa ei laiteta tai ei oo pakko laittaa, mutta olisi mielenkiintoista miten ihmiset kertoisivat tosiasioita kun myy hevosensa :)

    ELI, hinta ei ole se tärkeä tässä, vaan teksti ja kuvat.

    (Tätä on saatettu jo ehdottaa!)

    VastaaPoista
  5. Taas ihmetyttää että ihmiset eivät voi olla tyytyväisiä! Toi postaus on hyvin kirjoitettu ja paikka oli mukavan erikoinen. Onnea vain voittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep.. Ja voittajan postaus tosiaan oli valittu arpomalla eli aivan yhtä hyvä kuin nuo viisi muutakin:)

      Poista
  6. Sähän voisit tehdä oman postauksen noille, että lukijat vois sit kertoo ideoita viikon blogihaasteeseen ja sit sä voisit ottaa sieltä ylös niitä, nii ideat ei loppuis ainakaa heti? :) Toivottavasti ymmärsit, sillä en oikee osannu selittää... :D

    VastaaPoista
  7. Minustakin tämä oli hieman epäreilu, vaikka arvontakone arpoikin. :) Siinä ei ole ikinä millään norminblogeilla mahkuja. Tiedän olen itsekin katkera kun en voittanut, mutta suoraan sanottuna epäreilu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla
      on ollut mahdollisuus kirjoittaa yhtä hyvä postaus. En ymmärrä miksi sinusta "normiblogilla" ei ole
      mahdollisuuksia, eivätkä arvontaan osallistuneet blogit sitten olleet normiblogeja? Milä on normiblogi? Palautetta saa antaa ja varsinkin omalla nimellä, mutta olisi kiva jos selventäisit vähän :)

      Poista
    2. Mikä noista blogeista ei ollut normiblogi?
      Hevoseton on huoleton - ratsastuskouluoppilaan blogi(okei, hivenen paremman ratsastuskouluoppilaan), huimat 117 lukijaa. Ulkoasu itsensä tekemä - sen voi jokainen halutessaan opetella. 17-18v
      Syvällä satulassa - Muutama oma heppa(tätä toki ei kaikilla ole), ei kummoinen ulkoasu, 151 lukijaa. 15v
      XOXO - tuntiratsastaja? Vieläpä täysin normaali. 18v, lukijoita TÄDÄÄ 2. Jopa lempipaikka sellainen mihin kuka tahansa pääsee (olettaen että kaikki nukkuvat)
      Seikkailu ihmemaassa - oma heppa (tosin lämppäri, eikö joka toisella bloggaajalla ole?), omatekemä ulkoasu. 19v ja lukijoita 150
      Ma-Ri-Ka - ulkoasu kiva, 18 lukijaa, postaus kertoo aivan normaalista ratsastuskoulusta. Kuvat eivät erityisen laadukkaita, mutta persoonallisia. 20v


      Mikä tekee kenestäkään heistä yhtään ei-normibloggaajan? Rehellisesti yksi ainoa postausvalinta EI yllättänyt minua, että siinä mielessä olen hiukan hämmentynyt. Oletin Tiian nimenomaan valitsevan näitä vähän ei-normeja, mutta näin ei käynytkään. Positiivinen yllätys.

      Poista
    3. No jaa empä sitten tiedä mitä yritin sanoa, kiitos vain Tiialle ja anonyymille! :)

      Poista
  8. Mitä ihmettä ihmiset valittavat? Jos ei jaksa panostaa postaukseen (tai osaa kirjoittaa), niin tuskin tätä kisaa olisikaan ollut mahdollisuutta voittaa, kirjoituskisahan tämä oli.
    Kiva, että valitsit hyviä kirjoittajia ja panostettuja postauksia "finaaliin" :)

    VastaaPoista
  9. Jos saat useemminki jonkun palkinnon näihin, voiko samat ihmiset voittaa? Katoks sit yhtään sitä et uudet naamatki pääsis vai otatko aina vaan parhaat vaikka ois aina samat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, tietysti se olisi vähän ereilua niille jotka aina niitö hyviä ja laadukkaita postauksia kirjoittavat, tuskin jaksaisivat osallistua jos mentäisi niin, että aina valitaisia uusia naamoja. Katsotaan jos sellainen tulee ajankohtaiseksi :)

      Poista
    2. Mun mielestä toi ois tyhmää, koska jokainen voi kirjottaa hyvän postauksen. Etenki jos aiheet on samallaisia kun tässä: kuka vaan ois voinu esim. kirjottaa unestaan.

      Poista
  10. Mukava kun tykkäsit!:)
    //Siiri, XOXO-blogi

    VastaaPoista
  11. Oli kyllä kaikilla tosi hyvä postaus, ihan reilusti voitti :) Onnea!;) Koska muuten tulee seuraava blogihaaste?:)

    VastaaPoista
  12. Mistä olet ostanut kypäräsi?

    VastaaPoista
  13. Onnea voittajille! Mutta minua kiinnostaa vielä jos voit kertoa että ketkä oli ne 10 parasta blogia jotka meni karsintaan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, olisi kiva tietää nekin jos tekisit vaikkapa postausta niistä?:)

      Poista
    2. Joo kerro,ois siistiä tietää!:D

      Poista
    3. Mä en muista enää oikee, ku poistin aina sieltä kansiosta sitä mukaa kun koitin karsia viiteen :/

      Poista
  14. Onnea voittajille ;) Itse en tähän osallistunut.Mulla ei ole nyt millekkään lahjakortille tarvetta, kun on kaikki ratsastuskamat jo hyvät.Halusin antaa mahdollisuuden muille.


    sepekiksu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Onnee voittajalle! Hmm, mulla oli ehdotuksia mutta ne unohtui:( Tässä nyt kumminki jtn:
    Oma ratsastus taustani alusta tähän vuoteen.
    Miten valokuvaan hevosia.

    VastaaPoista
  16. Moikka Tiia!
    Olen lukenut blogiasi "jo" puolitoista vuotta. Blogisi kehittyi huimasti ensimmäisen puolen vuoden aikana kun blogiasi luin. Viimeisen vuoden aikana kauheasti muutoksia ei ole tapahtunut, mutta eipä se haittaakkaan. Blogisi on todella mielenkiintoinen, postaukset hyvin kirjoitettuja, valokuvat aivan sairaan hienoja ja blogissasi näkee miten olet siihen panostanut.

    Minusta on hienoa miten rehellisesti kerrot virheesi. Opin itse paljon ratsastuksesta blogistasi, mm. kun laitat epäonnistuneita hyppyvideoita blogiin ja selität mikä meni pieleen voin itse kokeilla nähdä saman virheen jolloin "estesiläni kehittyy" siinä mielessä että nään paremmin muiden virheitä. Kun teillä menee hyvin taas voin katsoa miltä se kuuluu näyttää. Olen myös sinulta saanut paljon vinkkejä heppailuun. Lyhyesti sanottuna myös sinä olet kehittänyt minua ratasastuksessa, kiitos siitä kovasti!:)

    Jatka samaan malliin, älä välitä haukkijista! Tsemppiä tuleviin kisoihin ja muutenkin kaikkea hyvää sinulle!:)

    T. Sara Airas

    VastaaPoista
  17. herranjumala, minä voita koskaa mitää :D no kerrankin näin, onni oli ees yhen kerran omalla puolella! hyviä oli nuo muittenkin postaukset, että ei tässä nyt sit huonoille "hävitty" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä vielä että mites tää nyt sit "lunastetaan", et tuleeko sähköpostia tms. vai pitääkö jotankin erikoistoimenpiteitä tehä?

      Poista
    2. Hah onneksi olkoon vielä :) Joku laittaa sulle varmaan sähköpostia lähipäivinä, ilmottele mulle jos ei kuulu mitään!

      Poista
  18. Arvostan mielipidettäsi postauksestani! Tää oli taas sitä mun arpaonnea :D

    VastaaPoista
  19. Hyvät postaukset valitsit! Välillä viikon blogi-haaste voisi olla tälläinen josta saisi palkinnon :)

    VastaaPoista
  20. Olisi kiva saada postauksesta palautetta, tietenkin vaan jo itselläs innostus ja aika riittää. Vaikka sähköpostiin, jos sen vielä jostain näät. -Believe in your dreams-

    VastaaPoista
  21. Hieman pelästyin, kun blogin kävijämäärään oli ilmestynyt kummallinen piikki. Se selittyi nopeasti, kun tämän postauksen luin.

    Kiitos paljon mielipiteestäsi Tiia!
    Ja kiitos kaikille muillekin onnitteluista.

    Ma-Ri-Ka

    VastaaPoista
  22. Milloin tulee postaus klinikka reissusta?:)

    VastaaPoista
  23. Millä logiikalla blogit eivät ole normaaleja? Kateellisten puhetta, who knows?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.