Viime viikkojen maneesireissut

keskiviikko 3. joulukuuta 2014


Moikka! Ollaan käyty maneesilla useita kertoja, mutta harvoin sieltä tulee kuvamateriaalia otettua. Yleensä ollaan koulun jälkeen ruuhkassa vähän kiireellä käymässä tai sitten olen äidin kanssa kahdestaan kahden hevosen kanssa. Nämä postauksen kuvat on otettu pari viikonloppua sitten, mutta juuri nyt ulkona näyttää oikeastaan tismalleen samalle. Maastoilemaan ei olla tosiaan päästy, jos lähes jokapäiväistä pellolla ratsastamista ei maastoiluksi lasketa, joten ollaan Korholassa alku- tai/ja loppukäyneillä käyty kävelemässä ihana metsälenkki. Olisipa meillä tuollainen kiva kävelylenkki kotonakin! Itse en ainakaan tykkää kävellä kierros toisensa perään kenttää ympäri ja kesällä käytiinkin yleensä aina tiellä kävelemässä, nyt pimeällä se ei ole kovin kivaa eikä turvallistakaan.


Minulla on ollut nyt vapaapäiviä koulusta enemmän kun Pinjalla, kokeetonta päivää ja taksvärkkiä, joten olen ratsastanut melko monesti Lillinkin. Viimeksi ratsastin Lillillä eilen, jolloin aloin oikeasti löytää jo oikeita nappuloita ponista. Mä en ole tätä kertaa ennen oikein saanut Lilliä kulkemaan kunnolla, mutta nyt kun menin enemmän ponin ehdoilla, enkä ratsastanut sitä ihan samalla tavalla kuin Voittoa, alkoi homma sujumaan paremmin. Kun on mennyt neljä vuotta sillä omalla hevosella, ratsastan ainakin itse muitakin ratsuja ihan samaan tyyliin. Jokainen hevonen on kuitenkin erilainen ratsastettavansa, vaikka periaatteessahan kaikki toimii samalla perusperiaatteella. Lilli ja Voitto varsinkin ovat hyvin erilaisia, ratsastuskoulussa menin usealla hevosella ja niistä jotkut toimivat hyvin minun allani eli pystyin ratsastamaan niitä samalla tavalla kuin Voittoakin.

Lillillä tein ihan perusjuttuja eilen. Alkuun ravia pitkin ohjin, sitten käynnissä vähän väistöjä, jonka jälkeen ravia ja lopuksi laukkaa. Ravissa sain Lillin toimimaan molempiin suuntiin ihan kivasti, edellisellä kerralla se toimi hyvin vain oikeaan kierrokseen. Laukka sujui oikeaan kierrokseen hyvin, mutta vasempaan kierrokseen sain tehdä vähän töitä ennen kuin poni kulki nätisti.


Voitolla menin eilen jumppasarjaa sekä puomia ympyrällä. Kouluvalmentaja oli itse ratsastamassa samaa aikaan, joten hän katsoi vähän mun perään ja muutamalla pikkuvinkillä Voitto kulki ainakin selkään tosi kivasti. Ravissa puomin ylitykset sujuivat hyvin ja Voitto keskittyi myös minuun eikä pelkkään puomiin, kuten joskus meinaa ravipuomien kanssa käydä. Tulin samaa puomia melko pitkään myös ympyrällä laukassa. Voitto oli tässäkin melko kiva, minun piti vain vahtia että se taipuu koko kropasta eikä vain kaulasta.

Puomin jälkeen tulin jumppaa, jonka ajattelin olevan hyvä juuri tähän tilanteeseen, koska Voitto on vähän ollut juminen huonommilla pohjilla ratsastuksesta. Keskellä jumppasarjaa oli ihan estetolpista tehty kavaletti, jota nostettiin lopussa hiukan. Sen ympärillä olevat kavaletit olivat tosi kapeat, joten piti oikeasti ratsastaa koko jumppa suoraan, sillä muuten mentiin kavaletista ohi. Kerran ohi meno oli lähellä, mutta muuten pysyttiin melko hyvin suoralla linjalla, vaikka ainakin isommilla esteillä valutaan usein hypyssä molemmat oikealle. Jumpalta kaarsin vielä puomille ja toisesta suunnasta tullessani kaarsin puomilta jumpalle.


Linkki videoon
 
Millaisia jumppatehtäviä puomien tai kavalettien avulla te yleensä teette?

ps. Blogitallissa on menossa Parempia hevoskuvia -sarja. Kyselette multa usein kuvausvinkkejä, joten kannattaa seurata tätä sarjaa täältä. Jos teille tulee jotain valokuvaukseen liittyviä aiheita mieleen, niin minulle voi toiveita laittaa!

35 kommenttia

  1. millaiset välit teillä oli tuossa jumppasarjalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voitko kertoa metreinä?

      Poista
    2. metreinä en osaa sanoa, koska mittaan lyhyet välit aina tipuaskeleina. Nämä oli 9 tipuaskeleen välein ja mulla on n 39 koon kenkä :)

      Poista
  2. Mä teen jumppaa puomeilla ja kavaleteilla tosi paljon viuhkalla. Tehokasta ulkokyljelle ja ponnistavalle sisätakajalalle!

    VastaaPoista
  3. Ootte Voiton kanssa niin upee pari (:
    Mietin samaa noitten välien suhteen? 3 metriäkö?

    VastaaPoista
  4. On kyllä kiva että te saatte kyydin aina maneesille! ;) Ja kiva postaus ja tykkään siitä kun aina tulee video! :)

    VastaaPoista
  5. Onko teillä muuten pitkäkin matka tuonne TK:n maneesille? Myö käydään kyseisellä maneesilla ainakin 3-5 kertaa viikossa täältä maaningalta käsin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kilometreinä sanoa, mutta matkassa kestää 35min noin :)

      Poista
  6. Meillä oli kerran valmennuksessa kaksi estettä, 3 laukkaa, kaksi estettä, 2 laukkaa ja kaks estettä. Esteet on siis innarit missä kaksi estettä peräkkäin. Toinen hyvä on puomi-ristikko-puomi yks askel ja okseri. Sisään tullaan ravilla.

    VastaaPoista
  7. oon miettinyt että onko teidän lähellä mitään karhuja, susia tai ilveksiä? tai pelottaako teitä koskaan mennä maastoon ratsastamaan? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilves oli pari talvea sitten, mutta muita ei ainakaan ihan lähellä ole. Ei pelota maastoilla päivällä, ennen kun käytiin pimeälläkin maastoossa niin silloin vähän pelotti :D

      Poista
  8. Kiva postaus!:) Minulla sattuu olemaan tuo sama Kingslandin punainen fleece. Takki on kokoa XS, mutta tuntuu, että se olisi yli S! S-koko liikkeessä puolestaan tuntui M-koolta. Minkä kokoinen teidän takkinne on/ oliko vastaavanlaisia ongelmia koon kanssa kuin minulla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kingslandin koot on yleensä unisex, jolloin ne on melko paljon isompia kun tosiaan sekä miehille että naisille tarkoitettu. Tuo on Pinjan, joten tarkkaan en kokoa muista, mutta onse ainakin kahden ellei kolmen x:n koko.

      Poista
  9. Nyt kun kelit ovat viilenneet, niin oletko ottanut käyttöön syksyllä saamasi back on track hanskat? Voisitko kertoa niistä kokemuksia postauksena tai vastata ihan tähän alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joka päivä käytän niitä, ihan parhaat hanskat mitä mulla on ollu!

      Poista
  10. Voitko tehä pitkän videopostauksen?

    VastaaPoista
  11. onks sulla saappaat vai chapsit?

    VastaaPoista
  12. Kuinka korkeita esteitä hyppäät Voitolla, ku jotkut esteet näyttää aika korkeilta? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoimmillaan valkuissa mennään reilua metriä :)

      Poista
  13. millon sulta tulee mydayta?? kun niitä on kiva katsoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvasin jo yhtenä päivänä, mutta siitä tuli niin tylsä :/

      Poista
  14. mikä puhelin sulla oli ennen iphonea ja jos saisit ilmaiseksi päättää jonkun ihan minkä tahansa uuden puhelimen niin minkä ottaisit??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokia c7 ja jos saisin valita ottaisin uusimman iphonen!

      Poista
  15. Kiva postaus :) Te meette niin hyvin Voten kanssa! ♥

    VastaaPoista
  16. Tosi kivaa menoa:)! Voitto näyttää tyytyväiseltä:) Harmi tosiaan kun kaikkialla on vain kovaa maata. Sellainen täysiä revittäminen avais niitä jumejaki. Mutta toivotaan että saadaan kunnon hanget!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Revittely tosiaan hyvien alku- ja loppuverkkojen kanssa auttaa jumeihin!

      Poista
  17. Onko sulla vinkkejä, miten saa korjattua eteennojaamista? Mulla on tullut se ongelmaksi viime aikoina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. esteillä vai sileellä? mulla kans tapana nojaa eteenpäin etenkin hypyissä, pienissä siis alle 100 makaan kaulalla paljon ihan turhaa. Mun pitää vain istus suorassa pepu penkissä sekä jumppa että pienillä esteiil

      Poista
    2. Esteillä yleensä (sitä oon jo jonnin verran korjannutkin) ja sileellä laukannostoissa ja pidätteitä tehdessä. Yleensäkin siirtymissä

      Poista
  18. En ole lukenut blokeja kauheasti ja kommentoin nyt ekaa kertaa mutta montako kertaa olet tippunut Lilliltä ja Voitolta yhteensä ei ihan täysin tarkka vastaus mutta melkein. Lueskelin aikaisempia kommentteja mutta tuli mieleen kysymys: Oliko silloin kun teidän lähellä oli se ilves pelottavaa mennä maastoon ja miten se lähti

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.