Vuosi 2014 kuukausi kerrallaan

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vaikka vuosi 2014 ei meille ollutkaan menestyksekäs, tapahtui vuoden aikana monia mukavia asioita. Kokosin tuttuun tapaan jokaiselta kuukaudelta pienen tiivistelmän alle.


Tammikuussa pistettiin stoppi nettikiusaamiselle tekemällä rikosilmoitus blogikommenteista (POSTAUS). Kommentteja tuli postaukseen usein sata tai ylikin, joka on melko paljon nykyiseen määrään verrattuna. Pinja hyppäsi Voitolla ensimmäistä kertaa valmennuksessa (POSTAUS), harjoiteltiin joululahjaksi saadun objektiivin käyttöä, paleltiin pakkasessa ja aloitin "Muistellaan vanhoja" -postaussarjan.


Helmikuussa kirjoitin kokonaisen postauksen englanniksi (POSTAUS), käytiin revittelemässä jäällä (POSTAUS), kävin vaihtelevasti eri valmentajien valmennuksissa. Sannan valmennuksessa olin kahdesti, eikä kumpikaan mennyt hyvin. Tässä vaiheessa alettiin tiedostamaan, että meillä on melko iso ongelma korjattavana. Alamäki meidän yhteisessä taipaleessa ja tästä alamäestä ollaan vasta nyt pikkuhiljaa kipuamassa ylös. Postailin melko vähän ja blogikissakin vierailtiin normaalia vähemmän, vaikka kommentteja tuli edelleen paljon.


Maaliskuussa käytiin kauden ensimmäisissä kisoissa: Tuloksena 90cm luokasta 4 virhepistettä. Voitto vietti pientä saikkua rutiinipiikityksen jälkeen (POSTAUS), blogin osoitteeksi vaihtui www.lillivoitto.fi ja yhteistyö Terhin kanssa alkoi. Terhi hyppäsi Voitolla, jotta hevonen  saisi vähän itsevarmuutta meidän toilailujen jälkeen (POSTAUS).


Huhtikuussa jatkettiin yhteistyötä Terhin kanssa ja hypättiin ekoja kertoja ulkona. Terhi hyppäsi Voitolla vielä kerran (POSTAUS) ja seuraavilla kerroilla hyppäsin Terhin valvovan silmän alla itse. Lilli ja Voitto pääsivät samaan tarhaan hokkien irrottamisen jälkeen, omalla kentällä pystyi jälleen ratsastamaan kunnolla ja käytiin yhteistyön merkeissä Tampereen hevosmessuilla (POSTAUS).


Toukokuun loppupuolella hevoset pääsivät laitumelle (POSTAUS), aloitin uuden "Viikon blogihaaste" -postasarjan, joka siirtyi minun blogistani Blogitalliin myöhemmin. Toukokuun Sannan valmennus oli täysi fiasko (POSTAUS), vajottiin vieläkin alemmaksi meidän alamäkeä. Voitto sai uudet suitset PS of Swedeniltä ja näistä suitsista muodostuikin meidän vakkarisuitset, joita käytän nykyään koko ajan (POSTAUS). Toukokuussa kävin myös ensimmäisellä ulkomaan lomalla hevosten oston jälkeen!


Kesäkuussa matkattiin Etelään Hippolan esteklinikkaan (POSTAUKSET), Fleur tuli meille jälleen laidunlomalle (POSTAUS), jatkettiin treenejä Terhin kanssa ja saatiin onnistuneita hyppyjä yhä enemmän alle. Kävin myös Madis Mornan valmennuksessa, joten paljon uusia ja miellyttäviä valmennustuttavuuksia yhden kuukauden aikana. Tein paljon toivotun kuvauskaluston esittely postauksen.


Heinäkuussa vierailin Aadan luona ja ratsastin hänen hevosellaan Champilla (POSTAUS), päästin vihdoin hevosten kanssa revittelemään pellolle (POSTAUS) ja kirjoitin lukijoita kiinnostaneen "Rahaa bloggauksesta" -postauksen. Sorsasalon kaksipäiväisissä kisoissa päästiin toinen rata maaliin, enkä ollut hylättyynkään rataan kovin pettynyt.


Elokuussa käytiin vuositarkastuksella Tampereen hevosklinikalla. Takajalat hoidettiin ja hampaat raspattiin, mutta iloisella mielellä saatiin lähteä klinikalta kotiin (POSTAUS). Ehkä koko vuoden parhaaksi muistoksi muodostui Lappeenrannan kisareissu (POSTAUKSET). Vaikka menestystä ei tullutkaan - päinvastoin, oli reissu mahtava kokemus.



Syyskuussa käytiin taas Sannan valmennuksessa (POSTAUS) ja kaikki meni nappiin, yksi kauden parhaista onnistumisen tunteista. Aloitin käymään Keskimäellä ratsastustunneilla, jotta saisin vähän kokemusta taas muistakin hevosista. Käytiin useampaan otteeseen pellolla tuulettelemassa ja aloitin Back On Track tuotteiden käytön osana jalkojen hoitoa. Blogitallin suunnittellu alkoi kunnolla.

Lokakuussa bloggailin aktiivisesti ja postauksia kertyi vuoden ennätysmäärä, 25 kpl. Käytiin Horse Showssa, josta kirjoitin paljon postauksia yhteistyön tiimoilta (POSTAUKSET). Pääsin myös haastattelemaan Aadan kanssa Nina Fagerströmiä (POSTAUS)! Testailin High Jump Revolution suitsia, mutta päädyin kuitenkin takaisin PS of Swedenin toiseen malliin, jota olin melkein koko vuoden käyttänytkin. Erosin Hippolasta ja hypättiin ekaa kertaa maneesissa kesän jälkeen. Meidän toinen koira Minttu kuoli (POSTAUS), käytiin melko onnistuneella kisareissulla, josta saldona oli hylätty uusinta, toinen sija ja puhdas metri (POSTAUS) 

Marraskussa käytiin matotesteissä (POSTAUS), jouduttiin jäisten pohjien takia ramppaan maneesilla paljon ja treenit sujuivat pääasiassa hyvin. Ratsastin paljon myös Lillillä, koska pääsin usein aikaisemmin koulusta kuin Pinja. Blogitalli avattiin ja Voitto klipattiin (POSTAUS).

Joulukuussa Voitto vietti parin viikon hyppyloman, oli matolääkkeen annon jälkeen hiukan epämääräinen (POSTAUS) ja pääsi hierontaan. Kotikentällä pystyi vihdoin ratsastamaan ja lumen pehmittäessä maastoreittien pohjat päästiin kunnolla tuulettelemaan metsäautoteillä. Minusta ja Pinjasta kirjoitettiin myös juttu Savon Sanomiin, ensimmäinen kunnollinen lehtijuttu (POSTAUS).

65 kommenttia

  1. Tosi mukava postaus, ja nuo collaasit ovat tosi hienoja!

    VastaaPoista
  2. Mikä se ns. "lopullinen ongelma" siihen alamäkeen oli? Mistä alamäki johtui? Menette tällä hetkellä aivan superisti ja olette mahtava pari!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan perusratsastuksessa se, että hevonen ei ole pohkeen edessä kunnolla oli varmasti yksi suurimmista ongelmista :)

      Poista
  3. tosi mukava postaus! hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Vuosipostaukset on aina kivoja! Hyvää uutta vuotta teille :)

    Kuinka monta kertaa muuten kirjoitat postaukset uudelleen? Mietin vain, kun noita kirjoitusvirheitä on. Toki ihmiset huomaa ne eri tavalla jne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En kertaakaan yleensä, katson vaan oikolukuohjelmalla ettei olisi kirjotusvirheitä. Itse en nimittäin omia virheitäni oikolukemalla huomaa, kun mun pää korjaa virheet niin hyvin, kaikilla ei niin tee joten heillä sitten virheet särähtää korvaan enemmän :D

      Poista
  5. Mun mielestä tää postaus oli tosi hyvä, mutta olisin halunnut jokaiselle kuvalle selityksen esm. Huhtikuussa kun tipuit tossa kuvassa. :)

    VastaaPoista
  6. kiva postaus! Tee joskus taas postaus englanniksi? :-D

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus! Tosiaan kirjoitti todella loukkaavasti mutta tollaset ihmiset on vaan henkisesti niin heikkoja että on pakko kirjoittaa noin rumasti toisille!

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus! Kauheeta miten joku voi kirjoittaa noin! Mutta tollaset ihmiset on vaan henkisesti tosi heikkoja että pitää kiusata/ kirjoittaa noin rumasti!

    VastaaPoista
  9. Kiva kun teet nää vuosikoosteet tällee kuukausittain :-) Selkeyttää paljon!

    VastaaPoista
  10. Noi collaasit oli tosi hienoja ja muutenkin kiva postaus:)

    VastaaPoista
  11. Jotenkin hauska huomata että olen tosiaankin toista vuotta seuraavassa sun blogia, ja tässäkään kerratut asiat ei tunnu enää vierailta. Sun ja Voiton kehitystä om kyllä kiva seurata näin blogin kautta, ja se ehkä hevosblogeissa itseäni viehättääkin. Tämä oli kivasti kirjoitettu, hyvää uutta vuotta! (:

    VastaaPoista
  12. tälläset postaukset on mun lemmppareita

    VastaaPoista
  13. On ihanaa nähä kuinka paljon panostat tähän blogiin jaksat päivittää useita kertoja viikossa ja teet tälläsii postauksii et ainaki mua autto tosi paljon ku sai tälläsen kertauksen ja tosi kiva oli noi linkit et pysty sit kattoo jos jotai postausta ei muistanu yms.

    Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  14. Ammutteko raketteja? Me ei ammuta. Meillä on hevosia joten ei viittitä. Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
  15. Tosi hienoja noi kollaasit ja tosi hyvin sait tiivistettyä muutamalle riville yhden kuukauden tapahtumat! Pidät Voitosta muuten tosi hyvin huolta, koska sillä näkyy ruokintapilkut ;) Hyvää Uutta Vuotta sinne ja varsinkin Voitolle! :)

    VastaaPoista
  16. Hienot kuvakollaasit ja vuosipostaukset ovat aina kivoja. :) Tsemppiä jatkoon ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  17. Hyvää uutta vuotta! ❤️
    Nää tälläset "vuosi tiivistettynä" postaukset on aina kivoja! :)

    VastaaPoista
  18. Oliko siihe joku syy että lopetit käyttämään numeroita postauksen nimen edessä? Mietin vain kun ne yhtäkkiä loppu joskus vuosi (tai 2) sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan, musta ne oli vaan turhia :)

      Poista
    2. Okei, kiitos :) ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
  19. Hienoja noi kuvat!Vieläkin vain vähän ihmettelen tuota kommentin kirjoittajaa josta teitte rikosilmoituksen...aika typerää laittaa tollasia:(

    VastaaPoista
  20. Kiva postaus! On mielenkiintoista lukea tälläisiä. Kaikilla on niin erinlaisia juttuja. Ja vaikka kaikki kisat ei menny ihan nappiin,niin se ei haittaa. HARJOITUS TEKEE MESTARIN. mieti ihan kunnolla mikä siinä menee pieleen. Mutta hyvin sä osaat! TÄMÄN KOMMENTIN TARKOITUS EI OLE OLLA NEGATIIVINEN,PÄIN VASTOIN! :)

    VastaaPoista
  21. Kiva postaus ja ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  22. Lopetin yhessä vaiheessa sun blogin lukemisen. Olin lukematta sun blogia n. 4 kk. Mun oli pakko taas alkaa lukee :D
    Olen n. puoltoista vuotta käyny kattoo sun blogia ja voin sanoa että ihan ehdottomasti paras hevosblogi mitä löytyy (tykkään myös Pinjanki blogista ;)
    Hieno vuosikollaasi.
    Hyvää uutta vuotta teille!
    Toivottavasti tämän vuoden kisat ja valmennukset olisivat "parempia" :)

    VastaaPoista
  23. Tosi kivs postaus ja toivottavasti tämä vuosi menee valmennusten ja kisojen osalta paremmin.
    PS. Hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  24. Missä kävit Madis Mornan valmennuksessa ja mitä pidit? :) Olen itsekin miettinyt hänen tuntejaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kyllä, tosin kävin vain yhdessä valmennuksessa, että en osaa kamalasti sanoa. Tehtiin helppoja tehtäviä verrattuna aikaisempien valmentajien tehtäviin ja Madis ei ole niin tiukka mitä olen tottunut, mutta tämä siis vain yhden valmennusken perusteella :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)

      Poista
  25. Tuossa helmikuussa lukee blogikissa, voitko korjata sen?

    VastaaPoista
  26. Tosi kiva postaus :) Hyvää ja menestyksellistä uutta vuotta teille! hitsit tuli kyllä kesää kauhea ikävä <3

    VastaaPoista
  27. jos sun pitäis ostaa uusi kamera minkä ottaisit? ::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä, toisaalta oon tykästynyt Olympukseen. Ostaisin ehkä heidän vähän paremman kameran, mutta sitten taas Canoniin on tuo superhyväobjektiivi... eli ehkä ostaisin jonkun hyvän Canonin kameran. En ole perehtynyt tämän hetken uusiin malleihin, joten en osaa nimetä mitään tietty :)

      Poista
  28. Millon blogitalliin tulee uus blogihaaste? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina perjantaisin tulee haaste, tai jotain muuta vastaavaa!

      Poista
  29. Kiva postaus :) Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  30. Mistä postauksesta toi kesäkuun kollaasin oikeassa ylänurkassa oleva kuva on?

    En seuraa blogia kauheen useesti mutta en muitakaan, mutta sillon kun lukee nii lukee oikeen urakalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista enää, katso kesäkuulta ei siellä kovin montaa postausta ole :)

      Poista
  31. Joskus syksyllä teit yhteistyötä BOT-merkin kanssa niin ajattelin, että saattaisit tietää. Voiko hyvän totutuksen jälkeen niitä tallisuojia käyttää muutaman tunnin kaikissa jaloissa yhtäaikaisesti? Ja voitko lyhyesti kertoa teidän jalkojen hoidosta (luin aiemman postauksen, mutta on taitanut muuttua)? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pitää muistaakseni käyttää noin 8h, että tulee paras vaikutus. Itse pidän siis aina öisin :)

      Poista
  32. Ihana postaus, onko sulla askii tai kikkii?

    VastaaPoista
  33. Tuli muutes postauksesta mieleen että käytkö vielä Keskimäessä tunneilla? :)

    VastaaPoista
  34. Moneltako yleensä ruokit voten?
    Kuinka aikaa vievää hevosen omistaminen on asteikolla 1-10?

    Siinä pari kysymystä jotka ois kiva Tietää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoset saa ruokaa klo7, klo12, klo16 ja klo20. Ei se niinkään rankkaa ole, mutta vie aikaa :)

      Poista
  35. Ootko käyny ikinä siikalahessa uimassa? Se on ihana paikka. Ei liity mitenkää tähä xDD

    VastaaPoista
  36. Sinä anonyymi joka kommentoit juoksusta ja maastoista, en voi julkaista kommenttiasi koska siinä oli tietoja mitä en halua julki.

    Veikkaan vähän, että tämä juoksija asuu meidän naapurissa ;) Mä en jaksa juosta mitään kymmenien kilsojen lenkkejä, joten ei ole kovin monia eri vaihtoehtoja, varsinkaan nyt talvella kuten sanoin. En uskalla juosta pimeässä eikä täällä ole katuvaloja. Voin lähteä kotoani tasan kahteen suuntaan. Toisesta pääsen juoksemaan parin km lenkin ja toisesta vähän pidemmän, ensin pitää vain juosta jokin aika tylsää suoraa tietä. Mulla ei ole motivaatiota sellaiseen, juokseminen oli kivaa, sen huomasin kaupungissa kun reittejä oli oikeasti niin monenlaisia, maisema vaihtui koko ajan ja oli samalla katseltavaa.

    Voi olla hyviä maastoja, joista ei vain tiedetä. Ei tämä nyt sentään niin pieni kylä ole, että osattaisi jokainen reitti. Täällä on hyviä käyntimaastoja, mutta enää ei ole paljoo sellaisia maastoja missä voisi mennä kunnolla. Jokaisen käsitys myös hyvästä maastosta voi olla eri. Me ei enää eläinlääkärin kehotuksesta mennä kuin oikeasti hyvillä pohjilla muuta kuin käyntiä ja silloin tällöin tietty muitakin, sen verran paljon hevoset sairastelleen jalkojaan ja nyt kun ollaan tätä neuvoa toteltu niin kaikki on mennyt hyvin.

    Muiden talleille on ainakin se 6km matkaa, joten heiltä voi lähteä ihan erilaisia reittejä toiseen suuntaan jonne meiltä kertyy äkkiä pitkä matka, varsinkin jos pitää kulkea asfalttia pitkin. Myös se mitä pitää hyvinä maastoina voi olla suhteellista, toiselle nämä maastot on upeat ja toiselle vähemmän hyvät. Riippuu siitä mitä hakee, rauhallisia käyntipätkiä, autotien reunassa ratsastmista, vauhdikasta maastolaukkaa tai sitä mihin on tottunut.

    VastaaPoista
  37. voitko tehdä postauksen aiheesta: millainen on hyvä esteratsastaja???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, pitääpä katsoa. Vaikea ehkä tehdä kun en itse ole kovin hyvä, mutta katsotaan!

      Poista
    2. mutta olet ratsastanut monta vuotta ja kisaat eli sillonhan sun täytyy olla hyvä :))

      Poista
  38. Tää ei nyt liity postaukseen mitenkään, ja ymmärän jos et haluu vastata, mut miks sanotte teidän äitiä Tytiksi? :)

    VastaaPoista
  39. Wau Tiia, sussa ja Votessa kyllä huomaa muutosta kun vertaa tammikuuta ja joulukuuta. Oikein hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  40. Kauanko sulla kesti ennenkun aloit saamaan kommentteja postauksiin? Kauanko uskot että kommenttien saaminen kestäisi jos aloittaisit blogin nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista kyllä yhtään, enkä osaa sanoa. Nykyään saa aika paljon helpommin lukijoita kun mainsoteele vaan :D

      Poista
  41. Mikä on sinin blogi???

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.