Harjakorin sisältö

maanantai 9. helmikuuta 2015


 Blogitallin viikon blogihaasteena on esitellä harjapakin sisältö. Meillä tosin ei ole harjapakkia, sillä harjat roikkuvat käytävällä Voiton karsinan edustalla olevassa ämpärissä. Kätevästi käden ulottuvilla laittoi hevosta sitten karsinassa tai käytävässä. Päätin tehdä tämän postauksen nyt totuutta kaunistelematta. Kaadoin harjakorin lumihankeen ja esittelen ihan rehellisesti kaiken mitä sieltä löytyi, vaikka sieltä löytyi useita sellaisia juttuja mitä ei ole tullut käytettyä tai jotka eivät edes Voiton ole. Harjakori on käytävällä juuri sopivassa paikassa, joten sen päälle usein laittaa "ihan vain hetkeksi" jonkun tavaran.


1. Piikkisuka. Lillin vanha piikkisuka, jonka maalasin pari vuotta sitten punaiseksi. Maali on vähän lohkeillut ja suka on tällä hetkellä kivan kirjava... Piikkisukaa en paljoo käytä sillä nykyään samaa asiaa ajaa Magic Brush.

2. Harjakampa. Lilli on oikeasti saannut tämän joltain lukijalta, mulla ei ole yhtään ehjää, joten olen lainaillut tätä. Tällä selviää häntä tosi kivasti, eikä irtojouhia tule paljoo.

3. Harja. Tämäkin on kokenut saman maalauksen mitä pikkisuka. Alunperin ostettiin tämäkin Lillille muistaakseni ihan Hööksistä. En oikein enää tykkää muovisista harjaksista, sillä niillä ei ole yhtä kiva harjata ja Voitto ainakin muuttuu sähköiseksi. Mutta usein harjaan Voiton ensin läpi joko tällä tai kohdan viisi harjalla. Irtopuru lähtee hyvin pitkäjouhisella ja napakalla harjalla!

4. Stubbenin harja. Tämän ostin muistaakseni viime talvena, sillä Voitto oli niin sähköinen etten voinut käyttää muita kuin luonnonharjaksisia harjoja. Tälläkin tulee harjattua päivittäin. Ainot lyhytharjainen harja jolla saan puhdasta jälkeä :D

5. Harja. Tämäkin on taidettu saada joltain lukijalta. Kohdassa kolme kerroinkin, että käytän yleensä päivittäin joko tätä tai sitä. Harjaan tällä tai kolmosen harjalla myös usein suojat puhtaaksi.

6. Kaviokoukku. Lillin suloisen pinkki kaviokoukku löytyi näköjään meidän korista. Itse tykkään tälläisistä ihan perinteisistä koukuista, sillä niillä saa puhdistettua lyhyitä harjallisia koukkuja paremmin esim. tilsat.

7. Harja. Tätä käytän melko harvoin. Harja on tosi muovinen ja kova, joten lähinnä jos pitää mutaa rapsuttaa tai puhdistaa suojia.

8. Harja, joka on vähän kärsinyt. Hännän ja harjan tykkään selvittää tälläisillä ihan ihmisten harjoilla, joten tätäkin tuli käytettyä paljon ennen kuin meni rikki.

9. Pääharjat. Sininen harja on saatu Nerealta ja Einarilta ja vihreä joltain teistä. Vihreän toisella puolella on vielä ihania blingejä! Yleensä en harjaa näillä päätä, vaan nämä on pienempien heppatyttöjen ja -poikien käytössä. Käytän päänharjaukseen mielummin kohdan 12 pehmeää harjaa.

10. Hanskat. Talvella en käytä näin ohuita hanskoja, joten nämä entiset kisahanskat on lojuneet korissa jo pidemmän aikaa turhina...

11. Sakset. Tallin ainoat terävät sakset, jolla leikkaan turpa- ja vuohiskarvat sekä tietysti siistin häntää ja harjaa. Tulee näitä toki muuhunkin käytettyä.

12. Harja. Mun ehdoton lemppari! Tosi pehmeä, luonnonmateriaalia ja irroittaa pienimmänkin pölyn. Tällä harjaan yleensä myös pään.

13. Loop-kiinnityskoukut. Sain nämä yhteistyönä Ridmeriltä. Vielä ei ole käyttöä löytynyt, mutta heinäverkkoon olisi tarkoitus laittaa ainakin yksi, jotta on sitten helpompi kiinnittää koppiin. Onko teillä ideoita mihin voisin näitä käyttää?

14. Magic Brush. Piikkisuat olen kyllä saanut unohtaa ihan kokonaan saatuani nämä. Voitto myös tykkää, kun kutittelen näillä sitä esim. nyt karvan lähtöaikaan.

15. Häntäremmi & kasa karvaa. Olen irroittanut jostain loimesta häntäremmin, joten se odottaa käyttöä korissa. Pohjalla olevasta karvakasasta päätellen pitää alkaa siivoamaan useammin ;)

16. Harja. Tämä on Lillin harja, jota en kyllä ole tainut käyttää kertaakaan. Mitähän se siis tekee meidän korissa?


Jos kaipaat harjapakkiisi täydennystä, kannattaa osallistua haasteeseen. Palkintona on nimittäin yllätyksen lisäksi kaksi luonnonharjaista harjaa! Voit osallistua täällä.   Kertokaa mitä teidän harjapakeista löytyy tai missä ylipäätänsä säilytätte harjojanne?



49 kommenttia

  1. Tuol on kirjoitus virhe ku lukee paljook äytä. Tee yän tapasii nää on kivoi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sun kommentissasi on aika monta niitä kirjoitusvirheitä : D

      Poista
  2. Hyvä postaus ja selkeästi kerrottu! Vaikkakin ärsytti hieman ku piti rullata alas ja ylös, koska kuva ja alimmat tekstit eivät mahtuneet samaan ruutuun :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus taas kerran.:) sulla on kyllä tosi upea blogi, selkeät tekstit ja hienot kuvat, näkee että tähän panostetaan.:)

    VastaaPoista
  4. Haha Piia. Ensin korjaat toisen virheet mutta et omia " tee yän tapasii" 😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Piian kommentissa "kirjoitus virhe" tulisi oikeasti kirjoittaa yhteen.

      Poista
  5. Meidän harjapakista joka on tokmannilta ostettu säilytyslaatikko löytyy piikkisuka, kumisuka, pölyharja, kovaharja, pehmytharja, magic brush, harjakampoja, kaviokoukku, sakset, helosan ja heppanameja, sekä tietysti kasa pölyä ja karvaa. Loput/ylimääräiset harjat onkin sit isommassa laatikossa missä lojuu kaikkea ylimääräistä/tällä hetkellä käyttämätöntä. Hankinnassa olisi luonnonharja, olis vähän pehmeämpi :)

    VastaaPoista
  6. Miks leikkaat turpakarvoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa?! :/ Muuten hauska juttu, paitsi ku harjoja ei ollu nimetty. Miusta on ainaki oleellista, onks pehmee harja vai pöläri.. :D

      Poista
    2. Tyhmää leikata niitä, varsinkaan kun ei kukaan niitä katsele esim. kisoissa...

      Poista
    3. Sehän on kuin sormet leikkais ihmiseltä.. Järki käteen ei ulkonäkö ole niin tärkeetä, hevosen ei ees tarvii näyttää mitenkää sliipatulta! Muutenkin ihmiset vaan paheksuu kisoissa ym jos sinne vie hepan ilman tuntokarvojaan.

      Poista
    4. Varmaan tästä ei sais tulla sanomaan mutta... Esteratsastajana kyllä tiiät ettei hevonen näe turpansa alle ja suoraan eteen. Maata se ei siis näe ja siks tunnusteleekin sitä turpa- eli tuntokarvoillaan. Ylähuuleen liittyvä aivoalue (en just muista millä nimellä sanotaan) on tosi iso, minkä vuoksi turpakarvojen tunto vastaa ihmisen sormenpäitä. Jotkut sanoo että ne vastaa ihmisen kulmakarvoja, mutta kyllä ne karvat siellä turvassa ihan tarkoituksella on just ton näköasian vuoksi. Esim. Saksassa ei enää huutokauppoihin pääse hevoset, joilta on turpa- ja/tai korvakarvat leikattu, en tiiä miksei suomessa oo samanlailla. Siellä se leikkaaminen katotaan "hevosten manipulointina". Toki Suomessakin liitot suosittelee ettei niitä karvoja leikata, enkä ite ymmärrä miks joku niitä leikkelee, vaikka muuten hevosensa jalat ja pienetkin vaivat tosi tunnollisesti hoitais. Ristiriitaista haluta hevoselleen parasta ja silti tarkoituksella tuottaa suurta jopa elämänlaatuun vaikuttavaa haittaa, nuo karvathan eivät karvanlähdön aikaan uusiudu. leikkelyhän on täysin kosmeettinen asia, en usko et siitä ikinä on mitään terveydellistä hyötyä. Oma mielipiteensä jokaisella toki saa olla, mun mielipiteeni on et tuo on tarpeellisuudeltaan samaa luokkaa kun koirien häntien typistys esimerkiksi.

      Poista
    5. Olenko aivan väärässä vai vaikuttaako turpakarvojen leikkaaminen hevosen tasapainoon?

      Poista
    6. Ja ne tuntokarvat on osa sitä hevosen ulkonäköä. Eikä kissaltakaan saa leikata viiksiä.. eläimet tarvii tuntokarvansa.

      Poista
    7. Itse ihmettelin samaa kuin ylemmät anot. Saman olen lukenut, että jos turpakarvat leikkaa, se on sama kuin ihmiseltä katoisi tunto sormenpäistä. Ja jos kissalta leikkaisi viikset ni se törmäilisi seiniin, näin btw :D

      Poista
    8. Talvella leikkaan turpakarvat siksi, että niihin jäätyy vettä esim. tarhassa ja Voitto ei tykkää siitä yhtään. Kesäisin tulee sitten leikattua harvemmin, en missään nimessä niitä leikkaisi jos niitä ei olisi ennen meille tuloa leikelty. Ne kun eivät ole sellaiset ohuet karvat vaan ihan kunnon sänki :)

      Poista
    9. Niinpä niin.. Mistäs sen näkee että voitto tykkää enemmän siitä ettei oo turpakarvat jäässä kuin siitä, ettei ole tuntoa? Ja mitä haittaa jos on "kunnon sänki"?

      Poista
    10. Mm. Hevostietokeskus suosittelee, että tuntokarvoja ei klipata pois:"Jokainen yksittäinen tuntokarva on siten hevoselle erittäin tärkeä aistinelin, eikä niitä saa poistaa kosmeettisista syistä." (http://www.hevostietokeskus.fi/index.php?tid=296). Myös Hippos sanoo Hyvän hevosenpidon oppaassa, että tuntokarvoja ei tule leikata. Ei siis kaikki mikä ei ole kiellettyä, ole hyväksi. Ei se Saksakaan muuten vaan tuntokarvojen klippaamista kieltänyt...

      Poista
  7. Hei nuo 3, 5 ja 12 on nimeltään pölyharjoja. Tai näin ainakin meidän tallilla on opetettu, ihan vinkkinä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne harjojakin :D Mä en yleensä käytä tota pölyharja nimeä, vaikka mun mielestä nuo pöläreitä kyllä onkin :)

      Poista
  8. pääsitkö inssistä läpi?:DD

    VastaaPoista
  9. Miten voi äänestää suosikkiana ja kiva postaus :) ja sulla on tosi paljon harjoja ja tuunailet kivasti niitä:)

    VastaaPoista
  10. Heiii...saaks tähän osallistua vähän vanhemmalla postauksella, jos sitä vähän päivittää? :)

    VastaaPoista
  11. Tosi kivasti toteutettu postaus! Voisin itsekin yrittää tämän toteuttaa, mikäli aikaa ja innostusta koeviikon ohella löytyy :)
    http://pysteliina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. ihmekkös hevoses onki nii kynityn näkönen kun ite leikkaat harjaa ja häntää. meillä minun hevoseni hännä ja harjan leikkaa henkilö joka asian oikeasti osaa ja tietää miten se tehdään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä, oliko tämä provo? :D Milloinkas sitten ajattelit itse opetella? Kyllä jokainen omistaja on varmasti kykenevä leikkaamaan itse hevosensa jouhet ainakin muutaman harjoittelukerran jälkeen. Varsinkin Tiia joka ei ole ihan pikkutyttö enää, toisin kuin monet täällä neuvoja jakelevat lukijat.

      Poista
    2. ihmekkös olet anonyymi 14.19 niin kateellinen kun tiialla on niin hyvinvoivan ja siistin näköinen hevonen ;)

      Poista
    3. Eiköhän Tiia tiedä mitä tehdään kun on kaksi ponia ollut jo monta vuotta. Ja sinuna en tulisi tänne haukkumaan, kun et itse edes leikkaa hevosesi harjaa/häntää. Ja tää oli mun mielipide.

      Poista
    4. Mitä vikaa Voiton harjassa saatikka hännässä on :D? Olisi kiva kuulla, jos kerran niin kauheet on ;)

      Poista
  13. Oikein kiva postaus, ainoana parannusehdotuksena annan , että laittaa kuva(t) niin että eii tosiaan tarvitse plärätä ylös alas kun lukee postausta :)

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus, ittellä on jo iiiihaaan liikaa harjoja, ku on iso harjapakki, eikä vieläkään mahdu kaikki! :D Ja silti huomenna ostan lisää harjoja mun luokkakaverilta joka myy niitä... :D

    VastaaPoista
  15. Heii. Tämä ei liity ollenkaan postaukseen, mutta muistelisin että sulla oli joskus ongelmaa pohkeen valimusessa liian eteen? Itselläni on nimittäin se ongelma nyt. Kun saan pohkeen oikealle paikalleen, tuntuu asento aivan luonnottomalta sekä epämukavalta. Pohje on vaan niin vaikea saada pysymään takana, vaikka miten yritän, kun se on jämähtänyt vahvasti jo lihasmuistiin. Onko sulla jotain vinkkejä, miten saisin sitä korkattua? Mitä itse teit?

    Ps. En nyt ole ihan varma, joten anteeksi kun kyselen, jos sulla ei probleemaa sen kanssa ollutkaan. Saatan muistaa väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa sitoa vahva kuminauha (esim fysioterapeutilta saatu jumppanauha) jalustimesta toiseen niin, että se kulkee satulan takakaaren takaa. Se ei häiritse hevosta mitenkään, mutta venyttää jalkojasi taaksepäin. Jos myös yrität vääntää jalat eteen tunnet vahvan paineen jolloin tajuat korjata ne jo taaksepäin. Tätä harrasteltiin jo ihan pienenä ratsastuskoulun tunneillakin kun tytöt istuivat kuin tuolissa, haha mitä muistoja :)

      Poista
    2. Mä itse korjasin vaan korjaamalla eli ei mitään kikkavitosia ollut käytössä :)

      Poista
  16. kun kirjoitit pelkkä harja nii se on oikeestaan pöluharja

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus :D ! Jos teillä on aikaa voisitteko tehdä sellaisen bloggaajan rankka elämä videon? :) Teillä on kyllä niitä jo 2 mutta minusta ne ovat hauskoja :D En oikeen tiedä mihin niitä Loop-kiinnitysjuttuja voisi käyttää mutta ensinmäiseksi tuli mieleen että loimen voisi laittaa roikkumaan johonkin jos ei ole muualla tilaa?:D -AAda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan tehdäänkö, ehkö jos keksitään ideoita :)

      Poista
  18. Pakko antaa nyt kritiikkiä. Mielestäni blogisi taso on laskenut aika rajusti. Ennen postailit paljon, nyt ei näytä inspiraatiota olevan. Ymmärrän kyllä kiireen, mutta muutenkin postauksesi eivät ole enää mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aina ei ole aikaa eikä kiinnostusta blogaja. Kohta viisi vuotta kuitenkin tätä tehnyt :)

      Poista
  19. Koska on tulossas se postaus niistä ruusukkeista? Ootan jo!

    VastaaPoista
  20. tai oikeestaan yks on kyllä harjan harja mutta suurin osa on mun mielestä pöly harjoja :D

    VastaaPoista
  21. Hyvää nimipäivää Voitolle ;)

    VastaaPoista
  22. Koitan tehä gimpillä banneria, mutta miksi, kun yritän laittaa tekstiä niin se värjää sen koko laatikon sillä värillä???

    VastaaPoista
  23. Teet nykyään aika vähän postauksia mikä on aika harmi koska sulla on kiva blogi ja niin :( ja voisitteko tehdä joku päivä normaalin videopostauksen teijän ihan normaalista tallipäivästä meinaan olen kyllästynyt kattomaan niitä vanhoja ja muutenkin kun twijän juttuja on kiva kuunnella :) ja pääsitkö muuten inssistä läpi? :)

    VastaaPoista
  24. Iloista ystävänpäivää ja kerro nimipäiväonnittelut Voitolle!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.