Kouluvalmennus ja my day -video

tiistai 21. huhtikuuta 2015


Ollaan nyt käyty jopa ahkerammin koulu- kun estevalmennuksissa, joka tietysti on hyvä sillä kouluhan on esteratsastuksen pohja ja perusta. Viime perjantaina Pinja ratsasti mun onnettomuuden takia Voiton, mutta nyt perjantaina pääsin jo itsekkin selkään. Pinja ratsasti myös valmennuksessa, mutta jälleen valmentajan hepalla, joten mitään kunnon matskua ei tälläkään kertaa tule. Pitää nyt yrittää saada joku kuvaamaan kunhan päästään ulkokentälle. Mun ehdotus mennä ulkona ei saanut oikein kannatusta tällä kertaa, joten mentiin sitten maneesissa. Mä vaan tykkään niin paljon enemmän mennä ulkona, jos vain on hyvä ilma!

Olen nyt päässyt ratsastamaan kotona joka päivä kunnolla. Yhtenä päivänä juoksutin muuten sitten viime syksyn. Yleensä laitan loimivyöhön sivuohjat kiinni, kun meillä ei oikeaa juoksutusvyötä ole. Nyt kuitenkin laitoin ihan satulan ja huomasi kyllä eron! Siis nyt juoksuttamisesta on ihan oikeasti hyötyä, tuo juoksutusvyö jousti niin paljon, että melkein kun ei olisi mitään apuohjia ollut. Sain itsekin siinä samalla lenkin, sillä kengittäjien ja eläinlääkäreiden ohjeiden mukaan juoksutus tapahtuu mahdollisimman isolla ympyryllä. Kävelin sitten itse koko ajan ympyrää, jolloin Voitto meni noin puolen kentän kokoista ympyrää koko ajan. Välillä kun halusin isompaa ja aktiivisempaa ravia, tulin lähemmäksi ja sain oikeasti jo kipittää kovasti sillä munkin ympyrä oli niin iso.. Ravit sujui ihan super hyvin, laukassa mentiin sitten vähän riemukkaasti, mutta liinassa on ihan hyvä irrotella hallitusti, joten pikku pukkilaukat ei haitanneet ;)


Sitten itse asiaan, johon olin menossa siitä, että nyt on ratsastettu kunnolla päivittäin. Voitto oli siihen nähden melko huono, tai siis eihän se huono ollut, mutta oletin kaiken olevan nyt helpompaa kun olen päässyt treenaamaan. No, tulipa palautus ainakin maanpinnalle, että ei ole mitään oikotietä onneen... 

Verryteltiin itsenäisen alkuverkan jälkeen erikokoisilla volteilla, mun piti hakea Voiton kanssa rentoa laukkaa ja ravia sekä muoto "eteen-alas", kun sain hevosen rennoksi piti sitten ratsastaa laukkaa isommaksi edelleen säilyttäen tällaisen työskentelymuodon. Sainkin ohjeeksi vaihdella kotona enemmän tällaisen letkeän rennon ja sitten vähän ryhdikkäämmän ja nopeamman menon välillä. Voitto oli kyllä melko laiska, varsinkin kun olen nyt tottunut vähän reippaampaan menoon ulkokentällä kotona. Sain olla koko ajan patistamassa eteen. Ohjat sentään pysyivät tällä kerralla kädessä, tosin asiaan auttoi ilman hanskoja meno. Hyvät ohjat ja paljas käsi on mun mielestä ihan paras ja pitävin yhdistelmä.

Volttien jälkeen alettiin sitten suoristamaan hevosia ja siitähän ei tullut mitään. Laitoin tuohon videolle niitä huonojakin pätkiä mitä äiti oli kuvannut, kaikki huonot eivät tuossa edes olleet. Ekat pari kertaa sain tehtyä suoraan ratsastuksen pituushalkaisijalla hyvin, tein keskelle voltin ja sain jatkettua ihan hyvin myös sen jälkeen. Mutta laukassa voltin jälkeinen osuus meni ihan pipariksi. Videoltakin näette miten se on aivan mutkalla ja vinksallaan, vaikka minusta meidän meno tuntui välillä ihan suoralle. Ensi viikon teema onkin kotona sitten suoraan ratsastaminen, se kun tuntuu jotenkin aina jäävän, sillä se on huomattavasti helpompaa kun taivuttaminen volteilla ja ympyröillä. Voitto nimittäin on sellainen mato, että se oikeasti taipuu ja kääntyy joka suuntaan, jolloin mun on tosi vaikea suoristaa se, jos ja kun en pysty istumaan siellä täysin balanssissa. Tässä kuitenkin auttoi lopulta ajatus tunnelista, kun ohjat ovat yhtä kireällä ja pohkeet yhtä kiinni syntyy tunneli, jota pitkin Voiton oli helpompi kulkea. Ajatus toimi ravissa, mutta laukassa ei mennytkään ihan niin putkeen..

Suorassa or not... Pylly sisällä, etuosa ulkona ja pää sisällä
Loppuun tein vielä parit vaihdot, jotka onnistuivat molemmat hyvin! Ellu sanoikin, että huomattavasti parempia kun aikaisemmilla kerroilla. Treeni on tuottanut tulosta, sillä viime valmennuksessa vaihdot olivat tosi hankalia ja olenkin niitä nyt treenannut kotona normaalia enemmän.

Vaikka tunti ei itsessään ollut järin onnistunut, oli kiva saada monta uutta ajatusta ja tehtävää kotiin. Pakko muuten sanoa, että koululiikunta on ihan huippua! Oispa sille aikaa vaan joka jaksossa, sillä nyt mulla on kahden vuoden aikana ollut vain kaksi liikuntakurssia. Tosin tämä on tähän asti ollut kaikista kivoin. Sain hyvän ajatustavan pään korjaamisesta oikealle paikalla, mulla tahtoo pää ratsastaessa mennä liian eteen. Sitä on ollut vaikea korjata selässä, mutta nyt kun sain liikuntatunnilla ohjeet, joilla sain sen oikean tuntuman ja asennon, onnistui sama selässäkin!



Loppuun vielä paljon toivottu hetken mielijohteesta puhelimella kuvattu ja editoitu my day. Tämä on kuvattu jo melkein pari viikkoa sitten, joten höpöttelen juttuja jotka jo tiedätte tai jotka muuten vaan on vanhoja.

Millaisia kouluvalmennuspostauksia te haluaisitte lukea jatkossa, kun ei ole mahdollista saada muunlaista materiaalia valmennuksesta? Onko puhelimella kuvatut videot ihan turhia?

39 kommenttia

  1. Millä ohjelmalla tai sovelluksella puhelimessa oot saanut editoitua videon? (: Kiva tuollainen puhelimellakin kuvattu, kuvaa ihmeessä jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Hei! Olen jo pitkään joutunut ongelmaan bannerini kanssa, että kun se on läpinäkyvässä muodossa, en saa ylätunnistetta läpinäkyväksi koska päätausta on valkoinen, mutta jos sen muutan sen niin multa lähtee tavallaan tämä "valkoinen pohja" blogista (tekstin ja gadgetin tausta yms.). Niin osaisitko auttaa, miten saisin tällaisen rakenteen blogiini, kuten sulla, eli muuten on valkoinen pohja (en tarkoita taustaväriä), mutta saisin sen valkoisen osan pois ylätunnisteesta sillä lailla, että banneri on taustavärin kanssa, mutta valkoinen alue päättyy banneriin? En löydä mistään edes kunnon ohjetta tähän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tehdään kuvanmuokkauksella ja parilla koodilla eli sirä valkeeta taustaa ei ainakaan mun taidoilla saa pois tässä perusmallissa :)

      Poista
  3. Teillähän menee tosi hyvin myös koulupuolella.
    Ilmoittautuisit joskus Voiton kanssa johonkin pieniin koulukisoihin ja
    teille vois tulla aika hyvät pisteetkin, kun teillä menee noin hyvin! :)

    VastaaPoista
  4. Ei ole turhia, todella kiva video! Ja helpompaa kuvata puhelimella kuin raahata painavaa kameraa kädessä, laatu vain saattaa hieman muuttua mutta tässä oli todella hyvä laatu vaikka puhelimella kuvasitkin. :)

    VastaaPoista
  5. Tuossa my day videosa nuo teijän puomit on nii Ilosen värisiä♥♥
    +onko sinusta ja votesta tehty kirjaa ym.?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kivan värikkäitä ja ei ole tehty :D

      Poista
  6. Analysoi valmennustasi jos et saa matskua siitä, sellasen toivon, kunnon perusteltu hyvää ja huonoa.

    VastaaPoista
  7. Meillä on hyvä kun joka estetunti mennään hyppää kuorin juhlakentälle, nii pääsee kun ulkokausi laukkaa menee:) käyn siis ratsastuskoulussa.

    VastaaPoista
  8. Etkö enää tee bannereita tilauksesta? Ne olivat hienoja ja niitä oli kiva ihailla!

    VastaaPoista
  9. Tosi ihana postaus!:)

    VastaaPoista
  10. ootko huomannu että toi uus koirablogiportaali hurttahuone matkii sun blogitallia ja lemmikkiblogit...? eikö yhtää muka ärsytä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi blogiportaalit ovatkin Tiian keksintö kautta aikojen :Ddddd

      Poista
    2. Portaalin tekeminen ei toki ole matkimista, mutta mun mielestä tässä on melko selvästi matkittu Blogitallin haasteita ja Koirablogit.net -sivuston blogilistausta.

      Olisi kiva jos jokainen portaali keksisi itse jotain omaa. Blogitallissa on haasteet ja toimituksen blogi, Hippolassa laaja ja hyvä listaus ja kaikki pääsevät mukaan, Indiedaysissä on tavan bloggaajien lisäksi Inspiration bloggaajat jnejne. Kaikissa portaaleissa on sama perusajatus, eikä portaalin tekeminen ole matkimista, mutta se millainen portaalin toimintaan kuuluu voi olla matkittua. Tokikaan sitä ei voi kieltää ja jokainen voi halutessaan matkia, omat ja uudet ideat vaan on usein myyvempiä ;)

      Poista
    3. Toimituksen blogi oli jo hippolassa ennen, eli sikäli sitä ei kannata blogitallin 'omaksi' listata kyllä :D Mutta muuten toki samaa mieltä!

      Poista
    4. En mä sitä omaksi listannutkaan, listasin vain mitkä on ns. Blogitallin "vetonaulata" :)

      Poista
  11. Kuinka pitkät välit oli tuossa jumppa sarjassa:) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 tipuaskelta, metreinä en tiedä kun mittaan noin lyhyet välit tipuaskeleina, jotta tulis tarkemmat :)

      Poista
  12. Tosi kiva my day<3
    T. Meri

    VastaaPoista
  13. Kato tää uus blogiportaali, mitä mieltä oot?? Eikö noi vähän oo matkinu sua :/ Www.hurttahuone.fi

    VastaaPoista
  14. Aika sekava .Ennen teit parempia videoita..
    Mutta en sanonut pahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoppa Tumen video youtubesta aiheesta "ei pahalla" ;)

      Poista
  15. LISÄÄ TÄMMÖSIIIII !!!!!

    VastaaPoista
  16. Onks teil uus heppojen ovi tallissa?Näytti siltä

    VastaaPoista
  17. Kiva postaus :) Molemmat viedot tosi kivoja :) Välillä nuo kouluvalmennus videot on jopa kivempia seurattavia kuin estetunnit. Tietysti hyppäämistäkin on kiva katsella mutta tämä on kivaa vaihtelua ;) Ja tuo että valmentajan puhe kuuluu noin selvästi on tosi hyvä juttu :) Ja tuo My Day oli kans kiva .

    VastaaPoista
  18. Mua vähä ihmetyttää, kun kerrot ettei kotitteeneistä saa videota, kun siskosi ratsastaa samaan aikaan. Olet kertonut että Lillillä mennään kevyesti. Miten voitte mennä saman aikaa viikottain kentällä, jos zPinja menee kevyesti lyhyen aikaa. Sinä treenaat taas kunnolla. Miten saatte tuon onnistumaan? Sinä treenaat kunnolla, Pinja kevyesti ja silti menette saman ajan. Vai menetko sinäkin joka päivä vain hetken kevyesti? En ymmärrä kuviota..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinja yleensä odottaa mua ja kävelee sen aikaa tai sitten menee talliin laittamaan Lilliä pois, mutta ei siinä ajassa yleensä ehdi tulla kuvaamaan takasin tai no joo ehkä jos vaan heittää sen hepan sinne karsinaan. Kotitreenistä saa kyllä videota sillon kun mennään eri aikaan eli yleensä viikonloppuisin tai jos pidetään vapaapäivät eripäivinä. Ei tuossa kai mitään kovin vaikeata ole ;)

      Poista
  19. Ihana että uskalsit laittaa myös noita huonompakin pätkiä, vaikka eiväthän nekään mitään katastrofeja olleet! kiva myös kun jätit opetuksen kuuluville, voi vähän seurailla mukana ja saada ehkä vähän vinkkiä omaankin tekemiseen :)

    Mä yleensä pidän kovasti teidän videopostauksista ja myday-videoista, mutta tästä en tykännyt ihan niin paljoa.. teillä on yleensä niin ihanan värikkäitä ja hyvin kuvattuja videoita, että tämmönen kännykällä kuvattu ja muokattu kalpenee niiden rinnalla! :D mutta oli silti ihana että jaksoit nähdä vaivaa kuvaamiseen. Ja pakko myöntää, että olen itsekin jo tovin odotellut uusia videopostauksia eli kyllä tämä odotellessa meni.... :) lisää vaan, jos sulla vaan on aikaa kuvata ja muokkailla!

    VastaaPoista
  20. Teetkö ostostenesittelyvideon hevosmessuilta ?

    VastaaPoista
  21. Ootko facebookissa mäyräkoirat ryhmässä?

    VastaaPoista
  22. Tosta "tunneli" kuvauksesta (pohkeet ympärillä, kädet tasaisesti molemmilla puolilla) on ollut mulle apua! Oon nyt tähän mennessä ratsastanut joka valkassa hyvin suoraan, mikä oli aiemmin minulle ongelma :D! Kiitos tästä ajatuksesta :).

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.