Ostosten esittely ja alennuskoodi!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viime postauksessa (linkki) kerroin bloggaajatapaamisesta Keravan Horse & Riderissä, nyt olisi sitten sieltä mukaan tarttuneiden ostosten esittelyä. Munhan ei tosiaan pitänyt ostaa yhtään mitään, mutta mukaan tarttui kuitenkin pari juttua... Kumpikaan näistä tuskin olisi normaalihintaisena lähtenyt mukaan, sillä kummallekaan ei mitään akuuttia tarvetta ole. Tosin satulahuopiahan ei voi koskaan olla liikaa ja huppareitakin tarvii aina ;)


Animon satulahuopia olen kuolaillut jo jonkun aikaa. Aluksi meinasin ostaa tummansinisen, mutta lopulta päädyin mustaan. Meillä kun ei vielä yhtään mustaa huopaa ole ja tämä sopii uuden hupparin kanssa sitten hyvin yhteen. Musta näyttää Voiton päällä varmasti vielä paremmalle kesällä, kun sen karva on silloin yleensä vieläkin vaaleampaa. Huopa pysyi kohtuullisen hyvin epäilyksistäni huolimatta paikoillaan, vaikkei siinä ollutkaan niitä etuosassa olevia lenkkejä.


Mun ehdoton lempihuppari on Kingslandin pari mallistoa vanha vähän tätä vastaavan näköinen, mutta tummansininen ja hupullinen huppari. Oon tykännyt siitä tosi paljon niin mallin kuin istuvuudenkin vuoksi, joten nyt en voinut vastustaa kiusausta. Tämä on myös siinä mielessä kivempi, että Kingsland ei lue niin isolla joka paikassa kun siinä edeltäjässä! Huputtomuudesta iso miinus, sillä varsinkin turvaliivin kanssa hupullinen näyttää vaan niin paljon paremmalle kun huputon malli.. Katsotaan millainen lemppari tästä muodostuu ajan saatossa ;)


Kaikki bloggaajat saivat kotiin lähtiessä matkaan "Goodie Bagin", jonne jokaiselle oli ilmeisesti laitettu samoja juttuja. Kaiken sisällön esittelen videolla, mutta alla on pari kuvaa niille, jotka eivät videota jaksa katsoa.

Eikö olekin ihanan näköistä! Tekisi itsekin mieli syödä. Ja tästä saa ihan samoja juttuja, mitä niistä teollisista jauheistakin..

Hyödyllisimpiä ja muutenkin mun lemppareita saamamme kassin sisällöstä olivat hevosnamit, joista molemmat hepat kovasti tykkäsivätkin, Kingslandin kisanumero sekä kalenteri. Heinäkasseille ja harjalle tulee varmasti myös käyttöä. Chia de Gracian lisäravinteen otan myös jossain vaiheessa testaukseen, mutta nyt vielä en sitä viitsi syöttää kun mulla on jo pari lisäravinnetta testissä/tulossa testiin. Niistä lisää myöhemmin.

Ja alekoodilla TiiaHR15 saa Keravan Horse & Rideristä 7 päivän ajan -15% alennusta! Alennuskoodi toimii sekä verkkokaupassa, että itse liikkeessä. 


linkki videoon

Mitä piditte ostoksista? 
Aiotteko hyödyntää alekoodia? 
Tykkäättekö enemmän videosta vai kuvista ostosten esittelyssä?

43 kommenttia

  1. Tosi mukava!Hyvää keväänjatkoa teille!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus. :) Teillä näyttäis olevan uudet langat tarhassa? :D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus Tiia!:) Ja tosi hyvä värivalinta toi musta (huopa)♥

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus! Voisitteko tehdä ratsastus videopostauksen Pinjan kanssa.

    VastaaPoista
  5. Alennus koskee varmaan vain norm. hintasia tuotteita vai miten :)? Kauheet houkutukset käydä hakemassa Keravalta jotain ton koodin myötä, kun asun tässä 10min päässä :D torstaina ois vaan lähtö lomalle eikä huvittas tuhlata kaikkia lomarahoja kumminkaan uuteen huppariin tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selvitän tätä, mutta ei meille ainakaan sanottu ettei koskis myös aletuotteita.. :)

      Poista
  6. Minkä kokoinen toi sun uusi kingslandin fleece on?:)

    VastaaPoista
  7. Videomuodosta tykkään enempi ostosten esittelyssä. Tuo huopa on kyllä siisti :)

    VastaaPoista
  8. Toi huopa on ihana! Edustushuovaksiko ajattelit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja joo, tosin mehän nyt edustetaan arkenakin jos otetaan kuvia blogiin, mutta vähän paremmaksi tietty aina uusi huopa :)

      Poista
  9. Ittellä ois uus kypärä hankinnassa ja näin siit edellisest videosta ihan älyttömän hienon kypärän. Menin sivulle kattoo paljo tää makso ja hintaa oli! Hirvee kallista noilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kypärät maksaa, jos tarkotit sitä blingi kypärää mitä Aadan kanssa ihailtiin, niin mun mielestä se hinta ei ole edes paha siitä! Kyllä tuollakin on niitä halvempia tuotteita..:)

      Poista
  10. Tosi kiva postaus;)
    Sun blogi on tosi kiva<3
    Huppari oli ihan sika hieno<3 ja sopii sulle tosi hyvin❤️
    Kivoja ostoksia;) t. Meri

    VastaaPoista
  11. Mä ainakin tykkään ostosten esittelyistä enemmän videolla mutta ihan näinkin on kiva!

    VastaaPoista
  12. Hei kivoja juttuja! Tykkään tosta satulahuovasta, kivasti ajateltu ostaa musta satulahuopa, sillä se kyllä sopii tosi hyvin Voitolle ja sinun vaatteisiisi. <3<3

    VastaaPoista
  13. Ajattelitko taas kesällä vastata kaikkiin kommentteihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vaan jaksa ymmärtää miksi pitäisi vastata "oot ihq ihana postaus"-tyyppisiin kommenteihin, joissa ei kysytä mitään?

      Poista
    2. En tiedä vielä, katotaan vähän fiiliksen mukaan :)

      Poista
  14. Tosi kiva postaus :) Hieno toi huopa ja hupparikin on hieno :)

    VastaaPoista
  15. Naurahdin tuolle kun esittelit tuota haavasysteemiä: "Tätä käytetään haavoihin...jotka ei oo avohaavoja" ja ilme oli siinä hyvä :b

    Mutta kaikkiaan tosi kivoja ostoksia ja tuo goodie bag oli myös aika kiva sisällöltään!

    VastaaPoista
  16. Ostosten esittely mieluummin kuvina! Tosi kiva huopa, sopii Voitolle:)

    VastaaPoista
  17. onks toi huppari liian pieni sulle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katoin samaa, että näyttää huppari pieneltä.

      Poista
    2. Tuskin mä liian pientä oisin ostanu.. Sovitin kyllä myös seuraavaa kokoa.

      Poista
    3. Toi malli ja materiaali voi saada sen _näyttämään_ liian pieneltä varsinkin videossa. Mutta en tosiaan usko että kukaan järkevä ostaa liian pientä hupparia varsinkin kun kyse ei ole mistään 9,90 € henkkamaukan hupparista ja pissiksestä...

      Poista
  18. Olen aina luullut animon huopia paljon kalliimmiksi, enkä ole edes sen takia niitä katsellut! Taidan käydä tuolla alekoodilla hakemassa uuden huovan. ;) Oli sen verran hyvännäköinen. Itse arvostan myös tuota että on italiassa tehty, kiitos Tiia vinkistä! :)

    VastaaPoista
  19. Hieno toi satulahuopa, se sopii hyvin Voitolle! :)
    Oon miettiny et teittekö Pinjan kans ihan kaksin sen blogitallin vai oliks siinä muitakin "perustajia."
    Tuleeko blogitalliin vielä haasteita ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein sen oikeestaan yksin, Pinja ei juurikaan ole mukana ollut :) Tulee nyt perjantaina taas!

      Poista
  20. Vau upea huopa! :)
    Ja molemmat esittelyt on mukavia, sekä kuvina että videona :)

    VastaaPoista
  21. Ihana huopa


    ja tykkään enemmän videona

    VastaaPoista
  22. Videot on 👌 , mut minkä merkkiset/hinta/mistä ostit noi sun housut?🙊 Ihanat myös noi sun ostoksen, ja toi ihme juttu mis on niit yrttejä (en tarkota namuja) niin on ihanan näköstä! 😏😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on Animon housut ja niitä saa mm. juurikin tuolta Horse & Riderilta :)!

      Poista
  23. Millä ohjelmalla tms noi blogitallin uniikit kävijät lasketaan? :) Ihan mielenkiinnosta ois veikeetä saada tietää paljonko niitä on omalla blogilla!

    Ja pakko kehaista, nyt ton ulkoasun uudistuksen jälkeen blogitalli on älyttömän näppärä ja mielenkiintoinen. Etenkin toi blogit ja siellä kategorioittain, tykkään! Ja mainostajille sivu oli tosi mielenkiintoinen lukea, vaikken kohderyhmään kuulukkaan! Tosi hienot sivut, ammattimaiset!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google analyctisillä katson ne :) Kiva kuulla että olet tykännyt!

      Poista
    2. Pakko vielä kysäistä, oletko kokenut ton miten luotettavaksi? Ihmettelin vain tänään, kun eilen blogiin tuli 2 uutta lukijaa ja 5 eri ihmistä kommentoi postausta, mutta toi analytics näyttää, että koko blogissa olisi vierailtu vain kerran ja vain yksi ihminen :o

      Poista
  24. Sori, mut tuijotin koko videon vaan sun pebaa, koska NOI HOUSUT ON IHANAT! :D

    VastaaPoista
  25. Voisitko postailla aktiivisemmin lifestyle blogiis?

    VastaaPoista
  26. Ihania! Äkkiä katsomaan, olisko tuolla nettikaupassa mitään ihanaa miuta varten...

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.