90cm & 100cm Kiuruvedellä

sunnuntai 17. toukokuuta 2015


Kilpailukausi starttasi viime viikonloppuna hyvin käyntiin meidän varsinaista kilpailutasoa pykälän alemmissa luokissa ja sama meininki jatkui lauantaina Kiuruvedellä, tosin nyt jo ihan meidän tasoisissa luokissa. Ei voi kyllä olla hehkuttamatta! Tänä kautena, kaksissa kisoissa, ollaan kerätty jo melkein saman verran hyväksyttyjä ratoja kun koko viime kautena. Kisoissa tuntuu, että mulla on alla aivan uusi hevonen, hevonen joka tekee töitä munkin puolesta!

Sorsasalon jälkeen ilmoittauduin hiukan vastahakoisesti 90cm ja 100cm luokkaan. Mietin pitäisikö nyt ihan varmuuden vuoksi mennä vielä sillä pykälää varmemmalla korkeudella, mutta koska pienempiä luokkia ei Kiuruvedellä ollut, ilmoittauduin "pakon edessä" sitten vähän itseäni arveluttavaan korkeuteen. Ja hyvä, että ilmoittauduin, sillä oikeastaan jo ennen kisoja oloni varmistui ja varsinkin 90cm luokan kilpailupaikalla nähtyäni tiesin tämän olevan ihan oikea päätös. 


Kävelin radan Pinjan kanssa, jonka jälkeen juteltiin kaikki kohdat vielä Terhin kanssa läpi. Rata oli yllättävän helppo, ajattelin että harppaus 1/2-tason kisoista olisi suurempi 2/3-tason kilpailuihin. Olihan siinä eroa, mutta ei se missään nimessä vielä vaikea ollut. Oli paljon pitkiä noin 30 metrin kaarevia, pari hiukan vaikeampaa lähestymistä sekä yksi suhteutettu. Mittasin suhteutetulle itse 23 metriä, moni muu oli mitannut pari metriä enemmän, joten Terhin kanssa sitten puhuttiin, että se on varmaan reipas kuusi, mutta mun mittaus taisikin pitää paikkaansa, sillä väli oli melko normaali kuusi laukkaa eli todennäköisesti juurikin tuon 23m. Pitää nyt kotona tarkistaa mun jalkamitta, niin ei tarvitse sitten miettiä ketä uskoa kun voi uskoa omia jalkojaan sataprosenttisesti. Olin suunnitellut tekeväni pidemmän tien sarjalle, mutta Terhin kanssa puhuttuani suunnitelma muuttui ja käänsinkin vähän tiukemmasta välistä sitten toisessa vaiheessa. Muuten mun suunnitelma täsmäsikin Terhin ajatuksien kanssa!

©Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi
Voitto oli verryttelyssä jälleen vähän huono. En saanut siihen oikein otetta, eivätkä hypyt okserille onnistuneet varsinkaan sen jälkeen kun melkein tipahdin. Joku kääntyi meidän alle suoraan okserin laskeutumisessa, Voitto sitten tietysti väisti sivulle, vaikka itse en vielä ollut tilannetta tajunnutkaan. Onneksi pysyin selässä, sillä ei olisi ollut kiva tipahtaa :D En hyppyyttänyt yhden ok hypyn jälkeen kuitenkaan enemmän, koska luotin että tilanne kyllä korjautuu sitten radalla, kuten Sorsasalossakin. Terhi kehotti mua käymään ennen omaa vuoroa ravailemassa valmistautuessani toisen pään esteläjän ja kontin lähellä, sillä moni hevonen kuulemma katsoo sitä ja mun pitäisi radalla sitten mennä hyvin läheltä tätä sivua, jotta pääsen hyvin kaarteesta tulevalle okserille.


Linkki 90cm videoon. Äänet on poistettu, koska tekijänoikeussyistä kisapaikalla soivaa musiikkia ei voi videolla kuulua.

Rata alkoi ihan ok, ensimmäiselle vähän lähelle, mutta siitä pitkä kaareva pystylle oli jo parempi. Sitten okseri pituushalkaisijalla, jolle tuli kyllä nypittyä ehkä vähän liian lähelle, mutta sain silti jatkettua hyvin kahdeksalla laukalla sarjalle. Hiukan vaikeammasta kaarteesta okserille, joka onnistui hyvin. Okserilta jälleen kaartaen pitkällä sivulla olevalle pystylle, josta kaartaen toiselle okserille vähän sujuen. Tässä vaiheessa lähestyttiin perusradan viimeistä estettä, ehdin jo hetken panikoida, että nyt en voi mokata tätä. Pientä viimeisen esteen panikointia, ollut joskus isompikin ongelma :D

Ensimmäinen ja toinen vaihe vaihtuivat keskellä 6 laukan linjaa, joka olikin todellisuudessa normaali kuusi laukkaa. Hyvä, että katsottuani muutaman radan uskoin enemmän omiin mittauksiini, enkä sujunutkaan välissä niin paljoa mitä oli aluksi puhetta, kun kuvittelin linjan olevan pidempi. Tämän jälkeen alkoi siis toinen vaihe, jossa ratsastin vähän aikaakin. Toinen vaihe oli paljon sujuvampi ja parempi, vaikkakin olisin voinut antaa Voiton laukata paljon paremmin. Itse olisin tosiaan tehnyt pidemmän tien sarjalle, mutta Terhin kannustuksesta käänsinkin vähän tiukemmin, joka oli hyvä ajatus, sillä tie oli hyvin ulkoavuilla ratsastettuna helpohko.

©Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi
Mullehan kävi muuten radan kävelyssä moka. Luulin, että 1-okseri oli myös radan viimeinen este, vaikka se olikin todellisuudessa sen okserin vieressä oleva pysty. Onneksi huomasin tämän mokan, kun ihmettelin kaverin ratsastavan väärää rataa... En siis päässyt katsomaan siihen hyvää tietä radan kävelyssä ja olisinkin voinut kääntyä huoletta vähän tiukemmin mitä nyt. Radan jälkeen oli kyllä varmaan meillä kaikilla hymy korvissa tai ainakin mulla - ja Voitollakin sokerilahjusten takia.

Seurattiin tuloksia loppukäyntien ajan ja tipahdin ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi, jossa pysyinkin luokan loppuun saakka. Käytiin luokkine välissä vähän tankkaamassa kärryllä ja sitten siirryttiinkin takaisin kisakentän laidalle odottamaan metrin alkua.


Mun olisi metrin kävelyssä tehnyt ihan hirveästi mieli kääntää lyhyet tiet, sillä siinä oli tosi monta sellaista paikkaa, missä olisi saanut jopa Voitolla käännettyä. En nyt kuitenkaan halunnut tässä vaiheessa vetää liian riskillä, vaikka metrin rata ei isolta näyttänytkään. Terhi antoi ohjeeksi laukata vähän enemmän kaarteissa, kuten itsekin olin ajattellut edellisen radan jälkeen tehdä. Lisäksi suunnittelin kääntäväni sarjan jälkeen vitoselle vähän tiukemman tien, koska oli vain kaksi vaihtoehtoa, kiertää esteet tai mennä niiden edestä. Olisin mieluiten mennyt siitä puolesta välistä.

Katsoin pari ensimmäistä rataa, jonka jälkeen kipusin Voiton selkään ja suuntasin verkkaan. Ei oltu laitettu Voittoa tässä välissä ollenkaan pois, sillä se ei oikein viihtynyt kärryssä yksin. Tulomatkalla sillä oli onneksi Keskimäeltä mukaan poimittu Hevi, mutta Hevi jäisi yöksi kisoihin, joten loppupäivänä ei ollut kaveria. Verryttely ei hyppyjen osalta ollut nytkään mikään loistava, mutta oli se kuitenkin parempi mitä edellinen. Pitää nyt pystyä kokoamaan ajatukset paremmin myös siellä verkassa, ettei tulisi noin huonoja etäisyyksiä juuri ennen rataa.


Linkki 100cm luokan videoon. Äänet on poistettu, koska tekijänoikeussyistä kisapaikalla soivaa musiikkia ei voi videolla kuulua.

Rata alkoi samalla tavalla kun edellinenkin luokka. Okserilta kaartaen pystylle ja sitten okserilta sarjalle. Tämä rata alkoi paljon paremmin mitä edellinen ja käänsinkin kakkosen jälkeen vähän tiukemmin mitä olin suunnitellut radan kävelyssä. Ehkä tuollaiset hetken päähänpistot ei aina toimi, mutta nyt sain kyllä ratsastettua silti oikein hyvin okserille ja aikaakin tuli vähän säästettyä. Linja sarjalle oli hyvä kahdeksan ja käännös vähän tiukemmin viitosellekin onnistui. Koska ajauduttiin melko lähelle vitosta mietin ihan hetken ennen estettä, että kääntyisinkö tiukasti jo ennen sarjan a-osaa seuraavalle esteelle. Se olisi kyllä varmaan onnistunut, mutta päädyin kuitenkin pysymään suunnitelmassani. Kutoselle laukatessani muistin Terhin ohjeen sujua ja laukkasinkin vähän isommin seuraavalle pystylle. Pitkä kaareva pystyltä okserille sujui hyvin, kuten koko loppurata. Saatiin kuitenkin lopulta yksi aikavirhe. Ensimmäinen kerta kun saan aikavirheen ja on tullut monta kertaa aikaisemmin himmailtua paljon enemmän! Mutta aikavirhe ei kyllä haittannut yhtään, sillä rata oli muuten hyvä ja sujuva eikä tavoite ollutkaan saada ruusukkeita.

Nälkä kasvaa syödessä. Nyt kun mene hyvin alkaa vähän jo harmittelemaan miksei tullut käännettyä tiukemmin, kun olisi ollut siihen mahdollisuudet. No, katsotaan miten kisakausi tästä jatkuu. Ehkä me ihan tosissaan vielä jossain vaiheessa ratsastetaan kelloa vastaan, kun alkaa olemaan meno ihan erilaista kun viime kaudella, jolloin lähinnä yritettiin selviytyä jokaisesta esteestä yli. Nyt täytyy olla vain tyytyväinen ja onnellinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja toivoa, ettei tämä ole mikään hetkellinen tila.


41 kommenttia

  1. Vau, teillä meni tosi hyvin kisat! ♥ Toivottavasti kisakausi jatkuu samalla tavalla!

    VastaaPoista
  2. Vau hyvännäkösiä hyppyjä! Ja videoltakin näyttää tosiaan että Voitto ihan mukana tossa hommassa ja auttaa löytämään paikkoja. Siitä se lähtee sujumaan!

    VastaaPoista
  3. Näin 90cm radan livenä ja näytti todella hyvältä teidän meno! Eikä tuo metrikään hullumalta näytä nyt videolta:) Tosi hienoa kehitystä. Aikavirheetkin on joskus niin pienestä kiinni..

    VastaaPoista
  4. Monensia olitte 100cm? Hienoa kehitystä viime kaudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En katsonut yhtään monensia oltiin :) Equipesta näkyy ainakin jos kiinnostaa.

      Poista
  5. ratsastit kyllä tosi hyvin! hyvä Tiia!! ♥

    VastaaPoista
  6. Kivan näköiset, tasaiset radat! Ihan eri ääni kellossa, kuin viime kaudella, huippua! Selvästi ootte talven treeneissä löytänyt jonkin punaisen langan :)
    Tsemppiä treeneihin ja kisakauden jatkoon! Nyt vaan luotat ittees niin hyvin menee. Ei varmasti ole mikään "hetkellinen tila", kun vaan jatkat samalla asenteella etkä ajattele mitään "ei me tähän pystytä", kun ihan selvästi pystytte!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo punanen lanka on kyllä löydetty, vaikka ehkä treeneissä sitä ei ole noin selvästi huomannut mitä tuolla kisoissa. Tosin se Sorsasalon pikkuluokkiin palaaminen toi mulle kyllä niin uuden ja hyvän ajatuksen (juurikin tuo "me kyllä pystytään tähän") kisoissa ratsastamiseen, että silläkin oli varmasti iso merkitys. Pitää yrittää palautella se fiilis sitten aina ennen hyppyjä takaisin mieleen, nyt ainakin onnistui kun kisoista oli vain viikko ;)

      Poista
  7. oliko Emma alamäki ja jogi ponysport noissa samoissa kisoissa :o

    VastaaPoista
  8. Jes, huippua :) kattelinkin jo equipesta teidän tulokset. Kyllä se treeni tuottaa tulosta, en usko että on mikään "hetkellinen tila" vaan ihan pysyvä ja hyvä sellainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivotaan ;) Ehkä pitää vaan uskoa itse, että tää on pysyvää eikä pelätä millon taas mokataan. Tosin ihan varmasti vielä kisoissa mokataan, vaikka tämä olisikin pysyvä tila, mutta ei pidä niistä masentua :)

      Poista
  9. Tosta aikavirheestä huomaat, että siellä esteradalla on tarkoitus oikeasti edetä aika reippaasti. Heti kun alkoi olla vähän parempi tempo niin hypyt sujuu ja paikatkin löytyy kuin itsestään :-) turhat himmailut pois niin hyvä tulee!

    VastaaPoista
  10. Tota mallia kun jatkatte kisoissa niin tulevaisuus lupaa vain hyvää! :) Upeesti meni!

    VastaaPoista
  11. Hyvää tasaista ratsastusta! Muutamassa kohdassa olisi voinut mennä reippaampi! Mutta oikein hyvät radat metrissä olisi voinut enemmän sujuq, mutta pääasia että jäi hyvä mieli molemmille! Onko Terhi muuten nyt useamminkin kisoissa auttamassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan harmillisesti, nytkään ei ehtinyt kun pikaisesti jututtaa, mutta sekin auttoi :)

      Poista
  12. Voisitteko tehdä kevät siivous videon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, tehtiin jo siivous kerran, mutta ehkä tehdään vielä toinenkin :D

      Poista
  13. Toivottavasti teidän kisailut jatkuu samalla tavalla :)
    Hienosti menette ;)

    VastaaPoista
  14. Näin molemmat radat livenä, kun olin itse kisaajana (mustan mulkosilmäruunan kanssa :D) ja järjestäjänä koulun puolesta, hyvältä näytti! (: Kiva kun ootte löytänyt yhteisen sävelen ja Voitto näytti radalla tosi hyvältä, varsinkin kun kunnon ratatempo löytyi (: Tsemppiä tälle kaudelle!

    VastaaPoista
  15. Hienoa, että teillä sujui noin hyvin! :) Nyt täytyy vain muistaa pitää aivot kasassa siltä osin, ettei rupea liikaa ahnehtimaan. Oman valmentajani suusta olen todella hyvän kommentin saanut yleisesti koskien ratojen hyppäämistä. Eli ensinnäkin ratsastajan tehtävähä on ratsastaa välit ja antaa hevosen hypätä: kun huolella ratsastaa tasaisessa ja tahdikkaassa temmossa, joka tietenkin säilyy kaarteidenkin läpi, kun käännetään ulkoavuilla ja tiet ratsastetaan huolella, tulee este ylitettyä sillain huomaamattaan ja hyvin. Hevonen saa rauhan hoitaa hypyn, kun ratsastajan ei tarvitse panikoida hypyn aikana, että selvitäänköhän yli, kun tultiin vähän liian lähelle/kauas, vauhtia oli liikaa/liian vähän.

    Itse olen ainakin huomannut tuon pitävän paikkansa ja myös sen toisen tosiseikan, mistä valmentaja muistaa aina muistuttaa, että kun ns. ei ratsasta rataa esteestä toiseen, vaan esteiden välejä, rauhoittuu ja omasta mielestä voi mennä hyvinkin hitaasti, mutta lopputulos voikin olla yllättävän reipas. Itsestä vain tuntuu, että on mennyt hitaasti, vaikka oikeasti on mennyt ihan reippaasti, mutta kun on ratsastanut jokaisen askeleen esteiden välissä ja ollut huolellinen, ei tarvitse hätäillä ja kiireellä panikoida, että ei se este on jo tuossa. Kiireen ja hirveän vauhdin tunne katoaa ja hetken saa nauttia hevosen kanssa yhdessä etenemisestä. =)

    VastaaPoista
  16. Sä kirjotat hirveen pitkästi. Mä en jaksa lukee. Sori, mut noi lasit ei oikee sovi sulle siis ton malliset.. Älä pahota mieltäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole kirjoittajan ongelma, jos joku ei jaksa/osaa lukea... mieluummin pitemmästi tekstiä, niin saa jotain irtikin kuin vaan kuvia ja lyhkäsiä "hyvin meni" -lauseita lukemalla. Suosittelen myös, ettet mene lukioon, jos tämänkin mittainen teksti tuntuu niin hankalalta. Olettaen tietysti, että olet vielä lapsi.

      Poista
  17. Jispa se uusi animon huopa toi onnea ja toivoa :D kiva että treeni on tuottanut tulosta :) Voitolle sokeripala ja rapsutukset hyvästä suorituksedta:) ja sulle onnittelut hyväs ratsastuksesta :)!

    VastaaPoista
  18. Miten lukiaks liitytään?

    VastaaPoista
  19. Katoin Kipasta ja tehän olitte ekat ei sijottuneet! Onnea :)<3

    VastaaPoista
  20. Upeaa Tiia! Olen erittäin iloinen puolestasi. Niin se oikeanlainen treeni hyvän valmentajan kanssa tuottaa tulosta!

    VastaaPoista
  21. Kiva että sujuu! :-) Onnea hyvistä radoista.

    VastaaPoista
  22. Voitto ansaitsi kyllä ne sokeripalat ja paljon rapsutuksia onnea hyvistä radoista🐴🐎🏇🏻❤️💕

    VastaaPoista
  23. Näyttää paljon paremmalle! Omaan silmään ei tosin miellytä toi lantiolla tuuppaaminen (tiedän kyllä että valmentajat korjaa virheitä, ja minulla on tuo sama tapa, joka on hankala saada pois -.-) Lisäksi kiinnitin huomitota käsiisi, aika kovasti kyllä teet pidätteitä kun noin kaukaa kuvatusta videosta näkee. Ohjat lyhyemmiksi, jolloin parempi tuntuma ja ei tarvitse niin kovasti nyppiä. Tämä kommentti ei ole mitenkään negatiivinen, halusin vain ilmaista mielipiteeni :) Mukavaa loppukevättä!

    VastaaPoista
  24. Hienoja hyppyjä! Toivottavasti menee loppu kausi samalla tavalla! :)

    VastaaPoista
  25. Vautsi, hienosti meette! Jatkat Tiia samaan malliin niin kyllä se tästä lähtee etenemään pitkälle, yyber hienoja olitte vau!

    VastaaPoista
  26. Vähän ehkä aiheesta ohi, mutta minusta on hienoa, että noudatat tekijänoikeuslakeja todella tunnollisesti. Monissa heppavideoissa on biiseinä ties mitä ja kuviakin kopioidaan ihan surutta sukupostista jne. Loistavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin myöntää, että en itsekkään ennen noudattanut kun en niistä tiennyt. Nykyään kun olen asioista tietoisempi osaan niitä noudattaakkin :)

      Poista
  27. Tosi sujuvan näköiset radat kumpikin! :)

    VastaaPoista
  28. Tosi hyvän näköistä menoa:D Käykää kurkkaamassa jaskaviltsu.blogspot.fi ja krtokaa toki mielipiteenne:D
    Se et kävisitte kurkkaamassa merkitsis tosi paljon mulle koska tiia sä oot mun idoli:)))

    VastaaPoista
  29. Oli kyllä oikein sellaiset hyvän mielen radat, sujuvaa hommaa. Ei muuta ku seuraavia geimejä suunnittelemaan, näistä lähtökohdista nälän kuuluukin kasvaa. :)

    VastaaPoista
  30. Onko tuo kisapaikka Kiuruveden Hingunniemi- hevosopistolla? :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.