Kisakauden avaus Sorsasalossa 1/2

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kuva: Aaveen.net
Nyt on meidänkin osalta kilpailukausi korkattu, vähän myöhään ja vähän normaalia matalammilla korkeuksilla, mutta silti! Täytyy kyllä heti alkuun mainita, että luokkakorkeudet oli valittu ihan nappiin. Oli kiva hypätä kolme helppoa rataa, joissa jokainen este tuntui pieneltä! Juuri tällaista kisareissua kaivattiin tähän hetkeen.

Lauantaina suunnattiin melko inhimilliseen aikaan auton nokka kohti "naapuritallia", jonne Lilli jäi sinne kisapäivän ajaksi päivähoitoon. Sen on paljon kivempää tarhailla, mitä kulkea narun päässä mukana saatikka juosta itsensä henkihieveriin yksin kotona... Voitto tosin oli koko matkan melko huolissaan ja surullinen, kun kaveria ei heinäpussia jakamassa ollutkaan. Se kuopi, raaputti hampaita ja hirnui melkein koko matkan. Onneksi oli lyhyt matka ja kilpailupaikalla kavereita, joten mikään iso ongelma tuo ei ollut.

Kisapaikalla käytiin heti kurkkaamassa Pinjan kanssa rata ja maksamassa meidän luokat. Sorsasalo on meille tuttu kisapaikkaa, jossa on tosin yleensä aina sateista, kuten lauantainakin. Kenttä oli vielä aamulla oikein hyvä, tosin sileän verkkakentällä käytiin vain kääntymässä, mutta muuten pohjat olivat tosi hyvät. Toisen luokan aikaan olikin jo sitten hiukan märempää.

Kuva: Wilma Sorjonen
80cm esteet olivat ihan oikeasti todella pienen näköisiä isolla ulkokentällä ja rata muutenkin kivan helppo, oikeastaan vain yksittäisiä esteitä ja tietysti sarja. Radalla olevat muuri ja valkea portti ovat meille helppoja, ainakin yleensä, ikinähän sitä ei voi tietää millaiset esteet juuri tänään pelottavat. Radan käveltyäni sanoin, että jos me ihan oikeasti mokataan tämä pikkuluokka niin lopetan koko kisaamisen.

Verryttely sujui hyvin, tosin suuntaa ei vaihdettu kertaakaan, sillä ratsastajat eivät oikein tainneet olla perillä uudesta systeemistä, jonka mukaan ei ilmeisesti tarvita verkkaan ketään valvojaa ja suuntaa pitää siis vaihtaa yhteisymmärryksessä muiden kanssa. Näin ollen sitten kaikki menivät samaan suuntaan ja kuulin, että myöhemmissä luokissa oli pudonnutta estettä joutuneet ratsastajat tulla selästä alas nostamaan takaisin kannattimelle, kun verkkakentällä ei muita auttavia käsiä sillä hetkellä ollut. Minun mielestä se, joka vahtii ketkä pääsevät verkkaan voisi huudella myös suunnanvaihtoa tietyn ajan välein, koska onhan se jotenkin hankalaa rueta selästä huutelemaan kahdeksalle ratsukolle, että vaihdetaanko suunta. 


Takaisin itse asiaan eli verkka sujui hyvin. Ratsastin Voittoa kuten ennen estevalmennusta, olen aikaisemmin tehnyt kisoissa kieltojen pelossa sen, että olen mennyt vain ajatukselle eteen, eteen, eteen. Nyt kun ratsastin sitä rauhallisesti, mutta tietysti pyrin saamaan sen liikkumaan aktiivisesti onnistui kaikki paljon paremmin. Verkkahyppyjä en ottanut pystylle ja okserille montaakaan, sillä ne vähät mitä otin sujuivat todella hyvin. Yleensä verkassa tulee paniikissa ajauduttua huonoihin paikkoihin, mutta nyt meni kyllä ihan päinvastoin!

Voitto oli itse kisa-areenalla melko virkeä ja eteni reippaasti kohti esteitä. Kisoissa on aina oikeastaan ollut ja on vieläkin vaikeaa, se että Voitto on niin reipas. Kun kotitreenissä se menee rauhallisesti jos en toisin käske, niin kisoissa se lähtee jo itsekin kiihdyttämään esteelle, jolloin mun on vaikeampi ratsastaa se hyvään etäisyyteen, kun en ole tottunut tuollaiseen käytökseen.


Ensimmäinen rata oli viikonlopun radoista epätasaisin. Ensimmäiselle esteelle ratsastin ehkä vähän turhan paljon eteen, vaikka oltiin toki jäämässä vähän kauaksi. No, tulipa ainakin varmistettua, että yli mennään :D Seuraava sujui ihan ok, kuten sarjakin. Neljännelle esteelle tultiin jo oikeasti hyvään etäisyyteen, mutta sitä seuraavalle okserille otettiin ehdottomasti yksi askel liikaa. Pysty ennen muuria sujui hyvin, mutta muurilla kadotin etäisyyden ihan kokonaan,  räpiköitiin siitä silti yli kunnialla. Lähtöportin kulmassa vähän mutkiteltiin, liekö Voitto olisi halunnut jäädä siihen vai muuten vain viskeli jalkojaan. Etäisyys oli kuitenkin hyvä ja tässä välissä taisikin alkaa toinen vaihe. Videolta ei näy, mutta seuraavalle okserille lähdettiin vähän kaukaa kun mulle oli epäselvää otetaanko nyt lähelle vai kauas. No, onneksi Voitto tiesi mitä tehdä! Seuraava pysty hyvin ja toiseksi viimeinen okseri vähän pohjaan. Viimeiselle pystylle oli pitkä lähestyminen ja vähän sitten lähestyinkin sitä villisti, mutta yli päästiin kuitenkin hyvin.

Ei tarvinnut lopettaa kisaamista, eikä tarvinnut olla pettynyt Voittoon. Voitto hyppäsi tosi hyvin ja olin toki itsekin menossa kaikista ihan täysillä yli, sillä tiesin, että Voitto pääsisi kyllä ihan mistä paikasta tahansa tuollaisia esteitä yli. Tuo asenne pitäisi saada siirrettyä myös sinne isompiin luokkiin, koska kyllä se Voitto 90cm ja jopa 100cm pääsee vähän huonommistakin etäisyyksistä. 

Kuva: Wilma Sorjonen
Kuva: Wilma Sorjonen
Laitettiin Voitto hetkeksi maastokävelyn jälkeen traikkuun syömään ja mentiin itsekin autoon sadekuuroa pakoon. Sää selkeni sopivasti seuraavaan luokkaan, mutta pohjat olivat kyllä nyt kastuneet melko pahasti ja verkka oli jopa hiukan liukas. 90cm olikin vähän lyhyempi, sillä arvostelu oli A.2.0. Tämäkin rata tuntui helpolle radan kävelyssä, eikä näyttänyt juuri 80cm luokkaa isommalta, vaikka todellisuudessa sitä tietty olikin.

Verryttely sujui hyvin, tosin äiti sai puhdistaa ennen rataa mun silmälasit, sillä niistä sadekuuron takia tuskin näki läpi. Menin muuten koko viikonlopun silmälaseilla, olihan ne vähän tiellä varsinkin sateella, joten pakko opetella nyt käyttämään niitä piilareita. Voitto alkoi olla niin radalla kun verkassakin enemmän oma rauhallisempi itsensä, jolloin ratsastaminen oli vieläkin tutumpaa ja näin ollen helpompaa.

Rata alkoi helpolla pystyllä, jolle pääsinkin melko hyvin. Sitten olikin pitkä matka seuraavalle okserille, joka sekin ylitettiin sujuvasti. En ollut mitannut seuraavaa linjaa, sillä se oli niin pitkä että ajattelin mennä ihan vaan fiiliksellä ja se toimikin hyvin. Sitten typerä moka lähestyessä varmaan radan pienintä pystyä. En saanut suoristettua kunnolla ja ajauduttiin melko lähelle, Voitto otti sieltä sitten takasilla puomin. Puomeja ei tosin lasketa, joten ei haitannut toisaalta juuri yhtään. Laukan olisi pitänyt pysyä kaarteen läpi ja tätä pystyä lähestyttyessä vähän aktiivisempana, isolla kentällä vaan helposti sokaistuu siihen mennäänkö nyt energistä laukkaa vai pitkää laukkaa...:D Sarja sujui hyvin, vaikkakin olisin voinut tulla vähän rauhallisemmin sisään, jolloin väli olisi ollut parempi. Viimeiset kaksi estettä ylittyi myös ongelmitta, vaikkakin viimeiselle okserille hyppyytin vähän kaukaa, olisi varmasti toiminut paremmin jos olisin vain odottanut nätisti.

Päivän jälkeen oli kyllä tosi hyvä fiilis! Voitto hoiti homman kotiin, eikä miettinytkään stoppailua. Nämä oli ekat kilpailut vuoteen, kun kotiin tuomisina ei ollut yhtään hylättyä rataa, vaikkakin luokkakorkeus nyt olikin toki 10cm alhaisempi mitä aikaisemmin.

Pahoittelen muuten mahdollisesti sekavaa postausta, väsyttää niin kamalasti että ajatuskaan ei enää oikein kulje..
Voitolle taputukset! Tämä olisi niin ihana kuva, varsinkin jos Voitto näyttäisi vähän iloisemmalle.
Kuva: Wilma Sorjonen


48 kommenttia

  1. Kiva kuulla että meni hyvin!Pelkääkö Voitto usein joitakin esteitä vai meneekö vaan yli välittämättä siitä miltä se este sitten näyttääkään? Mut tsemppiä tuleviin kisoihin!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto ei oikeastaan juuri koskaan kyttää kotitreenissä esteitä, mutta kisoissa esimerkiksi vesi ja isot yksiväriset kiiltävät laatikot yms portit saattaa pelottaa, yleensä se on kuitenkin melko rohkea :)

      Poista
  2. Ihan ystävällisenä vinkkinä että kannattais joskus kisoissa kokeilla mennä ilman kannuksia, jos Voitto menee niin reippaasti siel,, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojaa, mitäs sitten kun se päättäkin olla laiska? Tai jos pitääkin mennä yhtäkkiä eteen vaikka se onkin reipas? Tai jos se kyttää jotain? Minusta ne on ihan hyvä olla varmuuden vuoksi jalassa, kun ei Voitto todellakaan päättömänä tai ilman hallintaa tuolla juokse :)

      Poista
  3. Aivan järkky toi kentän kunto :S

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja kiva että teillä meni hyvin! Katoin kipasta äsken, että myös tän päivän kisat menivät hyvin! hyvä tiia ja tsemppiä jatkoonkin :)!
    Mikset muuten laittanu kisa-asua, eikö nää ollu 2-tason kisat? Eihän kisa-asu oo pakollinen noissa luokissa, mutta aattelin kysästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nää lauantain kisat oli 1-tason jolloin ei tarvi kisa-asua, sunnuntaina sitten 2-taso jolloin tietty valkeat housut jalassa, siitähän muuten taidettaisi huomauttaa!

      Poista
    2. Katoinki just et nää lauantaiset kisat oliki 1-tason, ja sunnuntaina oli 2-tason kisat. Mun moka :D ^sama ano

      Poista
  5. Joo, itekkin hyppäsin verkassa vaan toiseen suuntaan, mutta heti kun olin menossa valmistautumaan nii se toimihenkilö kysyi mun valmentajalta että voiko ne vaihtaa suuntaa, että ainakin 70cm oltiin kai jotain huudettu mut en sit tiiä... Harmi jos on itse joutunut nostamaan puomit. Liekö toimihenkilöistä puutetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ollut toimihenkilöistä pulaa, vaan ihan vaan siirtymistä tähän uuteen systeemiin minkä mukaan varsinaista verkkavalvojaa ei ole. Vaikka suunta pysyisi samana niin tuolla on kuitenkin mahdollisuus hypätä molempiin suuntiin huutamalla vaikka "okseri oikealta", vaikka suunta olisikin muuten vasempaan, tai sitten tieysti niin, että verkkaajat sopivat keskenään suunnan vaihdosta :).

      Poista
  6. Teil meni tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  7. Mikä uusi systeemi minulta on jäänyt lukematta :o kyllä liiton sivuilla olevissa 1.5 voimaan tulleissa säännöissä vieläkin verryttelyalueen valvoja on pakollinen kaikilla tasoilla, omasta mielestäni myös verryttelyalueen estehenkilöstönkin olisi hyvä olla varsinkin 2-> sillä on varmasti todella ärsyttävää sumplia ja sählätä juuri tuolla verryttelyssä jossa kaikki nappulat pitäisi saada kohdalleen rataa varten eikä keskittyä siihen että saa turvallisesti kaikki vaihtamaan suuntaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mä en lukenut tota itse, kaveri vain sanoi.. No saattoihan tuollanin sisälle laskija olla se valvoja, eihän sen kai ole pakko mitään siellä tehdä :D Joo se suunnanvaihtaminen olisi kylmä hyvä olla jonkun ulkopuolisen hallussa, eiköhön niitä esteiden nostani löydy tukijoukoista tai kentän laidalta.

      Poista
    2. Kuten sanoit. Tosiaan valvoja on pakollinen, mutta ilmeisesti sen ei tarvitse sitten auttaa tai hoitaa suunnan vaihtamista, mutta jos sääntöjä äsken oikein tulkitsin ei tämä ole mikään uusi juttu :D No, olen saanut väärää tietoa, yleensä kun noissakin kisoissa ollut joku verkassa apuna

      Poista
  8. En ole ikinä ymmärtänyt tuota tarvetta vaihtaa verkkasuuntaa. Olisi ensinnäkin todella hankalaa saada toteutumaan se, että kaikki tai edes suurinosa ratsukoista saisi verrytellä molempiin suuntiin. En koe myöskään, että ratsua tarvisi kisoissa verrytellä molemmissa suunnissa (erit jos on sileän verkka erikseen!). Hevosta voi taivutella ulospäin ja laukan laukata vaikka vastalaukassa, jos välttämättä haluaa tehdä molemmat laukat.

    Hienosti meni, ja fiksu päätös madaltaa luokkia hetkeksi :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä minusta on tärkeä verkata molempiin suuntiin ja kaikissa paikoissa tähän mennessä on kyllä suunnan vaihtaminen osattu ajoittaa niin, että melkein kaikki saavat mennä toiseen suuntaan, että eise mahdotonta ole:) Kiitos!

      Poista
  9. Hienoa että rohkenit madaltaa tasoa tällä hetkellä teille sopivaksi! Pisti vähän silmään kun kehut kaiken olevat tosi helppoa, niin varmaan olikin sinänsä helppoa, mutta kuitenkin paikat on aika huonoja niin sillon mun mielestä ei ihan helposta voi puhua. sori, mun mielipide :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa se oli, mutta ehkä ei niin sujuvaa. Vaikka paikat oli välillä huonoja, ei tullut tunnetta että ei mentäisi tästä yli. Ehkä jokainen ajattelee vähän eri tavalla mitä se helppoa tarkoittaa :)

      Poista
    2. kyllä siitä että tulee hylsy on pitkä matka 0 vp rataan, eli tiialla on "mun mielestä" oikeu sanaoa että helppoa oli (:

      Poista
  10. super hyvät radat! :) mut huomaatko itse et jäät könöttää ennen estettä eteenpäin ja siinä vaiheessa voitto käytää tilaisuuden hyväkseen isommilla esteillä :D nojaa taakse ja pohje kiinni.

    VastaaPoista
  11. Eikö sulla ole hanskoja kädessä? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en mene kun talvella ja sateella hanskoilla :)

      Poista
  12. Mitennii puomeja ei lasketa? Kyllä mun tiedon mukaan A.2.0 lasketaan puomitkin o.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia ehkä tarkoitti ettei itse laske puomeja radalla :). Kyllähän niistä 4 virhepistettä saa ihan kaikissa luokissa.

      Poista
    2. Siis tietty oikeesti lasketaan, mutta tarkotin että itse en laske kun ne ei mitään haittaa tässä tilanteessa :)

      Poista
    3. Aa aivan tietenkin! Joo ihan fiksu ajattelutapa että puomit ei haittaa mitään, kieltoja ei tullut ja muutenkin kivasti menitte! :)

      Poista
    4. Ekana anona lisään vielä toiselle anolle. Ei joka luokassa saa 4vp puomista :) arvostelussa C puomit muutetaan ajaksi. Ja se kellä nopein aika voittaa. :)

      Poista
  13. Tosi kivaa kuulla että teillä alkaa taas sujumaan paremmin kisoissakin! :)

    Ja joo kyllä miusta verkkavalvoja on pakollinen estekisoissa. Menee muuten aika hankalaksi, tosin itelläni usein on oma groomi tai valmentaja silti laittamassa esteitä/nostamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mitähän mulle sitten on selitetty..:D Tosin uudet säännöthän astu voimaan vasta ilmeisesti 1.5., mutta pitääpä käydä ihan selvittämässä miten se nyt on :D

      Poista
    2. Tosiaan valvoja on pakollinen, mutta ilmeisesti sen ei tarvitse sitten auttaa tai hoitaa suunnan vaihtamista, mutta jos sääntöjä äsken oikein tulkitsin ei tämä ole mikään uusi juttu :D No, olen saanut väärää tietoa, yleensä kun noissakin kisoissa ollut joku verkassa apuna

      Poista
    3. Mitähän ideaa sellasessa valvojassa on?

      Poista
    4. Mikähän idea sellaisessa valvojassa on?

      Poista
    5. Mä luulen että siinä valvojassa, jonka ei tarvitse ns. tehdä mitään, on sellainen idea kuin vakuutukset... Jos valvoja on ollut paikalla, voi kisajärjestejä syyttää helpommin ratsastajaa tapaturmasta, kuin jos ei olisi paikalla.

      Poista
    6. Hän varmaan auttaa jos tulee jokin hätätilanne ja muutenkin katsoo ettei kukaan siellä tee mitään epäilyttävää tai kiellettyä :D

      Poista
  14. Hienosti hyppäätte :) Tosi kiva että saitte aloitettua kisakauden näin hyvin :)

    VastaaPoista
  15. Postauksen kuvat oli ottanut aaveen.net. Pyytääkö hän maksua kuvista? Ja miten sait kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://aaveen.net/info.htm

      voi vitsi kun sitä googlea on niiiiin vaikeaa käyttää :D

      Poista
  16. mun mielestä meni tosi hyvin ja sujuvasti! :)

    VastaaPoista
  17. Wuhuu, hienoa Tiia! Ei yhtään kieltoa, ja mielestäni radat sujui todella hyvin vrt edellisiin :) Tsemppiä jatkoon, toivotaan että Voiton kiellot loppuisi ja jatkossakin radat sujuisi!

    VastaaPoista
  18. Ootte niin ihanan näkösii yhes ja hienosti meni! Voisitko joskus tehä videon missä näytät minkälaiset avut Voitolle on opetettu? Mulle on ainakin opetettu ihan eri tavoin kääntymään yms ku joissain kirjoissa ja ois tosi kivaa tietää miten sä ratsastat ja my dayt on myös ihanii, jos voit tehä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitolle on opetettu ihan normaalit avut, kuten varmasti lähes kaikille hevosille :)

      Poista
  19. Mukavaa, että teillä on mennyt hienosti kauden ekat ryhtymät! Onnea!

    Kyselen muuten vielä sellaista, että kuinka suuri tila on teidän varuste/rehuhuone? Voisitko ystävällisesti mitata, jos suinkin mahdollista (esim. 3m x 2,5m jne...) Olisin todella kiitollinen, kun olen tässä pohtinut kuinka suuri varustehuoneesta kannattaa tehdä :)

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Se on melko neliön muotoinen, leveydeltään about 4-5m ja pituudeltaan sitten ehkä metrin tai pari enemmän.

      Poista
  20. Kaikissa "isoissa" kisoissa(GP jne.) verryttelyesteet ovat koko päivän samaan suuntaan, mahdollisesti vaihdetaan toiseksi päiväksi. Verryttelyssä mennään molempiin suuntiin, ainoastaan esteiden hyppysuunnat on määritelty. Valvojana toimii stewardi, joka varmasti auttaa jos kävisi tilanne ettei yhdelläkään verryttelyn ratsastajista olisi groomia/valmentajaa apuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, isojen kisojen yhteydessäkin on verkka ilmeisesti myös pikkuluokkien osalta noin. Lappeenrannassa ainakin oli ja hyvin toimi, tosin oli paljon tilaa. Ilmeisesti kovin moni ei sitten tajunnut, kuten en minäkään silloin, että voi mennä itsekseen eri suuntaan. Tosin noin pienellä kentällä se olisi kyllä ollut vähän riskiä :D

      Poista
  21. Itse viikonlopun Ypäjällä olleena, huomasin että siellä hypättiin verkassa vain oikeesta kierroksesta okseria ja pystyä. Sileän verkka ym taivuttelut tehtiin sileän verkassa ja esteverkkaan tultiin vaan tasan ainoastaan hyppäämään. Ja ei ollut edes kyse mistään pikku luokista(120-140) joten sileän verkassa ratsastetaan läpi ja muutenkin verrytelöään ja esteverkassa sitten vaan hypätään eikä enään ruveta mitään koulukiekuroita vääntämään, vaan sen hevosen pitää olla verkattuna siihen kuntoon että se on jo läpi ratsastettu ja se on valmis suoritukseen.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.