Sunnuntain hyppelyt

sunnuntai 24. toukokuuta 2015


Moikka! Moni kauhisteli viimeisimmissä postauksissa, kuinka talvista meillä täällä vielä on. Ne kuvat oli tosiaan otettu viikkoja sitten, ei täällä enää lunta sentään ole! Juuri tänään ajattelin, että pitäisi ottaa keväisiä kuvia banneria varten, sillä yleisilme ulkona alkaa olemaan kivan vihreä jo. Meidän laitumet ei ole tänä keväänä oikein kasvaneet ja hevoset ei pääse yhtä aikaisin kun normaalisti laitumelle. Alkavat varmaan jo menettämään voimaansa, eihän niitä ole mitenkään huollettu nimittäin. Ollaan ahkerasti kuitenkin kerätty sekä syötelty vihreää ja voi että hepat tykkää! Ne on molemmat niin onnellisia ja innoissaan. Sääliksi käy niitä raukkoja jotka ei edes narun päässä pääse maistelemaan vihreää.

Meillä oli menoa lauantaina, joten luulin tämän viikon hyppyjen jäävän väliin. Poikkeuksellisesti Terhi kuitenkin hyppäsi myös sunnuntaina, joten päästiinkin treenaamaan. Olin aikaisemmin viikolla mennyt itsenäisesti puomeja ja tarkoitus oli vielä hyppiäkin itsenäisesti, mutta nyt ne hypyt korvautuivat valmennuksessa ja hyvä niin. Kerrankin muuten reaaliajassa postausta!


Pinja ei jaksanut lähteä mukaan, joten oltiin äidin kanssa ihan kahdestaan kahden hepan kanssa. Lilli sai onneksi mennä tarhaan valmennuksen ajaksi, joten saitte edes videomatskua ja onhan se itsekin aina kiva nähdä miltä meno näytti ulkopuolisen silmin. Tosi opettavaista, suosittelen teitäkin kuvaamaan mahdollisimman paljon omaa treeniä, vaikkette mitään blogia pitäisikään. Meillä on videoitu paljon jo ennen blogejakin.

Sää oli vähän uhkaava koko valmennuksen ajan, välillä paistoi aurinko ja sitten taas näkyi tummia pilviä ja satoi vähän. Pahin sadekuuro alkoi onneksi vasta valmennuksen loputtua, kun oltiin lastaamassa hevosia ja sitten kotona paistoikin jo aurinko.

Verkatessa Voitto oli melko laiska, kuten se oli kyllä koko valmennuksen ajan. Nykyään vaan saan ratsastettua sen ihan meneväksi, vaikkei se niin reipas omasta tahdostakaan olisi. Ihan eri fiilis oli mitä kisoissa, jossa se on menossa ihan omalla moottorilla eteen. Vaikka eihän se nytkään missään tapauksessa ollut huono ja hyppäsi kauempaakin ja sujui välitkin ihan oikein, mutta silti jouduin tekemään töitä sen laukan ylläpitämiseksi.


Aloitettiin hyppäämällä jumpan viimeinen kavaletti vinosti. Sen jälkeen tehtiin pysähdys ja jatkettiin toiselle lävistäjälle ja hypättiin jumpan ensimmäinen kavaletti vinosti ja sen jälkeen taas pysähdys. Voitto pysähtyi käyntiin hyvin, mutta siinä sitten hiimailtiin hetki ennen kun oltiin ihan pysähdyksissä. Toinen kierros mentiin sitten samalla tavalla, mutta ilman pysähdyksiä. Seuraavaksi tultiin pari lyhyttä tehtävää, joihin sisältyi tämä jumppa sekä matalaksi laskettu pysty ja viimeisellä kiekalla matalaksi laskettu okseri. Tehtävät sujuivat ihan hyvin. Voittoa sai patistaa laukkaamaan paremmin ja itse olisi pitänyt ratsastaa suoraan huolellisemmin, mutta muuten kaikki sujui ihan hyvin.

Minä tulin ensimmäisenä noin 90cm korkuisen radan. Rata alkoi hyvin yksittäisellä pystyllä ja sitten jatkui siitä pitkälle kaarevalle okserilta pystylle. Tähän väliin ei ollut mitään annettua laukkamäärää, mutta kahdeksalla väli oli oikeastaan tosi hyvä. Seuraavalle viiden laukan linjalle sain sujua vähän eteen, jonka jälkeen tuli pidempi lähestyminen yhden laukan sarjalle. Siitä sitten takaisin ensimmäiselle pystylle, jolle tuli oikein hyvä etäisyys. Viiden laukan linja tultiin sen jälkeen toisesta suunnasta ja nyt ajauduin vähän lähelle okseria ja sujuin vähän liikaa välissä, mutta silti selvittiin linjasta hyvin. Viimeisenä olikin todella tiukka kaarre pystylle, josta sitten kaartaen okserille. Sain ratsastettua ihan hyvän etäisyyden pystylle, mutta ei kyllä tultu yhtään suorassa. Sitten jätin yhden laukan vielä pois ennen okseria, joten tultiin väli seitsemällä.

Eniten sain huomautuksia laukasta, aktiivisesti, mutta ei pitkäksi. Lisäksi tiukka kaarre pystylle pitäisi tehdä vähän lyhyemmässä laukassa takajalat hyvin alla. Seuraavalle radalle tuli myös ohjeeksi ottaa kahdeksan laukkaa viimeiseen linjaan.


Esteitä nostettiin pari reikää, jolloin ne olivat noin metrissä. Täytyy sanoa, että kotitreenissä metri on kyllä niin paljon isomman tuntuinen mitä kisoissa. Kisoissa metri on tähän mennessä näyttänyt pienelle, kun taas nyt varsinkin okserit näyttivät kisoihin verrattuina isoille ja pitkille. Toivotaan, että tällainen tunne jatkuu kisoissa jatkossakin ;)

 Rata alkoi taas ihan ok. Kahdeksan laukan kaareva oli oikein hyvä, kuten viiden laukan linjakin. Tällä kertaa paljon tasaisempi mitä 90cm radalla. Sarjalle tulin vähän huonosti, mutta siitä selvittiin silti yli. Suunnanvaihto pystylle lähdettiin vähän kaukaa, vaikkei videosta ehkä näekään. Vitsi mä meinaan menettää isojen hyppyjen jälkeen alastulossa tasapainon ja kaadun aina kaulalle, tätä pitää nyt treenata. Ei varmaan vaatisi muuta kun ajatuksen jo alastulossa siitä että pystyyn, ei kaulalla retkahdusta.

Viiden laukan linja jäi tähän suuntaan hiukan ahtaaksi jälleen, eikä tiukka kaarre pystyllekkään sujunut Voiton pukin takia kovin hyvin, vaikkakin suorempaan pääsin tulemaan mitä aikaisemmalla kerralla. Pitää nyt kyllä ihan tosissaan treenata kavaleteilla ja puomeilla kotona noita tiukoista kaarteista suoristamisia. Viimeiselle kaarevalle sain otettua nyt sen kahdeksan laukkaa, vaikka vähän paremmin olisin vieläkin voinut tasapainottaa.


Pakko sanoa, että ihan huippua kun homma toimii! Musta tuntuu, että silmälasien päähän laitto ja Sorsasalossa pikkuluokista hankittu itsevarmuus ovat nyt kaiken treenin päälle olleet apuna. Oli kiva saada kommenttia meidän kanssa paljon samaa aikaa treeneissä olevaltakin kommenttia, että kehitystä on tapahtunut. Mua vaan koko ajan epäilyttää, että millon tämä fiilis katoaa... Terhin kanssa suunniteltiin kisoja ja olikin puhetta, että kannattaa nyt mennä vielä sitä 90cm ja 100cm vähän pidempään mitä ehkä normaalissa tapauksessa. Suunniteltiinkin melkein koko kesälle nyt kisat, joihin tosin luokkakorkeudet valitaan sitten ihan kisakohtaisesti edellisten kisojen ja treenien mukaan.

38 kommenttia

  1. Videoiden perusteella näytti oikein kivalta mun silmään! :-)

    VastaaPoista
  2. Niin kiva kuulla että teillä toimii nyt asiat hyvin :)!

    VastaaPoista
  3. Niin, voi sitä meidänkin poni raukkaa kun ei pääse edes sen narunpäässä syömään vihreää. On muuten heti kaviokuume sen jälkeen. Voi raukka tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai se nyt on eri asia jos on kaviokuumeherkkä poni, mutta jokainen hevonen on yksilö ;)

      Poista
    2. No aika raukka teidän poni tuntuu olevan niin sairauden kun senkin suhteen ettei pääse edes maistelemaan vihreää.

      Noin pahasta kaviokuumeesta ole ennen kuullutkaan, ettei voisi käydä edes köyhää heinää vähän maistelemassa. Luulisi että hyvällä totutuksella ja köyhällä laitumella selviäisi, mitä nyt äsken ihan mielenkiinnosta luin kaviokuumehevosen laiduntamisesta, mutta harmi jos teillä noin paha tapaus :/

      Poista
    3. Metsätarhat, köyhät laitumet ja suurinpiirtein kaikki siiltä väliltä kokeiltu. Liian monesti ollaan "kuopan reunalla" tämän kanssa seisottu kunnes on tapahtunut ihmeparantuminen.

      Poista
    4. Meidän ponilla joskus oli kaviokuume, ei siis meillä ollessaan tai edellisessä kodissaan, mutta juurikin edellisessä kodissa poni oli laitumella täyspäiväisesti. Meilläkin poni laiduntaa isomman hevosen kanssa, ja ei ole mitään oireita tullut. Kengittäjä sanoi ettei saa edes maistella, mutta aika epäreilua jos poni ei oireile ja kaviokujme ei uusi, ja kestää vihreää..

      Poista
    5. Ja lisäyksenä vielä, poni on shetlanninponi, ja kaviokuume tulee usein juurikin shetlanninponeille, ja liika lihavuuskin vaikuttaa. Meidän poni on kuitenkin sopivassa lihavuuskunnossa, ehkä hieman saisi vielä lihotakin.

      Poista
    6. Nyky päivänä on paljon kaviokuume herkkiä hevosia. Varsinkin alkuperäisrodut kuten esim. Issikka tai shettis. Jos on yhden kaviokuumeen kokenut niin suosittelisin jättämään kaikki vihreät pois ja muutkin rehut pitää mahdollisimman sokerittomina. Kun sen on kerraan saanut niin se luultavasti uusii, jos ei ole tarpeeksi varovainen

      Poista
  4. Anteeksi asia ei liity postaukseen mitenkään mutta kysympä silti. Osaatko sanoa käykö psofswedenin otsapannat muihinkin suitsiin kuin saman valmistajan suitsiin? Ne on niin kivan ja helpon näkösiä että olis kiva saada meidänkin perus suitsiin :) omat perinteiset otsapannat kun on niin vaikea käyttöset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä käy jos ei vaan ole liian leveä se kohta mihin otsapanta kiinnitetään :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää meno nykyään! Sellanen blogin lukemismukavuutta parantava ehdotus olisi, että kiinnittäisitkö jatkossa enemmän huomiota oikeinkirjoitukseen ts. sulla on välillä alkeellisiakin kielioppivirheitä esim. yhdyssanojen suhteen, nytkin otsikko "Sunnuntai hyppelyt" särähtää pahasti korvaan. Olet kuitenkin jo abi, eli tuskin on osaamattomuudesta kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. otsikko on "sunnuntaiN hyppelyt" joten kyllä se ihan erikseen tulee;)

      Poista
    2. Siinä oli aluksi sunnuntai hyppelyt, korjasin sen sitten niinkuin oli alunperin tarkoitus kirjottaa eli sunnuntain hyppelyt :)

      Poista
  6. Hienoa, olette tosiaan kehittynyt paljon! Tuossa 90cm radan videolla oli selkeästi viimeinen linja sellainen missä Voitto olisi ennen kieltänyt, kun lähdit sitä vähän työntämään viimeiselle esteelle. Ehkä olet saanut lisää itsevarmuutta ja näin Voittokin luottaa paremmin suhun, eikä tee aina omia ratkaisuja. Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  7. Voitto ja Lilli on ihanii

    VastaaPoista
  8. Ootte kyl kehittyny ihan huikeen paljon vuodessa! Teidän meno näyttää kyllä tosi helpolta ja menevältä, eikä paikallaan junnaavalta ja sellaiselta vääntämiseltä. Huippua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä, ihanaa! Tosin koko ajan hoen itselleni, että toivottavasti tämä ei ole nyt mitään hetkellistiä, sillä tuntuu, että lyhyessä ajassa otettiin tosi iso harppaus eteen päin.. Mutta kyllähän sitä tuli koko talvi junnattua melko samalla tavalla, että ehkä tämä kuuluu asiaan :D

      Poista
  9. Hahhah niinpä olikin ihan oikein kirjoitettu. :D Hyvä kun ei osaa itse yömyöhään lukea. Tosin meinasin kirjoittaa samaa palautetta joskus aikaisemminkin, kun on ollut jonkin verran häiritseviä yhdyssanavirheitä, jotka on varmaankin ihan vaan huolimattomuutta ja korjattavissa oikolukemisella. :)

    t. sama ano kuin aiemmin

    VastaaPoista
  10. Ei ihme että kotona 100 cm tuntuu isommalta kuin kisoissa, koska kisoissahan vain muutama este on maksimikorkeudessa ja yleensä vaikeammat (okserit, portit jne) on matalampia :) Hyvältä meno näyttää, ootte selkeästi kehittyneet hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä pystyt on matalampia kuin okserit, sillä okserit on hevoselle helpoin este!

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta, treeneissä kun kaikki esteet on yleensä just 100cm ja osa jopa vähän reiluja :) Okseitkaan harvoin kisoissa on metrin levyisiä. Pystyt on mulle itselle helpoimpia, joten treeneissä lähinnä isot ja leveät okserit tuntuu isoille ;)

      Poista
  11. Mitä kokoo sun ratsastushousut on ja mistä ostat? oon koittanu monii housui hööksissä mut mikää ei mee päälle vaikka normaalikoko on s.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on Animon housut ja niitä löytyy kun googlailee animo ratsastushousut :)

      Poista
  12. Olen ostamassa järkkäriä. Osaatko sanoa, kuinka hyvin kittiobjektiivilla saa kuvattua kentällä tai maneesissa(tai ylipäätänsä hevosia) vai olisiko järkevämpää ostaa myös tuo 55-200mm samaan syssyyn kun siitä saa alennuksen järkkärin oston yhteydessä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa sillä mukana tulevalla oikein kuvattua, tai joo tosi läheltä mutta ei kentän laidalta oikeen :)

      Poista
  13. Mistä löytyis tän tyyppisiä kenkiä?
    https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/eurohunter-stabler-jodhpur-ratsastuskengät

    Osaatko auttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan jokasessa ratsastustarvikeliikkeessä on :)

      Poista
  14. Mä en ymmärrä miten sä osaat aina tehdä näin kivoja ja ihania postauksia! Eli siis ihana postaus :)

    VastaaPoista
  15. Pahoittelen että kysyn nyt väärästä blogista, mutta ilmeisesti pyörit tämän parissa aktiivisemmin. Huomasin videon youtubessa, että olet tilannut tuolta newdressistä, kuinka paljon isompia kokoja pitää tilata? Ihan vain pari kokoa vai kannattaako S kokoisen ottaa isoin mitä löytyy, esim XL (US L) vai mitä tarkoitit isommilla? Ja paljon postikulut olivat? Kiitos todella paljon jos viitsit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paidoissa otan M koon, joskus L. Suomessa mun koko on XS-M, riippuen paidasta. Housut pitää sitten tilata mun melkein aina isointa mitä löytyy, joskus tosin ne sitten onkin isot ja joskus ne ei silti mahdu jalkaa. Housut on suomessa XS-M kokoa myös mallista riippuen.

      Postikuluista en tiedä kun sain ilmaiseksi, mutta yleensä niitä ei ole. Katso kuitenkin sieltä sivuilta!

      Poista
  16. Kehitystä on tapahtunut se näkyy!! Kiva postaus! 😊❤️

    VastaaPoista
  17. Mitä tarkoittaa sisäpohkeen ympäri?? koittakaa nyt selventää mulle tyhmälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että Voitto taipuu pohkeen ympäri ns. kaarelle, eikä ole suora. Paremmin en osaa selittää, sori :D

      Poista
  18. Moi! Haittaako jos kopioin kuviasi ja bannerin minun lempiblogi postaukseen. Laitan tietnkin sinut siihen. Voin linkaa sen valmii vaikka

    VastaaPoista
  19. Heippa Tiia! Mulla ois semmoinen video ehdotus. Haastevideo mikä ois tooooooosi kiva jos tekisit pinjan kanssa yhdessä sen. Eli kerron nyt mitä näyttäisitte videolla:
    1. Kummatkin näyttävät oman hevosensa uusimman tavaran.
    2. Kummatkin näyttävät oman hevosensa turhimman tavaran.
    3. Kummatkin näyttävät oman hevosensa järkevimmän ostoksen.
    4. Kummatkin näyttävät oman hevosensa kalleimman tavaran.
    5. Kummatkin näyttävät oman hevosensa rumimman tavaran.
    6. Kummatkin näyttävät oman hevosensa hauskimman tavaran.
    7. Kummatkin näyttävät oman hevosensa pelottavimman tavaran.
    8. Kummatkin näyttävät oman hevosensa ensimmäisen tavaran.
    9. Kummatkin näyttävät toisen hevosen turhimman tavaran (oma mielipide).
    10. Kummatkin näyttävät toisen hevosen tavaroista sen minkä haluaisi itselleen.
    11. Kummankin näyttävät oman hevosen tavaran josta ei halua luopua.

    Eipä mulla muuta, ihanaa kesää!!!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.