Voiton uusi karsinanaapuri

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015


Tuttuun tapaan meille saapui kesähevonen. Edelleen samat ihmiset mitä jo parina aikaisempana vuotena, mutta uusi hevonen. Lanjana on osottautunut oikein ihanaksi tammaksi. Ison koon takia Lilli sai muuttaa meidän hiukan kapeampaan karsinaan ja näin ollen Voitto sai sitten uuden karsinanaapurin. Ensitapaaminen sujui hyvin kalterien välistä nenutellen. Tuntuvat tulevan hyvin toimeen :)

En muista olenko jo maininnut, mutta me siirryttiin nyt kokonaan purusta hamppuun Lanjanan tulon myötä. Lillikin sai ensimmäistä kertaa nyt uuteen karsinaan hamppupatjan, koska Lanjana saa käyttää loppuun meidän purut. Jossain vaiheessa varmaan lisää fiiliksiä hampusta, mutta täältä pääsette lukemaan mun ensifiilikset.


Hevoset ovat nyt nauttineet pienestä kesälomasta rokotuksen takia. Ollut kyllä ihan kiva huilata itsekkin pari päivä kevyempien tallipäivien johdosta. Yhtenä päivänä menin taas pitkästä aikaa ilman satulaa, koska Voitolla on satulavyön alla ikäväksi ärtynyt purema, joka ei millään tahdo rauhoittua. Täytyy nyt kesällä kyllä mennä useammin ilman, sillä oli todella ihanaa tehdä siirtymisiä, kun hevonen reagoi niin paljon paremmin istuntaan!

Lomailua olisi ihana jatkaa, mutta täytyy varmaan pikkuhiljaa palata normaaliin treeniin, sillä viikonloppuna kisaillaan taas. Tänään kävin ostamassa satulavyöhön lampaankarvan, sillä patti ei ole vieläkään ottanut laskeakseen. Eläinlääkäri sen tsekkasi, mutta totesi että ei mitään hätää, kunhan vyössä vaan on pehmuke.


Blogitallin juttua varten meillä on menossa melkoiset ötökkämyrkkyjen testaukset. Tuli muuten huomattua, että jotkut aineet ihan oikeasti auttavat! Kaksi päivää sitten lisäsin myrkkyä, eikä ole sen jälkeen näkynyt ötököitä. Tosin ilmakin on ollut melko sateinen ja näin ollen liikkeellä on ollut vähemmän ötököitä. Näistä kuitenkin lisää sitten Blogitallista, voin teillekkin linkittää valmiin jutun kunhan se tulee julki :)

51 kommenttia

  1. Söpö tamma! Voitto sai uuden kaverin, mutta Voittohan on kaikkien kaveri.?
    Kun puhuit banneri ongelmasta niin voisin tehdä kun olen alkanut bannereita väsäilemään ja ne on kivoja tehdä.
    http://siiriremubrana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit toki tehdä bannerin, mutta en sitä pakosti käytä :)

      Poista
  2. on kyllä nätti tamma! :)

    VastaaPoista
  3. Tiia// Ootko koskaan ratsastanu pelkällä riimun narulla, Voitolla?(tai Lillillä) Ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se menny ilman varusteita tubes on vidii

      Poista
    2. Olen joo joskus kauan aikaa sitten. http://www.lillivoitto.fi/search/label/ilman%20suitsia

      Poista
  4. Kivan näköinen lämpönen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi ei kyllä oo lämppäri..😂

      Poista
    2. Miten sen voi päätellä pelkän naamakuvan perusteella? :Dd

      Poista
  5. Kiva postaus :) Paljonko ne teiädän kylmä pussit makso suunnillee? Siis me joilla kylmäätte lillin ja voiton jalat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista, mutta apteekin sivuilta voisi löytyä tieto :)

      Poista
  6. Kiva postaus ja kivan näkönen heppa :) Nähtiin sut mun kaverin kanssa kun kävit ostaa sen lampaankarvan :D

    VastaaPoista
  7. Ihana tamma toi lanjana :):)

    VastaaPoista
  8. Minkä rotuinen tuo Lanjana on? :-) Olet Tiia todella kaunis ja hyvä bloggaaja. Harmittavan useista bloggaajista saa töykeän kuvan, mutta sinusta taas erittäin mukavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näyttää minun mielestä shetlanninponilta. En tiedä. Olen vielä aloitteljia näissä jutuissa:)

      Poista
    2. Se EI ole shettis tod. Shettis on n. 106cm luokkaa...

      Poista
    3. No sit se on varmaa semmonen falabella

      Poista
    4. Falabella on shettistäkin pienempi :D joo kyl huomaa että oot aika alottelija XD Mut ei pahalla...

      Poista
    5. Typerys. Tarkoitin mahtaako olla puoliverinen vaiko lämpönen.

      Poista
    6. Rodun lyhenne on OLB, joten taitaa olla oldenburg, jos oikein päättelin :D?

      Poista
    7. Jos oikeaa heposta katsoin hippoksesta, niin sain selville että Lanjana on Oldenburgilainen Puoliverinen?

      Poista
  9. Oi, nätti tamma tuo Lanjana :) Minkä rotunen?
    Kiva postaus ja mielenkiinnolla ootan tuota blogitallin juttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodun lyhenne on OLB, joten taitaa olla oldenburg, jos oikein päättelin :D?

      Poista
  10. Onko toi Dr. Repel (?) aine suihkutettavaa? Onko se hyvää ainetta? Paljon se matkaa? Kauheet kysymykset :Dd.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailen kun kokemusta on, vaikken Tiia olekaan :) On suihkutettavaa, tehokkainta markettimyrkkyä ja hinta sen mukainen, mm. Agrimarketin nettisivuilta näkee tarkemmat hintatiedot

      Poista
    2. Miekin vastaan tähän, eiköhän Tiiakin sitten postauksessaan kerro... :)
      Mutta itse olen käyttänyt tota kesästä 2011 enkä ole muita ötökkämyrkkyjä kaivannut. Kyllä - tuo maksaa, mutta hevonen saa siitä edes HETKEKSI helpotusta ötököitä vastaan. Suihkutin kerran omiin poneihin ja naapurilaitumen (aidan toisella puolella) olevia poneja ei suihkutettu - omat seisoi rauhassa auringossa, kun aidan tosiella puolella koko ajan heiluttivat päätään ja potkivat paarmoja pois takajaloillaan ;)

      Usein lisään sitä pari suihkausta ennen ratsastusta ja sitten sen jälkeen kun on hikipesut tehty tai harjattu. Ei se sitä viikkoa ehkä kestä, mitä pakkauksessa luvataan, mutta 2-3 päivää kestää. Ja itse käyn melkein joka päivä tallilla, ja joka päivä tulaa 3-4 suihkausta laitettua, ja se riittää :)

      Ja on aina suihkutettavaa, mutta itse suihkautan esim. kädelle (vinyylikäsine kädessä) ja hieraisen siitä otsaan + korviin, koska ponini ei tykkää että suoraan päähän suihkutellaan :)

      Poista
    3. Kuten sanoin kerron lisää sitten Blogitallin jutussa!

      Poista
  11. Söpö Lanjana. Tuleeko se kaukaa teille?

    VastaaPoista
  12. Mää en voi kestää Tuota toka vikaa kuvaa se on nii yli söpö♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis tuo kuva, jossa on nuo hyttysmyrkyt? :o

      Poista
    2. Lueppa kommentti uuestaa. TOKA vika, eli toiseksi viimeinen

      Poista
    3. Eiku se tarkoitti toisiksi viimmestä (:

      Poista
    4. No sitä yritinki selittää :)

      Poista
  13. Mistä Tiia oot ostanut ton sun kingslandinhupparin mikä sulla on päällä youtuben proffakuvassa? :) (tuo sininen ja Pinjalla on siinä pinkki) :))

    VastaaPoista
  14. Dr. Repel ja pikiöljy ovat kyllä ainoat kunnon aineet, joilla saa ötökät pysymään poissa. Hintansa arvoisia! :)

    VastaaPoista
  15. Oi ihana tamma! Varmasti tosi ihanaa seuraa teijän hepoille <3

    VastaaPoista
  16. Ihankuin olisin jostain lukenut että klinikka reissusta tulee videopostausta? Muistanko omiani vai oikein? -> jos oikein, millon se tulee? :-) sun ja Pinjan videopostaukset on huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se tulee, kysy Pinjalta tarkemmin, kun se sen kokoaa :D

      Poista
  17. Tuli tuosta ötömyrkky-kokeilusta mieleen, että itse suosittelen lämpimästi pikiöljy-tummeli seosta! Kaveri kesäihottumaisellahevosella käyttänyt ja ötökät on jättänyt nämä rasvatut kohdat rauhaan ja muutenkin oli hevonen vähemmän syöty muualta! Ja lisäksi se tuoksuu musta hyvälle :D kiva postaus :)

    VastaaPoista
  18. Oletko siis huomenna tulossa sorsasaloon kisoihin? Ihana blogi sulla

    VastaaPoista
  19. En tuon Dr Repelin tehosta tiedä, mutta on kyllä sellaista myrkkyä etten sitä tosiaankaan hevoseeni laittaisi...

    VastaaPoista
  20. Hei! Uudesta tallinaapurista tuli mieleen että tuleeko pinjalle jossain vaiheessa uusi heppa vai olenko ymmärtänyt väärin joitakin informaatiota.

    VastaaPoista
  21. Dr. Repel on kyllä ihan parasta ötökkä myrkkyä :D Omalla hevosella käytän :D ihana heppa!:D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.