Epämääräistä ontumista

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Voitolla oli vapaapäivä perjantaina. Seuraavana päivänä ratsastin normaalisti sileetä kentällä. Kiinnitin jo silloin huomiota, että Voitto astui kummallisesti ulkojalalla vasempaan kierrokseen. Ei missään nimessä ontunut, mutta heitti painoa pois jalalta. Seuraavana päivänä sama jatkui ja havahduin ihan kunnolla, että nyt on jotain vialla. Ratsastelin vähän sileetä kaikissa askellajeissa ja ongelma oli edelleen sama, ulkojalka vasempaan kierrokseen jätti varsinkin kentän pehmeillä kohdilla painoa väillä pois. Kokeiltiin ilman satulaa, ilman suojia jne. Mutta ongelma ei lähtenyt pois. Jalat olivat täysin saman lämpöiset, niissä ei ollut nestettä eivätkä ne reagoineet puristukseen.

Ongelma kärjistyi sitten kolmantena päivänä. Voitto heitti painoin pois jokaisella askeleella vasempaan ja oireilua oli jo jalan ollessa sisäjalkanakin. Silloin lopetin ratsastuksen pariin kierrokseen ja soitettiin kengittäjälle, joka veikkasi kertomuksen perusteella kaviopaisetta, kuten mekin epäiltiin. Saatiin ohjeeksi liottaa kaviota ensin suolavedessä ja sitten tehdä kavion pohjaan betadinehaude seuraavaan päivään saakka. 

Kengittäjä sitten tuli neljäntenä päivänä. Voitto juoksi jo laitumella mua vastaan ihan puhtaasti ja lopulta kengittäjän kanssa juoksuttaessa todettiin, että vaiva on poissa. Se liikkui edelleen vähän huonosti ja vähän varoen, muttei missään nimessä sillä tavalla kun aikaisempina päivinä.

Voitto jalka suolavedessä. Yllättävän hyvin onnistui tuo operaatio, pari kertaa vain kaatui ämpäri ;)

Kengittäjä puristeli kavion paiseen varalta, otti kengän pois, puristeli, juoksutettiin, ratsastettiin jne. Mitään aikaisempien päivien kaltaista ei tullut esiin. Kavion kärjellä oli kuulemma pieni tummempi kohta, joka olisi voinut olla ontumisen syy. Kääreet olivat hoitaneet tehtävänsä, eikä paisetta sitten enää seuraavana päivänä ollutkaan. Mitään muuta selitystä mystiselle ontumiselle ei nimittäin saatu.. Voitto huilaa nyt tämän päivän ja katsotaan miten se liikkuu huomenna.

Tästä pelästyneenä aloin miettimään, pitäisikö talven/syksyn vuositarkastus siirtää nyt kesälle. Mua huolestuttaa, sillä piikitysväli on nyt venähtänyt vuoteen, kun se ennen oli puoli vuotta. Eläinlääkäri kyllä sanoi, että vuoden väli olisi tässä tilanteessa ok, mutta leikkauksen jälkeiseksi hoidoksi annettiin piikitys puolen vuoden välein. Ja viimeksi kun venytettiin väliä niin tuli muuten pitkä saikku, joka ei yhdellä eikä kahdellakaan piikityksellä lähtenyt... 

Taidetaan siis suunnata Tampereelle klinikalle melko pian, jos nyt ei taustajoukkojen kanssa asian suhteen toisin päätetä.. Ja katsotaan tietty eka miten hevonen liikkuu, mutta olisihan se vähän kummallista, että noin ärhäkkä ja nopea oireilu katoaisi ja tulisikin sitten yhtäkkiä takaisin? Mutta jos pieni arkominen ei katoa, niin sitten taas alkaa olla jo kiire..

44 kommenttia

  1. Voimia teille tuon takia!!

    Miten olet tehnyt ton bannerin? Kun mun bannerin kans kävi sillee, et se tuli jutun taakse monina kuvina. Onko jollaki muulla käyny sillee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä jutun taakse? Banneri on tehty photoshopilla!

      Poista
    2. Kirjoitusten taakse. Voit käydä katsomassa parhaatponit.blogspot.fi :D

      Poista
  2. Toivottavasti Voiton jalassa ei ole mitään vakavaa :(

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että ei ole mitään pahaa! :) 🐴 Voihan Voitolla olla vaikka kaviokuume, koska joillakinhan hevosilla kipu välillä häviää ja välillä tulee takaisin. Mutta toivotaan että ei mitään pahaa tapahtunut. Mutta varmasti te löydätte sen "vian" mikä Voitolla on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaalisti hevosen asennosta ja olemuksesta jo huomaa kaviokuumeen. Myös kavio on lämmin silloin. Silloinkin hevonen kyllä aristaa jalkojaan, mutta usein kestää aika kauan liikkelle lähtemisessä. T. Kaviokuumeisen ponin omistaja

      Poista
    2. Sinä "Kaviokuumeisen omistaja".. Vaikka olisi rajukin kk, kaviot ei välttämättä ole yhtään normaalia lämpimämmät (muttei kyllä kuitenkaan kylmät)...

      Poista
  4. Voimia! Toivottavasti nyt ei ole mitään...

    VastaaPoista
  5. Huh, olipa onni että parantui nopeasti!

    VastaaPoista
  6. Onneksi melko varma selitys ontumiselle löytyi! Paranemisia Voitolle ja tsemppiä sulle. :)

    VastaaPoista
  7. Voi ei, toivottavasti pian selviää mistä oli kysymys :) Paranemisia Voitolle! <3 :)
    Sä teit sillon n. vuosi sitten videon Voiton varusteista niin olisi kiva jos voisit jatkaa sarjaa esittelemällä voiton loimet yms. :)

    VastaaPoista
  8. tsemppiä ja paranemisia sinne <3 armijaponit..blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Voimia teille .toivottavasti siinä ei ole mitään vakavampaa.

    VastaaPoista
  10. On se kyllä harmi että hepat ei osaaa meille puhua:) Tsemppiä! Toivottavasti arkominen/ontuminen loppuu!:D

    VastaaPoista
  11. Hyvä että parantu nopiasti! Vois olla EHKÄ kaviokuumetta, koska Voitto on ollut nyt laitumella ja kesä on ollut huono ei ole ollut lämmin ja sateista. Niin tänä kesänä on paljon enemmän ollut kaviokuumetta sillä ruoho on huonossa kunnossa että kavio saattaa vaurioitua siitä, mutta toivotaan, ettei olisi kaviokuumetta ja tuo Voiton kavio olisi kunnossa kokonaan!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kaviokuume oireilee yleensä, etenkin laidunruohon aiheuttamana, muutenkin kuin lievänä ontumana. Kaviopulssi on yleensä vahvempi, sekä kuumeinen kavio lämmin. Ei tietenkään aina, mutta suuressa osassa tapauksia.

      Poista
    2. Tuskimpa on kaviokuumetta, voittohan ei edes ole ollut 24/7 laitumella ja hevoset eivät muutenkaan ole niin herkkiä sairastumaan kaviokuumeeseen kuin ponit. Ja miten muka huono sää vaikuttaa kaviokuumeeseen sairastumiseen :DDDD se on se laidun heinän sokeripitoisuus mikä on ollut tänä vuonna korkea ja se taas sitten aiheuttaa kaviokuumetta.

      Poista
    3. Juuri oli uutisissa, että huonon sään takia laitumien sokeripitousuus on noussut, jonka takia ihan hevosetkin on kaviokuumeeseen tänä kesänä sairastunut. Muuten voisi olla mahdollista, mutta Voitto on vähän laitumella eikä muita oireita ole tullut esiin..

      Poista
  12. Lue hevosen kavion mustelmista. Mulle mieleen pieni verenpurkautuma kaviossa jos Voitolle tuli jokun tummempi kohta kavioon?

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä! Tämä hevosten kanssa eläminen on kyllä aina yhtä arpapeliä.. ):

    VastaaPoista
  14. Miks piikitätte voittoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkauksen jälkihoitona niveliin laitetaan kortisonia, monia kisahevosia huolletaan näin kerran vuodessa :)

      Poista
    2. Kovin tarkasti en ole kortisonin vaihtoehtoihin perehtynyt, mutta en suosittele ainakaan sillä piikittämistä... Sitähän on ainakin sitä hevosen omasta verestä tehtävää seerumia tai jotain, mikä pitäisi olla paljon tehokkaampi ja turvallisempi kuin kortisoni, joka voi aiheuttaa pahojakin ongelmia

      Poista
  15. Tämä ei nyt liity mitenkään postaukseen, mutta mistä ostit sun tipperaryn? :)

    VastaaPoista
  16. Tsemppii teille! Toivotaan että se ei oo mitään vakavaa....

    VastaaPoista
  17. Tuli heti mieleen mustelma kavion pohjassa. Mun hevosella on aika herkät kavionpohjat, ja ollaan pari kertaa haudottu jalka kun oireilun perusteella ollaan aateltu kaviopaisetta. Paisetta ei kuitenkaan koskaan ole ollut vaan molemmilla kerroilla ell löysi mustelman kavionpohjasta.

    VastaaPoista
  18. Moi! Kerroit tossa pari postausta aikasemmin että alotit katsomaan vamppyyripäiväkirjoja, minä katoin jo kaikki kaudet ja olisiko sulla tietoa onko muita noin hyviä sarjoja/elokuvia? Se oli ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  19. Toivottavasti voitto paranee nopeasti.

    VastaaPoista
  20. Toivottavasti ei ole mitään pahaa!:( mutta mitä tapahtui kun sun my storyssa oli et "ei tainu olla kaviossa se vika" ?:O tiiättekö jo mikä siinä on? Paranemisia voitolle♥️

    VastaaPoista
  21. Paranemisia voitolle

    VastaaPoista
  22. Mä myös toivoisin lisää varusteiden esittelyä!
    Paranemisia hepalle :-)

    VastaaPoista
  23. Anteeks tämmönen tyhmä kysymys mut mistä oot ostanu/tilannu sun kypärän ? 😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori ku vastaan tiian puolesta mutta se on saanut sen samshieldiltä

      Poista
  24. Tiia. Kun hyppäät estettä hevosella niin sun pitää olla kevyessäistunnassa esteellä ja myös hetki esteen jälkeen, niin hevosen on helpompi mennä :) Kun katsoin juuri yhtä valmennusviedotasi niin huomasin että nousit kevyeeseen istuntaan hyvin mutta et jatka sitä esteen jälkeen vaan tömähdät satulaan. Se ei tunnu Voitosta mukavalta ;) Tiedän että osaat sen.

    VastaaPoista
  25. Anteeks tämmöne kysymys mut mistä oot ostanu sun kypärän

    VastaaPoista
  26. hei kiva blogi sulla:) mullakin on blogi, kylläkin hieman alkuvaiheessa mutta olisin otettu jos kävisit katsomassa:) www.sannisday.blogspot.fi

    VastaaPoista
  27. Voi Voitto parkaa. Toivottavasti Vote paranee eikä ole mitään pahempaa.

    VastaaPoista
  28. Voi ei! Tää muistuttaa ihan sikana mun oman hevosen tapausta. Meillä on siis oma talli ja kenttä ja sillei nii yleensä sunnuntaisin meillä on tunti, että yks Anu tulee tänne pitää meille tuntia. Se oli ihan normaali tunti mentiin vähän koulurataa, koska kisat oli tulossa ja sillee. Mutta lopuks päätettiin hyppiä vähän, koska Veeti (mun hevonen) hyppää kyllä maastossa hyvin, mutta kentällä takajalat ei nouse. Mentiin siinä jotain pikku rataa ja menin sitä ehkä viis kertaa peräkkäin. Lopetin siihen yhteen kertaan, koska se meni hyvin. Mitään oireita ei ollu vielä sillon, mutta parin päivän päästä se huoli vasta tulikin. Veeti alko ontumaan ravissa ja laukassa, ei kuunnellu apuja ollenkaa eikä mitään muutakaan. Ratsastuksen jälkeen kokeiltiin jalkaa ja se oli tulikuuma. Huomattiin myös jalassa olevan patti, joka tarkoitti jännetupintulehdusta. Ei me mitään eläinlääkäriä soitettu, koska ei meillä ollu sellaseen varaa joten sitten mietittiin äitin ja Veetin toisen omistajan kanssa mitä pitäis tehä. Alettiin laittaa kumpiinkin etujalkoihin jääsalvaa ja kaikkee muita jäärasvoja. Alettiin myös pitää pinteleitä etujaloissa ratsastuksen aikana, ne oli normaalia tiukemmalla, jotta ne tukis sitä jalkaa. Pikku hiljaa kuumotus laski ja patti pieneni ja sai ratsastaa normaalisti. Missään vaiheessa Veeti ei seissyt vaan liikutettiin silti. Aluksi piti mennä vaan käyntiä, mutta sitten sai alkaa menee vähän enemmän.
    Se parantu siitä ja sen jälkeen ollaan alettu käyttää etusuojia jaloissa tukemaan vasenta jalkaa. Siinä se sitten nähtiin Veetin jalat ei kestä esteitä. Veeti on siis suokki eli aikapainava. Voimia sinne!!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.