Motivaatiopula

maanantai 21. joulukuuta 2015

 Viime joulukuussa näytti näin ihanalle, nyt maa on musta ja vettä sataa...

Tuntuu turhalle tulla teille selittelemään kuinka blogin taso on laskenut ja blaablaa, jokainenhan sen varmasti on huomannut ihan omin silmin. Kuulisitte varmaan mieluummin jotain mukavampaa tai katsoisitte vaikka videota... Kaikenlisäksi inhoan tälläisiä selittelypostauksia, mutta mulla ei ole ollut moneen päivään mitään sanottavaa vaikka olen bloggerin pari kertaa avannutkin, joten mennään nyt tämän kerran.

Alkuun voin todetä, että motivaatio ratsastukseen ja heppailuun ei ole kadonnut. Tai olihan se jossain vaiheessa hukassa, mutta nyt huomaan meneväni ratsastamaan usein ihan hymyssä suin. Vaikka ei sääolosuhteiden takia voidakkaan treenata kunnolla, on pellolla humputtelu, maastoilu ja ilman satulaa ratsastaminen ajanut asiansa. Hevonen on saanut liikuntaa ja minä pienen paon arjesta. Vaikka talliin meneminen joskus uuvuttaakin, siellä kun on ihan oikeasti käytävä joka ikinen päivä, niin ratsastaminen kyllä tuo huonompanakin päivänä sen hymyn huulille. Tuo karvakorva kun tekee aina töitä yhtä iloisella asenteella ja korvat hörössä.

Motivaatio on sen sijaan kadoksissa blogin suhteen. Olen jollain tapaa hukassa, en tiedä mitä tekisin, minulla ei ole ideoita eikä aikaa. Minun blogini perustuu hyvin pitkälti kuviin ja videoihin, ainiin sekin. Joku on onnistunut sekottamaan meidän kameran, eikä kone enää tue sillä otettuja videoita. Olen rampannut ihan kaikkia nappeja, mutta ei vaan onnistu... Videoiden peräänkin on kyselty nimittäin ja niitä pystyisi kivasti kuvaamaan, vaikka olisikin pimeää. 

Luen blogeja, joissa hypätään esteitä, esitellään hienoja valokuvia ja treenataan tavoitteellisesti. Omaa blogia katsoessani en pysty enää tykkäämään siitä, se ei ole sellainen kun haluan. Eikä se voi tällä hetkellä sellainen ollakkaan. Usein huomaan pyöritteleväni ajatusta uudistuksesta päässäni, millainen blogini voisi olla, kun se ei enää pysty olemaan sellainen mitä se jokin aika sitten oli. Täytyisi itse vähän avartaa näkemystä ja keksiä jotain uutta, sillä ihan varmasti uskon siihen, että blogi voi olla hyvä vaikkei treenatakkaan tavoitteellisesti. Ja eihän sitä tiedä, vaikka me vielä treenattaisikin joku päivä, Voitto on nimittäin ollut oikein hyvä viime aikoina :)

Tälläistä ajatuksen virtaa tällä kertaa, nyt palaan vähän kuivemman tekstin pariin. Olisi nimittäin vielä eräs todella kummallinen runo analysoitavana ja sitten pitäisi suunnata talliin. Kertokaa ihmeessä mitä ajatuksia tämä postaus teissä herätii, miten te olette onnistuneet herättämään bloginne uudelleen henkiin tai sopeuttamaan muuttuneeseen elämäntilanteeseen? Onko teillä jotain ideoita, kun treeneistä ei voi enää postailla, mikä kiinnostaa? Joululomalla mulla olisi aikaa tsempata, katsotaan riittääkö tahdonvoima siihen ;)

49 kommenttia

  1. miten te perustitte bloginne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten miten? Blogger palvelulla tehtiin, jos sitä meinaat :)

      Poista
    2. Ok. Kiitos tiedosta:)4

      Poista
  2. Mä ainakin toivoisin jotain semmosia postauksia, missä te teette voiton tai lillin tai vaikka molempien kanssa jotain extraa:) Esim.maastatyöskentelyä, jumppaa,poniagilityä(ehkä hieman huono sää...). Ja jos tuo ei onnistu, niin vaikka jotain hoitopostauksia, varustepostauksia tai jotain pientä elokuvan poikasta:D

    VastaaPoista
  3. Oon kyllä huomannut tän blogin tason laskemisen, mutta eihän sille mitään voi jos ei ole motivaatiota.
    Kiva kun nyt tulit kirjoittelemaan (:

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän hyvin! Nyt kun videoiden teko on vähän monimutkaista niin keksin et sä voisit vaik tehdä tallipäivän kuvina tai sit vaik Voiton päivän? En tiiä onko hyvä ajatus mutta aattelin kun aina pyydetään mydayta niin sen voisi nyt tehdä kuvina kun nyt kuulin tuon miksi videoita ei ole tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin tuo Voiton päivä kuvina kuulostaisi tosi hauskalta, toteuta Tiia ihmeessä!

      Poista
    2. joo! tee ihmeessä voiton päivä! se olis tosi kiva postaus! :)

      Poista
    3. Tämä pistetään ehdottomasti toteutukseen :)

      Poista
  5. Minusta olisi kiva lukea sinun ja Voiton taipaleesta: mitä kaikkea matkan varrelle on mahtunut, onnistumisia ja epäonnistumisia, miten ootte kehittyneet ratsukkona jne. Joku "kehitysvideo" olisi myös kiva, missä olisi alussa pätkiä siitä, kun Voitto oli vasta tullut teille, ja sitten lopussa uudempia pätkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tälläinen olis tosi mielenkiintoinen!

      Poista
  6. Ymmärrän hyvinkin ..! Aina ei jaksa, ei oo motivaatiota tai jotain vastaavaa..mutta kirjotat sillon kun haluut ja thats it ! :) niin ja oletko vielä mennyt puomeja voiton "saikun" jälkeen ??

    VastaaPoista
  7. Voiton päivä olis kas kiva!

    VastaaPoista
  8. Eli oletko siis kirjaimellisesti vaan ränkyttänyt niitä kameran nappeja, vai oletko esim. yrittänyt asetuksista vaihtaa videotilan asetuksia? Sitä missä tiedostomuodossa ne tallentuu, onko NTSC vai PAL jne. Ja vikahan ei välttämättä ole kamerassa, vaan se voi olla myös muistikortissa tai tietokoneessa... Toivottavasti saatte asian korjattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tietenkään, oon koittanu vaihella niitä mitkä vois asiaan vaikuttaa :)

      Poista
  9. millon videopostausta?

    VastaaPoista
  10. Mooi tiia! ymmärrän hyvin tämän "motivaatiopula" jutun. Onko teiltä tulossa kun teillä alkaa joululoma niin videopostausta? Tai muutenki videopostausta kuN teilläkin alkaa loma kohta? Ja onks sulla muuten ask.fm kun josku huomasin siinä whats om my iphone videossa olisi näkyny vilaus? :) TOIVOTTAVASTI VASTAAT ja hyvää joulun odotusta sulle ja pinjalle ja myöskin lille ja voitolle myös! ) <3

    VastaaPoista
  11. Ihan sama mitä blogillesi teet, kaikki täysi-ikäiset lukijat ovat täältä kadonneet. Blogiasi seuraa tenavat jotka löytävät videot suursuosionne ajalta ja kuvittelevat että olette edelleenkin pikkulapsia jotka elävät poniunelmaa. Kovalla kiireellä pistit blogitallin nurin, hylkäsit monta bloggaajaa jotka olit houkutellut portaaliin vain hiukan aikaisemmin, ja perustelit asian kertomalla että keskityt omaan blogiisi. No niinpä olet keskittynyt. Jatka vielä hetki keskittymistä niin viimeisetkin alakoululaiset poistuvat tästä uppoavasta laivasta.
    Ei millään pahalla mutta luulen että tämän blogin aika on mennyt jo. Olisi kannattanut lopettaa tämä samaan aikaan blogitallin kanssa, olisit päässyt lopettamaan ns. huipulla nykyisen mahalaskun sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktat kuntoon ennen tämmöistä kommentointia, blogin hiljentyminen ei ole näkynyt lukijamääris yhtään, joka on ihme. Edelleen ne samat 30 000 kävijää täällä käy..:)

      Poista
    2. Nyt tais joku kateellinen päästä tietokoneen ääreen ;) Anonyymi 22.45, melkein säälittää kun sun viestistä paistaa läpi kateellisuus Tiian blogin menestyksestä :D

      Poista
    3. Ei ole ihan kaikki täysikäset lukijat kadonnu :)
      Täällä yks 29v huutelee.

      Ja kirjotat Tiia sit ku kirjotat ja on jotain asiaa.
      Turhaan ota tästä ressiä :)
      Itekki tykkään teän videoista ja sun postauksista, mut jos ei ole mistä kirjoittaa/mitä kuvata tai vehkeet ei vörki, niin minkäs sille mahtaa.
      Tää ainaki jaksaa oottaa ja käy aina vilkuileen jos jotain on tullu.
      Mukavaa joulua sulle ja muulle perheelle ja elukoille:)

      Poista
  12. Mielestäni blogiasi on aina ihan yhtä kiva tulla lukemaan!:) on monia muitakin hyviä blogeja, joissa ei treenata tavoitteellisesti vaan nautitaan hevosten seurasta, rentoudutaan. Sillä sitähän lukija haluaa, hyvää fiilistä ja rentoa meininkiä,oli se sitten treenatessa tai ei:)
    Hyvää ja iloista joulua koko teidän perheelle...myös hepoille ja koirille! :)<3

    VastaaPoista
  13. Mua ei haittaa ollenkaan tällaiset pienet tauot.
    Sitten kun saatte kameran kuntoon, kivoja postauksia voisi olla mm. Voiton oma My day, jotkut ekstravideot ja tykkään myös tosi paljon ihan tavallisista kuulumispostauksista.
    Tsemppiä😊!

    VastaaPoista
  14. Mullakin on blogi ja mulla oli vähän aikaa sitten tosi pitkä tauko (paljon paljon pidempi kuin sä, monta kuukautta) ja viime kesänä sain vaan jostain motivaatiota tehdä uuden bannerin ja alkaa taas postailla, mutta eri merkeissä. Ennen olin pääasiassa kirjoitellut minun ratsastuskoulutunneistani, mutta kun vaihdoin tallia, en saanut enää paljon kuvia. Niinpä päätin vaihtaa blogin teeman ihan lifestyle - painotteiseksi. Mun blogi on
    http://n-my-life-with-ponies.blogspot.fi

    Ja voisit vaikka kirjoitella erilaisia erikoispostauksia ja ihan perus arkenakin on kiva lukea eli ihan perus höntsäratsasteluistakin on kiva lukea. Tsemppiä motivaation metsästykseen!

    VastaaPoista
  15. Itse oman hevosen omistajana tiedän, ettei jatkuvasti ole hevosesta kerrottavaa. Joskus ajatukset pyörii vain 'no ratsastin,ja no en muuta tehnyt', ja turha tuommoisia postauksia on kirjoittaa. Mielestäni turha sanoa että blogin taso on laskenut, koska blogi on ihan yhtä suosittu kuin silloin kun kirjoitit säännöllisesti. Tykkään paljon blogistasi, nimittäin olen saanut lukuisia pikkuvinkkejä oman hevosen kanssa touhuiluihin, ja siitä että kerrot asiat suoraan ja asiallisesti. Kiva blogi tämä on :)

    VastaaPoista
  16. Luulen, että alat olla siinä vaiheessa elämää, että alkaa tulla tärkeämpiä asioita ja näin näpertely tietokoneella ei vain mahdu aikatauluun..? Itsekin abivuotenani (ja varsinkin ennen sitä) tein vaikka ja mitä, valokuvasin aktiivisesti kisoissa jne, mutta kyllä se vaan fakta on, että jotkut harrastukset vain kuivuvat kasaan siinä kohtaa kun elämään tulee tärkeämpiä prioriteetteja. Nyt kun on kohta parisen vuotta opiskellut yliopistossa ja asuu omillaan, saa todellakin miettiä tarkkaan mihin sitä kallisarvoista aikaansa oikein käyttää.

    VastaaPoista
  17. Tallilla just yks henkilö kertoi, että kun päivitti Windows 10, niin ongelmia videoiden kanssa tuli. Oletko päivittänyt sen? Jos et, niin sitten en osaa auttaa.

    VastaaPoista
  18. Muistan että teitte joskus pari vuotta sitten videota maastakäsittelystä, sellainen voisi kiinnostaa monia nytkin :)

    VastaaPoista
  19. Mikä sähköpaimen teillä on? Mitä paimenta suosittelet?

    VastaaPoista
  20. Joo vaikka Voiton päivä Voiton kertomana olisi tosi kiva muuten minkä ikäinen Sini on

    VastaaPoista
  21. Tässä on muutama vinkki minkälaisia blogipostauksia voisi tehdä: lettiohjeita,jalkojen jumppaamista ja vaikka joku heppojen namiohje respti :)

    VastaaPoista
  22. Kärkkäälle anolle vielä. Eihän Tiia ole koskaan ratsastuksessa missään huipulla ollut. Hän on ihan tavan ratsastaja ollut ja on edelleenkin. Niinhän Tiia on itsekin monesti todennut. Bloggaajana enempi tunnettu, kuin ratsastajana. Se on hieno saavutus😊.
    Siinä, olen anon kanssa samaa mieltä, että kaikki uuden aloittaminen vaatii pitkäjänteistä toimintaa. Heti ei pidä lopettaa. Pitää vaan jaksaa ja jaksaa, aivan kuin ratsastuksessakin. Tulokset syntyvät veren ja hien kautta.
    Hyvää jatkoa blogille.
    Yksi hyvä aihe voisi olla, että kertoisit miten haet kesätyöpaikkaa tänä kesänä. Nuoret voisivat ottaa sinusta mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi ettei tiia ole tainnut elämässään päivääkään tehdä oikeita töitä :D blogillaan aina saanut kesälomarahat kasaan.

      Poista
    2. Mikä on sun mielestä "oikes työ?"
      Olen ollu tehdas työssä, jonku mielestä se ei ole oikeaa työtä.
      Olen ollu kaupan myyjä, jonku mielestä se ei ole oikeaa työtä.
      Olen ajanu yhdistelmää, jonku mielestä se ei ole oikeas työtä.
      Jos Tiia on blogin pitämisesta saanut rahaa, eli tehnyt töitä bloginsa parissa sen rahan eteen,niin eikö sekin lasketa työksi?
      Mulla ei varmaan mikään muu tympäse niin paljon ku tommoset tyhjän kärkkäät tyypit.
      Melkeinpä toivon, että joudut joskus selittään jollekin sun työta, joka ei sen jonku mielestä ole "oikeaa".
      Varmasti kerrot, että teet sitä koska se on kivaa ja sama tehdäkin kerta saat siitä palkkas. Ja kerrot että sulle se on "oikeaa työtä" :)
      Ja muistelet tuota kommenttiasi ja mietit että päästinpäs vähän höpön setin näppäimistöltäni silloin joskus :)

      Poista
  23. Olen sitä mieltä ettei mikään blogi voi ikuisesti hohtaa. Elämä kun harvoin pysyy kellään koko ajan samanlaisena. Älä ota turhaan paineita. :)

    VastaaPoista
  24. Kyllähän se latistaa tunnelmaa että vielä vuosi sitten olit käsite ja nyt et tainnut pärjätä blogigaalan äänestyksessä sijoille? Lukijasi ovat nuoria, sitä tuskin voi kiistää, näistä kommenteista huokuu sellaista fanikulttuurin jäännöstä. Pikku lukijat toivovat että nouset uuteen kukoistukseen, mutta ei se ole niin helppoa. Pinjalla taitaa olla menossa sama alasajo blogissa? Ei blogit ruikuttamalla ja huulikiiltoja esittelemällä jaksa kiinnostaa. Itse sun pitää päättää blogatako vai ei, ei lukijat voi sitä päätöstä puolestasi tehdä.
    Mitä saat bloggaamisesta? Tuloja, hyvää mieltä, suosion? Tarvitsetko niitä vai olisiko hyvä käyttää tähänkin menevä aika vaikka töissä käymiseen kodin ulkopuolella ja syventäviin opintoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmeen fanikulttuurin jäännöstä? Ei vaan kannustusta! Näköjään ei sitäkään enää saa rauhassa tehdä...
      Mielestäni olet jo tähän mennessä tehnyt aika hienoa työtä, lukio, oma hevonen ja aktiivinen blogi. Pidä ihmeessä taukoa, jos tarvitset sitä, olet sen ansainnut. Blogisi oli mielestäni parempi aikaisemmin, mutta yritä olla ottamatta paineita, sillä minäkin luen kymmeniä blogeja ja totuus on, että en edes huomaa yksittäisen blogin taukoa. Omaksi iloksesi varmaan pääasiassa bloggaat :) Voisitko kirjoittaa jossain vaiheessa jonkun mielipidekirjoituksen tai blogin tuomista paineista, jos sinulla sellaisia on? Mutta hyvää joulua! :)

      Poista
  25. Teet postauksia mistä sillä hetkellä tuntuu että haluat kirjoittaa. Haluaisin kuulla enemmän sinun mielipidepostauksia jostain

    VastaaPoista
  26. Voisitko tehdä sellaista " sarjaa " joka kertoo miten saada hyviä kuvia yms. ?

    VastaaPoista
  27. Ihanaa että kerroit ajatuksiasi myös meille ja kysyt meiltä asiaan mielipidettä!

    Itse olen sitä mieltä, että jos ei kerta ole motivaatiota, ei ole mitään ideaa kirjoittaa. Olet kuitenkin niin monta vuotta putkeen ollut aktiivinen, vastaillut kommentteihin, ottanut lukijat huomioon, käyttänyt omaa aikaasi meihin & blogiin, ottanut hienoja valokuvia, laittanut rahaa laadukkaisiin kuvausvälineisiin ja jakanut meille ihania postauksia elämästäsi hevosten kanssa. Varmasti monen heppatytön unelma, kaksi hevosta omassa pihassa ja oma talli.

    Vaikka kuka tahansa jaksaisi lukea sun blogia edelleen, olen sitä mieltä että sun kannattaa ihan oikeasti irroittautua hetkeksi blogimaailmasta. Ehkä muutama viikko, pari kuukautta tai puoli vuotta? Se varmasti tulisi tarpeeseen, saisit rauhassa miettiä onko blogi enää sun juttu, parhaassa tapauksessa saisit varmasti lisää inspiraatiota.

    Sinä jos kuka olet lomasi ansainnut, me jaksetaan kyllä odottaa! Tärkeintä on ettet menetä intoa bloggaamisesta postaamalla ilman motivaatiota tai minkäänlaista intoa. Tauon aikana saisit varmasti lisää ideoita postauksiinkin ja siihen, minkälaisena haluat tätä blogia nykypäivänä pitää!

    Yksi vaihtoehto on myös, että kerrot kuulumisia vaikka ensi kevään ajan paljon harvemmin; yksi postau s kuukaudessa tai parissa, muttei silti liikaa jotta intoa riittäisi ja motivaatio mahdollisesti palaisi takaisin...?

    VastaaPoista
  28. Turha ottaa paineita blogista, eihän tämän blogin ylläpito (minkään blogin) ylläpito ole kenellekään pakollista:) Sait muuten uuden lukijan!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. Mielestäni blogi on edelleen yhtä hyvä! :) Toivottavasti löydät vielä motivaatiota blogin suhteen :)

    VastaaPoista
  30. Minusta olisi ihan kiinnostava seurata arkeasi muuten vaan - sisältyy siihen hevospostauksia enemmän tai vähemmän. Esim. pääsykokeisiin valmistautumista, mahdollisesti opiskelijaelämää, välivuotta, mihin nyt päädytkään. :) Minusta on vähän vanhempana lukijana ollut ihan kiva seurata nykynuorten elämää, eli ei kaikki lukijat mitään lapsia ole kuten joku aiemmin väitti. Ja kesätöistä vinkujille voisin sanoa, että työelämä on niin muuttunut nykypäivänä ja työn muotoja on erilaisia, että kyllä vaan bloggauskin käy kesätyöstä. Ja toisaalta Tiian ikäisenä on ihan oikein myös pitää kesälomaa! Opiskelu on työlästä ja hevosten hoidot ja muu vielä päälle. T. kohta kolmekymppinen lukija

    VastaaPoista
  31. Voiton päivä olisi mahtava nähdä. Ja hoitopostauksia sun muita varuste juttuja ois kiva kuulla. Eikä haittais mua jos esittelisitte vaikka tallin kokonaan ja ruoka juttuja.

    VastaaPoista
  32. Oon aina kiitellyt sitä, että hevoseni asuu yksityistallissa. Pidän keväällä ja syksyllä viikon tauon kokonaan heppailusta. Onnekas olen myös siinä suhteessa, että voin huoletta jättää hevoseni heidän hoitoonsa. Vaikkakin mun ei tarvii ikinä tehdä tallitöitä, niin välillä on ihanaa viettää viikko normaalia elämänsä ja nähdä myös niitä kavereita, jotka ei tallilla juoksemista ymmärrä. :D

    VastaaPoista
  33. Itselläkään ei löydy oikein innostusta bloggaamiseen.varsinkin nyt ku luotto kuvan muokkaus ohjelma ei enää toimi koneella ja kännykällä se on niin hidasta. Ja muutenkin koulu vie nykysin niin paljon aikaani ettei oo aikaa kirjottaa blogiin.

    VastaaPoista
  34. Oon huomannu, et blogis ei oo oikei kuokoistanu enkä ole pitkiin aikoihin käynnyt, mutta ymmärrän kyllä jos eivaa ehi, eihän bl8ggaaminen mitää pakollista oo:D

    -Ja voten päivã ois kiva nähä♥

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.