Voitto karkuteillä ja muita kuulumisia

lauantai 12. joulukuuta 2015


Tänään heräsin ovikellon soittoon. Jatkoin nukkumista kunnes kuulin mistä ovella puhutaan. Voitto oli kuulemma karannut tarhasta ja juoksennellut pitkin pihoja. Olin salamana ylhäällä, vedin ekat vaatteet mitä eteisestä löysin ja juostiin Pinjan kanssa tallille. Saadaan kyllä kiittää meidän naapuria, ettei mitään pahempaa käynyt. Hän oli huomannut Voiton juoksentelavan pihalla ja saanut hepan sitten hapankorppupaketilla houkuteltua meidän kentälle. Siellä se tyytyväisenä seisoskeli, kun käytiin noutamassa se takaisin tarhaan. Tosi kummallistahan tässä on se, että Lilli oli edelleen tarhassa. Tähän asti joko pelkästään Lilli on karannut tai sitten molemmat, sillä Lilli tulee vaikka langoista läpi, jos kaveri viedään kauemmaksi. Jostain syystä Lilli ei nyt sitten ollut karannut Voiton matkassa. 

Karkaaminen tosiaan oli ihan meidän moka. Meillä on tarhassa kaksi porttia, joista molemmat olivat ilmeisesti illalla jääneet Pinjalla auki. Äiti ei sitten aamutallissa pimeässä ollut sitä huomannut ja Voiton ei ollut tarvinut kuin kävellä ekasta portista ulos. Meillä on kuitenkin varmistuksena myös toinen portti, jottei hevoset pääse karatessaan tielle tai muutenkaan meidän pihaan huitelemaan. Sen yli Voitto on ilmeisesti sitten hypännyt, sillä ei muutakaan vaihtoehtoa oikein ole. Onneksi hevonen oli kunnossa ainakin heti tapahtuman jälkeen ja jatkossa kaikki tarkistaa varmasti tuplasti onko molemmat portit kiinni ;)



Sitten ratsastuskuulumisiin. Täällä on ollut jo ties montako päivää kenttä jäässä, joten en ole varmaan viikkoon laittanut Voitolle satulaa. Ollaan sitten köpsötelty ilman satulaa kentällä ja käyty maastossa pari kertaa. On saanut keksiä ties mitä tehtäviä, sillä vähän alkaa jo kumpaakin osapuolta varmaan käyntijumppa tympimään. Ollaan tehty avoja, väistöjä, siirtymisiä jnejne. Etenkin siirtymiset on muuten tosi kivoja tehdä ilman satulaa. Voitto pysähtyy nimittäin syvään hengittämällä. Satulan kanssa tämä hengittely ei pelkästään toimi, mutta kun satulaa ei ole välissä on siirtymiset ihanan helppoja.

Toivotaan nyt, että tulisi joko lunta reippaasti tai sitten pysyisi ihan kunnolla plussan puolella, jotta pystyisi ratsastamaan kunnolla. Iltalehdestä taisin lukaista, että lunta on luvattu jouluksi joka puolelle Suomea, joten pidetään peukut pystyssä nyt!

Mun blogi on nyt ollut pidemmän aikaa horroksessa, enkä vieläkään uskalla mitään virkoamista luvata, sillä kevään ylppärit lähenee uhkaavasti. Mulla ei suinkaan ole mitään kevyitä jaksoja koulussa, vaikka moni abivuoden kaveri käykin vaan pari tuntia viikossa koululla... Koulun jälkeen käyn usein sitten vielä salilla, jolloin olen kotona vasta pimeällä ja pimeällä ei mustasta hevosesta saa kivoja kuvia. Mun pitää muuten kirjoitella kokemuksia teille tuosta salitreenistä, harmi kun nyt ei treenata kunnolla, niin ei pysty oikein kertomaan vielä sen vaikutuksia ratsastuksen puolelle. Nämä kuvat on otettu perjantaina, jolloin mulla oli palautuspäivä ja pääsin poikkeuksellisesti jo 12 koulusta. Päästiin ottamaan Sinin kanssa kuvia ihan oikeasti valoisassa, vaikka pian ratsastuksen jälkeen alkoikin jo hämärtää.

40 kommenttia

  1. Ootte kyl hirveen söpöjä yhessä!❤ www.maisajaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tehkää my day youtubeen

    VastaaPoista
  3. Mitkä kuolaimet voitolla on? :)

    VastaaPoista
  4. Meillä meni lankojen ali lv tamma. :D

    VastaaPoista
  5. No mutta hyvä et löyty ! ♡

    mainetta.blogspot.fi

    (elä ihmettele jos tää kommentti tulee x2, tänään puhelin temppuilut...)


    VastaaPoista
  6. ohups,sen näkeekin voiton omalta sivulta :D

    VastaaPoista
  7. onko susta kiva nähä omia kuvia/videoita kun ratsastat ?
    ja onko ne susta hienoja ? :)) (ei sillee et sun kuvat ei ois musta hienoja musta ne on iha super siistei,kysyin siksi koska mä en tykkää nähä hirveesti omia kuvia mis ridaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkää en tykkää nähä omia ratsastus kuvia ku näytän niissä aina joltai hirveeltä heebolta

      Poista
  8. Harmi ettei sinulla aika tahdo enää bloggailulle riittää, tämä on ollut kiva blogi lukea! Harmiksi täytyy omasta kokemuksesta sanoa, ettei se aika tule tulevaisuudessa ainakaan lisääntymään.. Ylppärien jälkeen luetaan hulluna pääsykokeeseen, tulee kesätyöt ajankohtaiseksi kun sinäkin olet jo täysi-ikäinen.. Yliopistossa voisi ajatella olevan aikaa, mutta todellisuudessa ainakin omalla alallani ei ole, lukio (ylppäreineen päivineen) oli vallan leppoisaa lomailua tähän verrattuna..:D Itse siis opiskelen tällä hetkellä toista vuotta Kuopiossa yliopistossa..:) Toivottavasti löydät jossain välissä aikaa edes satunnaisille teksteille, vaikka koulu onkin tärkein ja omat eläimet myös!
    Hyvää joulunodotusta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on onneksi näiden ylppärien jälkeen vielä puoli vuotta koulua, joten niiden jälkeen ja alkukesästä pitäisi olla aikaa :) Sitten syksyn kirjotusten jälkeen on myös hyvin aikaa ennen pääsykokeita. Katsotaan onko sitä sitten todellisuudessa vai luulenko vain ;)

      Poista
  9. Moi. Onko YouTube tili enään käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, meidän kameralla ei vaan tällä hetkellä voi kuvata videota :/

      Poista
  10. Heippa!

    Sattumalta päädyin blogiisi kun etsiskelin kentistä tietoa.
    Huomasin että kenttäpostauksessasi tuli ilmi että teillä on kahdessa kerroksessa suodatinkangas.

    Kantavan kerroksen päällä siis vielä kangas. Onko kentän pintaan noussut kantavasta kerroksesta isompia kiviä vai estääkö kangas välissä tämän niin hyvin ettei kiviä nouse pintaan? Entä onko kangasta tullut näkyviin?

    Kiitos jo näin etukäteen, jos saan vastauksen.

    -Sari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noussut joitain kiviä, mutta ei kamalasti :) Ja kangas ei oo tullut näkyviin yhtään!

      Poista
  11. Kuvauskaluston esittely ois tosi kiva. sulla ja pinjalla kun on vissiin useampikin kamera ja niihin lisävarusteita joten ois kiva nähä mitä kameroita käytätte ja niistä jtn lisäinformaatiota ja omia mielipiteitä jne :) teidän kuvat on muutenkin aina tosi hyvä laatusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaamppa erikoispostaukset tai sivupalkki, semmonen tehty jo!

      Poista
  12. Onneksi Voitto löytyi ja oi hyvin !
    Ihania kuvia taas!

    - Laura

    VastaaPoista
  13. moi! mitä Voitolle kuuluu? Joko on parantunut kunnolla? Voisitko tehdä siitä postauksen? Ja voisitko kuvata joku päivä puhelin my dayn? Ne on kivij💗 ja kiva postaus ja toivottavasti ne heposet pysyy nyt tarhassa.

    VastaaPoista
  14. Voiko teille lähettää postia ?😇

    VastaaPoista
  15. Voisitko tehdä my dayn joululommalla? tai ilta/aamurutiinin? ja tallivideopostaus ois niiin kiva!!! oot ihana ja vote myös, ja mitä Voitolle kuuluu?

    VastaaPoista
  16. voitto ja sä sovitte niin hyvin yhteen mutta sitte kun kamera toimii ni ois kiva saada joku video esim talli videopostaus jne😍

    VastaaPoista
  17. sovitte yhteen💗 voitko tehä jonku videon esim talli videopostaus😍

    VastaaPoista
  18. Laitoin sulle sähköpostia, toivottavasti vastaat :)!

    VastaaPoista
  19. Miks ei ole tullu yt videoo? Mutta tosi hyvä postaus❤😍

    VastaaPoista
  20. Miks sun toista blogia ei enää oo? En oo käyny siellä pitkään aikaan, joten multa on voinu jäädä joku postaus sieltä välistä, et enää kirjota sitä? :)

    VastaaPoista
  21. Niimpä ku menee sinne blogii siel vaa lukee et sitä ei voi lukee muut kun kutsutut

    VastaaPoista
  22. Onneksi karkureissulla ei sattunut mitään!

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Miks nykyää pitää kuvis laittaa huulet sillee törröllee? Ällöttävän näköistä.. :)

    VastaaPoista
  25. Mä ajattelin nyt pitkän harkinnan jälkeen sanoa oman henkilökohtaisen mielipiteeni sun blogista. Toivon ettet ajattele tätä loukkaavana kommenttina, vaan enemmänkin kritiikkinä. Olen aika suorapuheinen, joten siksi teksti voi vaikuttaa vähän ilkeästi sanotulta.

    Mutta alotetaan. Aloitin lukemaan sun blogia pari vuotta sitten. Ratsastitte Pinjan kanssa silloin tosi aktiivisesti, postauksia tuli usein ja erilaisia, kuvia ja videoita oli kiva katsoa ja blogista sai tosi aktiivisen kuvan! Videoita tallista tuli paljon, niinkuin myös erikoispostauksia. Sun blogia oli ainakin silloin tosi ihana lukea, ja tämä blogi oli hevosblogeista se ykkönen, puhelimeen tuli aina ilmoitus kun julkaisit postauksen tai videon ja illalla selaillessani blogeja oli sun blogi aina luettava ensimmäiseksi!

    N. 1,5 vuotta luin tätä blogia aktiivisesti lähes kaikki postaukset heti kun ne tulivat, mutta puolisen vuotta sitten mun innostus sun blogin suhteen lopahti täysin. Ymmärrän hyvin miksi blogisi taso on pakosti vähän laskenut, on yo kirjoituksia, koulujuttuja, autokoulua yms. mitkä vievät varmasti paljon aikaa. Ne ovat sellaisia asioita mille ei voi mitään, sen ymmärrän hyvin.

    Mutta nyt viimeiset 2kk on mun mielestä sun blogi tippunut huipulta lähes kokonaan alas. Voiton tilanne on toki vähän epävakaa ja sun elämä on kiireistä, mutta postaustahti nykyään on lähes olematonta ja kuvat monia viikkoja vanhoja. Vinkiksi voisin antaa vaikka Susannan & Nuutin blogin: Susanna joutui luopumaan Nuutista, mutta silti N on blogissa edelleen se päätähti ja sen huomaa hyvin postauksissa ja blogissa muutenkin. Sun blogissa en valitettavasti enää tiedä, onko pääasiassa hevoset vai lifestyle. Sinänsä harmi, hyvä hevosblogi tämä on aina ollut ja tuntuu kurjalta ajatella että se entinen lemppariblogi on laskenut tasoltaan näin paljon...

    Susanna kuitenkin postaa hevosestaan monia kertoja viikossa, vaikkei hän edes ratsasta tai muutenkaan touhua Nuutin kanssa. Kuvat ovatkin yleensä luokkaa Nuutti seisoo tarhassa ja Susanna kertoo hepan kuulumisia, mutta kun kirjoittaja osaa kertoa asiat mielenkiintoisesta näkökulmasta ja kuvat ovat hyviä, nousee blogin taso heti huimasti! Lisäksi vielä postaustahti tuo paljon lisäpisteitä ja blogi saa heti paljon aktiivisemman kuvan. Vaikka postausten aihe olisikin vaikka puhelimentyhjennys, on se silti kivempi kun se, ettei blogiin ilmesty minkäänlaisia kuulumisia lähes kahteen viikkoon.

    Vaikka onkin tosi kiintoisaa lukea Voiton kuulumisia, olisi silti kiva saada tulevaisuudessa postauksia vähän monipuolisemmin; esimerkiksi vaikka nykyisten vakkarikamojen esittelyä, videoita tai kuvia ja tekstejä Voiton näkökulmasta. Kun teksti on mielenkiintoista, ei ole niin väliä vaikkei kuvat ole ihan tuoreita. Nyt näin joulun alla monesta olisi varmasti kiva katsella Voittoa tonttulakki päässä, tai kuulla muistoja menneisyyden jouluista. Viimeisimmästä postauksestahan onkin kulunut jo kohta kaksi viikkoa!

    Lisäksi ulkoasu on valitettavasti mun mielestä vähän jämähtänyt paikoilleen, eikä tämä todellakaan ole sitä parasta Tiiaa mitä joskus olemme nähneet! Tähän aikaan vuodesta sopisi talvinen tai jouluinen ulkoasu ja taustaväri voisi olla vähän raikkaampi, nykyisestä ulkoasusta saa vähän hutastun vaikutelman: ehkä voi olla, että olemme tottuneet näkemään sun blogissa vain huippulaatua ja kun ulkoasu on tasoa ok, näyttää se silmissämme paljon huonommalta mitä edelliset. Ei kuitenkaan kuka tahansa tällaisia ulkoasuja osaisi väsätä... :D Mutta pointtina oli se, ettei tämä ulkka ehkä miellytä silmää niin paljon mitä edelliset.

    Toivottavasti ymmärrät pointtini ja otat ehdotuksiani vastaan. Tarkoitus ei ole loukata, kertoa vain vähän lukijan näkökulmasta blogin nykypäiväistä elämää ja kertoa, millaisen käsityksen lukija blogista saa.

    VastaaPoista
  26. Minä kävin yhellä tallilla melkei joka päivä ratsastelemassa aina yleensä illalla.aina ,kun menin niin tämä kyseinen hevone oli karannut siellä oli vielä semmoiset (putki tarhat )korkeus oli varmaan n.160cm niin luultavasti tamma oli hypännyt ylitte☺

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.