Hyönteiskarkotteet testissä

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kesän kynnyksellä moni hevosen omistaja tuskastelee hyönteisongelmaa. Hevoset eivät voi rauhassa laiduntaa tai tarhata, ötökät kiusaavat jopa ratsastaessa ja iho pääsee pahimmassa tapauksessa tulehtumaan kivuliaasti. Olemme kokeilleet vuosia erilaisia myrkkyjä, mutta mistään ei tunnu löytyvän oikeasti apua. Testasimme viime kesänä Blogitallin artikkelia varten neljää entuudestaan tuntematonta tuotetta ja ollaan nyt löydetty toimivat suosikit, joita tänäkin kesänä täydennetään varastoihin vanhojen loppuessa.

Tämä juttu on siis melkein tässä muodossa julkaistu aikaisemmin jo Blogitallin toimituksen blogissa, mutta ajattelin julkaista sen uudelleen myös täällä pienin muutoksin, sillä se sopii hyvin juuri tähän vuoden aikaan ja sisältää hyödyllistä tietoa!

Mitä tahansa tuotetta ei muuten saa ötökkämyrkkynä markkinoida. "Ötökkämyrkkyjä, kaikkia muita kuin
luonnollisia, joita myydään markkinoilla, joudutaan maksamaan suomen valtiolle vajaa 6000 euroa, jotta tuotetta saa markkinoida suomessa. Luonnollisia, yrttipohjaisia ötökkämyrkkyjä
saa siis myydä ilman tätä, mutta tietenkin tehoissa on eroja
", kertoo yrittäjä.


Lupaus: "Dr. Repel lentävien hyönteisten torjunta-aine. Suojaa mm. hyttysiltä, sääskiltä, kärpäsiltä ja paarmoilta. Käytetään hevosille ja poneille. Vaikutus oikein käytettynä jopa 2 viikkoa. Rekisteröity hyönteiskarkote."

Vaikuttavat aineet:
Permetriini  ........................................... 1,6 g/l
Sypermetriini .....................................1,0 g/l
Pyretriini............................................... 2,0 g/l
Piperonyylibutoksidi..................15,0 g/l 

Hinta: n. 38,90 €/L

Tuomio:
Paarmat: Tehosi kohtalaisesti. Paarmoja leijaili edelleen ympärillä, joten oli vaikea arvioida laskeutuivatko ne puremaan.
Hyttyset: Tehosi hyvin.
Mäkäräiset: Tehosi hyvin.

Kesto: Useita päiviä.
Haju: Epämiellyttävä, muttei tartu pitkäksi aikaa vaatteisiin, käsiin tai hevoseen.
Käsiteltävyys: Helppo suihkuttaa suihkepullosta.

Muut kommentit:  Testiryhmän tuotteista kaikista myrkyllisimmän oloinen, eivätkö voimakkaat aineet ärsytä hevosen ihoa? Ohjeessa kiellettiin hengittämästä suihketta ja pesemästä kädet, jos tuotetta joutuu iholle. Eli levityksessä pitää olla tarkkana! Oikeastaan ainot myrkky, joka vaikutti myös paarmoihin kunnolla.


Lupaus: "Fly Away-suihke on 100% luonnollinen tuote karkoittamaan ötököitä. Antaa
vähintään 6 tunnin suojan. Voidaan käyttää myös herkälle iholle. Hevosesi on suojattu luonnollisesti pitkään."

Ainekset: 
Minttu,eucalyptus, kaneli, intiansitrusheinä, laventeli. Uutettu kasveista, ei kemikaalisia ainesosia.

Hinta: 32 €/L

Tuomio:
Paarmat: Ei tehonnut
Hyttyset: Tehosi kohtalaisesti.
Mäkäräiset: Tehosi heikosti

Kesto: Luvattu kuuden tunnin suoja on aika paikkaansa pitävä, ehkä hieman liioiteltu.
Haju: Yrttimäinen. Vaikea päästä eroon, tarttuu melko tiukasti käsiin, vaatteisiin ja hevoseen.
Käsiteltävyys: Helppo suihkuttaa suihkepullosta.

Muut kommentit: Sopii hyvin esim. maastoreissulle hyttysiä vastaan. Ihanan luonnonmukainen tuote, ei pelottavia ainesosia!





Lupaus: "Fly Away Head Stick on 100% luonnollinen tuote karkoittamaan ötököitä. Antaa vähintään 6 tunnin suojan. Voidaan käyttää myös herkälle iholle. Hevosesi on suojattu luonnollisesti pitkään. Geelimäisyytensä ansiosta voidaan levittää päähän, silmien ympärille sekä käyttää myös ihmisillä, esimerkiksi maastoillessa."

Ainekset: Minttu, eucalyptus, kaneli, intiansitrusheinä, laventeli. Uutettu kasveista, ei kemikaalisia ainesosia.

Hinta: 190 €/L (pakkauskoko 100ml)

Tuomio:
Paarmat: Tehosi melko hyvin
Hyttyset: Tehosi hyvin
Mäkäräiset: Tehosi hyvin

Kesto: Vaikutti niin kauan kun ainetta oli näkyvissä, jopa päiviä.
Haju: Yrttimäinen. Vaikea päästä eroon, tarttuu todella tiukasti käsiin, vaatteisiin ja hevoseen.
Käsiteltävyys: Ainetta oli helppo annostela sopiva määrä levittimeen, mutta levitin tuntui epähygieeniselle ilman levityskertojen välistä pesemistä. Kätevä laittaa ainetta pienille alueille täsmällisesti.

Muut kommentit: Auttoi todella hyvin, tosin koko hevosta ei aineella voinut vuorata. Mutta esimerkiksi pahimpiin puremakohtiin päähän ja jalkataipeisiin ainetta sai laitettua hyvin. Tosin sotkee Voiton tumman turkin melko rumasti. Luonnolliset ainesosat ja todella toimiva. Tällä hetkellä käytössä!



Lupaus: "Pikiöljyä on perinteisesti käytetty ennaltaehkäisemään virustauteja, yskään ja vilustumisoireisiin, psoriasikseen, lieviin palovammoihin,sienitauteihin, peräpukamiin, korvasärkyyn, hammassärkyyn, haavoihin janaarmuihin, tukkoiseen nenään ja nuhaan sekä hyönteisten pistoihin ja puremiin."

Ainekset: Pikiöljy on puhdas luonnontuote. Pikiöljyssä on tiivistetyssä muodossa pohjoisen
öljykasvin, männyn, terveyttä tukevia ainesosia. Pikiöljy koostuu sadoista vaikuttavista aineista, mutta sen kemiallinen koostumus on tutkijoille vielä arvoitus. Tervaskanto Pikiöljy on puhdasta pikiöljyä, joka ei sisällä vettä eikä tervaa.

Hinta: 238 €/L (myös pienempiä pakkauskokoja alkaen 10ml)

Tuomio:
Paarmat: Tehosi hyvin
Hyttyset: Tehosi hyvin
Mäkäräiset: Tehosi hyvin

Kesto: Antoi suojan noin päiväksi.
Haju: Voimakas, muttei epämiellyttävä. Tarttui tiukasti käsiin, vaatteisiin ja hevoseen.
Käsiteltävyys: Tuotetta suositeltiin laimennettavaksi rypsiöljyyn seoksella 50% ja 50%. Lisäksi levittämiseen piti nähdä vaivaa, sillä tuote piti levittää esim. sienellä. Vei aikaa.

Muut kommentit: 
Luonnollinen tuote, joka tosin ei nopeimmasta päästä käyttää laimentamisen ja levityksen suhteen. Helppo levittää täsmäkohtiin, mutta melko hintavaa kulutukseen nähden.

Mikä on teillä todettu toimivimmaksi myrkyksi? Oletteko testanneet näitä?

35 kommenttia

  1. Meillä käytössä Dr. Repel ja toimii tosi hyvin. Ei aiheuta ainakaan meidän hevosille ihoon mitään ja pitää yli viikon ajan hyttyset ja mäkäräiset poissa.

    VastaaPoista
  2. Dr. Repel tosiaan sisältää mm. permetriiniä ja pyretriiniä. Molemmat ovat varsin tujuja ympäristömyrkkyjä. Permetriiniä on koirien punkkikarkotteissa, jotka aiheuttavat osalle koirista voimakkaita ihoreaktioita ja jopa neurologisia oireita haittavaikutuksena. Pyretriini sen sijaan on RAID -hyönteiskarkotteen tehoaine, joten siitä voi jälleen päätellä jotakin.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli joskus vuosia sitten sellainen itse tehty ötökkämyrkky mikä toimi paremmin kuin mitä on ikinä kaupasta ostanu ja oli 100 % luonnollinen mutta sitten kävi niin että sen "reseptin" unohti ja taas sai ötökät syödä :P Ainoa ainesosa jonka muistan oli valkosipuli mutta muuta en sitten muistakkaan xD harmittaa sinänsä kun oli niin hyvä mutta no jos joskus koittas kehitellä toisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs resepti menee näin: Laita mukiin n. 1 dl ölyjä (rypsi, auringonkukka yms.). Pursota pari valkosipulin kynttä sekaan valkosipulimen puristimella. Lisää esim. 1 sitruunan mehu. Anna muhia yön yli ja seuraavana päivänä kaada kuppi sihvilän läpi. Ota neste talteen siis. Kaada tämä neste takaisin öljypulloon, jolloin se laimentuu. Lisää pikiöljy (ei paljoa). Ravistele aina ennen käyttöä eli levittämistä kaulaan ja vatsan alle.
      Ongelma tässä reseptissä on siinä, että tarkkaa määrää sitruunalle ja valkosipulille ei voi antaa ja niin ollen kannattaa kokeilla eri määriä. Jos neste on tymäkkää, se saattaa alkaa ärsyttää hevosta.
      Itse suosin Horse Powerin tervarasvaa. Helppo levittää, halpaa, riittoisaa ja ennen kaikkea toimivaa.

      Poista
    2. Pitääpä joskus testata tommosta itse tehtyäkin!

      Poista
  4. Ainoat toimivat ovat ötökkäloimi, -huppu ja terverasva. En suostu käyttämään myrkkyjä hevoseen, joten kaikki markkinoiden keinot ja kotikonstit on kokeiltu. Ainoa toimiva on tervarasva. Ja meillä sentään hepat ovat kesällä yötä päivää ulkona; tiedän siis mistä puhun. Tuote on lisäksi edullinen. Kesässä kuluu 2-3 purkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loimikaan ei auta -tai sit pitäis olla semmonen kunnollinen ihottumaloimi joka suojaa ihan kaikki paikat :/

      Poista
  5. Me käytetään ötökkäihottumaisella suomenhevosella pikiöljy-rypsiöljy seosta, ötöloimen kanssa pärjää hyvin tällä ilman kutinaa. Loppujen lopuksi ei edes tule tajuttoman kalliiksi kun ostetaan aina 250 ml purkissa, halvimmillaan tuon kokoisen putelin saa alta 30€. Sotkuista, ja levittelyyn saa käyttää aikaa, mutta lopputulos onneksi ollut hyvä!

    VastaaPoista
  6. Käytän Porcivetia. Miinuksena haju joka jää vaatteisiin ja käsiin, täytyy siis olla aina hanskat, mutta tehoaa oikeasti paarmoihinkin. Karkottaa myös tallikaverit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin ollaan kokeiltu ja tehoaa kyllä! Jäi vaan käyttämättä sietämättömän hajunsa takia! En pystynyt olemaan lähelläkään hevosta sen laiton jälkeen. xD

      Poista
  7. Meillä ei Dr. Repel auta yhtään mitenkään. Ainoat, joista löytyy helpotusta, on järkyttävän (liian) kallis pikiöljy ja Porcivet. Pikiöljyä käyttäisin, jos ei olisi niin kallista. Nyt on käytössä Porcivet, jonka ainoa huono puoli on haju, mutta siihenkin tottuu ;)

    VastaaPoista
  8. Me ollaan käytetty Dr. Repeliä ja pikiöljyä käytetään kun viedään hevoset ratsastuksen jälkeen laitumelle ja vasta 1-3päivän jälkeen ratsastetaan. Toimii meillä hyvin!

    VastaaPoista
  9. Meilläkin Dr. Repel käytössä. Mun heppa on niin herkkä paarmoille ettei ratsastuksesta oikein tule mitään jos niitä pörrää ympärillä, kun hevonen vaan koittaa hätistellä niitä pois... Harmi vaan että kaikki vähänkin tehokkaat aineet ovat niin voimakkaan tuoksuisia, eikä tuoksu ole aina mistään parhaasta päästä :/ ;)

    VastaaPoista
  10. Dr.Repel!
    Voisitteko muuten tehdä paljon mydayta ja videopostauksia kesällä?:)

    VastaaPoista
  11. Meillä on käytössä tuo Dr.Repel.Toimii tosi hyvin!

    VastaaPoista
  12. Meillä käytössä Porcivet, mikään muu ei tehoa...

    VastaaPoista
  13. Pikiöljy on paras ja oikeastaan ainoa toimiva, helppo käsitellä ja kestää pidempään kun laimentaa veteen paljon pienemmässä suhteessa (vaikka 1/4 pikiöljypulloa (200ml), vähän sen mukaan mikä tuntuu riittävän, haju kyllä melko sitkeästi pysyy vaikka laimentaisi paljonkin) ja laittaa suihkupulloon :)

    VastaaPoista
  14. Meillä kans käytetty pikiöljyä erityisesti kesäallergikkoihin. Toiminut hyvin mutta levitys vie aikansa. Muut hepat saaneet jotain halppis hyönteiskarkotteita ja ei ne kyllä paarmoihin ole tehonnut, juuri ja juuri hyttysiin ja mäkäräisiin. :) Pikiöljy on hirveen kallista mutta meiltä onneks löyty omasta takaa, kun vanhalta tervahaudalta joskus jääny ylitse.

    VastaaPoista
  15. Luulen, että repel täytyy pestä käsistä pois siksi, ettei sitä kulkeutuisi suuhun.

    VastaaPoista
  16. Meillä käytössä pikiöljy. Laimentaa mukiin isomman satsin ja sieltä leveällä siveltimellä laamii ympäri hevosta. Meilläkin laimennetaan vain 1/5 suhteessa joten ei ole niin kallista. Itseäni kauhistutti ennen käyttää Dr. Repeliä koska hevoset rapsuttelevat toisiaan ja ties mitä käy kun myrkkyä menee elimistöön!

    VastaaPoista
  17. Itse olen käytänyt Dr. Repeliä nyt joku 3-4 vuotta. Tehoaa mun mielestä hyvin, tosin kyllä niitä öttiäisiä vielä pörräilee, muttei oo koskaan vielä paarma purrut kun tätä on laittanut ennen ajoa/ ratsastusta.

    ITse oon kädellekin saanut useasti sitä, eikä aiheuttanut mitää allergisia reaktioita/ kutinaa/ ihottumaa. Esim. ponini korviin ja poskiin laitan omalla kädellä sitä :D Jos en itse kestäisi sen aineksia, en kyllä laittais poneihinikaan sitä.... :DD

    Toistaiseksi poneilleni ei oo mitään ihottumia/ reaktioita siitä tullut, joten sillä mennään :) Ei vaan oo (meillä) 2 viikkoa kestävä, todellakaan. 2-3pv välein lisäilen, tosin enpä oo toininu ohjeidne mukaan, mm. pessyt hevosta yms... :D

    Joku olis kyllä kiva, mitä vois laittaa ettei tarvis joka päivä käydä.. Esim. jos lähdet ite mökille, nii vois laittaa tökötit ja antaa ponien olla vklp rauhassa laitumella.. :)
    Porcivettiä löytyy, mutta haju on niin kamala ja tuju, ja värjäisi vaaleat ponit, etten todellakaan laittaisi sitä hevoseen!! :DD

    Pikiöljystä olen kuullut kamalasti hyvää, mutten oikein tiedä, mistä sitä saa....? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankkijasta saa!

      Poista
    2. Löytyy joidenkin kauppojen perus hevostarvikeosastoilta, esim. Tuurin kyläkapasta ostan itse. :) Lisäksi netistä saa hyvin, mm. Hevarilta löytyy nimeltä Kietäväisen pikiöljy.

      Poista
    3. Ei liity aiheeseen, mutta hyppäätkö myös kisoissa turvaliivillä? Mitä turvaliiviä käytät? Olisi joskus kiva saada joku liiveihin liittyvä postaus!

      Poista
  18. Pikiöljyä käytetään. 10ml pullo kestää hevosella kesän, kun meillä kastetaan sormenpäätä pulloon ja hevosen eri kohtiin tökätään siten. Toimii silti hyvin! Meillä ei kyllä paljoa ötököitä edes ole. Ja varsinkin ihottumahevosen kanssa oli hyvä.

    Mutta mietin noita luonnonmukaisia - miten voi niin erilaiset tehoavuudet kun samat ainesosat :o

    VastaaPoista
  19. Kuinka paljon muuten annat suolalisää voitolle? Ruokalusikallinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollenkaan tällä hetkellä, pelkkä suolakivi :)

      Poista
  20. Käytän snuggy hoods ihottumaloimea. Ja pesen kosteuttavalla luonnonmukaisella shampoolla ja käytän Derflyä mikä on luonnonmukainen suoja.:) en halua käyttää myrkkyjä. Josku itsekin käyttänyt Dr Rebeliä

    VastaaPoista
  21. Me ostettiin solshedin summer spray testiin täksi kesäksi ja täytyy sanoa, että hyttyset eivät ainakaan olleet kimpussa. Tuote tuoksuu raikkaalta ja on helppo levittää karvapeitteelle. Kotimainen tuote ja tähän mennessä toiminut hyvin! :)

    VastaaPoista
  22. Moikka Tiia! Ajattelin tulla sulta kysyy nyt, että mitä mieltä sää oot. Eli siis me ollaan ostamassa ponia, ja käytiin 3 päivää sitten koeratsastamassa yks risteytysponi. Se oli aika laiska ratsastaa aluks, mut sitku kentälle laitettii esteitä nii se räjähti käsii.. Tai siis kun nostin laukan ja käänsin esteelle nii se lähti käsistä, mut sen sai kuitenki hidastettuu heti. Ravissa ei ollu mitää ongelmaa, eikä puomeilla tai muuten laukassa yms. Tykkäsin ite tosi paljon siitä ponista, mut ostaisitko ite sellasen.. Ja ps. Tuo "ryöstäminen" on sillä vissiin opittu tapa kun ratsastuskoulussa on... äääh se oli ihana, mut mun vanhemmat ei oo vakuuttuneita oikee... Saiskohan sen tavan jotenki pois ? Anteeks tää kauheen pitkä ja sekava viesti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ostaisi, varsinkaan ekaksi poniksi :) Löydätte kyllä vielä paremman!

      Poista
  23. Porcivet aiheuttaa syöpää jonka takia lopetettiin sen käyttö nopeaan. Loimiin laitetaan ihottumaisille dr. Rebeliä. Pikiöljy rikkoi ihoa ja ärsytti sitä ja aurinkoisina päivinä sitä ei voi käyttää koska öljy polttaa. Lopetettiin sen käyttö. Soldhes tuotteita testailtu ja mietitty. Omaa miksiä suunniteltu mikä sopisi noille meidän ihottumaisille. Toimivat myrkkyjä ja rasvat toimivat niin kauankuin sitä on iholla. Pikiöljyä ollaan sekoitettu myös rasvaan näin myös pitempi vaikutus. Näitten kanssa jouduttu jo pitkään kamppailemaan. Meille sopivaa ei olla vielä löydettyä

    VastaaPoista
  24. Meillä on ollu Dr.Repel ja ei tunnu kunnolla tehoavan mäkäräisiin. Hevoset ihan täynnä puremia vaikka kuinka laittaisi.

    VastaaPoista
  25. Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.