Puhelimen tyhjennystä ja kuulumisia

tiistai 24. toukokuuta 2016

Hupsista kun taas on on edellisestä postauksesta vierähtänyt aikaa. Nytkään ei tekisi yhtään mieli istua tässä koneella kun ulkona paistaa ihanasti aurinko. Mulla muuten alkoi kesäloma tänään, tai no yksi itsenäinen kurssi on vielä kesken joten en tiedä milloin teen siihen liittyvän kokeen, mutta kuitenkin! Maanantaina tuli yo-tuloksetkin kevään kirjoituksista ja olin kyllä yhtenä hymynä niitä katsoessa, sillä matikka oli noussut yhden arvosanan verran ja uskonto jopa monta arvosanaa! Äikkä jäi todella vähän vaille laudaturin, joten se ainoastaan vähän harmitti... No, jos opiskelupaikka ei irtoa niin pitää koittaa uusia näitä joissa tiedän vielä pystyväni parempaan.

Sitten kuitenkin asiaan eli puhelinkuviin, jotka on melko talvisia verrattuna siihen kun nyt katsoo ikkunasta ulos. Seuraavalla kerralla sitten kesäisempiä puhelinkuviakin!
Näitä kenkiä oon tainnut hehkuttaa jo aika monesti, mutta kerta vielä! Kyseessä siis Björn Borgin* siistit kiiltokengät House of Brandonilta // Ajoitin jossain vaiheessa  iltalenkin juuri auringonlaskun aikaan ja vitsi oli nättiä! // Ekoja kertoja sulalla kentällä, lumikasatkin taustalla ja toppatakki päällä // Lumenelta tuli taas ihana meikkilähetys ja jossain vaiheessa puhunkin meikkivoiteista, sillä vihdoin löysin täydellisen!


Löysin piponi harmillisesti vasta lopputalvesta, mutta silloin sitä tuli käytettyä sitäkin useammin // Eväsretki tallille, pitäisi useammin väsätä noin kivan näköistä ruokaa! // Parhautta on juuri lanattu kenttä! // Nyt kun suurinta osaa kaveria ei näe enää koulussa on pitänyt käydä kahvilla tavallista ahkerammin. Mun lemppari on vaniljajäälatte!

Tuolla vessassa on tullut otettua jo ehkä vähän liian monta selfietä, haluan tommosen valon meille kotiinkin! // Mun omassa autossa ei ole auxia, joten luxusta ajaa äitin autolla ja kuunnella sitä musiikkia mitä haluaa! // Yhtenä aamuna heräsin postipojan ovikellon soittoon. Ärsytti kunnes selvisi mitä herkkuja Vaasan oli mulle lähettänyt... // Voitto nukkuu nykyisin monet päikkärit päivässä - aina samassa kohtaa.
Jälleen kerran näitä upeita iltalenkkimaisemia // Oon nyt innostunut käyttämään vaaleita farkkuja, kivaa vaihtelua niihin koko talven jalassa olleisiin mustiin // Tuo on niin siisti mesta ottaa kuvia, että pitäisi tänäkin kesänä raahautua sinne ihan kunnon kameran kanssa // Kevään ekoja vihreitä meidän pihassa maistelemassa.

Iloinen kuski joku viikonloppu sitten // Kaverini Jenna koripallolla temppuilemassa ja Kuopion siistit maisemat, harmi kun noita iltahämäriä on niin vaikea kuvata! // Ekat terassikelit // Nykyään kuljen yleensä aina ilman meikkiä, joten on niin ihana välillä sitten meikata ihan kunnolla, kuten tässä kuvassa!
Vappu x2 // Ekat terassilatet, kyllä muuten maistu normaalia paremmalle! // Tässä mun hiukset näyttää jostain syystä tummemmille mitä ovat, mitä olette mieltä pitäisikö värjätä vähän tummemaksi?

Viimeisiä kertoja tänä keväänä koulukirjojen parissa // Mun supercool uusi avaimenperä ja lompakko! // Lähdössä tyttöjen kanssa ajelemaan // Tykkään niin paljon noista graffiteista kuvien taustana, pitäisi varmaan maalata joku graffitiseinä kotiin.. Hehe :D

Instagram @tiiavoitto ja @lillivoitto
Snapchat @tiiasuomalainen

43 kommenttia

  1. Miks laitat lifestyle kuvia kun tää on hevos blogi??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jo useammin sanonu, että tää ei enää oo vaan hevosblogi, sillä nykysestö hevosarjesta en vaan saa tarpeeks juttua aikaseks :)

      Poista
  2. Hieno postaus ja jälleen kerran hienoja kuvia!😍❤️

    VastaaPoista
  3. Milloin olisi kesäloma myday tai joku kesäinen videopostaus tulossa??😌👌🏼 Ja muutenkin videopostausta milloin olisi tulossa pitkästä pitkästä pitkästä aikaa...😻💛

    VastaaPoista
  4. Missä päin Kuopiota vissin on otettu toi 4 kuva? Ja tässä on linkki siihen? https://1.bp.blogspot.com/-ed3NDiERG9k/V0RsCGUWdJI/AAAAAAAAnOY/yiDgWOYNvzcciixfSLe8aiMKhcW_mPNnQCLcB/s1600/2.jpg

    VastaaPoista
  5. Missä toi 3 kuva on otettu? Linkki tässä: https://4.bp.blogspot.com/-WoU00e44BEk/V0RsBolucGI/AAAAAAAAnOM/GwAW2nzawbYLC91EzOdewSJINbAmeah7ACLcB/s1600/3.jpg

    VastaaPoista
  6. Miks teille on tullut oven taakse joku posteljooni noitten Vaasan juttuja kans?

    Jos et tiedä mitä tarkoitan niin 3 kuva ja linkki on tässä: https://3.bp.blogspot.com/-A2Xw9MLmCKs/V0RsAVdHPmI/AAAAAAAAnOI/E3tVA9z0DRUWZZUS5vr_d7Pg9qFphQeCQCLcB/s1600/8.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin mukana Vaasan mainoskampanjassa niin siksi :)

      Poista
  7. Voisitko vähän selventää tätä kun jäin vähän miettimään tätä lausetta minkä kirjoitit: "Mun omassa autossa ei ole auxia, joten luxusta ajaa äitin autolla ja kuunnella sitä musiikkia mitä haluaa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aux on siis se liitäntä jolla saa puhelimesta soimaan musiikkia :)

      Poista
  8. Minkä merkkiset ratsastushousut sulla on tässä kuvassa jalassa? Linkki: https://4.bp.blogspot.com/-dKO3T5G2R6E/V0Rr_i2KvJI/AAAAAAAAnOE/y_8WUBwI20sUbwmoal0n5wz-CTfnmpaAQCLcB/s1600/9.jpg

    VastaaPoista
  9. Hieno postaus!💋😍😘 Minkä takia sulla alko kesäloma näin aikasin?😘

    VastaaPoista
  10. Milloin videoo??💗💗👌👌

    VastaaPoista
  11. Tosi kivoja kuvia! :) Onnittelut hienoista yo-tuloksista! :D Mä oon lukion tokalla ja kirjotan ensi vuoden keväällä, jännittää jo nyt ihan hirveesti!! :o Tai suoraan sanoen yo-kirjotukset on jännittänyt jo siitä saakka kun hain lukioon... Heh ;)

    Eiks sulla muuten ollut joku opiskelutekniikka-aiheinen blogiteksti? En löydä sitä tähän hätään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha niitä on liikaa jännittää - aina voi uusia :) Ja täällä vinkit http://www.lillivoitto.fi/2016/01/onnettomuus-jaalla-vinkit-kevaan-yo.html

      Poista
  12. Sä oot nätti ja hyvä kuvaaja,oot varmaan muokannut noita kuvia,osuko oikeeseen?

    VastaaPoista
  13. Miksi päätit kirjoittaa uskonnon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo (sain lukematta kursseista 9 ja 10) ja mielenkiintoinen (maailmanuskonnot yms, raamattu jutut ei niinkään..:D).

      Poista
  14. Kivoja kuvia😍
    Olen ostamassa järjestelmkameraa ja en tiedä millä olisi hyvä aloittaa😅
    Olisiko sinulla jotain vinkkejä😀
    Olen ajatellut Nikon 5200 onko sinulla kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen menemään esim Rajalaan, siellä osaavat neuvoa. Mulla ei oo mitään kokemusta Nikonista :/

      Poista
  15. Hei, oon jo pitkään tullut niin hyvälle mielelle sun postauksista, että tänään päätin kiittää :) En ehkä ole blogisi "kohdeyleisöä", mutta annat energiaa +30v kotiäidillekin! Itse asiassa näin sinut ohimennen kaupungilla ja siksi päätin käydä kertomassa kiitokset. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi siistiä, että jutut kiinnostaa vähän vanhempiakin. Kiva kun kommentoit :)!

      Poista
  16. Herrajumala miten kaunis oot noissa kuvissa! :) Varsinkin toi missä kerroit meikanneesi pitkästä aikaa. Upeita!

    VastaaPoista
  17. Tummemmat hiukset sopis kyllä paremmin! (:

    VastaaPoista
  18. Mitä arvosanoja sait kirjoituksista? :)

    VastaaPoista
  19. Teit toiseen blogiisi viime vuonna postauksen jossa kerroit vinkkejä kirjoituksiin, niin nyt sitä postausta kaipaisin kun olisi ajankohtaista mutta oot tainnu poistaa sen blogin :( Oli kumminkin tosi hyviä vinkkejä siellä muille jaettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.lillivoitto.fi/2016/01/onnettomuus-jaalla-vinkit-kevaan-yo.html

      Poista
  20. Kivoja kuvia,milloin voit tehdä videon missä ratsastas Voitolla. p.s milloin viimeksi hyppäsit Voitolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime hypyistä on oikeasti kohta melkein jo vuosi :/

      Poista
  21. Millon sun on tarkotus valmistuu ylioppilaaks? :)

    VastaaPoista
  22. Onko tuo lompakko Ted Bakerin (vai vaan saman henkinen)? Supersöpö! :) T. Itsellä just uusi lompakko hakusessa ja etenkin tuontyyliset on ihan sikanättejä!

    VastaaPoista
  23. Toivoisin jotain DIY- videopostausta tai mydaytä ja ihanii kuvii 🌸💕

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.