Lokakuun kuulumiset

perjantai 14. lokakuuta 2016


Nyt tulin kuitenkin nopsaan ennen töihin lähtöä jakamaan muutamat alkuviikosta otetut kuvat. Pitkästä aikaa Pinjan kanssa ratsastettiin eri aikaan, jotta saataisi blogiinkin vähän matskua. Meinasi tosin hämärä yllättää, vaikka muka niin aikaisin lähdettiin talliin. Alkaa olla melko pimeää jo iltaisin... Talven tulon huomaa myös noita karvaturreja katsoessa! Voittokin on nykyisin lähes aina ilman loimea ja sen kyllä näkee pitkänä ja tuuheana talvikarvana.

Mä olin tosiaan viime viikon Helsingissä ja kävin muiden juttujen ohella moikkaamassa Aadaa ja Champpia yhtenä iltana. Aadan kuvaamaan videon vierailusta löydätte täältä. Oli kiva pitkästä aikaa käydä kunnolla tallilla, nähdä hienoja hevosia ja päästä vähän enemmän mukaan tommoseen elämään mitä ennen omien heppojen kanssa elettiin. Pitäisi oikeasti varmaan käydä jotkut kisat tai valmennukset täällä koti Kuopiossakin katsomassa... Tosin mitenköhän kovasti sen jälkeen tekee mieli itsekin treenaamaan. Sittenkin ehkä huono idea :D

Pinja ratsasti Voiton mun ollessa poissa, mutta muuten Voiton aktivointi on tehty lähinnä maastakäsin kävelylenkkien muodossa tai muuten puuhaillen. Tuntuikin oudolle pitkästä aikaa viikonloppuna ratsastaa itsekin. Viime aikoina olen enemmän tykännyt käydä lenkillä Voitto narun päässä. Tulee samalla itselle liikuntaa ja Voitto pääsee maastoon. Kuitenkin välillä hyvä sinne selkäänkin kavuta ja tehdä vähän erilaisempaa jumppaa.

Voitto tosin yllättää aina notkeudellaan. Se on kyllä semmoinen kuminauha, ettei jämähdä pitkänkään kevyen jakson jälkeen. Toki eihän se nyt mitenkään entisensä ole, mutta silti huomattavasti taipuisampi mitä vaikka Lilli tälläkin hetkellä. Olen mennyt nyt parina kertana vähän aivojumppana ja vaihteluna puomeja käynnissä. Ne on tosi hyvää jalkojen nosteluharjoitusta käynnissäkin tehtynä, varsinkin kun toinen pää on ollut maasta vähän koholla. Kun epätasaisia maastoja ei ole aina saatavilla vastaa tuollainen puomijumppa vähän samaa. 


Ihanaa viikonloppua kaikille! Mä lähden vielä ruokkimaan hevoset ja sitten suuntaankin kohti kaupunkia.

31 kommenttia

  1. Ihana postaus tiia.ja tosi ihania kuvia.

    VastaaPoista
  2. kivassa väriharmoniassa ulkoasun kanssa nää sun kuvat :)

    VastaaPoista
  3. Moi Tiia! Olisi mahtavaa, jos sinulla on aikaa katsoa blogini uusin postaus. Se ei ole kovin pitkä, koska ei ollut aikaa tehdä sitä, mutta siellä on arvosteluni blogistasi.
    Osoite siis on : hevosetainamielessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! 😋 Ilmeisesti et kuvannut videopostausta kun kävit Hesassa?😝🙈

    VastaaPoista
  5. Toi 2 kuva, kun oot voiton selässä, niin ihan oot Tiia sen näköinen että sie olisit itkeny?😅😅

    VastaaPoista
  6. Kuvaatko videopostauksen, syyslomalla?😊 esim: (myday, tai joku vastaava) Ja alkoko teilläkin syysloma tänään?😘😌🙋🏽

    VastaaPoista
  7. Ihana kuva Lillistä & Voitosta toi ihan viimeinen!😍😌💙❤️

    VastaaPoista
  8. Moi Tiia! Tosi kiva postaus! Blogisi arvostelu uusimmassa postauksessani hevosetainamielessa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Tosi mielleyttävä postaus :) Ja hyvää viikonloppua sullekin!

    VastaaPoista
  10. Onpa ihanan rennot kuvat!
    Ihan uteliaana kyselen, että onko voiton turparemmillä nykyään mitään merkitystä kun vain köpöttelette, vai onko rennomminkin harrastaessa sille välttämätöntä tarvetta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei saa irti ja en uusia suitsia viitsi ostaa, joten tuolla mennään :)

      Poista
  11. Viitaten tuohon ylempään anonyymiin, niin miksi et esim mene kuolaimettomilla? Ja turpahihnalla ei ainakaan ole mitään merkitystä, hevosen kiusausta vaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen päitsillä useasti, niillä vaan en osaa ratsastaa Voittoa kunnolla läpi joten välillä suitsillakin :)

      Poista
  12. Missä oot töissä? Luulin nimittäin että oot vaan lukiossa :D

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia. Ystävällisesti tämä. Huomaatko miten vinossa istut Voiton selässä? Varmaan ei enää haittaa, mutta jos treenaisit aktiivisesti, niin pian olisi heppa vino. Mukavaa syksyä sinulle ja hienolle Voitolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos esim. Voitto ei seiso ihan suorassa ja meneehän Tiia ilman satulaa....

      Poista
  14. Lilli ja Voitto on niiin söpöjä!! c:: Mä oon aina halunnu oman hevosen, mutta muut meidän perheestä ei osaa mitään hevosista ja niitä ei kiinnosta. Mulla on seinät täynnä heppajulisteita, mulla on keppareita ja leikin schleicheillä.:/ Tunnen itteni liian vanhaks alottaa ratsastuksen ku kaikki on alottanu sen tosi pienenä 3-10v :D Oon nyt siis 10v. Musta vaa tuntuu nii turhalta ku kuitenki vanhempana mun mieli muuttuu kuitenkin. En oo ikinä edes ratsastanut mutta osaan paljon hevosista. :I
    Tuntuu niin hyvältä kirjottaa mun ajatukset tänne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuksen ehdit aloittamaan hyvin ihan missä iässä tahansa ja lajin parissa on myös paljon vasta aikuisiällä aloittaneita.

      Olisiko sinulla mahdollista aloittaa ratsastustunnit jossakin kivassa ratsastuskoulussa? Samalla näkisit, onko ratsastus sitä, mitä tahdot ja mihin haluat käyttää aikasi ja rahasi.

      Suosittelen sinua puhumaan vanhemmillesi asiasta, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tätä ihanaa lajia. :)

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
    2. Ihan hyvin voit alottaa 10 vuotiaana, et ole yhtään liian vanha!:)

      Poista
    3. Kiitos paljon neuvoista! <3

      Poista
  15. siis Voitto on niin Söpö ja sä olet kaunis ihania kuva

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva postaus! Varsinkin toi kuva missä Voitto ja Lilli on molemmat, ja sä Voiton selässä, on todella ihana <3 <3 Noi sun vihreät kumisaappaat on muuten hienon väriset :D

    Mä seuraan Aadan blogia ja Youtube-kanavaa, hän on tosi taitava ratsastaja ja Champ on upea hevonen! :) Teidän yhteisvideo oli kiva.

    VastaaPoista
  17. Moi Tiia! Oletko jo kokeillut uutta Elixin makurouheita? Jos et niin kannattaa, ihan jo näin muutaman kerran sitä syöneenä olen ihan myyty! Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennoo kokeillut. Mitä ne siis oikein edes on:D?

      Poista
  18. Voiko sulle Tiia lähettää enään postia? Mua ei haittaisi vaikka et vastais mutta voiko sulle enää lähettää postia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiia on sanonu ettei pysty enää lähettämään

      Poista
    2. Ei voi enää valitettavasti laittaa :/

      Poista
  19. Kokeilkaa joskus mennä kaulanarul vaik lillil jos vote o liia säpsy

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.