Kolme asiaa

maanantai 21. marraskuuta 2016


 Maanantain kunniaksi blogeissa viime aikoina pyörinyttä haastetta. Näitä haasteita sai jossain vaiheessa lukea blogeista ihan liiankin kanssa, mutta pitkiin aikoihin niitä ei ole näkynyt. Kivaa vaihtelua niin minulle kun teillekin siis pitkästä aikaa tarttua tällaiseen haasteeseen. Kyseessä on siis 3 asiaa -haaste, jonka idea teille selviää varmasti heti ekojen kohtien jälkeen!


3 asiaa, joista pidän...
- Voitto ja eläimet ylipäätänsä, mutta erityisesti Voitto ♥
- Bloggaaminen, videoiden teko, valokuvaaminen ja some ylipäätänsä
- Herkut. Tällä hetkellä erityisesti kookospallerot ja cokis...

3 asiaa, joista en pidä...
- Loska. Sitä on joka paikassa ja kengät kastuu aina kun ottaa virheaskeleen loskakasaan...
- Voiton tilanne. Tekee ihan hirveästi mieli treenaamaan kunnolla!
- Kuukauden kestänyt flunssa ja enterorokon takia kuoriutuvat jalkapohjat. Ja mähän en ole ikinä kipeänä... 

3 asiaa, joita tein viikonloppuna...
- Ostin viimeiset jutut lakkiaisasuuni eli korvikset ja korkkarit! Nyt on kaikki kunnossa sen suhteen.
- Tutustuin useampaan uuteen ihmiseen ja nauroin heidän kanssaan ihan liikaa, vieläkin tuntuu kasvoissa :D
- Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni sunnareilla - tosin kuskin roolissa kuten yleensä aina baarireissuilla.

3 asiaa, jotka osaan...
- Biologiaa! Ihanan virkistävää aina kaivaa kemian ja fysiikan kirjojen jälkeen bilsan kirja esiin, olisipa kaikki aineet noin helppoja ja mielenkiintoisia.
- Etsiä tietoa netistä/somesta nopeasti. Oli sitten kyse jonkun tuotteen hinnasta tai jonkun puolitutun poikaystävän nimestä.
- Kuvien muokkaaminen. Kaveritkin usein laittaa mulle kuvat muokattavaksi, sillä oon hommaa niin paljon harjotellut ja löytänyt sopivat ohjelmat siihen hommaan, että se multa yleensä onnistuu!


3 asiaa, joita en osaa..
- Siivoaminen. En ensinnäkään näe sotkua/likaa, jonka lisäksi vaikka kuinka siivoisin ei tule siistiä.
- Iskeä silmää. Kovin usein tätä taitoa ei tarvi, mutta joskus varsinkin pienempänä esim. silmäniskumurhaajassa olisin tätä kaivannut.
- Tankata ajoissa. Aina saan jännätä, että riittääkö bensa seuraavalle tankille vai ei...

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
- Fysiikka ja kemia. Toivon mukaan opinkin ne asiat ennen toukokuun pääsykokeita.
- Kävellä korkokengillä, sillä vihdoin kun mun polvet kestää niitä käyttii sellaiset ostin. Mutta ehkä tämä tästä harjoittelemalla.
- Viheltää! Koska Lilli ja Voitto osaa tulla vihellyksestä luokse, mutta mä en osaa niitä siis kutsua...

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
- Lukea tämän päivän luku-urakasta puolet. Sen ajoin vielä tehdäkin!
- Valmistella joulukalenterin loputkin luukut. Joulukuu on jo ihan kohta..!
- Siivota mun huone. Sillä siivosin tämän kunnolla viikonloppuna ja nyt jo alkaa vaatteet olla lattialla ja pöydät tavaran peitossa...

3 asiaa, joista stressaan...
- Mahdunko lakkiasmekkooni lakkiasipäivänä. Se on nimittäin aivan himpun liian nafti ja salilla ei ole tullut käytyä tässä kuukauteen ollessani kipeä.
- Pääsenkö opiskelemaan tulevana keväänä eli jaksanko ja pystynkö lukemaan tarpeeksi.
- Jos en tiedä esim. viikonlopun tulevia suunitelmia, eikä kukaan muukaan tiedä ja kukaan ei osaa sanoa mitään ja argh hermostuttaa jo pelkkä ajatus!

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
- Netflix ja hyvä sarja. Tällä hetkellä Gilmore Girls.
- Oma auto, jokin lempparibiisi täysillä ja kaveri pelkääjän paikalla.
- Puhelimen turha räplääminen.  Tosin en tiedä rentouttaako se sen takia, että vierotusoireet helpottaa..

3 asiaa, joita pelkään...
- Kauhuleffat. Yritin katsoa viikonloppuna yhtä, mutta se loppui melko nopeasti..
- Pimeä. Nykyisin vähemmän, mutta silti en mielelläni pimeässä liiku
- Käärmeet, isot hämähäkit ja hiiret, rotat yms.


3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
- Salivaatteet. Niin mukavia päällä, kivan näköisiä ja rentoja!
- Huppari. Oon oikeastaan aina kotona huppari päällä, varsinkin kylmällä on kiva vetää huppu päähän.
- Lämmin talvitakki. Inhoan palelemista ja lämmin takki päällä ei usein tarvitse palella!

3 asiaa, joita en pue päälleni...
- Turkikset. Varsinkaan oikeat turkikset, eivätkä ne tekoturkiksetkaan oikein mun tyyliin sovi.
- Napapaidat tosi matalan alaosan kanssa. Inhoan käyttää mahan paljastavia paitoja, ilman tosi korkeaa alaosaa.
- Samettivaatteet. Ei nappaa sitten yhtään ja näitä näkyy nyt paljon kaupoissa!

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
- Uusi kuvausvälineitä, etenkin videointia varten. Kuvausvalot, mikrofoni jne.
- Uusia meikkejä, vaikka en oikeastaan tarvitse mitään.. Mutta silti niitä on niin kiva hankkia, varsinkin kun Kuopioon tuli nyt Kicks!
- Uusimman iPhonen ihan vain tosi hyvän kameran takia. Mutta oma kutonen on vielä niin hyvässä jamassa, että en oikeasti aio seiskaa hankkia.

3 asiaa, joista unelmoin...
- Toisesta omasta hevosesta, mutta vasta sitten joskus myöhemmin.
- Opiskelupaikasta, mielellään siellä lääkiksessä.
- Siitä, että Voitto parantuisi. Tämä tosiaan pelkkää unelmaa, koska se ei ole mitenkään mahdollista.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
- Muutto pois kotoa ja samalla siis opiskelupaikan saaminen. Mahdollisesti muutto jopa jonnekin muualle kun Kuopioon.
- Ylioppilaslakin saaminen, vaikka tämähän melko varma juttu on kun kaikki hommat on tehty. Silti odottamisen arvoinen tapahtuma.
- Innostuksen salilla käymiseen palautuvan. Motivaatio on nyt sairastumisten ja muidenkin asioiden takia ollut vähän maassa, mutta pakollinen tauko on tehnyt tehtävänsä ja vähän alkaa jo mieli salille tekemään.


Mitäpä tykkäsitte tällaisesta postauksesta vaihteluna?

36 kommenttia

  1. Tämmöset haasteet ois tosi kivoja jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus.millo teet my day vidin ja pikän kiva katsoo.mutta kaikki vidit on ihania mitä oot tehny.☺

    VastaaPoista
  3. Mukavaa vaihtelua tälläiset postaukset :) Aiotko kirjoitella sun lukujutuista/taktiikoista tms tänne? Olen itsekin lääkikseen suuntaamassa parin vuoden päästä, sen takia kiinnostaa kaikkien muidenkin "kohtalotovereiden" tilanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen varmaan sitten pääsykokeiden yms jälkeen jotain isompaa postausta :)

      Poista
  4. Aika monet samoja kuin mulla! Ja kiva postaus!��

    VastaaPoista
  5. Sattuisitko tietämään jotain koneelle ladattavaa kuvanmuokkausohjelmaa (miel.ilmainen tai todella edullinen) jossa ois reilusti filttereitä? Esim Picasa on muuten aika jees mut filtereitä siinä on todella huonosti😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VSCOcam puhelimelle, koneelle en tiedä sellaisia missä olisi :)

      Poista
    2. Olen tykännyt netistä löytyvästä online-ohjelmasta www.ipiccy.com .

      Poista
  6. Haha mä rakastan siivoomista, etenkin oman huoneen siivoamista! Tosin vähän pakko pitää siistinä puolivuotiaan koiran takia, olen kerran joutunut keventämään sen verran tiliä kun 1,5v sitten koira söi sukan ja joutui ell pöydälle että sen jälkeen on kyllä etenkin lattia ollut tiptop😄 En haluaisi uudestaan sellaista katoa tililleni 😁 Oon myös siivonnut kaverien huoneita lukemattomia kertoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama juttu siivoaminen on elämäni enkä tykkää olla sotkuisessa ympäristössä. Imuroin ja pyyhin pölyt joka ikinen päivä. Siivoan aina hevoseni ja kanin häkin ja se on hauskaa vaikka mua haukutaan välillä perfektionistiksi (miten se nyt kirjotetaankaan) Koulussa pulpettini on siistein. Kivaa että on samanlaisia ihmisiä etten ole ainoa tässä maassa :D

      Poista
  7. Tosi kiva postaus ja kuvat :) Varsinkin toi eka kuva on tosi hieno!! Mukavaa vaihtelua tällanen blogissa, ja tää haaste oli kiva, kun taas jotkut haasteet mitä esim. youtubettajat tekevät ovat aika hölmöjä... Mä en myöskään ole mikää paras siivoamaan enkä koskaan viitsi tehdä sitä ajoissa, siksi huone on aika kaaoksessa.

    Olen vasta lukion tokalla mutta silti muakin jännittää jo tuleva opiskelupaikka, eli tulenko pääsemään sinne mihin haluaisin, tai pääsenkö mihinkään! Ja tietysti myös yo-kirjoitukset jännittävät. Kiva kun sä olet kirjoittanut tänne blogiin aiemmin sun lukio-opinnoista ja mm. opiskeluvinkkejä :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus :) Lisää tän tyylisiä!

    VastaaPoista
  9. Saatanpa tehdä itsekin tämän haasteen...
    Saako noita kopioida vai pitääkö keksiä omat kolmen asian kohdat? :)

    https://huimaamenoa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva haaste postaus. Ja kiva kun välillä vähän erilaista postausta! Mul on muuten ip 7;)

    VastaaPoista
  11. Ja mitä kuvien muokkaus ohjelmia käytät??

    VastaaPoista
  12. Siiiis niin hyvä postaus! Odotin vain muutamaa kohtaa, mutta niitä tulikin runsaasti :)

    VastaaPoista
  13. Ootteko missäänvaiheessa miettiny uuden esim yhteisen treenihepan ostamista tai vaikka ylläpitoon ottamista? Onko bellan tarkotus olla teillä jatkuvalla sopimuksella vai onko se vaan jonkin tietyn aikaa? :)

    VastaaPoista
  14. Oi aivan mahtavaa, että taas pitkästäaikaa teet joulukalenterin!♥

    VastaaPoista
  15. Onnea pääsykokeisiin ja ennen kaikkea niihin pänttäämiseen! Keväällä kun stressi alkaa painaa päälle, tehtävät eivät suju ja fysiikan kaavat pyörivät päässä 24/7 vaikka kuinka koittaisi ottaa rennosti niin muista, että se opiskelupaikka todellakin on sen arvoista :)

    Mihin kaupunkiin meinaat hakea, ilmeisesti ehkä jonnekkin muualle kuin Kuopioon? Kannattaa tutkia eri kaupunkien opetussuunnitelmia, eroavat toisistaan enemmän kun olisin ite hakiessa kuvitellut :D Helsingissä on myös nyt menossa opetussuunnitelman muutokset. Ite alotin tänä syksynä Tampereella ja oon kyllä tykänny! Jos PBL kiinnostaa oppimismenetelmänä, niin suosittelisin ehdottomasti Tamperetta, oon myös helsinkiläisten kanssa tästä keskustellut ja yleinen mielipide on että PBL toimii parhaiten täällä. Meillä on integroitu pitkin preklinikkavuosia jo käytännön hommia, tänä syksynä ollaan esimerkiksi otettu verinäytteitä toisiltamme, käyty neuvolassa opintokäynnilla, nähty dissektio ja pidetty nallesairaalaa päiväkotilapsille :)

    Jaksamista siis lukemiseen, se kyllä kannattaa!

    VastaaPoista
  16. Tää oli taas ihan mahtava postaus ♥

    VastaaPoista
  17. Mihin kaupunkiin aiot hakea ja haetko nyt sitten ihmis- vai eläinlääkikseen? :)

    VastaaPoista
  18. Toisaalta ihan kivaa vaihtelua heppa postauksille nää muut postaukset, mutta näissä on joskus asioita, jotka saa niskavillat nousemaan pystyyn. Esim nyttenkin "mainostit" meikkien ostamista jostain Kicksistä, jossa tuotteet eivät ole eläimillätestaamattoimia, eli kannustat ihmisitä kannustamaan eläinrääkkäystä(ja tietysti kannustat itse siinä samalla). Toisaalta tuo että et voisi pukea turkiksia oli hyvä juttu. Kun tätäkin blogia lukee useampi henkilö niin sillä mitä kirjoittaa on vaikutusta ihmisiin ja heidän valintoihinsa, niin teksit voivat saada ihmiset toimimaan ettisesti tai epäeettisesti.

    VastaaPoista
  19. Ihana postaus! Harmi kun Voitolla ei voi enää kunnolla mennä:( tykkäsin nimittäin kattoo kaikkii sun kisavideoita❤

    VastaaPoista
  20. Pakko kysyä että miten raskit muuttaa Kuopiosta pois kun Voitto jää teille kotiin?

    VastaaPoista
  21. Miten sun luku pääsykokeisiin on sujunut? Luetko klo 8-16 vai jotenkin muuten? Menikö sun kirjoitukset hyvin? Saitko monta laudaturia? Mä kirjoitan keväällä ja haluan myös Tampereelle opiskelemaan. Yritän saada fysiikasta, kemiasta laudaturia, mutta usko meinaa mennä. Vähän olen kade, kun sulla jo ohi.

    VastaaPoista
  22. http://kissapedonviikset.blogspot.fi/2016/11/kolme-asiaa.html

    Kiitos inspiraatiosta! Lisää näitä postauksia! :)

    VastaaPoista
  23. Onko Kakkahaaste 3 tullut? 😊

    VastaaPoista
  24. Oli tosi kiva postaus. Voisitko joskus tehdä/kuvata postauksen, missä esittelet talli ja ratsastus vaatteesi.😊

    VastaaPoista
  25. Vähän myöhään kommentoin, mutta tää oli yllättävän kiva haaste! Tämmöisiä voisi tulla useamminkin, vaikka kerran kuukaudessa.

    VastaaPoista
  26. Millin tulee taas linkkaa instagramisi?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.