Lillillä maastoilua

perjantai 4. marraskuuta 2016


Ihanan talvisia terveisiä taas täältä ruudun takaa tällä kertaa! Tosin on tässä tulevassa talvessa huonot puolensakin niin ratsastuksen kun bloggaamisen suhteen. Naama on kuvissa punaisempi kun Petteri Punakuonon nenä (jos ja kun ei ole jaksanut tallille meikata), varpaat jäätyy, puhelin sammuu pakkasessa, kavionpohjiin muodostuu ikäviä tilsoja ja valoisia kuvia saa vain parin tunnin ajan päivässä. Mutta täytyy myöntää, että kuvaamiseen on noussut ihan uudenlainen inspiraatio lumen myötä. Samanlailla kun keväälläkin ensimmäiset ihanan vaaleat kuvatkin tuntuu aina niin kivoille ja raikkaille!

Mä alan tosiaan parantua hiljalleen tästä enterorokosta, jota olen jo viikon päivät melkein sairastanut. Kädet on ja varpaat on edelleen vereslihalla, mutta paksujen villasukkien ja kevyin ohjasottein onnistui kevyt ratsastelu hyvin. Tai no hyvin olosuhteisiin nähden. Kerran jouduin hyppäämään selästä pois, sillä Lilli meinasi liukkaalla tiellä mennä tilsojen takia nurin. En uskaltanut selässä kääntää sitä, joten hyppäsin maahan ja käänsin Lillin maasta käsin. Liukastelujen jälkeen päästiin taas vakaalle maaperälle ja Pinja punttasi mut selkään.

Tänä talvena ei onneksi tarvi stressata Voiton ratsastelujen suhteen. Säällä kun säällä voi onneksi mennä käyntiä ja muutahan Voitolla ei voi edes mennä. Muistan sen ainaisen stressin, kun kotona pystyi menemään vain käyntiä kovan kentän vuoksi ja sitten oli valmennus. Olipa hyvä mennä sinne kun hevosella ei ollut voinut mennä kunnolla koko viikkoon.

Nyt jatkan laukkujen pakkaamista, sillä huomenna suunnataan Helsinkiin Inspiration Blog Awardseihin ja bloggaajien päivätapahtumaan. Ihana matka varmasti tiedossa, vaikka asukriisi meinaakin iskeä. Tällaisena hevosbloggaajana kun iskee pieni alemmuuskompleksi muotibloggaajien upeiden asujen vieressä. No, pitää yrittää keksiä jotakin ja ehkä vain todeta, ettei tarvitsekaan olla yhtä tyylikäs kun ne muotibloggaajat..:D


Ihanaa viikonloppua kaikille!

27 kommenttia

  1. Ihana postaus.kuvatkin tosi mahtavia.
    Millon videoo?
    Voikko vastaa.

    VastaaPoista
  2. no mut justhan tuli kaks videoo melkee peräkkäi? :D

    VastaaPoista
  3. Pieni vinkki, tavalliset kuomat ovat todella lämpimät ratsastukseen! :) villasukan kanssa vielä lämpimämmät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä yleensä käytänki tai timberlandeja, mut niitä eioo vielä vaa kaapista kaivettu esii :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus. Voisitko tehä my dayn tai jonkun vastaavan. Oot yks parhaimmista hevosbloggaajista joita tiiän :-)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja kuvia, muutenkin kiva postaus :) Olis huippua jos sieltä Helsingistä tulisi jotain sisältöä postauksiin, tai video :D

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä postaus! Tuleeko reissulta videoo tai postausta ja hauskaa viikonloppua sinullekkin!

    VastaaPoista
  7. Pidä hauskaa viikonloppuna ja sillon kun meet Helsinkiin! Parane pian Tiia

    VastaaPoista
  8. Ihanaa viikonloppua sullekkin Tiia :))

    VastaaPoista
  9. Ihana Lilli ja pidä hauska viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten kumpaa suosittelisit? Samshieldiä vai CharlesOwenia? Onko sulla kokemusta Charles Owenista ja mitä oot tykännyt Samshieldistä?

      Poista
    2. Kumpaa suosittelisit, Samshieldiä vai Charles Owenia?

      Poista
    3. Kumpaa suosittua kypärää suosittelisit Samshieldiä vai Charles Owenia? Hintahan näillä molemmilla on samaa luokkaa.

      Poista
    4. Samshield koska ei ole mitään kokemusta COsta :)

      Poista
  10. Parenemisia, ja tosi ihania kuvia!
    Onpas siellä jo paljon lunta kuvista päätellen. Täälläpäin on vain maassa ihan vähän, ja sulaa vasmaan tänään jo pois:/

    VastaaPoista
  11. Moi! Ihan mielenkiinnostani kyselen ,että miksi ostit juuri Voiton? Ei oo pakko vastata, mutta tuli vaan mieleen.:) ps.pitkä aikainen seuraaja.

    VastaaPoista
  12. Kuinka usein ratsastat ilman jalustimia?

    poninponeilut.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. ihana postaus ;) oon äänestänyt sua! <3

    VastaaPoista
  14. voitko tehdä videon miten teit sen smoothie bowlin ? :)

    VastaaPoista
  15. Montako kertaa oot tippunu

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.