Uusia jalkaongelmia

tiistai 15. marraskuuta 2016


Voiton kuulumisia lupailin, mutta en ihan näin ikäviä juttuja olisi toivonut joutuvani kirjoittamaan. Voiton aikaisemminkin oireillut jalka näyttää tällä hetkellä melko huonolle ja en tiedä pitäisikö tässä odotella vai lähteä klinikalle. 

Voitto sai tosiaan perjantaina ilmeisesti Lilliltä potkun vasemman etusen ulkosyrjälle vuohisen ja polven välille eli siihen suojan alle. Äiti löysi sen jalka verta valuvana tarhasta. Mä riensin sitten kesken hiusten kihartamisen myös katsomaan mikä on tilanne. Haavat näyttivät aluksi pahoille, sillä verta oli paljon ja sitä oli valunut pitkin jalkaa ihan kavioon asti. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti ne lähinnä pintanaarmuiksi mitä nyt paksun karvan seasta näki.

Potkuksi niitä epäiltiin siksi, että kaksi reikää oli juuri hokin mentävällä etäisyydellä. Kahtena iltana haavoja hoidettiin betadinehauteella ja ne umpeutuivat hyvin. Turvotus ei kuitenkaan meinaa laskea ja jalka on kosketusarka. Käynnissä Voitto ei ainkaan onnu ja ravia en nyt ole testannut kun eihän sillä muutenkaan ravailla.

Nyt sitten vaan toivotaan, että jalassa ei ole muuta kun nuo haavat... Turvotus ja painearkuus vaan viittaa valitettavasti vähän muuhun, varsinkin kun haavat on jo siististi ruvella. Voihan toki olla, että sinne sisälle on puhdistuksesta ja hautomisesta huolimatta jäänyt jotain ja haavat vielä tuosta tulehtuvat. Se selittäisi pienen turvotuksen ja arkuuden. 

Jos ja kun ne haavat on kuitenkin potkun takia siinä jalassa, on sen täytynyt olla melko kova tälli ja sieltä voi olla jotain sisältäkin rikki. Painearkuus viittaa hyvin vahvasti jännevammaan, mutta juuri tuossa kohdalla ei hevosen jalan anatomiaa googlanneena ole kun varpaan ojantajalihaksen jänne. Googlaus kertoi myös, että siinä jänteessä vammat ovat hyvin harvinaisia, mutta nyt ei ole toki kyse rasituksessa syntyneestä vammasta vaan potkusta. 

Koska Voiton käyttö on jo tällä hetkellä hyvin kevyttä, en ole hirveän huolestunut ja heti kiidättämässä sitä klinikalle. Kun ei suoraan sanoen ole enää mitään menetettävää, jos hevonen olisi kunnossa ei enää varmasti mietittäisi, sillä jännevamman kanssa on hoidon tärkeä olla alusta asti oikeaa, jotta taataan mahdollisimman hyvä lopputulos. Eihän Voiton hankkarikaan ole koskaan kunnollisen kuntoutuksen ja hoidon vuoksi oireillut. Katsotaan nyt vielä siis tämä viikko mihin tilanne etenee.Onko lievä turvotus vain haavoista ja tärähdyksestä johtuvaa vai onko sieltä sisältäkin mennyt jotain rikki. Kevyellä liikunnalla ja kylmäyksellä toivotaan kaiken menevän siis ohi.


Onko teillä vastaavia kokemuksia potkuvammoista tai haavoista, jotka eivät olleet pahoja, mutta oireilivat silti?

61 kommenttia

  1. Meillä yksi hevonen on sellainen haavahelmi kun vaan voi olla... Monta tosi isoakin haavaa ollut ja kaikista ollaan selvitty 2xpäivässä kylmäämisellä, kävelyttämisellä ja sulfakuurilla! Haavat on ollu alkuun myös tosi turvonneita mutta laskenut kyseisellä hoidolla muutaman päivän päästä!😊 Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa erittäin vahvasti impparille! Syöttäkää oprimiä jos on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin on imppari ainakaan tällä hetkellä, Voitolla on niitä useita ollut ja tuo ei sille vaikuta. Ei ole kunnolla turvonnut eikä onni, Voitto kun on aikaisemmin ollut imppreistaan melkein kolmijalkainen käynnisäkin.

      Poista
    2. Impparia olisin minäkin veikannut.

      Poista
  3. Voi ei :/ Mun poni sai muutama vuosi sitten potkun hokeista ja se oli jo vanha poni en voi miettiä enää sitä tilannetta, koska sillä oli jo heikot jalat ja sillä mentiin kevyitä maastoja käynnissä. Muutama viikko sen jälkeen se alkoi ontua ja jouduttiin lopettamaan koska se jänneluu oli murtunut ja jouduttiin lopettamaan. Voimia sulle Tiia:D

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Toivottavasti mikään jalassa ei ole pahemmin rikki

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti siinä ei ole mitään kauhean vakavaa

    VastaaPoista
  6. Oma hevonen elää pihatossa, haavoja on silloin tällöin, joskus pahempiakin. Turvotusta on usein ollut vielä sen jälkeen kun haavat on kadonneet mutta klinikalla käydessä jalat ovat olleet ihan kunnossa. Luulisin että ihan normaalia...

    VastaaPoista
  7. Mun hoitoponi (issikka) sai mun veljen hevoselta hirveen potkun ja jouduttiin klinikalla käymään ja sanoivat että kylmää pitäisi pitää siinä ja ei muuta ratsastelua ja vain rauhallista kävelyä mutta tuohon en osaa sanoa kylmä vesi tyrehdyttää sita jos ruvet on jo niin en yhtään tiedä mutta tuossa mun vinkit ja suosittelen käymään klinikalla meillä hoitoponin jalka parani kun saatin neuvoja ��

    PS: Oot hyvä bloggaaja��

    VastaaPoista
  8. Oltiin lähdössä hevosten kanssa maastoon, kun yksi hevonen kääntyi ja potkaisi omaani. En edes tuntenut potkua, huomasin liikkelle lähtiessäni, että hevonen ontui. Haava oli pieni ja parani hyvin, viikon päästä vielä harkitsin osallistumista amateur touriin! Onneksi en osallistumut, kahden viikon päästä tuli tallilta soitto, että heppa on laitumella kolmijalkaisena. Äkkiä sitte se trailerin ja klinikalle. Murtumahan sieltä löytyi pitkän tutkimisen jälkeen. Ja heppahan siis laukkasikin ihan puhtaasti laitumella (sillon en liikuttanut sitä ollenkaan) ja silti jalka oli murtunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kuulostaapa ikävälle :/

      Poista
    2. Meidän tallilaisella oli vähän samanlainen juttu, klinikalla löytyi murtuma jalasta joka oli ollut siellä pitkään ja jota ei kolme eläinlääkäriä olleet huomanneet tutkimuksissa! Hevonen ontuili vain satunnaisesti mutta joutui heti kuoppaan kun murtuma löytyi. Hevoset on pelottavan hyviä piilottamaan kipua :/

      Poista
  9. Auts :/ Toivottavasti ei ole mitään vakavaa!
    Jos on... Eikai sitä väkisin pidä pitää hevosta hengissä jos sillä on kipuja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Vaikka hevonen ei aktiivisessa käytössä enää olekaan, tulee sitä hoitaa samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Kuulostaa naurettavalta että kun ei sillä muuta kuin kävellä niin ei ole kiirettä klinikalle. Jos jalka on kosketusarka veisin hevosen klinikalle ihan vain varmuuden vuoksi.

      Poista
    2. Klinikalle nyt ei edes näin nopeasti saa aikoja.

      Ja ihan hyvä ettei sitä aikaa vielä varattukkaan, sillä tämä postaus on kirjoitettu pari päivää sitten ja tänään sekä eilen tilanne on ollut tosi hyvä. Turvotus on miltei laskenut ja sen myötä kosketusarkuuskin kadonnut :)

      Poista
  10. Meillä on ollut hokkipotkusta syntynyt ojentajajänteen vaurio. Jalka näytti meillä banaanimaiselta jalan etuosasta, mutta kosketusarkuus ei ollut paha, enemmän itse haavauma aiheutti arkuutta. Meillä ei myöskään onnuttu hetkeäkään.

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti Voiton jalka paranee! Voimia sulle Tiia!

    VastaaPoista
  12. Eikö olisi järkevintä laittaa hepat eri tarhoihin, varsinkin kun on hokit jalassa. Jos tiedätte, että joku teidän kolmesta hepasta potkii, niin eri tarhaan vain. Ei kannata särkeä hevosta enempää. Olette juttujen perusteella vastuuntuntoisia ja tarkkoja ra t sastuspohjista, niin kannattaa tässäkin olla tarkka. Potkia potkii takuulla uudestaankin. Toivottavasti Voitto paranee hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina ennen ollut hepat eri tarhassa tämän takia, mutta nyt kun ei periaatteessa ole mitään menetettävää, joten ovat ne samassa kun siitä niin nauttivat. Jos vammoja alkaa tulla enemmän silloin pohdittava uudelleen, mutta nyt ei ainakaan tämän perusteella pistetä eriin :)

      Poista
  13. Olkaa tarkkoina, jos turvotus ei laske ja on kuuma ja etenkin jos turvotus alkaa leviämään.. Sepsiksen vaara.

    VastaaPoista
  14. Mun vuokraponilla oli vuosi sitten aivan samassa kohtaa haava potkusta, mutta ei muistaakseni oireillut siitä yhtään! Toki potkun iskukovuudesta ei voi tietää.

    VastaaPoista
  15. Meillä oli ihan sama tilanne pari viikkoa sitten eli tamma potkaisi 2,5v varsaansa hokeilla polveen. Kannattaa kokeilla ravuuttaa ja katsoa ontuuko (sen eläinlääkärikin käskisi tekemään), voiton vanha vamma ei siitä varmasti mene miksikään, mutta siitä saatte paremman varmuuden tämän uuden kolhun laadusta ja, että täytyykö käyttää klinikalla. Meillä jalka turvotteli noin viikon ja varsa kun on niin dramaattinen, että se meni suurin piirtein polvilleen käytävällä jos jalkaan hipaisi niin, että se huomasi sen. Sen sijaan pesarissa, kun samaan aikaan suihkutti vettä (ei väliä osuuko edes oikeaan jalkaan - ainoa tarkoitus oli harhauttaa varsaa) haavaa ja polvea sai puristella miten lystää eli ei se sittenkään välttämättä ihan niin kipeä ollut, mutta kunhan oli älleä koivestaan... :D

    Me saatiin heti potkua seuraavana päivänä eläinlääkäriltä antibiootti- ja kipulääkekuuri, mutta toisaalta kyse oli myös vähän hätävarjelun liioittelusta. Teillä tilanne siis toki vähän eri kun kyseessä eläkeläinen ja meillä oli kyse nivelen alueesta ja varsasta, jota halutaan varjella kaikin keinoin :)

    http://piritajavera.blogspot.fi/2016/10/varsaa-potkaistiin-ja-veera-on-muuten.html Tuossa juttu mun blogista, jos haluat lukea enemmän miten meillä mentiin ell ohjeitten mukaan :)

    VastaaPoista
  16. Eikää:( Toivottavasti mikään jalassa ei olisi pahemmin rikki. Tsemppii sinne!

    VastaaPoista
  17. Joutuvatko lilli ja voitto eri tarhoihin?

    VastaaPoista
  18. Mun täti oli kesällä hänen miehensä ja hevosten kans matkal vissiin kävi myös samalla björkbudas niin sen miehen hevonen oli potkassut sitä tädin heppaa kaulaan ja siinä oli tosi iso patti vieöä pari viikkoa sen potkun jälkeen. Turvotus kyllä laski ja on nyt normaali

    VastaaPoista
  19. Eihän ole mahdollista, että olisi osunut niveleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, jälki on aika tismalleen kahden nivelen välissä :)

      Poista
    2. Hyvä juttu, sitten uskaltaisin itse tilanteessasi ehkä odotella vielä tovin.:) Meillä tuli reilu vuosi sitten potku vasta 9 vuotiaalle hevoselleni jalkaan, se turposi ja vuoti verta todella paljon. Oli ihan kolmijalkainen. Heti seuraavana päivänä klinikalle ja tuomio oli, että nivel pahasti tulehtunut eikä tule enää kestämään käyttöä. Sitkeästi hoidettiin ja kuntoutettiin ja nyt reilu vuoden jälkeen tällä voi tehdä kaikkea kuten ennenkin. Nivel on täysin ehjä ja hevonen elämänsä kunnossa. Siksi siis kysäisin tässäkin, että eihän ole nivelessä, kun esimerkiksi itse en olisi moista edes tajunnut kun hevonen sai potkun, ellei olisi tallikaveri vinkannut. Niistä kuin harvoin enää tulee välttämättä edes eläkeköpöttely hevosia, vaikka minulla hyvä tuuri olikin... kaikkea hyvää sinulle ja Voitolle. Toivottavasti Voitto saa elää pitkän, hyvän ja kivuttoman elämän kanssasi. Toivottavasti myös potkuepisodi selkiytyy :)

      Poista
  20. KOMMENTTI EI LIITY TÄHÄN POSTAUKSEEN!!!😒 Vaan, kun tossa puhelimen tyhjennys postauksessa oli toi Graffiti seinä... niin oliks se niiku julkisella paikalla??😊 Ajeliko siitä (esim) ohi autoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli julkisella, muttei minkään tienvieressä vaan Konepajan Brunon pihassa :)

      Poista
    2. Aijaa, okei!😊 Katsovatko autoilijat "teitä" kun otitte kuvat siinä?

      Poista
  21. Ette laita eri tarhoihin, kun ei ole mitään menetettävää. Nyt en ymmärrä. Jos, Voitto saa lisää potkijalta potkuja, niin sen.jalka voi hajota niin, että menee poikki. Onhan.siinä menetettää. Voit menettää hevosesi. Laittakaa se uusi potkijahevonen eri tarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin muistaakseni periaatteessa mitään menetettävää. Meinaan siis lähinnä valmennuksia ja kisoja, jotka tollasten potkuhaavereiden vuoksi jäisi usein välistä.

      Pari haaveria talvessa ei ole niin paha, etteivätkö hevoset voisi samassa tarhassa olla. Ne kun on niin onnellisia yhdessä :) Toki jos tämä ei jää tähän pitää miettiä muita vaihtoehtoja, mutta tällä hetkellä hevosten hyvinvointi painaa vaakakupissa enemmän.

      Poista
    2. Itse ainakin ymmärsin ettei tämä uusi heppa Bella Voittoa potkaissut vaan Lilli. Ei yhden potkun takia ole mitään järkeä heppoja eri tarhoihin pistää.

      Poista
  22. Ajattelin kysyä, kun kerran Voitto on vain kevyellä liikutuksella niin paljonko hän syö ja mitäkin? :) Toivottavasti Voiton jalka paranee ja turvotus laskee! Minkälaisella liikutuksella Lilli on ja mitä hän syö? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto syö heinää oikeastaan ihan saman verran kun ennen kevyempääkin liikutusta, mutta kauraa ollaan laskettu ja se saa entisen 3 litran sijaan päivässä n 9dl eli 2-3dl/ruoka. Lisäksi tietty pellavaa ja kivennäistä :)

      Lilli syö oikeastaan melko samoin, mutta saa hiukan enemmän kauraa sillä liikku normaalisti kaikissa askellajeissa.

      Poista
  23. Oma hepo on sellanen sähläri ja aina "kaivamassa verta nenästään"(näykkii muiden kintereitä yms.) että ympäri vuoden saa olla jotain haavaa tai naarmua hoitamassa��. Kesäisin pääasiassa naarmuja laitumelta ja talvisin hokin jälkiä. Kerran ollut imppari jolloin meni kolmi jalkaiseksi ja estekisatkin jäi sen takia välistä, harmitti kyllä lievästi sanottuna paljon kun heppa alko verkassa ontumaan��. Toivottavasti Votella ei oo mitään pahempaa�� ����

    VastaaPoista
  24. Keskimäen Annillahan uus Sulo heppa potkas tarhassa ja oli ihan mätä koko kuukauden. Epäiltiin aluksi puikkoluun poikki menoo, mut ei onneks ollut ja Anni on palailemassa tunneille😃 Tsemppii Tiia👍👍💪

    VastaaPoista
  25. Voi Voitto-parkaa! Toivottavasti nyt ei sitten muuta tule.

    Tässä pari viikkoa on hoitohevosen kanssa saikkuiltu, kun tyyppi oli päättänyt piehtaroida vähän huonossa kohtaa ja jalat olivat sitten sujahtaneet rautaportin pinnojen välistä. Oli se sitten pari tuntia maannut sielä ennen kuin löydettiin. Mutta onni onnettomuudessa: ei ole luita eikä jänteitä poikki, vaan isohko hinkkaumahaava oikean takajalan reidessä ja lonkassa. Heppa selvisi säikähdyksellä ja nyt vain putsailua ja kävelyä, kun takaset ovat hiukan nesteiset edelleen. Onni vielä siinäkin, että koeviikolla minulla sattui olemaan juuri se päivä lomaa ja menin tallille!

    Mutta eipä tässä muuta ihmeellistä, tsemppiä nyt sinnekin päin!

    VastaaPoista
  26. Meidän hepalta murtui jalka juuri toisen hevosen potkaisemana. Ja siihen se sit meni :( että kannattaa viedä klinikalle, jos on pahan näkönen.

    VastaaPoista
  27. paranemisia voten jalalle<3 toivotaan parasta tsemppii myös sulle :))

    VastaaPoista
  28. Kurja juttu, toivottavasti Voitto paranee :/ Munkin hepalla on aiemmin ollut pari toisen hevosen potkusta tullutta haavaa, kun välillä meno tarhassa yltyy vähän hurjaksi heppojen kesken. Onneksi haavat ovat kuitenkin parantuneet nopeasti.

    ps. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  29. Musta tuntuu että se on Tiian Pinjan ja Bellan omistajan oma asia missä tarhassa kukin heppa on. Ja toivottavasti Votelle ei satu uudestaan tollasia. Ja että turvotus laskee!<3

    VastaaPoista
  30. Ei kyllä liity aiheeseen ollenkaan, mutta puhuit joskus että uusit englannin yo:n. Mitä sait uusinnasta? Menikö paremmin? :) Voi olla että oot kertonut joskus, mutta on mennyt vaan ohi.

    VastaaPoista
  31. Eihän vaan ole nivelen kohdalla? Mun hevonen lopetettiin kun nivelen kohdalla vuohisessa oli haava. Ajateltiin ihan perus haavaksi kun ei ontunut tai arkonit, muttei ruvennutkaan paranemaan. Vapaa heinä ja kahdessa viikossa laihtui luurangoksi. Klinikalla selvisi että haava oli nivelpinnalle asti jonne päässyt pöpöjä, siitä tullut niveltulehdus joka levisi kaikkiin jalkoihin. Laihtui siksi kun elimistö käytti kaiken energian yrittääkseen parantaa haavoja.

    VastaaPoista
  32. Meidän tallilla tunti hepat tarhaa kahdessa isossa tarhassa ja toisen tarhan "pomo" potkaisi toista heppaa jakaantuu kun tuli liian lähelle hänen ruoka kasaa niin siinä meni puikkoluu neljään osaan plus tuli pari hoki reikää. Siinä oli kontrolli käyntejä karsina lepoa ja sairastarhailua mutta saikin ja kuntoutuksen myötä sitä on tullut ihan normaali.


    Tsemppiä teille ja musta tuntuu että ei tullut mitään vakavampaa

    VastaaPoista
  33. Meillä oli vasta 11 vuotias tamma kun joutui lähtee tuonpuoleiseen :( Mut siis Nannaa potkas semmone jykevä, about 160 cm eestinhevonen. Nannalle tuli sitten semmonen jäätävän kokonen haava, paljon turvotusta ja väsymystä hevosessa itsessään. Kaks viikkoo puhisteltiin huolellisesti, mut ei auttanut. Vietiin klinikalle ja selvis et jänteesee oli osunu tosi pahasti ja leikkaus ois ollut vaihtoehto et poni ois saatu kokonaan kuntoon.

    Me päätettii äidin kanssa ettei ryhdytä koska leikkauksessa oli ihan sikana riskejä mm. Lannehalvaus
    Tamma sai kuurin ja kuukausi sen jälkeen alko taas oireilee.Vietiin klinikalle ja mitään ei ollut tehtävissä. Oli kuulemma jänne ruhjeitunut niin pahaks ja jalka mäti sisäpuolella nii päätettii et Nanna pääsettää pois tuskistaan😭😭

    Voimia Tiia💕💕

    VastaaPoista
  34. Jos voitto ei onnu niin tuskin mitään on sen enempää mennyt !

    VastaaPoista
  35. Moi Tiia! Voiko sulle muuten laittaa snäpissä ja instagramissa viestiä!?

    VastaaPoista
  36. Hirveesti voimia sulle!
    Yhellä tallilla jolla käyn niin tasan vuosi sitten yksi suokki lopetettiin, koska sen nivelet takajaloista petti. Ei ollut sinänsä ihme,koska oli 18v ja oli ollut estehevonen, ravihevonen sekä tuntiheppa.

    VastaaPoista
  37. Eikö Voitonkin kannalta olisi parempi ja armeliaampi päästää se kivuista. Onhan se nimittäin suorittanut upean uran ratsuna. Ainakin minun ja niin varmaan myös monen mielestä.
    Ei ollut tarkoitus loukata niitä jotka ovat asiasta eri mieltä ja ei varsinkaan sinua Tiia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miksi lopettaa perusterve hevonen joka nyt sattuu kärsii jalkavaivoista ja varsinki jos hokki osuu ja jos se nyt on jo parempi ja voitto liikkuu tarhassa normaalisti

      Poista
  38. Voi ei...:( Paranemisia Voitolle ja tsemppiä!
    Ois niin kiva kuulla teidän kisa- ja valmentautumis elämää, mutta asiat on miten on...

    VastaaPoista
  39. Miten voitto voi olla 15vuotta jos se on syntynyt 2002?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.