Uusi vuosi, uudet tuulet

maanantai 2. tammikuuta 2017


Vuosi vaihtui minun osalta onnistuneesti, vaikka väsymys vielä painaakin. Meni nimittäin ihan aamuun saakka auton ratissa kavereita kuskaillen. Vaikka postauksen otsikko melko kliseinen onkin sopii se hyvin tilanteeseen. Meillä tosiaan puhalsi heti vuoden ensimmäisenä päivänä uudet tuulet Bellan lähtiessä pois.

Bella tosiaan muutti maneesitallille, joten ainakin toistaiseksi mennään taas vanhalla kokoonpanolla. Vaikka Bellan muutto onkin todella harmillista etenkin johtuen Bellan omistajan isosta avusta tallivuorojen suhteen, on meidän hevoset olleet varsin tyytyväisiä saadessaan tarhan taas kokonaan itselleen ja voidessaan elellä vähän vapaammin. Sillä vaikka Bella hyvin tulikin toimeen meidän hevosten kanssa, niin ihan turvallisuuden vuoksi Lilliä ei esimerkiksi päästetty vapaana vanhaan tapaan liikkumaan tarha-talli väliä. Nyt se on kuitenkin taas onnellisena kirmannut vapaana iltaruuille tarhasta omaan karsinaan.


Voitolla ei ole tuntunut olevan mitään ongelmaa Bellan kanssa, mutta se aloitti karsinan totaalisen sotkemisen samaan aikaan kun Bella meille muutti. Minä puoliksi vitsillä kiven kovaan väitin, että se ei voi rauhassa kakata kun Bella katsoo ja näinhän asia taisi oikeasti olla! Nyt kahtena päivänä karsina on nimittäin ihan älyttömän siisti, eikä aikaisemmista lantojen tallomisesta tietoakaan. Tosi jännää tuo käytös, sillä Voitto ei mitenkään vaikuttanut häirintyneelle ulkoisesti!

Hevosten ruokintaa on myös muutettu. Ne syövät nykyään vain kaksi kertaa päivässä kaurat + mössöt ja sitten vanhaan tapaan neljästi päivässä heinät. Molemmat syö kauraa niin vähän, että helpotettiin ruokintaa jakamalla ne päivän muutama desi aamulle ja illalle. Silloin hepat syövät muutenkin sisällä, jolloin kippojen kanssa on helpompaa. Lisäksi ruokintaan on lisätty Hamppukaupalta saatua hamppurouhetta, josta kerron varmaan myöhemmin lisää. 

Voitto saa myös rutkasti enemmän heinää, sillä se on laihtunut melko paljon! Aluksi ajattelin sen johtuvan lihasten tippumisesta, mutta kyllä kyse on oikeasti ihan laihtumisesta. Ollaan koko ajan pelätty, että se lihoaa ja jalat rasittuvat entisestään, mutta nyt kävikin näin. Lilli pomona syö tietysti ulkona isomman osan, joten sen takia Voiton heinämäärä on jäänyt vähän liian vähälle. Nyt niillä on isompi tarha ja Voitolla öisin enemmän heinää, joten eiköhän pojan kylkiluut kohta taas katoa näkyvistä!

Nyt mä jatkan kemian parissa, sillä uuden vuoden kunniaksi aloitin taas ihan tosissaan lukemiset ja nyt ei passaa ennen pääsykokeita samanlaisia lomia kun jouluna enää ottaa...!

34 kommenttia

  1. Kiva kuva ja mukava kuulumis postaus (:

    VastaaPoista
  2. Miks ajat autolla yöllä ja sitte valitat täällä sitä kun "väsyttää"? EI PAHALLA. Mutta tää on mun mp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä en valittanu millään tavalla :D?

      Poista
    2. Aijotko hankkia enää uutta hevosta?

      Poista
    3. Tiia on monesti sanonut ettei aijo hankkia hevosta, mutta ehkä joskus vanhempana

      Poista
  3. Olipa jotenkin rauhallinen postaus! (Öö xd?) Harmi että Bella lähti, mutta Öö joo.

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Minkä alan oppilaitokseen meinaat hakea? :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus! Mietin että voisitko tehdä postauksen hevosen ruoista jota voi turvottaa ja jota ei ja mitä kannattaa turvottaa?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ruokapaketeissa lukee mitä turvotetaan ja mitä ei :)!

      Poista
  6. Kiitos kuulumisista & kiva kuulla, että muutoksista seuraa myös hyvää! Kaikki ovat varmasti väsyneitä 100 vuotiaan Suomen juhlimisesta, yes! Onnea kemian opinnoille! Voiton kuva on ihanimmista ihanin!

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus!😇
    On kyllä mukavaa piristystä talvi-iltoihin lukea sun ja Pinjan blogia ja kattoo teiän vanhoja videoita 😊

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus!��
    On kyllä mukavaa piristystä talvi-iltoihin lukea sun ja Pinjan blogia ja kattoo teiän vanhoja videoita ��

    VastaaPoista
  9. Minäkin olin kysymässä että aiotko hankkia enää uutta heppaa joko nyt tai voiton jälkeen, jolla voisi ratsastaa?
    Ja hyvä postaus!❤

    VastaaPoista
  10. Tuleeko teille enää kolmatta hevosta?😊 Pinjan blogista sain semmoisen käsityksen, että olisi tulossa. Vai olenko väärässä?

    VastaaPoista
  11. Kuvaatteko lähiaikoina videoita?

    VastaaPoista
  12. Ihana Voitto <3 ! Ja hei kerro vähän mihin haet opiskelemaan :)

    VastaaPoista
  13. Kiva kun kerroit tässä postauksessa teidän kuulumisia! Mukava kuulla että hepoilla on nyt isommat tarhat kun Bella muutti :) Ihanaa vuotta 2017 sulle ja koko teidän porukalle!! Blogisi on tosi huippu!! Hieno muuten tuo kuvakin tässä postaksessa :D

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus, mutta en voi olla ihmettelemättä. Siis laskette hevosen tarhasta juoksemaan itsekseen irti talliin! Missä hevosmiestaidot ovat?? Hevoset tuodaan talliin taluttamalla ja kontrollissa aina. Jos, hevosten annetaan juosta miten sattuu, niin pian ihminen menettää johtajuutensa.Sen jälkeen usein alkaa ongelmat. Alkaa ylikävely, näykkiminen ym. Oletteko miettineet tätä, kun kerrotte yleisesti pienille lukijoille tavoistanne toimia? Tavallaan olette esimerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös se jotain kerro hevosmiestaidoista, jos hevonen juoksee vapaana omasta tahdostaan omaan karsinaan nätisti odottamaan loimen riisumista :D

      Poista
    2. Lillihän ei "juokse miten sattuu" vaan menee suoraan karsinaan mitä oon nyt videoista nähnyt :D Eikä siinä nyt "menetä johtajuutta" sen perusteella onko siinä hevosessa naru kiinni vai ei, hevonen ei kykene tuollaiseen ajatteluun...

      Poista
  15. Bella näytti videolla niin hienolta että maneesitalli on kehittymiseksi paras ratkaisu. Olisipa kiva kuulla Bellan kuulumisia. Missä maneesitallissa se on? Onko Kuopiossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulu blogiin kun Bella ei meidän oma ole :)

      Poista
  16. Oon tuon yhden anon kanssa ihan samaa mieltä. Ei kerro kyllä hevos miestaidosta, jos hevonen juoksee irti omaan karsinaansa. Se juoksee sinne karsinaansa, koska tietää saavansa siellä ruokaa, ei siksi että loimi otetaan pois. Se kertoo hevosmiestaidosta että hevonen kävelee ihmisen vierellä rauhassa karsinaansa ja jos ihminen pysähtyy, pysähtyy hevonen myös ja odottaa kunnes ihminen jatkaa matkaa ja vie hevosen karsinaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ei kerro :D Paljon helpompaa vaan ottaa kaksi hevosta sisälle niin että toinen juoksee edeltä ja toinen tulee narussa perässä.

      Poista
    2. Ehkä se on kuitenkin ihan niiden oma asia ja miksei ne saisi sellasta tapaa käyttää jos se toimii ;)

      Poista
  17. Kivasti kirjotettu postaus!:D

    VastaaPoista
  18. Hyvä postaus ❤👍

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.