Miten elämässä menee?

maanantai 24. huhtikuuta 2017


Pitkästä aikaa kuulumisia koskien mun, Voiton ja blogin tämän hetkistä elämää. Mitkä on fiilikseni pääsykokeiden suhteen, entä jos en pääsekkään sisään, mitä Voitolle kuuluu ja kuinka blogin käy youtuben vallottaessa palaa blogimaailmasta?

PÄÄSYKOKEET
Tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Kuten olettekin ehkä huomanneet. Oikeastaan kaikki pyörii pääsykokeiden ympärillä tällä hetkellä. Enää vajaa kuukausi aikaa itse koitokseen ja stressitasot alkaa olla sen mukaiset. Kirjoitan lukutekniikastani yms myöhemmin kunnon postauksen, mutta nyt voisin jakaa vähän fiiliksiä kuitenkin.

Kuten mainitsin stressitasot alkaa vähän nousta, vaikka omia vahvuuksiani on stressaamatta oleminen itse koetilanteessa ja näin muutenkin niin silti stressaa... Voin vaan kuvitella ne, joilla on muutenkin taipumusta stressata. Stressi tosiaan näkyy etenkin siinä etten saa kunnolla unta, heräilen jatkuvasti ja "hyvienkin" yöunien jälkeen herään väsyneenä. Pitää kuitenkin toivoa, että esimerkiksi ylppäreissä vahvuudekseni osottautunut stressaamattomuus on edelleen läsnä sielä itse koetilanteessa.

Päällimmäisenä on fiilis, että mä en ehdi. Mä en ehdi oppia kaikkea vaikka olen lukenut jo kohtalaisen kauan. Melko säännöllisesti päivittäin viisi kuukautta.  Sisäänpääsyni ei ole missään nimessä varmalla pohjalla, vaikkakin se oikean kokeen eteen tullessa on varmasti mahdollista. Nimittäin se mitä juuri tällä kertaa kysytään vaikuttaa tosi paljon, kun kaikkea ei vaan ainakaan näillä lukemisilla voi osata yhtä vahvasti. Pidetään siis peukkuja...

Toisaalta olen melko hyvillä fiiliksillä, sillä jos sisään en nyt pääse niin mulla on ensi vuotta varten tosi hyvä pohja ja rutkasti enemmän kokemusta koko prosessista. Luotan vahvasti siihen, että ensi vuonna pääsen viimeistään sisään. Olen toki kuullut monia tarinoita siitä kuinka on päästy vasta kuudennella tai seitsemännellä kerralla, mutta luotan siihen, että kun varavaihtoehtoja opiskelupaikan suhteen ei ole, niin pääsisin vähän aiemmin, koska motivaatio on silloin paljon kovempi. Pakko nimittäin vain päästä sinne lääkikseen. Ei ole pitkän tähtäimen B-suunitelmaa.

Pitää kuitenkin lähteä ja olla sillä asenteella, että täysillä loppuun saakka, vaikka tuntuisikin ettei kaikkea ehdi oppia. Siellä kun saatetaan kysyä juuri sitä juttua minkä sitten oletkin ehtinyt opetella!



HEVOSET
Kesä tulee ja sen tietää kahdesta asiasta. Talvikarva tippuu varisemalla ja Voitto on ottaa päivittäin kyljellään  tarhassa päikkäreitä. Kenttäkin on ihan näinä päivinä vihdoin kokonaan sula! Se nyt ei meidän menoa hirveästi muuta kun joka tapauksessa askel-lajina on käynti, mutta onhan se kivempi mennä hiekalla mitä jäällä.

Ollaan viime viikkoina lapattu tarhasta varmaan miljoona kottikärryllistä lantaa.. Onneksi meillä on välillä ollut apuna myös konevoimaa, sillä kokonaan käsin tuo urakka olisi ihan järkyttävä. Sitä aina ihmettelee, että miten paljon voi talven aikana (tarhaa kuitenkin siivottu jonkin verran myös talvella!) tulla lantaa kahdesta hevosesta... Ja miten kamalassa kunnossa on ne tarhat, joita ei ikinä siivota. Sellaisiakin kun valitettavasti on melko monella tallilla.

Voiton uusi ruokinta on ehkä alkanut tuottaa tulosta - tai sitten se vaan tuntuu sille. Mutta kylkiluut eivät ole enää yhtä näkyvissä,  vaikka niitä peittävä karvapeite onkin ohentunut. Jes! Toivotaan, että pian alkava laidunkausi tekee viimeisen silauksen ja kohta meillä on (edelleen lihasköyhä, mutta) terveemmän näköinen hevonen.

Kunhan pääsykoeurakka on ohi olisi tarkoitus jatkaa taas ratsastuskoulut testissä sarjaa ja ehkä kipuan  taas vähän useammin Lillin selkään, jotta pääsen pitkästä aikaa ratsastamaan kunnolla! Olisi ihana kiertää muutamat lähikisatkin katsojan ja kuvaajan roolissa, mutta katsotaan miten hevosjutut kesän myötä sitten lopulta menevätkään.


BLOGI&YOUTUBE&SOME
Lupailin vähän, että tulen olemaan super aktiivinen pääsykokeiden jälkeen blogin ja muun somen puolella kun mulla ei elämässä sitten enää ole muuta. Mutta tällä hetkellä näyttää sille, että mulle aukeni tosi kiva työkuvio, joka vie jonkun verran aikaani. Mutta silti tuntuu, että blogille on enemmän aikaa kun koskaan, sillä työjuttuja ei pahemmin tarvitse sitten kotona työpäivän jälkeen tehdä, jos vertaa vaikka kouluun. Piti tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Blogit tekee suoraan sanoen hidasta kuolemaa ja sen huomaa kommenttikentissä sekä siinä, että yhä useampi suosittu bloggaaja on alkanut tuottamaan videosisältöä, joka on nyt "se juttu". Itsekkin olen pidempään ollut jo innokaampi niin tuottamaan kun katsomaankin videoita, joten sinne päin kallistutaan yhä enemmän meidänkin osalta. Tosin blogia en ole suunitellut jättäväni kokonaan, sillä valokuvaus on yksi suosikkijutuistani ja sitä taas on vaikea tuoda esille youtubessa. Joten ei huolta niilläkään, jotka enemmän yhä tykkäävät blogeista.

Instagram ja Snapchat(@tiiasuomalainen) tulevat edelleen olemaan vahvasti läsnä ja olenkin Instaan kuvaillut melko paljon livelähetyksiä, kun ne on helppo nopeasti tehdä kiireessäkin. Oon ollut melko tyytyväinen päätökseen erottaa hevoskuvat omalle @lillivoitto -tililleen Instan puolella ja tekin olette taineet tykätä, sillä tilillähän on kohta enemmän seuraajia kun mun "pääkäyttäjällä" @tiiavoitto.

Sen verran voin tulevista jutuista paljastaa, että mulla on valmiiksi suunniteltuna ihan tosi paljon toivottu youtubevideosarja liittyen hevosiin... Muitakin mielenkiintoisia haastevideoita ja postauksia olen luonnostellut jo, joten odottakaa vain!

Kuinkas siellä ruudun  toisella puolella menee? Mitkä on teidän fiilikset mahdollisista tulevista pääsykokeista tai blogimaailman siirroksesta youtubeen?

37 kommenttia

  1. Pääsykokeet-osion vika lause kesken? Ite seuraan n. 10 blogia joita oon seurannu jo monta vuotta niin en osaa lopettaa lukemista :D Ennen katoin YouTubea paljon ja kaikilta tilatuilta kaikki videot mutta nyt huomattavasti tahti hiipunut enkä enää oikeastaan jaksa katsoa YouTubea, tai en ainakaan enää kaikkia videoita. Koen että YouTubessa on tapahtunut kasvua mutta samalla tuntuu että laatu on heikentynyt. Mieluummin katson nykyään Netflixiä ja luen muutamaa blogia kuin katson youtubea!
    Kun oot sen äikän kirjoittanut niin tuleeko esim. Päällekkäin tai itsekkin yksi vai kaksi k:ta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho oli jostain syystä kumittunut. Nyt korjasin. Kiitos kun huomasit!

      Tuokin on totta. Itse tosiaan mielelläni vielä suosikkiblogejani luen, mutta katson myös paljon laadukkaita (eli lähinnä ulkomaalaisia) youtubevideoita. Pitkään seuratuista blogeista ei mielellään enää päästä irti, kun oikeasti kiinnostaa miten kirjoittajalla menee jne :)

      Päällekkäin tulee kahdella koolla mutta itsekin yhdellä, piti ihan tarkistaa. Kaksoiskonsonantit on mulle varmaan murteen vuoksi hankala juttu. Täällä päin kun tupataan niitä vähän korostamaan joissakin sanoissa puheessa..:D Mutta eipä se hyvää arvosanaa äikässä estänyt. Siellä kun mietin vähän tarkemmin kun puhetyylistä blogia kirjoittaessa :)

      Poista
  2. Tsemppiä sulle lukemiseen! Mulla oli tänään pääsykokeet ja meinasin ruveta itkemään, kun huomasin että osasin kaiken ja selvisin kokeesta. Meni niin tai näin, iso kivi vierähti sydämeltä. Nyt sitten vaan jännitetään, että jos vaikka pääsisi :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sulle pääsykokeisiin! Itse tykkään lukea blogeja, ja toivon etteivät blogit koskaan kokonaan katoaisi. :)

    VastaaPoista
  4. Jos tuutte tänne etelämpään esim kesällä katsomaan ja kuvailemaan esim. Finnderbyä niin voisitte samalla testata ratsastuskouluja täältä päin. Suosittelen Valmennuskeskus Loimihakaa joka on ihqn Ypäjän vieressä. ;)

    VastaaPoista
  5. Moi! Millainen ruokavalio Voitolla on nykyään?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen sitä oman postauksen kun en suoraan sanoen muista ruokien nimiä nyt ulkoo :D!

      Poista
  6. En millään malttaisi odottaa, että kerrot lisää tuosta hevosaiheisesta sarjasta. Tuleeko teille muuten kesäksi taas se yksi hevonen laiduntamaan? Ja tsemppiä vielä pääsykokeisiin!!

    VastaaPoista
  7. meillä menee hyvin uusi poni tuli noin kuukausi sitten mun vanhan hevosen tilalle joka oli mulle liian haastava. Sen kanssa ollaan päästy nyt alottelemaan kisakautta ja olen pitykästä aikaa pääsyt hyppäämään. onneksi tän vuoden opiskelut opn kohhta ohi viiminen työssäoppimis jakso alkoi tänään. ja vuoden päästä mun pitäis ollakkin sitten leipuri kondiitori.

    VastaaPoista
  8. Heh, täällä kans yksi lääkikseen hakija, joka aloitti viime viikolla lukemaan... Olen myls fiksuna ottanut töitä tähän samaan syssyyn... Noh, toki kaikki tuoreessa muistissa fysiikasta ja kemiasta, kun kirjoitin keväällä. Eiköhän tämä tästä, kun vain lukee. Tsemppiä sullekin pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo mutta sulla on varmaan hyvässä muistissa ylppäreistö nuo, jos niihin oot lukenut kunnolla! Itse ainakin huomaan, että vaikka kirjotin bilsan pari vuotta sitten niin silti muistissa tosi hyvin kun lukenut kunnolla :)

      Poista
  9. OI!😍 Se olisi ihanaa jos tulisi kesällä sitä Ratsastuskoulut testissä olevaa juttua.😇
    Käyttekö vähän eri talleilla? Tarkoitan sitä niinkuin Kuopion alueella vai lähdettekö vähän kauvemmas?😌 testaamaan talleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis käydään toki eri talleilla millä aikasemmin :)

      Poista
    2. Tulisitteko Joensuuhun testaamaan tallia?😌

      Poista
  10. Millä muokkaat ton otsikon, kun se on tommoisella kauno kirjoituksella?🤔
    Eli löytyykö bloggerista joku semmoinen josta voi valita ton otsikon tommoisella kauno kirjoituksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se fontti on ladattu google fonts -sivulta html-koodiin :)

      Poista
    2. Löysin kyseisestä paikasta oman mieluisen fontin. Latasin sen Download nimisestä painikkeesta painoin. Teinkö tämän oikein? Miten saansen nytten sinne bloggeriin, että se otsikko muuttuu semmoiseksi kun olen sen fontin valinnut/ latanut.

      Kerro Tiia miten sinä teit sen? Ja mitä mun pitää tehdä? Olenko tehnyt tähän mennessä edes mitään oikein? Vai mitä minun pitäisi tehdä, että saisin otsikon erilaiseksi.

      Poista
    3. Kerro miten olet saanut ton otsikon tohon kauno kirjoitukseen. Muutakuin et latasin sen fontin google fonts sivuilta. Mikä ja miten sen saa johonkin html- koodiin?🤔😌

      Vai onko toi kauno kirjoituksen nimi/ muoto toi html?

      Poista
    4. Tiia pliiide pyydän vastaa??😩

      Poista
    5. Miks et voi vastata mulle?!!!?? :OOO Tiia oikeeeeeestiii

      Poista
  11. Kiitos kuulumisista & uusista suunnitelmistasi! Kuulostavat lupaaville, yes!
    Lukustressi kannattaisi yrittää katkaista siten, että raivaat itsellesi muutaman vähälukuisen päivän. "Päikkäreitä", "rentoiluu", "ulkoiluu", "ruokailuu", Voitto -terapiaa eli ajatukset tyystin toisaalle ... Onnea, onnea teille molemmille lukuihin!

    VastaaPoista
  12. Sun ulkoasu on ihan mielettömän hieno! Oon oppinu sulta paljon bannereitten tekemisessä, koska sun ohjeet on selkeitä ja hyviä. :)
    Älä ikinä lopeta bloggaamista. <3
    pullasuokki.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä hirmusti pääsykokeisiin! Mun mielestä on tosi kiva että monet bloggaajatkin tekee nykyään videoita, mut toivottavasti blogit ei kuitenkaan katoa kokonaan vlogien myötä. Blogien lukeminen on kuitenki ihanan erilaista kuin YouTubessa hengailu, vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole. : )

    VastaaPoista
  14. Mäkin toivotan tsemppiä pääsykokeeseen! Olen lukion tokalla joten mulla ei ole vielä pääsykokeita edessä, tulevaisuudessa sitten kyllä. Tosi kiva jos Ratsastuskoulut testissä -postaussarja jatkuu, se oli tosi hyvä! :D Mä tykkään seurata sekä blogeja että videoita Youtubesta, ne vaan täydentävät toisiaan eivätkä siis mitenkään sulje toisiaan pois. Blogit ja videot vaan soveltuvat osittain eri tarkoituksiin. Tämä oli muuten tosi hyvä postaus, mukava kuulla sun (ja heppojen) kuulumisia :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä sen kieltämättä huomaa että blogimaailma on menettämässä suosiotaan. Itsekin olen omassa kaveripiirissäni lähes ainoa joka ikinä lukee blogeja :D, kun taas Youtubea katsovat ihan kaikki. Mä ite kuitenkin vielä tykkään enemmän blogeista, niitä kun voi lukea missä vaan ja millon vaan, ei tarvii kuulokkeita ja valokuvat tulee hienosti esille. Oon sun blogia Tiia seurannut varmaan kaikista pisimpään, ainakin neljä vuotta, ja oon niin iloinen miten tämä blogi on kehittynyt ja pysynyt freshinä ja aktiivisena näinkin pitkään! :)

    VastaaPoista
  16. En nyt tiedä minkä kannalla oikeastaan olen, videoita on mukava katsella kotona, mutta julkisilla paikoilla mieluummin lukee sitä blogia. Enemmän itse katson videoita Youtubesta kun, että lukisin blogeja. Oikeastaan tämä on yksi niistä harvoista blogeista mitä luen^^. Tsemppiä sulle pääsykokeiden suhteen! Pidän peukut pystyssä.^^

    VastaaPoista
  17. Kyllä sä pääset sisään, mä tiiän!
    Mä mietin tota voiton tilannetta, vaikka ei mulle kuulukaan. Ite varmaan koittaisin saada sen eläkepäiville jonnekin kivaan paikkaan ja hankkisin tilalle kunnolla ratsastettavan yksilön. Hevosen pito on kallista ja motivaatio menee pelkkään käyntiin aika pian... Ihmeen pitkään ootkin jo jaksanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi oletat että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä?

      Poista
    2. Tiian on varmaan nyt vähän huono alkaa treenaamaan ja hankkia uutta hevosta kerta sinne lääkikseen yrittää ja toivottavasti pääsee, joten miksikä sitä Voittoakaan nyt myydä?

      Poista
  18. Mulla kans haku Kuopion lääkikseen tänä leväänä ja samoilla fiiliksillä mennään.. Välivuoden taki loppukesästä asti lukenut, mut silti vaan tuntuu ettei kaikkea ehdi opetella priimakuntoon, pitää tosiaankin toivoa, että siellä kysytään just niitä vahvimpia asioita..

    Mitä oot tykännyt tosta valmennuskurssista, katoin joltain videolta, että taidat olla valmennuskeskuksen kurssilla kun niin tutulta näyttää? :)

    tsemppiä lukemiseen, ehkä meillä tärppää!
    -Essi

    VastaaPoista
  19. Ite oon lukenut blogeja aika kauan, varmaan neljä vuotta nyt ainakin, ja edelleen lueskelen blogeja lähes päivittäin. Musta tää blogien muuttuminen videopainoitteisemmaksi on vähän ärsyttävää (pysykää blogit ihan blogeina ja youtubettajat youtubettajina!), mutta ei kai sitä voi estääkään. Sen oon huomannut myös, että sellaset syvälliset pohdintatekstipostaukset on vähentyneet, mikä on musta tosi harmi!

    Ps. Sun blogi on yks harvoista, joka on pysynyt lukulistalla alusta alkaen. Keep up the good work!

    VastaaPoista
  20. Hei,
    Voitolla näyttää olevan PS of Sewdenin suitset. Minkä kokoinen otsapanta teillä on? Ostin itse hevoselleni full-koon ja otsapanta on niin pitkä, että nyrkki menee väliin. Meillä on kaikki muut varusteet vähintään full-kokoa. Voitolla tuo otsapanta näyttää istuvan hyvin. Onko sinulla sekä Jump Off että High Jump suitset?

    VastaaPoista
  21. Mun mielestä on vähän harmillistakin tuo, että blogien aika alkaa mennä ohi. Itsekin katselen paljon youtuben puolelta materiaalia, mutta silti olen ehkä enemmän blogien lukija. Blogeissa asiat tulee kerrottua tarkemmin ja aiheeseen jotenkin syvennytään paremmin kuin useimmissa videoissa ja blogeissa on myös plussaa nuo kuvat ja ulkoasujutut.

    VastaaPoista
  22. Mikä sun pituus, etä Pinjan? Mikä Lillin ja Voiton säkäkorkeus on?

    VastaaPoista
  23. Tuohon unijuttuun suosittelen kokeilemaan melatoniinia! Ei ole unilääke, mutta varmastikkin tiedät, että melatoniini on aine ihmisen aivoissa joka säätää unen ajat tms (vai mitenkä sen voi selittää :D) ja jos otat melatoniinia lisää, se helpottaa nukahtamista ja auttaa nukkumaan paremmin. Mitä aikaisemmin sen otat, niin heräät myös aikaisin. :)

    Tsemppiä pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
  24. Mä suosittelisin reilun annoksen magnesiumia illalla nukkumiseen(itsellä puhdas+ sitraatti) auttaa ainakin itsellä ja suomalaisilla on yleensä pulaa magnesiumista :) Äläkä lue koetta edeltävänä päivänä vaan sillon vaan rentoudutaan tän opetti lukion pitkän matematiikan opettaja ja on kyllä ollut hyvä neuvo.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.