Kuulumisia vatsahaavasta kamerajuttuihin

sunnuntai 8. lokakuuta 2017


Blogin kanssa on ollut vähän tahmeaa viime aikoina, mutta niin on ollut muutenkin. Oon kärsinyt kamalista ylävatsakivuista viime viikot ja lääkärissähän syy selvisi sitten. Kyseessä oli jonkinlainen ruokatorvitulehdus. Sen ei pitäisi olla mitään vakavaa, mutta tutkitaan nyt vielä ensi viikolla hieman tarkemmin. Itsehän nimittäin diagnosoin jo kipujen ja googlen perusteella itselleni vatsahaavan, mutta lääkäri ei sitä onneksi kovin todennäköisenä pitänyt, mutta se varmistuu vielä ensi viikon puolella sitten. 

Sain onneksi lääkettä, joka on jo jossain määrin lieventänyt kipuja, muttei vielä ainakaan ole vienyt niitä kokonaan pois. Syön nyt kuukauden kuurin tuota, että toivotaan, että se tässä ehtii vielä vaikuttaa kokonaan. Kivut kun ajoittuvat iltaan ja yöhön niin samalla on sitten mennyt yöunetkin ja väsymys on sen mukainen.

Kahvin juominen on nyt tämän takia hetkeksi pannassa ja niin on stressaaminenkin, mutta oleppa sitten stressaamatta... Kolme työtä, joista yksi vie kaikki arkipäivät, toinen on velvoittanut nyt normaalia enemmän viikonloppuisin ja tämä kolmas eli blogi + muu somekin on työllistänyt viime aikoina melko paljon siihen käytettävään aikaan nähden. Ja kun mä en osaa sanoa ei jos tarjotaan vuoroa tai jotain hommaa. Onneksi pian pääsen Lissabonin lämpöön viikoksi niin ehkä sitten jaksaa taas paremmin.

Kohta on muuten tulossa uusi kamera, sillä myin meidän luotettavasti toimineen Canonin 7D:n vähän uudemman tekniikan alta pois. Haluan nimittäin järjestelmäkameran, jolla voi myös videoida Olympuksen ollessa vähän rikkinäinen jo. Tai ainakin Olympuksen äänenlaadun kanssa on isoja ongelmia videoilla. Enää pitäisi vaan valita 77D vai 80D. 77D olisi parempi hinnan ja ominaisuuksien suhteen meille, mutta 80Dssä on sääsuojaus, joka on tallioloissa aika hyvä. Uskon sen sääsuojauksen (eli pöly ja pisarat) olevan 7Dn pitkän iän salaisuus.

Mutta jos jotain positiivista, niin mun koti on oikeastaan vihdoin valmis! Eli nyt alkaa olla kaikki huonekalut paikoillaan eikä to do -listalla ole oikeastaan enää mitään. Joten aivan pian tulossa videota ja kuvia valmiista kodista, jossa Nipsu ja Armi olivat minulla tänä viikonloppuna ekaa kertaa yötä. Maalaisjunteilla on vähän opettelua kerrostaloelämään, jokaiselle rasahdukselle kun ei tarvitsisi haukkua... No, eiköhän ne vielä opi niin saan niitä aina joskus lainata tänne mun seuraksi!


En ole muuten pitkään aikaan upottanut videoita tänne blogin puolelle, mikä teistä olisi hyvä käytäntö tähän? Käyttekö youtubesta katsomassa videot vai tulisiko ne pienemmällä kynnyksellä katsottua, jos upottaisin my dayt yms. tänne bloginkin puolelle. Viime aikoina olen julkaissut useamman my dayn ja eilen kuvattiin Pinjan kanssa testivideokin! Toistaiseksi ne löytyvät siis helposti ainakin täältä.

Sitten Voittoon! Nämä kuvat on otettu jokin aika sitten, sillä nyt ulkona olisi huomattavasti vähemmän kesäistä. Ollaankin Juulian kanssa suuniteltu viime viikot upeiden syysheppakuvien ottamista. Toivottavasti ensi viikolla saataisi aikataulut yksiin jonain ei-niin-harmaana päivänä. Voittokin on "laitettu talvi teloille" eli siis pesty! Me ei hevosia oikeastaan talvisin pestä, sillä meidän pesupaikka on ulkona, joten hevoset pääsevät seuraavan kerran pesulle sitten vasta keväällä.

Pestiin Voitto isin kanssa ja meno oli varsin autonpesumaista :D Tosin Voitto nautti siitä kovasti ja seisoi paikallaan lähes koko ajan nätisti toisin kuin normaalisti. Pestiin se sellaisella pitkävartisella autonpesuharjalla, jonka läpi vesi kulki. Tällä tavalla pesuoperaatio kesti puolet vähemmän eikä pesijäkään ollut ihan märkä operaation jälkeen.

Ihanaa syksyä teille ja kiitos kun olette siellä, vaikka päivitystahti onkin ollut hiljainen viime aikoina blogin puolella. Muualla somessa olen kuitenkin aktiivinen eli kannattaa otta snäppi @tiiasuomalainen sekä instagramit @tiiavoitto ja @lillivoitto haltuun!

14 kommenttia

  1. Miten sun lukeminen on edennyt? Minä aloiti 1.9.luku-urakan ja alussa oli kyllä hankalaa. Viitenä päivänä viikossa pakotin itseni lukemaan sen neljä tuntia/pvä. Nyt on oikeastaan jo helppoa. Olen pysynyt täysin suunnitelmassa. En ole lipsunut kertaakaan, se ei ole edes vaihtoehtona. Viikon pidin kovaa flunssaa, mutta silti luin. Tänään jopa piti käskeä itsensä lukemasta pois ��. Joulun jälkeen jätän työt pois ja sitten ryhdyn lukemaan viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia/pvä. Joulun jälkeen äitini ryhtyy tenttaamaan minua ja opettaa tarvittaessa. Nyt jos en onnistu, niin kyllä suututtaa. Lääkiksen ovi on auettava ensi syksynä.

    Pikaista paranemista ja kerrohan, miten sun lukeminen on sujunut. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tän kommenton jaksoin itsekkin tsempata loppupäivän luvut loppuun :)! Pian tulossa postausta, jossa kerron missä mennään. Mulla tosin alunperinkään määrät ei ole noin suuria kun sulla töiden ohella, joten hatun nosto sulle kun handlaat noin pitkän päivän!

      Poista
  2. Kiva lukea taas kuulumisia! Ja mukava nähdä pian sun kodin esittely, on näyttäny ihanalta se mitä nyt jonku verran on nähnyt.
    Mulla tulee ainaki katottua videot suoraan youtubesta, joten en koe tarpeelliseksi niiden laittamista tänne.
    Tsemppiä sulle syksyyn! : )

    VastaaPoista
  3. Tulevana lääkärinä kannattaa muistaa, et vatsahaava ei tarkoita mahalaukussa olevaa haavaa.;) Mahahaava on oikea termi.

    VastaaPoista
  4. Todella kiireiseltä arkesi kuulostaa ja vatsan reakointi on niin tyypillistä.

    Vatsan bakteerikanta on myös herkkä muutoksille. Itselläni on kokemusta - kasvisruokapainotteiseen - ruokavalioon siirtymisestä eli jouduin nauttimaan erilaisia maitohappobakteereja useamman kuukauden ennen kuin elimistöni alkoi sulattaa uudet ruoat normaalisti ... Antibioottikuurit ym. sotkevat myös bakteerikannan.

    Lissabonin matkalle suosittelen sinulle - Idoform Matka - maitohappobakteereja mukaan, jee.

    Voitto on taas niin hellyttävän komea näissä syyskuvissa, apuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itse olen viime aikoina syönyt enemmän vegaanisia ”maito”tuotteita, mutten kyllä niin suurissa määrin että luulisi vaikutusta olevan kun kuitenkin vain pieni osa-alue ruokailua, mutta eihän sitä ikinä tiedä!

      Mutta jospa tämä tässä ja maitohappobakteerit voivat olla hyvä idea, tosin tuo lääkekuuri vielä voimassa matkan ajan, että ehkä sekin auttaa asiaa :)

      Poista
    2. Maitohappobakteerit ovat elimistön omaa bakteerikantaa vahvistavia eli ne ovat aivan samoja bakteereja kuin elimistössämme. Ajattelin vaan, että maalta/kaupunkiin -muuttosi jo on iso muutos myös elimistölle tietysti stressilisällä, jee.

      Poista
  5. Pitäiskö sun vähentää stressiä ja lopettaa bloggaaminen kun blogi selkeästi alkaa olla jo laskusuunnassa. Näyttää ettei sulla ole mitään muuta sanottavaa kuin mainospostaukset ja "kävin kattoo voittoa kotona jeejee oli kivaa"-postaukset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jostain karsin niin huonoiten palkatusta ja ei-niin-mieluisesti eli ennoo bloggaamista tai ainakaan somettamista lopettamassa ihan hetkeen, vaikka totta onkin, että tällä hetkellä ehkä muut kanavat mielekkäämpiä ja mielenkiintoisempia ovatkin itselle :)

      Poista
  6. Loistava idea tuo autonpesuharja! Tällaisena pätkänä, kun kaikki pesuvesi valuu kättä pitkin kainaloon sienellä pestessä :'D

    VastaaPoista
  7. Kiva kun kerroit sun kuulumisia! Ikävä juttu nuo kivut, toivottavasti menisivät ohi. Mä luulin otsikon perusteella että Votella olis vatsahaava kun sen kuva oli siinä (ja hevosillahan niitä kans välillä on...). Mä en itse koe tarpeelliseksi että laittaisit videot tänne blogiin, kun ne tulee kurkattua sieltä Youtubesta. Tosin ihan uusimpia en ole vielä käynyt katsomassa, pitääkin tehdä se!! :) Teidän kanavan videot on aina huippuhyviä :D :D Mukava juttu kans jos olet kertoilemassa lisää sun pääsykokeisiin lukemisesta, se aihe kyllä kiinnostaa mua ja varmaan monia muitakin kovasti.

    VastaaPoista
  8. Pakko korjata *mahahaava, koska ihmisellähän ei olekkaan oikeasti sen nimistä aluetta kuin vatsa. :)

    VastaaPoista
  9. Oi oi parantele mahasi kuntoon!:) -kokemusta kans ihan pirullisesta vatsasta. oikeen tosi tympeetä, kun vie yöunetkin.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.