Kolme tavoitetta alkuvuodelle 2018

lauantai 30. joulukuuta 2017


Uuden vuoden lupausten aika? Yleensä minulla ei ole tapana sellaisia tehdä, mutta tänä vuonna haluan listata kolme isompaa tavoitetta, jotka haluan toteuttaa vuonna 2018. Nämä ovat etenkin alkuvuoden tavoitteita, mutta vaikuttavat kyllä koko vuoteen - ja ihan koko loppu elämään.

Liikunta isommin osaksi rutiineja
Voin myöntää, että viime aikoina liikunta on koostunut lähinnä hyötyliikunnasta pyöräilyn ja paikasta toiseen kävelyn merkeissä ja satunnaisista lenkeistä. Kesällä urheilin paljonkin, mutta iltojen pimetessä en ole itseäni saanut ulos raahattua urheilemaan erikseen. Olen aikaisemminkin sanonut, että en nauti yhtään pimeässä liikkumisesta ja suoraan sanoen vähän pelkään sitä. Nyt kun työt ovat vähentyneet on minulla kuitenkin mahdollisuus liikkua valoisan aikaan ja hiljalleenhan tuo päivä tuosta alkaa pidentyä muutenkin. 

Hyötyliikuntaa aion jatkaa edelleen ja suosia auton sijaan pyörää tai kävelyä. Vielä kun saisi pyörään talvirenkaat niin ei tarvitsisi pelätä kaatumista joka mutkassa :D Hyötyliikunnassa olen onnistunut tähänkin asti aika hyvin. Töihinhän kuljin lähes aina pyörällä ja keskustan asiatkin hoidan aina kävellen. Kun parkkipaikat lumikasojen myötä ovat tiukassa ja auto aina lumikerroksen peittämä, ei autolla lähteminen edes tällä hetkellä houkuta. 


Vähemmän herkkuja
Syön omasta mielestäni hyvinkin terveellisesti perusruokaa. Suosin itse tehtyjä ruokia ja välttelen eineksiä viimeiseen asti. Lisäksi olen yhä useammin kokannut lihatonta ruokaa ja vaihtanut melkein kaikki maitotuotteet vegaanisiin versioihin. En juo juuri koskaan alkoholia ja kahviinkaan en enää laita makusiirappia. Kuitenkin yksi pahe mulla on, nimittäin herkkujen syöminen vähän turhan usein. 

Varsinkin näin joulun alla on suklaata ja muita makeita herkkuja kulunut ihan liikaa... Tammikuussa yritänkin päästä herkkukoukusta kertarepäisyllä kunnolla irti ja sitten sen jälkeenkin nautin niitä huomattavasti harvemmin. En kuitenkaan missään nimessä aio totaalikieltäytyä. Hyvällä omatunnolla voi välillä herkutella, varsinkin jos muu ruokavalio on suhteellisen terveellinen!

Opiskelemaan pääseminen
Yksi iso tavoite on lääkikseen pääseminen. Pääsykokeisiin on nyt reilu 5 kuukautta ja vihdoin töiden loputtua minulla on aikaa lukea. Teen edelleen osa-aikatöitä, mutta pääasiassa päiväni kuitenkin kuluvat lukien. Ja tänä vuonna ne muuten oikeasti kuluvat lukien, sillä viime vuonna tunnit jäivät vähän tehottomiksi eivätkä aina täyttyneet. 

Mitä sitten teen, että samoin ei käy myös tänä vuonna? Iso ero on valmennuskurssini ja siihen liittyvä Mafynetti -sovellus sekä opiskeluvalmentajani. Yhteistyökumppaninani kevään ajan toimii siis MAFY-valmennus, josta olenkin lääkispostauksissa kertonut enemmän. Mafynetti -sovellus tabletilla laskee lukutunnit, piirtää käyrää kehityksestäni ja huolehtii tehtävien kertauksesta. Lisäksi kahden viikon välein opiskeluvalmentajani Viivi soittelee minulle ja käydään läpi fiiliksiä ja suunitellaan lukuaikataulua. Hän myös näkee edistymiseni, joten pieni ulkopuolinen tarkkailija tsemppaa aika paljon niinä päivinä kun tekisi mieli laiskotella.  


Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa esimerkiksi liikkumaan lisää tai syömään vähemmän herkkuja, mutta kohta on oikeasti liian myöhäistä aloittaa lukemaan ainakin lääkiksen pääsykokeisiin! Täällä on paljon tietoa lääkikseen hakemisesta ja tulevista pääsykoemuutoksista, niille joille hakeminen on tänä tai tulevina vuosina ajankohtaista. Tavallaan nämä kaikki kolme muutosta liittyvät toisiinsa. Terveelliset elämäntavat ja liikunta lisäävät oppimista ja aikaansaavat tarvitsemiani rutiineja opiskelua varten, joten toivotaan toden teolla, että onnistun tavoitteissani - tai ainakin teen kaikkeni niiden toteutumisen eteen!

Millaisia tavoitteita sinulla on vuodelle 2018?

21 kommenttia

  1. Ihant kuvat! Aika samat tavoitteet mulla ens vuodelle, mutta opiskelemassa olen jo. Kuitenkin yritän panostaa enemmän, sillä syksyllä tuli oltua useastikin poissa koulusta.

    VastaaPoista
  2. Mulla ois kans liikunnan lisääminen ja herkkujen vähentäminen. Liikuntaa pitäs varsinki saada lisää päivään, koska hyötyliikuntaa ei mulle oikein tule. Kilojakin on kertynyt rutkasti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsempit sullekkin, eiköhän se siitä!💪🏼

      Poista
  3. Hei tsemppiä pääsykokeisiin valmistautumiseen! Kannattaa todellakin pitää unelmistaan kiinni ja tehdä töitä niiden eteen, itseäni harmittaa se kun en uskaltanut pitää välivuotta, vaan hain vaan opiskelemaan jotakin, ja nyt se ei tunnukaan omalta alalta.

    Tämä kysymys on vähän ohi aiheen, mutta olis kiva kuulla suosituksia lämpimistä urheilutrikoista tms joita näytät paljon käyttävän :) tai vaikka postaus omista lempivaatteistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä alaa aina vaihtaa? Tosin nykyään se tehty ärsyttävän vaikeaksi, kun menettää ensikertalaisuuden :/

      Joo mä käytän aina urheilurintsikoita tai sit braletteja. Ehdottomasti parhaat on Superdrayn House of Brandonilta ostamat. Ovat edulliset esim kalliisiin shockabsorbereihin verrattuna, jotka multa myös löytyy!

      Poista
  4. Vähän ihmetyttää, miksi olet lopettanut maitotuotteiden käytön kun muun muassa teit aikaisemmin tänä vuonna postauksenkin maidon tärkeydestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi iso syy on juuri sen videon kommenttiboksiin jaetuy kommentit ja linkit! Suurin syy on kuitenkin se, että kauramaito maistuu 100x paremmalle kun tavallinen maito kahvissa. Ja Alpron soijajogurtit on paremman makuisia, yhtä vähäkalorisia ja edullisia kun rahkat. Juustoa tosin kuluu yhä yhtä paljon kun ennen eli menen sen mukaan mikä maistuu hyvälle!

      Poista
  5. Tää oli mielenkiintoinen postaus, sä kirjoitat hyvin ja kuvat on hienoja!! :D Mun täytyis kans vähentää herkkujen syömistä, mut se on aina ollut mulle vähän vaikea paikka :/ Samaten haen myöskin opiskelemaan ensi keväänä.

    Erikseen kiitos vielä sun ja Pinjan tän vuoden joulukalenterista, se oli aivan huippu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo herkut on paha paikka, kun ne on niin hyviä!!:D Mut kunhan sokerikoukusta pääsee eroon, niin siitä tulee onneksi vähän helmpompaa.

      Ja kiitos sinulle, mukava että olet kalenterista pitänyt <3

      Poista
  6. Itsellä on myös tavoitteena liikunnan lisääminen, tällähetkellä liikunta koostuu pelkästään tallihommista ja ratsastuksesta.. Mutta aika ei meinaa millään riittää kouluun ja ratsastukseen, varsinkin kun tallimatkat vie joka päivä sen pari tuntia, ja pelkään ulkoilla tuolla pimeässä :D
    Myös herkuista yritän päästä eroon on tullut syötyä aivan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaa kyllä nyt kun niitä ei enää ole, että tallihommat ja ratsastus jo itsessään oli aika hyvää liikuntaa ;D Eli älä turhia hätäile, vaikka toki muutakin on hyvä harrastaa!

      Poista
  7. Itsekin aion hakea opiskelemaan.En lääkikseen mutta ammattikorkeaan (restonomiksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla tosin tuo ensikertalaisia on mennyt tradenomi koulutuksen myötä. Ravintola puolelle olisin hakemassa, mutta aion hakea myös ihan perus aikuiskoulutukseen, koska mahdollisuudet ovat todella pienet. Pääasia että pääsisin alalle.

      Poista
  8. mun kysymys ei nyt oikein liity postaukseen mutta kysyn kuitenkin :) Oliko sun blogi aikaisemmin blogspotissa? Ja jos ei ollut niin miten voi luoda .fi blogin?

    Ja onnea pääsykokeisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ja on edelleen! Ja .fi blogin saa oman verkkotunnuksen ostettua.

      Poista
  9. Moi! Tää ei varsinaisesti liity postaukseen. Mulla on ongelma mun vanhan blogin kanssa ja en ole oikein saanut apua mistään, osaisitkohan sä auttaa. Mulla ois siellä siis videoita, joita haluaisin tallentaa postauksista koneelle. En siis ole lisännyt niitä postauksiin youtuben kautta vaan suoraan kamerasta postauksiin ja nyt olis kiva saada vähän muistoja talteen mutta en saa mitenkään tallennettua niitä. Vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, kun lisään aina youtuben kautta videot :/

      Poista
  10. Itselläkin aikalailla samat eli terveellisesti syönti, liikuntaa enemmän ja sitten kokeisiin lukua enemmäksi ja näin. Muutes kannatan sinulle ja kaikille muillekin Sita Salmisen blogia. Siellä on hyvinvointikalenteri tälle kuulle (tammikuulle) ja itse ainakin käytän. Ihan mielenkiinnosta ja, että tuo motivaatiota paljon. Löytyy sita salminen.fi googlesta. Käykääpäs tsekkaamaan jos kiinnostuitte��

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.