#7 Kolme päivää, yksi postaus

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Maanantai
Huomenna olisi valmennus, joten päätettiin mennä melko kevyesti. Tiellä oli taas liukasta, joten mentiin pellolla. Laitettiin muutama puomikin siihen, jotta nostelisivat hiukan jalkojaan ja tekisivät selällä töitä. Puomeja(ovat siis todella kevyitä, eivät oikeita puu puomeja vaan muovisia) sai kyllä koko ajan olla korjaamassa, koska liikkuivat hevosten kolistellessa niihin.

Tiistai


kuva on viime valmennuksesta, en ehtinyt ottaa tämän valkun kuvia vielä Jhonin sivuilta

Valmennus Korholassa maneesissa, JEE :D Laitettiin hepat kotona satulaa vaille valmiiksi. Voitolla ei ole varmaan ennen pidetty kuljetusuojia tai sitten vain esittää, ettei osaa pitää varsinkaan takasissa niitä. Lähti tallista siis takakuljetus suojilla hyppien.. Molemmat hepat menee tosi hyvin koppiin ja nykyään Lillikin vielä paremmin kaverin perässä.

Verrytellään itsenäisesti aina n.30min ennen tunnin alkua. Tehtiin tosi vaikeaa tehtävää, siinä piti kääntää tosi tiukasti ja hypätä sen jälkeen. Tehtiin se eka palasissa ja lopulta kokonaisena. 
Tossa siis tuo tehtävä. Keltaiset on puomeja ja punaiset esteitä. Tultiin siis eka tuo ylempi vino ja sitten innareille, joista tosi tiukka käännös puomille. Puomilta taas tiukasti kohti pystyä, josta puomille jne. Voiton kääntymisen kanssa sai kyllä tosissaan tehdä töitä, mutta pieni ja ketterä Lilli selvisi tosi hyvin. Molempiin heppoihin oltiin tosi tyytyväisiä <3

Keskiviikko
Köpöttelin pellolla ilman jalkkareita ja kaverini Ella ratsasti Lillillä Pinjan taluttaessa.
Tänään tuli seuraavien alue-valmennusten ryhmät, innolla odotan ekaan varsinaiseen Sannan valkkuun pääsyä :)) Hööksinkin paketti on tullut postiin, käydään varmaan huomenna hakemassa se sieltä.

Tuli taas vähän kiire tän postauksen kanssa, kun huomenna kemian koe -,-

2 kommenttia

  1. Näitä sun vanhoja postauksia on ihana lukea, kun huomaa kuinka sä oot kasvanut ja kehittynyt bloggaamisessa ja ratsastamisessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D Mäkin luen näitä ja vertailen noihin uusiin :D
      Blogi: ratsaillenyt.blogspot.com

      Poista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.