Kuvatarina: Maastoreissu
maanantai 30. syyskuuta 2013 • kuvapostaus, lifestyle, maasto, tienpäässä
Voiton ruokinta
lauantai 28. syyskuuta 2013 • lifestyle, ruokinta
Tälläisen postauksen olen jo tehnyt joskus aiemmin, mutta Voiton ruokinta on hiukan siitä muuttunut. Me ollaan pyritty ruokkimaan mahdollisimman simppelisti ja järkevästi meidän hevosia. Ne syö tarvittavat mössöt, kauraa ja heinää. Meillä tärkeänä hevosen ruokinnassa pidetään säännöllisyyttä ja järkevyyttä, vähän ruokaa monta kertaa päivässä eikä mitään hömppäaineita.
Meidän hevoset syövätkin neljä kertaa päivässä. Aamuruuan 6-7 välillä. Ne saavat ensin mössöä ja sen jälkeen ne viedään ulos syömään heiniä. Hevosellehhan olisi parasta, että se saisi syödä ensin heinät ja vasta sen jälkeen kaurat. Meillä ei olla oikein onnistuttu sellaista rytmiä luomaan, joten ollaan jo 3vuotta ruokittu näin eikä kukaan ole vielä kuollut ;) Seuraavalla ruualla kello 12 aikoihin hepat saavat vain heinää. Nämä kaksi ensimmäistä ruokaa äiti hoitaa meidän ollessa koulussa. Kolmannen ruuan hevoset saavat neljän aikoihin, silloin ne saavat mössön, jonka jälkeen heinät. Illalla ratsastuksen jälkeen n. klo. 20 hevoset saava vimeiset ruuat. Taaskin nurinkurisesti ensin rehut ja sitten iso kasa heinää yöksi.
Aina illalla tehdään valmiiksi kulhoon Voitolle mössö, jossa on 1dl pellavaa, 1dl kivennäistä ja 2dl Fiberlinä kaikki turvotettuna. Kulhosta jaetaan siiten jokaiselle päivän ruualle kauran sekaan vähän mössöä. Kauraa Voitto saa 3litraa päivässä, eli 1litran joka ruualla. Ollaan koitettu miettiä, että jokaisella ruualla mitä meidän hepoille syötetään on joku virka. Pellavaa ne saavat vatsan hyvinvointiin, kivennäisestä vitamiinejä yms. kun syövät vain kauraa ja Fiberline on ns. energiarehua. Voitto syö alhaisen hemoglobiinin takia rautakuurin kahdesti kuukaudessa, eli muutamien päivien ajan sellaista rautajauhetta. Parastahan olisi, että hevonen söisi mahdollisimman monet ruuista kuivana, kuten Lilli meillä syökin. Voitolla ei tahdo kielivamman takia pelkän kauran syöminen olla kovin nopeaa eikä se aina edes syö niitä vaan siirtyy suoraan heinään. Tästä syystä laitetaan jokaiseen ruokaan mössöä, jonka ansiosta Voittokin syö nykyään aina ruokansa.
Eli lyhyesti vielä:
aamu: 1/3 mössöstä ,1litra kauraa ja heinää
päivä: heinää
ilta: 1/3 mössöstä, 1litra kauraa ja heinää
yö: 1/3 mössöstä, 1litra kauraa ja heinää
mössö: 1dl pellavaa, 1dl kivennäistä ja 2dl Fiberlineä kaikki turvotettuna
Miltä teidän korvaan kuulosti nuo ruokailut?
Mitä sinun heppasi syö ja miksi?
Mitä sinun heppasi syö ja miksi?
Piikitys
keskiviikko 25. syyskuuta 2013 • klinikka, piikitys
Surkeesti menneen ruotsin kokeen jälkeen lähdettiin Sorsasaloon piikittämään Voiton jalat. Tällä kertaa vähän oudolla kokoonpanolla, sillä Lilli ja ihan yksin (Pinja viihdytti sitä koko ajan) kotiin ja Voitto matkusti yksin. Jonkun verran se hirnui ja yritti kuopiakkin, mutta muuten sujui kyllä tosi hyvin. Voitto siis piikitetään irtopalaleikkauksen jälkihoitona puolen vuoden välein. Nyt oli suorastaan ilo mennä klinikalle, koska aikaisempina kertoina Voitto on ollut selvästi epäpuhdas ennen piikitystä. Nyt ei ollut mitään epäpuhtautta vaan ihan meidän omia johtopäätöksiä kivusta, joka ei kuitenkaan ehtinyt näkyä ulospäin.
Itse toimepide sujui hyvin. Voiton papereissa olikin merkintä, että vähemmän rauhotusainetta ja heppa saikin sitä vähemmän. Lääkäri joutui kumminkin lopussa testailemaan, että reagoiko tää hevonen oikeesti mihinkään vaikka oli saanut tosi vähän sitä rauhotetta. Melkoisen hoippuvainen hevonen me talutettiinkin koppiin ja varsinkin sieltä ulos. Hetken tuntui kotipihassa, että ei tästä tuu mitään kun jalat meni ihan miten sattuu ristiin ja rastiin lastaussillalla. Nyt lepäillään ihan ilman mitään liikutusta 5pv, jonka jälkeen sitten normaalin käyttöön ja 10pv päästä saa hypellä. Ehditäänkin näillä näkymin juuri sopivasti 13.10 pidettäviin Kimmon kisoihin sekä Sanna Backlundin valmennuksiin. Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Sannan treeneihin, toivottavasti ryhmät tulee tarpeeksi täyteen jotta ne nyt edes järjestetään..

Tilastoja blogimainonnasta
• analyysi, bloggaus, erikoispostaus, lifestyle, yhteistyö
Tein jokin aika sitten kyselyn hevosblogeja lukeville, kyselyyn osallistui yli 1800 ihmistä joten sainkin tämän postauksen tueksi yllättävän kivaa "tutkimusmateriaalia". Tarkoituksena olisi vähän pohtia mainostusta blogeissa ja ennen kaikkea hevosblogeissa. Jokaisella bloggaajalla on erilainen tapa suhtautua mainoksiinsa blogissa, kuten itse olette huomanneet on minun blogissa suhteellisen paljon yhteistyöpostauksia sekä mainoksia. Mainokset ovat lisääntyneet Indiedays Inspirationiin liittymisen vuoksi, koska aina välillä tuolla bannerin yläpuolella möllöttää iso mainos, johon en itse voi vaikuttaa. Oletteko te kokeneet sen minun tai muiden blogeissa jotenkin häiritseväksi? Sen verran vielä tuloksista, että osallistujista 30% olivat blogini lukijoita joten kyselyyn osallistui paljon myös muiden blogien lukijoita, kiitos osallistujille!
Kuten ylläolevan kyselyn tuloksista huomaa, yllättävän moni suhtautuu myönteisesti bannerimainontaan. Itseänikään mainosbannerit blogissa eivät häiritse, jos ne eivät liiaksi sekoitu blogin yleisilmeiseen. Mitä mieltä olette tämän hetkisestä blogin mainosbannerien määrästä?
Yhteistyöpostaukset jakavat kommenttiboksin puolella paljon mielipiteitä, mutta loppujen lopuksi vain kourallinen ihmisiä ei voinut niitä sietää. Sen sijaan monet suhtautuivat positiivisesti yhteistyöpostauksiin. Itsekkin kuulun enemmän tuonne "rakastajien" joukkoon, sillä useissa blogeissa juuri ne yhteistyöjutut ovat kaikista kivoimpia. Toki poikkeuksia on. Jos mainostettava aihe ei kiinnosta tai mainospostaus on huonosti toteutettu. Mitä mieltä te olette blogini mainospostauksista?
Kyselyyn vastanneista 10% oli lopettanut jonkun blogin lukemisen, sen tullessa liian kaupalliseksi ja 29% olisi valmis lopettamaan jos joku blogi muuttuisi liian kaupalliseksi. Sponsoreista/yheteistyökumppaneista on vaikea kieltäytyä, se on kantapään kautta opittu. Ennen suostuin kaikkeen, mutta nykyään kieltäydyn varsin monesta yhteistyöstä. Postilaatikkoon satelee viikoittain varsinkin ulkomaalaisten nettikauppojen kyselyjä. On helppo sanoa ei, kun asettaa itselle tietyn arvon. Ei minun blogiin "osoteta" kokonaista postausta 10dollarin korulla, varsinkaan jos koru ei ole mieleeni. Haluan muutenkin seisoa mainospostausteni takana, kertoa niistä rehellisen mielipiteen. Tämä on vaikeaa jos suostuu kaikkeen, itse vedän rajan siihen että saan rehellisesti kertoa mielipiteeni.
Luettele kaikki hevosblogeja sponsoroineet yritykset/liikkeet/merkit jotka muistat nimeltä | Infographics
Sitten tein kyselyn, jossa sai vapaamuotoisesti kirjoittaa
sponsoroineiden liikkeiden nimiä tekstikenttään. Olin suorasyaan
yllättynyt miten hyvin oman blogini sponsoritunnettiin lukijoiden
keskuudessa. Kuten ylemäpänä mainitsin, blogini lukijoita kyselyyn
osallistuneista oli 30%. Voin nyt siis olla hieman ylpeä itsestäni,
sillä olen saanut tuotua Suitsisopin melko kivasti esille
blogimaailmassa. Oletko itse tietoinen yllä olevassa mainituista
liikkeistä/yrityksistä?
Mitä ajatuksia tilastojen tiedot sinussa herättivät?
Lyhyeksi jäi meidän valmennus......
tiistai 24. syyskuuta 2013 • estevalmennus, lifestyle
Moi! Mulla on parhaillaan koeviikko menossa ja toivottavasti olen lukemassa innokkaasti kokeisiin, enkä tee mitään turhaa. Kirjoittelin tämän ja pari muuta postausta siis ajastuksella teille näin sunnuntai iltana vaikka voisi olla ihan hyvä idea kerrata huomista äikän koetta varten.. No kertasin mä siihen jo päivällä ja ehtiihän sitä viellä vähän myöhemminkin tänään;) Viime valmennus ei sujunut oikein hyvin, joten sovittiin sunnuntaille toinen valkku ennen Voiton pientä saikkua, jotta jäisi sitten parempi mieli molemmille.
Aloitettiin pienillä esteillä tehden verkkatehtävää. Se sujui aluksi hyvin, kunnes toiseen kierrokseen tuli vesimatolle kaksi kieltoa. Vaikka este oli ihan pieni, siitä olisi pitänyt mennä yli jo toisella kerralla joten huomautin vähän raipalla ja ylihän se sitten meni. Verkan jälkeen ehdittiin tulla yksi rata ja alhaalla olevista kuvista voittekin päätellä lopun, alkoi satamaan ja kovasti. Radallakin oli tullut yksi kielto, joka tosin johtui etten ratsastanut väliä kunnolla vaan jäätiin vähän kauaksi. Sain onneksi korjattua virheen ja loppu rata meni hyvin. Odoteltiin hetki josko sade loppuisi, mutta lopulta päätettiin yhdessä että ei hypätä enää. Treeni jäi tällä kertaa siis alkuverryttelyksi, mutta parempi niin.. Alettiin nimittäin miettiä miksi Voitto on alkanut yhtäkkiä kieltelemään ja syy löytyi melko nopeasti. Voittohan pitää irtopala leikkauksen jälkihoitona piikittää puolen vuoden välein ja tulevana keskiviikona onkin seuraava piikitys. Jalka on varmaan alkanut vähän kipuilemaan, jota Voitto yrittää peittää jolloin lapa jumiutuu. Näin kävi viimeksikin ja jumin aukaisemiseksi tarvittiin parikin piikitystä ja kiropraktikko. Voi olla ettei sen ole enää niin kiva hypätä huonommista paikoista, jos jalan kipeytyminen on jumittanut lavan. Onneksi piikitys on jo keskiviikkona, joten sen puoleen ei tarvitse olla huolissaan ja eihän vika välttämättä ole jalassa vaan ihan siellä satulan päällä...
Ravailin loppuun vähän ja Rosa katsoi siinä sitten tarkemmin meidän sileälläkin menoa. Äiti kävelytti loppukäynnit sillä välin kun minä kävin vaihtamassa mun läpimärät vaatteet, jotta voisin vielä tulla kylmäämään Voiton jalat. Kun tulin takaisin talliin oli Pinja jo puunaamassa Voittoa, minä heitin loimen selkään ja kylmät hetkeksi jalkaan. Aloin sitten ihan normaalisti katsoa valmennuksesta ottetuja kuvia, kunnes kamera pimeni ja näytti vain erroria. Pakko myöntää, että oltiin molemmat Pinjan kanssa paniikissa. Vanha kamera meni nimittäin juuri näin sateen jälkeen rikki, vaikka ei ollut kastunutkaan pisaroille. Nytkin Pinja oli kuvannut sateenvarjon alta, onneksi hetken kameraa kuivateltuamme se toimi normaalisti. Tarkistin error koodin koneelta ja se näytti jotain akkuhäiriötä. Ei vaarallista siis toivottavasti.

Pinja ratsastaa, alekoodi Kuopiolaisille ja My Day videolla
sunnuntai 22. syyskuuta 2013 • hevoseton elämä, lifestyle, myday, pinja kertoo, Pinja ratsastaa, video, videopostaus
Tähän posatukseen olen yhdistänyt monta pikkujuttua, joista ei olisi kuitenkaan saanut järkevästi omia postauksia. Toivottavasti ei mene liian sekavaksi, aloitetaan Pinjan ja Voiton ratsasteluista:
PINJA: Alkaa olla jo ikävä kunnon ratsastelua tässä parin viikon sisällä ja onneksi pääsen väliin Voitolla menemään kunnolla. Nyt varsinkin kun Tiialla alkaa koeviikko niin minulle toivottavsti on varattu pari liikutus kertaa!
Voitto on tosi hienon ja pehmeän tuntuinen Lillin jälkeen ja heti alkukäynensitä lähtien saa kyllä käyttää kaikkia lihaksi sen ratssatamiseen ja kyydissä pysymiseen. Tuntuu että ihan heittelehdin ja hyllyn selässä mutta ainakin Tiian mukaan meno näytti ihan yllättävän hyvälle ja tasaiselle. Voitto on myös aina sellainen kuminauha Lillin jälkeen niin tuntuu että sen pää taittuu ihan joka suuntaan! En ole ennen meinannut pysyä kyydissä harjotusravissa mutta tällä kertaa jaksoin jopa pari kierrosta istua alhaalla Voiton jumbo isossa ja pomputtavassa ravissa :D Se on kiva tunne kun Voitto on niin herkkä ja kuuliainen että sen joka askeleen voi säätää ja ratsastaa eikä esim kokoamiseen tai pidentämiseen mene montaa metriä, vaan heti avut annettua Voitto kuuntelee ja toimii hyvin. Mutta nyt ei mitään pitkiä tarinoita vaan itse kuviin:
Nyt täällä näppäilemässä on taas Tiia. Pinja kertoikin oikeastaan kaiken olennaisen. Voitto meni kivasti, paremmin kun Pinjalla koskaan ennen! Välillä oli pätkiä milloin Voitto oli hieman jännittynyt, mutta pääasiassa kuitenkin sujui hyvin. Ulkona alkaa olemaan niin pimeää, että kahdeksalta joutuu laittamaan melkein jo valot päälle. Testailtiinkin kesän jäljiltä, että ovathan valot vielä kunnossa. Pinja meni Voitolla myös perjantaina ja maanantaina onkin sitten Ellun yksityistunti Pinjalla ja Voitolla. Harmi kun olen koulussa silloin, enkä pääse katsomaan..
En ymmärrä miten voin olla näin dementikko, mun piti kertoa estevalmmenuspostauksessa vaikka kuinka monta pikkujuttua, jotka sitten unohdin! Piti mainita, että valmentajalta tuli käsky pestä niin hevonen kun sen suitsekin kunnolla. Viikonloppuna sitten hoidettiin nämä jutut alta sen lisäksi, että siivoiltiin (tai lähinnä Pinja siivoili) tallia perusteellisemmin.
Facebookkia tai toista blogiani lukeville tää on varmaan jo ihan vanha juttu, mutta pakko hehkuttaa vielä vähän ja jakaa teillekkin tää ale-koodi. Sain nimittäin yhteistyönä Studio Charsiman kanssa ripsipidennykset ja nää on niin kivat. Paljon paremmat kun ne vuoden takaiset, joista löytyy kuvia tämän postauksen lopusta. Mitä te pidätte?

Koodilla "Tiian blogi" saa Studio Charismassa kassalla -15% normaalihintaisista palveluista.
Koodin voi käyttää myös muihin Charisman palveluihin kuten, hiusten leikkuuseen, rakennekynsiin, suihkurusketukseen yms.
Voimassa 1.11.2013 saakka.
Loppuun vielä tämä My Day, jos joku ei ole vielä bongannut facesta, youtubesta tai toisesta blogista. Linkki videoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)