Vuoden ekat ulkona ja omalla kentällä

Moikka! Nyt uusinta yritys, julkaisin tämän postauksen nimittäin ajatukssisani jo eilen, vaikka oli tarkoitus ajastaa se tälle päivälle... Jotkut ovat varmaan jo siis tämän lukeneet sillä tajsuin mokan vasta vähän myöhässä.

Viime postaus sai melko inhottavan negatiivisen vastaanoton, iso kiitos niille jotka jaksavat tsempata ja kertoa asiansa asiallisesti. Tosin niinhän kaikki uusi (hevos)blogimaailmassa tunnutaan haukuttavan ja lytättävän heti kättelyssä. Siinä monelle pieni asennemuutoksen paikka, uusi ei ole aina pahasta ;)

Meidän kenttä on nyt oikeastaan ihan priima, ulkona on valoisaa ja sen myötä on enemmän voimia kirjoitella blogiakin tai oikeastaan ennen kaikkea kuvata, sillä talvellahan postaustahti hidastui uusien kuvien puutteen vuoksi. Oltaisi saatu kuvattua viikonlopusta ihan tosi hyvä ja mielenkiintoinen videopostaus, mutta arvatkaa tajuttiinko se vasta sunnuntai iltana... Tehtiin nimittäin molempina päivinä normaalia enemmän tallijuttuja. Rakennettiin uusi kentän lana iskän kanssa, irrotettiin hepoilta hokit ja laitettiin ne samaan tarhaan, hypättiin ja puuhasteltiin muutenkin kevätjuttuja tallissa.

Kannoin jo lauantaina kavaletteja ja pari puomia kentälle. Ajattelin tehdä kuten "ennen vanhaa" aluevalmennuksissa, että menen ekana päivänä estekoulua ja toisena sitten hyppään kunnolla. Rakensin yhteen kulmaan kaarevalle kolmen esteen jumpan, mentiin tätä tehtävää jokin aika sitten Sannan valmennuksessa ja Sanna kehui sitä tosi hyväksi tehtäväksi. Tämä tehtävä sujui yhtä hyvin kun silloin valmennuksessakin. Varsinkin oikeaan kierrokseen saatiin tehtyä tosi tasaisia kierroksia, vasempaan jouduin sitten vähän enemmän korjaamaan, sillä Voitto laskeutui vähän liikaa vasempaan reunaan ja näin ei oltu keskellä, vaan ajauduttiin vasemmalle. 

Korjasin ensin tuota ongelmaa sisäpohkeella, mutta se ei tuntunut toimivan, sillä Voitto tuli vain hätäisemmäksi. Sitten kokeilin korjata johtavalla ohjalla ulos ja tämä toimi hyvin. Voiton kaula oli suorempi ja se oli muutenkin kropastaan suorempi, jolloin laskeuduttiin enemmän oikeaan paikkaan. Tällainen virhehän lähtee varmasti pohjimmiltaan mun istunnasta.

Sunnuntaina ohjelmassa oli sitten radan hyppäämistä tai ehkä pitäisi sanoa tehtävän, koska meidän kymmenellä tolpalla ei mitään pitkää rataa rakenneta. Olen kokenut hyväksi tavaksi verrytellä Terhin valmennuksissa käytettävän systeemin. Menen vanhaan tyyliini verrattuna tosi pitkän kaavan mukaan sileää ensin ravissa ja sitten laukassa, aluksi rennosti ja myöhemmin vaatien aktiivista ja reipasta ravia. Tein mm. siirtymisiä ravista laukkaan ja loivaa kiemurauraa. Sileän jälkeen Voitto saa hengähtää hetken ja sitten aloitetaan varsinainen hyppääminen.

Aloitin tulemalla ristikoita kahdeksikolla, sen jälkeen tulin linjat pariin kertaan ristikkoina. Mittasin linjat tällä kertaa ihan mittanauhalla, sillä viimeksi itsenäisesti hypätessä taisi mennä välit vähän pieleen.. Molemmat olivat 17m, olisin halunnut toisesta 21m, mutta nyt kun kentän toisessa päässä on vielä lumikasat ei linja oikein järkevästi tuohon mahtunut. Tulin ristikkokorkeudella molemmat välit viidellä joka oli todella normaali.

Linjojen jälkeen tulin sitten ensimmäisen radan. Esteet olivat tässäkin vaiheessa ihan pieniä, okserin yläpuomit laskettu ja muut esteet pikkupystyinä tai risteinä. Rata sujui hyvin, en saanut mitenkään tosi hyvää laukkaa, mutta ihan menevää kuitenkin. Voitto otti muuten tosi hassuja hyppyjä tohon okserille, olin ekalla kerralla ihan hukassa kun se hyppy jotenkin heitti siellä ilmassakin.. 

Ristikkoradan jälkeen esteet nostettiin johonkin 80cm korkeuteen ja tulin uudestaan hyvin samantyylistä rataa. Ylhäällä näkyykin siitä piirustus, tulin välillä nuo linjat toiste päin eli ensin suoran ja sitten kaarevan, mutta muuten menin alkuun tätä samaa rataa pari kertaa. Kun esteitä oli nostettu sinne 80cm kävi viisi askelta liian ahtaaksi, vaikka olin varautunut ottamalla välissä hyvin kiinni. Tulin sitten neljällä, joka oli paljon parempi ja sujuvampi. Ekalla kerralla jouduin vähän sujumaan ja sen jälkeen Voittokin alkoi innostumaan. Kyllä hyppääminen on vaan niin paljon helpompaa kun hevonen laukkaa itse eteen aktiivisesti, kateeksi käy niitä joiden hepat on jo heti valmiiksi tuollaisia kun Voitto vähän syttyessään.

Nostettiin esteitä vielä kaksi kertaa, niin että rata oli noin 80-100cm, okseri taisi jäädä 80cm korkuiseksi, mutta pystyt olivat metrin luokkaa. Sain kyllä tosi hyvän fiiliksen päälle, oli ilo hypätä! Tein virheitä, mutta korjasin ne ilman kieltoja yhtä kertaa lukuun ottamatta. Alla näkyy ratapiirros, olin lähestymässä viimeistä estettä eli okseria pitkällä lähestymisellä. En nähnyt paikkaa, joten otin kiinni, en nähnyt vieläkään otin vielä vähän kiinni ja Voittohan tuli kiinni, sillä tässä vaiheessa se oli jo sen verran kiihtynyt, että jäi tyhjäksi jo kulmasta. Kieltohan sieltä tuli, tosi ärsyttävää mokasin viimeksi valmennuksessakin yhden pitkän lähestymisen täsmälleen samalla tavalla!

Toisella kerralla Voitto jäi edelleen tyhjäksi ja paikalleen kaarteesta, oli oikeasti iso työ saada se laukkaamaan eteen kohti estettä. Päästiin yli vaikka paikka oli edelleen vähän huono. Tulin vielä kerran pelkästään okserin ja nyt sain ratsastettua kaarteen hyvin ja edettyä normaalissa laukassa kohti estettä. Jossain vaiheessa tuo kuumuminen ja sen myötä tyhjäksi ja paikalleen jääminen kaarteissa oli ongelma, toivotaan ettei se nyt tule ongelmaksi taas kesän myötä kun ulkona hyppääminen on paljon hauskempaa Voitostakin ;)

 On kiva hypätä itsenäisesti. Siinä oppii ihan eritavalla kun valmennuksissa. Vaikka viimeistään blogin myötä analysoin valmennuksissakin sattuneita virheitä, pitää omat ratkaisut käydä itsenäisesti hypätessä vielä tarkemmin läpi. Mokasin. Miksi, mitä tein väärin, miten olisi pitänyt tehdä, mitä pitää tehdä uudella yrityksellä onnistuakseni jnejne. Opettavaista aina välillä! Sanna antoi mulle vuosia sitten ohjeeksi, että menet yksin kentälle hyppäämään. Et ota edes siskoa tai äitiä katsomaan, hyppäät niitä esteitä ja mietit itse mitä teet ja korjaat itse omat virheesi. Osasin kyllä noudattaa silloin ohjeita, mutta kun itse tulin kiperään tilanteeseen mokasin. Siitä on tultu valovuosi eteenpäin, mutta edelleen ilman valmentajaa hyppääminen tekee hyvää.

 Voitto sai valmennuksen jälkeen kilon sokeria ja monet taputukset. Tulevana lauantaina päästään sitten varmaan hyppäämään jo Terhin kanssa, toivottavasti ulos! Olen kisojakin vähän katsonut, mutta pitää nyt ensin katsoa sujuuko meillä yhtä kivalla fiiliksellä vähän pidemmät ja vaikeammat radat valkuissakin. Kisoihin en nimittäin halua edelleenkään lähteä, jos treeneissä ei ole varma olo.

Joko te olette hypänneet ulkona? Millaisia ratoja te suunnittelette jos hyppäätte itsenäisesti?